8kk hoitoon yöksi?

[ammattilaisen mielipide]

Tutkimuksissa on todettu parisuhdetyytyväisyyden kohoavan raskauden ajan aina vauvan syntymään saakka. Seuraavat kolme kuukautta tyytyväisyys laskee kuin kissan häntä. Onneksi tämä on ohimenevää.

On tärkeää löytää jokin keino, millä yhteinen sävel parisuhteessa säilyy ja kypsyy.

Tämä onkin haaste, sillä vauvan turvallinen kehitys on niin riippuvainen ensisijaisesta hoitajasta, että yhteiset matkat eivät tässä vaiheessa ole ensisijainen keino parisuhteen hoitamiseen.

Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin.

Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee.

Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan.

Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.

Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. "Menneisyys" (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on. Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa.

Vauvaa ei kuvaannollisesti "ole olemassa yksin". Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta. Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti. Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne). Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.

Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä).

Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla.

Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon.

Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.

 

[vieras]

Herranjestas,mulla meinaa tulla huono äiti-syndrooma :ashamed: MUn 3v on nyt tälläkin hetkellä isomummillaan ja on ollut siellä eilisestä asti ja tulee huomenna tai ylihuomenna kotiin.Ja on siis siellä kylässä ihan ilman mitään syytä :saint:

Ihan turhaan. Lapsi nauttii keskipisteenä olosta, samalla isovanhemmat saavat jakaa lapselle yllinkyllin hellyyttä ja huomiota =). Sinä saat hiukan huohtaa.
Nämä rutisijat ovat katkeria ja kateellisia, kun heillä ei ole luotettavia aikuisia ympärillään, joille lapsen voisi ilman huolia jättää hoitoon, vaikka yöksi.

 

[marhe]

Voit laittaa ihan hyvin jos tarve on. Pitää se äidinkin joskus saada levähtää jaksaakseen taas. Tuttu hoitajakin vielä ni hienosti se menee. Eikä kannata lähtee tähän juttuun ollenkaan mukaan miten lasta ei voi antaa yökylään mummolaan ennenku täyttää 18. |O
Parempi se että antaa lapsen hoitoon ja levähtää itse jaksaakseen taas kuin se että esittää superäitiä ja väsyneenä purkaa sitä lapseen. Kaikki eivät ole supermammoja ja miksi pitäisikään. Lapselle on vain ja ainoastaan rikkaus saada elämäänsä turvallisia aikuisia vanhempiensa lisäksi ja mitäs sitte jos sä yks kaks joutuisit vaikka sairaalaan...isompi shokki se lapselle siinä kohtaa on joutua vieraan ihmisen hoitoon kuin se että ois tottunu muihinkin.

 

[neljänseinänsisällä ei kirj.]

Jos olis hengenhätä, antaisin ja muuten ehkä en... Mutta ei kannate kysyä tällä palstalla, sulle "ei anneta ikinä lupaa" Tee ite päätös, ite tunnet oman lapsesi.

 

[isät on ihan turhia]

Tutkimuksissa on todettu parisuhdetyytyväisyyden kohoavan raskauden ajan aina vauvan syntymään saakka. Seuraavat kolme kuukautta tyytyväisyys laskee kuin kissan häntä. Onneksi tämä on ohimenevää.

On tärkeää löytää jokin keino, millä yhteinen sävel parisuhteessa säilyy ja kypsyy.

Tämä onkin haaste, sillä vauvan turvallinen kehitys on niin riippuvainen ensisijaisesta hoitajasta, että yhteiset matkat eivät tässä vaiheessa ole ensisijainen keino parisuhteen hoitamiseen.

Vauva on biologisesti virittäytynyt luomaan alusta lähtien kiinteän suhteen häntä ensisijaisesti hoivaavaan vanhempaan, tässä tapauksessa ilmeisesti äitiin.

Ensimmäinen puoli vuotta on tärkeää aikaa turvallisen perusmallin rakentamisen kannalta. Tällöin vauva oppii luottamaan siihen, että saa apua, kun sitä tarvitsee.

Äidistä on tullut 5-6 kuukauden ikään mennessä vauvan mielessä korvaamaton, ja jopa pienetkin erot, kuten äidin katoaminen vessan oven taakse, voivat saada vauvan hälytyskellot soimaan.

Isän merkitys kasvaa päivä päivältä, mutta ei edes työssäkäyvä isä, saati sitten harvemmin tapaava (myöhemmin varmasti rakas) mummo, pysty vauvan kokemusmaailmassa korvaamaan äitiä tässä ikävaiheessa pidempiä aikoja.

