6-vuotias syyllistää äitiä jatkuvasti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jalka ulko-oven välissä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="tttt";27746840]Siis mikä on kateutta? Kysymyskö :O

Öh joo.

Mitkäs ne sun kamalat virheet on?[/QUOTE]

Lue alusta lähtien. Jotenkin tulee vain sellainen olo, että jos kertoo antavansa kaikkensa tai ainakin 85 % perheensä eteen, niin sellaisella äidillä ei oleteta olevan aitoja tunteita, sillä hän vain suorittaa äitiyttä.
 
Kuulostat itse aika väsyneeltä ja takana on varmasti muutakin kuin tämä asia? Tässä tilanteessa itse ottaisin ihan rauhallisen keskustelun tytön kanssa. Kysyisin, että miksi häntä vielä harmittaa vanhat asiat. Kysyisin, että onko hän antanut ne anteeksi. Jos ei ole niin kysyisin, että miksi ei jne. Lopulta toteaisin, että kun on vanha asia, joka on annettu anteeksi niin silloin siihen ei enää palata. Jos näihin asioihin vielä palataan niin silloin menettää esim karkkipäivän tms. Keskustelua ei kannata käydä silloin, kun on itse ärtynyt vaan silloin kun on itse rauhallisella mielellä. Ehkä lapsi hakee vain huomiota tällä käytöksellä tai sitten joku asia painaa häntä eikä hän saa sitä sanotuksi?
 
  • Tykkää
Reactions: Heartless Bitch
Olen hoitanut tyttöä enemmän ja vähemmän kotona aina eskari-ikään asti, ja nytkin hän on eskarissa vain 4 h päivässä neljänä päivänä viikossa. Kuskaan kolmeen harrastukseen viikossa, joita hän itse tahtoo ja joista nauttii. Olen ostanut hyllymetreittäin kehittäviä kirjoja ja askartelumateriaaleja. Käytän leffassa, baletissa, hampurilaisella, uimassa, lasten kulttuuritapahtumissa. Vaatteet ovat aina puhtaita ja silitettyjä, jotka tyttö on itse valinnut. Tyttö on saanut laadukkaita, hyviä leluja. Teen aina itse ruuat, pidän kodin siistinä ja letitän joka aamu tukan huolellisesti. Luen ja pelaan päivittäin. Hän on kolmesta lapsesta vanhin. Enkö tee tarpeeksi? Joka päivä saan huudot, ettei mulla ole tarpeeksi aikaa hänelle.
Ei kun sä teet ihan liikaa, ja oot opettanut lapsesta sellaisen, joka luulee olevansa maailman napa.
Eskari-ikä on kyllä kaikin puolin paskamainen muutenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: LisaMarie
[QUOTE="höh";27746842]Voisitko keskustella lapsen kanssa siitä, että ei hän itsekään pitäisi siitä, että hänen virheitään muistellaan ja tongitaan vuosia jälkeenpäin.

(Jos hamahelmet ja askartelut lojuu lattialla niin ne häviää ja menee imuriin, yleensä. Oliskohan tyttö hiukan hemmolteltu? Yritätkö selittää kaikki aina parhain päin? Anna välillä huutaa ja kiukutella kunnolla omassa rauhassaan; eihän tuo opi ikinä kestämään turhautumista jos aina pyytelet anteeksi ja selittelet.)[/QUOTE]
Juuri näin.
 
[QUOTE="höh";27746842]Voisitko keskustella lapsen kanssa siitä, että ei hän itsekään pitäisi siitä, että hänen virheitään muistellaan ja tongitaan vuosia jälkeenpäin.

(Jos hamahelmet ja askartelut lojuu lattialla niin ne häviää ja menee imuriin, yleensä. Oliskohan tyttö hiukan hemmolteltu? Yritätkö selittää kaikki aina parhain päin? Anna välillä huutaa ja kiukutella kunnolla omassa rauhassaan; eihän tuo opi ikinä kestämään turhautumista jos aina pyytelet anteeksi ja selittelet.)[/QUOTE]

No on se varmaan hemmoteltu. Nyt kun itse luen mustaa valkoiselta, mitä oikeasti sen eteen olen tehnyt. Pumpulissa pitkälti kasvanut ja saanut ennen pitkää lähes kaiken, mitä on halunnut. Siitä on viimeistään mummot pitäneet huolen.
 
