40+ so what wol.12

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
WP:lle ja Ninnille kovasti peukutuksia, että plussaviivat vahvistuvat. Mikäs on mur-murin testitilanne? Toivotaan kuitenkin, että sielläkin haamuset vielä vahvistuisivat. Ja Ballerina Bolerolle ihanaa odotusta "loppumetreille".

ON Oikeen ärsyttää :headwall:, että piti sitten alkaa sitä ovista bongailla tässäkin kierrossa, vaikka tiesin, että se osuisi tälle viikonlopulle ja miestä ei näy mailla halmeilla...:| Hän lähti jo torstaina viettämään poikien mökkiviikonloppuaja tulee vasta huomenna takaisin. Itse asiassa ovis tuli yllättävänkin myöhään, eli vasta tänään (kp15) testiin tupsahti tummaakin tummempi viiva. Eihän se kai vielä huomennakaan olisi myöhäistä lähennellä ukkokultaa, mutta ongelmana on se, että meille on tulossa huomenna kavereita, pitkänmatkalaisia yökylään, kun lähdetään illalla katsomaan Brucea, joten voipi olla aika haastavaa saada vietettyä miehen kanssa "herkkää hetkeä" tässä hässäkässä... Ei sitten mahda mitään, parempi onni ensi kerralla... prkl...:mad:

Muuten eka lomaviikko mennyt leppoisasti pihaa laitellessa, ikkunoita pesten ja vähän laiskotellenkin. Lauantaina vietettiin tyttöjen iltaa. Käytiin ensin katsomassa Nurmijärvellä, Taaborinvuoren kesäteatterissa, Gangsteri ja kaunotar, ja sen päälle mentiin yhden kaverin luo herkuttelemaan grilliruualla ym. kesäherkuilla.
Olen muuten Ottiksen kanssa suurin piirtein samoilla kilolukemilla, mutta kauhukseni huomasin, että kesäherkkujen myötä alkaa 60 kg uhkaavasti lähestyä. Koskaan ennen en ole painanut näin paljon (58 kg), eikä mun ole tarvinnut vahtia, mitä suuhuni pistän. Vaan ikä se kai alkaa näkyä kiloissakin... Hmmm, taidanpa siis lähteä koirien kanssa piiiiitkälle lenkille, kun sääkin on hiukka viieämpi.=)

Oikein mukavaa heinäkuun loppua teille kaikille!
 
Kiitos toivotuksesta mur-mur, mutta vastoin parempaa tietoani hain ja tein testin... nega tuli... pettynyt ja helpottunut samalla aikaa, ja ennen kaikkea juuri se tyhmä olo jota halusin välttää :headwall:

Luulenpa että alan ihan oikeasti virittelemään vain lapsenlapsikuumetta, ja unohdan omat hassutukset kokonaan :LOL:
 
Ottis
Pikainen moikkaus :wave:. En ole ehtinyt lukea vielä sivuakaan ja juttua näyttää tulleen hirmusesti. Ilmoitan kuitenkin vaan, että hengissä ollaan. Viime yönä tultiin kotiin puolen yön jälkeen ja tämä päivä onkin mennyt sitten laukkuja purkaessa ja pyykätessä. Mies teki törkeän tempun lähtiessä ja sai siitä kyllä kuullakin, mutta teki matkan aikana parhaansa korvatakseen kaiken, se täytyy myöntää.

Palaan paremmalla ajalla :). Plussatuulet kuuluvat täällä puhallelleen, niitä on kiva illan tullen kuulostella :heart:.

Ai niin juu, mulla alkoi menkat keskiviikkona eli mulla on nyt kp6 meneillään ja kovasti jo tuntuu seuraava ovis tekevän tuloaan.
 
Viimeksi muokattu:
lippis..hmmmm..onko teillä oma sauna?
..sillä reissulla me joskus "talleteltu" kun ei omaa rauhaa muutoin ollut.:rolleyes:

Kastehelmi..voihan kurjake minkä teki testi: /..lämmin:hug:



ON..dippasinhan mie pikku pikku lirukasta, sen aamun eka pisun jälkeen One Step:illä..ja kumma kyllä, heti vielä testiajan sisään, tuli haalea punaviivanen:O..ja kun yritin alkaa kuvaamaan - loppui perskeles kameran akuista virta:headwall:
..hetken koetin ladata virtaa, jotta kuvan nappasen ja sillä välin se haalea punaviiva häipyi näkyvistä?..nyt siellä näkyy vain selkeärajainen, ohkainen viivanpaikka.

Taitaa ihan näyttää vain omiaa nuo:vampire:..eipähän noita tartekkaan enää tilailla, se loppui nyt miun kodilta..ostan kaupasta/apteekista jos täti myöhästyy.
..vielä on 1 Wondfo jemmassa ja sen dippaan huomenna pois poikkeen kuleksimasta;)

Lämmöt 37.4..mutta uskon sen johtuvan siitä kun ulkona tooooosi kuuma ja kostea keli - 32C..piiiiikkasen on flikat miulla nihkeä oloinen - uskotteko?!(näin tädin tulon alla)..

..ja uskon sen tätsyn kurvaavan, se on varma..luulisi testiin nimittäin dpo11 sen punaviivan jo jäävän näkyviin.

dpo:t on 10-11..(10 jos laskee, että ovis oli perjantain puolella 20.7)

Ps. Koetan jaksaa tänään päivitellä listaa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mafinka



Nimi/ikä.......Kiertopvä./kierronpit...yrityskerta...Km/monesko haaveissa

sarialeksandra(41)...kp4/32-35...........yk yli 1v...2.
Hanhimamma (42)...kp4/29................yk5...........3/1.yht.
Tintti-Tiivari (42).......kp8/25-27..........yk1......?
Fiialiia (40+).............kp13/27-30.........yk3............1.
lippis (43).................kp14/25-28........yk4(4/2012)......1
PippuriPiia-70 (41)....kp16/29.............yk1........5.
anjamarita (43)........kp18/28-35........yk9...................2./1.yht.
ulpunen (42)............kp21/31-34........yk4..............2.
Euphonia (41)...........kp21/25-26.......yk25......................1.
Crissy-72 (40)..........kp23/23-26........yk3.....4.
annekristiina (47).....kp24/26.............yk8....(2007) 5./2.yht.
Onni-71(41).............kp27/25.............yk2...........?
pikkutirri (42)...........kp28/28-30........yk20(6&8/2011)4/2yht.
tattinen (42)............kp30/22-28........yk22(2km.)5/1.yht.
sinivatukka (43).......kp33/28.............yk1.......2.
Morticia (43)............kp46/28-35........yk3........3.
Iida-Karoliina (48)....kp49/26-31........yk5.......5/1.yht.
bugsy (42)...............kp52/?..............yk?..........9.


Kadonneet lampaat:
Ulla4, Mother Mary?, Raputar, velmuliina, Mynteli, Bismil, Mimmi68, Muumimamma-72, AinoEmilia, Pernilla, Mahdotontako, mariikka70, Barbarella, Zillian, nooraneeamaria, OOAK

Taustailijat/Taukoilijat:
Räystäspääsky, Onlydream, Ballerina Bolero, Haave2010, Elysee, Piitu73, Hysteria, sarppav, Mami41, *Justiina*, Iida-Karoliina, *mur-mur*, Kastanja, pikkutirri, Oivikki, Rominas, MrsBree, anjamarita, Ninni70, Rena, Glearblue, Minttu2011, WhiskyPeat, Sussu-72, Kastehelmi





anjamarita (43)......dpo5
*mur-mur*(47)......dpo11(10?)
WhiskyPeat (37)....dpo15:)heart:dpo12)



Ovulaatiotestissä tasavahva viiva= dpo-1
ovulaatio (myös oletettu ilman testailua) =dpo0
päivät ovulaation jälkeen = dpo1..dpo2..jne..
hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
pp = piinapäivä

RKTT= Raskaana kunnes toisin todistetaan
TOTT-päivä= "torstai on toivoa täynnä päivä"(R-testipäivä torstaina)

Ulkolainen sivusto mm: Ovulaatiolaskuri, R-testin tekopäivä laskuri, R-oireita dpo-päivittäin ja p a l j o n muuta hyödyllistä tietoa "piinapäiviin".:wave:
The Very Early Signs & Symptoms of Pregnancy | Countdown to Pregnancy

:heart:Kaikki plussanneet löytyvät pinon ensimmäiseltä sivulta!:heart:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1897274-40-so-what-wol-12-a/

linkki pikkuriikin sivuille: pikkupikkuriikki retroilee
 
Viimeksi muokattu:
Teinpä tossa tilauksen Raskauskeijulle, jos sitä vähän tässä kierrossa tikuttelis, vaikka uskonkin ihan tuntemusten ym perusteellakin aika hyvin jo kroppani tuntevani. Tämän merkkisiä ei oo koskaan tullutkaan kokeiltua.Jotain puikkomallisia herkkyys 20 ne olivat (olikohan 6 o + 2 r ja lisäks 1 r kaupanpäälle). Postia odotellessa ja viikonloppuna sitten jos alottais..(Nyt siis kp 3/n28).
Onko muita, jotka imettää vielä edellistä? Meidän juniori 8kk tissittelee vielä pari-kolme kertaa päivässä, mutta en usko tuossa määrin sen suuremmin haittaavan raskautumista. Esikoistakin imetin vielä, kun aloin odottaa keskimmäistä.
 
Tsau!!:wave:
Hyvä juttu, jotta Ottis tallessa, ja monia muistoja rikkaampi! Teretulemast taas kotio:hug:!

Kovasti on tarinaa riittänyt, ihanaa, mutta mun laho pääni taas on kovilla..Laitoin vähän puumerkkejä paperille, jotta muistasin ees osan aatoksistani, ja mitä piti kommentoida.. Lähtee nyt..:popcorn:

Iippis, härreguudendå!! Eihän nyt lempimästä jätetä, jos ovis ovella, sen vuoksi , että vieraita tulossa!!! Jos teillä ei oo saunaa, kuten jo mur-mur muhevasti ehdotteli, niin kimppasuihkukin käy.. Laitatte vieraat hetkeksi pihalle/partsulle istuksimaan pienen välipalan ja kahvikupposen kanssa ja meette yhdessä valmistelemaan lounasta, tai jotain ongelmaa korjaamaan, ja pikaseen kylppäriin....:whistle:.. Ei niin romanttista, mutta hätä keinot keksii=)!

AnnaPauliinalle hyvät lomafiilikset!
Balleriina Bolero; Ihania kuulumisia; Muista nauttia masustasi ja odotuksestasi; sitä oloahan loppujen lopuksi aina tulee ikävöimään, kaikista krempoista ja vaivoista ja huolenaiheista huolimatta:heart:

Ninni-70; Apuva!! Ihania uutisia, usko pois, vaikka nyt ehkä panikoitkin!! Silloinhan sitä elämässä tapahtuu, kun vähiten odottaa!! Tuo tuleva vauva on juurikin päättänyt syntyä teille, teidän uuteen kotiin:heart:! Onnea ihan miljoonasti!

Mä taas höpötin niin pitkään ja hartaasti, etten tiiä, kehtaanko enempiä jallitella... mulla ei niin suuria salaisuuksia oo jaeltavana, jotta kerron lomakokemuksiani sitten, kun on mahottoman tylsä ja hiljanen pvä pinossa.. Toivottavasti ei semmosta päivää tuukkaan:xmas:

Hikinen päivä, täällä ainakin, sauna meillä jo lämmin ja sinne parempi äkäytyä, jos oloa helpottas.. Huomen aamulla suuhygienisti klo 10, APUVA!!! En tykkää, suorastaan inhoan, mutta pakko käydä vuosittain:x!

Voikaa hyvin, pussailkaa ja halikaa..:D

Lilleriina
 
Nyt muistaissani..AnnaPauliina - olisitkos sie halunut listalle?
..olenkohan jo kysynyt?..kuumuus nimittäin päänhin pehmittää:eek:


Niin mie vannoin, etten tänään enää..dippaa..vaan mitäs vanha addikti muuta, kuin dippasi..:ashamed:
Kuva 26072 - Kuva.termiitti.com
..miusta vaal. punertava testiviiva..kuvattu kumminhin testiajan jäkeen reilusti, eli oikiasti ei merkkaa mitään..sinne meni viimonen testi minua kiusaamasta..niiih!:D

Lisää hankin siitten jos tarvetta.

Illan jatkoja ja nati nati sille, ken painaa jo pään tynyyn:heart:

Ps. mie taidan ottaa pienen lasin viiniä:p
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Whisky Peat Hirmusesti onnea plussauksen johdosta :hug:. Toivotaan pikkusen matkassa pysyvän :heart:!

Putunen Sydämelliset onnittelut pikku rinsessan syntymän johdosta :hug::kiss::heart:! Mä päätin, etten kommentois, ennenkuin olen lukenut kaikki ainakin 5 sivua mitä tänne on tullut mun loman aikana, vaan enpä malttanut.

On ollut hurjan mielenkiintoisia aikoja täällä =). Nyt jatkan lukemista, sivulla 493 vasta olen ;).
 
Juu, saahan minutkin siihen listaan laittaa. Tänään menossa kp 4/28, ikää 41, yk 4 ja toiveissa neljäs lapsi.

