40 + so what, wol 14 (2019)

Apua, rupesin itkemään kun näin tuon listan. Kieltämättä näiden vuosien aikana jo koittanut asennoitua siihen, ettei meille tule yhteistä lasta. Kun ei koskaan plussa tikkuunkaan yritysaikana. Kunhan menisi sitten maaliin saakka!
Mä oon tosi hämmentynyt tosiaan myös lukiessani tuota listaa. Plussa tuli nopeasti, ja nyt jokainen päivä jonka saan elää niin että tämä raskaus jatkuu normaalisti, on lahja. Toisaalta nyt olen jo alkanut kauhulla tarkkailla itseäni- miksei ole jo raskauspahoinvointia kun kahdesta ekasta oli jo heti alkuun...
Hurjasti on monella täällä yrityksiä, pettymyksiä ja uusia yrityksiä takana. Toisaalta, ei täälläkään helpolla olla päästy. Viimeiset vuodet on menneet eksän eli lasten isän vaikean sairastumisen ja vammautumisen takia aika sumussa. Olen hänelle ainoa ihminen joka hänet tuntee kunnolla, eikä sukulaisistaan ole apua. Kolme vuotta on juostu sairaaloissa, terveyskeskuksissa, kuntoutuspalavereissa, puhuttu tuntitolkulla eri terapeuttien, ammattihenkilöiden, Kelan, eläkeyhtiön ja vammaispalvelun virkailijoiden kanssa niin, että oma elämä on meinannut jäädä jalkoihin. Nykyisellä miehelläkin on ollut paljon kestettävää tässä kuviossa ja toivoisin että meille suotaisiin nyt tämä onni pysyväksi. Varasin neuvola-ajan heinäkuun alkuun, sillä ajatuksella että saahan sen sitten peruttua jos ei tarvitsekaan sitä.
 
  • Tykkää
Reactions: Annamaija 76
Lista: ikä/ monettako yrittää/ yritys aloitettu/ millä keinoin:

Iid@ (45).......2/ yritys aloitettu 4/2016/ lahjamunasolut
kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ luomu, odottaa luovutettua munasolua
aamuska (41)....1/ ? /IVF
hulbertiina (42)...3/ aloitettu1/2015 /IVF
miumau-82 (36)....1
mirumarumoru (43)....4 / aloitettu 6/2018 / luomu
Rusakkonen (46).....1/ aloitettu 1/2017/ IVF (luovutettut munasolut ja omat)
Roxanne (44).......2/ ?/ luomu, odottaa IVF:ää
lolu (39)....4/ ? /luomu
Tatti55 (41)... 3/ yritys alkanut 8/2017 / luomu
Annamaija76 (42)....3/aloitettu 6/2018/luomu
Momon (39)......5/ aloitettu 1/2018/terolut
MatildaM ...............3/lahjamunasolut
Katinka<3. (45) / 2 (1 .yhteinen) / 5/2019 / l 1 IVF, ei alkioita -> nyt pohditaan, miten jatketaan vai jatketaanko

Taustalla:
Virkki
Yöeläjä

Plussanneet:

Marraskuu 2018:

Katti75 (43).........2/yritys alkanut 4/2018 /IVF
 
Pidän @Rusakkonen teille kovasti peukkuja että vihdoin olisi teidän vuoro onnistua!

Hurjasti onnea kaikille plussanneille ja onnea matkaan että kaikki sujuisi hyvin!

Jaksamista @M4rianne77 uusiin hoitoihin!

Mulla on nyt aika piinaava tilanne kun torstaina DPO15 testasin negan, soitin klinikalle seuraavan kierron lääkkeistä ja hain ne apteekista eilen. Nyt DPO17 ei ole edes tuhruttanut niin testasin uudestaan haalean plussan. Nyt olen tietysti vääränä huolesta kun näillä päivillä on aiemmin ollut jo vahva viiva että jääkö tämä kemialliseksi tai onko kohdunulkoinen tms.:eek:
 
Pidän @Rusakkonen teille kovasti peukkuja että vihdoin olisi teidän vuoro onnistua!

Hurjasti onnea kaikille plussanneille ja onnea matkaan että kaikki sujuisi hyvin!

Jaksamista @M4rianne77 uusiin hoitoihin!

