ADD ja ADHD lasten vanhemmat!

Niin, jokainen meistä on yksilö. Jotkut ovat tyytyväisiä itseensä, ja jotkut pyrkivät "parempaan" (jostakin näkökulmasta).

Ei tyytyväisyys itseen sulje pois parempaan pyrkimistä.

Niinhä moni suomalainen nainen uskoo.

Olipa ikävänlaisesti sanottu. Tottakai ihminen voi olla tyytyväinen eloonsa ja itseensä, perheeseensä, mutta haluaa silti pyrkiä parempaan. Käsittääkseni se on ihan psykologian tunnillakin opetettu juttu ihmisen käyttäytymiseen liittyen. Joku tyytyväinen ihminen haluaa vaikka kehittyä paremmaksi sulkapalloilijaksi, vaikka olisikin tyytyväinen taitoihinsa. Onnistumisen iloa kun ei saa muulla tavoin, kuin haluamalla kehittyä paremmaksi, mitä on. Joku toinen tyytyväinen haluaa ehkä auttaa vähäosaisia raha/tms-lahjoituksella, vaikka omatunto ei kolkuttaisikaan.

Itsekin olen tyytyväinen elämääni kaikinpuolin, lösin päivät pitkät ja hieman koitan opiskella etänä. On ihanaa vain lösiä ja olla, nukkua ja valvoa silloin kun huvittaa. Silti haluan suorittaa nämä opinnot loppuun, jotta voisin päästä jatko-opiskelemaan.

Toivottavasti en nyt ymmärtänyt väärin kommenttiasi, Mrs Shillelagh. Jos ymmärsin väärin, pahoittelen.

Miten ihminen on muka tyytyväinen itseensä, jos hän yrittää korjailla itseään lääkityksellä? Ei sitä voi verrata opiskeluun tai harjoitteluun.

Eli jos ihmisellä on vaikka masennus, siihen pitäisi vain tyytyä, eikö missään tapauksessa ottaa lääkitystä?

Mummollani on ilmeisesti ollut jo nuoresta pitäen ollut masennusta, mutta siihen aikaan sitä ei lainkaan hoidettu, eikä asiasta puhuttu. Nyt monen kymmenen vuoden jälkeen hänen masennuksensa on syventynyt, ja hänellä on välillä maanisia ja psykoottisia vaiheita. Ja vasta muutama vuosi sitten hän alkoi saamaan hoitoa sairauteensa.

Käsittääkseni ADHD/ADD liittyvät molemmat läheisesti välitysaineiden liialliseen määrään/puutoksiin aivoissa, joka taasen haittaa normaalia elämää, jos pahaksi äityy. Käsittääkseni esim. ADHD lapsille pitäisi keksiä järkevää tekemistä, koska muuten ilmaantuu niitä ADHD:n oireita, kuten keskittymishäiriöitä ja siitä johtuvia oppimisen vaikeuksia. Joillain lapsilla/ihmisillä ADHD on niin paha, että normaali elämä ja normaalit asiat, kuten syöminen/nukkuminen häiriinytvät pahasti. Puhumattakaan sitten siitä niistä oppimiseen liittyvien vaikeuksien aiheuttamista ongelmista.

Omalla avokillani on mahdollisesti ADHD, ja hän kokee toisinaan olevansa huono ihminen, kun esimerkiksi ei muista lukemaansa/ei pysty keskittymään. Ja kyse ei ole siitä, että häntä siitä pilkattaisiin/asiaa ei hyväksyttäisi, koska hän tosiaan saattaa itsekseen lueskella vaikkapa uutisia ym., mutta hermostuu sitten, ihan ilman, että kukaan olisi edes lähettyvillä. Ja usein ollaan puhuttu tästä asiasta, eikä hän koe ulkoista paineistusta. Diagnoosin hakemista ei hän oikeastaan ole harkinnut, koska verrattain näitä juttuja ilmenee nykyisin tosi harvoin.

Harvoin nyt masentunut onkaan tyytyväinen itseensä. Ja sitähän mä olen sanonutkin, että AD/HD-lapselle pitää keksiä hänelle sopivaa tekemistä, niin kuin kaikille muillekin.

Sopiva tekeminen ei tarkoita nyt minun mielestäni sitä, että annetaan niin huonot eväät elämään, että on työkyvytön 18-vuotiaana. Sinä annat taas ymmärtää, että niin sen pitäisikin mennä?

Enhän mä sellaista ole sanonut. Mutta jos ei kykene työhön, niin ei ole mielestäni oikein alkaa sen takia lääkitsemään ihmistä.

 

Miksi pitää olla palkkatyössä, niin kuin kaikki muut luterilaiset? Miksei ihminen voi ryhtyä vaikka taiteilijaksi, jos se hänelle sopii paremmin?

On olemassa luterilaisiakin taiteilijoita. Ei adhd-lääkitys ole pelkästään työtä varten, vaan myös arkea varten. Ja koko adhd-oireiden luokittelussa tukeudutaan siihen, kuinka paljon piirteet haittaavat adhd-oireista. Jos aloitekyvyttömyys ei haittaa, niin ei se ole myöskään ongelma.

 

Enhän mä sellaista ole sanonut. Mutta jos ei kykene työhön, niin ei ole mielestäni oikein alkaa sen takia lääkitsemään ihmistä.

On silloin jos lääkettä tarvitseva haluaisi tehdä työtä.

 

Ketään en kuitenkaan vahingoita, vaikka hullu olenkin.

Kerrohan miten se, että sinä olet hullu, liittyy jonkun add-, tai adhd-diagnoosiin?

Siten, että mä olen niin hullu, etten jaksa hankkia edes diagnoosia. Mitä mä sillä tekisin? Mä olen, mikä olen?

Sä voit tehdä ihan miten haluat, tuskin sä enää koulua käyt. Mutta monella lapsella on vasta elämä edessä ja heitä lääkkeillä voidaan auttaa. Vaikka sä et halua diagnoosia. :xmas:

Kullakin on oma arvomaailmansa. Ja lapset tanssivat koululaitoksen pillin mukaan.