Ei kun sä teet ihan liikaa, ja oot opettanut lapsesta sellaisen, joka luulee olevansa maailman napa.
Eskari-ikä on kyllä kaikin puolin paskamainen muutenkin.
Juu pitää elää enemmän itselleen, eikä vaan lasten kautta. Sellainen on lapsillekin ahdistavaa ja antaa huonon mallin. Ihan sama vaikka siitä puuhasteluista lasten kanssa nauttisikin, niin pitää olla muuta. Ja lapsi omaan huoneeseen nukkumaan.
 
Tämän vähän perusteella tulee sellainen olo, että tyttö huomaa että sinua on helppo syyllistää ja että hänellä on norsun muisti tuollaisten asioiden suhteen. Kummatkaan tekosi eivät ole todellakaan mitään suuria rikkomuksia, joita muka pitäisi olla hamaan tappiin saakka pyytelemässä anteeksi. Jos niitä helmitöitä on lojunut pitkin lattioita, eikä tyttö ole niitä kerännyt talteen, niin en välttämättä olisi pyytelemässä edes anteeksi sitä että ne heittäisin pois lojuskelemasta.

Tuollaisellekin pitää laittaa rajat. Kukaan äiti ei ole täydellinen ja useimmat jopa tietävät sen. Mutta jos kerran olet riittävän hyvä äiti, et voi ottaa syyllisyyttä kannettavaksesi noin tyhjistä asioista. Sinä olet aikuinen, lapsesi on vasta kuusi. Älä ahdistu jonkun pikkutytön läpinäkyvästä pompottelusta, vaikka se ärsyttävää olisikin.
 
Lue alusta lähtien. Jotenkin tulee vain sellainen olo, että jos kertoo antavansa kaikkensa tai ainakin 85 % perheensä eteen, niin sellaisella äidillä ei oleteta olevan aitoja tunteita, sillä hän vain suorittaa äitiyttä.
Voi olla aitoja tunteita, ei se sitä tarkoita, vaan että syyllisyydestä ja velvollisuudesta tekee liikaa. Luettelit itse tuossa siihen tyyliin, että ajattelet tekemisen kautta äitiyttäsi.
 
Sä kyllä rikoit lapsen vihkon. Sinuna sanoisin että sovitaanko että ostan sulle uuden vihkon ja ostaisin.
En mä kyllä rikkoisi lapseni hamahelmi-töitäkään vaikka olisivat lattiallakin. Jos ne olivat hänen mielestään tärkeitä, niin oletko selittänyt että et tiennyt niitten olevan niin tärkeitä, pyydän anteeksi.

Lapsesi hakee sulta huomiota ja etenkin hyväksyntää. Onko sulle vaikeata näyttää tunteitasi ja etenkin positiivisia?
Minkälainen oma äitisisuhteesi oli/on? Onko äitisi ollut sua kohtaan vaativa, liiallisen kontrolloiva?
 
No jos joku ei vielä tajunnut sitä, niin tajuan itsekin tehneeni väärin. MUTTA TARVIIKO MUN KUUNNELLA SITÄ SAATANAN KIUKUTTELUA VUOSITOLKULLA???

Ei tarvitse. Sinulla on selvästi auktoriteetti hukassa. Laita lapsi kuriin ja vaadit lopettamaan tuollaisen turhan kiukuttelun. Lapsesi ei näköjään kunnioita sinua pätkääkään ja sinä annat hänen pompotella itseäsi.
 
Mä kestän kyllä kiukuttelua, jota saan joka päivä noin tunnin. Ja se, mitä/miten teen, johtuu vain siitä, että nautin valtavasti lasteni kanssa tekemisestä. Olen tekemistä ja toimintaa kaipaava ihminen ja siitä pitävät lapsenikin. Mutta tuota samaan asiaan palaamista vuodesta toiseen en enää kestä.

