Alkuperäinen kirjoittaja happihyppy:
On vaikee suunnitella mitään eteenpäin kun aina on kuitenki se mahdollisuus, että onki sitten raskaana. Välillä tuntuu, että onko sitä vaan jääny kiinni pakkoraskautumiseen ilman, että enää edes oikeesti haluis sitä lasta. Tällasia oon siis viimeaikoina miettiny ja tullu siihen tulokseen, että kyllä mää oikeesti haluun se lapsen, en vaan tulla raskaaksi (if you know what I mean).
Sinäpä sen sanoiksi puit
Happihyppy. Noita asioita olen myös minä pienessä päässäni pyöritellyt ja varsinkin tuota Rakkaustesti-kirjaa lukiessani olen ihmetellyt omiakin ajatuksia, ja varsinkin tuon kirjan kirjoittajan motivaatiota saada lapsi. Ihmettelin, kun kaikista hoidoista ym. huolimatta hän ei lopulta ollut itsekään varma haluaako enää lasta vai onko kysymys vain siitä, ett ei osaa antaa periksi. Raskaaksi pitäisi vain tulla, kun sen homman on kerran aloittanut. Tai lapsi pitäisi vain saada, kun sen on kerran niin ajatellut. Loppujen lopuksihan sama keneltä meistä kysyttäs, ett halutaanko me lasta, niin tietenkin me halutaan. Miksipä muuten sitä tikuteltas melkein ympäri kuukauden ja vain se yksi asia mielessä.
Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko kyseenalaista onko enää pakko tai viisasta haluta jotain sellaista, mitä ei ilmiselvästikään ole minulle tarkoitettu. En usko, ett mun elämäni tarkoitus on iänkaiken tavoitella näin intensiivisesti jotain, mitä en voi saada. Elämässä on paljon muutakin ja nyt jo huomaan, etten pidä mm. ystäviini niin paljon yhteyttä kuin ennen, kun kaikki energia menee vain tähän vauvahaaveeseen. Uskon siis, että lopulta, jos se vauva on tullakseen ja se on meille suotu, se tulee ihan yrittämättä. Enkä kuitenkaan väitä, ettei luontoa kuitenkin pitäisi vähän avittaa
. Pupuilematta nimittäin ei takuulla tapahdu mitään. Ja tuostapa tulikin mieleeni, ett meillä ainakin seksiä on viimeiset vuodet ollut niin harvakseen spontaanisti, ett jos ei tässä oltais vähän kalenteriin vilkuiltu, niin ei olisi noita haamusiakin missään vaiheessa tullut.
Happis, toi sun tapa ilmaista asia, ett haluat lapsen, mutta et tulla raskaaksi on, on mainiosti oivallettu
.
Sen verran tuo haamu mua kuitenkin taas jo sai siitä jouluvauvasta haaveilemaan, ett ehdin löytää itseni oikeasti (
mimmimamma) miettimästä, että haluanko lasta ja oivalsin ton saman kuin Happis, että kyllä, mutt en todellakaan ole varma haluanko olla raskaana, sillä sen verran km:n pelko kuitenkin mielen taka-alalla jyllää, ettei siitä osaa päästää irti, ei osaa eikä uskalla luottaa siihen, ett oikeasti sen vauvan joskus syliinsä saisi. Vauva siis olisi tervetullut, kun jotenkin vain pääsisi hyppäämään sen odotusajan yli
. Tietty raskaanakin olisi aivan upeeta olla, jos osaisi vain olla turhia murehtimatta, jos vain voisi uskoa siihen, ett uutta keskenmenoa ei tule.
Sori tää synkkämielisyys ja paatoksellisuus, mutt näitä juttuja tässä on tullut viime päivinä kelattua. Voi olla, ett kelaus loppuu nyt kun sain ne sanoiksi puettua
.
.
