Eka taisi olla lähempänä 3v. kun oli ekan kerran, ollut muutaman kerran sekn jälkeen yhden yön mummoloissa, toka 1v9kk menossa ekaa kertaa parin kuukauden päästä kun ikää vähän vajaa 2v.
Eka 1,5kk
Toka 1v2kk.Oli kyllä pariin otteeseen "yökylässä" ennen tuota,mutta en laske niitä yökyläilyksi kun itse olin kuitenkin yötä samassa paikassa.
Kolmas viel masussa
Ei ole ollut yöhoidossa vielä tuo 11kk. Tosin likka oli joku 7,5 kk kun ekan kerran joku muu kuin äiti tai isä nukutti. Me tultiin tytön jo nukahdettua samaan yöpaikkaan, eli likan näkökulmasta oltiin yö erossa mutta aamulla tytön herätessä oltiin paikalla.
Nyt meinaan sit jättää kahdeksi yöksi loppuvuodesta kun mennään miehen kanssa viikonlopuksi johonkin.
1,5 v ja oli yhden yön hoidossa, kun mentiin synnyttämään toista. Imetysaikana en olisi jättänyt yöksi hoitoon, mutta kyllä olisin muuten voinut jättää aiemminkin, jos isovanhemmat olisi olleet innoissaan kinuamassa lasta hoitoon, mutta eipä vapaaehtoisia ilmaantunut, joten en viitsi vaivata. Ei meillä kyllä olisi sopinutkaan jättää aiemmin hoitoon, kun ei ollut sellaista tilannetta, että oltaisi haluttu, enkä vie hoitoon, ellei ole erityinen tilanne. Olisi siis vaan kiva, että joku tarjoutuisi siltä varalta, että jos joskus haluttaisiinkin miehen kanssa mennä vaikka juhlistamaan hääpäivää kahdestaan, niin tiedettäisiin, että lapsi haluttaisiin avosylin vaikka isovanhemmilleen hoitoon. Me ei siis olla odotettukaan mitään apuja, mutta olisi vaan kiva tunne, että tietäisi tämän... Kivaa pientä plussaa!
Meillä tytär 7kk, eikä oo ollu vielä yöhoidossa kertaakaan. Enkä vielä suostu etes antaa yö hoitoon ja ihan sen takia että on eroahdistusta ja tuntuu et menee vaan pahemmaks.
Meidän lapset eivät ole koskaan olleet yökylässä ja ikää on jo 4 ja 5 v. Ei ole paikkaa, mihin heidät voisi viedä yöksi hoitoon. Kotona on ollut hoitaja muutamia kertoja, kun olemme tulleet myöhään yöllä kotiin jostain. Mutta ei paljon tee edes mieli mennä mihinkään juhliin tms, josta pääsee vasta yöllä kotiin, koska lapset herättävät seuraavana aamuna kuudelta.
Tyttö on 2v4kk, on menossa ens kuussa yökylään tätinsä luokse En tiedä lasketaanko ihan "yöhoitoon" menemiseksi ku tyttö itse sanoi haluavansa mennä yökylään, heh Eli siis hänen aloitteestaan on menossa yökylään 2v5kk iässä.