Miksi keskustelua mielettömästä rakastumisesta vältellään:
Syy voi varmasti löytyä monesta elämän realiteetista. Ajattelen, että molemminpuolinen mieletön rakkaus on niin harvinaista, että jopa sen kohtaaminen voi olla pelottavaa. Siten se voi olla myös pelottavaa kohdata keskustelussa. Samasta harvinaisesta syystä mieletön rakkaus voi olla myös kateuden kohde, mikäli sitä ei ole kokenut omassa elämässään. Siten siitä voi olla myös vaikeaa keskustella järkevästi. Aihe on varmasti ainakin tunteita herättävä.
Jos rakastaminen on eri asia kuin rakastuminen, mutta molemmat ovat kiintymisen malleja ts. rakkautta. Edelleen rakastaminen ei voi tapahtua itsestään, tahtomatta, ja rakastuminen ei voi tapahtua tahtoen, vaan se tapahtuu hallitsemattomasti, itsestään, niin minkä merkityksen ja arvon olemme valmiita niille antamaan?
Aula ym. ajattelevat, että jos rakkaus keksittäisiin nykypäivänä, se luultavasti kiellettäisiin, koska onhan se selvästi koko tajunnan lamaava huume. Tällä kuitenkin tarkoitetaan lähinnä kait rakastumista, sillä jos rakastuminen on kuin raivokas myrsky, on rakkaus puolestaan se raikas ja tyyni ilma, jota myrskyn laannuttua on hyvä hengittää.
Masentunut ahdistava olotila, ilon ja merkityksen katoaminen elämästä, yhden yksilön identiteettikriisi. Ongelmatilanne jonka rakastuminen tuntuisi ratkaisevan. Aina täsmälleen samanlaisia subjektiivisia kokemuksia, selkeä ja todellinen, elämän merkityksellisyys.
G. de Purucker`n mukaan jokaisen ihmisen sydämessä on nälkä, mitä mikään ei voi tyydyttää tai sammuttaa, kaipaus johonkin todellisempaan kuin mitä tavallinen ihminen ymmärtää, todellisuuden kaipuu, ylevän kaipuu. Se on sielun koti-ikävää, ihmisen henkisielun koti-ikävää. Tämän kaipauksen lähteenä on sielun meitä kaikkialle seuraava muisto henkisestä kotimaastamme, josta olemme lähteneet ja jota kohti nyt olemme paluumatkalla.
Rakastuminen rakentuu todellisuuden jatkuvasti ylittävistä ikuisuushetkistä. Rakastuminen on myös uskomista, luottamista ja toiselle luottavaisesti antautumista.
Tuntuu: PAKKO TEHDÄ, TAI MUUTEN ??? Aivot rankaisevat -> paha olo -> tuska ja kärsimys (passion). Vaistokäyttäytyminen on lauennut ja sen kokee pakolliseksi.
Tennovin mukaan jos heiltä kysytään syytä mielettömään rakastumiseen, on vastaus epämääräinen: Ikään kuin maagisia tai yliluonnollisia voimia olisi ollut liikkeellä. Yhtäkkiä pystyi viestittämään toiselle jotain erittäin henkilökohtaista. Tuntee lähestyneensä vierasta kenttää, jota ei voi saavuttaa, mutta jonka vaikutuspiiristä ei pääse pois.
Ajattelen tylsän tympeästi että hän tarkoittaa rakastumisen sääntöjä ja yleipätevyydellä sitä että säännöt pätevät samanlaisina ja poikkeuksetta jokaiseen yksilöön (Vrt. Alberoni - joukkoliike).
Tennovin mukaan ekstaasiseen yhdessäoloonkin johtava tie on kivinen. Jos vaikeuksia ei aiheuteta ulkoapäin, luovat rakastavaiset niitä itse. Limerenssin strategiaan kuuluvat kujeet, hätävalheet, mustasukkaisuuskohtaukset, monimerkityksekkäät sanat ja käyttäytyminen, jotka LO:n reaktiosta riippuen voi jälkeenpäin selittää ilmaisuksi välinpitämättömyydestä tai intohimosta
Siispä Aula ym. lisäävät, että jokainen ihminen on oma ainutlaatuinen persoonallisuutensa, ja siten myös jokainen kahden ihmisen välinen suhde on erilainen. Miten sitten voi edes yrittää kuvata rakkautta tai rakkaussuhdetta, kun mitään yhtä tiettyä oikeaa mallia ei edes ole olemassa?
Joten on syytä korostaa, että:
Ilmiön ymmärtäminen ja mielekkyyden löytäminen tuntuu tärkeältä, vaikka sitä ei arvottaisikaan. Ilmiötä voi osittain kuitenkin arvostella siitä aiheutuvien seurausten perusteella, koska ihminen voi jossain määrin vaikuttaa järkevällä ajattelulla tekoihinsa ja sitä kautta koituviin seurauksiin.
Alberonin mukaan ehtona rakastumisen synnylle on toive tai kokemus jostakin paremmasta toisen avulla. Oma minuus tai elämäntilanne tuntuu puutteelliselta. Rakkauden avulla se näyttäisi täydentyvän. Paratiisin kokeminen mahdollistuu, jos osapuolilla on vastavuoroisesti kykyä regression symbioottisiin muotoihin. Tasapainoisessa persoonallisuudessa regression osuus ei kuitenkaan ole alati hallitseva. Rakkaussuhteessa tapahtuu monipuolistumista ja kehitystä, kuten persoonallisuudessa yleensäkin. Rakkaussuhde on yksi keskeinen persoonallisuuden kehityksen paikka ja mahdollisuus.
Hän lisää, että rakastuminen on monogaamista. Se vaatii yksinoikeutta: se joka on epätavanomainen tahtoo tulla valituksi ja hyväksytyksi ja haluaa antautua kokonaan sille ainoalle joka voi suoda nautinnon, ilon ja elämän. Jokainen yksityiskohta, kaikki pienet piirteet hänen äänessään, eleissään ja olemuksessaan symbolisoivat tätä ainutlaatuisuutta. Rakkauden ihme onkin, että saa osakseen vastarakkautta tuolta olennolta, joka on niin ihmeellinen. Arvostus jonka tunnemme saavamme rakastetulta saa meidät arvostamaan itseämme ja omaa minäämme. Tämä on yksilöllistymistä. Rakastuminen siis johtaa samanaikaisesti sekä yksilöllistymiseen että yhteensulautumiseen.
Lisäksi Alberoni tiivistää, että rakastuminen voidaan ajatella myös tauottomaksi signaalien vaihdoksi. Rakkaus luo oman pyhän maantieteensä. Tietty paikka muuttuu rakastuneelle pyhäksi. Pyhiä niistä tulee siksi, että ne ovat olleet rakkauden ikuisuushetken tai ennusmerkin tyyssijana. Samoin kuin pyhitetään tila, pyhitetään myös aika. Joskus rakastuneet, jotka ovat olleet erossa jo vuosia, eivät voi olla tuntematta yhä uudelleen ja uudelleen mielenliikutusta vuoden tiettyinä päivinä eivätkä voi palata tietyille paikoille tuntematta nostalgiaa. Alberoni katsookin, että vain uusi rakastuminen voi pyyhkiä ne pois luomalla uuden tilan ja ajan.
G. de Purucker`n mukaan Rakkaus on maailmankaikkeutta koossapitävä voima; se asettaa kaiken paikoilleen ja pitää kaikkea paikoilleen. Se on hänen mukaansa myös viehättävä voima, joka liittää olennon olentoon, ihmissydämen ihmissydämeen.
