Aina vaan paranee tuo SS:n tilanne, sillä kun vuotoa ei ole ja viivakin näkyy. Huomiselle peukutetaan parasta tulosta.
Ottis, mä aina vaahtoan tuosta nukkumisesta, kun sen vähyys on ollut kroonista jo neljättä vuotta. Ja pitä sä vaan omasta nukkumisesta huolta, vaikka mies tekisi mitä. Mutta kun teille tulee vauva, miehen heräämisinnokkuus kuulostaa ihan loistavalta.
Voi Oivikki, kun näkisit meidän ikkunat ja pölypallerot. "Onneksi" appivanhemmat tulevat kylään huomenna ja on siksi pakko siivota. Mutta teen sen vasta huomenna, ettei ehditä sekoittaa ennen vierailijoita. Täälläkin sää on nyt mitä mainioin ulkoiluun.
Mur-murille toivotaan rentoa mieltä. Ehkä se siitä, kun vuotokin yltyi kovaksi. On silläkin sellainen puhdistava vaikutus, mutta hormonit varmaan tasaantuu hieman myöhemmin. Parin päivän päästä tilanne voi olla ihan toinen.
Jääriskin jo plussalukemissa rktt-listalla. Seuraat minua tiiviisti. Mur-mur tuon linkin laittoikin km:n jälkeisestä raskausherkkyydestä. Mä oon aina ajatellut, että kropassa kiertää niitä raskaushormoneja vielä ja samoin vastustuskyky on vähän alempana, jonka takia kiinnittyminen onnistuisi helpommin, kun ei kohtu laita vastaan normaalilla tavalla. Mutta nää on taas niitä mun luulojani, ei mitään tietoa.
Täällä mittaillaan lämpöjä, muttei vielä mitään huikeaa tulosta ole pongattu. 36,93 astetta, mutta oviksen jälkeen mulle tulee kyllä reippaasti 37 lukemia. En tällä kertaa tuntenut mitää pitkää kipukohtausta vasemmalta puolelta, mutta torstai-iltana sellainen parin minuutin kipupiikki oli. Oiskohan se ovis ollut silloin. Sopii kyllä ainakin teoreettiseen aikatauluun. Ja pupuilu tuntui kipeältä torstaina, joten kaitpa siellä jotain on tapahtunut.