Eilen iltapäivällä Raskauskeijulta tilattu testipaketti löytyi jo tänään postilaatikosta. Viikonloppuun saavat odotella..

Mukavaista päivää kaikille tasapuolisesti:)
 



Nimi/ikä.......Kiertopvä./kierronpit...yrityskerta...Km/monesko haaveissa

AnnaPauliina (42)......kp4/28..............yk4............4.
sarialeksandra(41)....kp5/32-35..........yk yli 1v...2.
Hanhimamma (42)....kp5/29...............yk5...........3/1.yht.
Tintti-Tiivari (42).......kp9/25-27..........yk1......?
Fiialiia (40+).............kp14/27-30.........yk3............1.
lippis (43).................kp15/25-28........yk4(4/2012)......1
PippuriPiia-70 (41)....kp17/29.............yk1........5.
anjamarita (43)........kp19/28-35.........yk9...................2./1.yht.
ulpunen (42)............kp22/31-34.........yk4..............2.
Euphonia (41)...........kp22/25-26........yk25......................1.
Crissy-72 (40)..........kp24/23-26........yk3.....4.
annekristiina (47).....kp25/26.............yk8....(2007) 5./2.yht.
Onni-71(41).............kp28/25.............yk2...........?
pikkutirri (42)...........kp29/28-30.........yk20(6&8/2011)4/2yht.
tattinen (42)............kp31/22-28.........yk22(2km.)5/1.yht.
sinivatukka (43).......kp34/28..............yk1.......2.
Morticia (43)............kp47/28-35.........yk3........3.
Iida-Karoliina (48)....kp50/26-31.........yk5.......5/1.yht.
bugsy (42)...............kp53/?...............yk?..........9.


Kadonneet lampaat:
Ulla4, Mother Mary?, Raputar, velmuliina, Mynteli, Bismil, Mimmi68, Muumimamma-72, AinoEmilia, Pernilla, Mahdotontako, mariikka70, Barbarella, Zillian, nooraneeamaria, OOAK

Taustailijat/Taukoilijat:
Räystäspääsky, Onlydream, Ballerina Bolero, Haave2010, Elysee, Piitu73, Hysteria, sarppav, Mami41, *Justiina*, Iida-Karoliina, *mur-mur*, Kastanja, pikkutirri, Oivikki, Rominas, MrsBree, anjamarita, Ninni70, Rena, Glearblue, Minttu2011, WhiskyPeat, Sussu-72, Kastehelmi





anjamarita (43)......dpo6
WhiskyPeat (37)....dpo15:)heart:dpo12)



Ovulaatiotestissä tasavahva viiva= dpo-1
ovulaatio (myös oletettu ilman testailua) =dpo0
päivät ovulaation jälkeen = dpo1..dpo2..jne..
hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
pp = piinapäivä

RKTT= Raskaana kunnes toisin todistetaan
TOTT-päivä= "torstai on toivoa täynnä päivä"(R-testipäivä torstaina)

Ulkolainen sivusto mm: Ovulaatiolaskuri, R-testin tekopäivä laskuri, R-oireita dpo-päivittäin ja p a l j o n muuta hyödyllistä tietoa "piinapäiviin".:wave:
The Very Early Signs & Symptoms of Pregnancy | Countdown to Pregnancy

:heart:Kaikki plussanneet löytyvät pinon ensimmäiseltä sivulta!:heart:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1897274-40-so-what-wol-12-a/

linkki pikkuriikin sivuille: pikkupikkuriikki retroilee
 
Viimeksi muokattu:
No niin, laskihan ne miun lämmöthin tuolta korkeista lukemista, tädin tulo lukemiin - 36.9C...lämmin ilma se vain oli, mikä eilen lämpöjä nosteli.

Nyt vain kun kierto alkaisi torstaina/Kp27, eikä viipyilisi.

WP
- kovasti voimasia tuohon epävarmuuteen raskauden keston suhteen:hug:....niin tuttu tunne miullehin
..jospa olisi tällä onnellinen loppu, niin toivoisin.:heart:

Mukavaista päivää kaikille!=)
..ja++++++++++++++++pölyä tänne pinoon!
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Huh-huh! Onpas mulla ollut jännä tunteroinen, aivan sydän pamppaillen olen lukenut kuulumisianne :).