Voi luoja, se on lapsi, mitä ihmettä sinä höpötät? Sun tehtäväsi on panna piste syyllistämiselle. Jos otat siitä itseesi, toimit epäkypsästi. Sitä paitsi, odotatko ihan oikeasti lapsen olevan kiitollinen siitä, että hoidat hänet hyvin? Ei ne ole, ei ainakaan ennen kuin ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään asian.
 
No on se varmaan hemmoteltu. Nyt kun itse luen mustaa valkoiselta, mitä oikeasti sen eteen olen tehnyt. Pumpulissa pitkälti kasvanut ja saanut ennen pitkää lähes kaiken, mitä on halunnut. Siitä on viimeistään mummot pitäneet huolen.

Jos itse luet tekstiäsi, huomaat myös, että puhut aika rumasti "siitä", eli omasta rakkaasta tyttärestäsi.

Ehkä yrität olla niin kovin kiltti äiti ja virheetön, että unohdat olla inhimillinen. Paraskaan suoritus ei riitä, jos rakkaus puuttuu.
 
Olen hoitanut tyttöä enemmän ja vähemmän kotona aina eskari-ikään asti, ja nytkin hän on eskarissa vain 4 h päivässä neljänä päivänä viikossa. Kuskaan kolmeen harrastukseen viikossa, joita hän itse tahtoo ja joista nauttii. Olen ostanut hyllymetreittäin kehittäviä kirjoja ja askartelumateriaaleja. Käytän leffassa, baletissa, hampurilaisella, uimassa, lasten kulttuuritapahtumissa. Vaatteet ovat aina puhtaita ja silitettyjä, jotka tyttö on itse valinnut. Tyttö on saanut laadukkaita, hyviä leluja. Teen aina itse ruuat, pidän kodin siistinä ja letitän joka aamu tukan huolellisesti. Luen ja pelaan päivittäin. Hän on kolmesta lapsesta vanhin. Enkö tee tarpeeksi? Joka päivä saan huudot, ettei mulla ole tarpeeksi aikaa hänelle.

Olen näköjään perheen kynnysmatto ja passannut lapsesi pilalle. Mitä sinä vaadit lapseltasi? Mitkä ovat hänen velvollisuuksiaan? Tuon ikäiseltä pitää myös vaatia asioita.

Meillä 5 v ja 7 v tyhjentävät astianpesukoneen ja siivoavat oman huoneensa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jalka ulko-oven välissä;27746617:
Tyttäreni on 6-vuotias, joka on jo vuoden päivät pelannut eräänlaista syyttämispeliä. Yleensä hän kaivaa menneisyydestä jonkun asian, jonka olen tehnyt väärin, ja sitten alkaa kerta toisensa jälkeen huutamaan ja syyttämään siitä.

Pari vuotta sitten hän sai mummiltansa "päiväkirjan" eli paksun kirjoitusvihkon. Kerran menin ja otin päiväkirjasta pari tyhjää sivua, kun tarvitsin paperia. Siitä hän on huutanut minulle tasaisin väliajoin kohta pari vuotta. Viimeksi tänä iltana hän alkoi porata aiheesta.

Viikko sitten menin ja otin kaksi hänen askartelemistaan hamahelmitöistä, joita hän tekee päivittäin muutaman. Ne lojuvat lattioilla ja ovat joskus haljenneitakin yms. Nyt hän on huutanut minulle tuosta asiasta päivittäin, itkenyt ja syyttänyt ja tiukannut, miksi olin niin ilkeä, että tein noin.

Väärin tietysti tein molemmilla kerroilla, mutta minusta on ylireagointia, että saan kuulla tekemistäni virheistä harva se päivä. Yksi vakiohuutoaihe on myös se, kuinka en rakasta häntä vaan kaikkia muita maailman ihmisiä.

Nyt vain syytän itseäni, mitä olen tehnyt väärin, kun tyttö on tuollainen. Miten minun pitäisi toimia? Itse en todellakaan syytä lapsia vanhoista asioista vaan erimielisyydet on unohdettu heti, kun on pyydetty anteeksi jne.

