Onneksi oviksella on korjaava vaikutus tuohon antiseksuaalisuuteenkin,
Ottis. Et oo vielä tarpeeksi lähellä O-hetketä, siksi tämä epäviehtymys.
Mä tästä masiksestani sen verran toivuin, että tilasin liuskatestejä Raskauskeijulta. Ja heti tuli paluupostissa viesti, että on jo toimitettu. Ovat siten ehkä jo huomenna postilaatikossa. Jos mä nyt ihan oikeesti ajattelisin, ettei mitään mahdollisuuksia tärppiin ole, niin en kait mä testejäkään tilaisi. Mutta nää haaveet ja järkiajattelu eivät kyllä käy yhdessä mitenkään.
Mä muuten sain ekassa raskaudessa taistella itseni kanssa, etten ostanut kotona käytettävää sydänäänten kuuntelulaitetta. Olisin varmaan sitten jatkuvasti peloissani hakenut ääniä ja jos jostain syystä niitä ei olisi kuulunut, olisin seonnut. Tavallinen sykemittari, jossa anturi kropan ympärille laitettavassa vyössä sekosi ihan kokonaan raskausaikana. Ei ilmeisesti osannut mitata kumpaakaan sykettä, vaan kertoi, että olimme molemmat hengettömiä
Ultrissa jouduin loppuaikana juoksemaan parin viikon välein, kun vauva ei kasvanut toivottuun tahtiin. Vähän sitäkin epäröin, sillä eihän ole voitu toteen näyttää, että miten jatkuvat utraäänet vaikuttavat vauvaan. Toki pakkotilanteessa ultria kannattaa ottaa, mutta itse yritin ainakin välttää "turhia" ultria, vaikka oliskin ollut rauhoittavaa nähdä vauva joka päivä.