6-viikkoisen 'unikoulu'

[kielletty]

meillä oli ihan samanlaista tämän kuopuksen kanssa alussa. kyllä se rytmi sitten löytyy myöhemmin, laita ukko vaikka toiseen huoneeseen nukkumaan jos vauvan itku noin paljon häiritsee.

Sama täällä. Nyt tyttö on nelikuinen ja jää itsekseen nukkumaan, nukkuu koko yön (!) Ratkaisin asian niin että laitoin tytön sänkyyn ja toin sängyn lähelleni niin että sai toinen tapittaa sieltä äidin tekemisiä niin kauan kuin uni tuli.

Turhaan stressaatte itseänne väkisin nukuttamisella. Kyllä se uni sieltä tulee, ja "kouluttaa" voi, mutta ei pidä ottaa itseensä sitä että tulosten näkyminen voi kestää.

 

[ap]

Ja muuten meillä esikoinen meni ekat 3kk nukkumaan joskus puolen yön jälkeen, yhden aikaan oli ihan tavallista. Oli sitten luksusta kun 4kk meni klo 22 nukkumaan.

Juu, ei meitä häiritse myöhään nukkumaanmeno, yritetäänkin siten, että koko perhe menisi nukkumaan yhtä aikaa puolen yön maissa, mutta se parin tunnin marathon vauvan nukuttamisessa vie hermoja.

Ja kapalointia on kokeiltu, se auttaakin vauvaa nukkumaan yön paremmin ja pidemmissä jaksoissa, mutta tuohon ekaan nukahtamiseen sillä ei ole vaikutusta.

 

[unikuu108]

Turhaan stressaatte itseänne väkisin nukuttamisella. Kyllä se uni sieltä tulee, ja "kouluttaa" voi, mutta ei pidä ottaa itseensä sitä että tulosten näkyminen voi kestää.

mä oon ihan samaa mieltä. vauvan rytmit vaihtuu jo ensimäisen vuoden aikana niin useasti että ainakun luulet että nyt niin sit se vaihtuu.

antakaa vauvan olla vauva ja tosiaankin kasvattaa se perusturvallisuus ennenkuin alatte kouluttaa siitä sellaista mistä itse pidätte.

 

[vieras.]

Perusteluina miehellesi: Vastasyntyneen unirytmi ei ole samanlainen kuin aikuisen unirytmi, vauva nukkuu tasaisesti pätkissä ympäri vuorokauden ja myös kevyen ja syvän unen jaksot ovat erilaisia. Toisekseen vastasyntyneen mahalaukku on hyvin pieni, joten vauvaa täytyy syöttää tasaisesti ympäri vuorokauden jotta verensokeri pysyy riittävän korkeana. Matala verensokeri voi johtaa tajuttomuustilaan ja jopa kuolemaan. Yöheräilyt ovat siis normaaleja ja tarpeellisia. Yhteen, pitkään unijaksoon väkisin muokkaaminen on vauvalle sama kuin aikuisen rytmin muokkaaminen vauvan rytmiin - jos se on teille raskasta, ajatelkaa millaista se on asiaa ymmärtämättömälle vauvalle.
Ja itkuun täytyy vastata. Se on vauvan tapa ilmoittaa tarpeistaan, ja jos ne jätetään huomioitta vauva tuntee itsensä hylätyksi - pahin asia mitä muista riippuvaiselle voi tapahtua. Tällä on pitkäaikaisia vaikutuksia vauvan kehitykseen.

 

[vieras.]

Lisään vielä, että jos yöunet ovat miehellesi tärkeitä työnteon kannalta, voisiko hän nukkua korvatulppien kanssa tai eri huoneessa? Kivuttomimmin saatte kaikki parhaat mahdolliset yöunet, jos hyväksytte vauvan uniajat sellaisena kuin ne ovat ja mietitte miten saisitte itse niiden puitteissa riittävästi unta. Tämä on kuitenkin hyvin lyhyt ajanjakso elämästänne. Vauvan muokkaaminen vanhempien elämänrytmiin on paitsi tarpeetonta, myös selvästi vaikeampaa kuin mukautuvaisemman aikuisen.

 

[ap]

Lisään vielä, että jos yöunet ovat miehellesi tärkeitä työnteon kannalta, voisiko hän nukkua korvatulppien kanssa tai eri huoneessa? Kivuttomimmin saatte kaikki parhaat mahdolliset yöunet, jos hyväksytte vauvan uniajat sellaisena kuin ne ovat ja mietitte miten saisitte itse niiden puitteissa riittävästi unta. Tämä on kuitenkin hyvin lyhyt ajanjakso elämästänne. Vauvan muokkaaminen vanhempien elämänrytmiin on paitsi tarpeetonta, myös selvästi vaikeampaa kuin mukautuvaisemman aikuisen.