En ole lukenut koko ketjua, mutta haluatko tarkentaa, mitä ihmisten/lapsien pitäisi elämällään tehdä? Jos kukaan ei kävisi koulua eikä valmistuisi ammattiin käydäkseen töissä, ei meillä olisi kohta kauppoja, sairaanhoitoa, kouluakaan... Mikä siinä koulussa ja yleissivistyksessä on pahaa?

Kukaan? Ei kaikilla ole ongelmia koulussa. Mutta miksi kaikkien pitäisi pärjätä koulussa? Sehän on täysin mahdoton ajatus, että kaikki olisivat hyviä jossakin tietyssä asiassa. Kuulostaa jo natsismilta.

Kaikkien ei tarvitse olla hyviä kaikessa, mutta jokainen on hyvä jossain. Kaikki eivät pysty ikinä koskaan käymään koulua esim. vakavan kehitysvamman takia, mutta ADHD ei sellainen ole, vaan se pystytään hoitamaan, niin, että ihmisen elämänlaatu paranee. Sinä taasen tunnut halveksuvan "luterilaisia työssäkäyviä" (mitä h*lvetin luterilaisia, mitä h*lvetin työssäkäyviä?), eikä ADHD-ihmisten tulisi kokea samaa "kurjaa kohtaloa", vaan parempi vaihtoehto on sairaseläköityminen 18-vuotiaana, vai?

Ja muuten, useimmat ADHD:t eivät kylläkään hyväksy itseään, vaan tuntevat riittämättömyyttä, koska alisuoriutuvat OMASTA MIELESTÄÄN. Eri asia sitten on taas se, jos haluaa käyttää kehittymätöntä defenssiä heikkouksiensa peittämiseen, eli kieltää kaiken. Doesn't know, doesn't want to.

Ps. jos haluaa ryhtyä taitelijaksi, koska on hyvä siinä, ei se yleensä vaadi sitä sairaseläkeell' jäämistä 18-vuotiaana....

 

Miksi pitää olla palkkatyössä, niin kuin kaikki muut luterilaiset? Miksei ihminen voi ryhtyä vaikka taiteilijaksi, jos se hänelle sopii paremmin?

On olemassa luterilaisiakin taiteilijoita. Ei adhd-lääkitys ole pelkästään työtä varten, vaan myös arkea varten. Ja koko adhd-oireiden luokittelussa tukeudutaan siihen, kuinka paljon piirteet haittaavat adhd-oireista. Jos aloitekyvyttömyys ei haittaa, niin ei se ole myöskään ongelma.

On ihan eri asia, onko siitä yksilön omalta kannalta haittaa, kuin yhteiskunnan kannalta. Ja jokainenhan tekee edelleen omat valintansa. Kukin päättää itse sen, ketä palvelee.

 

Siis ennemmin pitäisi ympäristö mukauttaa kun lääkitä?? Eli lapsi pitäisi alusta alkaen pitää erityishoidossa ja -koulussa, saattaa tuettuun asumiseen ja määrätä sairaseläkkeelle 18-vuotiaana ennemmin kuin saattaa lääkityksellä samaan asemaan ja samojen mahdollisuuksien äärelle kuin muutkin ikäisensä?? Johan olis melkosen hyvin tehty vanhemmilta..

Kyllä tuo kuulostaa mun mielestä paljon terveemmältä kuin ihmisen lääkitseminen normien mukaiseksi.

Luulen että tietosi adhd-lääkkeistä ovat hieman hatarat. Ei ne muuta ihmisen persoonallisuutta.

Ei muutakaan. Mutta mä kannatan erektio-ongelman hoidossakin mielummin kumppanin vaihtoa lääkityksen sijaan. Miksi lääkitä itseään, jos vika on ympäristössä?

Anteeksi mitä? Eiköhän erektio-ongelmat useimmiten johdu eturauhasen liikakasvusta tai muutoin heikenneestä verenkierrosta, eikä kumppanista.

Tässä vaiheessa meni yli hilseen minulta, ajattelutapasi ei vaikuta mielestäni ollenkaan inhimilliseltä.

Eli jos mies ja nainen rakastavat syvästi toisiaan, mutta mies kärsii elimistöllisestä erektiohäiriöstä, niin sinun mielestäsi hänen pitäisi vain vaihtaa kumppania? Useimmiten ongelma ei kyllä korjaannu, ellei uusi kumppani sekoita punaviinilasilliseen Viagraa salaa...

Onhan se monissa tapauksissa ihan fyysinen vaiva. Mutta jos ei ole, niin rakkaus ei riitä. Ja miksi ihmeessä miehen pitäisi jaksaa panna sellaista naista, joka ei saa edes häntää heilumaan?

Eli seksi menee rakkauden edelle. Meillä on kyllä nyt niin eri lähtökohdaiset mielipiteet, että ehkä tämä keskustelu kannattaa jättää. Minä kyllä pidän aitoa rakkautta ja välittämistä suuremmassa arvossa, kuin mainitsemaasi "paneskelua"...

 

Enhän mä sellaista ole sanonut. Mutta jos ei kykene työhön, niin ei ole mielestäni oikein alkaa sen takia lääkitsemään ihmistä.

On silloin jos lääkettä tarvitseva haluaisi tehdä työtä.

Sitten se on hänen valintansa.

 

Siis ennemmin pitäisi ympäristö mukauttaa kun lääkitä?? Eli lapsi pitäisi alusta alkaen pitää erityishoidossa ja -koulussa, saattaa tuettuun asumiseen ja määrätä sairaseläkkeelle 18-vuotiaana ennemmin kuin saattaa lääkityksellä samaan asemaan ja samojen mahdollisuuksien äärelle kuin muutkin ikäisensä?? Johan olis melkosen hyvin tehty vanhemmilta..

Kyllä tuo kuulostaa mun mielestä paljon terveemmältä kuin ihmisen lääkitseminen normien mukaiseksi.

:O??

