Mulla on add-lapsi, joka ei todellakaan tarvitse mitään mukautettuja oppimääriä. Neuropsykologin mukaan yleissivistys on huomattavasti parempi kuin hänen ikäistensä lasten - silti alisuoriutuu koulussa, numerot vaihtelevat kutosesta kymppiin. Lapsen itsetunto on todella kovilla, ja lapsi kokee olevansa riittämätön ja haluaisi saada niitä hyviä numeroita - haluaisi olla hyvä vaikkei mitenkään siihen toistaiseksi kykene.
Meillä ei ole lääkitystä, tukitoimet ovat sitä, että äiti istuu vieressä, kun kutosluokkalainen tekee läksyjä. Saa tehdä tehtäviä tietokoneella myöskin.
Yläasteelle on haettu nyt pienluokka-paikkaa - syy tähän on se, ettei enää sitä omaa luokanopea ole yläasteella olemassa, on sitten se yksi henkilö, joka välittää ja huolehtii lapsen koulunkäynnistä. Yläasteella saatetaan myös ottaa lääkitys käyttöön.
Meillä ongelma havaittiin vasta koulussa, minä ekasta luokasta lähtien olin sitä mieltä, että jotain on nyt pielessä, kun lyhyidenkin läksyjen tekemiseen meni hirveän pitkä aika, diagnoosi on saatu yksityiseltä lääkäriltä vihdoin viime keväänä. Ongelmana on siis ollut ei kykene aloittamaan, ei saa valmiiksi, unohtelee tavaroita, hukkaa niitä jne. jne. Kaikki add-listan ominaisuudet täyttyvät.
Jo pelkkä diagnoosi auttaa siinä, ettei lasta leimata laiskaksi tai tyhmäksi.
Ja oli muuten mielenkiintoinen lasten neurologi käynti meillä viime viikolla, koululääkärinä toimiva neurologi kertoi, että kaikki add- ja adhd-lapset löytävät pöydän jalasta liikkuvan renkaan, jota poikani liikutti ylös alas. Ne lapset, joilla diagnoosia ei ole, eivät rengasta löydä.
Diagnoosin ja lääkityksen tarkoitus on mielestäni ehdottomasti mahdollistaa se, että lapsella on tulevaisuudessa mahdollisuus tehdä ihan mitä haluaa, että häneltä ei niitä mahdollisuuksia viedä jo lapsuudessa.
Esim. isolla osalla vangeista on adhd, varmasti on parempi yrittää auttaa näitä lapsia löytämään oma paikkansa maailmassa, auttaa heitä ottamaan omat taitonsa ja osaamisensa käyttöön - niin etteivät ihan turhan takia syrjäydy![/quote]
pitää paikkansa. ja siksi musta oiskin todella tärkeää, että oikeanlaista tukea ja apua saataisiin ajoissa, ennen kuin pääsee totaalisesti syrjäytymään. mun pojan sedällä ja mun serkulla on adhd, molemmat nuorina vankilaan lähteneet....serkku on nyt saanut lääkkeet ja terapiaa, ja on aimo harppauksin ruvennut soveltumaan yhteiskuntaan. ( mrs. shillelaggi tulee kohta varmaan pätemään
)
muoks. lainaus moka....