Mulla on nyt aika piinaava tilanne kun torstaina DPO15 testasin negan, soitin klinikalle seuraavan kierron lääkkeistä ja hain ne apteekista eilen. Nyt DPO17 ei ole edes tuhruttanut niin testasin uudestaan haalean plussan. Nyt olen tietysti vääränä huolesta kun näillä päivillä on aiemmin ollut jo vahva viiva että jääkö tämä kemialliseksi tai onko kohdunulkoinen tms.
Hei @Tikkerituu. Onnea! Jospa se vahvistuu!! Millä klinikalla sinä käyt? Minä oon miettinyt, että pitäisikö varata ensimmäinen aika jostakin. Minulla on tänään kp28, mutta kierrot ovat olleet 44, 40 ja 28 päivää viime kuukausina. Nyt en tiedä paljonko tässä kuussa. Parastahan se olisi, jos ei tulisi kp1. Eilen minulla oli närästystä, mikä oli erikoista, mutta eipä tässä muuten mitään ole.
 
Viiva tänään yhtä haalea (en mitenkään voinut odottaa uuden testin kanssa pidempään :D) ja paperiin tuli rusehtavaa joten toiveet ei ole huippukorkealla. Toisaalta ihan kiva nähdä edes joskus tikussa 2 viivaa... Kiitos kannustuksista kuitenkin. Asun Kymenlaaksossa, joten meidän klinikka on Appelmedi Kotkassa, täällä päin ei vaihtoehtoja ole kovin lähellä mutta olen ollut tuohon klinikkaan kyllä supertyytyväinen.
 
Rusakkoiselle täältäkin tarroja, jotta pieni nyt jaksaa pysyä kiinni. Onko Suomessa hoidoille jotain rajaa mihin asti niitä tehdään? Minä varasin neuvolaa, varhaisultraan en julkiselle pääse ja yksityiselle en halua maksaa, harmittaa entistä enenmän jos maksan ja mahassa ei ketään olekaan eli kärsivällisesti odotan niskapoimu-ultraa jos sinne pääsen. Jotenkin alkoi huvittamaan kun soitin neuvolaan ja sanoin että olen saanut 6kk sisään 2 alun keskenmenoa ja näitten myötä kierrot mitä sattuu niin täti vaan tokas et sun raskaus on 6+0 tänään..rupes melkein naurattamaan et mistä se sen repäisi, mutta selvii se tarkka aika sit joskus ehkä..yritän mennä päivä kerrallaan, kun itse ei paljon voi tehdä jos kesken päättää taas mennä
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen

Suomen lain mukaan millekaan hoidolle ei ole ikarajaa, mutta useimmat klinikat taitavat pitaa uusien IVF-alkioiden muodostamiselle ikarajana 46. ikavuotta.
 
  • Tykkää
Reactions: hipsu79
Täälläkin kovasti toivon että viimein @Rusakkonen teitä onnistaa <3

Onnittelut plussista niitä saaneille <3 Ja plussatuulia kovasti kaikille! <3

Mä täällä odottelen ens viikon suunnittelukäyntiä. Meillä todennäkösesti vaan ivf vaihtoehtona, mutta kattoo nyt. Mies vie simppanäytteen torstaina analysoitavaks, multa aiemmin tutkittu amh joka alhainen. Käytiin ensikäynnillä Felicitaksella mutta halusin vaihtaa Dextraan kun oon kuullu siitä niin paljon kehuja. Toivottavasti saatais sieltä apua ja viimein meidän esikoinen alulle ja syliin asti <3 Mulla taustalla kkm viime vuoden lopussa, sen jälkeen en oo plussannu.

Olisin kysellyt, että onkohan kukaan muu syönyt DHEA:ta? Mulle Felicitakselta määräs sitä tulevaa ivf:ää varten nyt jo varuiks (vaikka ei olla siis vielä päätetty lähetäänkö ivf:ään) ja oon nyt reilu 2 kuukautta syönyt, mut tuntuu et se on sekottanut mun kropan ja kierron ihan täysin. Mulla ollu säännöllinen kierto (24-28 päivää) ja ovis aina siinä puolivälissä kiertoo. Mut ekassa DHEA-kierrossa ovis oli vasta kp 21 ja kierto venähti 33 päivään. Siitä seuraava kierto olikin sit 46 päivää ja ovis vasta joskus kp 34. Vaikee uskoo et vois johtuu muusta kuin tuosta DHEA:sta... Mut aattelin vaan kysyä et onko kukaan muu syönyt ja mitä oireita tullut, sekä onko kierto pysynyt normaalina? Tekis mieli lopettaa samantien noiden syönti mutta kai se on pakko syödä niitä kunnes kuulen ens viikolla Dextran lääkärin mielipiteen asiaan...
 