Peesi :O Oletko ajatellut, että terveemmän kuuloisuudesta huolimatta jotkut eivät halua sairaseläkkeelle 18-vuotiaana, vaan haluavat harrastaa, opiskella ja tehdä töitä kuten muutkin? Aika lohduton ajattelutapa.

Jos haluaa olla niin kuin muutkin, niin siitä vaan. Ihminenhän voi tehdä, mitä huvittaa.

No ei voi, jos vanhemmat ovat päättäneet alaikäisen puolesta ja torjuneet mahdollisuuden sellaiseen kehitykseen, joka mahdollistaa valinnan vapauden. Ja lähtökohtaisesti ihmiskunnassa on aina vallinnut periaate, että yksilö elättää itsensä (osana yhteisöä). Edes humanismi (kaikissa variaatioissaan) ei voi pelastaa ihmistä joka ei osallistu yhteisön hyvinvointiin omalla panoksellaan. Hyvinvointiyhteiskunta sosiaalitukineen ei ole itsestäänselvyys.

 

Ketään en kuitenkaan vahingoita, vaikka hullu olenkin.

Kerrohan miten se, että sinä olet hullu, liittyy jonkun add-, tai adhd-diagnoosiin?

Siten, että mä olen niin hullu, etten jaksa hankkia edes diagnoosia. Mitä mä sillä tekisin? Mä olen, mikä olen?

Sä voit tehdä ihan miten haluat, tuskin sä enää koulua käyt. Mutta monella lapsella on vasta elämä edessä ja heitä lääkkeillä voidaan auttaa. Vaikka sä et halua diagnoosia. :xmas:

Kullakin on oma arvomaailmansa. Ja lapset tanssivat koululaitoksen pillin mukaan.

En ole lukenut koko ketjua, mutta haluatko tarkentaa, mitä ihmisten/lapsien pitäisi elämällään tehdä? Jos kukaan ei kävisi koulua eikä valmistuisi ammattiin käydäkseen töissä, ei meillä olisi kohta kauppoja, sairaanhoitoa, kouluakaan... Mikä siinä koulussa ja yleissivistyksessä on pahaa?

Kukaan? Ei kaikilla ole ongelmia koulussa. Mutta miksi kaikkien pitäisi pärjätä koulussa? Sehän on täysin mahdoton ajatus, että kaikki olisivat hyviä jossakin tietyssä asiassa. Kuulostaa jo natsismilta.

Kaikkien ei tarvitse olla hyviä kaikessa, mutta jokainen on hyvä jossain. Kaikki eivät pysty ikinä koskaan käymään koulua esim. vakavan kehitysvamman takia, mutta ADHD ei sellainen ole, vaan se pystytään hoitamaan, niin, että ihmisen elämänlaatu paranee. Sinä taasen tunnut halveksuvan "luterilaisia työssäkäyviä" (mitä h*lvetin luterilaisia, mitä h*lvetin työssäkäyviä?), eikä ADHD-ihmisten tulisi kokea samaa "kurjaa kohtaloa", vaan parempi vaihtoehto on sairaseläköityminen 18-vuotiaana, vai?

Ja muuten, useimmat ADHD:t eivät kylläkään hyväksy itseään, vaan tuntevat riittämättömyyttä, koska alisuoriutuvat OMASTA MIELESTÄÄN. Eri asia sitten on taas se, jos haluaa käyttää kehittymätöntä defenssiä heikkouksiensa peittämiseen, eli kieltää kaiken. Doesn't know, doesn't want to.

Ps. jos haluaa ryhtyä taitelijaksi, koska on hyvä siinä, ei se yleensä vaadi sitä sairaseläkeell' jäämistä 18-vuotiaana....

Ihminenhän hoitaa kaikkea, mitä on mahdollista hoitaa.

 

Niin, jokainen meistä on yksilö. Jotkut ovat tyytyväisiä itseensä, ja jotkut pyrkivät "parempaan" (jostakin näkökulmasta).

Ei tyytyväisyys itseen sulje pois parempaan pyrkimistä.

Niinhä moni suomalainen nainen uskoo.

Olipa ikävänlaisesti sanottu. Tottakai ihminen voi olla tyytyväinen eloonsa ja itseensä, perheeseensä, mutta haluaa silti pyrkiä parempaan. Käsittääkseni se on ihan psykologian tunnillakin opetettu juttu ihmisen käyttäytymiseen liittyen. Joku tyytyväinen ihminen haluaa vaikka kehittyä paremmaksi sulkapalloilijaksi, vaikka olisikin tyytyväinen taitoihinsa. Onnistumisen iloa kun ei saa muulla tavoin, kuin haluamalla kehittyä paremmaksi, mitä on. Joku toinen tyytyväinen haluaa ehkä auttaa vähäosaisia raha/tms-lahjoituksella, vaikka omatunto ei kolkuttaisikaan.

Itsekin olen tyytyväinen elämääni kaikinpuolin, lösin päivät pitkät ja hieman koitan opiskella etänä. On ihanaa vain lösiä ja olla, nukkua ja valvoa silloin kun huvittaa. Silti haluan suorittaa nämä opinnot loppuun, jotta voisin päästä jatko-opiskelemaan.

Toivottavasti en nyt ymmärtänyt väärin kommenttiasi, Mrs Shillelagh. Jos ymmärsin väärin, pahoittelen.

Miten ihminen on muka tyytyväinen itseensä, jos hän yrittää korjailla itseään lääkityksellä? Ei sitä voi verrata opiskeluun tai harjoitteluun.

Eli jos ihmisellä on vaikka masennus, siihen pitäisi vain tyytyä, eikö missään tapauksessa ottaa lääkitystä?

Mummollani on ilmeisesti ollut jo nuoresta pitäen ollut masennusta, mutta siihen aikaan sitä ei lainkaan hoidettu, eikä asiasta puhuttu. Nyt monen kymmenen vuoden jälkeen hänen masennuksensa on syventynyt, ja hänellä on välillä maanisia ja psykoottisia vaiheita. Ja vasta muutama vuosi sitten hän alkoi saamaan hoitoa sairauteensa.

