ADD ja ADHD lasten vanhemmat!

  • Viestiketjun aloittaja Kokemuksista kiinnostunut
  • Ensimmäinen viesti
Kokemuksista kiinnostunut
Kuinka ADD ADHD on ilmennyt lapsillanne ja minka takia epaily herannyt? Missa iassa ilmeni ja kiinnititko asiaan itse huomiota vai muut, esim paivakodissa? Erityisesti kiinnostaa kuinka lapsi on kayttaytynyt noin 3-4 vuotiaana.
 
Rukoilijasirkka
Pojalla on add. Mun sisko sanoi alusta asti, että sillä on jotain, mutta en uskonut. Se on aina ollut erittäin helppo ja rauhallinen ja kiltti. Sisko kiinnitti huomiota siihen, ettei poikaan saanut aina kontaktia ja että hän oli omissa maailmoissaan. Silloin oli myös toinen vaikuttava tekijä, tilapäinen kuulon alenema, jonka piikkiin pistin aika paljon.

Toisaalta poika on älyttömän taitava, rakentelee omatoimisesti kaikkea vaikka pahvista, suunnittelee itse ja teklee siis mun mielestä hienoja juttuja ikäisekseen. Siitä olenkin päätellyt, että jotain on vialla, kun ei koulu suju kumminkaan.

Kaikki ohjeet pitää toistaa moneen kertaan ja poika itsekin nykyisin toistaa ääneen hänelle annetut ohjeet. Hän on tosi käytännöllinen, jonka takia epäilin aluksi, että mikään voisi muka olla vialla. On aina osannut mennä kouluun omatoimisesti.

Lyhytmuisti sillä on onnettoman huono, osaksi, kun ei kuuntele, mitä puhutaan. Senkin ajattelin vaan olevan ominaisuus minulta perittynä. Pojalla on diagnoosi ja lääkitys, joka on ollut iso apu. Epäilen itselläni samaa.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:

Kiitos vastauksesta. Mina kans epailen itsellani, kuin myos miehella, mutta viela ei ole tutkimuksiin selvitty. Kiinnittivatko opettajat koulussa huomiota pojan kaytokseen vai miten paasitte tutkimuksiin? Kuinka laakitys on vaikuttanut ja onko ollut mitaan sivuvaikutuksia?
Meilla lapsi on aarettoman itsepainen ja unohtaa pyynnot nopeasti, esim pukeminen on aina taistelu kun joutuu monta kertaa muistuttumaan ennen kuin lopulta saa puetuksi. Aloitti syksylla eskarissa mista on tullut palautetta etta lapsi ei halua/ pysty esim pysymaan paikallaan eika malta noudattaa ohjeita, vastustaa myos ei mieleista tekemista viimeiseen asti ja kayttaytyy agressiivisesti opettajia kohtaan.
(Olen tainnut joskus aimminkin sinun kanssa ADD:sta keskustella koska sita itsellani epailen)
 
Rukoilijasirkka
No siis tarhassa jo kiinnitettiin huomiota ja käskettiin kuulotutkimuksiin. Mutta kuulo ei selittänyt kaikkea, varsinkin, kun sen todettiin sitten parantuneen. Kannattaa itse kysellä ihan aktiivisesti. Meillä poika sai lääkkeet vasta tänä vuonna, on nyt jo 10 ja minun mielestäni aiemmin olisi ollut parempi. Emme olleet tarpeeksi aktiivisia itse.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
No siis tarhassa jo kiinnitettiin huomiota ja käskettiin kuulotutkimuksiin. Mutta kuulo ei selittänyt kaikkea, varsinkin, kun sen todettiin sitten parantuneen. Kannattaa itse kysellä ihan aktiivisesti. Meillä poika sai lääkkeet vasta tänä vuonna, on nyt jo 10 ja minun mielestäni aiemmin olisi ollut parempi. Emme olleet tarpeeksi aktiivisia itse.
Hyva kuitenkin etta poikasi ongelmiin on kiinnitetty huomiota ja saanut apua, toisinkuin varmaan minun ja sinunkin koulussa ollessamme. Meidan lapsi on viela nuori, kohta nelja mutta tosiaan jos ongelmaa on haluan etta selviaa mahdollisimman aikaisin, eika kay kuten itselleni, sanottiin vain etta ehka sina vain et ole kovin hyva koulussa, vaikka itse ja laheiset tiesi aina jonkin olevan vinossa.
 
Rukoilijasirkka
Melkein isompi asia, kuin koulumenestys, on huonosta sellaisesta suraavat jäljet lapsen minäkuvaan. Kun aina alisuoriutuu ja tuntuu, ettei selviä, niinkuin muut.

Tai jos on ongelmia itsehillinnän kanssa, niinkuin mulla on aina ollut, niin saa aina kuulla olevansa hullu ja sekopää.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Melkein isompi asia, kuin koulumenestys, on huonosta sellaisesta suraavat jäljet lapsen minäkuvaan. Kun aina alisuoriutuu ja tuntuu, ettei selviä, niinkuin muut.

