40+ so what wol.13

Kirsillevauva, voi kun ihmisen mieli on niin arvaamaton ja tekee ihan omia miellekuvia. Nyt voi toivoa, että huoli on turhaa. Näissä yrityspuuhissa ei olekkaan montaa kertaa, jolloin toivoo kuukautisten alkavan.

Täällä tänään aloitettu 10 päivän primolut-kuuri. Sillä pitäisi saada vuoto aikaan ja sitten aloitetaan taas pistokset. Siitä sitten lähtee meidän viimeinen toivo saada yhteinen lapsi.
 
Kirsillevauva, voi kun ihmisen mieli on niin arvaamaton ja tekee ihan omia miellekuvia. Nyt voi toivoa, että huoli on turhaa. Näissä yrityspuuhissa ei olekkaan montaa kertaa, jolloin toivoo kuukautisten alkavan.

Täällä tänään aloitettu 10 päivän primolut-kuuri. Sillä pitäisi saada vuoto aikaan ja sitten aloitetaan taas pistokset. Siitä sitten lähtee meidän viimeinen toivo saada yhteinen lapsi.
Eli onko teillä hedelmöityshoito tulossa? Miksi tämä on viimeinen toivo, olethan kuitenkin suht nuori vielä? Onko luomuplussa mahdottomuus?
 
Kirsillevauva, juu viimeinen ivf alkamassa. Toki voisimme siirtyä yksityiselle puolelle, mutta rahallisesti se ei onnistu, kun emme pysty ottamaan lainaa enää yhtään enempää. Syy hoitoihin on mun pcos:stä johtuva ovuloimattomuus. Kiertoa ei ole ilman lääkkeitä kuin pari kertaa vuodessa ja silloin vuoto voi kestää jopa yli kolme viikkoa, josta lähes viikon vuotaa kuin niagaran putous.
 
Hei taas! Kirjoittelin viimeksi touko-kesäkuun vaihteessa, kun pakastealkionsiirto johti keskeytyneeseen keskenmenoon. Kohduntyhjennys tehtiin silloin lääkkeillä kotona, joka sujui ilman valtavia kipuja tai dramaattista verenmenetystä, mutta kontrollikäynnillä viikon kuluttua kohdussa oli edelleen raskausmateriaalia jäljellä ja se piti vielä imeä pois. Lähdettiin heti suunnittelemaan uutta PAS:sia, kun meillä oli vielä 2 alkiota jäljellä. PAS-päivä olisi ollut tänään, mutta kumpikaan alkioista ei selviytynyt. Aamulla tuli klinikalta puhelimitse ikäviä uutisia. Vastaanotolle menin silti, jotta saatiin tehtyä jatkosuunnitelma. Kunhan vuoto alkaa (nyt tukilääkkeet lopetettuani) aloitetaan uusi hoitokierros. Ikää mulla siis nyt 43 vuotta, viimeksi soluja kasvatettiin ja kerättiin vajaa 2 vuotta sitten ja tuolloin saadusta saaliista siis kolme neljästä ei tuonut tärppiä (se yksi, tuoresiirron tulos on nyt suloinen 1-vuotias :love:)

Lähtöruudussa siis. Kela-korvauksiakaan ei enää tule, mutta tämä on niin tärkeä asia, että haluan yrittää vielä. Iso riskihän se on, että pelkästään rahaa palaa, mutta en ole vielä valmis luopumaan haaveesta.

Ubikinonit aloitin tänään, annosta pähkäilin mutta onneksi siitä olikin täällä hiljattain ollut keskustelua! Mulla on 150 mg kapseleita, alan ottaa niitä yhden aamuin illoin (eli 300 mg). Paketin ohjeena on että 1-2 päivässä.
 
hulbertiina, minä en juuri ymmärrä noista hoidoista, mutta eikö olisi mahdollista lääkkeellisesti pitää kiertoa, ja voisitte niiden avulla yrittää raskautta?

nirumarumoru, oletko jo testannut? Milloin olette menossa naimisiin?

katti75, ikävä kuulla, etteivät alkiot selvinneet <3. Ihana, että olette kuitenkin toiveikkaita ja jaksatte vielä yrittää! Onnea hoitoon!

Miten rusakkosen tilanne? Missä olette hoidossa? Milloin siirto on?

Itsellä ollut paha pms. Mieskin totesi, että taitaa olla hermot kireellä... Ja olen syönyt karkkia, sipsejä ja jäätelöä :( Tälleen sit viikko ennen menkkoja. No, eipähän tarvi enää miettiä, että keskeytytestä yhdynnästä olisin tullut raskaaksi. Ja olisihan se varsin surkuhupaisaa jo!
 
Kirsillevauva, letroilla yritettiin saada aikaan ovulaatio, mutta niiden teho on hiipunut eikä follit kasva enää niiden voimalla. Hoitojen alkutaipaleella saatiin letroilla aikaan yksi ja ainoa kohdun ulkoinen raskaus. Muuta niillä ei saatukaan. Mulla ei munasolut irtoa luonnollisesti eikä follit tunnu kasvavan ilman hevosannosta hormoneja. Näin ollen mahdollisuus ns. luomuraskauteen on mitättömän pieni. Oon siis ollu 19 vuotta ilman ehkäisyä ja tuo ku-raskaus on ollu ainoa tapaus näillä miedoilla lääkehoidoilla. Puolivälissä keskeytynyt raskaus sai alkunsa tässä parisuhteessa toisen ivf:n tuoresiirrosta. Aiemmassa parisuhteessa syntyneet kaksostytöt saivat silloin alkunsa niin ikään toisen ivf:n tuoresiirrosta.

Katti75, olipa teillä ikävä tuuri noiden pienten alkioiden kanssa. Toivottavasti seuraava hoito tuo sen toivotun tuloksen! Riskit on aina olemassa, mutta ainakin lopulta voi huokaista ja ajatella tehneensä kaikkensa. Jokainen kivi on käännettävä, mikäli yhtään tuntuu toivoa olevan.
 
Tsemppiä ja terveisiä kaikille täältä plussan toiselta puolen. Raskausviikkoa 16 painellaan jo. Ubikinoista tulin kommentoimaan, että itse söin sitä huolella. Jotain englanninkielisiä tutkimuksiakin siitä löytyy netistä. Muistaakseni 300-600mg meni päivässä. Tuoksena oli 41 v iässä 9 top luokan alkiota, joista yksi kasvaa mahassa (kaksi siirrettiin) ja kuusi jatkoi kasvuaan pakkaseen. Me olemme tyytyväisiä tähän yhteen, niin mitähän niille kuudelle aikanaan tehdään?

Tsemppiä kovasti naiset! Kaveri napsahti juuri luomuna ekasta kerrasta raskaaksi että toivoa on.
 
  • Tykkää
Reactions: Mirumarumoru
Miehelle olen puhunut, voitasko yrittää kerralla kaksosia. En tiedä, suostuuko klinikka siihen? Tämä on kluitenkin viimeinen mahdollisuus raskauteen (ainakin Suomessa), kun ikää jo 45-vuotta. Eipä se ole juuri ottanut kantaa. Mä vaan koko ajan mietin vauvajuttuja ja mies ei ole edes päättänyt, haluaako isäksi :( Haluan, että se tekee itsenäisen päätöksen, mutta on vaikeaa odottaa, kun vauvakuume on niin kova.
 
Kettuperhe, hienoa, että raskaus etenee. En ole ostanut vielä sitä ainetta, hoito on vasta joskus loppuvuodesta ja luomuplussaan ei uskoa enää ole ollut pitkään aikaan. Mies sai klinikalta jotain vitskuja ilmaiseksi, syö niitä. Milloin sulla on laskettu aika?
 
kirsillevauva, toivottavasti miehesi pian lämpenee vauvaprojektille! (y):love: Kahden alkion siirrosta: olin ollut siinä käsityksessä, että nykyään yleensä siirretään vain yksi kerrallaan, mutta toisaalta kettuperhekin sai kaksi kerralla kyytiin.

Kiva kuulla että kettuperheellä raskaus etenee hyvin! Onko ollut vielä mitään tuntemuksia liikkeistä?

Mulla on tänään eka vuotopäivä ja huomenna pistän hoitokierroksen ekan piikin. Kasvaisipa sieltä hyvä ja tuottoisa saalis!
 
Kettuperhe, oot jo pitkällä! Hieno homma! Paljonko vetelin ubiqinonia? Mä löysin 200mg ja oon ottanut niitä nyt 2xpv, mutta ajattelin ottaa ensi kierrossa tuon 600mg.

Katti75, onnea hoitoihin! Missä olette hoidoissa?

Kirsillevauva, miehet ei tajua näitä juttuja ennen kuin on myöhäistä! Ainakin itsestä tuntuu siltä.

Minulla ollut välikierto ja tänään alkoi karmeat PMST! Nämä ne kion mukavat. Olen ollut kahden vaiheilla, mitä jatkossa tekisi. On jo niin väsynyt näihin hoitoihin. Kunpa tietäisi, että rahalle on tulossa vastinetta. Kun löytyisi kaikkea pientä, mihin voisi rahansa sijoittaa.

