40+ so what wol.13

Pahoittelut Lumikki, että se Täti tuli sittenkin, mutta eipähän ole epäselvyyttä ja pään vaivaa siitä, että missä ne luuraa.

Sulla kuitenkin on Äiti seiskanelonen ennestään lapsi/lapsia? Onko sun siskollasi? Mun mielestä oma sisko(jos sellainen olisi) olisi juuri luontevin ja paras ihminen jolta pyytää. Samassa tilanteessa voisin myös ajatella parasta ystävääni tms. Mutta tässä iässä se ei oikein toimi... Tai serkkua, jos on läheinen hänen kanssaan. Ehdottomasti varmaan keskustelemisen arvoinen asia. Ja vaikka onkin siskon munasolu ja miehen siittiöt, niin ei siinä silti ole mitään tekemistä seksin/yhdynnän tms. kanssa, vaan vaihtoentona toiseksi eniten sinun perimääsi, ajattelen.

).( Tänään dpo 12. ja kp 29/28-30. Nännit edelleen kipeät. Ei menkka oireita. Ei muita oireita. Aamulla olin niin kovana, muka, etten tehnyt testiä. Alkoi vaivaamaan päivän mittaan.... joten oli se sitten tehtävä. 3h pissasta. Sainpa siihen näkymään hailakan haamun! Kivempaa sekin, kuin tyylipuhdas nega!!! Vaikka ei sillä vielä tuuletella. Enempää testejä ei sitten olekaan kotona joten apteekkiin pitäisi päästä.
 
Ihana näky tuo Tyydelin kuva :) minä tässä yritän laskeskella että koskakohan se mun seuraava ovis on, olen menossa loppukuusta Tallinnan reissulle...no mitenköhän tuon nyt vois ees alustavasti laskea kun normisti kierto on sen 32 päivää, mutta nyt meni 5 päivää yli ...ja ovulaatiolaskureita on netissä monta ja suunnilleen kaikki antavat eri tuloksen, vaikka siis laitan että menkat alkoivat eilen ja kierto 32 päivää...meinaan kyllä tilata ovistestejä netistä, mutta tietäis ees suurinpiirtein milloin alan testaamisen ??? Hjälp, anyone ?
 
Äh, lääkäri muisti minua tänään kirjeellä. Kovin oli lyhytsanainen "AMH arvonne mukaan teillä on meneillään vaihdevuodet tai mahdollisesti jo loppumaisillaankin". Ou jee, kiitos tiedosta. Miten niin loppumaisillaan, mistä se senkin nyt mahtoi keksiä. Olisko rivien välistä pitänyt osata lukea, että älkää tulko tänne enää, emme tarjoa hoitoja noin vanhoille... what :confused:

Sori taas omaa napaa vaan :ashamed:

Ehkä huomen aamulla parempia uutisia... Tyydeli voisithan testata vaikka sieltä vahvemman viivosen kuin viimeksi :)
 
Moikka

Tyydeli: ihania uutisia!!! :heart: Mä melkein rohkenisin onnitella täällä jo, etenkin kun testaat 'noin myöhään'. Mun haamu ei todella ollut yhtään kummoisempi ja plussalla ollaan, tai ainakin näin oletan ;). Omasta kokemuksesta viisastuneena sanoisin, että älä stressaa jos ei se heti vahvistu.

Äiti74: kummallinen kirje lääkäriltä! Miten niin 'vaihdeudet ehkä jo loppumaisillaan??? Siis jos sulla menkat pyörii, niin tuskin on. Älä lotkauta korvaasi. Mä menisin ehkä käymään jollain toisella (lapsettomuusasioihn erikoistuneella, vaikkei tässä nyt siitä olekaan kyse) lääkärillä, jos mahista ja kysyisin toisen mielipiteen.

Siskolta kysyminen varmaan kannattaa, eri asia suostuuko. Mutta eihän siinä mitään menetä, jollei teillä ole jotenkin vaikeat välit. Jos ihan suoraan sanon, minä en itse siskona ehkä suostuisi, koska mulle olisi liian rankkaa, että olisi oma biologinen lapsi siskolla ja itse samassa tilanteessa ottaisin mieluummin anonyymin luovuttajan solut, jos se olisi ainoa vaihtoehto. Tai adoptoisin. Mutta ihmiset on erilaisia, ehkei siskoasi haittaisi yhtään. Lisäksi asia voisi olla musta vaikea selittää lapselle, tai jos ei vaikea, lapsi saattaisi reagoida siihen jotenkin oudosti teini-iässä, 'mun täti onkin mun biologinen äiti'. Mutta en todellakaan halua lannistaa, ja olen silti sitä mietlä että kysyä kannattaa, eihän siinä mitään menetä. Voi olla että olen ainoa joka ajattelee että tilanteessa voisi olla mitään hankalaa. Ehkei tosiaan ole.

