8-vuotiaan tytön surma - ahdistaa päivittäin!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahdistuksissa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Minäkin;28201040:
Jotenkin tässä suomalaisten suhtautumisessa (lue: en halua lukea, enkä kuulla) paistaa juuri se suomalainen mentaliteetti, että ollaan kiinnostuneita vain omista asioistamme. Norjassa Breivikin murhat olivat muutos, ihmiset yhdistyivät pahaa vastaan ja kylvivät rakkautta. Suomessa laitetaan laiput silmille ja eikä vilkaista naapuuriin senkään vertaa kuin aiemmin.

En näe siinä mitään pahaa että haluaa suojella omaa mielenterveyttään sulkemalla asian mielestä. Yksilö ei voi ottaa murehdittavakseen koko maailman murheita, eikä se murehtiminen niitä viattomia uhreja säästäisi.

Siinä olen samaa mieltä että lähipiirin on täytynyt olla tietoinen tytön tilanteesta ja asialle olisi pitänyt tehdä jotain jo aikoja sitten. Mielestäni kaikki kuvioon liittyvät ihmiset ovat osasyyllisiä tytön kuolemaan ja edesauttaneet karmeita tapahtumia. Toivon ja uskon että ainakin osa heistä tuntevat syyllisyyttä lopun elämäänsä.
 
Mutta siitä väitteestä pidän kyllä kiinni, että välinpitämättömyys oli syynä Eerikan ja on ja muiden lasten kohtaloon. Siis se, että ne ihmiset (viranomaiset) jotka olisivat tuonkin lapsen voineet pelastaa, eivät vain viitsineet tehdä mitään ja piiloutuvat nyt vaitiolovelvollisuuden ja muun sellaisen taakse vältelläkseen omaa vastuutaan.

Tämä on ihan totta. Mutta se, että tavallinen, asiaan kuulumaton ihminen ei halua lukea Eerikasta enää yhtään uutista, ei tee hänestä välinpitämätöntä. Näiden uutisten lukeminen ei vaan hyödyt ketään, ei edes niitä lapsia joita tällä hetkellä kohdellaan kaltoin. Nimittäin ne ihmiset, jotka eivät lasten kaltoin kohteluun ole tähänkään saakka puuttuneet, eivät edelleenkään puutu vaikka lukisivat näitä kuinka paljon. Ja ne, jotka ovat aiemmin puuttuneet, puuttuvat edelleen. Ei tuollaiset jutut saa ihmisiä ajattelemaan yhtään sen kummemmin kuin ovat tähänkään saakka ajatelleet, mutta pahan olon ne saa monelle.
 
Naapuri on kuullut pakkosyötöt, tytön oksentelun, äitipuolen huoraksi, lehmäksi jne haukkumiset.

Koulussa on nähty mustelmat, naarmut ja kaljut läntit kohdissa joista äitipuoli on repinyt hiuksia irti.

Äiti on nähnyt em. asiat. Isoisä vaimoineen on nähnyt em. asiat. Lastensuojelussa on kielletty jättämästä tyttöä kaksin äitipuolensa kanssa.

Kukaan ei aavistanut?!

No olihan sossuun tehty vaikka kuinka monta lastensuojeluilmoitusta. Eikös niitä ollut tullut juuri koulusta, äidiltä ja naapureilta nyt ainakin? Sehän se tämän päivän tapa on, että asia hoidetaan lastensuojeluilmoituksella ja viranomaisten kautta. Mitä muuta oikeastaan nykyään voi tehdä ilman että itse joutuu hankaluuksiin...?
 
[QUOTE="vieras";28201227]No olihan sossuun tehty vaikka kuinka monta lastensuojeluilmoitusta. Eikös niitä ollut tullut juuri koulusta, äidiltä ja naapureilta nyt ainakin? Sehän se tämän päivän tapa on, että asia hoidetaan lastensuojeluilmoituksella ja viranomaisten kautta. Mitä muuta oikeastaan nykyään voi tehdä ilman että itse joutuu hankaluuksiin...?[/QUOTE]

Niinpä juuri. 12 lastensuojeluilmoitusta ja muut aiemmin listatut asiat, joten ei voine sanoa ettei "kukaan aavistanut".
 
[QUOTE="vieras";28201227]No olihan sossuun tehty vaikka kuinka monta lastensuojeluilmoitusta. Eikös niitä ollut tullut juuri koulusta, äidiltä ja naapureilta nyt ainakin?[/QUOTE]

Tuohan täss tapauksessa kaikkein hirveintä onkin.
 