Tsempit kaikille!
 
Kettuperhe, onpa ihanaa että raskaus etenee. Luo kyllä toivoa itsellekin.

Katti75, ootte hieman meitä edellä. Meidän hoitojakson pitäisi alkaa ensi viikolla. Toivottavasti tästä kierrosta tulee oikein hyvät tulokset ja saatte monta pikkuista rakasta pakkaseenkin.

Virkki, samat mietteet täällä. Kaikkea pitäisi hankkia ja tehdä, mutta rahat kuluu hoitoon, jossa ei ole takuita onnistumisesta. Tämän hoidon jälkeen saamme sanoa, että teimme kaikkemme yhteisen vauvan saamiseksi. Toivottavasti saat ajatukset selvitettyä olipa päätöksenne mikä tahansa.

Kirsillevauva, toivottavasti miehesi saa päätettyä tahtonsa ajoissa. Naisilla onkin se huono puoli että lasten saannissa on iälliset rajoitteet, kun taas miehet pystyy lapsia saamaan tosi paljon myöhempään. Töissä naiset vitsailevat, että miehet onnistuvat siittämään niin kauan kuin sokeri suussa sulaa. Miehet eivät välttämättä ymmärrä, että se naisten biologinen kello tikittää vinhaa vauhtia eikä sitä saa käännettyä taakse päin.

Tsemppiä hoitoihin ja luomuiluihin jokaiselle!
 
Kiitos Virkki ja Hulbertiina tsempeistä! Ollaan hoidoissa Helsingissä Dextrassa. Olen ollut kyllä tosi tyytyväinen, luotan heidän ammattitaitoonsa ja ovat rohkaisevia, vaikka viime käynnit ovatkin olleet ikävämpien uutisten merkeissä. Harmillisesti oma tuttu lääkäri jää juuri nyt lomalle kun mulla alkaa tämä hoitokierros. Hän ehti tehdä kuitenkin alustavan suunnitelman.

Virkki, kovasti tsemppiä jatkon suunnitteluun! Onhan tämä monella tavalla kuluttavaa. Rahaa menee, aikatauluja joutuu rukkaamaan hoitojen ympärille, jännityksessä elämistä ja pettymysten sietämistä. :(

Hulbertiinalle myös onnea pian alkavaan hoitoon!
 
Katti75, ja Hulbertiina, molemmille onnea ja tsemppiä hoitoihin :)

Virkki, pms on ihan karmeeta! Mä sanoin miehelle viime perjantaina, että puhu mulle seuraavan kerran viikon päästä, kun kaikki sen sanoma ärsyttää ;) No, nyt menikin hienosti! Kuukautiset alkoivatkin jo tänään ja mulla mieli tasaantuu koko lailla samantein :) Ja lähdetään perjantaina etelään ja pahin vuoto sit jo ohi. Olen niin tyytyväinen. Katsoin että ovis olis matkalla, toivottavasti saadaan kahdenkeskistä aikaa :)
 
Moikka! Täällä uusi vauvakuumeilija, jolle ikää tulee syksyllä 42. Aikaisemmin eri isän kanssa 9 ja 12 vuotiaat muksut. Nyt uuden miehen kanssa toive saada yhteinen lapsi, hänelle olisi ensimmäinen. Jätin vasta toista kuukautta sitten kierukan pois ja nyt oikeastaan vasta ensimmäinen yritys menossa. Tartuin heti ovistesteihin ja nyt näyttää plussaa. Onko täällä muita luomuyrittäjiä vai vaatiiko tämä ikä jo hoitoja lähes aina?
 
Tervetuloa Angervo! Joo, luomuilija täälläkin. Ja oletettavasti tänään tai huomenna viimeistään ovis eli aika samoissa mennään. Mulla suht saman ikäiset lapsetkin kuin sulla.
Hikeä pukkaa niin töissä kuin kotona mutta ei auta kuin nauttia kun kerrankin on lämmin. Yritän ajatella positiivisesti että onneks en ole tänä kesänä viimeisillään raskaana, olis tosi tukalaa (muistuu vielä mieleen).
Tsemppiä kaikille! Ja nauttikaa lämmöstä kun sitä nyt piisaa :)
 
