5-vuotiaan elämää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "väsynyt äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"väsynyt äiti"

Vieras
Hei, kertokaa minkälaisia teidän 5-vuotiaat pojat (tytöt) ovat? Minkälaisia luonteeltaan, mitä osaavat, mitkä asiat ovat lapsen kanssa hankalia?

Meillä on kuukauden päästä 5 v täyttävä poika ja elämä on meillä pojan kanssa todella vaikeaa. Poika on temperamenttinen, kiukkuinen, levoton ja rauhaton. Kaikkeen vastaa EI, EN TEE, EN TULE jne.

Päivät ovat yhtä taistelua ja vääntöä ja minä olen aivan poikki tähän tilanteeseen. Poika ei usko mitään, tekee kaiken, mitä kielletään, kiusaa kaveria ja pikkusiskoa, ei keskity leikkiin, juoksentelee koko ajan, riehuu, huutaa, ärhentelee. Suuttuu kun ei haluamaansa saa, ei jaksa odottaa, kaikki pitäis tapahtua heti ja hänen mielen mukaan. Hyviä hetkiä on tosi vähän. Missään ei oikein jakseta käydä pojan kanssa kun mikään ei onnistu vaan menee riehumiseksi ja tappeluksi. Helppoja päiviä ei ole.

Uhmaikää ei nyt kai enää ole, vaan jotenkin poika vaan on tuollainen: aina pahalla päällä.

Pelottaa kun tuntuu että tilanne vaan pahenee koko ajan. En edes tiedä minkälainen "tavallinen" 5- vuotias on?
 
kuulostaa tutulta.

Meidän kossilla on samanlaista, paitsi että täyttää pian kuusi. Kuningas EI.

Mutta kyllä meillä hyviä päiviä on. Aivan tolkuttoman johdonmukainen pitää olla, meidän vanhempien. Ja pitkäpinnaisia. Koska kun poika on hyvällä tuulella, on itse vielä kuin persieen ammuttu ja ei sais enää lapselle kiukutella.
Esmes EN lähde kauppaan EN pue päälle ENENENENEN ENNNKÄ ja EI ja Saatte vielä katua ja muutan pois ja ... EI
Mutta sitten kun on autossa, niin on yhtä päivänsädettä ja kaupassa on kivaa! Ei meinaa oma pinna kestää. Esikoisella ei ollut näin vaikeaa.
 
Meillä on 5½ v poika.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, poika on aina ollut aika villi. Pihalla juoksee miekka kädessä taistellen näkymättömiä vihollisia vastaan, ja kavereiden kanssa meno on vauhdikasta. Siskonsa kanssa ottaa aika ajoin yhteen. Mutta hänessä on toinenkin puoli: hän on myös todella ajattelevainen, miettii syvällisiäkin asioita. Aika helppo lapsi on, ts. onnistuu hyvin ruokailut sekä kotona että ravintolassa, kauppareissut sujuu, nukkumaanmenon suhteen ei ole taistelua, ei ongelmaa lähteä teatteriin/elokuviin, onnistuu yökyläilyt, päivähoidossa menee kivasti. Hänen kanssaan pärjää todella hyvin, kunhan osaa ns. lukea häntä ja tilanteita oikein.
 
meillä kans kamala 5 v-poika. vastustaa, rääkyy, ei tottele, ei vastaa, mikään ei sovi, ei lähde kauppaan, ei pue, ei pese hampaita ei siis mitään ilman, että pitää kovasti komenta tai tehdä hänen puolestaan. varsinainen perheen kivireki.
vaatii koko ajan huomiota: KATO KATO!! Ja sitten seuraavassa hetkessä: ei saa katsoa!
ja tämä HUUTAA!! Joka päivä monta kertaa ja aina keuhkojen täydeltä. Aamulla tai illalla tai yöllä, ihan tyhjästä alkaa ja milloin mistäkin aiheesta.
emme myöskään jaksa loppuperhe tehdä oikein mitään, kun tämä pienimmäinen terrorisoi koko perhettä.
toisaalta osaa olla oikein suloinenkin ja hiljaakin, jos haluaa, mutta huuto saattaa räjähtää ihan mistä vaan ja jatkua määrättömän ajan.
ja viisastelijoille, joilla tekee mieli sanoa, että rajoja ja rakkautta jne. muuta vastaavaa: tämä on meillä jo 3. lapsi ja ihan erilainen kuin muut. kaikki ei vaan ole helppoja lapsia.
 
Täällä 5 1/2v tyttö ja hän taas on todella kiltti, auttavainen, reipas ja luotettava pieni neitonen :) Vielä pari vuotta sitten hän oli yks tuittupäiden tuittupää, itsepäinen ja tempperamenttinen, mutta nyt on kyllä itse hyväntuulisuus :) Saahan nähdä muuttaako syksyllä alkava eskari tyttöä ja jos niin mihin suuntaan ;)
 
Meillä 6v poika on juurikin tuollainen ja 5v tyttökin uhmassa eli meidän perheessä huudetaan ja itketään tasaiseen tahtiin :/

6-vuotiaana ihanasta, huomaavaisesta ja herttaisesta lapsesta tuli yhtäkkiä riidanhaluisempi, aggressiivisempi (mahtaako testosteronitasosta johtua) ja harvemmmin hyvätuulisempi. Hyvinä hetkinään on kuin aiemmassa elämässä, mutta yhä harvemmin. 7v:t on kuulemma taas kivoja ja kilttejä, saa nähdä.
 
