40+ so what!!! (vol 5.)

Inia, ei sillä pistämisellä (onko aamulla vai illalla) ole oikeastaan mitään merkitystä. Toisissa hoidoissa oon laittanut illalla ja toisissa aamulla, ja välillä on hoidon lopussa vähän räätälöity pistämisajankohtaa jotta on saatu punktio sopivalle päivälle (klinikan aikatauluista riippuen).
Pregnyl on se kriittinen piikki että munasolut ovat *irti' nesteessä munarakkulassa valmiina poimittavaksi.

Kovasti jaksuja sulle ja roppakaupalla peukkuja hyvän punktiosaaliin saamiseksi!
 
Nyt oon syöty myös ruokaa ja olo parani kummasti. Leipä on vielä jälkilämmössä uunissa.

Inia hurjalta kuulostaa tuo sinun olosi jo nyt, toivottavasti ei enään pahene olo. Kortisoonista en ole etsinyt mitään tutkimuksia. Pitää varmaan vähän etsiä mihin vaikutus peustuisi.
 
Äh, yritin laittaa kuvaa mun r-testistä, mutta se viiva ei näy, kun avaan linkin.... Pahuksen tekniikka.

Palaillaan ensi viikolla asiaan. Nyt nukkumaan, jotta olen freesinä, kun täti on tulossa meille alkuviikosta kyläilemään. Järkyttävä kyläluuta!

Hyviä öitä :heart:
 
Huomenia tännekin ja kiitoksia tervetulo toivotuksista =)

Tarkisti kp:t ja tänään on 9 pv eli päivän heiton ilmoitin aikaisemmin.
Tänään pitää jo ovis tikku kaivaa esille ja labrailla,eilen tunnustelin kn:ää ja sehän oli pehmeä ja suu ammollaan auki :D taitaa tulla aikanen ovis aika tästä kierrosta.
Tunnustan kuulun myös jopa turhiinkin testailijoihin :kieh: vaan mukavahan se on hetken jännitystä ilmassa pitää.

Poikanen sairasti possutaudin mutta nyt jo ohi,sai niin hyvään aikaan tamiflu kuurin että tepsi nopsaan,ja muut olemme vielä ainakin toistaiseksi taudilta säästytty.

Mukavaa täälläkin jännitystä ilmassa plussa testien tiimoilta,isot +++ :whistle: :heart:

 
Huomenta pinoon! =)

Inia tsemppiä pregnyliin, varmasti on tukala olo... mutta se helpottaa punktion jälkeen. Jospa siellä onkin pikkuisia oikein tusinoittain :flower:

Leena jotain siulla siellä tapahtuu, oliskin mielenkiintoista mitata verestä hcg! Se kertoisi onko jotain tapahtunut. Voi kun se plussa tulisi, oikein kirkas kaunis viiva jota ei tarttis arvuutella!

Mur-mur taidat ollakin varsinainen testilabran pitäjä! :) On se kyllä mukavaa puuhaa tuo dippaaminen :whistle: Mulla polttelee yks sittarin testi pöytälaatikossa. Pääsin niin dippaamisen makuun ovista metsästäessä että on kyllä pitelemistä etten dippaa jo nyt! :p Päätin kuitenkin että torstaina vasta, TOTT -päivänä! Tänäänkin pissin äkkiä pönttöön aamulla ettei olisi kiusausta tuhlata ainokaista testiä...

Lugeista täytyy mennä ostamaan uusia, sain reseptin kun haamuilin elokuussa, mutta en ottanut kaikkia ja niitä on reseptissä vielä jäljellä. Kai ne myy vaikka siinä on päivämäärä mennyt... kokeilen ainakin. Mulla ne ei ole aiheuttanut mitään, tosin laitan vain yhden vuorokaudessa kolmen sijaan, oma keltis kuitenkin toimii. Täti ei niitä pelkää... eli se akka tulee vaikka olisi armeija lugeja vastassa :(

Tissit on olleet aivan hellänä, melkein kuumottaa molempia eikä ukkokaan kärsi ees hipasta! Mutta se voi olla tädin aiheuttamaa. Jotenkin alkaa tuo toivo heiketä... monesko lie yrityskerta menossa :'( Täti tulee loppuviikosta, eli torstaina jos ei ole tullut niin testi kyllä näyttää onko tulossa.

Jaksuja kaikille! Haleja!!!!
 