Käsittääkseni ADHD/ADD liittyvät molemmat läheisesti välitysaineiden liialliseen määrään/puutoksiin aivoissa, joka taasen haittaa normaalia elämää, jos pahaksi äityy. Käsittääkseni esim. ADHD lapsille pitäisi keksiä järkevää tekemistä, koska muuten ilmaantuu niitä ADHD:n oireita, kuten keskittymishäiriöitä ja siitä johtuvia oppimisen vaikeuksia. Joillain lapsilla/ihmisillä ADHD on niin paha, että normaali elämä ja normaalit asiat, kuten syöminen/nukkuminen häiriinytvät pahasti. Puhumattakaan sitten siitä niistä oppimiseen liittyvien vaikeuksien aiheuttamista ongelmista.

Omalla avokillani on mahdollisesti ADHD, ja hän kokee toisinaan olevansa huono ihminen, kun esimerkiksi ei muista lukemaansa/ei pysty keskittymään. Ja kyse ei ole siitä, että häntä siitä pilkattaisiin/asiaa ei hyväksyttäisi, koska hän tosiaan saattaa itsekseen lueskella vaikkapa uutisia ym., mutta hermostuu sitten, ihan ilman, että kukaan olisi edes lähettyvillä. Ja usein ollaan puhuttu tästä asiasta, eikä hän koe ulkoista paineistusta. Diagnoosin hakemista ei hän oikeastaan ole harkinnut, koska verrattain näitä juttuja ilmenee nykyisin tosi harvoin.

Harvoin nyt masentunut onkaan tyytyväinen itseensä. Ja sitähän mä olen sanonutkin, että AD/HD-lapselle pitää keksiä hänelle sopivaa tekemistä, niin kuin kaikille muillekin.

Sopiva tekeminen ei tarkoita nyt minun mielestäni sitä, että annetaan niin huonot eväät elämään, että on työkyvytön 18-vuotiaana. Sinä annat taas ymmärtää, että niin sen pitäisikin mennä?

Enhän mä sellaista ole sanonut. Mutta jos ei kykene työhön, niin ei ole mielestäni oikein alkaa sen takia lääkitsemään ihmistä.

Se, että on työkyvytön, tarkoittaa useimmiten sitä, että normaali eläminenkin on vaikeaa (esim todella phat selkäkivut ym) eli eikö niitäkään pitäisi lääkitä?

Olen ehkä ymmärtänyt kaikessa vajavaisuudessani suuret näkemyksesi väärin, mutta tällä ymmärryksellä mielipiteeni mielipiteistäsi on lyhykäisyydessään fail.

 

Enhän mä sellaista ole sanonut. Mutta jos ei kykene työhön, niin ei ole mielestäni oikein alkaa sen takia lääkitsemään ihmistä.

On silloin jos lääkettä tarvitseva haluaisi tehdä työtä.

Sitten se on hänen valintansa.

Ei Suomessa pakoteta ottamaan ADHD-lääkkeitä. Vanhemmat voivat toki pakottaa lapsensa ottamaan lääkkeensä, mutta he voivat pakottaa monta muutakin asiaa. Mikä meillä on oikeastaan tässä keskustelussa ongelmana?

 

Siis ennemmin pitäisi ympäristö mukauttaa kun lääkitä?? Eli lapsi pitäisi alusta alkaen pitää erityishoidossa ja -koulussa, saattaa tuettuun asumiseen ja määrätä sairaseläkkeelle 18-vuotiaana ennemmin kuin saattaa lääkityksellä samaan asemaan ja samojen mahdollisuuksien äärelle kuin muutkin ikäisensä?? Johan olis melkosen hyvin tehty vanhemmilta..

Kyllä tuo kuulostaa mun mielestä paljon terveemmältä kuin ihmisen lääkitseminen normien mukaiseksi.

Luulen että tietosi adhd-lääkkeistä ovat hieman hatarat. Ei ne muuta ihmisen persoonallisuutta.

Ei muutakaan. Mutta mä kannatan erektio-ongelman hoidossakin mielummin kumppanin vaihtoa lääkityksen sijaan. Miksi lääkitä itseään, jos vika on ympäristössä?

Anteeksi mitä? Eiköhän erektio-ongelmat useimmiten johdu eturauhasen liikakasvusta tai muutoin heikenneestä verenkierrosta, eikä kumppanista.

Tässä vaiheessa meni yli hilseen minulta, ajattelutapasi ei vaikuta mielestäni ollenkaan inhimilliseltä.

Eli jos mies ja nainen rakastavat syvästi toisiaan, mutta mies kärsii elimistöllisestä erektiohäiriöstä, niin sinun mielestäsi hänen pitäisi vain vaihtaa kumppania? Useimmiten ongelma ei kyllä korjaannu, ellei uusi kumppani sekoita punaviinilasilliseen Viagraa salaa...

Onhan se monissa tapauksissa ihan fyysinen vaiva. Mutta jos ei ole, niin rakkaus ei riitä. Ja miksi ihmeessä miehen pitäisi jaksaa panna sellaista naista, joka ei saa edes häntää heilumaan?

Eli seksi menee rakkauden edelle. Meillä on kyllä nyt niin eri lähtökohdaiset mielipiteet, että ehkä tämä keskustelu kannattaa jättää. Minä kyllä pidän aitoa rakkautta ja välittämistä suuremmassa arvossa, kuin mainitsemaasi "paneskelua"...

Nimenomaan seksi ei mene rakkauden edelle. Voi keskittyä siihen rakkauteen, jos ei seiso. Mikä pakko sitä vehjettäkin on lääkitä? Seksin takiahan sekin tehdään. Mitään tekemistä rakkauden kanssa.

 

Niin, jokainen meistä on yksilö. Jotkut ovat tyytyväisiä itseensä, ja jotkut pyrkivät "parempaan" (jostakin näkökulmasta).

Ei tyytyväisyys itseen sulje pois parempaan pyrkimistä.

Niinhä moni suomalainen nainen uskoo.

