40+ so what wol.13

Minä tapaan lapsettomuuslääkärin perjantaina, voin kysyä tuosta ubikinolista.

Lääkäri soitti ja kertoi ferritiinin nousseen arvosta 27 arvoon 80. Infuusio 6 viikkoa sitten. Nyt ei tarvitse enää rautaa syödä. Olossa en ole huomannut muutosta, paitsi nousseet seksihalut. Mikä tietty hyvä tän projektin kannalta.

Hormonit taas normaalit. Ekat vuodot tänään, huomenna varmaan kunnon vuoto. Kierto sen normaalin, 25. Hermot kunnossa ja vietettiin miehen kans kiva päivä. Käytiin kahdestaan syömässä ja juoksemassa <3
 
  • Tykkää
Reactions: yöeläjä
@kettuperhe epäonnistuiko eka leikkaus vai menikö se niin pahasti, ettei yksi leikkaus riitä?
Toivottavasti saat mieltä rauhoittavan vastauksen ja sitä kautta päätöksen leikkaukseen suostumisesta.

@Pegonia yksi tietämäni henkilö söi 600mg Ubikinonia päivässä, kun oli lapsettomuushoidoissa. Omilla soluilla ei raskautunut, mutta lahjasolulla kyllä. Jatkoi Ubikinonin syöntiä raskauden läpi, mutta pienemmällä annoksella. Muistaakseni juurikin tuolla 100mg/päivä. Ei ainakaan hänelle, eikä lapselle ollut mitenkään haitaksi.
Käsittääkseni Ubikinon auttaa raskautta ajatellen muutenkin, kuin vain munasoluihin.

VIRKKIII! Tule jo kertomaan kuulumisia.
Kovasti täällä piinailen puolestasi/kanssasi.

Itsellä ei kummempaa. Viikon päästä pitäisi alkaa menkat. Silloin ajattelin taas aloittaa vitoskutosille yms. jotka ovat nyt olleet tauolla. Kynnetkin liuskottuu, niin kuin aina lopukiertosta, kun ei ole raskaana.

Tsempit kaikille.
 
@Aamuska, mulla oli myös alkuvuodesta tosi huono ferritiini, 29. Sain sen kuitenkin kuntoon vajaa 3 kk rautatablettikuurilla, viimeisimmässä testissä se oli 72. :) Olossa en huomannut mitään eroa, mutta ilmeisesti rauta on vaikuttanut limikseen - se oli aikaisemmin alkukierrosta ohuehko, mutta nyt jo ihan normaali.

@kirsillevauva, hienoa, että sullakin on nyt ferritiini kunnossa! (y) Toivottavasti pääsette pian hoitoihin!

@kettuperhe, onnea oikein paljon odotukseen ja tsemppiä leikkaukseen! Nuo ovat stressaavia tilanteita, mutta varmasti sormi tulee kuntoon.

@Virkki, toivottavasti hyviä uutisia tulossa, peukut pystyssä!

Mä uskaltauduin nyt tekemään sen AMH-testin ja aukiolotutkimuksen, ja onneksi AMH oli oikeinkin hyvä ja piuhat olivat auki. Lääkäri oli silti sitä mieltä, että jos syksyyn mennessä ei luomusti tärppää, pitäisi lapsettomuushoitoja miettiä. Kuulostaa aika hätäiseltä, kun tosiaan aloitettiin vasta vuoden alussa ja ferritiinitkin olivat päin honkia. (n) Yritän nyt olla stressaamatta asiaa muutaman kierron ajan, sillä varmasti kevään stressikin on voinut vaikuttaa siihen, ettei mitään tärpin tapaistakaan ole kuulunut. Sain Terolutit avuksi loppukiertoon pientä tiputteluvuotoa (ennen kuukautisia pari päivää) estämään, toivotaan, että näillä onnistuisi!
 
  • Tykkää
Reactions: yöeläjä
Kylläpä tämä aika matelee, kun oottaa hoitokierron alkua. No onneksi parin viikon päästä saa alottaa Primolutit ja sitten seuraavasta vuodosta pistokset. Mieli vaan on niin malttamaton. Ärsyttäviä nuo klinikoiden kesätauot, mut ei auta muu kuin löytää jostain hieman kärsivällisyyttä.
 
