40+ so what wol.13

Menikö oikein, Babez? Mä aina päivitän kännykällä, ja nykyään harvakseltaan, joten kaikki toiveet mielellään tummalla/punaisella. Tai tietenkin toivoisin, että joku muukin osallistuisi päivittämiseen.

En ole nyt testannut, kun olen viikonlopun kylpyläreissulla. Dpo11 näytti niin blankoa negaa, että meni taas fiilis. Enkä ottanut mitään testejä mukaan. Vaan paketin tampaxeja. :( Monta päivää jo tuntunut, että menkat alkaa. Mutta ei oo vielä vuotanut. Mutta ei ole raskaana olo. Ei sitten yhtään. Tissitkin edelleen ihan tyhjät. Testaan huomenna kun menen kotiin, jos on mitään testattavaa enää silloin.

Virkki, milloin teit ekan testin? Ja mikä dpo sulla nyt on? Josko hätäilet suotta? Josko kaikki kuitenkin olis hyvin...?!

Torville pahoittelut.
 
Oi Tyydeli on päässyt rentoutumaan. Varmasti oikea päätös jättää testit kotiin ja piinailla niiden kanssa, kun palaa arkeen. Muistathan, että kaikki mahdollisuudet on vielä, niinkauan kuin toisin todistetaan. Testausta odotellessa. ; )

Itse voisin yrittää päivittää, kerran tulee täällä pyörittyä tällä hetkellä enemmin. Sinänsähän se on helppoa kelle vaan, kun tekee vain eka sivun ohjeiden mukaan. En tosin itse edes yritä tämän kännykän kanssa. Taatusti olis kaikki ihan vinksin vonksin. :)
 
Aikaista aamua täältä kahvimukin viereltä :)
Olisinpa päässyt jo piinailijoihin, mutta en. Eli ei ole pahemmin kommentoitavaa simo-juttuihin. Odotin ehkä liika suuria rehveiltä, mutta joo, no onhan tässä vielä muutama päivä aikaa ja miehen kanssa oli puhetta, että nähtäisiin viikollakin. Tapahtui kyllä jotain muuta ihan ekstempore-juttuja, vaikka ihan vauvapuuhiin ei päästykkään. No, kesähän on vasta alussa.
Tämä nyt tästä tällä kertaa, olen hiukan alamaissa, mutta kyllä täältä vielä noustaan :)
Ihanaa sunnuntaita teille muille vauvakuumeisille!
 
Zandi ja Bebez mahtavaa! Nyt on jotein jännättävää. Odottelu on niiiiin kamalaa ja aika matelee. Jospa nyt tärppäisi. Milloin Bebez saa testailla? Teettekö hoitoja yksityisellä? En muista, ollaanko tätä jo puhuttu.

Tyydeli, plaah, jos testi näyttää negaa. Mulla ei tullut viime kierrossa kunnon plussaa testiin koko aikana. Sellaisia hailuja viivoja vain. Nyt niistä viivoista on aikaa kaksi vkoa.... Eli oisko sitten dpo 14. Pitääkö minun ladata siitä testistä kuva, jotta saan teidänkin tulkintoja asiasta? Huomenna aamulla teen apteekin oman testin. Pelottaa niin hirveesti, eikä ajatukset pyöri kun tässä. Mietin vain, että tyhjennys tulee kuun vaihteeseen. Vaikka pitäisi ajatella positiivisesti, niin en vain pysty.

Maimei, mikä tilanne? Oon kuullut tuosta akupunktiosta.... Sitäkö sitten seuraavaksi? Ota ensin ne letrot! Ja vehnis!
 
Ja tässä on ne testit... Ei hyvältä näytä!

image
image

Tein jo apteekin oman testin ja oli sekin ihan liian haamu! Että voi ärsyttää. Sorppa oma napainen tilitys. Minnekähän voin soitella tästä? Toivoisin asialle äkkiä jotain tehtäväksi, mutta tuskinpa pariin vkoon tapahtuu muuta kuin odottelua.
 