Tunnistan itsestäni jotain tämän tyylistä kuin tyttäressäsi. Olen ollut perheeni esikoinen, herkkä luonne. Kaivelin lapsena menneitä, koska käsittelin niissä hylätyksi tulemisen tunnetta - etsimällä menneistä vikoja hahmotin ikään kuin paremmin sen, etten tuntenut olevani tarpeeksi tärkeä NYKYhetkessä. En myöskään suoraan uskaltanut kertoa vanhemmilleni jos jokin asia vaivasi, mistä johtuen purin pelkoni epäsuorasti turhautuen - tiedostamattanikin.

Tilannetta tämän enempää tuntematta veikkaan, että tyttäresi tuntee olevansa heikoilla muihin sisaruksiin nähden. Hän ei ole varma sinun rakkaudestasi tai välittämisestä ja pelkää hylkäämistä. Ja itseään suojellakseen menee sinun edellesi olemalla itse jyrkkä, ehdoton ja ankara.

Tuntuuko hän "synkästi ilahtuvan", kun lopulta menetät hermosi tai väsyt häneen? Se kertoo siitä, että hän tuntee olevansa heikoilla.

Tytär toivoo sisimmässään (oma veikkaukseni siis), että et mene mukaan hänen riepottavaan syyttelyyn, vaan ohjaat jämäkästi kinan pois sivuraiteilta. Samoin hän uskoakseni toivoo, että saa sinulta huomiota olemalla oma itsensä, ei vain suorittamisen kautta. Miten tämä puoli teillä toimii kotona, kerrotko että hän on ihana tai että on ihana olla hänen kanssaan, vai kehutko enemmän kun hän onnistuu jossakin?
 
  • Tykkää
Reactions: Heartless Bitch
No on se varmaan hemmoteltu. Nyt kun itse luen mustaa valkoiselta, mitä oikeasti sen eteen olen tehnyt. Pumpulissa pitkälti kasvanut ja saanut ennen pitkää lähes kaiken, mitä on halunnut. Siitä on viimeistään mummot pitäneet huolen.
Kammottavaa marttyyriutta havaitsen. "Kaiken olen sen eteen tehnyt ja silti en saa palkaksi kunnioitusta, vinku vinkuu, mää mää."
 
[QUOTE="vieras";27746881]
En mä kyllä rikkoisi lapseni hamahelmi-töitäkään vaikka olisivat lattiallakin. Jos ne olivat hänen mielestään tärkeitä, niin oletko selittänyt että et tiennyt niitten olevan niin tärkeitä, pyydän anteeksi.

[/QUOTE]

Ööööh..jos ne olivat lapselle tärkeitä, tuon ikäisen on mielestäni aika ymmärtää, että tärkeät tavarat pidetään omalla paikallaan, eikä makuuteta pitkin lattioita. Tiedän ja ymmärrän, että kuusivuotias vasta opettelee sitä asiaa, mokia sattuu, ja oikeasti rakkaasta esineestä on tarpeen muistuttaa, ennen kuin esim. dumppaa unohtuneen lempinuken roskikseen, mutta ihan jo oman kolmevuotiaani kanssa olen tätä asiaa ruvennut pohjustamaan. Saatan kysyä siivoushaluttomalta neidiltä, onko tämä sinulle tärkeä, vai saako laittaa eteenpäin. Ja sanonut, että ne tavarat, jotka ovat oikeasti rakkaita, jaksaa myös laittaa paikoilleen. Vaikka tässä kyllä olisi tsempattavaa, olen itse vähän huithapeli enkä jaksa aina paimentaa siivoamaan ;).

Tuli muuten ap.:lle mieleen sellainen kysymys esittää, että saako tyttö tuntea olevansa hyödyksi, tarpeellinen? Siis ei sillä tavalla, että "osallistuu kotitöihin" niin, että järkkäät lapsia varten jonkun pullanleivontasession, johon hän ottaa osaa, vaan niin, että hänestä oikeasti tuntuu että wow, onneksi olin olemassa, kyllä äiti olisi nyt pärjännyt huonommin ilman? Sellainen voisi antaa lisää itsetuntoa ja luottamusta omaan merkityksellisyyteen. Tuntuu, että nykyään lasten itsetunto-ongelmana ei ole, että minua ei rakasteta/hoivata, vaan että minä en ole tärkeä, vaikka se ensinmainitusta purnaamisena purkautuisikin.