Heiii,

kukas oli plussannut, yritin pinoa käydä läpi,mutta sotkeuduin teidän ovisplussakuvien kanssa :D Onnea siis kuitenkin, josko siellä jollakulla näkyi jo punaista ärrässäkin!!! :hug: :heart:
Ja pahoitteluni tipahtaneille :hug:

Ei hyvin oo alkanu täälläkään tämä raskaus(?) (edelleen siis epäilen koko raskautta) Eilen istuttiin päivystyksessä hirveen VTI:n takia, oireet tuli yhtäkkiä ja paheni hetkessä. Sain lääkkeet, mutta ei auta kunnolla vieläkään :/ Töissä kiva istua kun housuissa tuntuu olevan palava muurahaiskeko :x
Ja aamulla sit tuli pyyhittäessä vielä kirkasta verta :eek: :eek: :eek: Sitä nyt seurailen,että oliko vaan joku tihutus vai alkaako kenties km ? :( Vielä ei ainakaan merkkejä siitä sen kummemmin,mutta toki pistää mietityttämään kun sen sikapiikin otin ovistienoolla...

Vaan eipä noille mitään voi, viikkoja pitäs olla 4+6 eli kassellaan tilannetta..

Mukavaista viikonalkua kaikille ja jaksamista työssä ja arjessa (ja makkarissa) ;)
 
Maanantaita kaikille!

Vielä tuohon piikitysaikaan, mulle klinikalta sanoivat että se sopii heidän aikatauluunsa paremmin (aamupiikitys). Oisko se että tekevät noita toimenpiteitä aamupäivästä (jolloin pregnyl tulee pistää illalla, ja muut ehkä sitten aamulla?). Ei mulla mitenkään hirveä olo ole, koko ajan vain epämukava. Tarkistin noi follien määrät, täsmälleen samat oli tuossa kakkosultrassa (19 kpl), tosin eri määrät eri puolilla (viimeksi 10+9, nyt 13+6). Viimeksi sitten puhkottiin 32 follia, joista löytyi 22 solua, joista jatkoi elämää vain 5 (ja siirrettiin siis yksi)... Saa nähdä kuin käy nyt.

Kuulostaa siltä että plussiakin vois olla tänne tulossa! Jännää!
 
*Muikeata maanantaina!!*


Itsekkäästi omaa napasta heti alkuunsa..

Hetken "ihmettely" ja toiveiden herääminen, on kohdaltani ohi. aamulla palelu&hikoilu kohtaus tuli ja olo ei enää NIIN "outo"..nuo vattan tuntemukset ovat vielä olemassa, mutta vähäisemmässä määrin.

..haaveilin hetken, että jospa se eilinen oireilu, oli se "virallinen" kiinnittyminen ja tästä ne r-oireet vasta lähtee lisimään..maan pinnalle palauduttu ja todettu-ei tärpännyt tällä kertaa ja alistuneena tätiä jään odottelemaan :( ..pullaa en kyllä tarjoa.. ;)


Toivon muille parempaa tärppionnea, sekä laittelen PALJON onnen pipanoita ja +++++++++ :heart: ajatuksia!!!


Enkelinäiti miulla kun oli VTI raskaana ollessa(ainut kerta molemmista lapsista)-tuli myös pikkasen verta!..älä siis säikähdä kovin :) Paljon laittelen pikkuiselle parhainta pikaliimaa!!:heart:

mur-mur
 
Heissan!

Täti tuli sitten jälleen lauantaina, eli kiertopäiviä tuli 26. Minut voi siirtää noihin taustajännäilijöihin....aika vähän pääsen nettiin, mutta silloin tällöin kuitenkin. Mukava käydä lukemassa onnistuneiden juttuja ja myös niiden jotka jaksavat uskoa siihen, että vaavi vielä tulee. Itselläni usko on näiden vuosien jälkeen melko nollassa :(

Plussa pyhyreitä kaikille yrittäjille +++++ :) Tulen kyllä sitten kertomaan, jos meillä se ihme tapahtuisi, että täti olisikin ajanut ohitse ;)
 
Onlydreamhyvä, kun pojalle lääkeet tepsivät ja hän voi jo hyvin. Onnea sinne labra puuhiin.

Liiza + peukutus tott päivälle.

Enkelinäiti oi, pikaista paranemista ja toivottavasti tosiaan tuo punainen johtui vti:stä.

Inia
Jännää samat määrät nyt vaikka lääkettä on suinulla vähemmän käytössä. Peukkutan täällä kovasti, jotta menisi hvyin tämä vko sinulla!