  • Rakkaus

Mulla oli jossain vaiheessa kaytossa DHEA. Ei tullut mitaan oireita, paitsi olisikohan minullakin ollut, etta kuukautiset eivat meinanneet alkaa, ennen kuin aina vasta 2pv DHEA:n lopettamisen jalkeen? Taisi olla niin! Sitten laakari mietti, etta testataanpa testosteroni, jos on vaikka liian korkea DHEA:n vuoksi. Ei ollut, mutta sama laakari sitten kuitenkin paatti lopettaa DHEA:n. Tama oli Dextrassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Shibali

Kiitos kun jaoit kokemuksen :) Ilmeisesti en siis oo ainoo jolle tuota on aiheuttanut. Pitää kysellä lääkäriltä sitten lisää. Veikkaan et tosiaan joku hormoni nyt mulla pielessä tuon takia...
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Täälläkin kovasti toivon että viimein @Rusakkonen teitä onnistaa <3

Onnittelut plussista niitä saaneille <3 Ja plussatuulia kovasti kaikille! <3

Mä täällä odottelen ens viikon suunnittelukäyntiä. Meillä todennäkösesti vaan ivf vaihtoehtona, mutta kattoo nyt. Mies vie simppanäytteen torstaina analysoitavaks, multa aiemmin tutkittu amh joka alhainen. Käytiin ensikäynnillä Felicitaksella mutta halusin vaihtaa Dextraan kun oon kuullu siitä niin paljon kehuja. Toivottavasti saatais sieltä apua ja viimein meidän esikoinen alulle ja syliin asti <3 Mulla taustalla kkm viime vuoden lopussa, sen jälkeen en oo plussannu.

Olisin kysellyt, että onkohan kukaan muu syönyt DHEA:ta? Mulle Felicitakselta määräs sitä tulevaa ivf:ää varten nyt jo varuiks (vaikka ei olla siis vielä päätetty lähetäänkö ivf:ään) ja oon nyt reilu 2 kuukautta syönyt, mut tuntuu et se on sekottanut mun kropan ja kierron ihan täysin. Mulla ollu säännöllinen kierto (24-28 päivää) ja ovis aina siinä puolivälissä kiertoo. Mut ekassa DHEA-kierrossa ovis oli vasta kp 21 ja kierto venähti 33 päivään. Siitä seuraava kierto olikin sit 46 päivää ja ovis vasta joskus kp 34. Vaikee uskoo et vois johtuu muusta kuin tuosta DHEA:sta... Mut aattelin vaan kysyä et onko kukaan muu syönyt ja mitä oireita tullut, sekä onko kierto pysynyt normaalina? Tekis mieli lopettaa samantien noiden syönti mutta kai se on pakko syödä niitä kunnes kuulen ens viikolla Dextran lääkärin mielipiteen asiaan...
Pakko tulla heti kommentoimaan, että olen syönyt 6kk dheaa ja aivan sama juttu kiertojen kanssa eli ovulaatio tuli mulle tosi myöhään ja luteaalivaihe jäikin sitten tosi lyhyeksi. Eli varmasti se dhea vaikuttaa asiaan. Mulla se ei vaikuttanut IVF:n tulokseen, mutta vaikutti kyllä sillä tavalla, että tarvitsin tosi paljon vähemmän lääkettä stimulaatiovaiheessa eli munasarjat oli tosi paljon herkemmät reagoimaan, mikä oli kuulemma hyvä juttu. Mutta kannattaa kysyä varmaan jatkoa vielä Dextran lääkäriltä!
 
  • Tykkää
Reactions: Shibali
Olisin kysellyt, että onkohan kukaan muu syönyt DHEA:ta? Mulle Felicitakselta määräs sitä tulevaa ivf:ää varten nyt jo varuiks (vaikka ei olla siis vielä päätetty lähetäänkö ivf:ään) ja oon nyt reilu 2 kuukautta syönyt, mut tuntuu et se on sekottanut mun kropan ja kierron ihan täysin. Mulla ollu säännöllinen kierto (24-28 päivää) ja ovis aina siinä puolivälissä kiertoo. Mut ekassa DHEA-kierrossa ovis oli vasta kp 21 ja kierto venähti 33 päivään. Siitä seuraava kierto olikin sit 46 päivää ja ovis vasta joskus kp 34. Vaikee uskoo et vois johtuu muusta kuin tuosta DHEA:sta... Mut aattelin vaan kysyä et onko kukaan muu syönyt ja mitä oireita tullut, sekä onko kierto pysynyt normaalina? Tekis mieli lopettaa samantien noiden syönti mutta kai se on pakko syödä niitä kunnes kuulen ens viikolla Dextran lääkärin mielipiteen asiaan...
Mulle määrättiin myös DHEA:ta ja olen sitä syönyt nyt neljättä kk:ta. Mun kiertoon vaikutti sopivasti pidentävästi, eli normalisoitui taas aiemman mukaisesti 28pvään. Ovulaatiosta en osaa sanoa, koska sitä en ole tikutellut. Ongelmana on mulle tullut kaulanäpyt ja JÄÄTÄVÄ kasvankasvu eli partaa saa nyppiä joka päivä kaulasta. Muutenkin tummana ihmisenä olen tottunut joka päivä ajamaan sääret jne mutta nyt etenkin! Madaltaa kuulemma myös ääntä pitkään käytettynä?

Meillä ensimmäinen siirto takana ja lääkärin sekä biologin mukaan todella mallikas hyvä blastokysti nyt kyydissä:love:
kaikki toivo pelissä!
 
Nyt vähän omituisempi tilanne sitten.

Eli kuten aiemmin kerroin, meillä varhaisultrassa löytyi sikiö muttei sykettä. Sain lähetteen keskeytykseen (oltiin yksityisellä varhaisultrassa, ja siellä sellaisia ei kai sitten tehdä vaan ultrannut lääkäri kirjoitti lähetteen julkiselle puolelle). No keskeytykseen sitten menin ja olin syömättä jos vaikka pitää kaapia. Lääkäri vielä ultrasi varuiksi, ja löysi sykkeen. Käski pistää vaatteet päälle ja soitella neuvolaan.

Nyt en yhtään tiedä mitä ajatella. Mitenkään ei voi pitää viikot kutiaan siihen että vasta nyt syke olisi. Yritän nyt suhtautua siten että joku vikahan tässä on, kun noin hitaasti kehittyy, mutta ilmeisesti painajainen ja epävarmuus jatkuu.
 
Ohhoh @Montecea, mikä tilanne. Et ole ainoa, jolle noin on käynyt. Nyt toivotaan ainoastaan parasta!

Päivittäin olen käynyt teidän juttuja lukemassa, mutten ole ehtinyt kommentoimaan. Siispä onnea plussista joille sellainen on ilmaantunut. Pitkää pinnaa piinailijoille ja tärppionnea omaa plussaansa vielä odotteleville.

Omalta kohdalta ei ole ollut kerrottavaa. Nyt menossa kp 18 letrotonta kiertoa. Ovistestit alkaa pikku hiljaa näyttää plussaa. Tänään aamusella ovisliman seassa oli ihan pikkuruinen verisen näköinen viiru, joten toive heräsi, että se olisi munasolun irtoamisesta johtuvaa. Pientä nippailua oli sen jälkeen juurikin tuolla oikean munasarjan kohdalla. Onneksi ehdimme vielä rauhassa lemmiskellä ennen kuin rakkaani joutui lähtemään töihin. Muulloin ei enää olisi ehtinyt, koska itselläni alkaa yövuorot juhannuksen ajaksi ja rakkaani tekee pitkää päivää juhannuksen. Yritän olla liikoja miettimättä asiaa, mutta saa nähdä kuinka käy.

Juhannuksen taikaa toivon meille kaikille.
 
vierailija
Voi näitä tunteita.
Haluaisi olla ilman ehkäisyä, ei halua..haluaa, ei halua. Uskaltaa, ei uskalla.
Voiko milloinkaan olla varma ja pelkäämätön?
No, oli kuitenki pakko hakea ovistestejäkin, että vähän näkis tapahtuuko kropassa jotain. Ja torstaina aamulla ovisplussa ja illalla jäätävät kivut molemmin puolin alavatsalla. Ja päivällä lemmiskelty, ilman ehkäisyä. Ja nyt jännittää ja pelottaa ja innostaa. Pää käy läpi kaikkee, jos sattuiski muka tärppäämään...niin mitä jos menee kesken...mitä jos seuloissa huonoja uutisia...mitä jos sitä ja tätä.. miten pää kestää. Ja sitte varmasti kuitenkin iso pettymys, kun menkat alkaa ..

