Heippa kaikille!!!!
Kiitos ideoista Salme-71. Mutta eihän täällä mitään vauvakinoa ole....... mutta se on helppo järjestää kotioloihin, ei tarvi lähteä minnekään. Laitan lauman tv:n eteen ja siinä ne vähän aikaa istuu, tosin yhtään yli metrin mittaista aikuista ei näy, jonka kanssa voisi puhella. Eli kaipaan itselleni aikuista seuraa, miehestä kun ei paljoa seuraa ole. Ja mieluiten naispuolista jonka kanssa saa "jakaa" nämä "ihanat" parisuhdeasiat. Mutta olettehan te ihanat naiset täällä, kiitos siitä teille... eilen katselin vaikka mitä äkkilähtöjä, mutta jos nyt ei kuitenkaan ihan vielä pakkaisi laukkuja ja karkaisi ulkomaille......
Ottikselle voimia edelleen....joku sanoi aikaisemmin, että ei enää jaksaisi vaihtaa kun on niin mukavuudenhaluinen, en itsekään jaksaisi vaihtaa, vaan olisin mieluummin sitten yksin. Saisi tehdä mitä huvittaa kysymättä toiselta ja saisi siivota vain omia jälkiä......mutta ehkä se kuvastaa omia tuntemuksiani nyt kyseistä tilanteestamme johtuen.....
minttu2011, on varmaan todella raskasta käydä läpi lapsesi kuolemaa, eikä se varmaan koskaan lopukaan. Toisille auttaa se, että puhuu, kun taas toiset eivät halua puhua asiasta ollenkaan. En tiedä miten tuollaisesta voi selvitä ja säilyttää palasenkaan järkeä, on niin määrättömän suuri asia.
Serkkuni, jonka kanssa olemme suhteellisenkin läheiset, sai tietää oman isäni hautajaisten aikoihin, että hänen 12 vuotias poikansa sairasti syöpää. Syöpä oli harvinainen ja poika kuoli siihen puolen vuoden sisällä. Tämä kyseinen serkku ei halua puhua asiasta, tai sitten ei niin läheisten ihmisten kanssa. En tiedä puhuuko sitten jossain muualla. Tuo oli myös niin järkyttävää, vaikka syöpään sairastuneella ja läheisillä on yleensä pieni hetki aikaa "totutella" ajatukseen. Siis eihän siihen totu, mutta kuolema ei tule niin yhtäkkiä kuin onnettomuudessa tms. Mutta kun kyseessä on lapsi niin sitä ei koskaan voi ymmärtää....
Mutta nyt sitten vähän pienempiin asioihin, nimittäin hävettää marmattaa näistä omista pikkuriikkisistä asioista, kun toisilla on niin suuret asiat.....
Rohkenen kuitenkin jäkättää...
Voi ihana oliivitar, jos asuisit minun naapurissani, niin tulisin kahvipaketin ja pullien kanssa käymään, niin on sinulla samat ajatukset ja perhe-elämäkin:flower:
Mulla ei ole oikeastaan yhtään sellaista hyvää ystävää jonka kanssa voisi asoista jutella. Ovat niin erilaisessa elämäntilanteessa. Ollaan palailtu takaisin kotopuoleen etelä suomessa vietettyjen vuosien jälkeen, niin kaikki vanhat tutut on aivan outoja nyt ja monet muuttaneet pois. Kuitenkin tuli lähes 15 vuotta asuttua muualla.
Olen aina ajatellut samoin kuin kirjoitit, itseasiassa minun piti kirjoittaa juuri samasta asiasta, mutta unohdin.
Eli MIKSI AINA ukot auttelevat jos jonkinlaista kummin kaimaa tai tuiki tuntematonta ihmistä, mutta auta armias jos pyydät tekemään jotain pientä, niin ei evä värähdäkään.:kieh:
Aina riennetään pää kolmantena jalkana sinne missä joku polonen on NIIIIIIIIIIIN suuressa "hädässä", kun esim pitää lainata työkalua, viedä ostoskassi autolla, silloin juostaan viivana kun toinen on niin hätää kärsimässä.., mutta annapa olla kun mainitsetkaan roskapussin viennistä tai jostain muusta, niin vastaus on meillä AINA, että joo, kohta. Tuota KOHTAA ei KOSKAAN tule, saamari että kiukuttaa, ja vanhemmat kakarat on oppineet samanlaisiksi. Tietävät että itse teen sen kohta, koska en voi asua paskan keskellä. Siihen ne aina luottaakin. Olen joskus jättänyt viikoksi KAIKKI tekemättä, mutta jossain välissä menee pinna, kun en kestä katsella sitä romujen ja astioiden määrää, muita ei vois vähempää haitata ja sitten on itsellä vielä suurempi työ Oma sisareni on koittanut samaa ja tullut samaan lopputulokseenkin. Joten mitä konsteja muilla on käytössä vai onko mitään? Vai onko liian myöhäistä enää kouluttaa.....