Onko tässä tullut väärinkäsityksiä sen suhteen, että vauva ei yöllä nukkuisi hyvin ja joutuisimme valvomaan? Tästähän ei ole kyse, vaan siitä, että vauvaa ei meinaa saada millään yöunille. Siihen nukuttamiseen kuluu siis pari kolmekin tuntia, kun taas päiväsaikaan vauva nukahtaa lähes itsekseen. Mieskin mielellään haluaisi kokea sen mielihyvän tunteen, kun vauva nukahtaa tyytyväisenä lyhyen prosessin jälkeen. Me vanhemmat voisimme tämän jälkeen pari minuuttia halia sängyssä ennen nukkumistamme. Mies haluaa olla mukana vauvaelämässä, sen takiahan hän lukee kirjallisuutta ja osallistuu aktiivisesti vauvanhoitoon. En oikein voi määräillä 100% vauva-asioissa kun se vauva on kuitenkin 50% miehenkin.

 

[vieras]

No laitappas miehes lukemaan tämä kirjallisuus, jota kohta laitan tulemaan.

 

[vieras]

Ei ole olemassa yhtä oikeaa paikkaa, jossa vauvan pitäisi nukkua. Paras järjestely on sellainen, missä kaikki perheenjäsenet saavat riittävästi lepoa.

On tärkeää, että lapsi oppii kokemaan nukahtamisen miellyttävänä asiana ja unen turvallisena olotilana.

Useimmat lapset käyvät läpi eri vaiheita nukkumisen kanssa. Yritä löytää nukkumisjärjestely, joka sopii juuri teidän perheellenne. Varaudu siihen, että keinot vaihtuvat ja pidä mieli avoimena uusille ratkaisuille. Kun vauva on vielä pieni, yöheräämiset ovat luonnollinen osa arkea ja heräilyä helpottaa niihin asennoituminen rennosti ja positiivisesti.

Yölliset heräilyt ovat normaali osa vauvan terveellistä unirytmiä

Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James McKenna on tutkinut vauvojen nukkumista jo vuosia ja hänen mukaansa pitkät unijaksot eivät ole luonnollisia ihmisvauvoille. Pienet vauvat havahtuvat hereille unestaan useita kertoja yössä ja sillä näyttää olevan selkeä merkitys vauvan selviytymisen kannalta. Tuore tutkimus antaa osviittaa, että vauvat, jotka nukkuvat liian syvästi ja liian pitkään saattavat olla suuremmassa riskissä kätkytkuolemalle. Vauvan unijakson pidentäminen pidempien unijaksojen toivossa ei siis välttämättä ole vauvan edun mukaista. On normaalia, että 6 kk vauva herää vielä useita kertoja yössä ja kahteen ikävuoteen asti useimmat lapset heräilevät öisin. Vauvan katsotaan nukkuvan läpi yön, kun hän nukkuu yhtäjaksoisesti 5 tuntia yöllä. Ensimmäiset 6 kuukautta vauvan tulisi aina nukkua vanhempiensa huoneessa. Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James Mc Kenna muistuttaa, että vieressä nukkuminen vaikuttaa suotuisasti vauvan hengitysrytmiin, keskushermostoon ja verenkiertoon, joten alle 1-vuotiaan nukkuminen vanhempien vieressä suojelee vauvaa kätkytkuoleman riskiltä.

Monet äidit kokevat luonnollisimmaksi tavaksi nukuttaa vauvan rinnalle. Useimmat alle 2-vuotiaat lapset tarvitsevat vielä vanhempien apua nukahtaakseen, monet lapset vielä pidempäänkin.

Enemmän unta perhepedissä

Unilaboratoriossa tehtyjen tutkimusten mukaan perhepedissä nukkuvat äidit imettivät vauvojaan useammin yön aikana, mutta eivät aamulla muistaneet paljonkaan yöllisistä heräilyistä. He myös raportoivat saaneensa enemmän unta nukkuessaan yhdessä vauvan kanssa, kuin silloin, jos vauva nukkui eri huoneessa.

Kun vauva on lähellä äiti havahtuu jo vauvan varhaisiin nälän merkkihin maiskutukseen, ähinään ja levottomuuteen. Näin vauva ei ehdi hätääntymään, ja vauvan rauhoittaminen on nopeampaa. Huomatessaan olevansa äidin turvallisessa kainalossa vauva saattaa rauhoittua uudestaan nukkumaan.