Täällä menkat 3/22-26. Kierto nyt 26. Tässä kuussa on rakautumiskielto, sillä huomenna saan rokotteita. Tulen kertomaan mitä Dextrassa selvisi :) Minulla on jo niin paljon haaveita tulevan vauvan suhteen, että putoan kyllä korkealta, jos ei onnistuta hoidoissa tai saada hoitolupaa jostakin syystä.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
miumau82, heinosti olet saanut nostettua ferritiinin tableteilla. Mullahan ei noussut yhtään tableteilla. Nyt syön kuukautisia hillitsevää lääkettä, ja vähän auttaa. Selvisin yön yhdellä siteellä sotkematta sänkyä, mutta kyllä nämä runsaat ovat vieläkin.

hulbertiina, mikä hoitomenetelmä teillä on käytössä?
 
Kirsillevauva, oottelen viimeistä ivf:ää. Lääkkeellinen vuoto myöhästyi nyt 3 pv. Parin viikon päästä aloitan Primolutit, seuraavasta vuodosta pistokset ja punktiota suunniteltiin heinä-elo vaihteeseen klinikan kesätauon vuoksi.
 
Heippa,

Olen ollut nettiyhteyksien ulottumattomissa. Testi oli negatiivinen ja uusi kierto on jo menossa. Pettymys oli suuri, vaikkakin arvattavissa. Nyt pitäisi pikaisesti päättää, jatkaako enää ja jos jatkaa, niin lahjasoluilla vai omilla. Mietin, pitäisikö käydä keskustelemassa asiasta joka tapauksessa jollain klinikalla. Hirveä rahanmeno se olisi ja pohdin, kannattaako rahat laittaa hoitoihin, kun tulokset ovat olleet mitä sattuu tähänkin mennessä. Olisi niin monta muutakin asiaa, johon rahat voisi laittaa!

Minkä firman ubikinoa syötte? Sitä olen itsekin miettinyt! Nyt ajattelin lomailla tämän heinäkuun, kun ei tällöin tapahdu missään mitään.

Kirsillevauva, tule kertomaan kuulumiset!

Kettuperhe, voi perä tuon sormen kanssa! Harmittava juttu.

Kaikille paljon tsemppiä raskautumiseen ja toivon onnistumisia ihan jokaiselle.
 
Terveiset Dextrasta. Käytiin eka psykologilla neuvonnassa ja sit oli lääkärin tapaaminen ja päästiin hoitojonoon. Munasolua joudutaan odottamaan noin puoli vuotta, jona aikana miehen tulee antaa siemennäyte ja saatiin lisäkäynti psykologille, koska mies on epävarma halustaan hoitoon. Luovutetulla raskautumisen todennäköisyys on varsin kova, keskimäärin puolet raskautuu ja minulla todennäköisyys varmaan parempikin, koska onnistuneita raskauksia kolme takana :)

Mies sai vitamiinit siittiöiden parantamiseksi, vaikkei niissä mitään vikaa pitäisi edes olla.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Ja omanapaisuuden jälkeen muille kommenttia:

hulbertiina, jännittävää, hoidot lähenee. Minä käsitin, etten saa itse mitään pistoksia vaan tabletteja tai laastarin. Pelkään piikkejä, joten hyvä niin :)

mirumarumoru, toivotaan, etteä odottelu kääntyisi plussaksi!

virkki, jännitimme kaikki täällä puolestanne! Ikävä kuulla, ettei tärpännyt. Multa peukut luovutetuille soluille. Raskauden todennäköisyys 50 % ja omilla n. 2 %, joten onhan siinä huima ero! Kupiossa ei ole klinikalla edes jonoja, soitin sinnekin. Me ollaan tosiaan nyt jonossa, koska mies on epävarma ja ei haluta ajaa Kuopioon Vantaalta asti.

Olen niin onnellinen, että päästiin jonoon, vaikka mies onkin vielä epävarma ja voi perua vielä kaiken. Nyt kuitenkin asiat vähän etenee. Ubikinolia suositteli minullekin, annostusta en huomannut kysyä.
 
Kirsillevauva, mukavaa että pääsette eteenpäin projektissa. Itse olen monesti miettinyt, että miksi Suomessa on kohdun vuokraus kielletty. Siitä voisi monelle lasta haluavalle olla hyötyä. Sijaisperheenä toimiminen on myös kiinnostanut pitkään, kun tuo omien lapsien saaminen on ollut niin pitkän työn ja paljon rahanmenon takana.
 
