40+ so what!!! (vol. 8)

Kipuja on enempi ja vähempi edelleen. Sanottiin tänään aamulla lääkärissä ettei tässä vaiheessa oikein voi muuta tehdä kuin odottaa, mitä tuleman pitää. Perjantaina menen uudelleen ja koitetaan kuunnella sydänääniä.
 
Hyvää Naistenpäivää kaikille ihanaisille täällä... :flower: Mie olen vähän "pihalla" tämän foorumin kuulumisista, kun olen reissussa ollut ja sitten ihan tuolla fb:n puolella enemmän viime aikoina... En kuiteskaan teitä unohtaa ole halunnut tietoisesti. Itse olen tällä kierrolla pitänyt matalaa profiilia ja yrittänyt olla tarkkailematta itseäni. Toisaalta nyt on ensimmäinen clomi-kierto ja oireita, joita aiemmin olen tulkinnut mahdollisiksi raskauden aiheuttamiksi hormonaalisiksi oireiksi, ei nyt ole ollut mitään... :p Pari päivää ainaskin nyt kyllä kuitenkin päätin odottaa, jos täti odotuttaa, ennen kuin minkäänlaista testiä kaapista kaivan - r-testejäkin vielä varastossa kyllä on. Se minusta oudointa tässä kierrossa on, ettei rinnoissa ole mitään tuntemuksia - edellisten kiertojen loppuvaiheessa miulla viimeiset kuukaudet on rinnat enemmän tai vähemmän paisuneet ja olleet arat - nyt ei kerrassaan ole tällaisia oireita ollut laisinkaan...
Rinjalle oikein mahtavat onnittelut plussan johdosta! Ja tervetuloa uudelle kuumeilijalle :heart: :heart: Matka jatkuu ja toivotaan mahdollisimman monia onnellisia plussia tänne - tätäkin kuuta vielä on jäljellä... :) :hug:
 
Heippaus Hei!! =)

Ihme juttu, kone käynnistyikin sitten kun mies "runkkasi"(hänen omin sanoin sanomana;)) hieman johtoja..puhelin liitosjohto piti ostella uusi, olisko siinä sitten ollunna vikaa..kovan pamauksen kyllä päästi la. ilasta ja sulakkeen poltti :eek: ..onneksi meillä nuo pikasulakkeet, riittää kun vaan nostaa alasmenneen napukan taas ylös!

..koko ajan pelottaa, että jos kuitenkin koneen tuuletin vaikka mennyt ja kuumetessaan taas poksahtaa-miullahan kone on auki n.15h/vrk:whistle:..tässä mallissa pitäis kyllä olla lisätuuletinkin..no pääasia että toimii ;) ..meinasi jo tulla "vieroitusoireita"..siis yhden vuorokauden ilman omaa konetta..:D


 
Tervetuloa mukaan Matkajatkuu!!, kiva nimimerkki! :D

Olen samanikäinen kuin Terri, 3 keskenmenoa takana, mutta viimeiset rutistukset vielä jos onnistuisi. :heart: Lääkäri ei ole toivoa antanut, että r päättyisi vauvaan asti, mutta ihmeitähän voi sattua :whistle:
Eli nyt vielä 4 kiertoa clomit ja luget käytössä, sen jälkeen luovutus, ellei mitään tapahdu.
Onnea sinullekkin vielä vauvan hankintaan!! :hug:

Ihanaa iltaa kaikille!! :flower: :heart:

mahdotontako :heart:

Mamastellalle kaikkea hyvää myös toivon! :hug: =)

Samaan aikaan olemmkin koneella Mur-murin ja haave 2010 kanssa..mlemmille myös onnea kiertoon! :flower:
 
Jääräpää lueskeleppa LB:n laittelemia viestejä..hänellä juuri niin, että O-testi näytti että pikkasen tummenee ja sitten alkoikin haaleta..melkein toivonsa pikku karhunen meinasi vallan heittää ;) ..vaan yllätys yllätys, tänään(eilen?) Oili sitten tulikin..LB, eikös se näin mennynnä.. =)
 
..mie vähän luulen, että padot aukeneepi ens yönä..JUST sellainen tunne..jomottaapi molemmille puolille masua&repii kinttuja..kuumotus&hiotus kohtauksia vuoron perään :(..lämmöt vielä 37.1 ..ei näyttänyt itäneen vaavin siemen tällä kierrolla..ei.. :ashamed:
 
LB onnea oviksen bongaamisesta, tulihan se sieltä ja aika nopeasti sitten vahvistui. Mukavaa rktt aikaa.

Tirlittan taustailu auttoi sinua. Onnea :heart: . Maltoitko testata vasta tänään, vaikka sinulla oli noita oireita?
 
Tirlittan ihanan tuloksen sitten tänään ensimmäisen kerran näit! Kyllä on varmasti mahtavaa lukea ihan selvällä suomella, että raskaana. Sinne lastillinen tarrasukkia ja liimaa!

Liiza tädistä pahoittelu :( . Parempaa onnea alkaneeseen kiertoon.