Ninni-70 Sydämen pohjasta lähettelen sulle onnitteluita plussan johdosta :heart::hug:! Aivan ihana ylläripylläri :kiss:!

mur-mur Sun viivoissa mulla vasta on jännää ollutkin. Kiitos niistä :). Kyllä tuossa viimeisimmässäkin jotain näkyy. Toivottavasti viiva vahvistuu ja pulskistuu vielä, etkä joutuisi taas karsaasti pettymään :hug:. Oletkos tänään testaillut?

Tervetuloa uusille kuumeilijoille HopeAgain ja PippuriPiia-70 minunkin puolestani :kiss::flower:. Olkoon onni vauvahaaveissanne myötä.

Kiitos teille kaikile matkaanlähdön kiemuroissa kanssani myötäeläneille :kiss:. Eipä se kivaa ollut parun ja itkun kanssa matkaan lähteä, mutt loppujen lopuksi junamatkakin oli ns. hauska. Toheloin asemalla niin, että matkalaukku jäi auton perään. Kun olin jo junassa ja torvi soi enkä päässyt enää ulos, huomasin, että olin todellakin noussut junaan vain käsilaukku olallani :LOL:. No eiku soittamaan veljenpojalle, ett tule äkkiä takaisin, mutt eipä hän ehtinytkään ja siitä alkoi hirveä soittorumba ja neuvottelu konnarin kanssa, miten laukku saataisiin ajoissa Helsinkiin. Lopulta tein radikaalin päätöksen ja hyppäsin junasta pois toisella asemalla ja siinä odottelin reilun tunnin, ett pääsin lähtöasemalle takaisin (ilmaisella, kiitos kiltin konnarin). Naatiskelin ravintolavaunussa ainoana asiakkaana lasillisen punaviiniä ja ihailin ohikiitäviä laakeita maisemia. Ei siis hassumpaa. Niin juu ja veljenpoika tietty roudas mun matkalaukun juuri tämän siskon luokse :).

Sisko tuli mua asemalta hakemaan ja kipastiin kaupan kautta, josta ei sit saatukaan sidukkaa, kun kello oli pari minuuttia yli yhdeksän. Aiemmin oli käyty siskonpojan ja siskon ja toisen siskon poikien haudoilla ja itketty silmät päästä toistamiseen. Niinpä tyydyttiin sitten saunomaan ilman siideriä, mikä oli hyvä ratkaisu, sillä mun toinen sisko luulin mun juoneen jotain muutakin, niin tööt ja seis olin päivän tunneryöpytyksen jälkeen. Saunottajasiskolta siirryin sitten tän toisen siskon hoteisiin alkuyöksi odottelemaan yöjunan lähtöä ja siitä kipasin taksilla ennen kahta asemalle.

Junassa tuli heti joku 'laitapuolen kulkija' juttelemaan ja kysymään onko mulla mitään väkevää mukana. Sanoin, ettei ole eikä aikaakaan, kun tämä sama nuori mies palas kavereittensa kanssa takaisin ja tarjosi mulle makuuhyttinsä avainta ja selitti, ett hän ei sitä tarvi kun heillä on muuta puuhaa. Rohkelikkona päätin kattoa keitä hytissä on ja kun siellä majaili ennestään 2 nuorta neekerinaista, uskaltauduin kiipeämään 'ylähyllylle' ja siellä torkuin kolmisen tuntia, kunnes viiden jäljestä könysin ravintolavaunuun kärkkymään, milloin kahvitarjoilu alkaa ja kittasinkin kahvia siihen malliin, ett lentoasemalla sitä oli tulla korvistakin.

Mies oli lupauksensa mukaan ulkoovella vastassa, kun pääsin kentälle taksilla. Oli tehnyt matkaselvityksenkin meidän puolesta. Eikä se olis kuulema onnistunutkaan, ellei matkaa olis mun nimellä varattu. Mies oli niin säikyn näköinen ja mitä nöyrintä palvelijaa, etten voinut muuta kuin harmitella edellispäiväistä suukopua. Ja kyllähän mä tavallaan miehen äkäilyn ymmärrän, sillä lähtöpäivä oli hänen ainoa mahdollisuutensa päästä käymään mm. motonetilla ja jossain muualla mistä olis saanut veneeseen varaosia yms. sellaista. Sitä vaan sanon edelleenkin, ett olis voinut informoida haaveistaan ääneen, eikä vain ajatella. Ei siitä nyt kuitenkaan enempää.