En tiedä onko tarkat menkat hyvä vai huono asia. Ne kun ilmaantuu päivälleen...vaikka kuinka toivoisi niiden puuttuvan...tietysti raskauden takia.
Onhan se tietenkin helpompaa yrittää raskauttta ja jopa onnistua siinä, mutta kun ei niin ei. Plaah.
Toisaalta turhaan marisen, kun en hoitoihin mene. En ainakaan isompiin. Olen ajatellut, että luomuna tulee, jos on tullakseen. Tai korkeintaan lääkitys.

Sijaisperheen olo on ollut munkin mielessä jo aika kauan, mutta tämän hetkinen asunto on siihen liian pieni. Pitäisi pystyä antamaan oma huone, jossa on oma rauha. Ehkä sitten joskus.
Itse olen ajatellut erityislasta, jos siihen ryhdyn.

Kävin allekirjoittamassa työsopimuksen uuteen työpaikkaan. Kuun lopussa irtisanon itseni tämän hetkisestä. Toivottavasti sitte/nytten alkaa helpottamaan henkisesti ja sitä kautta fyysisesti. On meinaan ollut ihmeen kipuja ja sairauksia kuluvana vuonna, mitä ei ole normaalisti. Oletan sen olevan psykosomaattista.

Onko kukaan testailemassa lähipäivinä, että pääsisi taas jännäilemään muiden puolesta?
 
Ei tarvinnut täälläkään testailla vaikka kierto venyi päivällä. Meinas jo toiveet nousta vaikkei ollut yhtään mitään oirettakaan.

Tsemppiä yöeläjä uuteen duuniin. Mä en edes tiedä uskaltaisinko tuota tehdä. Ehkä sit jos menis kuppi ihan nurin... Samoilla linjoilla mäkin olen, luomuna tai maksimissaan lääkitys. Silti meinaa hermo mennä kun ei vaan onnistu... Nyt meinaan kyllä ”pakottaa” ukon joka toinen päivä toimintaan kunhan menkat loppuu:) Ei kyllä pistä yhtään hanttiin muutenkaan.

Kirsi ja muut, käykäähän tekin kertomassa kuulumisia! Hyvää kesää kaikille, täällä jo kohta loma loppuu.
 
Hulbertiina ja yöeläjä, kaunis ajatus, että toimisitte sijaisperheenä. Minä toimin edellisessä liitossa tukiperheenä, ja se oli ihan kivaa. Miehelle tosin raskasta, koska isättömät pojat takertuivat tähän. Meillä on nykyisen miehen kans molemmilla ahdistushäiriö-diagnoosi, joten emme varmaan edes saisi sijaislasta...

Onnea yöeläjä uudesta työstä. Toivottavasti on mieluinen työ ja kivat työtoverit! Tatti55, pahoittelut menkoista. Ja onnea puuhasteluun ;) Työstähän tuo jo käy :)

Mulla ei ole mitään kerrottavaa, sillä sain maanantaina rokotuksen ja nyt on raskautumiskielto heinäkuun ajan. Varmaan olis ovis nyt, kun töissäkin ajatukset karkaavat seksiin :) Pitää hoitaa muuten kuin yhdynnällä, kun ei kumien ystäviä olla...

Mukavaa heinäkuuta!
 
Heippa kanssa yrittäjät!

Täällä nega testattu ja huomenna odottelen menkkoja alkavaksi. Vaikka sitä osasin odottaakin, pettymys kolahti kuitenkin. Kai luotin ubokinonin voimaan. Tosin ei ollut kunnon ovisoireitakaan. Joten rennommalla otteella seuraavaan kiertoon. Luomuna mennään täälläkin. Ikääkin niin paljon, että tuskin haikara enää poikkeaa meille. Mutta toivo elää kuitenkin ❤.

Virkki, kysyit ubikinonin merkkiä...ihan kaupan hyllyltä fennovita Q10 100mg. Pahoittelut täältäkin epäonnistuneesta hoitokierrosta. Ja onnea jatkoon, mitä päätättekin.

Nyt on ollut kyllä pitkä miinus-aalto, joten onnistumisia varmasti tulossa ropisemalla! Nautitaan kesästä!
 
nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

KeltainenSeepra.............3....................
yöeläjä (44) ....................4....................
Iid@ (44) ........................2....................
Kirsillevauva ...................4..................
tatti55 (40) ......................3...................
Karoliina74 (42)...............2...................
Kasenja (41) ...................2...................
Aamuska (40) .................1....................
pegonia........................
hulbertiina....................
miumau-82...............
mirumarumoru.............
 