Matkajatkuu tervetuloa mukaan. Kyllä nuo % on masentavia, mutta teillä kuitenkin on onnistunut jo aikaisemmin, joten toivottavasti nytkin onnistuu. Lääkäri varmaan ei vaan halua liikaa luvata.

Haave Olisikohan tuo oireettomuus SE oire, toivottavasti.

LB
eikös se ollut just su + se testi, silloinhan ajoitus on oikea, simpat odottelemassa munista siellä valmiina tuubeissa.

ON minä aina myös lasken milloin olisi la, jos raskautuisin. Minun seuraava yk asettuu niin, että la on 2011 aika lentää.....

RKTT:läisille ++++++++.
 
[/url]



Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

mur-mur (44)....................................................3./2. yht.
liiza (43)......................kp2/24-25.......yk23........4.
Ottis (42).....................kp2/23-28........yk9........1.
Rominas 40...................kp2/25-27........yk9...........2.
Iida-Karoliina (45)......kp5/23-26.........yk11.......5./1. yht.
mimmimamma (47)......kp6/28..........yk101...........4./1. yht.
happihyppy (39).........kp6/28..........yk6(27).....3./1.yht.
Inia (43)..................kp7/26-30........yk19.....1.
Minnihiiri68 (41).........kp8/25-28............yk4..........2.
oivikki (41)..................kp9/23-27.......yk9...........1.
Terri (45).....................kp9/27-32.........y.2,5v.........2.
jääräpää......................kp11/27-31...........yk1...............3.
Little Bear (37)...........kp12/23-24..........y.n.3v.............1.
nillanilla (42)...............kp14/28-33.......yk8...........1.
taavi166 (38)..............kp14/28-42..........yk11............3.
Mahdotontako (45)......kp15/29.............yk5...........1.yht.
onlydream (37)...........kp17/23-29.........yk?...........3.
ikiemo (45)..................kp19/20-50..........y?.............4.
haave3 (41).................kp19/28.............y.2v..........3.
Taikakuu (41)..............kp20/27-32........y.n.3v.......2./1.yht.
ninni-70 (39)...............kp20/29-35........yk10.........2.
Solakka Silakka (40)...kp25/24-28.......yk19........1.
Sariella09 (43)............kp25/40............yk?..........5./1.yht.
haave2010 (43)..........kp27/29-30........yk13......4./1.yht.
Leena65 (44)...............kp30/25-27..........yk9........3./1.yht.
Lumisydän (45)...........kp37/28-32.........yk?..........?

Kadonneet lampaat:
AinoEmilia (45)............kp57/31...........yk?..........4./1. yht.
Siiri Sisilisko (39)........kp57/28................yk22........1.
Äiti7 (41)......................kp66/28................y?.............8.


RKTT

Mamastella (39).............dpo24 PLUSSA 28.2.2010 :heart:
Rinja (39).......................dpo17 PLUSSA 2.3.2010 :heart:
liiza (43).........................dpo16
haave2010 (43).............dpo13
mur-mur (44).................dpo10
Solakka Silakka (40)......pp10
Onlydream (37)..............dpo4
Ninni-70 (39)..................dpo3
Mahdotontako (45)......dpo1
Little Bear (37)...........dpo0
Minnihiiri68 (41).........dpo0

[/i]

ovistestiplussapäivä = dpo-1; seuraava (eli oletettu ovispäivä, myös ilman testiä itse oletettu ovispäivä ) = dpo0; sitten dpo1, jne.; hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
 
mamastellatosi inhottavaa varmasti olla ja miettia onko kaikki hyvin, mutta pidetaan peukkuja etta on :)

Murmur vai meinaa se tati-paholainen rynnia? Ala avaa ovea!! Akkia sappiin luukut! B)

haave2010 nyt paljon peukkuja!!! :heart:

Jääräpää niin mullakin haaleni ne viivat yllattaen ja paa-asiassa samaa naytti koko viikon kunnes sit su iltana tein, kun oli ihan varma tunne etta nyt se on Oili taalla :) ja tein sen sellasesta lirusta, joka en pidatellyt yhtaan sisuksissa, kavin varmaan puoli tuntia ennen testin tekoa edelisen kerran pissalla.
Onohtu tama kuva tasta ovis suorasta :)
http://www.aijaa.com/v.php?i=5867747.jpg

Oivikki joo eilen illalla myohaan se o-plussa bongattu, etta eikos se niin mene etta siita ovis plussasta n. 24-48 tunnin paasta vasta se munasolu irtoaa? Vai mitenka pain se nyt olikaan?