Marraskuussa 6v täyttävä tyttö on ihan mahtava. Sympaattinen, järkevä, pohdiskelee paljon, hauska, kaunis, tykkää halailla ja pussailla ja muutenkin osoittaa tunteitaan. Usein sanoo sellaisia asioita, että mietin miten tuossa iässä osaa jo miettiä niin monimutkaisesti ja loogisesti. Ihana tyttö. :)

MUTTA... Osaa tapella erityisesti 4v kaksosten kanssa, mikä on hämmästyttänyt, kun vasta alkanut sellainen. Ja hitto kun tulee diivaprinsessanirppanokkakohtaus. :D Nostaa kirjaimellisesti nenän pystyyn ja tokaisee jotain lyhyesti ja ytimekkäästi ja poistuu suuren draaman kanssa paikalta. ;)
 
[QUOTE="vieras";24233200]6-vuotiaana ihanasta, huomaavaisesta ja herttaisesta lapsesta tuli yhtäkkiä riidanhaluisempi, aggressiivisempi (mahtaako testosteronitasosta johtua) ja harvemmmin hyvätuulisempi. Hyvinä hetkinään on kuin aiemmassa elämässä, mutta yhä harvemmin. 7v:t on kuulemma taas kivoja ja kilttejä, saa nähdä.[/QUOTE]

Se siis pitää paikkansa.. Olen kyllä tuosta jonkin verran lukenut ja neuvolastakin saatiin tuon ikäisestä tietovihkonen, mutta silti sitä joka päivä oikein pelkää, milloin se huuto ja EI EI EI taas alkaa!!! Kiitos, kun kirjoitit nuo sanat, pidän ne mielessäni, kun seuraava "kohtaus" iskee, tod.näk. huomenna..
 
Todella kahtiajakoinen. Meilläkin on tuo ei-ei-ei ja sulkee korvat käskyiltä, jotka sanotaan rauhallisesti ja normaaliäänellä. Tiukalla karjahduksella tai selkeäsanaisella uhkauksella ("sinulla on aikaa tehdä X, kun lasken viiten ja sitten... ") toimitaan heti. Mutta miksi ihmeessä se pitään olla se pahantuulinen karjahdus, joka sitten tepsii?

Toisaalta keskittyy fiksuihin asioihin, mutta toiseelta ase/ampumis/pyssyleikit tulevat korvista ulos. Arvatkaapas montako kepakkoa tuli mukana metsästä pyssynä? Niin paljon kuin jaksoi kantaa... Helppo keskimäärin kaikkialla, kun se tiukka karjahdus lopulta aina saa tyypin tottelemaan. Istunut tosin kivien/käpyjen heittelystä tms viime aikoina paljonkin jäähyllä. Mieluiten kyllä menen tuon kanssa jonnekin, kuin vahdin sitä sotkua mitä kotona osaa luoda...

Keskittyminen vaihtelee. Välillä hyppii ja pomppii niin että saa mut hermoraunioksi ja toisessa hetkessä "lukee" aku ankkaa tunnin niin, ettei kuule edes muita.
 
Kiitoksia paljon vastauksista! Jotenkin sitä vaan odottaa päivää, että poika vähän rauhoittuisi ja joskus edes uskoisi kun jotain pyydetään tai kielletään. Ettei joka ilta tarvitsisi tapella hampaiden pesulle lähdöstä, uskoisi kun selitetään ja perustellaan miksi jotain ei saa tehdä, miksi ei saa viedä lelua toiselta tai töniä pikkusiskoa. Kuuntelee ja varmasti ymmärtää, mutta haluaa vain uhmata niin mahdottoman paljon ja tuntuu nauttivan kun elämä pyörii hänen ja hänen tahtomisiensa ympärillä. Haluaa ärsyttää äitiä, en tule, ota kiinni.

Itse kun vielä olen aika lyhytpinnainen ja väsymyksen myötä sitä vielä enemmän, niin saan todellakin tuntea olevani huono äiti kun en jaksa muuta kuin huutaa. Vaikka tiedän ettei se auta, mutta kun ei auta hyvälläkään.

On meilläkin hyviä hetkiä ja poika jaksaa keskittyäkin välillä. Osaa olla herttainen ja hauska selittäjä mutta nuo ihanat puolet meinaa jäädä arjessa huonojen puolien varjoon. Tavallinen perhe ollaan ja ollaan yritetty kasvattaa lapset rakkaudella ja rajoilla, mutta nyt tuntuu ETTÄ EN OSAA, EN ONNISTU TÄSSÄ ÄITIYDESSÄ. Alkaa vaan olla keinot lopussa ja inhottaa kun omat ajatukset omasta pojasta ovat niin negatiivisia. Neuvolasta en apua saanut, pitää varmaan ottaa yhteyttä kasvatus- ja perheneuvolan psykologiin, olisko ideaa????
 

Yhteistyössä