Niinpä juuri. 12 lastensuojeluilmoitusta ja muut aiemmin listatut asiat, joten ei voine sanoa ettei "kukaan aavistanut".

Eiköhän tuossa aiemmin joku tarkoittanut, että ei kai kellään normaalilla ihmisellä käy edes mielessä sellaiset vaihtoehdot, mitä tää pariskunta siellä puuhaili. Naapuri kuulee juu, että lapselle kiroillaan ja solvataan, lasta juoksutetaan pihalla jne---tekee lastensuojeluilmoituksen. Luulenpa, että jos joku olisi aavistellut tuollaisista sitomistouhuista ja muusta täysin kahelien puuhailuista, niin poliisithan sinne olisi soitettu. Siis kaikki ovat tienneet, että lastensuojelua tarvitaan, mutta silti tuskin kenelläkään on ollut aavistusta niistä pimeimmistä touhuista...Liian rankkaa kamaa tavallisen ihmisen aivoille, ei sellaisten mahdollisuutta voi tulla edes ajatelleeksi!!
 
Tästä tapauksesta tekee niin kauhean se, ettei kukaan puuttunut.

Toki ls-ilmoituksia tehtiin monen tahon toimesta ja sosiaalivrainomaiset on suurimpia syyllisiä, koska eivät reagoineet. Tässä tapauksessa on oikeasti jotain tosi hämärää. Eikö kukaan viranomainenkaan koskaan kyseenalaistanut ranskalaisen aivokirurgi Nadian henkilöllisyyttä ja 2,5v. jatkunutta nelosraskautta ja sitä onko ko. nainen kelvollinen huolehtimaan tytöstä? Isää oli vain kehoitettu olemaan jättämättä tyttöä äitipuolen hoiviin.

Yksikään ls-vrianomainen ei kai koskaan käynyt Eerikan kotona - eikö jokainen 11 ls-ilmoituksesta olisi antanut aihetta siihen? Ja eikö ls-viranomaisen tulisi tehdä jokaisesta pahoinpitelyepäilystä ilmoitus poliisille? Vaan sossu ei tehnyt yhden yhtäkäään. En voi käsittää.

Toki lapsia kohdellaan kaltoin ympäri maailmaa. Ja tunnen pahaa oloa heidänkin puolesta. Valitettavasti koko maailman asioihin en voi vaikuttaa. Meillä on äänioikeus ja sananvapaus täällä Suomessa, itse valitsemme päättäjät ja voimme kansana nostaa asioita pinnalle puhumalla niistä. Ja yrittää saada aikaan muutoksen.
 
[QUOTE="...";28201293]Tästä tapauksesta tekee niin kauhean se, ettei kukaan puuttunut.

Toki ls-ilmoituksia tehtiin monen tahon toimesta ja sosiaalivrainomaiset on suurimpia syyllisiä, koska eivät reagoineet. Tässä tapauksessa on oikeasti jotain tosi hämärää. Eikö kukaan viranomainenkaan koskaan kyseenalaistanut ranskalaisen aivokirurgi Nadian henkilöllisyyttä ja 2,5v. jatkunutta nelosraskautta ja sitä onko ko. nainen kelvollinen huolehtimaan tytöstä? Isää oli vain kehoitettu olemaan jättämättä tyttöä äitipuolen hoiviin.

Yksikään ls-vrianomainen ei kai koskaan käynyt Eerikan kotona - eikö jokainen 11 ls-ilmoituksesta olisi antanut aihetta siihen? Ja eikö ls-viranomaisen tulisi tehdä jokaisesta pahoinpitelyepäilystä ilmoitus poliisille? Vaan sossu ei tehnyt yhden yhtäkäään. En voi käsittää.

Toki lapsia kohdellaan kaltoin ympäri maailmaa. Ja tunnen pahaa oloa heidänkin puolesta. Valitettavasti koko maailman asioihin en voi vaikuttaa. Meillä on äänioikeus ja sananvapaus täällä Suomessa, itse valitsemme päättäjät ja voimme kansana nostaa asioita pinnalle puhumalla niistä. Ja yrittää saada aikaan muutoksen.[/QUOTE]

Näin juuri. Ja vieraalle joka inttää kuinka kukaan ei olisi voinut aavistaa - eikö mustelmat, tuppoina irronneet hiukset, naarmut, pakkosyötöt haukkumisineen ja juoksuttamiset voineet kenties vihjata että lasta pahoinpidellään? Onko se oikeasti niin, että vain kauhea sitomiskidutus on se huomion arvoinen, ei nämä em. mainitut asiat jotka todellakin HUOMATTIIN ja AAVISTETTIIN.
 