 
Ihanaista Naistenpäivää kaikille :flower: niin eihän meillä mieslukijoita taida ollakaan, vaan eikös yksi mies tässä yrittänyt kerran juttua vääntää ;)

Liiza, Ottis ja Rominas suuret halit ja pahoitelut tädin tulosta! :headwall: :hug:

Tirlittan onnea plussasta :heart:

Leena peukut pystyssä että plussasi vahvistuu!! Miten muuten menee?

mimimmammalle
:'( :hug: Koeta vielä jaksaa yrittää!

matkajatkuu tervetuloa palstailemaan :flower: Onnistumisprossat on kaameeta kuultavaa, mutta toisaalta hyvä, että lääkäri ei anna liikaa turhaa toivoa. Meillä klinikan lääkäri sanoi viimeksi, että heillä vanhin omilla soluilla lapsen saanut ivf-asiakas on ollut 45 v ja vanhin luovutetuilla muniksilla lapsen saanut tuli äidiksi 50 v. Joten.. toivoa kai vielä on..?
Ite oon vasta ekan ivf:n läpikäynyt ja negaa odottelen tälle viikolle tulokseksi, tätioireet on ihan selkeet ym. tiedän vaan varmasti jo tuloksen. Mulle tuli yllätyksenä hoidosta miten omat solut on jo paskana. Ei saatu pakkaseen mitään ja yksi huonolaatunen siirrettiin.

oivikki kiitos ajatuksista :flower: Nega tulee, testaan loppuviikosta jos ei vuoto ala aiemmin. Toista ja viimeistä ivf:iä mietin tähän perään, mutta pidän pari kk:tta väliä. Sitten mahdollisesti lahjamunasolua, mutta siihen pitää miettiä vähän enemmän, nouseeko onnistumisprossa oikeesti ja rahaakin pitää säästää.
 
TirlittanOnnea! Aivan ihanaa että sulla onnistui =) :heart: :heart:
Haluatko tuonne yrjöklubilaisiin? tilastot saisivat uutta väriä ja olethan sinä aikaisemmin kirjoitellut pinoon joten minusta ansaitset listalle pääsyn jos haluat?

PÄIVITTÄJÄ laittaa kunhan kerkiää, eikö niin...

SOLAKKASILAKKA ei vielä kirvestä kaivoon, malttia testipäivään asti...

MUKAVAA NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE :wave:
 
Tirlittan1968
Mielelläni minä listaudun, kuitenkin koko syksyn täällä kuumeilin kanssanne. Leena65 kuulumisia myös kaipailen ja plussan vahvistumista kovasti toivon.
Eli
Tirlittana1968 41v ennestään yksi lapsi yritystä 1.5v

Ja oikein hyvää naistenpäivää kaikille.
 
nillanilla kyl se kirves tais jo lipsahtaa sinne kaivoon.. Ei vaan tuu positiivisuutta nyt oikeen millään, vaikka pitäis. En viitti piilotella pettymystäkään eli annan tunteiden tulla rehellisesti siten kuinka tuntuu.

Tirlittan plussanneiden lista on siirretty 1. sivulle, jotta tuo päivittäin pyöritettävä kp-lista olis lyhyempi. Ykkössivun listaa voi päivittää vain alkuperäinen listanlaatija eli Inia. Hän varmaan laittaa sut ilomielin heti listalle, kunhan palaa matkoilta.

Little Bear sori tekasin nopeasti päivitykset, kun kiirehdin kattomaan Matkaoppaita ;) Mutta eikös sulla pitäisi olla tänään kp13 jos eilen kp12?
 
Mama Stella :hug: . Lepäile nyt paljon.
Ottis ja muut tädin yllättämät, voi harmitus. Mutta uuteen kiertoon onnea! Jouluksi vauva olisi hyvä tavoite =)
Kiitos uusista onnitteluista.
Itse koetan ottaa mahd. rennosti. Peruin sen Ruotsin työmatkan. Väsymys ja turvonnut olo lienee suurimpia oireitani. Päivä kerrallaan mennään.
Tsemppiä ja paljon plussatuulia teille kaikille ja matkajatkuu67 tervetuloa :heart:
Niin ja hyvää naistenpäivää kaikille täältäkin. :flower:
 
Lämmin kiitos kaikille :heart:
Onnea uusista plussista ja :hug: neganneille.
Välillä tullut vaaleanpunaista vuotoa. Selkä ihan palasina. Masussa nyt ei kipuja.
Olen puputtanut mustikkasuklaata ja vaan oleskellut. Tällaisenä hetkenä sitä melkein itkee ettei kuulu neuvolapalveluiden pariin. Aiemmin minulla oli aivan ihana terkkari neuvolassa, jolle pystyin kertomaan kaikki huolet ja sain tukea. Sekä ylimääräisiä aikoja. Perjantaina toivon mukaan sitten olen viisaampi, kuunnellaan siis löytyykö sydänäänet ja yritellään katsella varhaisultraa.
 
Ottis
LB Sanos muuta ;) Onni, ettei ole Oili kylässä samaan aikaan. En tiedä kauanko sisko viipyy, mutt viikkoon olen henkisesti varautunut. Hän on ollut eläkkeellä jo kolmisen vuotta masennuksen vuoksi eli mulla kotona nyt toinen työsarka, kun töistä pääsen :headwall:. Mies on osoittautunut tähän mennessä varsinaiseksi aarteeksi, kun on ollut niin kärsivällinen ja ihana.

Matkajatkuu67 Kemiallinen raskaus tarkoittaa sitä, että munasaolu hedelmöittyy, mutta kiinnittyminen ei onnistu. Ts. r-testissä ehtii plussa jo vilahtaakin, mutt silti täti tulee kylään joko ihan ajoillaan tai pikkasen myöhässä.
 

Yhteistyössä