Kentällä sanoin miehelle ekana, ett hän saa nyt tarjota mulle siiderin, ett saan kahvinmaun suusta pois ja hän tarjosi senkin nurisematta. Se oli mun eka testini alkaako käyttäytyä ihmisittäin. Ei hän hoputtanut mua kansainväliselle puolellekaan kuten normaalisti, vaan antoi mun käydä ensin rauhassa tupakalla. Tuokin on yleensä ollut taistelun takana. Jos kotoa lähdetään, en sais ottaa savun savua ku jo naputtaa. Lento tuntui pidemmältä kuin koskaan, varmaankin siksi, etten saanut nukuttua ja olin kuitenkin tolkuttoman väsynyt.

Perille kun päästiin, olinkin jo lähtöepisodin melkein unohtanut, sillä hotelli ja sen ympäristö oli niin ihana, ettei siellä totisesti voinut kantaa vihaa ja kiukkua sisällään. Ja hyvä niin. Kun mies maanantaina otti vähän enemmän kuppia ja soitteli kavereilleen, hän ei muusta puhellutkaan kuin äkkilähdöstään ja mun tulosta asemalle junalla. Kai hän sitä vielä päässään työsti. Juttujaan kuunnellessani kuitenkin ymmärsin, ett hän ei pitänyt juttua isonakaan, kun olin kuitenkin päässyt ehjänä perille, ja koneeseenkin ehdin lopulta, vaikka se karjavaunu oli kaikenkukkuraksi 40 minsaa myöhässä ja miehellä oli takuulla ollut jännät paikat tuleeko lähdöstä mitään..

Vois melkein sanoa, ett "Loppu hyvin, kaikki hyvin", paitsi et kotimatkalla sain lopulta kuitenkin valtavan raivarin. Kaivelin esiin kaikki mahdolliset törkyjutut mitä mies on yhteiselon aikana tehnyt ja uhkasin edelleen, ett tän kuun loppuun eli tähän päivään asti katson miten mies käyttäytyy ja jos ei muutosta tapahdu, hän saa luvan häipyä elämästäni. Normaalisti mies olisi sanonut jotain ilkeää, mutt nyt yllättäen hän vain yritti rauhoitella minua ja ajoi lopulta loppumatkan kotiin, kun näki, että alan olla raivotessani vaarallinen kuski.

Eilen aamuna olikin sitten mitä ihaninta herätä kotona, kun poikakissa nuoli mun kättä ja tytteli nukkui yhä jaloillani. Tänä aamunakin meillä oli ns. "hidas herätys", sillä vaikka olisin ollut jo nousemassa ylös, "jouduin" lojua vuoteessa pidempään, kun kissat ettivät paikkaa jaloiltani ja kyljestä.

ONON Menkkojen odottelin alkavan reissussa jo tiistaina, mutt ne alkoivatkin vasta keskiviikkona, hyvin hitaasti ja epävarmasti. Keskiviikkoaamuna tein testinkin ihan varuulta, mutt blankohan se oli. Tisut olivat lupaavan herkät tiistaina, mutt pidin mielessä ett ne on sitä ennen menkkojakin. Tuskastuttavia olivat nuo kaksi päivää kun odotti ja pelkäsi menkkojen alkavan. Sitten, kun alkoivat ns. kunnolla, olikin taas aika nöyrtyä suuremman edessä. Tiistai-aamuna pupuiltiin ja silloin pelkäsin sen aloittavan menkat heti, mutt toisin kävi. Kun menkat alkoivat, olin pahoillani miehen puolesta, sillä häntä reissussa pupuiluttaa enemmän kuin kotona. Perjantaina vuoto sitten loppui ja lauantai-aamuna ihan itse tein aloitteen seksiin ja yllätys yllätys, se tuntuikin ihan hyvältä :). Mies teki kerrankin parhaansa, ett minä saan siitä jotain irti. Ja kuinkas ollakaan, tuon pupuilun jälkeen alkoi pieni vuoto taas ja niin meni mulla reissusta kaikkiaan 4 päivää jatkuvasti suihkussa ravaten. Melkein kuin ei olis menkkoja ollutkaan, kun vain illalla pidin sidettä, muuten hoitelin vuodon alapääpesuilla. Ei siis ihme jos oli suihkun lattia jatkuvasti märkänä. Altaallakin silloin lojuin ja sieltä sit kipasin suihkuun, kun tuntui, ett jotain valskaa. Ts. tuntuu kuin mulla ei olis oikeasti menkkoja ollutkaan ja tänä aamuna olinkin jo dipata r-testin, ihan varuulta =). En kuitenkaan dippaa.

