40+ so what!!! (vol. 6) - VANHA PINO

Kiitos kaikille "vahvistumistoivomuksista". Toiveet ovat aika heikossa, sillä kyllähän se tosiasia on, että tämänikäisen onnistunut raskaus olisi suurenluokan ihme. Korjatkaa, mutta mikäli luen pinon raskautuneita ja vauvan saaneita oikein, niin näillä vuosirenkailla se ei ole onnistunut. Luovuttaa en toki aio, mutta realiteetit on ymmärrettävä.

Nillanilla, etkö saanut "piikkipaketissasi" sellaista valkoista parisenttistä muoviputkiloa, jolla Menopur-pullon voi avata. Mulle hoitsu näytti, miten pullon kaulan tosiaan voi katkaista käsin tai sitten käyttämällä tätä putkiloa. Ikävää, että jouduit verisissä merkeissä piikin laittamaan. Mua jännittää sen aineen sekoitus. (Edelleen elän siinä uskossa, että piikitys tulee eteen. Niin hailakka tuo viiva on testeissä.)
Mä tulen ottamaan 150 mg (kaksi ampullia) kp 3, 5, 7. Tarkoitus kun ei ole kasvattaa montaa palleroa. Sulla annokset tietysti on suurempia ja useammin. Miehen kanssa juteltiin, että jos palleroita kasvaa kaksi, niin siltikin yritetään tärppiä. Kolme onkin sitten jo eri juttu, siitä pitää konsultoida lääkäriä, että mitäs suosittelee.
 
Mur-Mur hienoa, että käyt meidän kuulumisia kurkkimassa. Kyllä on ollut kiva, kun olet täällä samaan aikaa ollut palstailemassa. Mielelläämme sinusta kuulemme, milloin vaan kun tuntuu siltä, että jaksat kirjoitella.
 
Ottis
Vauvatoive10 Varmasti sinua nyt pelottaa, mutt yritä voittaa pelko. Me ollaan täällä sinuakin varten :hug:.

Väistämättä tässä miettii, että tosiaanko me halutaan tätä? Halutaanko me todellakin tulla raskaaksi, saada ensin se haamu ja vahvakin viiva testiin ja sitten pelätä ja jännätä seuraavat viikot ja viimein kohdata totuus, että pieni kauan toivottu, haluttu ja odotettu ihmisentaimi otetaan meiltä pois. Eihän meistä kukaan tätä halua, ei kenellekään meistä, mutta silti se voi osua kenen tahansa kohdalle, eikä sitä voi estää :'(.

Rinja Olen iloinen jos tuo teksti osui oikeaan osoitteeseen. Jotenkin se kuvasi niin hyvin ajatuksia, joita halusin sanoa, mutta joille en löytänyt sanoja ja sitten ne vain 'tippuivat' eteeni.

Tiedän mur-mur, että sinä olet vahva, vaikka voimasi ovatkin nyt vähissä. :hug: Sinä selviät tästä, eikä se tarkoita sitä, että sinun pitäisi unohtaa pieniäinen, jota sait kantaa hetken aikaa sisälläsi. Se on aina osa sinua ja sinussa se kasvaa yhä edelleen niinkuin rakkaus, jota häntä kohtaan tunsit.
 
Mur-mur, sinä olet ollut tämän pinon hyvä hengetär ja aina kannustanut muita. Tule toki kertoilemaan kuulumisistasi, jos vain jaksat. Toki ymmärrän, että ei sitä ainakaan heti jaksa lukea yhtään pätkää vauvahaaveista, jos samanaikaisesti yrittää päästää siitä asiasta irti.
Hyvä, että itku on tullut ja anna tulla vaan, niin kauan kuin itkettää.
 
Ottis
Mur-mur Tämä pino melkein kyllä kaatuu ilman sinua, mutt ethän kuitenkaan maailman ääriin mene. Varmasti on rankkaa tämän kokemuksen myötä haudata samalla myös vauvahaave kokonaan.

Nillanilla Vähäverisempää piikitystä huomiselle!

Terry Plussan vahvistumista edelleen toivottelen. Reaaliteetit on toki hyvä ymmärtää, mutt onhan niitä poikkeuksiakin, jotka vahvistavat säännön. Hienoa, että sulla suunnitelmat uudelle kierrolle kuitenkin varuulta valmiina, vaikka toivonkin, ett saat ne heittää romukoppaan ja *Huitsssssss* hiiteen :wave:.