Kovasti plussatuulia kaikille!
 
Wau, täällähän on plussattu oikein urakalla. Onnea plussaajille. Toivotaan et tulis lisää plussajunaan matkustajia. Tyydelilläkin selvä toinen viiva testissä. Näkyy tänne asti.

Äiti seiskanelonen, olipa harmillinen kirje lääkäriltä. Voiko tuo AMH-arvo vielä jollain keinolla parantua? Voiko siinä olla vaihtelua? Vai oliko tuo nyt sit lopullinen tuomio?

On: nyt tuntuu siltä et mut on jätetty asemalle tosta plussajunasta. Tästä kierrosta näköjään on tulossa superlyhyt taas, eilen alkoi tuhruttelu ja eiköhän se jo huomenna vuoda sitten jo kunnolla. Tällaisella kierrolla ei kyllä raskauduta. Se on varma se.
 
Onnea kovin plussanneille ja onnen tuulosia niille joilla aika testiin on käsillä.
Kyllä täällä myös kalvaa se tunne että ikä tehnyt vissiin jo tehtävänsä ja turhauttavaa kuumeilua vaan joka kuukausi täällä mutta kun sitä haluaa elätellä toiveita niin kauan kunnes se on ihan varmaa ja me ei luovuteta eihän :hug:
 
Lumikki, mä olen käyttänyt perhesuunnittelun kotisivujen ovulaatiolaskuria. Kokeile sitä, niin kyllä se osviittaa antaa siitä milloin kannattaa alkaa testailla.
Perhesuunnittelun kotisivut

Äiti seiskanelonen, tuo kirje lääkäriltä on kyllä tökerö! Pitäiskö sun kysyä vielä jonkun toisen lääkärin mielipidettä? Eihän se ole edes mahdollista, että sun vaihdevuodet olisivat loppuneet. Miten se voi noin laittaa!!
Ja se että sun siskolla ei vielä ole lapsia... niin, mä en tiedä haluaako hän ikäänkuin esikoisensa olevan jonkun toisen lapsi? Mutta ei voi tietää kun ei tunne ihmistä. Eikä sitä, että haluaako hän itse joskus lapsia ja millaisessa elämäntilanteessa hän itse on.

).( Tämän aamun testi ei ollut yhtään sen vahvempi. Mutta nyt siis menossa dpo 13, ja mä luulen, että mulla hcg nousee vähän hitaasti. Toivotaan nyt kuitenkin, että siellä joku on, joka on tarttunut kiinni ja aikoo myös pysyä siellä tuonne marraskuulle asti. Toinen km peräkkäin olisi aika raskasta... En edes kehdannut miehelle vielä kertoa... Ehkä se tässä lipsahtaa vielä, mutta tekisi mieli odottaa kunnon viivaa tikkuun. Semmoista että sen kehtaa näyttääkin.

Mutta älkääs nyt luovuttako!! Mä olen ihan yhtä vanha kuin tekin!! Ja yritystä takana kuitenkin jo 12kk meilläkin ja yksi km siinä välissä.

Entäs Esteri, aiotko testailla ajoissa vai odotatko menkkapäivän alkua?
 
  • Tykkää
Reactions: Lumikki1970
Kyllä on varmaan ikä mulla taidan muuten olla vanhin meidän ketjussa ainakin luulen niin.tänään tulee taas miehen lapset meille viikonlopuksi ja mun poika onkin jo meillä ja sitten tää meidän 3v neiti joten piisaa touhua ja tilasin polttopuita jotka tulee tänään olis tarkoitus samalla tehdä illalla nuotio lasten kera ja paistaa tikku pullia ja makkaraa
 
Perjantai 14.03.2014

nimi / ikä........................kp / kierron pituus

Tyydeli (40)....................30kp / 28-30
Vauvahaaveita (40).........26kp / 28
Piksukka (39)..................25kp / --
Vesipossu (--).................24kp / --
Marza (43).....................23kp / 30
Esteri1 (40)....................23kp / 28
Minttu71 (42).................21kp / 30
Jimima (42)....................20kp / 28-30
Fleur (39).......................10kp / 25-27
Lumikki1970 (43).............3kp / 28-32
Äiti seiskanelonen (40).......1kp / 28


Piinailupäivät:
Tyydeli (40)....................dpo13
Esteri1 (40)....................dpo10
Vauvahaaveita (40)........dpo10
Jimima (42).....................dpo8
Minttu 71 (42)..................dpo7