Virkki, eikö nuo ole aivan selkeät plussat eikä mitkään haamut? Ei mun ainakaan tarvinut mitenkään tihrustaa, että kumpaako nämä olis. Toki ovat vähän eri vahvuisia, mutta tuleeko niistä välttämättä aina yhtä vahvoja? Varsinkaan vielä tässä vaiheessa.

Ja kysymykseesi vastaus. Me käydään yksityisellä, en usko et olisivat meitä ottaneet julkiselle, kun ikää oli mittariin juuri pärähtänyt 40.
 
Virkki, haamu on housuissas! (Jos muistatte tän sanonnan jostain 80-luvulta...) En tiiä millasia viivoja odotat vai vihreitä kenties, mutta nuo kaksi (neljä) on niin kutsuttuja plussia eli positiivisia raskaustestejä :) Oikein hyvä saalis dpo 14, on täältä paljon hailummillakin päädytty synnärille. Hirmusti tsemppiä vielä huomiselle testille :)

Mites Tyydis :) ?
 
Viimeksi muokattu:
Zandi, arvelinkin, että yksityisellä. Tuntuu, että saatte niin hyvää palvelua, ettei julkinen puoli tuohon veny.

Pidätte varmaan mua ihan hulluna (ettekä paljoa erehdy ;) ), kun mietin, onko tuo haamu. No onhan siinä kaksi viivaa, mutta mutta.... Kun ovat noin haileita. Että tuulimunako se siellä taas. Rinnat oli tosi kipeät ehkä päivän, mutta sekin oli ja meni. Ois ees joku "oire" tai "selvä merkki". Mut ei.... No, ei auta kuin odottaa. Tilasin hätäpäissäni jo clearbluen digitestejä!
 
Virkki, epävarmuus ja -usko on ihan normaaleja raskausoireita, etenkin kun on ikäviä kokemuksia taustalla. Mä en kuitenkaan menisi noista viivoista vetämään mitään tuulimuna-johtopäätöksiä...ihan hyvät plussat ne mun silmiini on. Toivotaan, että vahvistuvat tai etteivät ainakaan haalistu. Lisäksi toivon sulle roppakaupalla muista raskausoireita :)
 
:popcorn: Hei! Olen taustaillut hetken aikaa ja on tunnustettava et kuume on (kääk!). Olen juuri 40-vuotta täyttänyt ja mulla on ennestään ekaluokkalainen, eskarilainen ja kolmevuotias. Olin ajatellu et näin olis hyvä, mutta jostain käsittämättömästä syystä en saa tätä ajatusta mielestäni. Pyydänkö liikaa, jos vielä haikailen yhtä, vaikka olen saanut jo kolme?! Luomusti kaikki saaneet alkunsa saman isän kanssa ja synnytyksetkin ihan ok alateitse. Voisko joku ravistella mua jos oon ihan pimahtanu :stick:
 
Kp 1. Ei tarvitse testata.

Virkki, selvä plussa. Ei edes mikään haalea viiva. Onnea vaan, toivotaan että kestää loppuun saakka. Viivoista eikä oireitten vähyydestä voi päätellä mitään, ei mitään tuulimunaan viittaavaa.

Tervetuloa Rosella! Voin luvata, ettei vauvakuume täällä ainakaan parane! :D
 
Virkki, plussiahan nuo! Eihän ne viivat käsittääkseni kaikilla koskaan vahvistu, joten älä nyt vielä heitä kirvestä kaivoon!

Tervetuloa Rosella! Yhdyn Tyydelin sanoihin :D

Ja Tyydeli, harmituksen harmitus. Tsemppipotku uuteen kiertoon!