Laitoin pitkästä aikaa listan, kun itsestä on kiva tietää, kuinka monetta kukakin kuumeilee ja minkä ikäinen on. Voitteko pegonia, miumau-82, ja muirumarumoru lisätä ikänne ja kuinka monetta kuumeilette? Kiertoja on varmaankin turha yrittää päivittää?
 
nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

KeltainenSeepra.............3....................
yöeläjä (44) ....................4....................
Iid@ (44) ........................2....................
Kirsillevauva ...................4..................
tatti55 (40) ......................3...................
Karoliina74 (42)...............2...................
Kasenja (41) ...................2...................
Aamuska (40) .................1....................
pegonia........................
hulbertiina (41)................3..................
miumau-82...............
mirumarumoru.............
 
Lukematon
nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

KeltainenSeepra.............3....................
yöeläjä (44) ....................4....................
Iid@ (44) ........................2....................
Kirsillevauva ...................4..................
tatti55 (40) ......................3...................
Karoliina74 (42)...............2...................
Kasenja (41) ...................2...................
Aamuska (40) .................1....................
pegonia........................
hulbertiina (41)................3..................
miumau-82...............
mirumarumoru.............
Rusakkonen (45)..........1...............
 
Hei kaikille, taalla Rusakkonen, ika 45 ja ensimmaista yrittelen. Takana muutama tuoresiirto, nyt ensi kuussa tarkoitus tehda ensimmainen hoito luovutetuilla munasoluilla. Kivaa loytaa tama palsta ja odottelen innokkaasti keskusteluja taalla. Sain viimeisimman tuoresiirron tulokset vasta alle viikko sitten, ja olenkin viela aika “rikki”. Yrittelen parantaa sydantani ja mielialaani, kun seuraava yritys on jo ovella ja haluaisin olla taas “taistelutahtoa taynna”. Nyt kuitenkin otti yllattavan koville talla kertaa. Hyvia neuvoja “parantumiseen” otetaan vastaan. :)

Minulla ei ole varsinaisia vikoja tai perussairauksia; se nyt tietenkin on vain tuo ika, mutta uskoisin, etten ole viela saanut “huipputulostani” yritettya; kuukausien kuluessa olen lisannyt vitamiineja, apulaakityksia yms. joiden apua nyt odottelen. Toisessa avioliitossa, samanikainen mies, ja yritysta noin 1v 8kk takana, joista noin 6 tai 7 kk ivf-hoidoissa. Kummallakaan ei ole lapsia eika kummallakaan ole koskaan aikaisemmin ollut tilaisuutta yrittaa lasta, joten sinansa toiveet korkealla. :) Kivaa tulla mukaan ryhmaan. :)
 
KeltainenSeepra.............3....................
yöeläjä (44) ....................4....................
Iid@ (44) ........................2....................
Kirsillevauva (45)...................4..................
tatti55 (40) ......................3...................
Karoliina74 (42)...............2...................
Kasenja (41) ...................2...................
Aamuska (40) .................1....................
pegonia........................
hulbertiina (41)................3..................
miumau-82...............
mirumarumoru (42).............4...............
Rusakkonen (45)..........1...............
 
Tervetuloa rusakkonen tähän keskusteluryhmään. Odotan niin jännityksellä sitä sun lahjasoluhoitoa! En osaa mitään lhduttavaa sanoa noihin pettymyksiin. Itsellä jo edellisestä liitosta kolme lasta, joten en varmaan osaa samaistua, mikä suru lapsettomuus on. Mutta voin vain yrittää kuvitella. Pitää nyt vain olla toiveikas tuon uuden hoidon suhteen :)

Itsellä ihan hukkakierto, kun en saa raskautua. No, saadaanpa muutakin kuin yhdyntäseksiä pitkästä aikaa, onhan sekin vaihtelua.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Mitä ihmisille kuuluu?

Me ollaan sorruttu keskeytettyihin yhdyntöihin ja nyt sain stressin, jos olenkin tullut raskaaksi ja vauvasta tulee vammainen sen rokotuksen takia. Olisihan se maailman ihme, jos just nyt raskautuisin 4,5 vuoden jälkeen keskeytyneillä yhdynnöillä. No, mieli tekee tepposet.
 

Yhteistyössä