Plussanneet: :heart:
Saana72 - 02/2014
Iines* - 03/2014
Tuuliannaliina - 03/2014

Taustailijat:
Susseli72 (41)
Memmu05 (40)
Bugsy (43)
SoturiPrinsessa (43)
Jadee (39)
Tiuku74 (39)
PippuriPiia-70 (43) ..?/26-28
Tintti-Tiivari (43)...?/20-27
Fiialiia (40+)........?/25-39
Nipsu74 (39)..........?/29-30

Fertility Calendar Tool | babymed.com


"All will be well as long as we do our best"
 
En minäkään Marza ajatellut heti luovuttaa. Ei se nyt vaan sovi luonteeseen. Ja Vesipossu, ei tuo ainakaan ihan itsekseen nouse, mutta jos hyvin käy, luontaistuotteilla saa vähän "jatkoaikaa". Tai voihan joku esim. ivf onnistuakin. Ehkä kyllä luovun tuosta "sisko lahjoittaksi" ajatuksesta, miehenkin mielestä se tuntui ihan oudolta. Olis vaan ollut sama perimä. Mutta toivotaan, ettei koskaan tarvi miettiä tuota uudelleen.

En tiedä kumpi teistä on vanhempi, Lumikki vai Marza, mutta kaikki me tässä samassa veneessä kökitään. Olishan tuohon ollut kiva lähteä Tuuliannaliinan ja Tyydelin kera tuonne odotuspuolelle. Mutta pakko yrittää sitten jälkijunassa. Onnea teille vielä, pysykööt pienet matkassa kummallakin :heart:

Kauhistuin kun eilen ei menkat alkanut, ajattelin et nyt tosiaan tuli se vanhuus eteen ;)
Mutta sieltä ne tänään sitten pukkas, onneksi kerrankin. Hehee, aina ennen vaan pelännyt kun ne alkaa ja nyt pelkää ettei ne alakaan :LOL::LOL::LOL:

No katotaan nyt mitä tapahtuu. Nyt ei voi kuin elää ja nauttia keväästä, ottaa askel kerrallaan. Ensin mun nuorennusseerumit ja -lääkkeet tulee postiin ja alan popsia niitä. Sitte mies käy testeissä. Tai ehkä toisin päin. Nuo kaksi askelta nyt ensin. Kiitos kun elätte mukana :heart:
 
joo ei luovuteta kyllä ja sen tiedän että meillä mies olis enemmän kuin otettu jos pikkuinen ilmottas tulostaan. Aina tohkeissaan jos menkat pari päivää ollu myöhässä ja se rasitus kun se testi näyttää negaa..... itkunsekaisia tunteita se yksi viiva aina testissä saa aikaan.Onneksi mulla niin ihana mies joka jaksaa uskoa ja olla tukena koko ajan :heart: ja yhdessähän tätä prosessia työstetään ;)
Ai niin minulla tulee 44v mittariin sitten 28.5 että sellasta
Mutta kuten olen aiemmin kirjoittanut että täytin juuri 40v kun tyttömme syntyi ja ollut kyllä niin helppo tapaus ja on edelleen että helpolla pääsin.
 
Ai niin ja se oliko se lääkärin lausunto äiskä seitenneloselle että vaihdevuodet jo kenties loppu???
siis mitä viddua!!! että jo niinku tossa iässä ja kai sitä piru vie ihminen luulis oireilleen jo aikalailla jos sellaset olis ollu....
ei hemmetti mulla lyö nyt nuppi jotenkin nollaa ton asian kanssa.
 
Minä täyttän 44 heinäkuussa ;) jotenkin hurjaa ajatella että jos ja kun minä vielä saan vauvan, niin olen 44 vuotias ensisynnyttäjä, en olisi kyllä ikinä uskonut, naimisiin menkin kuitenkin 28-vuotiaana ja silloin oli puhetta vauvasta...no toisin kävi, mies kuoli ja sitten vuodet vaan menivät ja nyt yht´äkkiä huomaan että apua, nyt on jo oikeasti tosi iso paniikki ! kyllä mä aina sitä lasta olen halunnut mutta oikeaa ihmistä ei löytynyt ennenkuin nyt...sitten se on kyllä tosi väärin jos nyt ei enää onnistu :mad:
 
Vau, plussia ropiseekin nyt ihan kaatamalla :) Lämpimät onnittelut Tyydelille :flower:

Ja me muut pidetään lippu ja mieli korkealla. Yrittänyttä ei laiteta ja niin edelleen ;)