Untuva79
 
Nimimerkki (+ikä) / monesko lapsi / yritys alkanut / keinot

@Hulbertiina (43 v.), 3. / aloitettu1/2015 / Letrozole + gelee royale
@tatti55 (42 v.), 3. / yritys alkanut 8/2017 / luomu
@M4rianne77 (42 v.), 3. / aloitettu 6/2018 / 1. Ivf 6/2020
@Mymmeli43 (43 v.), 6. / aloitettu 1/2019 / luomu
@Tammityttö (43 v.), 4. / aloitettu ? / luomu
@nelli5 (43 v.), 5. / aloitettu 2019 / luomu
@Salli79 (40 v.), 4. / aloitettu 2/2019 / luomu
@Vielä kerran ❤ (44 v.), 3. / aloitettu 01/2019 / luomu + ivf
@Kaneli41 (41 v.), 2. / aloitettu 3/2019 / luomu
@Satuvauva (41 v.), 5. / aloitettu 7/2019 / luomu
@Valoa79 (40 v.), 3. / aloitettu 10/2019 / luomu
@Rusakkonen (47 v.), 2. / aloitettu 1/2017 / luomu + ivf/lahjamunasolut, taustalla 2 lahjasoluhoitoa ja 4 omasolu-IVF:ää, enkelipoika 12/2019 viikolla 36+1 ❤
@Emmelie75 (44 v.) / luomu + ivf
@Anilian (41 v.), 5. / aloitettu 11/2019 / luomu
@lillans (41 v.), 2./ yritys aloitettu 2/2019
@Tikkerituu (40 v.), 3./ aloitettu 11/2018 / ovulaation induktio, enkelipoika 11/2019 viikoilla 20+2
@Shibali (39 v.) 1./aloitettu 9/2019 / luomu / hoidot alkamassa
@Brunet82 (37 v.) 4. / aloitettu 2/2020 / luomu
@Angervo76 (43 v.), 3. / aloitettu 6/2018 / luomu + mahdollisesti ivf, testi pos 17.1.2020, tilanne rv 4+1, km.
@Äidiksi2020 (43 v), 1. /aloitettu 2/2020 / lahjasolu
@PumpuliNumpuli (39 v.) 1. /aloitettu 1/2019 / hoidot alkamassa
@maris39 (40 v.), 2. /luomu
Äitikuu (42 v.) 7. /aloitettu 5/2020 / luomu
@Montecea (40 v.), 2. / aloitettu 7/2019 / luomu, testi pos 16.5.2020, km

Taustalla:

@yöeläjä
@Roxanne
@Reetaleena

Plussanneet (y):love: elokuun 2019 jälkeen:

@kärhö (40 v.), 2. / ilman ehkäisyä jo kauan / luomu --> 20.8. tilanne 6+2
@Mammakatri (40 +), ? / aloitettu 3/2019 / luomu --> 9.10. tilanne 5+4 / laskettu aika 6.6.2020
@Eloveera-79 (40 v.), aloitettu 10/2018 --> luomuraskaus, 29.12. tilanne 19+4 --> laskettu aika 20.5.2020, tulossa KOLMOSET :love::love::love:
@Buah Hatiku (42 v.), / inseminaatio luovutetuilla siittiöillä --> 12.10. tilanne rv 12
@Kolmannen kuumeilija (39 v.), 3. / aloitettu 3/2019 / luomu --> pos. testitulos 30.10.
@KeltainenSeepra (ollut taustalla, luomu) --> pos. testitulos 7.11.
@Silmu75 (44 v.), 1. / aloitettu 2013 / luomu, lahjasolut --> pos. testitulos 25.11.
@Mirumarumoru (44 v.), 4. / 3 x ivf, lahjamunasolu 11/2019 --> pos. testitulos 23.12.
@Ellinoora38 (38 v.), 1. / aloitettu 12/18 / luomu + ivf, testi pos 12/2019, 16.1.20 tilanne rv 7+1
@Helmiina1978 (41 v.), 6. / aloitettu 2/2019 / luomu, testi pos 23.1.2020
@-Julia (40 v.) 1./aloitettu 6/2018/luomu/inseminaatio LA 31.10.2020
@skorpioni-79 (40 v.) 3. /aloitettu 4/2020 / luomu
@Annamaija 76 (43 v.) 3. / yritys alkanut 8/2018/lahjasolut, testi pos 6.6.2020
@hipsu79 (40 v.), 6./aloitettu 10/2019 / luomu

Lapsen syliin saaneet:

@Mary18, 12/2019
@kirsillevauva (46 v.), 4. / aloitettu 12/2013 / luovutetut munasolut --> LA 30.4.2020. SYNTYNYT 19.4.2020.
 
En tiedä päivitelläänkö tota listaa enää edes, mutta näytin roikkuvan sillä vielä, niin poistin itseni, koska meillä virallisempi yritys jäänee tässä pois, koska ei tässä ole kahdessa vuodessa tapahtunut yhtään mitään raskauteen viittaavaa (olen nyt 42v ja matala amh) ja kaikenlaista hoitoa ja viritystä on kokeiltu. Pakko se on vaan uskoa, että oma "ikkuna" on vaan jo sulkeutunut :( Mutta onnea kaikille plussanneille ja tsemppiä yrittäjille!
 
Yhteistyössä