Pitää olla niin laupiasta samarialaista, eikä mene jakeluun, että ei tarvi erämaahan lähteä hakemaan autettavia, tässä olisi yksi ihan vieressä...
enkä ymmärrä sitäkään, että kun vedotaan siihen, että lähimmäistä pitää auttaa, enkö minä ole se KAIKKEIN LÄHIMMÄISIN???????
Jos sitten taas kerran valaiset asiaa, että taisi jäädä jotain pientä tekemättä, niin olet maailman suurin nalkuttaja, jos taas et sano, niin meillä on verukkeena se, että ei muista tehdä kyseistä asiaa. Siis olet nalkuttaja jos sanot, mutta jos et sano, niin kuulen seuraavaksi, että miksi et sanonut, olisinhan minä sitten....... joopa, joo, niin varmaan......
Tosiasiassa se ajattelee kuitenkin jotenkin näin....
Meillä oli ennen tapana miehen veljen ex-vaimon kanssa ruotia näitä veljeksiä, mutta saamari kun menivät eroamaan ja nyt asutaan eri paikkakunnillakin. Miehen veljellä on kyllä uusi vaimo, ihan mukava sekin, mutta en ole vielä rohjennut näillä asioilla häiritä. Merkkejä on kyllä ilmassa, että samansuuntaista sielläkin on.....
Ehkäpä veljesten käytös johtuu siitäkin, että heillä kotonaan on äiti tehnyt KAIKEN, oikein marttyyrien marttyyri, mutta osaltaan tämä johtuu siitä, että veljesten isä oli invalidi, joka ei kyennyt tekemään oikein mitään. Mutta samalla oppivat siihen, että mikä se naisen paikka on... niin vanhanaikaisia ovat. Miehen veli varsinkin, en siis ihmettele että ero tulikin...nyt on uuden emännän kanssa vähän hellittänyt, mutta vieläkin huomaa helposti sovinistisian elkeitä.:vampire:
Mutta nyt koitan keksiä oikeasti jotain henkireikää itselleni. Olen myös päättänyt aloittaa laihduttamisen viikon päästä, ja voin raportoida miten menee. Ukko tietenkin kantaa taas suklaata ja keksejä sitten, niin kuin sillä on tapana....syökööt itse, vaikka loukkaantuisi kuinka en aio syödä mitään sen tyrkyttämiä läskinkasvattajia enää yhtään, milloinkaan, missään.....
Ihanaa kun saa täällä räpättää, heti helpottaa...koittakaa jaksaa näitä valituksia.......pliiis.....
Kiitos ideoista Salme-71. Mutta eihän täällä mitään vauvakinoa ole....... mutta se on helppo järjestää kotioloihin, ei tarvi lähteä minnekään. Laitan lauman tv:n eteen ja siinä ne vähän aikaa istuu, tosin yhtään yli metrin mittaista aikuista ei näy, jonka kanssa voisi puhella. Eli kaipaan itselleni aikuista seuraa, miehestä kun ei paljoa seuraa ole. Ja mieluiten naispuolista jonka kanssa saa "jakaa" nämä "ihanat" parisuhdeasiat. Mutta olettehan te ihanat naiset täällä, kiitos siitä teille... eilen katselin vaikka mitä äkkilähtöjä, mutta jos nyt ei kuitenkaan ihan vielä pakkaisi laukkuja ja karkaisi ulkomaille......
Ottikselle voimia edelleen....joku sanoi aikaisemmin, että ei enää jaksaisi vaihtaa kun on niin mukavuudenhaluinen, en itsekään jaksaisi vaihtaa, vaan olisin mieluummin sitten yksin. Saisi tehdä mitä huvittaa kysymättä toiselta ja saisi siivota vain omia jälkiä......mutta ehkä se kuvastaa omia tuntemuksiani nyt kyseistä tilanteestamme johtuen.....
minttu2011, on varmaan todella raskasta käydä läpi lapsesi kuolemaa, eikä se varmaan koskaan lopukaan. Toisille auttaa se, että puhuu, kun taas toiset eivät halua puhua asiasta ollenkaan. En tiedä miten tuollaisesta voi selvitä ja säilyttää palasenkaan järkeä, on niin määrättömän suuri asia.
Serkkuni, jonka kanssa olemme suhteellisenkin läheiset, sai tietää oman isäni hautajaisten aikoihin, että hänen 12 vuotias poikansa sairasti syöpää. Syöpä oli harvinainen ja poika kuoli siihen puolen vuoden sisällä. Tämä kyseinen serkku ei halua puhua asiasta, tai sitten ei niin läheisten ihmisten kanssa. En tiedä puhuuko sitten jossain muualla. Tuo oli myös niin järkyttävää, vaikka syöpään sairastuneella ja läheisillä on yleensä pieni hetki aikaa "totutella" ajatukseen. Siis eihän siihen totu, mutta kuolema ei tule niin yhtäkkiä kuin onnettomuudessa tms. Mutta kun kyseessä on lapsi niin sitä ei koskaan voi ymmärtää....