Kävin ostamassa ovistestejä ja huomenna (kp7) ajattelin aloittaa testailun. Vai pitäiskö vähän pidemmälle odottaa kuitenkin? Testailut onkin sitten varmaan tässä kierrossa jännintä, mitä tulee tapahtumaan... Mies nimittäin reissaa työnsä puolesta paljon Euroopassa ja ilmoitti just, että viikon päästä on lähdössä Saksaan. Ärrinmurrin sanon minä. Todennäköisesti on siis oviksen aikaan siellä ja minä täällä. Se siitä tässä kierrossa sitten!
 
Hei!

Kiitos kaikille myöhäelämisestä, päivä kerrallaan tässä mennään, kesää ootellessa. Ja kunhan saisi sen keskeytysajan pian. Mulla oli oireina lievästi kuvotusta ja rintojen arkuutta ja testi oli selvästi positiivinen, mutta ei ihan yhtä vahva kun testiviiva.

Minulle on tehty yhteensä 2 IVF-hoitoa ja 3 ISCI;a ja siirtoja yhteensä 10. Voin sanoa, etten ole saanut mitään sivuoireita näistä hormonilääkkeistä, joten niitä ei kannata pelätä. Mulle tehty siis lyhyellä kaavalla, eli ei ole saatu aikaan ensiksi vaihdevuosioireita, jotka sinänsä kuulostavat ikäviltä.

Virkki: ei sinulla todellakaan ole haamu, vain positiivinen testitulos, viivojen ei tarvitse olla yhtä vahvat. Onneksi olkoon vaan! Ja tsemppiä parin viikon odotteluun ennen ultraa! siinä kysytään todellakin hermoja! Ja sulla ei ole tuulimuna, minä olen sen jo päättänyt! Eli toivoa on niin kauan kuin toisin todetaan!

(Tuulimunaa ei voi raskaustestin perusteella tietää, koska siinähän hcg-määrä aluksi nousee aika lailla normaalisti, myöhemmin sitten useinkaan ei kyllä nouse kuten normaalissa raskaudessa).

Tsemppiä odottamiseen myös Babez74 ja Zandi! Ja Tyydelille pahoittelut, onneksi taas parin viikon päästä voit jo yrittää uudestaan!
 
Onnet Virkille, kohta pääset vaihtamaan ryhmää!! Huikeaa! Mäkin oon päättänyt et ei se mikään tuulimuna oo! Mä oon myös päättänyt että Tyydelillä tärppää ens kierrossa, tsempit! Ja että Zandi ja Babez ovat nyt raskaina. Ja että
Keltsiseepra löytää hienosti oviksen (jos lyhyt kierto, kannattaa huomenna alkaa testailu, sanoisin, miksei jo tänäänkin)! Ja että Anuliini pääsee pian piinailemaan :)

Ja me kaikki muut plussataan Virkin lailla ihan pian kans, Torvikin!

Mä nyt aattelin sit kummiskin että kokeilen vielä kesän yli pelkkiä luomujuttuja, eli akupunktio nyt ekaksi. Virkki: vehnis on ollu mukana jo puol vuotta. Jos syksyllä sitten astuisi hormonien ihmeelliseen maailmaan ja ties vaikka säästelis isoihinkin hoitoihin.

Rosellalle tervetuloa, kivaa, lisää seiskafemmoja!

Dpo8 här. Ei oo ollut mitään kiinnittymiseen vivahtavaakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Rosella. Täällä ei kyllä kukaan sua ravistele. Tervetuloa hulluttelemaan kanssamme. :) Sun kropalla on sen verran tuoreessa muistissa lapsen tekeminen niin voi olla hyvin, että pääset piankin aidan paremmalle puolelle, mutta siihen asti tosiaan tervetuloa!

Tyydeli :/ minä jo kerkesin ajattelemaan, että aloitat tämän kuukauden plussaamisen. No kyllähän sitä vielä juuri ja juuri tähän kuuhun ehtii. Tsemppiä hirmuisesti!
 