Olipa ikävänlaisesti sanottu. Tottakai ihminen voi olla tyytyväinen eloonsa ja itseensä, perheeseensä, mutta haluaa silti pyrkiä parempaan. Käsittääkseni se on ihan psykologian tunnillakin opetettu juttu ihmisen käyttäytymiseen liittyen. Joku tyytyväinen ihminen haluaa vaikka kehittyä paremmaksi sulkapalloilijaksi, vaikka olisikin tyytyväinen taitoihinsa. Onnistumisen iloa kun ei saa muulla tavoin, kuin haluamalla kehittyä paremmaksi, mitä on. Joku toinen tyytyväinen haluaa ehkä auttaa vähäosaisia raha/tms-lahjoituksella, vaikka omatunto ei kolkuttaisikaan.

Itsekin olen tyytyväinen elämääni kaikinpuolin, lösin päivät pitkät ja hieman koitan opiskella etänä. On ihanaa vain lösiä ja olla, nukkua ja valvoa silloin kun huvittaa. Silti haluan suorittaa nämä opinnot loppuun, jotta voisin päästä jatko-opiskelemaan.

Toivottavasti en nyt ymmärtänyt väärin kommenttiasi, Mrs Shillelagh. Jos ymmärsin väärin, pahoittelen.

Miten ihminen on muka tyytyväinen itseensä, jos hän yrittää korjailla itseään lääkityksellä? Ei sitä voi verrata opiskeluun tai harjoitteluun.

Eli jos ihmisellä on vaikka masennus, siihen pitäisi vain tyytyä, eikö missään tapauksessa ottaa lääkitystä?

Mummollani on ilmeisesti ollut jo nuoresta pitäen ollut masennusta, mutta siihen aikaan sitä ei lainkaan hoidettu, eikä asiasta puhuttu. Nyt monen kymmenen vuoden jälkeen hänen masennuksensa on syventynyt, ja hänellä on välillä maanisia ja psykoottisia vaiheita. Ja vasta muutama vuosi sitten hän alkoi saamaan hoitoa sairauteensa.

Käsittääkseni ADHD/ADD liittyvät molemmat läheisesti välitysaineiden liialliseen määrään/puutoksiin aivoissa, joka taasen haittaa normaalia elämää, jos pahaksi äityy. Käsittääkseni esim. ADHD lapsille pitäisi keksiä järkevää tekemistä, koska muuten ilmaantuu niitä ADHD:n oireita, kuten keskittymishäiriöitä ja siitä johtuvia oppimisen vaikeuksia. Joillain lapsilla/ihmisillä ADHD on niin paha, että normaali elämä ja normaalit asiat, kuten syöminen/nukkuminen häiriinytvät pahasti. Puhumattakaan sitten siitä niistä oppimiseen liittyvien vaikeuksien aiheuttamista ongelmista.

Omalla avokillani on mahdollisesti ADHD, ja hän kokee toisinaan olevansa huono ihminen, kun esimerkiksi ei muista lukemaansa/ei pysty keskittymään. Ja kyse ei ole siitä, että häntä siitä pilkattaisiin/asiaa ei hyväksyttäisi, koska hän tosiaan saattaa itsekseen lueskella vaikkapa uutisia ym., mutta hermostuu sitten, ihan ilman, että kukaan olisi edes lähettyvillä. Ja usein ollaan puhuttu tästä asiasta, eikä hän koe ulkoista paineistusta. Diagnoosin hakemista ei hän oikeastaan ole harkinnut, koska verrattain näitä juttuja ilmenee nykyisin tosi harvoin.

Harvoin nyt masentunut onkaan tyytyväinen itseensä. Ja sitähän mä olen sanonutkin, että AD/HD-lapselle pitää keksiä hänelle sopivaa tekemistä, niin kuin kaikille muillekin.

Sopiva tekeminen ei tarkoita nyt minun mielestäni sitä, että annetaan niin huonot eväät elämään, että on työkyvytön 18-vuotiaana. Sinä annat taas ymmärtää, että niin sen pitäisikin mennä?

Enhän mä sellaista ole sanonut. Mutta jos ei kykene työhön, niin ei ole mielestäni oikein alkaa sen takia lääkitsemään ihmistä.

Se, että on työkyvytön, tarkoittaa useimmiten sitä, että normaali eläminenkin on vaikeaa (esim todella phat selkäkivut ym) eli eikö niitäkään pitäisi lääkitä?

Olen ehkä ymmärtänyt kaikessa vajavaisuudessani suuret näkemyksesi väärin, mutta tällä ymmärryksellä mielipiteeni mielipiteistäsi on lyhykäisyydessään fail.

Tässä puhuttiin AD/HD:sta, eikä selkäkivuista. Sanoin, että työ ei ole syy lääkitä ihmistä. Eri asia, jos normaalissa elämässä on ongelmia.

 

Ketään en kuitenkaan vahingoita, vaikka hullu olenkin.

Kerrohan miten se, että sinä olet hullu, liittyy jonkun add-, tai adhd-diagnoosiin?

Siten, että mä olen niin hullu, etten jaksa hankkia edes diagnoosia. Mitä mä sillä tekisin? Mä olen, mikä olen?

Sä voit tehdä ihan miten haluat, tuskin sä enää koulua käyt. Mutta monella lapsella on vasta elämä edessä ja heitä lääkkeillä voidaan auttaa. Vaikka sä et halua diagnoosia. :xmas:

Kullakin on oma arvomaailmansa. Ja lapset tanssivat koululaitoksen pillin mukaan.

En ole lukenut koko ketjua, mutta haluatko tarkentaa, mitä ihmisten/lapsien pitäisi elämällään tehdä? Jos kukaan ei kävisi koulua eikä valmistuisi ammattiin käydäkseen töissä, ei meillä olisi kohta kauppoja, sairaanhoitoa, kouluakaan... Mikä siinä koulussa ja yleissivistyksessä on pahaa?