Äidin ja vauvan unirytmit mukautuvat

Erityisesti imettävän äidin ja vauvan unirytmit lähentyvät toisiaan ja silloin äiti ja vauva nauttivat usein syvästä unesta samaan aikaan. Vauvan ollessa kevyen unen vaiheessa (REM) äidin kevyen unen pituus vähitellen vastaa vauvan kevyen unen pituutta. vastaavasti äidin syvän unen(ALFA) pituus alkaa vastata vauvan syvän unen pituutta. Näin vauvan herätessä kevyestä unesta äitikin herää kevyestä unen vaiheesta ja on valmis vastaamaan vauvan viesteihin riittävän pian vauvan tarpeiden mukaan.

Nukkuessaan perhepedissä vauvat heräilevät useammin, kuin yksin nukkuessaan, mutta sekä vauva, että äiti saavat silti enemmän unta. Vauvat myös itkevät huomattavasti vähemmän, minkä johdosta enemmän energiaa säästyy kasvuun ja elintoimintojen ylläpitoon.

Kun vauva herää yöllä nälkäänsä, hän herää kevyen unen vaiheesta. Jos äiti ja vauva nukkuvat yhdessä ja heidän unirytminsä ovat mukautuneet samanlaisiksi myös äiti herää kevyen unen vaiheesta. Tällöin yöimetys onnistuu helposti ja myös takaisin nukahtaminen helpottuu. Jos äiti ja vauva nukkuvat erossa toisistaan, äiti joutuu joskus heräämään syvän unen vaiheesta, jolloin herääminen on paljon hankalampaa. Hän ei reagoi vauvan varhaisiin nälän merkkeihin ajoissa ja vauva ehtii alkaa itkeä. Tällöin takaisin nukahtaminenkin vaikeutuu.

Kun vauva ja äiti heräävät samasta kevyestä unen vaiheesta on äidin myös myöhemmin helpompi nukahtaa kuin erivaiheessa vauvan kanssa nukkuesaan. Vauvalla on unesaan oma rytminsä, mutta äidin on mahdollisuutta sovittaa kevyen ja syvän unenvaihetta, unirytmiään vauvan rytmin kaltaiseksi.

Unikoulu ei ole hyväksi lapselle

Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin. Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

(lähde: www.bebesinfo.fi)

 

[vieras]

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

 

[vi]

Lisään vielä, että jos yöunet ovat miehellesi tärkeitä työnteon kannalta, voisiko hän nukkua korvatulppien kanssa tai eri huoneessa? Kivuttomimmin saatte kaikki parhaat mahdolliset yöunet, jos hyväksytte vauvan uniajat sellaisena kuin ne ovat ja mietitte miten saisitte itse niiden puitteissa riittävästi unta. Tämä on kuitenkin hyvin lyhyt ajanjakso elämästänne. Vauvan muokkaaminen vanhempien elämänrytmiin on paitsi tarpeetonta, myös selvästi vaikeampaa kuin mukautuvaisemman aikuisen.

Onko tässä tullut väärinkäsityksiä sen suhteen, että vauva ei yöllä nukkuisi hyvin ja joutuisimme valvomaan? Tästähän ei ole kyse, vaan siitä, että vauvaa ei meinaa saada millään yöunille. Siihen nukuttamiseen kuluu siis pari kolmekin tuntia, kun taas päiväsaikaan vauva nukahtaa lähes itsekseen. Mieskin mielellään haluaisi kokea sen mielihyvän tunteen, kun vauva nukahtaa tyytyväisenä lyhyen prosessin jälkeen. Me vanhemmat voisimme tämän jälkeen pari minuuttia halia sängyssä ennen nukkumistamme. Mies haluaa olla mukana vauvaelämässä, sen takiahan hän lukee kirjallisuutta ja osallistuu aktiivisesti vauvanhoitoon. En oikein voi määräillä 100% vauva-asioissa kun se vauva on kuitenkin 50% miehenkin.

Voi ei. Onpa kurjaa luettavaa. Varautukaa siihen, että jatkossa vauva alkaa heräilee tiheästi ja heräilyt voivat kestää jopa 2-3 vuotiaaksi.

 

[**]

voi v*u mikä mies sulla. Toivottavasti sinä olet parempi vanhempi ja tajuat että vauvanne on vastasyntynyt ja tarvii sut vierelleen koko ajan. Ja että pienellä vauvalla on oma rytminsä mitä ei pidä yrittää muutella.