Mur-Mur voih sentään! on se vaan niin inhottavaa, kun tietää tuloksen jo noin aikaisin.

Hastu :hug: tädin johdosta, niin ikävä juttu. Tule toki meitä välillä moikkaamaan, ihanaa joulun odotusta ja sitä parasta lahjaa toivon sinullekin.
 
[/url]


Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

Emily67 (42)..............kp4/24-28........yk3........3./1.yht.
nillanilla (42)..............kp5/28-33........yk7.........1.
Tirlittan1968 (40)......kp6/28..............yk4...........3.
onlydream (36)...........kp9/23-29............yk?...........3.
Inia (42).................kp11/26-30.......yk15....1.
mimmimamma (47)....kp15/28..............?.............4./1. yht.
haave3 (40).................kp18/28........?............3.
Wiara (39)..................kp19/22-28............yk4..........1.
Räystäspääsky (43)...kp19/24-29............................4.
mur-mur (44)..............kp22/27-29............yk8..........3.
liiza (43)......................kp22/24-25............yk19........4.
Ämy (40).....................kp23/25-28...........yk3.........4.
Pinkki69 (40)..............kp24/26-28.........y.n.2v......1.
Leena65 (44)..............kp25/25-27........yk5........3./1.yht.
Solakka Silakka (40)..kp26/24-27........yk15........1.
Mahdotontako.............kp26/28-29..........yk2..........1.yht.
Terry64 (45)..............kp27/25-28..........y.2,5v.........2.
ikiemo (45)................kp29/20-50........y?..........4.
oivikki (41).................kp32/23-27.........yk8...........1.
Taikakuu (41).............kp33/27-32.........?.............2./1.yht.
pääpilvissä (46)..........kp49/25-43........?............1.yht.
Sariella09 (43)...........kp66/40............yk?..........5./1.yht.


Tilastojen mukaan yli 40 v. vuoden sisään n. 33% raskautuu --> 33%/27 = 8,91 Pino alkanut 21.2.2008 --> 20.1.2009 mennessä "tavoite" = 8 (mukana laskuissa ei ole kadonneet lampaat, taustailijat, reilusti "alaikäiset" ja poistuneet)

RKTT

Solakka Silakka (40)..dpo14
Pinkki69 (40)..............dpo12
Mahdotontako.............dpo12
Leena65 (44)...............dpo12
liiza (43).......................dpo11
Terry64 (45).................dpo9
mur-mur (44).............dpo9

[/i]

ovistestiplussapäivä = dpo-1; seuraava (eli oletettu ovispäivä, myös ilman testiä itse oletettu ovispäivä ) = dpo0; sitten dpo1, jne.; hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.


Plussanneet eli yrjöklubilaiset:






torpeedo (42)..17.4.2008/kp24...yk1..poika 30.12.2008
Mari66 (41)......9.6.2008/kp37.....y1,5v....poika 5.2.2009
päivänkakkara67 (41)..11.7.2008/kp40....................
mimuli (42).....30.7.2008/kp29..........yk4.......poika 31.3.2009
äittä-67 (40).......15.9.2008/kp29.....yk1....................
Karpalo67 (42)..........22.4.2009.................
velmuliina74 (34)..2.5.2009/kp24(24-30), yk7..6./1..LA 14.01.2010
OnniMaija (41)....11.5.2009/kp31 (28-30), yk3...5....LA 16.01.2010
tirulii(40)..15.5.2009/kp27/pp10..1./1.yht...LA24.01.2010
Murmukka (43)..........18.10.2009/dpo11/kp24 (28)
star-67 (42).....21.10.2009/kp26 (26-46)...yk10.....3.
Päikki (41)...25.10.2009/kp30. .y.2v...2.
Jadette (40).....29.10.2009 kp30/28-32/dpo15.....yk9....3.
Enkelinäiti (33)............17.11.2009 kp26/25-27..........yk2...........5.