Oi kun täällä on paljon juttuja! Ensinnäkin sydämestä pahoittelut Torvelle, kurjaa on toivon nostatus ja sitten pettymys :(

Onnea Virkille plussasta! Ihanaa, että tapahtuuu! :)

Oltiin tuossa pari päivää reissussa, niin piti täältä luntata, että mikäs kiertopäivä olikaan menossa :) Onnistuttiin niin reissussa kuin yövuorojenkin aikaan yrittämäään! Eilen ei jaksettu, mutta muuten joka päivä! Vielä, kun seuraavan viikon jaksaa, vaikka oikeesti intohimoa on paaljon, niin ei välttämättä ihan joka päivä normaalisti ;)

Nyt siit kp 15 ja ehkä eilisestä asti olen miettinyt, että tää saattais olla ovislimaa? Liekö sitten, yritän opetella tulkitsemaan kroppaani :) Jos huomenna nyt kuitenkin ovistikuttais, vaikka niin päätin etten, kuten tais joku muukin päättää :D

Mulla on keskiviikkona hammaskuvaus ja nyt jo mietin, että pitänee tehdä varalta raskaustesti (vaikka ei kyl mikään voi näkyä vielä). Sit taas mietin, että jos se raskaus ei vielä näy niin voiko tuommoinen kuvaus kuitenkin tuhota heti alkuun kaiken. HMPH

Woodoon sanoin siis, että nythän ollaan raskaana niin kauan, kunnes toisin todistetaan :D

Ja Zandille ja Babetzille tsemppiä, onnea ja peukkuja ja vaikka mitä, nyt ne on lähtenyt alkuuun :)
 
Ihanat naiset! Kiitos kaikesta tsempistä ja tikkujen tulkitsemisesta. Yritän olla positiivinen, edes heikosti. Jos sopii, olen vielä teidän kanssanne. Edes taustalla. Ultraan on ihan liian pitkä aika, enkä viitsi vielä neuvolaankaan soitella. Enkä tiedä, tohdinko liittyä plussanneisiin. Te ootte toimineet neuvolantäteinä, psykologeina ja järjen ääninä. Tuntuu, että ajatukset on vain tämän asian ympärillä. En kykene mihinkään muuhun, kun pelottaa niin paljon. Ootte saaneet mulle hymyn huulille! Uskonkohan tähän juttuun ennen kuin tämä kaikki on ohi?

Rosella: tervetuloa joukkoon! Täällä kannattaa olla. Vertaistuki on niin mahtavaa!

Maimei: kerro heti kokemukset akupunktiosta, kun siellä olet käynyt. Minä kyllä uskon akupunktion voimaan.

Karoliina: hanki, hanki tikkuja! Minulle tuli tikuttelun myötä selväksi, että ovulaatio onkin myöhemmin kuin luulin. Olin muka tulkinnut sen olevan 12-14 päivän tienoilla, mutta se olikin lähes aina kp 17-20. Homma tulee niin paljon "tehokkaammaksi".

Hyvää ja aurinkoista viikkoa. Zandille ja Bebezille tsempit. Pidän teitä ajantasalla ja pelkään olevani taas täällä kuun vaihteessa.
 