Mun piti tänään alkaa testata ovista, mutta se nyt näköjään kotiintulokähinässä unohtui kunnes olin jo vessasta ulkona. No huomenna tai sunnuntaina mä plussaa vasta odottelenkin. Täällä on ollut ihan loistoilmat, aurinkoa ja lämpöä parikymmentä astetta koko viikon. Paitsi tietysti sitten viikonlopuksi ennustetaan kaatosadetta :kieh: Vaan onpahan sitäkin enemmän syytä viettää aikaa peittojen välissä :LOL:

Me siis asutaan täällä Ranskan vähemmän hohdokkaassa naapurimaassa Belgiassa. Mä olen asunut aiemmin jonkun aikaa Ranskassakin ja on kuulkaas kahden maan välillä huikea ero, vaikka ennen tänne muuttoa mä ainakin kuvittelin, että ne on suurinpiirteiden sama asia. Mieluusti muuttaisin taas Ranskaan, mutta työt, lasten koulu jne, jne, ei se enää ihan niin simppelisti onnistuisikaan, kuin joskus nuorempana. Tommoisen vaihtovuoden, jota Vauvahaveen miessuunnittelee, mäkin voisin kyllä mielelläni tehdä jos tilaisuus osuisi kohdalle (Etelä-Ranskassa kesä jatkuis melkein vuoden ympäri... :rolleyes: ). Mähän olen Vauvahaaveita synnyttänyt esikoisen täällä ja hyvin ymmärrän tuon huolen kielen kanssa, se mullakin oli päällimmäinen pelko sillon kuusi vuotta sitten, vaikka osoittautui sitten lopulta turhaksi. Muuten täällä mun mielestä raskausajan seuranta ja synnytys hoidetaan loistavasti ja mä oon tyytyväinen että olen saanut kokea ne täällä Suomen sijaan. Tosin mullahan ei sitten Suomesta tämän suhteen ole kuin kuulopuhetietoa :)

Rentouttavaa viikonloppua kaikille ja peukutuksia piinailijoille!
 
Varovainen kiitos, fleur. Kuulostaa ihanalle keväälle siellä!!

Älkää vaan häätäkö mua vielä pois täältä! Tää on ehdottomasti paras ja tärkein ketju mulle. Ja olen saanut tärkeää vertaistukea. Eniten varmaan sinulta, äiti seiskanelonen. Kiitos siitä. Voi kunpa sinullekin, vielä pieni ihme syntyisi.
Mulla ei ole kavereissa ketään, joka jaksaisi mun raskautumis/keskeytymis-pelko/fiilistelyjä kuunnella. Tai itseasiassa ei ole ketään, jonka suunnitelmissa esim.raskautuminen olisi. Ja niin lähimuistissa on vielä tuo tammikuinen keskenmeno, joten menee kyllä viikkoja, ennen kuin itse uskaltaa uskoa tähän.
Miehellekään en kertonut vielä. On niinpitkään tänäänkin töissä. Kerron sitten kun kehtaa tikkuakin näyttää.

Royal Geleetä, eli kuningatarhyytelöä saa luontaistuotekaupoista, Marza. Mulla tuo ensimmäinen purkki alkaisi kohta olemaan syötynä. Liekö siitä ollut jotain apua? Ja mulla on myös noi raskaus&imetys vitskut siinä ohella, eli anna mennä vaan molempia Lumikki.
 
  • Tykkää
Reactions: Lumikki1970
Joo googletin tosta kuningatar hyytelö jutusta

Gelee Royal- kuningatar-hyytelö-kapselit lisäävät energisyyttä ja hedelmällisyyttä, tasapainottavat oloa.
Pitää varmaan kipsiä sitte luontaiskauppaan onkohan minkä hintaluokan juttuja kun luin että sisältää 60kpl
Eihän meillä eilen keritty tekemään mitään lasten kanssa joten tänään sitten josnuotioidaan muttailma on ihan syvältä tulee lunta ihan hoo moilasena ja sitä vaan tulee ja tulee lisää.Mutta toivoen iltaa kohden sitten lakkaa ja päästään tulen äärelle nauttimaan lämmöstä.
Ihania koivuklapeja tuli iso satsi joten eiköhän se ole kumminkin omalla pihalla mukava istua ja paistella makkaraa ja pullaa kuin samoilla tälläsellä ilmalla jossain mettässä kuitenkin kun nuorimmainen on vasta pian 4v täyttävä niin eihän se jaksaisi kuitenkaan hirmu matkoja meidän mukana tallustaa.
Pitää mennä nyt patistamaan muksut aamupalalle ja sitten ulos kun lunta on tullut aika lailla joten sanoin että painelevat laskemaan pulkalla kun ei noi ilmat ainakaan parane ja voi olla että pulkkailu jää tän talven viimoiseksi....sen näkee sitten.
Aina saa miettiä mitä ruokaa tekee kun tuo suurempi määrä muksuja on täällä.Ajattelin tehdä ihan vaan kinkkukastikkeen ja keittää pottuja.keittoa jos tekee tuntuu hupenevan ihan hetkessä vaikka olis kymmenen litran kattila.
Mutta muksaa päivää kaikille täällä oleville palaillaan......Maire
 