Mukana myös:
Taukoilijat / Taustajännäilijät / Pinon jättäneet

Hastu39, gerpera, Hemppaliina, Hysteria, siira, lumeton, Uudi, äitijo2x, anjamarita, Saara10, Minni007, Matsalu, babo67, sinisyys, kenzie64, lapsellinen67, Karpalo67, äippä67, Pilvenpyörä, vilmaville, Pömppöli, baby5, touhu tenava, AinoEmilia, Plättä, pyrstötähti, Nuusku, Kirsikka68, Höpisijä, Elina67, ruujakengu, Mussukka67, Hellu1, einiinvaan, Rva Pikkumyy, gitte, Pennanen, annastiina, Riikkaliisa, kane, keijukka, dinosaurus61

40+ SO WHAT (VOL. 4)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1406929
40+ SO WHAT (VOL. 3)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1225015
40+ SO WHAT (VOL. 2)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1091269
YLI 40-v. KUUMEILIJA-KERHO VOL 1.
http://kaksplus.fi/keskustelu/t976636
 
HASTU :hug: Todella, todella kurjaa, ettei plussaa tullut. Jaksuja ja mukavaa joulunodotusta.

TERRY- sun hammassärky tuntuu hurjalta. Synnytyskipujen jälkeen hammaskivut menevät TOP-10 kipulistalla suoraan sijalle 2. Toivottavasti oot saanut apuja ja hammas jo parempi.

ENKELINÄITI-pidän peukkuja, ettei pienet verijäljet ole mitään vakavaa.

INIA-vointeja sullekin ja peukutan, että tää viikko menee putkeen ja tulos on positiivinen.

MUR-MUR-kunpa olisit väärässä ja plussaa pukkaisi.

LIIZA-sun tissioireet on tosi lupaavat. Viime kierrossa, kun plussasin, kihelmöi nännejä ja tuntui, kuin olisin saanut rintatulehduksen=tosi kipeet tisut. Nyt toivon, että toi on r-oiretta.

Loppukiertolaiset huhuu, mitä kuuluu ja miten oireilette?

Tirlittan, mikä sulla tilanne? Mä niin jänskätän ja symppaan sun tilannetta. Toivotaan, että kaikki onnistuu hyvin tällä kerralla.

ON-v******a sairaasti. Tänään oli muka pahoinvointia, mutta tajusin, että jos jotain oli, se oli matkapahoinvointia - istuin bussissa ja luin... Tihkut alkaneet jo. Jos jotain positiivista on, on se, että kierto on ainakin sen 25 päivää ja jos alkaa kunnolla vasta ke, on kierto jopa 26 päivää. Ei sit muuta kuin uusi clomikierto. Kierto kerrallaan menen, mutta fiilis alkaa jo olla se, että luovutan pian. Jos olisin parisuhteessa, jatkaisin toki, mutta tää mieskuvio on psyykkisesti NIIN raskas ja mun on pakko huolehtia omasta hyvinvoinnistani ja onnellisuudestani ja nyt se voi tarkoittaa tuon hulttion heivaamista pois näköpiiristä kokonaan.

No mutta mukavaa maanantai-iltaa kaikille. Mä jatkan tyttösen kanssa siivoilua ja jutustelua.
 
Hastu kiitos palstailusta ja tervetuloa aina takaisin! :flower: Toivotaan sinne sitä ihmettä kuitenkin..

Inia aika munija olet taas ollut, mutta eihän se määrä tässä taas meinaa mitään, vaan laatu. Toivotaan nyt kuitenkin, että tulee hyvät hedelmöitykset ja jakautumiset :heart: Tsemppiä ja peukkuja hurjasti keskiviikkoon!!

Terry haamujako näit? Wau!!! Toivotaan, että vahvistuu! Paranemista hammaskipuun :hug: Mullakin juurihoidon lopputarkastus tekemättä, kun rahat pitää nyt säästää vauvan alkuunsaattamiseen. Ei sitä nyt joka reikää ole varaa yksityisellä korjauttaa..

ON Täällä odotin tätiä koko päivän.. oikein tunsin kuinka se tuolla porstussa jo meluaa ja koputtaa paikkoja, vaan ei tullut.. alan pelkäämään inssipäivän puolesta, että menee taas viikonlopulle, ainakin tiukille menee. Noh, huomenna varmaan jo eukko kylässä, niin soittelen sitten klinikalle..
 
Nopeasti vaan, testannut en ole, loppuviikkon jää, jos on tarvetta :D

Kaikille kuitenkin oikein plussakasta keliä täksi viikoksi!! :heart: ++++++++++

Hastu: Pahoittelut menkoista!! :hug: , käy välillä poikkeamassa =)

mahdotontako :heart:

Koneelle tulijoita, siksi kiirettä ;)
 
Heippis!