Tai jos on ongelmia itsehillinnän kanssa, niinkuin mulla on aina ollut, niin saa aina kuulla olevansa hullu ja sekopää.
Aivan. Pahinta ei ollut se alisuoriutuminen vaan ennemminkin se etta itse tietaa olevansa jotenkin erilainen ja valitettavasti sita vain siltikin yritettiin pakottaa samaan muottiin, vaikka ei siihen mahtunutkaan. Mulla ei ole kouluvuosilta juurikaan hyvia muistoja ja vanhempani edelleen syyttavat jokseenkin itseaan kun eivat tienneet mita tehda minun kanssa. Jos minulla ja lapsella todetaan ADD tai ADHD niin se vastaisi moniin kysymyksiin ja auttaisi ymmartamaan ajoittain erikoista ajatusmaailmaa ja kayttaytymista.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Miksi yksilön pitää aina integroitua yhteiskuntaan? Eikö ihmistä voi kunnioittaa sellaisena, kuin hän on, ja antaa hänen olla oma itsensä? Miksi sitä pitää hoitaa niin kuin sairautta tai vikaa?
Nainhan sen pitaisi toimia, mutta valitettavasti ei toimi. Jos ADHD ei hairitse henkiloa itseaan niin silloinhan kaikki on hyvin, mutta luulen etta monelle jo pelkka tieto sen olemassa olosta on helpotus ja voi loytaa uusia selviytymis malleja. Itsellani on nykyaan hyva itsetunto ja tiedan vahvuuteni kuin myos heikkouteni, mutta valitettavasti koulussa niita vahvuuksia ei tuettu mitenkaan, ainoastaan kiinnitettiin huomiota heikkouksiin ja sanottiin laiskaksi vaikka kuinka olisin yrittanyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Miksi yksilön pitää aina integroitua yhteiskuntaan? Eikö ihmistä voi kunnioittaa sellaisena, kuin hän on, ja antaa hänen olla oma itsensä? Miksi sitä pitää hoitaa niin kuin sairautta tai vikaa?
Nainhan sen pitaisi toimia, mutta valitettavasti ei toimi.
Miksei toimi? Koska lapsia aletaan lääkitsemään ilman heidän omaa suostumustaan jo pienestä pitäen?
 
vieras

Onko sinusta ok jos lapsi esim hairitsee koko luokkaa kayttaytymisellaan ja myos itse karsii siita? Itsekaan en nae laakkeita ensisijaisena ratkaisuna mutta jo diagnoosi voi auttaa loytamaan uusia toimimis malleja ja lapsen erityistarpeet pystytaan nain ollen ottamaan paremmin huomioon. Onko itsellasi kokemusta ADD:sta tai ADHD:sta, mielellani kuulisin.
 
Ai ilman suostumusta? kenestä sä oikein horiset? Et tiedä asiasta paljon paskaakaan, joten ole hiljaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Lapsi tarvitsee yksilöllistä kohtelua, ei lääkkeitä. Häiritseminen johtuu siitä, että lapsi on väärässä ympäristössä. Miksi siis pitäisi mukauttaa lapsi ympäristöön, eikä tarjota lapselle hänelle sopivaa ympäristöä? Ei mulla ole diagnoosia, mutta olen aika selvä tapaus mielestäni.
 
En ainakaan teistä. Miksi otit taas itseesi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Lapsi tarvitsee yksilöllistä kohtelua, ei lääkkeitä. Häiritseminen johtuu siitä, että lapsi on väärässä ympäristössä. Miksi siis pitäisi mukauttaa lapsi ympäristöön, eikä tarjota lapselle hänelle sopivaa ympäristöä? Ei mulla ole diagnoosia, mutta olen aika selvä tapaus mielestäni.
Mielestäni ei ole noin, vaan lääkkeistä on todellista hyötyä. Ei se ympäristön mukautus aina auta. Pojallani (ja minulla) on lääkitys, diagnoosina ADD. Ympäristön mukautus ei auta jos omat ajatukset tuottavat häiriöitä, ylivilkkaille ympäristön mukautus voi auttaa enemmän.

