M
M32
Vieras
On tosiaan hyvä varmistaa, ettei kukaan joudu tekemään aborttia vain siksi, ettei kykene elättämään lasta. Suomessa tämä onneksi toteutuu jo erittäin hyvin. Kaikki naiset eivät vain halua saada lasta, ja he tarvitsevat vuorostaan tukea siihen, että kykenevät tekemään ratkaisun raskauden keskeytyksestä vapaasti.Alkuperäinen kirjoittaja älä tee aborttia;28583410:Kaikki kriisiraskauden kokemat naiset tarvitsisvat selkeää ja systemaattista henkistä ja taloudellista tukea, jotta voisivat pitää lapsensa, ja tarina voisi saada onnellisen lopun.
Uskomuksesi on väärä. Lukuisat naiset katuvat sitä, että tulivat hankkineeksi lapsen. Minun on vaikea ymmärtää, miksi kukaan lähtisi kiistämään näin ilmeistä asiaa.En usko, että kukaan lapsen saanut nainen, voi todella katua omaa lastaan kun sen lopulta syliinsä saa.