Anteeksi tämä pitkä ja omanapainen vuodatus. En minä ole vieläkään varma mitä tuon miehen kanssa teen. Hän on varmaan arvoitus itselleenkin, sillä arkena hän on kuin toinen ihminen. Viinanhimo tai mahdollisuus juomiseen ja yritys kieltäytyä siitä näyttää hänen pinnaansa viikonloppuisin kiristävän. Nyt reissussa hän kuitenkin malttoi olla vetämättä övereitä, sekin on uutta ja tuntui ihan kivalta, kun ei tarvinnut olla koko aikaa 'lapsenlikkana' toisen toheloidessa.

Nyt näyttää alkavan aari taas paistaa, joten vetäisen kumpparit jalkaan ja lähden nurtsin leikkuuseen, mies siitä illalla jo pätkän ajoi (sekin uutta) ja kävipä hän hakemassa leikkuriin bensaakin puolestani. Palaillaan..

.. ja mur-mur, mä toivon sun tänään vahvemman viivasen dippaavan. Odotan jännityksellä sun kuvias :kiss:.
 
Ottis
mur-mur Olen todella pahoillani :'(. Mun sydän jyskäs ja melkein sisäisesti vapisin, kun kattelin näitä sivuja lukiessani dippauskuviasi ja toivoin totisesti jo pienistä suurimman ihmeen tapahtuneen :hug:.
 
Huh Ottis - on ollunna ihan värikäs siun reissu:whistle:..kuitenhin nauttinuthin olet, se hyvä!:kiss:


Voi kuule, en mie enää dippaile - testit loppui;)ja lämmöthin oikiasti laski - eilen vielä 37.4 tänään 36.9..ja enää en testejä ostelekkaan, vain sitten siinä tapauksessa hankin jos täti viipyilee.
 
Viimeksi muokattu:
Voi mur mur...:( En kyllä yhtään ymmärrä miksi ei sulle se pysyvä plussa tule. Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja sinä tunnut olevan niin kovain lämpöinen ja sydämellinen, että olisit sen ansainnut vähä vähemmälläki yrityksellä. Nyt on jossain kyllä kompassi väärässä säädössä ja suunnistaja eksynyt reitiltä!

Täällä yritetään edelleen hillitä vauvakuumetta, mutta väkisin meinaa päätään tuolta nostella. Itseni tuntien jos annan itselleni luvan kuumeiluun koko ympäristö kärsii siitä jos ei tulosta synny samantein. :D SILTI olen nyt laskenut että olisi kp 11.....*viheltelee viattomana* en kyllä tiedä tunnistaisinko edes ovista siten kun kaikki muut täällä tuntuvat tekevän, mutta en usko sen vielä olevan hollilla kun alakerrassa on kuivaa kuin saharassa konsanaan eikä mitään tuntemuksiakaan ole missään....
Vähän pelottaa sekin että jos sitten ei saakaan enää lapsia, kun äidilläkin kävi niin että kolme tervettä lasta sai, mutta neljättä ei koskaa tullut vaikka ei kummassakaan osapuolessa mitään vikaa löytynyt...:/ Senkin takia pitää yrittää hillitä intoaan. :)

Hirrrweeesti nyt plussatuulia kaikille toivoo hän! :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: *mur-mur*
Voi mur mur...:( En kyllä yhtään ymmärrä miksi ei sulle se pysyvä plussa tule. Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja sinä tunnut olevan niin kovain lämpöinen ja sydämellinen, että olisit sen ansainnut vähä vähemmälläki yrityksellä. Nyt on jossain kyllä kompassi väärässä säädössä ja suunnistaja eksynyt reitiltä!

Voi ihunainen - kiitos kaunis:kiss:
..mutta tiedänhän mie, miksi se ei enää onnaa..miulla ikää JO liikaa(perj. 47v)ja huonolaatuisia munasoluja, ihan rupuisia enää muutama..näin se vaan on.:|

-09 eteni raskaus tuonne rv8+2 ja sitten todettiin, ettei pienen sydän enää syki - muut 3 olleet kemiallisia rv4+3-5+6

Tämähin -09 raskaus oli jännitysnäytelmää kun HCG ei kunnolla noussut ja sanottin heti, ettei kyse normi raskaudesta..yllättäin kumminhin pikkinen sydän siellä hetken jaksoi läpättää..ei vain kestänyt.

Raskasta, ahdistavaa aikaa se oli ja pelon täytteistä, myönnän..

yritystä siis ollut - vajaan 2v:n sisään oli 4 raskautta.