Olen samaa mieltä. Nuo merkit, jotka olivat kaikkien silmien alla, kertoivat todella rankasta pahoinpitelystä. Totuus oli vain vielä julmempi.
 
Näin juuri. Ja vieraalle joka inttää kuinka kukaan ei olisi voinut aavistaa - eikö mustelmat, tuppoina irronneet hiukset, naarmut, pakkosyötöt haukkumisineen ja juoksuttamiset voineet kenties vihjata että lasta pahoinpidellään? Onko se oikeasti niin, että vain kauhea sitomiskidutus on se huomion arvoinen, ei nämä em. mainitut asiat jotka todellakin HUOMATTIIN ja AAVISTETTIIN.

No mitäpä itse olisit tehnyt, muuta kuin sen kuuluisan lastensuojeluilmoituksen??
 
[QUOTE="vieras";28201349]No mitäpä itse olisit tehnyt, muuta kuin sen kuuluisan lastensuojeluilmoituksen??[/QUOTE]

Kun viranomaisten TÄYTYY REAGOIDA siihen lastensuojeluilmoitukseen. Nyt ei valitettavasti niin tehty.
 
en tiedä, mutta minua ahdisti jostain syystä yksi lause, missä todettiin lapsi piti päässään tiaraa ja pakeni omaa mielikuvitusmaailmaansa. Onneksi ehkä pääsi hieman irti mielikuvituksen avulla siitä kidutuksesta.
 
[QUOTE="vieras";28201354]Kun viranomaisten TÄYTYY REAGOIDA siihen lastensuojeluilmoitukseen. Nyt ei valitettavasti niin tehty.[/QUOTE]

No aivan, mutta kun tässä on nyt toivottu ikuisia omantunnontuskia niin naapureille, opettajille kuin kaikille muillekin, jotka tytön ovat tunteneet. Että mitä muuta he olisivat voineet oikeastaan tehdä kuin lastensuojeluilmoituksia ja odottaa, että sieltä suunnasta puututaan asiaan. Sitähän nyt selvitellään, että mikä sotku siellä viranomaisten päässä on tapahtunut, että näin on voinut käydä. Silti en lähtisi naapureille ja muille taviksille manaamaan ikuista kiirastulta asian tiimoilta. Jos mietin, että omassa naapurissani samanlaista tapahtuisi, niin oikeasti, mitäpä muuta sitä voisi tehdä kuin soitella lastensuojeluun...
 
[QUOTE="vieras";28201349]No mitäpä itse olisit tehnyt, muuta kuin sen kuuluisan lastensuojeluilmoituksen??[/QUOTE]

Varmaan enemmän kuin sinä, joka et usko kenenkään mitään pystyneen aavistamaan. Edelleen, kaikista noista mainituista asioista huolimatta.
 
[QUOTE="vieras";28201382]No aivan, mutta kun tässä on nyt toivottu ikuisia omantunnontuskia niin naapureille, opettajille kuin kaikille muillekin, jotka tytön ovat tunteneet. Että mitä muuta he olisivat voineet oikeastaan tehdä kuin lastensuojeluilmoituksia ja odottaa, että sieltä suunnasta puututaan asiaan. Sitähän nyt selvitellään, että mikä sotku siellä viranomaisten päässä on tapahtunut, että näin on voinut käydä. Silti en lähtisi naapureille ja muille taviksille manaamaan ikuista kiirastulta asian tiimoilta. Jos mietin, että omassa naapurissani samanlaista tapahtuisi, niin oikeasti, mitäpä muuta sitä voisi tehdä kuin soitella lastensuojeluun...[/QUOTE]

Ei kai tässä kukaan ole tuollaista toivonut?
 
Varmaan naapurit olisivat voineet soittaa myös suoraan poliisille, jos seinän takana oli akuutti tilanne päällä.
 
Eipä sitä tavallinen ihminen juuri muuta voi kuin tehdä niitä ilmoituksia. Jos joku naapuri olisi tytön vienyt sieltä väkisin, tai hakannut isän ja äitipuolen, niin eipä se sitä tyttöä olis pelastanut, mutta itsensä olisi saanut aikamoisiin ongelmiin. Viranomaiset on tässä nyt se osapuoli, joka ei tehnyt tarpeeksi ja joiden vuoksi tyttö ei selvinnyt.
 
