Mitä siis todella tarvitsisimme sekä maissa, joissa abortti on sallittu että maissa, joissa se on laitonta? Tukea naisille, jotka kokevat kriisiraskauden. Valitettavasti vain valtio ei ole tullut tässä asiassa vastaan.
Kaikki kriisiraskauden kokemat naiset tarvitsisvat selkeää ja systemaattista henkistä ja taloudellista tukea, jotta voisivat pitää lapsensa, ja tarina voisi saada onnellisen lopun. En usko, että kukaan lapsen saanut nainen, voi todella katua omaa lastaan kun sen lopulta syliinsä saa.
Eihän raskaus automaattisesti vaaranna naisen henkeä. Raskaus on harvoin riski tulevalle äidille. Ja silloin, kun raskaus käy hengenvaaralliseksi naiselle, niin se käy myös lapselle. Niissä harvoissa tapauksissa abortti on perusteltu ja oikein - jos äiti menehtyy, niin lapsikaan ei selviä.
Ja edelleenkin, se että jotkut tekevät (jos tekevä) abortteja hengareilla, ei tee lääketieteellisesti tehdystä abortista yhtään oikeutetumpaa. Molemmat tavat tehdä abortti on väärin eikä se looginen tosiasia muutu, että abortti on murha, tekipä sen miten tahansa.
Toivottavaa on, että kukaan ei sitä joutuisi tekemään, vaan että kaikki saisivat kokea tarvitsemaansa tukea ja apua.