Vauva on vahvasti läsnä nykyhetkessä. "Menneisyys" (aiemmat kokemukset) rakentuu hiljalleen vauvan muistiksi, oletuksiksi siitä, millainen maailma on. Vauva ei kykene kuvittelemaan muuta kuin aiemmin kokemansa.

Vauvaa ei kuvaannollisesti "ole olemassa yksin". Vauva on olemassa vain äidin kanssa jaetun kautta. Äiti on vauvan muisti ja kokemuksien välittäjä. Vauvan aivot pystyvät käsittelemään kiihtymystä hyvin rajallisesti. Jotta vauva selviäisi kiihtymystilojen yli, hän tarvitsee tuttua äitiä: tuoksua, ääntä, syliä, kaikkea mikä on vauvalle tuttua ja turvallista.
Kokemukset, jotka ovat liian intensiivisiä vauvan kestettäväksi, johtavat hetkelliseen olemassaolon jatkuvuuden katkeamiseen (tyhjyyden tunne, ahdistus, paniikki, putoamisen tunne). Tällaiset kokemukset voivat jäädä vauvan kehon mieleen traumamuistoiksi ja voivat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, jonka avulla vauva pyrkii (ei tietoisesti) selviämään sietämättömien kokemuksien kanssa. Tällaista käyttäytymistä voi olla esimerkiksi lohdutuksen tarpeen tukahduttaminen tai sylistä kieltäytyminen.

Arjessa vauva joutuu kohtaamaan miltei päivittäin hänelle sietämättömiä kiihtymystiloja (vaikkapa istuminen auton turvaistuimessa nälän yllättäessä).

Olennaista onkin, että vauva saa toistuvasti kokemuksia siitä, että yhteys vanhempaan palautuu uudelleen ja mieli rauhoittuu vanhemman avulla. Nämä arkiset kokemukset eivät ole traumaattisia, toisin kuin mitä pidemmät erot vanhemmasta saattavat olla.

Joskus toki elämässä sattuu asioita (sairaalareissu, äidin vakava uupuminen), jolloin vanhempi joutuu jättämään imeväisikäisen vauvan pidemmäksi ajaksi hoitoon.

Ideaalitapauksissa hoitajana toimii silloin toinen vanhempi, joka on vauvalle päivittäisestä arjesta tuttu.

ÄITIÄITIÄITIÄITI.
Tämä teksti on taatusti jonkun feministinen aikaansaannos .

 

[ap]

Aika hyvin jakautuu mielipide asiasta. Olen tullut siihen tulokseen, että hyvillä mielin annan hoitoon. Isoäiti ainakin jaksaa laulaa ja leikkiä ja pitää varmasti hyvää huolta. Jos eroahdistus tulee niin tuttu laulu varmasti helpottaa.

 

[en-puutu]

Ihanaa, kun joku pohtii vauvansa hyvinvointia eikä suinpäin vie häntä hoitoon! Mun erään tutun vauva on 6 viikon ikäisestä ollut lähes joka viikonloppu yökylässä eikä loppua tunnu näkyvän. Kerran otin asian puheeksi ja kysyin ihan asiallisesti onkohan noin pienen hyvä olla joka viikonloppu hoidossa. Tästä kiitokseksi sain edelleen jatkuvan mykkäkoulun.

Mitä sinulle kuuluu miten toiset vanhemmat vievät lapsiaan hoitoon??? Pidä itse kotona ja tissillä vaikka armeijaikään asti, mutta älä odota muilta samanlaista älyvapautta.
Todellako ihmettelet, miksi sinulle pietään mykkäkoulua???

Kiitos!
Kyllä läheisten hyvinvointi, etenkin pienten lasten on myös ulkopuolisten asia. Enkä tainnut mainita mikä suhde minulla ko. lapseen on.
Itsekin olen lapsia vienyt alle vuoden ikäisenä hoitoon, mutta minusta lähes vastasyntyneen paikka ei ole olla joka viikonloppu eri paikassa yökylässä.

 

[RYPÄLE VoittamatonHerkkusieni]

Aika hyvin jakautuu mielipide asiasta. Olen tullut siihen tulokseen, että hyvillä mielin annan hoitoon. Isoäiti ainakin jaksaa laulaa ja leikkiä ja pitää varmasti hyvää huolta. Jos eroahdistus tulee niin tuttu laulu varmasti helpottaa.

Anna vaan! Mutta varotuksen sana; vauvasta tulee hyvin äkkiä mummun lellikki ja kohta saat olla hätistelemässä "hoitoapua" ovesta ulos.