Ja juu, olen samaa mieltä, eskari-ikä on hankala. Ihan jo aivoissakin tapahtuu isoja muutoksia, kehon ulottuvuudet muuttuvat, ja on rankkaa olla yhtä aikaa iso ja pieni.
 
  • Tykkää
Reactions: LisaMarie
Tunnistan itsestäni jotain tämän tyylistä kuin tyttäressäsi. Olen ollut perheeni esikoinen, herkkä luonne. Kaivelin lapsena menneitä, koska käsittelin niissä hylätyksi tulemisen tunnetta - etsimällä menneistä vikoja hahmotin ikään kuin paremmin sen, etten tuntenut olevani tarpeeksi tärkeä NYKYhetkessä. En myöskään suoraan uskaltanut kertoa vanhemmilleni jos jokin asia vaivasi, mistä johtuen purin pelkoni epäsuorasti turhautuen - tiedostamattanikin.

Tilannetta tämän enempää tuntematta veikkaan, että tyttäresi tuntee olevansa heikoilla muihin sisaruksiin nähden. Hän ei ole varma sinun rakkaudestasi tai välittämisestä ja pelkää hylkäämistä. Ja itseään suojellakseen menee sinun edellesi olemalla itse jyrkkä, ehdoton ja ankara.

Tuntuuko hän "synkästi ilahtuvan", kun lopulta menetät hermosi tai väsyt häneen? Se kertoo siitä, että hän tuntee olevansa heikoilla.

Tytär toivoo sisimmässään (oma veikkaukseni siis), että et mene mukaan hänen riepottavaan syyttelyyn, vaan ohjaat jämäkästi kinan pois sivuraiteilta. Samoin hän uskoakseni toivoo, että saa sinulta huomiota olemalla oma itsensä, ei vain suorittamisen kautta. Miten tämä puoli teillä toimii kotona, kerrotko että hän on ihana tai että on ihana olla hänen kanssaan, vai kehutko enemmän kun hän onnistuu jossakin?

Meillä vähän samanlaista melkein 8-vuotiaan kanssa ja tunnistan nyt ongelmiamme. Minulla on aina kiir, vaativa työ ja se pieni hetki mitä ollaan yhdessä menee riitelyksi, kun lapsi hakee huomiota ja minä hlauaisin vetäytyä kuoreeni ja hengähtää =( Olen harkinnut vakavasti perheneuvolaan menemistä. Tämä kirjoitaja on hyvin kertonut asian ja tässä taitaa olla ap:n ongelmankin ydin.
 
Tämän vähän perusteella tulee sellainen olo, että tyttö huomaa että sinua on helppo syyllistää ja että hänellä on norsun muisti tuollaisten asioiden suhteen. Kummatkaan tekosi eivät ole todellakaan mitään suuria rikkomuksia, joita muka pitäisi olla hamaan tappiin saakka pyytelemässä anteeksi. Jos niitä helmitöitä on lojunut pitkin lattioita, eikä tyttö ole niitä kerännyt talteen, niin en välttämättä olisi pyytelemässä edes anteeksi sitä että ne heittäisin pois lojuskelemasta.

Tuollaisellekin pitää laittaa rajat. Kukaan äiti ei ole täydellinen ja useimmat jopa tietävät sen. Mutta jos kerran olet riittävän hyvä äiti, et voi ottaa syyllisyyttä kannettavaksesi noin tyhjistä asioista. Sinä olet aikuinen, lapsesi on vasta kuusi. Älä ahdistu jonkun pikkutytön läpinäkyvästä pompottelusta, vaikka se ärsyttävää olisikin.

Niin samaa mieltä. Siis jos lapselle on sanottu, että helmityöt lähtee roskiin, jos ne lojuu lattialla, eikä silti keräisi pois, niin kyllä mäkin toteuttaisin uhkaukseni enkä anteeksi pyytelisi.