Kukaan? Ei kaikilla ole ongelmia koulussa. Mutta miksi kaikkien pitäisi pärjätä koulussa? Sehän on täysin mahdoton ajatus, että kaikki olisivat hyviä jossakin tietyssä asiassa. Kuulostaa jo natsismilta.

Kaikkien ei tarvitse olla hyviä kaikessa, mutta jokainen on hyvä jossain. Kaikki eivät pysty ikinä koskaan käymään koulua esim. vakavan kehitysvamman takia, mutta ADHD ei sellainen ole, vaan se pystytään hoitamaan, niin, että ihmisen elämänlaatu paranee. Sinä taasen tunnut halveksuvan "luterilaisia työssäkäyviä" (mitä h*lvetin luterilaisia, mitä h*lvetin työssäkäyviä?), eikä ADHD-ihmisten tulisi kokea samaa "kurjaa kohtaloa", vaan parempi vaihtoehto on sairaseläköityminen 18-vuotiaana, vai?

Ja muuten, useimmat ADHD:t eivät kylläkään hyväksy itseään, vaan tuntevat riittämättömyyttä, koska alisuoriutuvat OMASTA MIELESTÄÄN. Eri asia sitten on taas se, jos haluaa käyttää kehittymätöntä defenssiä heikkouksiensa peittämiseen, eli kieltää kaiken. Doesn't know, doesn't want to.

Ps. jos haluaa ryhtyä taitelijaksi, koska on hyvä siinä, ei se yleensä vaadi sitä sairaseläkeell' jäämistä 18-vuotiaana....

Ihminenhän hoitaa kaikkea, mitä on mahdollista hoitaa.

En nyt enää yhtään tiedä mikä olet miehiäsi tai naisiasi, mutta vastauksesi ovat vähintäänkin outoja. Mutta jääköön tämä keskutelu osaltani tähän, yksipuolinen keskustelu on hieman yksinäistä..

 

Enhän mä sellaista ole sanonut. Mutta jos ei kykene työhön, niin ei ole mielestäni oikein alkaa sen takia lääkitsemään ihmistä.

On silloin jos lääkettä tarvitseva haluaisi tehdä työtä.

Sitten se on hänen valintansa.

Ei Suomessa pakoteta ottamaan ADHD-lääkkeitä. Vanhemmat voivat toki pakottaa lapsensa ottamaan lääkkeensä, mutta he voivat pakottaa monta muutakin asiaa. Mikä meillä on oikeastaan tässä keskustelussa ongelmana?

Se, ettei ihminen halua hyväksyä itseään sellaisena, kuin on.

 

Siis ennemmin pitäisi ympäristö mukauttaa kun lääkitä?? Eli lapsi pitäisi alusta alkaen pitää erityishoidossa ja -koulussa, saattaa tuettuun asumiseen ja määrätä sairaseläkkeelle 18-vuotiaana ennemmin kuin saattaa lääkityksellä samaan asemaan ja samojen mahdollisuuksien äärelle kuin muutkin ikäisensä?? Johan olis melkosen hyvin tehty vanhemmilta..

Kyllä tuo kuulostaa mun mielestä paljon terveemmältä kuin ihmisen lääkitseminen normien mukaiseksi.

Luulen että tietosi adhd-lääkkeistä ovat hieman hatarat. Ei ne muuta ihmisen persoonallisuutta.

Ei muutakaan. Mutta mä kannatan erektio-ongelman hoidossakin mielummin kumppanin vaihtoa lääkityksen sijaan. Miksi lääkitä itseään, jos vika on ympäristössä?

Anteeksi mitä? Eiköhän erektio-ongelmat useimmiten johdu eturauhasen liikakasvusta tai muutoin heikenneestä verenkierrosta, eikä kumppanista.

Tässä vaiheessa meni yli hilseen minulta, ajattelutapasi ei vaikuta mielestäni ollenkaan inhimilliseltä.

Eli jos mies ja nainen rakastavat syvästi toisiaan, mutta mies kärsii elimistöllisestä erektiohäiriöstä, niin sinun mielestäsi hänen pitäisi vain vaihtaa kumppania? Useimmiten ongelma ei kyllä korjaannu, ellei uusi kumppani sekoita punaviinilasilliseen Viagraa salaa...

Onhan se monissa tapauksissa ihan fyysinen vaiva. Mutta jos ei ole, niin rakkaus ei riitä. Ja miksi ihmeessä miehen pitäisi jaksaa panna sellaista naista, joka ei saa edes häntää heilumaan?

Eli seksi menee rakkauden edelle. Meillä on kyllä nyt niin eri lähtökohdaiset mielipiteet, että ehkä tämä keskustelu kannattaa jättää. Minä kyllä pidän aitoa rakkautta ja välittämistä suuremmassa arvossa, kuin mainitsemaasi "paneskelua"...

Nimenomaan seksi ei mene rakkauden edelle. Voi keskittyä siihen rakkauteen, jos ei seiso. Mikä pakko sitä vehjettäkin on lääkitä? Seksin takiahan sekin tehdään. Mitään tekemistä rakkauden kanssa.

Sanoit

Sanoit tuossa aiemmin näin: " Mutta jos ei ole, niin rakkaus ei riitä."

Mitäköhän tuo sitten mahtoi tarkoittaa, ellei sitä, että seksi on tärkeämpää kuin rakkaus..

 

Siis ennemmin pitäisi ympäristö mukauttaa kun lääkitä?? Eli lapsi pitäisi alusta alkaen pitää erityishoidossa ja -koulussa, saattaa tuettuun asumiseen ja määrätä sairaseläkkeelle 18-vuotiaana ennemmin kuin saattaa lääkityksellä samaan asemaan ja samojen mahdollisuuksien äärelle kuin muutkin ikäisensä?? Johan olis melkosen hyvin tehty vanhemmilta..

Kyllä tuo kuulostaa mun mielestä paljon terveemmältä kuin ihmisen lääkitseminen normien mukaiseksi.

Luulen että tietosi adhd-lääkkeistä ovat hieman hatarat. Ei ne muuta ihmisen persoonallisuutta.