ON Ensimmäisen kerran eläissäni olen varma, ett ovulaatio on todellakin tapahtunut, sillä alamasua on vasemmalta niin kirvellyt alkuillan, ettei se ole tottakaan ja masu muutenkin ihan turvoksissa. Ilmavaivatkin niin hirmuset, ett niistä ei kehtaa edes kirjoitella. Kuitenkin mietin, ett onko tämä ihan hullun hommaa. Jo nyt pelottaa, ett mitä jos tulisinkin raskaaksi, kestäisinkö toista keskenmenoa jne..
 
mur mur :'( :hug: :heart: Tuli elävästi mieleen itselleni käynyt vastaava tilanne. Voimia ja jaksamisia!!!
Täällä alkaa kierto lähestyä loppua. Perjantaiksi odotettavissa menkat siis. Stella on kohta 4kk:tta. Mihin tämä aika oikein kiitää? :eek:
 
Oivikille sumuilee vielä, eikös niin. Hitaasti hyvää tulee.

Ja vauvatoive10, ei tosiaan vielä tarvitse olla oireita. Vaikka kyllähän ne tavallaan rauhoittavat mieltä, jos ovat sopivan voimakkaita. Mutta harvoinhan niitä kukaan "sopivasti" saa.

OOOO, Ottis On Oivaltanut Oviksen, jes! Mä tosiaan oon oppinut oman kroppani jo niin hyvin, että voisin varmaan ruveta ovistikuttomaan haaveiluun. Joskus kyllä kroppa tekee kepposet ja silloin sitä onkin ihan ihmeissään.



 
mur mur Voimia, jaksamista, kaikkea hyvää... Ei tarpeeksi sanoja löydy :hug:
Mulla ovis oireiden mukaan just käsillä... Ei nyt ollut noita ovulaatiotestejä kuin yksi jäljellä... Eilen tikuttelin ja viivat lähestulkoon saman väriset, Tänään sitten muita tosi vahvoja oireita, koko alamasu munasarjojen seudulta juilii... ja tärähtelyt tekee "mannaa"...,ja se lima :$ No, toiveikkaana taas kohti loppukiertoa... Jaksuja kaikille oman haaveen kanssa!
 
nillanilla auts.. että noinkin voi niiden ampullien kanssa käydä. Olishan ne kynät helppoja, jos ois kaikissa lääkkeissä.. Hyviä hoitotuloksia sulle toivon ja viimeinkin sitä onnistumista!!

Terry sulla kuitenkin näkyy viiva. Ei kait se ihan aiheetta ole tullut? Ite näen aina vaan täysiä blancoja ja aina ovat negoja olleet. Toivoisin joskus näkeväni edes haamun...

Ottis hyviä mietit.. että ensin me halutaan plussaa ja sitten saadaan pelätä pahinta, että sitäkö tässä halutaan? Joskus olen miettinyt, että senkö takia en raskaudu, kun luonto yrittää säästää minua joltain suuremmalta surulta. Mutta niin on monimutkaisia nämä elämän kuviot, eivät aina tunnu reiluilta, mutta ei niitä etukäteen pelkäämällä voi jättää asioita tekemättäkään.
 
meikäläisellä.

Olen onnellinen että viihdoin kierto pitenee ja kohta kp 26 lähestyy. Tänään normi tissikivut ilmestyivät. Ei ole 2 kk sen syksyisen km jälkeen ollut kiertoon liityvänä. Vatsa turvoksissa ja aamulla menkka jomotusta, joka loppujen lopuksi loppui hetken kuluttua.

Tässä iässä, kun normi kierto kertoo ovulaatiosta ja sitä siis ei ole ollut aikakausiin. Eli viime kierrot menneet harakoille. Todennäköisesti tuo km , jäi vaivaamaan ja nyt sitten lopullisesti poistunut kehosta.

Km aikaisessa tai myöhäisemäsää vaiheessa on raskaita. Mutta elämä jatkuu ja muistuttaa siitä, että olemme vielä siinä hedelmöittymisiässä. Fertillilejä!!! Munisten laatu ei vaan ole ns. top soluja. Onnistuminen on onnen kantamoo ja raskauden ylläpito loppuun asti on taitolaji, jonkun muun sellainen, kuin oman kehomme.