Jos vauvan rytmi on sitä että yöunet alkaa puolilta öin, sitten ne alkaa silloin, turha nukuttaa aiemmin.

 

[vieras]

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.
Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen epäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?
"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

 

[vieras]

Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.
Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

 

[2:n äiti]

Meillä vauvat on vauhkonneet rinnalla ensimmäiset 1-2 kk sinne puolille öin saakka. Onhan mahdollista, ettei vauvanne ole vaan väsynyt aiemmin. Nykyisin tytöt menee meillä 20:00 nukkumaan kumpikin omiin sänkyihinsä. Eli aika aikaa kutakin, kyllä se nukkumaanmeno siitä aikaistuu. Tuon ikäisen pienen rytmiä ei saa mennä vielä muokkaamaan rajusti. Teidän täytyy nyt vaan hyväksyä, että illat eivät ole lepäilyä vaan vauvanhoitoa, syöttämistä, joskus itkevän lapsen kanniskeluakin (suolistokin vielä epäkypsä joten iltasyötöt voivat aih. masuvaivaa) jne. Tätä se vauvaelämä on. Harva pieni tuossa iässä vielä nukahtaa kuin taikaiskusta itsekseen omaan sänkyyn. Kyllä se yleensä vie aikaa ja joutuu erilaisia konsteja kokeilemaan. Taitaa miehelläsi olla nyt liian suuret odotukset liian aikaisin.

 

[vieras]

Ruotsalainen lääkäri ja käyttäytymistutkija Tomas Ljungberg kirjoittaa vihkosensa alussa, että käsitys siitä, miten lapsia tulisi hoitaa, on vaihdellut eri aikakausina ja eri kulttuureissa paljon. Välillä on oltu sitä mieltä, että lapsi on jätettävä omiin oloihinsa, jotta hän kehittyisi itsenäiseksi. Välillä taas väitetään, että lapsi voi parhaiten, kun saa olla fyysisesti lähellä aikuista. Toisinaan on suositeltu imetystä neljän tunnin väliajoin, toisinaan taas lapsentahtista imetystä lapsen oman halun mukaan. Joskus lapsia on imetetty useita vuosia, joskus imetys lopetettu jo parin kuukauden jälkeen. Mistä voimme tietää, mikä on oikea tapa, jos vaistomme eivät sitä kerro?

Ljungberg etsii ja esittelee luonnollista, luonnonmukaista tapaa hoitaa lapsia. Hän tutkii ihmisen biologista alkuperää, ja perustelee biologian, humaanietologian ja evoluutiopsykologian avulla sitä, mikä tapa hoivata jälkeläisiä on ihmislajille luontainen.

Ljungbergin mukaan yhteiskuntamme on pahasti vinksahtanut ja vieraantunut. Monet pulmat lasten kanssa vältettäisiin, jos etsittäisiin luonnonmukaisempaa tapaa olla lasten kanssa. Vihkosensa lopuksi Ljungberg listaa näitä tapoja. Mitä nykyäiti tai -isä voi yrittää tehdä? Voi esimerkiksi, Ljungberg kirjoittaa, yrittää olla tunteva ja herkkäkuuloinen lapsensa viestien suhteen. Kiirettä olisi hyvä välttää ja antaa aikaa vanhemman ja lapsen tunnesuhteen muodostumiselle. Vanhemman pitäisi olla lapsen saatavilla - myös kantamista Ljungberg suosittelee, kun lapsi on pieni. Samoin hän suosittelee nukkumista yhdessä lapsen kanssa.

Imetyksen osalta Ljungberg kumoaa luonnollisesti suositukset imettää jonkin tietyn aikataulun mukaisesti.

Lapsen kasvaessa vanhemman olisi osattava Ljungbergin mukaan olla myös herkkä lapsen muuttuville tarpeille. Lapsi saattaa esimerkiksi haluta yhä enemmän irrottautua vanhemmista ja tehdä asioita itsenäisesti ja ilman näitä. "Tämä ei ole epäonnistumista", Ljungberg kirjoittaa, "vaan päinvastoin: mitä enemmän läheisyyttä ja turvallisuutta lapsi saa aikaisessa vaiheessa, sitä itsenäisempi hänestä tulee myöhemmin elämässä."

Kiinnostavinta Ljungbergin vihkosessa on se, miten hän löytää erilaisten "pehmeän lastenhoidon" käytännöiksi muodostuneiden juttujen (kuten pitkä imetys, kantoliinat, perhepeti, läheisyys ja lapsen kuunteleminen) tueksi faktaa ihmisen kehityshistoriasta.