Ihanaa, kun aina kirjoittamaan aloittaessa pyyhiytyy kaikkien teitin nimmarit mielestä, ihan hävettää, mutta kaikille teille täältä terveisiä ja Rosella, tervetuloa ihanaan joukkoomme. Minäkin vielä meleko uutukainen näissä piireissä, mutta täytyy myöntää, että paljon olen saanut tsemppiä, vaikka en niin aina ihan kaikkia ja kaikkeíen viestejä kovin hyvin sisäistä, niin paljon uutta informaatiota, on kp:tä, dop:tä ja ivf, vai mikä se nyt olikaan ja ovulaatiotikkuja :D
Anteeksi omanapainen kerronta, mutta on kerrottava, että serkkutyttösen kanssa, kun eilen juttelimme luurissa ja hän myönti, että kokee jotenkin ikäkriisiä, että kaikki hänen ympärillään raskautuu ja perustaa perheitä, tyttönen on vielä 15 vuotta minua nuorempi, niin hän pyyteli anteeksi minnulta sitä, että paahtaa kaikki uutiset minulle ja että oli miettinyt, että uskaltaakokaan soittaa minulle, kun kaikki hänen ympärillään raskautuu ja Minä siis Mie vaan haveilen vauvasta ja tietää, että mulla on kova vauvakuume ja epäili, että jäänkö mie nyt puhelun jälkeen sitten itkemään tilannetta. Tuntui jotenkin niin liikuttavalle, kun hän pitää mun hyvinvoinnista noin huolta, että pelkää, jotta vauvauutiset satuttaa jotenkin minua. Ei sinne päinkään, vaan sehän on ihanaa, kun lähipiiri kasvaa. No niin, sainpas ehkees tänne kirjoitettua tämän, mitä en tohdi blogiini näpytellä.
Onko teillä toisilla vastaavanlaisia kokemuksia, eli onko teille vauvauutisia tohdittu kertoa, vai onko kenties koettu, että se nyt jotenkin satuttaa teitä? Ois mukavaa lukea mielipiteitänne.
Juu, tänään pitäs olla sitten se ovulaatiopäivä ja vielä hedelmällisiä päiviä ois huominen ja ylihuominen. En tiiä, ehtiikö tässä enää mitään tapahtumaan, mutta kenties se on ensin hyvä Ajatuksen tasolla miettiä näitä asioita, ettei sitten iske paniikki, että Apuva, miehän raskauduinkin jo. Juu, tuo on siis Unelma vielä, ei siis totta miun kohdallani.
Nyt on lähdettävä tältä sivustolta poikkee, "sattuu" niin katsella nuita vauvakuvia :D
 
Terppa!!

Virkin tikut on niin plussia kun plussia voi olla!! ONNEA!! edellisestä onnistuneesta en edes tuollaista saanut ja niin vaan tuossa tuo pyörii jaloissa. Kai ne testit on yksilöllisiä ja jokainen pissakin omanlaisensa. Joskus mulle sanottiin, että plussa on plussa jos se plussa on. Eli ei voi olla vähän raskaana vaan joko on tai ei. Sitten se miten raskaus päättyy se on tarina erikseen!! Ja oli se plussa kuin vahva tahansa niin aina se jännittää, että mitä seuraavaksi!

Torvelle ja muille surullislle isot halit!! Ihan perseestä kaikki keskenmenot!

Itsellä ei hirveesti tartte enää piinailla, menkat tekee tulojaa. Nyt lienee kp 24 eli olen palannut edelliseen luomurytmiin eli lyhyeen kiertoon. Epäilen, että menkat alkavat kunnolla ehkä ke, muistaakseni silloin joskus ennen kierukkaa aina pari pvää tiputteli ja sitten hanat aukesi. Toivottavasti olisi hieman rauhallisemmat kuukautiset kuin viimeksi!! En voi sanoa olevani mitenkään suuresti surullinen kuukautisista, olisihan se aika outoa ollut jos ekasta kierroksesta olisi natsannut.

Tsempit kaikille hoidettaville etenkin ja tietenkin meille luomuilijoille myös!!
:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kattele rauhassa tilanteen kehittymistä, Virkki! Muuten, sanoit ettei sulla ollut mitään "raskausoireita", niin osaatko nyt jälkeenpäin jotain kuvailla, että millaiset oireet / oireettomuudet olivat? Muistan, ettet todellakaan uskonut, että tämä kierto vois olla Se. Miten teillä ajoittuikaan simppatoimitus? Olikse niin, että sulla oli menkkaoireita, mutta ne sitten vaan katosivat?