[QUOTE="vieras";28201402]Varmaan naapurit olisivat voineet soittaa myös suoraan poliisille, jos seinän takana oli akuutti tilanne päällä.[/QUOTE]

Ja poliisit ilmoittaa lastensuojeluun, niin se homma kuullakseni etenee. Eli ympäri mennään yhteen tullaan.
 
[QUOTE="vieras";28201402]Varmaan naapurit olisivat voineet soittaa myös suoraan poliisille, jos seinän takana oli akuutti tilanne päällä.[/QUOTE]

Mistäpä sitä tietää, vaikka joku olisi yrittänytkin soittaa. Itsekin joskus hätäkeskukseen soittaneena tiedän, että apua ei aina tule tai tulee joskus tuntien päästä. Ja mitä sinne luuriin sanoo"öö, kuulostaa siltä että tuolla oksentaa joku ja sitten huudetaan huoraa ja lehmää, öö voitteko lähettää poliisit paikalle...?" Eipä taitaisi poliisipartiota heltyä noilla tiedoilla. Siis enhän voi tietää mitä siellä on kuultu tai oltu kuulematta, onko soiteltu vai ei, mutta siis lehtijuttujen perusteella on todella helppo arvostella ihmisten toimintaa, ja sitä kuinka itse olisi toiminut niin paljon rohkeammin ja paremmin.
 
[QUOTE="vieras";28201426]Eivätköhän kuitenkin olisi menneet paikan päälle, jos tilanne on päällä? Vai ei kai se voi olla niin, että kun ilmoitetaan poliisille, että lasta pahoinpidellään sanovat; "joo, ilmoitetaan lastensuojeluun".[/QUOTE]

Varmasti olisivat menneet paikalle. Mutta meinaatko, etteivät nuo kaksi olisi saanut tilanteen näyttämään siltä, että tyttö liiottelee eikä asia ole ollenkaan niin kuin miltä se naapuriin vaikutti? Mun tyttö aikanaan huusi suihkussa, että "äiti älä hukuta mua". Ihan suoraa huutoa, ihan niin kuin olisin oikeasti meinannut tappaa sen. Todellisuudessa tyttö inhosi suihkua eikä sietänyt sitä, kun hänet sinne joka tapauksessa pistettiin. Jos mä olisin oikeasti yrittänyt hukuttaa sen, olisin hyvin voinut sepittää yllä mainitun tarinan.
 
[QUOTE="vieras";28201441]Ja mitä sinne luuriin sanoo"öö, kuulostaa siltä että tuolla oksentaa joku ja sitten huudetaan huoraa ja lehmää, öö voitteko lähettää poliisit paikalle...?"mutta siis lehtijuttujen perusteella on todella helppo arvostella ihmisten toimintaa, ja sitä kuinka itse olisi toiminut niin paljon rohkeammin ja paremmin.[/QUOTE]

Hetkinen, en sanonut missään kohdassa, että itse olisin toiminut paremmin. Mutta jos hätäkeskukseen soittaa, olisin kyllä jämäkämpi kuin sinä. Sanoisin, että "seinän toisella puolella pahoinpidellään lasta. Joo, kuuluu oksentamista, huutamista ja pahoinpitelyn ääniä."
 
Varmasti olisivat menneet paikalle. Mutta meinaatko, etteivät nuo kaksi olisi saanut tilanteen näyttämään siltä, että tyttö liiottelee eikä asia ole ollenkaan niin kuin miltä se naapuriin vaikutti? Mun tyttö aikanaan huusi suihkussa, että "äiti älä hukuta mua". Ihan suoraa huutoa, ihan niin kuin olisin oikeasti meinannut tappaa sen. Todellisuudessa tyttö inhosi suihkua eikä sietänyt sitä, kun hänet sinne joka tapauksessa pistettiin. Jos mä olisin oikeasti yrittänyt hukuttaa sen, olisin hyvin voinut sepittää yllä mainitun tarinan.

Tämäkin on ihan totta. Mutta olisipa edes joku viranomainen käynyt asunnossa, koska se oli lukemani mukaan soveltumaton tuon kokoisen perheen käyttöön. Nythän siellä ei käynyt paikan päällä kukaan viranomaistaho.
 
Yhteistyössä