Eipä ole täälläkään rapisteltu enkä aiokaan. Mitään normeista menkkaoireista poikkeavaa ei ole eli en odota muuta kun tätiä. Toki jos ei tätsy oo tullu perjantaihin mennessä niin täytyy varmaan tsekkaustesti tehdä. Oon viikonlopun reissussa ja sinne pitää piikit ottaa mukaan kun kp2 täytyy aloittaa....haen ekat piikitettävät vasta kun tätsy tulee (tai sen negatestin jälkeen)...sen verran huimaa mielikuvitusta täytyy ihmisellä kuitenkin olla :LOL:

Alkaa olla jännät päivät taas ku plussia testipäivästä ootellaan ja Inialla ihan kohta h-hetki käsillä taas!! Oijoi =)

Pinkkis
 
ON vielä pikkasen..
Mie sen R-testin sieltä Viljalta(hätäpäissäni;)) kerkesin tilailla, joten: Mie testaan sitten vaikka TOTT-päivänä!!:wave:..eikö kukaan miun kaverina testaisi?..*maanitteleepi*.. :D

Ps. tämä miun "outo" olo hieman palaili tänne vattan seutuville..illasta näkyy lisivän kuitennii ja lämmöt 37.1C..voi minnuuuuuu |O ..mutta mänköönsä nyt-HAAVEILLAAN SITTEN TORSTAIHIN SAAKKA!!!!! :)
 
En olekaan muutamana päivänä kirjoitellut, ja täällä on paljon sillä välin sattunut ja tapahtunut....

Ihan aluksi, tervetuloa ONLYDREAM, minunkin puolestani mukaan kuumeilemaan :)

Ikävää LEENA65, ettei se punainen viiva ole vahvistunut ja tätsyä jo oottelet :hug: Mullekin sattui viime viikolla sellainen outo tapaus, että yhtenä aamuna r-testissä (varhainen Predictor!) näkyi haalean haalea haamu, ja mieskin sen näki ja tuumaili, että viivanpaikkahan tuo mutta minä olin eri mieltä....oli niin paljon kaikenlaista oiretta ja tissit isommat kuin vuosiin :p No, seuraavaks testasin CB, joka oli puhtoinen nega ja oireetkin hävis mutta tilalle tuli tosi kipiät menkat! Alavatsasta otti oikein kunnolla. Jospa me saadaan ens kerralla kunnon plussat, eikö vaan?

INIAlle toivon helpotusta tukalaan olotilaan - niin ja sitä ++++++++++ !!!

TERRYNkin testissä on näkynyt haamu, jonka toivon, että se vahvistuisi!! =)

ENKELINÄITI - pidän peukkuja sinulle toivon että vuodot lakkaavat.

Kaikille RKTT-listan jännääjille hirmuisesti lycka till tuleviin testauksiin d =) b

Oma napa - menkkatilanne alkoi hellittää eilen, pikkusen oli oudot vuodot ja kivut...on sitä joskus vähemmälläkin päästy! Mielialakin alkaa hiljalleen nousemaan ja hmmm.....tuo mies tuossa sohvalla alkaa tuntua taas aika kiehtovalta ja kiinnostavalta :heart: Tosin hän on lähdössä reissuun to-su joten toivotaan ettei oili pamahda just sillä välin.... :/ Ovislaskureiden mukaan h-hetki olis vasta ensi maanantai tai tiistai. Toivossa on hyvä elää. Niin LEENA niistä foolihapoista: mulla tällä hetkellä vain Beroccaa mutta en tiedä onko siinä riittävästi tuota foolihappoa. Sitten mullon jotain Triomega woman-kapseleita. Gefilus-tehojuoman juon joka päivä --- pitää hiivat loitolla.

Tyttelöiseni sai sikapiikin tänään, kipeä käsi ja päänsärkyä mutta ei vielä kuumetta. Sinne se jo meni, peiton alle tutumaan. Taidanpa itsekin kohta ja kaappaan tuon miehen tosta sohvalta minua lämmittämään,

:heart: Rauhaa ja rakkautta :heart:
 
Mä jatkan tätä omanapaisuuttani, sillä en pysty keskittymään hammaskivulta muuhun. Sorryt edelleen. Mur-murille sen verran, että tulen torstain testikaveriksi, jos ei menkat ala ennen sitä. Tn. ei ala, sillä ovis oli niin myöhään. Nega sitten testiin piirtyy, kun ei oo mitään oireita, mutta olen ainakin hengessä mukana... Jos joudun/pääsen hammaslääkäriin ennen torstaita, pitää taas testata.
 

Yhteistyössä