Mulla alkaa olla pahin piina-aika käsillä. Eli kp20 tänään ja DPO9. Perjantaille-lauantaille oottelen menkkoja. Nyt tuntuu muniksissa jo niinku olis ihan huomenna menkat tulossa. Hitto jos ovatkin, sit on kyllä gelee saanut kierron sekaisin! (Sitähän mä muka halusin, että saisi kellontarkkuuteen jotain säpinää...) Mut ei nyt mielellään kierron lyhenemistä, kiitos! Rinnat on nyt 9 päivää jo olleet kipeät, kiduttavaa! Poika vielä oikein hyppinyt syliin, aina saa olla kiljumassa ;)

Harmi, Anuliini ja Rosella, ettei miehet ihan ole vielä messissä. Mutta kääntäkää niiden päät!! Kyllä se onnistuu! Anuliinilla onkin jänskää, oliko se niin, että sä et ole koskaan ennen vauvaa yrittänytkään? Eli ei mitään tietoa, pamahtaisitko paksuksi vaikka het saman tien :)

Karoliina: oliko sulla siis tänään vielä ovislimaa? Sitten vois kuvitella, että ovis vielä tulossa. Voi se toki olla spermaakin, kun ootte nuin ahkeria olleet (hatunnosto!! tääl mies jaksoi just ja just 2 krt)! Tuskin hammaskuvaus mitään vaikuttaa tässä vaiheessa, en uskois. R-testissä ei tosiaan mitään voi näkyä.

Woodoo: vielä on toivoa jäljellä! Aina punaiseen saakka!
 
Rosella: nauran aina miespuolisille kavereille, kun he tuskailevat naistensa vauvakuumetta. Sanon aina, että tässä ootte niin heikoilla, koska se vauvakuume on niin kova. Lopulta se mieli on aina taipunut myöntyväiseksi. Toivottavasti niin käy myös teillä.

Woodoo: voiko olla jotain kiinnittymiskipuja? Mulla taisi olla nyt niitä kipuja! Juuri kp 24 tienoilla. Olin ihan varma, että nyt alkaa kuukautiset, mutta ei alkanut. Hitto, kun nää kaikki kivut on niin samanlaisia. Toisaalta mulla on sellainen kierto, että menskut voi tehdä tuloaan vaikka kaksi viikkoa kipuilemalla.

Maimei: sehän tässä varmaan onkin, että tämä viimeisin kierto oli niin outo, etten edes uskonut plussaan. Ovis-testistä ei ikinä tullut kunnollista plussaa. Oli siinä kaksi viivaa ja toinen oli naiset ihan haalea, eikä tummunut. En siis uskonut mihinkään vaan ajattelin olevan ovuloimaton kierto.. Tai jotain! Aina meillä on yritystä ja nyt varsinkin oli tasaisella tahdilla. Mulla alkoi kovat säryt kp 24 tienoilla ja tuhrutteli hieman. Yöllä oli tosi kovat kuukautiskivut. Rinnat oli tosi kipeät. Sitten kivut hävisi ja tuhruttelu loppui. Mutta niin hävisi rintakipukin. On ne vähän turvoksissa, mutta ei muuta. Ajattelen itse, että ehkä nämä oli kiinnittymiskipuja. Muuten on vaikea uskoa mihinkään. Ehkä vähän tiheämmin saa juosta vessassa ja juoksulenkillä vihloi mahan aluetta. Muuten ei niin mittään! Tein eilen aamulla vielä yhden onestepin ja mun mielestä se viiva oli hieman vahvistunut. Ehkä. Edellisestä lapsesta oli alusta asti, jo ennen plussaa, tunne, että nyt ollaan raskaana ja saan pojan. Lihoin neljä kiloa ennen ekaa neuvolaa, kun nälkä oli ihan alati ja nukuin ihan älyttömästi. Raskaudet ei tietenkään ole samanlaisia, mutta silti on pelko perseessä. Odotellaan, odotellaan. Päivät ja viikot matelevat... Milloinkahan siihen ultraan kannattaa ees mennä? Viimeksi menin vkolla 7. Kaikki ol ok, mut heti seuraavalla vkolla kehitys loppui ja se selvisi vasta vkolla 11.
 

Yhteistyössä