Ei muutakaan. Mutta mä kannatan erektio-ongelman hoidossakin mielummin kumppanin vaihtoa lääkityksen sijaan. Miksi lääkitä itseään, jos vika on ympäristössä?

Anteeksi mitä? Eiköhän erektio-ongelmat useimmiten johdu eturauhasen liikakasvusta tai muutoin heikenneestä verenkierrosta, eikä kumppanista.

Tässä vaiheessa meni yli hilseen minulta, ajattelutapasi ei vaikuta mielestäni ollenkaan inhimilliseltä.

Eli jos mies ja nainen rakastavat syvästi toisiaan, mutta mies kärsii elimistöllisestä erektiohäiriöstä, niin sinun mielestäsi hänen pitäisi vain vaihtaa kumppania? Useimmiten ongelma ei kyllä korjaannu, ellei uusi kumppani sekoita punaviinilasilliseen Viagraa salaa...

Onhan se monissa tapauksissa ihan fyysinen vaiva. Mutta jos ei ole, niin rakkaus ei riitä. Ja miksi ihmeessä miehen pitäisi jaksaa panna sellaista naista, joka ei saa edes häntää heilumaan?

Eli seksi menee rakkauden edelle. Meillä on kyllä nyt niin eri lähtökohdaiset mielipiteet, että ehkä tämä keskustelu kannattaa jättää. Minä kyllä pidän aitoa rakkautta ja välittämistä suuremmassa arvossa, kuin mainitsemaasi "paneskelua"...

Nimenomaan seksi ei mene rakkauden edelle. Voi keskittyä siihen rakkauteen, jos ei seiso. Mikä pakko sitä vehjettäkin on lääkitä? Seksin takiahan sekin tehdään. Mitään tekemistä rakkauden kanssa.

Sanoit

Sanoit tuossa aiemmin näin: " Mutta jos ei ole, niin rakkaus ei riitä."

Mitäköhän tuo sitten mahtoi tarkoittaa, ellei sitä, että seksi on tärkeämpää kuin rakkaus..

Rakkaus ei riitä nostamaan sitä kikkeliä pystyyn.

 

Ketään en kuitenkaan vahingoita, vaikka hullu olenkin.

Kerrohan miten se, että sinä olet hullu, liittyy jonkun add-, tai adhd-diagnoosiin?

Siten, että mä olen niin hullu, etten jaksa hankkia edes diagnoosia. Mitä mä sillä tekisin? Mä olen, mikä olen?

Sä voit tehdä ihan miten haluat, tuskin sä enää koulua käyt. Mutta monella lapsella on vasta elämä edessä ja heitä lääkkeillä voidaan auttaa. Vaikka sä et halua diagnoosia. :xmas:

Kullakin on oma arvomaailmansa. Ja lapset tanssivat koululaitoksen pillin mukaan.

En ole lukenut koko ketjua, mutta haluatko tarkentaa, mitä ihmisten/lapsien pitäisi elämällään tehdä? Jos kukaan ei kävisi koulua eikä valmistuisi ammattiin käydäkseen töissä, ei meillä olisi kohta kauppoja, sairaanhoitoa, kouluakaan... Mikä siinä koulussa ja yleissivistyksessä on pahaa?

Kukaan? Ei kaikilla ole ongelmia koulussa. Mutta miksi kaikkien pitäisi pärjätä koulussa? Sehän on täysin mahdoton ajatus, että kaikki olisivat hyviä jossakin tietyssä asiassa. Kuulostaa jo natsismilta.

Kaikkien ei tarvitse olla hyviä kaikessa, mutta jokainen on hyvä jossain. Kaikki eivät pysty ikinä koskaan käymään koulua esim. vakavan kehitysvamman takia, mutta ADHD ei sellainen ole, vaan se pystytään hoitamaan, niin, että ihmisen elämänlaatu paranee. Sinä taasen tunnut halveksuvan "luterilaisia työssäkäyviä" (mitä h*lvetin luterilaisia, mitä h*lvetin työssäkäyviä?), eikä ADHD-ihmisten tulisi kokea samaa "kurjaa kohtaloa", vaan parempi vaihtoehto on sairaseläköityminen 18-vuotiaana, vai?

Ja muuten, useimmat ADHD:t eivät kylläkään hyväksy itseään, vaan tuntevat riittämättömyyttä, koska alisuoriutuvat OMASTA MIELESTÄÄN. Eri asia sitten on taas se, jos haluaa käyttää kehittymätöntä defenssiä heikkouksiensa peittämiseen, eli kieltää kaiken. Doesn't know, doesn't want to.

Ps. jos haluaa ryhtyä taitelijaksi, koska on hyvä siinä, ei se yleensä vaadi sitä sairaseläkeell' jäämistä 18-vuotiaana....

Ihminenhän hoitaa kaikkea, mitä on mahdollista hoitaa.

En nyt enää yhtään tiedä mikä olet miehiäsi tai naisiasi, mutta vastauksesi ovat vähintäänkin outoja. Mutta jääköön tämä keskutelu osaltani tähän, yksipuolinen keskustelu on hieman yksinäistä..

Ei musta ole keskustelemaan järkevästi ihmisten kanssa.

 

Se, ettei ihminen halua hyväksyä itseään sellaisena, kuin on.

Tuo johtuu suurimmaksi osaksi siitä, minkälaista palautetta ihminen saa lapsuudessa/nuoruudessa. Lääkitys usein saa palautteen paremmaksi, jolloin se saa ihmisen hyväksymään itsensä epäsuorasti. Olen yhä sitä mieltä, että ihminen voi haluta kehittyä vaikka olisi tyytyväinen itseensä. Pieni lapsi on tyytyväinen itseensä mutta silti hänen oppimisen/kehittymisenhalunsa on valtava.

Mikä on syy, miksi vastustat lääkkeitä mutta et muita keinoja? Vastustatko myös terapiaa? Hyväksytkö jotkut lääkkeet mutta aivojen toimintaan vaikuttavia et? Hormonaaliset/aivojen välittäjäaineisiin vaikuttaviin lääkkeisiin suhtautuminen?