Vihkosen lopuksi Ljungberg toteaa, että lapsi tarvitsee jatkuvuutta, sääntöjä ja rutiineja - rajojen asettaminen kasvavalle lapselle on luonnollista ja tarpeellista.

Viimeiseksi hän vielä kehottaa - erilaisten oppien ja teorioiden sijaan - vanhempia kuuntelemaan sisintään ja omia tunteitaan. "Kun seuraamme omia tunteitamme, seuraamme biologisia juuriamme ja annamme lapsillemme luonnollisemman ja alkuperäisemmän elämän alun", hän kirjoittaa.

Hyvin perusteellisesti täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apljungberg.html

 

[2:n äiti]

Suosittelen vielä googlettamaan semmoisella sanalla kuin "vauvan kello". Sieltä pitäisi löytyä juuri tietoa tuosta, miten päivällä tyytyväinen vauva muuttuu hyvin usein illasta vaativaksi, itkuiseksi jne. Se on siis aivan normaalia, ikään kuuluvaa.

 

[**]

Lisään vielä, että jos yöunet ovat miehellesi tärkeitä työnteon kannalta, voisiko hän nukkua korvatulppien kanssa tai eri huoneessa? Kivuttomimmin saatte kaikki parhaat mahdolliset yöunet, jos hyväksytte vauvan uniajat sellaisena kuin ne ovat ja mietitte miten saisitte itse niiden puitteissa riittävästi unta. Tämä on kuitenkin hyvin lyhyt ajanjakso elämästänne. Vauvan muokkaaminen vanhempien elämänrytmiin on paitsi tarpeetonta, myös selvästi vaikeampaa kuin mukautuvaisemman aikuisen.

Onko tässä tullut väärinkäsityksiä sen suhteen, että vauva ei yöllä nukkuisi hyvin ja joutuisimme valvomaan? Tästähän ei ole kyse, vaan siitä, että vauvaa ei meinaa saada millään yöunille. Siihen nukuttamiseen kuluu siis pari kolmekin tuntia, kun taas päiväsaikaan vauva nukahtaa lähes itsekseen. Mieskin mielellään haluaisi kokea sen mielihyvän tunteen, kun vauva nukahtaa tyytyväisenä lyhyen prosessin jälkeen. Me vanhemmat voisimme tämän jälkeen pari minuuttia halia sängyssä ennen nukkumistamme. Mies haluaa olla mukana vauvaelämässä, sen takiahan hän lukee kirjallisuutta ja osallistuu aktiivisesti vauvanhoitoon. En oikein voi määräillä 100% vauva-asioissa kun se vauva on kuitenkin 50% miehenkin.

sä voit määräillä 100 % jos miehes ei ymmärrä vauvojen päälle mitään. Selitä sille idiootille että vauva ei tunne kelloa, se ei tiedä, milloin on yleinen sopivaksi ajateltu nukkumaanmenoaika. Vauva oman rytminsä mukaisesti nukkumaan. Se monen tunnin nukuttaminen on totaalisen turhaa! Muistatko, kun raskausaikanakin vauva oli iltaisin aktiivisimmillaan? Miksi se muuttuis yhtäkkiä vauvan synnyttyä?

 

[2: äiti]

http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=74&Itemid=100

 

[vieras]

"mitä se hyödyttää?" - kiintymysvanhemmuuden edut

AP-vauvat ovat fiksumpia, Searsit kirjoittavat. Tähän on tieteellistä pohjaa: tutkimukset vahvistavat, että kun vauva kasvaa ympäristössä, jossa saa paljon kosketusta ja vuorovaikutusta, hänen aivoihinsa kehittyy enemmän yhteyksiä neuronista toiseen.

Johns Hopkins -yliopistossa tehdyt tutkimukset (tekijöinä tri Sylvia Bell ja tri Mary Ainsworth) ovat osoittaneet, että vauvat, jotka ovat turvallisesti kiintyneet äiteihinsä ja joiden äidit vastaavat riittävästi vauvan tarpeisiin (esimerkiksi tietävät, milloin ottaa vauvan syliin ja milloin laskea hänet alas), kehittyvät nopeammin sekä henkisesti että motorisesti.