Mutta nyt sitten vähän pienempiin asioihin, nimittäin hävettää marmattaa näistä omista pikkuriikkisistä asioista, kun toisilla on niin suuret asiat.....
Rohkenen kuitenkin jäkättää...
Voi ihana oliivitar, jos asuisit minun naapurissani, niin tulisin kahvipaketin ja pullien kanssa käymään, niin on sinulla samat ajatukset ja perhe-elämäkin:flower:
Mulla ei ole oikeastaan yhtään sellaista hyvää ystävää jonka kanssa voisi asoista jutella. Ovat niin erilaisessa elämäntilanteessa. Ollaan palailtu takaisin kotopuoleen etelä suomessa vietettyjen vuosien jälkeen, niin kaikki vanhat tutut on aivan outoja nyt ja monet muuttaneet pois. Kuitenkin tuli lähes 15 vuotta asuttua muualla.
Olen aina ajatellut samoin kuin kirjoitit, itseasiassa minun piti kirjoittaa juuri samasta asiasta, mutta unohdin.
Eli MIKSI AINA ukot auttelevat jos jonkinlaista kummin kaimaa tai tuiki tuntematonta ihmistä, mutta auta armias jos pyydät tekemään jotain pientä, niin ei evä värähdäkään.:kieh:
Aina riennetään pää kolmantena jalkana sinne missä joku polonen on NIIIIIIIIIIIN suuressa "hädässä", kun esim pitää lainata työkalua, viedä ostoskassi autolla, silloin juostaan viivana kun toinen on niin hätää kärsimässä.., mutta annapa olla kun mainitsetkaan roskapussin viennistä tai jostain muusta, niin vastaus on meillä AINA, että joo, kohta. Tuota KOHTAA ei KOSKAAN tule, saamari että kiukuttaa, ja vanhemmat kakarat on oppineet samanlaisiksi. Tietävät että itse teen sen kohta, koska en voi asua paskan keskellä. Siihen ne aina luottaakin. Olen joskus jättänyt viikoksi KAIKKI tekemättä, mutta jossain välissä menee pinna, kun en kestä katsella sitä romujen ja astioiden määrää, muita ei vois vähempää haitata ja sitten on itsellä vielä suurempi työ Oma sisareni on koittanut samaa ja tullut samaan lopputulokseenkin. Joten mitä konsteja muilla on käytössä vai onko mitään? Vai onko liian myöhäistä enää kouluttaa.....
Pitää olla niin laupiasta samarialaista, eikä mene jakeluun, että ei tarvi erämaahan lähteä hakemaan autettavia, tässä olisi yksi ihan vieressä...
enkä ymmärrä sitäkään, että kun vedotaan siihen, että lähimmäistä pitää auttaa, enkö minä ole se KAIKKEIN LÄHIMMÄISIN???????
Jos sitten taas kerran valaiset asiaa, että taisi jäädä jotain pientä tekemättä, niin olet maailman suurin nalkuttaja, jos taas et sano, niin meillä on verukkeena se, että ei muista tehdä kyseistä asiaa. Siis olet nalkuttaja jos sanot, mutta jos et sano, niin kuulen seuraavaksi, että miksi et sanonut, olisinhan minä sitten....... joopa, joo, niin varmaan......
Tosiasiassa se ajattelee kuitenkin jotenkin näin....
Meillä oli ennen tapana miehen veljen ex-vaimon kanssa ruotia näitä veljeksiä, mutta saamari kun menivät eroamaan ja nyt asutaan eri paikkakunnillakin. Miehen veljellä on kyllä uusi vaimo, ihan mukava sekin, mutta en ole vielä rohjennut näillä asioilla häiritä. Merkkejä on kyllä ilmassa, että samansuuntaista sielläkin on.....
Ehkäpä veljesten käytös johtuu siitäkin, että heillä kotonaan on äiti tehnyt KAIKEN, oikein marttyyrien marttyyri, mutta osaltaan tämä johtuu siitä, että veljesten isä oli invalidi, joka ei kyennyt tekemään oikein mitään. Mutta samalla oppivat siihen, että mikä se naisen paikka on... niin vanhanaikaisia ovat. Miehen veli varsinkin, en siis ihmettele että ero tulikin...nyt on uuden emännän kanssa vähän hellittänyt, mutta vieläkin huomaa helposti sovinistisian elkeitä.:vampire:
Mutta nyt koitan keksiä oikeasti jotain henkireikää itselleni. Olen myös päättänyt aloittaa laihduttamisen viikon päästä, ja voin raportoida miten menee. Ukko tietenkin kantaa taas suklaata ja keksejä sitten, niin kuin sillä on tapana....syökööt itse, vaikka loukkaantuisi kuinka en aio syödä mitään sen tyrkyttämiä läskinkasvattajia enää yhtään, milloinkaan, missään.....
Ihanaa kun saa täällä räpättää, heti helpottaa...koittakaa jaksaa näitä valituksia.......pliiis.....
Viimeksi muokattu:
