40+ so what!!! (vol 5.)

TOINEN KYSYMYS:
Katselin niitä koeputkihedelmöityksen alla otettuja verikokeen tuloksia eilen, minulta ne otettiin kierron 3. päivä jolloin on vielä ihan kuukautiset .
FSH oli 5,8.
Onko se siis hyvä vai huono? Lääkäri sanoi vain silloin että ihan ok kohtainen.
Muistelen että täällä oli joskus FSH keskustelua, otettiinko teillä muilla alkukierrosta ja onko luku siis parempi vai huonompi mitä pienempi tai suurempi?
 
Onnea PINKKI ötökästä
Kauhian kuuloista, että roskiin ovat yhden tuollaisen viskanneet.

Voi MIMMIMAMMA, kun se sun haamusi sieltä vahvistuisi!!! Toivon sitä koko sydämestä!

SOLAKKASILAKKA, pahoittelut negasta! Voikun se vielä plussaksi muuttuis. Mulla on kans samantapainen tilanne, kuin sinulla kun lapsia ei vielä ole. Eikä välttämättä niitä ole tarkoitettukaan minulle ja hyväksyn kyllä myös senkin ajatuksen. Varmasti tulisin sitä suremaan, mutta en siihen kuole enkä aio siitä katkeroitua. Sitten vaan täytyy keksiä uusi suunta elämälle. Hyvä puoli siinä on se, ettei tarvi käyttää ehkäisyä kun ei tarvi pelätä raskaaksituloa.

TERRY, jos tarvit taas päivitysapua, olen to-pe käytettävissä. Tarvin nimittäin tammikuun alussa vastapalvelusta, kun lähdemme pariksi viikoksi etelään.

VAUVATOIVE, sun FSH on oikein hyvä!
 
Pinkki, onnea matkaan kyytiläiselle!

Solakka Silakka, se tyhjän tyhjä ruutu on NIIN masentava.... jaksamista eteenpäin! :hug:

(mä joskus mietin että pitäiskö ostaa noita testejä, joilla tulee helposti haamuja... jos ees kerran elämässään näkis edes sen haamun... :) Oliko ne nyt Predictoreja? Saako ihan apteekista?)
 
**Oikkein kirpakkaa talvista Torstai päivää!!**

vauvatoive10
..tuoltapa tietoa..

http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/tutkimukset.asp?id=10133&char=f

..ja siun FSH-arvo on hyvä, niin kuin Wiarakin sanoi=) ..

..ja testauksesta..hmmm..se kun on niiiin vaikia jännätä sinne oletettuun vuotoon asti ;) ..mutta..

ovisplussasta(hedelmöittyminen) 10vrk. SAATTAA jo jotain "haaleaa" näkyä-mikäli tärppi käynyt.."maltti on valttia" tietenkin tässä testaus asiassa(minä parashin puhumaan:p)

HEI!! :wave: ..testaileeko joku tänään TOTT-päivänä?? ..mie jännään kovin..
..tuleeko sieltä punaista/sinistä viivasta, tahi plussaa jollehin!!!?? :)


..äskettäin kun kaffetta join, sain taasen hirrrrrveääään hikoilupuuskan-..nämä on inhoittavia premenopaussin oireita-KÄÄÄÄK!!|O..

Terkuin. mur-mur

..niitä oireita odotellessa, aika käy piiiiitkäääääksi!!!
..aamulla herätessä vähän huono olo(mukamas)..ja yöllä oikialla hienoa jomotusta, repi jalkaan asti.. just, just.. ;)


Plussakasta päivänjatkoa kaikille:heart:!!!!!!!!!
 
Inia Predictoreja saa Apteekeista&netti apteekeista/firmoilta..mie en kyllä haluaisi juuri tuon "epävarmuuden" takkee noilla testailla..ei tiedä tuleeko "haamu viivanen" hcg:stä vaiko jostain virtsan epäpuhtaudesta..paitsi tietysti, jos testaa ihan siellä kierron viimosilla päivillä! =)..juu ja se Vilja Sensitive on myös herkkä..monien mielestä antaa testiajan jälkeen AINA jotain viivasta..vaan, eihän niitä r-testejä saisikaan tulkita enää testijan jälkeen!!!

Apteekin omasta testistä valmistaja keronut hyvin, että: Testi saattaa antaa TESTIAJAN JÄLKEEN heikkoja viivoja, johtuen virtsan epäpuhtauksista, LH:sta..jos testiaika max. 10minsaa ja näkyy vaikka 15min sisällä SELVÄ punerva viivanen, voisi sitä tulkita vielä plussaksi(monella näin käynytkin)..mutta, jos viivanen(usein harmahtava) ilmestyy usiamman tunnin jälkeen testauksesta-EI saa tulkita enää!!
 
Heissan kaikki 40+ ihmiset
Ajattelin itse myös kirjoittaa ja kertoa että on taas iskenyt vauvakuume. Kävin ottamassa horminikierukan pois 14.12. olihan se jo ollut paikalla 3 vuotta ed. synnytyksestä. Ja sitä ennen oli kierukka ja poiston jälkeen meni 2-3 kk niin olin raskaana ja sain 2006 ihanan tytön.
Nyt kun tulisi raskaaksi ja saisi kaksoset niin olisin ikionnellinen.
 
vauvatoive10 nettifirmoilta(useilta) löytyy noita herkkiä 10 testejä..esim. kotitestin liuska r-testit, ovat 10..5 herkkyyttä tuskin on vielä olemassakaan(ainakaan suomessa).. ;)

..ja oikkein olit katsellut tuolta taulukosta: alkukierto ja siun arvo oikkein hyvä!!:D ..miulla oli 3.4 ja luteaalivaiheessa-sekin kuulemma hyvä. =)
 
mur-mur sullahan on sitten kanssa tosi hyvä arvo, siis ymmärsinkö oikein että kun vaihdevuodet lähestyy arvot kohoaa? mitä isompi luku sitä huonompi?
Tänään ei huvita yhtään tehdä töitä, olen vain tekevinäni, ajatus harhailee :)
 
ani65 Tervehdys!!:wave: ..me olemmekin samaa vuosiluokkaa =) ..ai, kaksosista sie haaveilet..ihanko luomuna?.. :) Kovasti Onnen pipanoita matkaan ja toivotaan sen plussan näkyvän testissä yhtä nopsaan, kuin aiemminkin!!:heart:..todella nopsaan siulla tärppi olikin käynyt edellisellä kertaa:)

Jos haluat kanssamme kuumeilemaan esim. listalle, ilmoitteletko vähän tietojasi: ikä, kiertopäivä/kierronpituus, monesko yristyskerta ja monesko lapsonen haaveissa
 
Tuossapa vielä kotitestin herkkää testiä kaupan..ja itse en ole noilla saanut haamun haamua!!..eivät ilmeisesti anna ns. turhia "viivanpaikkoja"(harmaata testiviivasta)

http://www.kotitesti.fi/erittäin_herkkä_sofi_one_step_raskaustesti_pr_220.html

http://www.mammaksi.fi/product_info.php?products_id=47&pc=24

..tuossapa toisen firman ja onkin puikkotesti, joka siitä tykkää enempi :D

http://www.testikauppa.fi/tuotteet/raskaustesti?gclid=CNDW4OO53Z4CFUQM3god2REvNA

Predictorin "UUSI" herkkä testi..

http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/TE2006880

http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/KYA/Products/TE1990910

..eli näitä riittää joka makuun ja lähtöön :D ..

 
Hei taas... Täti tuli... :/ Ilmoittauduin samalla paikallisen yksityisen lääkäriaseman gynen varausjonoon, joka on kaksi-kolme kuukautta pitkä! Aika menee näillä näkymin siis maaliskulle saakka. Mutta toivoa ei ole menetetty ja jatkamme harjoituksia "luomusti" greippimehun" ja vihreän teen voimalla ( jostain eglannin kielisestä julkaisusta luin, että tästäkin olisi apua?...)
 
haave2010 voi, olen pahoillani-ISO lämmin:hug:..mutta jatkakaa sitkeästi luomuilemalla siihen saakka, kun hoitoihin(kenties) päädytte. Paljon Onnea matkaan siulle!!:)..se luomu plussahin:heart:voi yllättää, elämässä sattuu ja tapahtuu..
 
[/url]


Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

Tirlittan1968 (40)......kp3/28..............yk5...........3.
oivikki (41).................kp4/23-27.........yk8...........1.
Emily67 (42)...............kp5/24-28........yk4........3./1.yht.
onlydream (36)..........kp6/23-29............yk?...........3.
mimmimamma (47)....kp7/28..............?.............4./1. yht.
Roosamaria69 (40)....kp8/28................yk8......3.
Inia (42)..................kp10/26-30.......yk16....1.
Räystäspääsky (43)...kp15/24-29............................4.
Pinkki69 (40).............kp15/26-28.........y.n.2v......1.
haave3 (40)...............kp16/28........?............3.
Lumisydän (45)...........kp16/28-32.....?............?.
liiza (43)......................kp17/24-25............yk20........4.
Wiara (39)..................kp17/22-28............yk6..........1.
Mahdotontako..............kp19/30............yk2..........1.yht.
Ämy (40).....................kp20/25-28...........yk4.........4.
Sariella09 (43)...........kp20/40............yk?..........5./1.yht.
mur-mur (44)..............kp21/27-29............yk9..........3.
Terry64 (45)...............kp22/25-29..........y.2,5v.........2.
Ottis (42).....................kp23/25-27.........yk5........1.
Iida-Karoliina (45)......kp23/23-26.......yk8...........5./1. yht.
Leena65 (44)..............kp24/25-27........yk6........3./1.yht.
Solakka Silakka (40)..kp24/24-27........yk16........1.
vauvatoive10 (42)......kp24/28-31..........yk1.........3./1. yht.
nillanilla (42)..............kp29/28-33........yk7.........1.
haave2010 (43).........kp30/29.....yk?......4./1.yht.
ikiemo (45).................kp36/20-50........y?..........4.
nallekalle (40)............kp42/?...........yk1...........6.
Taikakuu (41).............kp57/27-32.........?.............2./1.yht.
pääpilvissä (46)..........kp73/25-43........?............1.yht.


Tilastojen mukaan yli 40 v. vuoden sisään n. 33% raskautuu --> 33%/27 = 8,91 Pino alkanut 21.2.2008 --> 20.1.2009 mennessä "tavoite" = 8 (mukana laskuissa ei ole kadonneet lampaat, taustailijat, reilusti "alaikäiset" ja poistuneet)

RKTT

Iida-Karoliina (45)...........dpo15
Solakka Silakka (40)......pp13
nillanilla (42).................pp13
Ottis (42)...................dpo11
Leena65 (44)..............dpo10
vauvatoive10 (42).......dpo10
Ämy (40).....................dpo6
mur-mur (44)..............dpo4
Mahdotontako.............dpo3
Terry64 (45)..............dpo3
Pinkki69 (40)..............pp1

[/i]

ovistestiplussapäivä = dpo-1; seuraava (eli oletettu ovispäivä, myös ilman testiä itse oletettu ovispäivä ) = dpo0; sitten dpo1, jne.; hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.


Plussanneet eli yrjöklubilaiset:






torpeedo (42)..17.4.2008/kp24...yk1..poika 30.12.2008
Mari66 (41)......9.6.2008/kp37.....y1,5v....poika 5.2.2009
päivänkakkara67 (41)..11.7.2008/kp40....................
mimuli (42).....30.7.2008/kp29..........yk4.......poika 31.3.2009
äittä-67 (40).......15.9.2008/kp29.....yk1....................
Karpalo67 (42)..........22.4.2009.................
velmuliina74 (34)..2.5.2009/kp24(24-30), yk7..6./1..LA 14.01.2010
OnniMaija (41)....11.5.2009/kp31 (28-30), yk3...5....LA 16.01.2010
tirulii(40)..15.5.2009/kp27/pp10..1./1.yht...LA24.01.2010
Murmukka (43)..........18.10.2009/dpo11/kp24 (28)
star-67 (42).....21.10.2009/kp26 (26-46)...yk10.....3.
Päikki (41)...25.10.2009/kp30. .y.2v...2.
Jadette (40).....29.10.2009 kp30/28-32/dpo15.....yk9....3.
Enkelinäiti (33)............17.11.2009 kp26/25-27..........yk2...........5.
erka (36).....................kp30/27-30........yk2.......3.



Mukana myös:
Taukoilijat / Taustajännäilijät / Pinon jättäneet

Hastu39, gerpera, Hemppaliina, Hysteria, siira, lumeton, Uudi, äitijo2x, anjamarita, Saara10, Minni007, Matsalu, babo67, sinisyys, kenzie64, lapsellinen67, Karpalo67, äippä67, Pilvenpyörä, vilmaville, Pömppöli, baby5, touhu tenava, AinoEmilia, Plättä, pyrstötähti, Nuusku, Kirsikka68, Höpisijä, Elina67, ruujakengu, Mussukka67, Hellu1, einiinvaan, Rva Pikkumyy, gitte, Pennanen, annastiina, Riikkaliisa, kane, keijukka, dinosaurus61

40+ SO WHAT (VOL. 4)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1406929
40+ SO WHAT (VOL. 3)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1225015
40+ SO WHAT (VOL. 2)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1091269
YLI 40-v. KUUMEILIJA-KERHO VOL 1.
http://kaksplus.fi/keskustelu/t976636
 
Hyvät arvot sinulla vauvatoive10
Olen pahoillani tädin tulosta haave2010
Tervetuloa myös minun puolesta ani 65 Kiva olisi kun nytkin sinulla tärppi nopeaan kävisi saisi pikku tyttösi sisaruksen =)

Posti toi testit tänään ,ne pakkasen armoilta hain postilaatikosta poies. Hetken tuossa maltoin antaa lämmetä ja sitten testiä tekemään.. ja aivan puhdas NEGA han se siihen ruutuun tuli. Pettynyt olen ,kuinkas muuten.. :'( Kohta kuitenkin joulutohinat niin päällä että ei ehdi kauan surra. Tätiä vain nyt odottamaan josko tänään sallisi kiireiltään tulla..

Lämmöt yhä kyllä korkeella, vähän enempi kun eilen että ei kyllä varmaan vielä tänään tule.
Mutta tuskin jättää tämän nurkan väliinkään =)

Plussa tuulian niille seuraaville testailioille puhaltelen täältä :heart: :heart: :whistle:
 
Hei Iida-Karoliina, roikun vielä töissä hetken ja lähden just kotiin.
Tosi kurjaa, minäkin jo ajattelin että nyt sulla tärppää, olet niin positiivisesti kannustanut meitä muita, no mutta ehkä seuraavaksi on sitten sun vuoro. Sulla on niin lyhyt tuo kierto, mulla on kierron päivä 24 ja sulla 23, mutta mun kierto on pitempi, joten ei ehkä kannata vielä testatakaan. Oliko sulla sellainen herkkä testi, 10 ?
Mulla varmaan alkaa menkat kanssa viikonlopun jälkeen, jotenkin sellainen tuntemus masussa, vaikka muuta toivon.
Uusi vuosi, uusi yritys, uusia poppakonsteja????
 
Ottis
Pikainen moikkaus! Haave2010 Pahoittelut ja lohtu :hug: tädin saapumisesta :(. Tiedän kuinka kurjaa on jo saada toiveita ja sitten pettyä :'(.

Iida-Karoliina Pahoittelut sinullekin negasta :hug:. Eihän sitä kuitenkaan tiedä jos vielä plussaksi muuttuu. Tätiähän ei ole vielä kuulunut eikä se ole kai oireillutkaan? Toivotaan viimeiseen asti ja todellakin: Jos nyt ei ollut onnea, niin seuraavalla kierrolla sitten sitäkin enemmän.

ON Luulen eilen haaveilleeni ihan suotta, sillä tänään ei tisut ole olleet läheskään niin kipeät kuin eilen. Masussa välillä tuntuu jotain, mutt tätiähän se vain enteilee. Minäkin sain tänään testejä paketin, mutt jospa nyt malttaisin ainakin sinne lauantaille odottaa ennenkuin testailen. Mieluiten sunnuntaille. Pitää säästää noita tikkuja seuraavaankin kiertoon =). Testasin muuten (laserilla) paketin lämpötilan kun toin sen sisään ja reilua 18 astetta näytti. Saattoi olla postipoika just sen laatikkoon pudottanut ja uinaili muutenkin soppelisti lehden välissä.
 
Ottis
Vauvatoive10 Ehkäpä aamupisusta voisit jotain hajua tilastasi herkällä (10MIu/ml) testillä saada. Me ollaan samoilla viivoilla, mutt mulla tunne, ett edes haamua ei tule vaikka kuinka herkkä testi olisi, joten en testaa :headwall:.
 
Kokeiden tulokset oli LH 5,7, FSH 7,8 ja prolaktiini 178. Eli ei vissiin niiden suhteen hätää!

Mun mies viisi vuotta vanhempi, siis 45 v. eli päinvastoin kuin suurimmalla osalla teistä :LOL: ! Eipä se ikä tässä vaiheessa niin paljon merkkaa, paitsi tietty naisella, kun haluaa lapsia :'(
 

Yhteistyössä