 

Se, ettei ihminen halua hyväksyä itseään sellaisena, kuin on.

Tuo johtuu suurimmaksi osaksi siitä, minkälaista palautetta ihminen saa lapsuudessa/nuoruudessa. Lääkitys usein saa palautteen paremmaksi, jolloin se saa ihmisen hyväksymään itsensä epäsuorasti. Olen yhä sitä mieltä, että ihminen voi haluta kehittyä vaikka olisi tyytyväinen itseensä. Pieni lapsi on tyytyväinen itseensä mutta silti hänen oppimisen/kehittymisenhalunsa on valtava.

Mikä on syy, miksi vastustat lääkkeitä mutta et muita keinoja? Vastustatko myös terapiaa? Hyväksytkö jotkut lääkkeet mutta aivojen toimintaan vaikuttavia et? Hormonaaliset/aivojen välittäjäaineisiin vaikuttaviin lääkkeisiin suhtautuminen?

En vastusta lääkitystä. Mutta itse en sellaista haluaisi vain kollektiivisen hyväksynnän takia.

 

Se, ettei ihminen halua hyväksyä itseään sellaisena, kuin on.

Tuo johtuu suurimmaksi osaksi siitä, minkälaista palautetta ihminen saa lapsuudessa/nuoruudessa. Lääkitys usein saa palautteen paremmaksi, jolloin se saa ihmisen hyväksymään itsensä epäsuorasti. Olen yhä sitä mieltä, että ihminen voi haluta kehittyä vaikka olisi tyytyväinen itseensä. Pieni lapsi on tyytyväinen itseensä mutta silti hänen oppimisen/kehittymisenhalunsa on valtava.

Mikä on syy, miksi vastustat lääkkeitä mutta et muita keinoja? Vastustatko myös terapiaa? Hyväksytkö jotkut lääkkeet mutta aivojen toimintaan vaikuttavia et? Hormonaaliset/aivojen välittäjäaineisiin vaikuttaviin lääkkeisiin suhtautuminen?

En vastusta lääkitystä. Mutta itse en sellaista haluaisi vain kollektiivisen hyväksynnän takia.

Aniharva ottaa adhd-lääkityksen vain kollektiivisen hyväksynnän takia. Itse asiassa en tunne yhtään sellaista. Sen sijaan tiedän sellaisia jotka haluaisivat lääkityksen mutta eivät saa. Ovat esimerkiksi yksityiseltä saaneet lääkityksen mutta sitten joutuvat esimerkiksi vaihtamaan lääkäriä yms. ADHD on eri asia kuin normaali keskittymisen häiriö tai huolimattomuusvirheet. Pienet unohtelut tai satunnainen impulsiivisuus ei ole myöskään ADHD:ta. En ole edes varma siitä, onko se ADHD:ta, kun en muista lapsieni hoitotätejä tai en muista kenen kanssa puhuin 10 minuuttia sitten. Luultavasti ADD on ainakin osasyynä, mutta voihan se johtua muistakin syistä. Tosin hyvänä puolena tästä on se, että kohtelen tuntemattomiakin kuin he olisivat tuttujani. Monesti kun joku tervehtii minua kaupungilla, niin kysyn vaimoltani mistä tunnen hänet ja hän yleensä muistaa sen.

 

Aloitukseni on kaapattu! Tahan mennessa ainoastaan pari ihmista on tainnut vastata itse kysymyksiin Muutkin saa osallistua!

 

Aloitukseni on kaapattu! Tahan mennessa ainoastaan pari ihmista on tainnut vastata itse kysymyksiin Muutkin saa osallistua!

Minä jo vastasin, mutta en tiedä hukkuiko vastaus tuon muun keskustelun alle. Toisaalta ainakin keskustelu on pysynt etusivulla

Eli vasta koulussa huomattiin. Eskarissa olivat hieman miettineet mutta meille ei ehtinyt tulla tietoa kun muutettiin. On kuitenkin normaalihko fiksu poika. Hyvin samantapainen kuin minä pienenä paitsi on tainnut periä äidiltään sosiaalisuutta. Viihtyy paljon yksin rakennellen legoilla, mutta nykyään leikkii paljon myös koulukavereiden kanssa. Koulussa opettaja ihmetteli hitautta, varsinkin saneluissa. Kokeissa kuitenkin sai hyviä arvosanoja vaikka ei aina ehtinyt kaikkea tehdä. Huonoina päivinä ei saanut mitään tehdyksi, kuten silloin kun opettaja laittoi karttakirjan näkösuojaksi jotta poika pystyisi keskittymään paremmin.

Lähtötilanteet tosin vei pienenäkin paljon aikaa ja jumiutumista esiintyi paljon. Aina ei vaikuta kuuntelevan ja välillä ottaa asioita kirjaimellisesti.

 

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,7012,7014

http://lambda.nic.fi/~add/mom/

http://www.peda.net/veraja/vep/tietoveraja/ongelmia_kasvussa_ja_kehityksessa/tarkkaavaisuus_ja_oppiminen/neuropsykologinen_tutkimus/juuttumisvaikeus_oppimisvaikeuksien_taustalla

Tuossa joitain linkkejä

 

Jos pitää niin kovin arvostella lääkitystä ja yhteiskuntaa, niin ei se herätä tunnetta, että olisi oman neurologisen poikkeavuutensa hyväksynyt. Päinvastoin jopa, jos yhteiskunnan näkee pahana ja vihollisena, voisin uskoa, että tasapainossa ei itsensä kanssa ole... Itselläni on adhd, johon käytän lääkitystä satunnaisesti, joskus kun työssäni on tarpeen tehdä ( ei niin mielenkiintoisia ) asioita, joista selviämiseen tarvitsen enemmän keskittymistä. Minä olen ok väleissä yhteiskuntaan, enkä koe, että en tänne sopisi. Mutta aikuisena pystyn muuttamaan toimintaympäristöäni ja työnikin on sellainen, että se joustaa.