Verrokkiryhmänä on ollut vauvoja, joita on pidetty paljon leikkikehässä tai pinnasängyssä ja siksi kosketeltu vähemmän: nämä ovat kehittyneet hitaammin. Tutkimukset osoittivat, että eniten älylliseen ja motoriseen kehitykseen vaikuttivat se herkkyys, jolla äiti vastaa vauvan tarpeisiin, fyysisen ja verbaalisen vuorovaikutuksen määrä sekä se, että vauvalla oli mahdollisuus tutkia ympäristöään vapaasti äidin valvonnassa, so. liikkua lattialla itse. Tutkijoiden johtopäätös oli, että harmoninen äiti-lapsi-suhde korreloi positiivisesti lapsen älykkyysosamäärän kanssa.

Tutkimus siis kumoaa väitteen, että kantamalla ja sylissä pitämällä "vauva hemmotellaan piloille" niin, ettei hän opi ikinä itse liikkumaan. Päinvastoin.

AP-vauvat ovat myös muita terveempiä, kirjoittaa William Sears, joka on toiminut 30 vuotta lastenlääkärinä. Nämä vauvat käyvät harvemmin lääkärin vastaanotolla, ja kun he sairastuvat, he yleensä paranevat nopeammin. Miksi näin? Sears esittää useita syitä: mm. äidinmaidon terveellisyys ja alhaisempi stressihormonien määrä (koska vanhemmat vastaavat herkemmin lapsen tarpeisiin - ja stressihormonien taas on todettu laskevan vastustuskykyä).

Entä muita etuja? Sears luettelee niitä tukun. Vauvat mm. kasvavat paremmin, kun saavat paljon kosketusta, AP on modernia, nykyaikaista ja joustavaa (ei, se ei tarkoita sitä, että äiti ei voi tehdä mitään muuta kuin imettää ja kantaa vauvaa liinassa, yhteistoiminta lasten kanssa sujuu paremmin, kun vanhemmat ja lapset puhaltavat yhteen hiileen, lapset oppivat empatiaa...

harhaluuloja ja väärinkäsityksiä
Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään "uusi kasvatussuunta", pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja. AP on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan, jos heidän päätään ei sekoitettaisi väärillä "asiantuntijaneuvoilla".

Kiintymysvanhemmuus ei tarkoita sitä, että vauva on perheen keskipiste. Vauva ei suinkaan pyöritä koko perhettä, niin että kaikkien muiden olisi mukauduttava vauvan tarpeisiin. Päinvastoin: koska vauvaa ei hoideta kellon mukaan ja koska hän voi kulkea äidin ja isän mukana, AP-vanhemmilla on paljon vapautta. Vauvanhoito on joustavampaa.

Kiintymysvanhemmuus ei ole vauvan "pilalle hemmottelua". Vanhemmat saavat usein kuulla väitteitä siitä, että he hemmottelevat vauvan pilalle tai että vauva manipuloi koko perhettä. Kiintymysvanhemmuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapselle annettaisiin kaikki, mitä hän ikinä pyytää. Se tarkoittaa vain sitä, että vauvan ja lapsen tarpeisiin vastataan sopivasti, riittävästi. Tämä tarkoittaa, että vanhempien on tiedettävä, milloin sanoa kyllä ja milloin sanoa ei. Searsit kirjoittavat: "Joskus vanhemmat sekoittavat sen, että lapselle on annettava kaikki mitä hän tarvitsee, siihen, että lapselle olisi annettava kaikki mitä hän haluaa, ja tämä on haitallista. Vanhempien on osattava erottaa lapsen tarpeet ja halut toisistaan." Vauva-aikana (ainakin ensimmäisen puolen vuoden ajan) lapsen tarpeet ja halut ovat kuitenkin vielä yhtä: vauva ei osaa manipuloida perhettä.

Kiintymysvanhemmuus ei myöskään tarkoita samaa kuin "vapaa kasvatus", jossa "kaikki käy". Se, ettei harrasta ankaraa autoritääristä kasvatusta, jossa vanhempi kontrolloi kaikkea, ei tarkoita sitä, ettei rajoja asetettaisi ollenkaan.

AP-äitiys ei ole "marttyyriäitiyttä". Koska side äidin ja lapsen välillä on luonnollisen vahva, äideille vapautuu myös paljon energiaa muuhun tekemiseen. "Äidit voivat jakaa huomiotaan myös työlle, projekteille tai muille lapsille, ja he tietävät, että voivat luottaa omaan herkkyyteensä vauvan suhteen: heidän on helppo keskittyä taas vauvaan, kun tarve vaatii." Äitien on myös tärkeää järjestää itselleen hengähdystaukoja vauva-aikana ja varoa uuvuttamasta itseään.