Ei voi muuta toivottaa, kuin tekemisen iloa teille kaikille. Lopputulos on sitten muitten käsissä.

mimmimamma...hieman kyynisenä :(

ps. mur-mur taisit sinä olla se iltavirkku palstanhengetär.... ei tää palsta ole omiaan sinun jälkeen :( Tuu takaisin sitten, jos ja kun fiilikset muuttuvat. Ihan omasi tuntemuksen mukaiseen tahtiin....edes taustalle.pls

Terrylle vielä peukutukset :wave:
 
mimmimamma täällähän mie..en vain jaksa nyt oikein kommentoida, luen kyllä ahkeraan :(..kunhan aikaa menee hetki..niin kipeältä tuntuu nyt..ja enhän mie teitä jättää voi heti!!:)

asiaakin miulla oli..jos päivittäjä ystävällisesti poistaisi miut tuolta raskautuneista ja siirtäisi taustailijoihin-Kiitos kaunis:flower:..ilman itkua en tätäkään voinut kirjoittaa.. :'(

Kauniita unosia!!!

mur-mur
 
Ottis
Tulin kurkkaamaan josko Terry olisi plussannut :saint:. Itseasiassa aamulla piti olla palaveri ja siellä ei yllättäen ollutkaan paikalla kuin reksi ja minä ja päätettiin, ettei viititä alkaa kahdestaan palaveerata. Musta tämä on kuitenkin ihan kivaa tämä palstailu näin aamutuimaan :whistle:.

Enpä turhaan kuitenkaan tullut, kun näyttää että mimmimamman kierto on palautumassa normaaliin. Sinähän vielä ehta kalu olet kun olet jo normitisukivutkin saanut. Mulla 7. kierto menossa ja nyt vasta alkaa tuntua siltä että kroppa pelittää kuin ennenkin tai oikeastaan paremminkin. Kahdella ekalla kierrollahan tuli kemiallinen km, joten niitä ei lasketa ja ne kertoo vain siitä yritys oli kova, mutt onni ei ollut myötä.

Minnihiiri Nyt sitten vaan vielä peittoja heiluttelemaan niin hyvä tulee. Onnea RKTT-ajalle :).

SS Näinhän se on, ettei sitä kuitenkaan osaa luovuttaa ja antaa periksi, kun tuntee että pieni toivon siemen on kuitenkin jäljellä.

mur-murille :hug:!
 
viiva piirtyi Apteekin testiin tosi laiskasti. Siinähän sanotaan, että plussa näkyy minuutissa ja nega kolmessa. Kolmen minuutin aikana alkoi jotakin näkymään, mutta varsinaisen kunnon viivan tuloon kesti yli 5 min.

Pitää soitella gynelle, että pääsee hcg-määritykseen. Jos en töiltäni tänään ehdi niin sitten huomenna. Kovin suuret odotukset eivät ole, sillä kun on nähnyt kunnon plussan, niin osaa verrata tätä siihen. Jotain häikkää on. Mitään oireitakaan ei ole, mutta se voi vissiin vaihdella eri raskauksissa, joten siitä en paljoa perusta.

Mukavaa tiistaita kaikille!
 
Terry, peukut on pystyssä!

Nilla, onnea tähän hoitoon, jospa se kolmas kerta toden sanois! Hienoa että olet jaksanut vielä kolmanteen ivf:ään, mä mietin tokan aikana, että en kyllä jaksais tätä enää... mutta nyt on mieli muuttunut, ehkä se kolmas vielä keväällä katsotaan, jos tarvis.

oivikille myös hyviä munissaaliita! (niitä hyvälaatuisia)

Mustakin tuntuu että ekaa kertaa tässä kierrossa olen bongannut muniskipuja. Tietty kun ultrasta tiedän että ovis tuloillaan oikealla. Niin olipa ennen ovisplussaa siellä kipuja, varsinkin urheillessa. Aikaisemmin oon kuvitellut että nuo on kyljestä johtuvia, kun siellä on muutakin kipua olemassa. Mutta ehkä ei? Muuta oireen poikastakaan ei ole ollut... taas kuvittelen, että kyllä sen jotenkin tietäisi, jos raskaana oisi, tuntuisi jotenkin erilaiselta. Mutta nyt siis ei tunnu.
 

Yhteistyössä