Moikka! Täällä uusi vauvakuumeilija, jolle ikää tulee syksyllä 42. Aikaisemmin eri isän kanssa 9 ja 12 vuotiaat muksut. Nyt uuden miehen kanssa toive saada yhteinen lapsi, hänelle olisi ensimmäinen. Jätin vasta toista kuukautta sitten kierukan pois ja nyt oikeastaan vasta ensimmäinen yritys menossa. Tartuin heti ovistesteihin ja nyt näyttää plussaa. Onko täällä muita luomuyrittäjiä vai vaatiiko tämä ikä jo hoitoja lähes aina?
Tervetuloa mukaan. Me ollaan menty luomuna 4,5 vuotta (aloittaessa olin 40-v), mutta nyt tullut epätoivo ja suostuttelen miestä luovutettujen munasolujen käyttöön. Ollaan jo jonossa, mutta mies ei ole antanut viimeistä tuomiota :(
 
Tervetuloa Angervo! Joo, luomuilija täälläkin. Ja oletettavasti tänään tai huomenna viimeistään ovis eli aika samoissa mennään. Mulla suht saman ikäiset lapsetkin kuin sulla.
Hikeä pukkaa niin töissä kuin kotona mutta ei auta kuin nauttia kun kerrankin on lämmin. Yritän ajatella positiivisesti että onneks en ole tänä kesänä viimeisillään raskaana, olis tosi tukalaa (muistuu vielä mieleen).
Tsemppiä kaikille! Ja nauttikaa lämmöstä kun sitä nyt piisaa :)
Tatti; oletteko pitkään jo yrittäneet?

Miten muilla, mietityttääkö miten jaksaa vauvan kanssa tällä iällä? Tätä mä olen pohtinut. Lähinnä valvomiset mietityttää, erityisesti miehen kohdalla. Itse luulen vielä jaksavani, mutta mies tarvitsee paljon unta ja hänellä ei ole kokemusta vauvan kanssa valvomisesta. Jos se vauva nyt joskus on tullakseen, niin ehkä tämä mua jännittää asiassa eniten.
 
Angervo76, kyllä siihenkin tottuu. Ihminen on siitä kummallinen otus, että tottuu kyllä uusiin juttuihin kun on pakko. Itse teen yötyötä ja oon kokenut sen paljon helpommaksi kuin päivätyön, vaikka unet päivällä jääkin 2-6 tuntiin. Eron jälkeen, kun jäin yksin pyörittämään tätä taloa ja lapsia työn ohella, mulla meni lähes 2kk 2-3 tunnin vuorokausiunilla. Oli vain pakko jaksaa. Oli talvi ja haketta piti pökkiä pöntössä alaspäin parin tunnin välein, muuten sammui valakia ja tupa kylmeni.

Toivottavasti te pääsette toivottuun lopputulokseen. Kyllä se loppu hoituu sitten omalla painollaan.

Mirumarumoru, onpa teillä mukavaa sakkia ympärillä. Ikähän on vain numero. Itse en tunne olevani ees neljääkymmentä. Pari vuotta sitten vein nelikymppiskakkua töihin ja naiset epäili et onko nyt varmasti oikea luku kakun päällä.
 
Tervetuloa Angervo76! Toivottavasti teillä tärppää pian. Itse sain esikoiseni 42-vuotiaana joten ei ole vertailukohtaa siihen, millaista nuorempana olisi vauvan kanssa ollut, mutta en ole kokenut vauvan kanssa jaksamista mitenkään ongelmallisena iän vuoksi. En olisi siitä huolissani, varsinkin kun sinulla itselläsi on jo lapsista kokemusta.

Hulbertiina, hurjalta kuulostaa tuo sinun eronjälkeinen aikasi! Aika sisukas nainen olet. Tsemppiä alkavaan hoitoon, teillähän on tällä viikolla käynnistymässä?

Mirumarumoru, minäkään en ole joutunut erityisemmin kummastelua kokemaan lapsihaaveista tässä iässä. Reilu vuosi sitten esikoisen syntyessä Naistenklinikalla en sielläkään kokenut olevani poikkeusyksilö. Ainoastaan sen raskauden alkuun saaminen on hankalampaa kuin nuoremmilla.

Tänään oli ultra, 4+6 follikkelia on kasvamassa. Ekassa hoidossani vajaa 2 vuotta sitten niitä taisi olla jonkin verran enemmän. Kyllä pelottaa hurjasti että miten tämä etenee ja saadaanko aikaan edes yhtään siirtokelpoista alkiota... Piinantäyteisiä päiviä ja viikkoja on edessä.
 
Angervo76, kyllä huolettaa väsymys ja paljon, sillä minulla on uniapnea ja nukun todella paljon. Pakko vain ajatella, että kyllä se elämä kantaa. Mun esikoinen valvottiin viisi vuotta, joten toivon, että tulis suht normivauva . Kiitos mirumarumoru, toivotaan, että ehdottaa kahden alkion siirtoa. Katti75, onnea solujen kasvatteluun
 

Yhteistyössä