Kiintymysvanhemmuus ei ole raskasta. Vanhemmuus on toki erilaista kuin "entinen elämä", jossa ehkä on eletty vain itseä varten. Vanhemmuus on antamista: vanhemmat ovat antajia, lapset ottajia. Mutta kiintymysvanhemmuus saa aikaan sen, että myös lapset antavat takaisin enemmän: vanhemmat oppivat nauttimaan lapsestaan ja luottavat enemmän itseensä vanhempina. Kiintymysvanhemmuus on pitkällä tähtäimellä itse asiassa helpoin tapa hoitaa lapsia. Raskainta vanhemmuudessa on, Searsit kirjoittavat, se tunne, että ei tiedä mitä vauva haluaa, ei tiedä, miten täyttää vauvan tarpeet. Kun tuntee vauvansa, vanhemmuus ei ole ollenkaan niin uuvuttavaa.

Kiintymysvanhemmuus ei ole tiukkaa. Se ei jakele ohjeita tyyliin "älä koskaan tee näin" tai "tee aina tällä tavalla". AP-äidit puhuvat, että vauvan ja äidin välillä on "flow" - tunteiden ja ajatusten virtaus, joka auttaa äitiä tekemään kulloiseenkin tilanteeseen sopivat ratkaisut.

Kiintymysvanhemmuus ei tee lapsista yliriippuvaisia vanhemmistaan. Omistavat vanhemmat häärivät huolestuneina koko ajan lapsen ympärillä, tekevät kaiken lapsen puolesta koska ovat itse epävarmoja ja huolissaan. Tällaisen vanhemman lapsesta voi tulla takertuva, riippuvainen vanhemmistaan. Kiintymysvanhemmuus ei ole tällaista. AP-vanhemmat ymmärtävät, milloin on oikein, että lapsi vaikkapa turhautuu vähän tai kamppailee jonkin pienen ongelman kanssa - tällainen kasvattaa lasta. "Hyvä kiintymyssuhde edistää lapsen kehitystä, sen sijaan pitkitetty riippuvaisuus vanhemmista hidastaa kehitystä."

Kiintymysvanhemmuus ei ole "hörhöilyä". "Älä usko, että AP on jokin maaemojen takaisin luontoon -kultti! Minun vastaanotoillani käy kaikenlaisia äitejä, jotka toteuttavat kiintymysvanhemmuutta, aina yksinhuoltaja-teiniäideistä yritysjohtajiin", Bill Sears kirjoittaa.

Sears kumoaa muutamia vääriä käsityksiä. Esimerkiksi:

Myytti: AP-äitiys sopii vain kotiäideille.
Fakta: Ei lainkaan. Kiintymysvanhemmuus on vielä tärkeämpää silloin, kun äiti on töissä kodin ulkopuolella.

Myytti: Kiintymysvanhemmuus tekee vauvasta takertuvan ja riippuvaisen.
Fakta: Ei pidä paikkaansa, päinvastoin: se vähentää takertuvuutta ja riippuvaisuutta.

Myytti: Olet huono äiti, jos et toteuta kiintymysvanhemmuutta.
Fakta: Roskaa. AP:ssa on kyse kiintymyssuhteen luomisesta äidin ja vauvan välille, ei mistään mekaanisesta "hyvä äiti -suorituslistan" täyttämisestä! Esimerkiksi vauvan kanssa samassa sängyssä nukkuminen ei sovi kaikille, eikä se tee äidistä sen huonompaa. Baby B -kohdat ovat valinnaisia apuvälineitä, joiden avulla pystytään vahvistamaan kiintymyssuhdetta.

Paljon lisää täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsearsII.html

 

[vieras]

Tieteen tuloksia:

Kiintymysvauvat voivat hyvin

Sekä ihmisvauvoilla että koe-eläinten vauvoilla tehdyt kokeet tuottivat tällaisia kiehtovia tuloksia:

1. Ihmisvauvoilla, joilla oli turvallinen kiintymyssuhde äiteihinsä, oli parhaat kortisolitasapainot.
2. Mitä kauemmin eläinvauvat olivat erossa äideistään, sitä korkeammaksi heidän kortisolitasonsa nousi.
3. Pitkään koholla oleva kortisolitaso saattaa heikentää kasvua ja immuunijärjestelmän toimintaa.
4. Äideistään erotetuilla eläinvauvoilla ilmeni epätasapainoa autonomisessa hermostossa, ruumiin fysiologian keskeisessä hallintajärjestelmässä. Heidän pulssinsa ja ruumiinlämpönsä eivät pysyneet vakaina, heillä ilmeni sydämen rytmihäiriöitä ja myös unirytmissä ilmeni häiriöitä, kuten vähentynyttä REM-unta. Samanlaisia fysiologisia muutoksia mitattiin päiväkoti-ikäisillä vanhemmistaan erotetuilla ihmislapsilla.
5. Äidistä erottaminen nosti siis kiihtymystä nostamalla kortisolitasot koholleen, mutta joskus se sai aikaan vastakkaisen reaktion: vetäytyneitä, masentuneita vauvoja, joiden kortisolitasot olivat tavallista matalammalla.
6. Eläinvauvoilla, jotka pysyivät lähellä äitejään, oli suurempina pitoisuuksina aivojen ja sydämen kasvulle välttämättömiä kasvuhormoneja ja entsyymejä. Ero äidistä tai vuorovaikutuksen puute sai näiden kasvua edistävien aineiden pitoisuudet putoamaan.

Kaikki tutkijat tulivat samaan tulokseen: äiti toimii vauvan jäsentymättömän fysiologian säätelijänä.

Kiintymyslapsista tulee kykeneviä vastuuseen.
Kiintymysvanhemmuus edistää läheisyyttä ja edistää empatiaa.

Tieteen tuloksia:
Varhainen kiinnittyminen edistää itsenäistymiskehitystä.
Vauva pesässä vai sylissä? Biologia tarjoaa vihjeen.

Pitkäaikaisen imetyksen etuja on monia. Rintaruokituilla on korkeampi älykkyysosamäärä.

Kantoliina helpottaa stressiä. Kantoliinavauvat itkevät vähemmän ja kiinnittyvät paremmin. Vauvan kantaminen on kiintymysvakuutus.

Nopea vastaaminen vähentää itkua. Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin.

Tieteen tuloksia:

Kunnon tiede tukee kiintymysvanhemmuutta.

Kuten kirjasta (Kiintymysvanhemmuuden kirja) käy ilmi, vauvakouluttajien väitteille ei ole olemassa tuskin yhtään tutkimusnäyttöä.

 

[vieras]

Granju suosittaa, että lasta ei jätetä yksin öiseen aikaan. Perhepeti voi taata paremman unen koko perheelle, kun vauvan yöheräämiset vähenevät. "Please, please, please don't Ferberize your baby", Granju kirjoittaa - Dr. Richard Ferber on amerikkalainen lääkäri, joka on kirjoittanut Babywise-oppaan, jossa suosittelee huudattamisunikoulua vauvoille parempien yöunien takaamiseksi. Granjun mukaan vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille. Kaiken huipuksi, Granju kirjoittaa, huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.

Juliana, yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta, "Ferberin metodista".

"Ferberin metodi oli itse asiassa syy, joka muutti meidät AP-vanhemmiksi. Kokeilimme sitä, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan. Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen. No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin. Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään. Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta. Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa. Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan ("The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child", Signet 1989). Se muutti elämämme." (Juliana)

Granju lainaa myös AP-guru Searsia kirjassaan:

"Kysymys: Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus: Totta, totta - ja entä sitten? (---) Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä. Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin 'kiintymishäiriöinä': aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina. Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä." (lyhentäen suomennettu)

http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html

 

[vieras]

Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

"Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".

Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin.

Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat
Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80-85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

 

[ap]

kiitos 'vieras'. luen myöhemmin paremmalla ajalla, nyt tarttee mennä.

 

[Millipidetär]

Kiitokset vastauksistanne.
Kyseessä on siis vain yksi kerta yössä kun vauva itkeskelee ns. turhaan, ilman syyta, koska tuntuu tarvitsevan ulkopuolista apua unensaamiseen. Mies on lukenut yhden kirjan, jossa neuvottiin (näin ymmärsin) ettei vauvalle saisi antaa turhaa huomiota, silloin kun on varmuus siitä ettei mitään hätää ole (esim on juuri syötetty ja on kuiva vaippa, ja sopiva lämpötila jne). Muuten vauva kuulemma oppii saavansa huomiota aina kun vähän itkeskelee ja ei koskaan opi pois noista tavoista vaan vaatii aina sen tuudittamisen uneen pääsemiseksi.

Oliko se kirja kenties 40-luvulta?

Ihan sama tuli mieleen...
6 viikon ikäinen voi huutaa esim vatsavaivojaa, ei niitä ulospäin näy...

 

[vieras]

Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa. Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.

Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat.

Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin. Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.

Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole.

http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=95&Itemid=165