Täällä yritetään edelleen hillitä vauvakuumetta, mutta väkisin meinaa päätään tuolta nostella. Itseni tuntien jos annan itselleni luvan kuumeiluun koko ympäristö kärsii siitä jos ei tulosta synny samantein. :D SILTI olen nyt laskenut että olisi kp 11.....*viheltelee viattomana* en kyllä tiedä tunnistaisinko edes ovista siten kun kaikki muut täällä tuntuvat tekevän, mutta en usko sen vielä olevan hollilla kun alakerrassa on kuivaa kuin saharassa konsanaan eikä mitään tuntemuksiakaan ole missään....
Vähän pelottaa sekin että jos sitten ei saakaan enää lapsia, kun äidilläkin kävi niin että kolme tervettä lasta sai, mutta neljättä ei koskaa tullut vaikka ei kummassakaan osapuolessa mitään vikaa löytynyt...:/ Senkin takia pitää yrittää hillitä intoaan. :)

Toivon siulle sitä ihunaa ylläriä kumminhin kovin.:heart:

Hirrrweeesti nyt plussatuulia kaikille toivoo hän! :heart:
.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: HopeAgain
Oikein hurrrjan paljon onnea WP:lle ja Ninnille ja peukutuksia, jotta plussaviivat kestäisivät. Ballerina Bolero ihania loppuodotuksen hetkiä!

Lohtuhalit Kastehelmelle. Tosin tiedän kyllä, miltä tuntuu, kun toisaalta toivoo kovasti ja toisaalta pelottaa. Niinhän minulla tekee nyt, kun olen yksin hoidossa enkä yhtään tiedä, mitä tapahtuisi, jos yht'äkkiä olisin raskaana.

Hurja on ollut Ottiksen loman alku, vaan me naiset olemme selvästikin selviytyjiä ja keksimme keinot silloinkin, kun joillakin saattaisi mennä sormi suuhun. Mukava silti kuulla, että pääsit kuitenkin lomatunnelmaan.

Mur-murin jännityskertomusta olen seurannut sydän sykkyrällä ja toivonut kovasti, että nyt onnistaisi. Eihän sitä vielä tiedä, vaikka sinulla onkin tuntuma. Kaikesta huolimatta toivon, että täti jättäisi sinut rauhaan.

ON Tänään sain ovistikkuun vahvan plussan, mutta saapa nähdä, meneekö tämäkin kierto ihan harakoille. Olen nyt kaukana kotoa ja vielä kauempana exä/nyxä/mikälie -tyypistä. Eikä sillä sitä paitsi 99% varmuudella olisi edes merkitystä, kun hän nyt ei erittäin todennäköisesti pysty saamaan lapsia (näin lääkärikin on todennut). Kuus vuotta sitä on tahkottu eikä kertaakaan plussaa. Hoitoihin en tässä kierrossa ole menossa, koska klinikka on ollut kiinni ja vasta tällä viikolla aukesi.

Plussatuulia kaikille niin toivoville! Nautitaan vielä, kun kesää on jäljellä.
 
Palstaterroristi iskee taas, anteeksi :snotty:

Minä olen laskenut dpo:t väärin, eli yhden liikaa. Ovis+ tuli digiin kp 12, eli plussa tuli raskaustestiin sitten dpo 11 ja tänään on dpo 15.

Seksiä harrastettiin kp 11, eli siellä jossain olivat veijarit väijyssä ainakin sen pari päivää:) Tässä tämän iltapäivän kuvaa, aamulla oli haaleampi, vaikkei tämäkään mikään tumma ole.

 
Voi WP - toivotaan nyt kovin, että raskaus kestää!:kiss::heart:
..äläkä pyytele anteeksi kuviasi, niitä on aina ihuna kattella.:)

Olisko sinulla mahdollisuus pyytää Omalta lääkäriltä(TK)tai neuvolasta lähete HCG määritykseen?
 
Viimeksi muokattu:
Hurjasti onnea plussatesteistä WP ja Ninni! :flower:

Samaa mieltä kuin HopeAgain, kyllä mur-mur myös sen plussan ansaitsisi (sellaisen kestävän laatuisen!). Neuvolassa kokenut "neuvolatäti" kertoi yhdestä odottajasta joka sai iltatähtensä 52-vuotiaana. Oli raskautunut luomusti ja kaikki oli sujunut hienosti, eli kaikki on mahdollista vielä viidenkympinkin hujakoilla kuin oikein on tähdet kohdallaan!

Ottiksella on ollut tapahtumarikas reissu, huhhuh, kiitos matkakertomuksesta!

Kaikille tarvitseville plussatuulia toivon!:kiss:

Wienna rv 19+0
 

Yhteistyössä