Viimeksi muokattu:
Royal gelee purkki oli noin 20e, muutamia senttejä alle.


Tutkimuksissa on todettu kuningatarhyytelöstä seuraavaa:

Lisää hyönteisten ja nisäkkäiden elämää 30-200%
Kaksinkertaistaa kanojen muninnan
- vanhat kanat aloittivat muninnan uudelle
- vanhat kukot tulivat uudelleen lisääntymiskykyisiksi
Naisten hedelmöityskyky parani ja joidenkin hedelmöityskyky palautui vaihdevuosien jälkeen
Impotenttien miesten hedelmöityskyky parani
Nuorentaa soluja aikaansaaden ne tuottamaan hyvinvointia lisääviä ja vanhenemista vastaan toimivia hormonaalisia aineita
Tutkimuksiin osallistuvat henkilöt ovat ilmoittaneet subjektiivisten hyvänolon tuntemusten ja tarmon lisääntyneen
Lisää ihon luonnollista sävyä ja jarruttaa ihon vanhenemismuutoksia
Helpottaa huolestuneisuutta ja pahantuulisuutta
Vahvistaa ja virkistää immuunijärjestelmää

Sisältää monimutkaisia aineyhdisteitä, jotka toimivat hypotalamuksen sisäeritysrauhasia säätelevien gonadotrooppisten hormonien tavoin, mikä virkistää sisäeriterauhasten toimintaa ja auttaa vakioimaan sekä naisten että miesten lisääntymisjärjestelmiä
Amerikan lääkelaitoksen (U. S. Food and Drug Administration) teettämä tutkimus osoitti, että se on bakteereja tappava ja sisältää bakteereita tuhoavia aineita (Staphylococcus aureus, Eschericia coli, Bacilus mettiens, Eberthella typhosa (lavantauti, salmonella), ym.
Virkistää vastasyntyneiden lasten kasvua , erityisesti keskosilla tai hypotrofiassa (vajaakasvuisuus)
Suotuisa vaikutus valtimonkovettumataudin hoidossa ja ehkäisyssä (ateroskleroosi ja arterioskleroosi)
Regeneroi eli uudistaa luun kasvua
Anabolinen vaikutus kudosten kasvuun
Auttaa haavojen ja tulehtuneiden rakkojen paranemisessa ja vähentää kipua
Lisää punaisten verisolujen ja immunisolujen määrä veressä
Nopeuttaa tulehdusten paranemista ja niihin liittyviä prosesseja
Vahvistaa elimistön syöpävastaisia prosesseja
Maksaa suojaava ja puhdistava vaikutus


Geele Royalen Muita terapeuttisia vaikutuksia ovat mm:


Ruokahalunsäätely
Fyysisen tarmokkuuden ja energisyyden lisääntyminen
Heikkojen ja väsyneiden silmien virkistyminen
Parantaa elämänlaatua ja hyvinvointia raskauden ja menopaussin aikana
Lisää nuorentavia prosesseja elimistössä
Vähentää väsymystä
Lieventää ja usein poistaa niveltulehduksen kipua
Vahvistaa muistia ja aivojen toimintaa
Vahvistaa heikentyneitä elintoimintoja
Auttaa hermostoperäisissä ongelmissa, kuten parkinsonismissa
Elvyttää rauhasia ja auttaa korjaaman rauhasperäisiä häiriöitä
Vahvistaa hermostoa ja auttaa aivo- ja hermoperäisten ongelmien hoitamisessa
Tasaa verensokeria (diabetes)
Parantaa miesten hedelmällisyyttä
Ehkäisee hormoniperäisiä rappeutumissairauksia


Jos tuo kaikki pitää paikkaansa, niin ei hullumpi aine!! Ja väittävät vielä, ettei ole haitallisia sivuvaikutuksia, kun on puhdas luonnontuote.

Noh, pitäiskö jopa sanoa, että toimii :D
 
  • Tykkää
Reactions: Lumikki1970

Yhteistyössä