Meillä pojan ADD huomattiin kouluiässä, sitä ennen ei ollut mitään ongelmia. Koulussa on liian suuret luokat, mutta kyllä kotonakin oli ongelmia läksyjenteossa yms. Arvosanat pysyivät hyvinä, vaikka kotiläksyjä ja muita koulutehtäviä jäi tekemättä. (Teki kyllä sinnikkäästi, paperille ei vain päätynyt tulosta. Eikä puuhaillut muuta läksyjen tekoaikana, vaan vaipui välillä ajatuksiinsa.) Lääkityksen jälkeen koulussa ei ole ollut ongelmia eikä myöskään kotitehtävien suhteen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Miksi yksilön pitää aina integroitua yhteiskuntaan? Eikö ihmistä voi kunnioittaa sellaisena, kuin hän on, ja antaa hänen olla oma itsensä? Miksi sitä pitää hoitaa niin kuin sairautta tai vikaa?
Voihan sitä, mutta entä jos yksilö on tyytyväisempi hoidon alaisena? Lääkitystä tulee verrata silmälaseihin, kuulolaitteisiin ja pyörätuoleihin. Jos taas se häiritsee, että kyseessä on lääke, niin vertaa diabetes lääkkeisiin. Kyllä poikani on oma itsensä lääkityksen kanssa ihan samalla tavalla kuin ilman.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Data:

Niin, mitä hyötyä lääkkeistä on? Että saa läksyt tehtyä? Että saa hyväpalkkaisen ammatin, koska voi kouluttautua? Eli rahaahan tässäkin ajetaan takaa. Siis hyötyä. Onneksi mä voin olla oma sekopäinen itseni, koska mä pystyn hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.
 
Lääkitystä ei voi verrata silmälaseihin, kuulolaitteisiin tai pyörätuoleihin, koska lääke on elimistössä vaikuttava kemikaali. Lääkitys vaikuttaa aivoihin. Onko se poikasi vika, että hänet on synnytetty juuri tällaiseen yhteiskuntaan?
 
Insuliini vaikuttaa myös elimistössä, eikä sitä hyljeksitä. Ehkäisypillerit on myös oma lukunsa. Lääkitys vaikuttaa aivoihin, koska niin on tarkoituskin. Moni syömämme ruoka vaikuttaa aivoihin muiden vaikutusten ohella. Entä epilepsia lääkkeet? Poikani saa itse valita käyttääkö lääkkeitä vai ei. kuten minä itsekin,
 
Eiköhän ruoka olekin paljon luonnollisempia keino hoitaa itseään kuin keinotekoiset lääkkeet. Mutta jokainen tekee itse valintansa. Minä en suostu siihen, että yhteiskunta päättää, millainen mun pitäisi olla. Syytön olen syntymääni, ja jos en tällaisena kelpaa, niin antakoot mun olla. Ketään en kuitenkaan vahingoita, vaikka hullu olenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Niin, mitä hyötyä lääkkeistä on? Että saa läksyt tehtyä? Että saa hyväpalkkaisen ammatin, koska voi kouluttautua? Eli rahaahan tässäkin ajetaan takaa. Siis hyötyä. Onneksi mä voin olla oma sekopäinen itseni, koska mä pystyn hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.
Lääkityksellä koulunkäynnistä tulee vaivattomampaa, jolloin aikaa jää enemmän muulle. Lääkitys saa ystävyyssuhteet sujumaan huomattavasti paremmin. Poikani suurimmat ongelmat olivat välitunneilla ja ruokatunneilla. Tiedoissa hän oli monia edellä. Eikä tavoitteena ole omaisuus tai tulot, vaan onnellisuus. Hoitamaton ADHD johtaa yleensä itsetunnon ongelmiin.
 
Rukoilijasirkka
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Ketään en kuitenkaan vahingoita, vaikka hullu olenkin.
Kerrohan miten se, että sinä olet hullu, liittyy jonkun add-, tai adhd-diagnoosiin?
Siten, että mä olen niin hullu, etten jaksa hankkia edes diagnoosia. Mitä mä sillä tekisin? Mä olen, mikä olen?
Sä voit tehdä ihan miten haluat, tuskin sä enää koulua käyt. Mutta monella lapsella on vasta elämä edessä ja heitä lääkkeillä voidaan auttaa. Vaikka sä et halua diagnoosia. :xmas:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Data:
Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Shillelagh:
Niin, mitä hyötyä lääkkeistä on? Että saa läksyt tehtyä? Että saa hyväpalkkaisen ammatin, koska voi kouluttautua? Eli rahaahan tässäkin ajetaan takaa. Siis hyötyä. Onneksi mä voin olla oma sekopäinen itseni, koska mä pystyn hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.
Lääkityksellä koulunkäynnistä tulee vaivattomampaa, jolloin aikaa jää enemmän muulle. Lääkitys saa ystävyyssuhteet sujumaan huomattavasti paremmin. Poikani suurimmat ongelmat olivat välitunneilla ja ruokatunneilla. Tiedoissa hän oli monia edellä. Eikä tavoitteena ole omaisuus tai tulot, vaan onnellisuus. Hoitamaton ADHD johtaa yleensä itsetunnon ongelmiin.
Koulu siis määrää tahdin, eli yhteiskunta. Ja itsetunto-ongelmat tulevat mistä? Siitä, ettei ihminen arvosta itseään, koska luulee olevansa muita huonompi (erilainen). Ja mittarin määrää taas yhteiskunta.
 
Yhteistyössä