Kuulostaa siltä todellakin, että tyttö on tottunut saamaan liikaakin huomiota ja hyysäystä ja selittelyjä. Jos äiti sanoo, että asia on sovittu ja loppuun käsitelty, niin se myös silloin on sitä. Ei tollaiseen vänkäämiseen kannata lähtä mukaan, lapset on niiiin ovelia syyllistämisessä. Sanktiota vaan kehiin, jos vielä jatkuu.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Alkuperäinen kirjoittaja Ei ymmärrä;27746727:
Kuulepas.
Ei äidin tarvi pyydellä anteeksi, jos hän ottaa 2 paperia.
Eikä sitäkään, jos hän heittää rikkinäisiä helmitöitä lattialta roskiin.

Lapset on taitavia syyllistäjiä, jos annetaan tilaisuus siihen. Tuumaat vaan, että kuulepas, minä olen aikuinen ja saan tehdä mitä haluan, sinä olet lapsi ja sinulla ei ole tähän asiaan mitään sanomista enää. Paperi on vain paperia, get over it. Ja pidä helmistäsi parempi huoli, etteivät pyöri lattialla.


Ei se aikuinenkaan saa roimia lapsiaan nähden kuinka vain Johdonmuukainen täytyy olla. Toisilta ei viedä mitään ilman lupaa. Kirjesalaisuuskin on nykyihmisillä kateissa.
 
Lapset on taitavia osumaan arkaan kohtaan. Tietoista ilkeyttä se ei ole, mutta lapset vaan vaistomaisesti tietää, mikä on se vanhemman kipukohta.
Mutta mulle tuli mieleen, että mitenkä teillä vanhemmat riitelee? Kuuluuko "silloinkin sinä..."alkavat lauseet riitoihin ja kaivetaanko jokakerta koko historia? Ihan sama kuuleeko lapset sitä konkreettisesti, mutta niillä on semmoiset antennit, että ne tuntuu tietävän kaiken, mitä kotona tapahtuu.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Niin samaa mieltä. Siis jos lapselle on sanottu, että helmityöt lähtee roskiin, jos ne lojuu lattialla, eikä silti keräisi pois, niin kyllä mäkin toteuttaisin uhkaukseni enkä anteeksi pyytelisi.

Kuulostaa siltä todellakin, että tyttö on tottunut saamaan liikaakin huomiota ja hyysäystä ja selittelyjä. Jos äiti sanoo, että asia on sovittu ja loppuun käsitelty, niin se myös silloin on sitä. Ei tollaiseen vänkäämiseen kannata lähtä mukaan, lapset on niiiin ovelia syyllistämisessä. Sanktiota vaan kehiin, jos vielä jatkuu.

No tuo on kyllä niin totta. On tottunut saamaan huomiota eniten noista kolmesta, kun on sitä älynnyt pikkuvauvasta lähtien kovaäänisesti vaatia. Oli siis hyvin vaativa ja itkevä koliikkivauva, ja nyt kun mietin, niin hyysääminen saattoi jäädä vähän päälle eikä sitten loppunut ikinä. Ensi vuonna, kun tyttö lähtee kouluun, suunnittelin vieväni ja hakevani tytön päivittäin. Mutta nyt mun täytyy alkaa tietoisesti miettimään, miten toimin ja voisiko jotain tehdä toisin vastaisuudessa. Varmaan voi.
 
No tuo on kyllä niin totta. On tottunut saamaan huomiota eniten noista kolmesta, kun on sitä älynnyt pikkuvauvasta lähtien kovaäänisesti vaatia. Oli siis hyvin vaativa ja itkevä koliikkivauva, ja nyt kun mietin, niin hyysääminen saattoi jäädä vähän päälle eikä sitten loppunut ikinä. Ensi vuonna, kun tyttö lähtee kouluun, suunnittelin vieväni ja hakevani tytön päivittäin. Mutta nyt mun täytyy alkaa tietoisesti miettimään, miten toimin ja voisiko jotain tehdä toisin vastaisuudessa. Varmaan voi.
Provo meni nyt viimeistään liian pitkälle. Poks.
 

Yhteistyössä