rakkaus vs. rakastuminen
Niinhän se on. Ihmiset eivät ehkä kuitenkaan ole kasvaneet erilleen yhtä aikaa, vaikka sellaistakin voi tapahtua pitkällä aikajänteellä. Rakastumisen tunne on mennyt, tai sitä ei ole edes ollut ns. järkiavioliitossa. Rakkautta, tunnetason kiintymystä ei ehkä koskaan ole kehittynyt. Yhteiselo on samassa kämpässä asumista ja arjen yhteensovittamista enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Parisuhde voi olla hyvä kaverisuhde ja toisen perusteellisen tuntemisen pohjalta myös ystävyyttä. Joten "pysykäämme ystävinä" on silloin mahdollista.Tuo pitää paikkansa.
Mutta huomasitko, että lausahdus käsitti vain sanojan rakkauden tilan. Parisuhteessa on kuitenkin kaksi ja lähes aina sanotaan, että "meistä tuli ystäviä". Silloin arvioidaan ehkä ylimielisesti toisen rakkauden tilaa.
Ero voi olla toiselle vaikea, jopa ylitsepääsemätön, koska voi tuntea olevansa rikki revitty. Toinen on herättänyt rakastumisen tunteen, synnyttänyt poltteen, joka on jäänyt yksipuoliseksi. Onneton rakkaus aktivoi aivot ilman mielihyvää. Tuntee kirvelevää pettymystä, tulleensa verisesti loukatuksi. (Melko fyysisiä ilmauksia ). Toinen on tehnyt toisen tunteille väkivaltaa.
Mutta koska prosessissa on tosiaan aina kaksi. Turhautunut, kyllästetty osapuoli, joka ei koe mielihyvää suhteessa, voi rakastua toisaalla, eikä sille enää silloin mahda välttämättä mitään, ellei pysty tuottamaan hänelle samaa ja suurempaa mielihyvän tunnetta. Tähänhän juttu yleensä kulminoituu. petetty, jätetty loukkaantuneena vain masentuu eikä pysty kokemaan itse mielihyvää saati tuottamaan sitä toiselle entisessäkään määrin.
Siinä mielessä parisuhdeterapia, vanhemmat kokeneet ovatkin viisaita, että neuvovat jatkamaan ja ponnistelemaan toisen huomion voittamiseksi, herättelemään rakkautta uudelleen kaikella yhteisellä, mistä tietää toisen nauttivan. Tosin aika harva taitaa onnistua tuossa juuri sen oman pettymyksen tunteen ottaessa vallan. Pitäisi olla kylmäverinen ja järkevä.
Viimeksi muokattu: