[QUOTE="vieras";27746881]
En mä kyllä rikkoisi lapseni hamahelmi-töitäkään vaikka olisivat lattiallakin. Jos ne olivat hänen mielestään tärkeitä, niin oletko selittänyt että et tiennyt niitten olevan niin tärkeitä, pyydän anteeksi.
[/QUOTE]
Ööööh..jos ne olivat lapselle tärkeitä, tuon ikäisen on mielestäni aika ymmärtää, että tärkeät tavarat pidetään omalla paikallaan, eikä makuuteta pitkin lattioita. Tiedän ja ymmärrän, että kuusivuotias vasta opettelee sitä asiaa, mokia sattuu, ja oikeasti rakkaasta esineestä on tarpeen muistuttaa, ennen kuin esim. dumppaa unohtuneen lempinuken roskikseen, mutta ihan jo oman kolmevuotiaani kanssa olen tätä asiaa ruvennut pohjustamaan. Saatan kysyä siivoushaluttomalta neidiltä, onko tämä sinulle tärkeä, vai saako laittaa eteenpäin. Ja sanonut, että ne tavarat, jotka ovat oikeasti rakkaita, jaksaa myös laittaa paikoilleen. Vaikka tässä kyllä olisi tsempattavaa, olen itse vähän huithapeli enkä jaksa aina paimentaa siivoamaan
.
Tuli muuten ap.:lle mieleen sellainen kysymys esittää, että saako tyttö tuntea olevansa hyödyksi, tarpeellinen? Siis ei sillä tavalla, että "osallistuu kotitöihin" niin, että järkkäät lapsia varten jonkun pullanleivontasession, johon hän ottaa osaa, vaan niin, että hänestä oikeasti tuntuu että wow, onneksi olin olemassa, kyllä äiti olisi nyt pärjännyt huonommin ilman? Sellainen voisi antaa lisää itsetuntoa ja luottamusta omaan merkityksellisyyteen. Tuntuu, että nykyään lasten itsetunto-ongelmana ei ole, että minua ei rakasteta/hoivata, vaan että minä en ole tärkeä, vaikka se ensinmainitusta purnaamisena purkautuisikin.
Ja juu, olen samaa mieltä, eskari-ikä on hankala. Ihan jo aivoissakin tapahtuu isoja muutoksia, kehon ulottuvuudet muuttuvat, ja on rankkaa olla yhtä aikaa iso ja pieni.
