Teretulemast
Ani65 ja
Siiri Sisilisko :flower:! On tää melkonen ketju kun tänne aina vain löytää tiensä ihmiset. En ole itsekään kuin reilun viikon täällä pörrännyt ja sakki on jo kuin omaa =).
Yks "paha" juttu tässä on ollut. Olen intaantunut ihan "himona" tikuttelemaan noilla r-testeillä ja sen puoleen on ollut kurja kierto, kun ei ole tullut edes haaleata plussaa. Tänä aamuna viimeks lankesin kiusaukseen ja tein Davidin herkän testin ja just nyt on sellanen olo, etten enää ikuna koskaan milloinkaan tikuta varmaankaan yhtään mitään, kun aina vain pettyy
. Ainoaksi positiiviseksi asiaksi voin sanoa, ett tällä ja viime viikolla tekemäni testit ovat toimineet. Kontrolliviiva on nimittäin tullut just sinne minne pitääkin, voimakkaana ja vahvanakin, mutt jo ei pisussa kerta ole Hcg:ta niin eihän siihen testikohtaan sit tulekaan mitään, vaikka kuinka toivos tai tuijottelis. Tämä on totuus :|.
Erka Ymmärrän fiiliksesi tuon suhteen, että haluat ultraan mahdollisimman pian. Keskeytynyt km on jotain sellaista, joka ei varmaankaan jätä rauhaan seuraavassa raskaudessa. Tuossa olen kyllä eri mieltä, ett sydämen syke näkyisi jo viikoilla 5+3 tai 5+4. Tämän sanon vain siksi, ettet pettyisi ja pelästyisi suotta jos mitään ei näykään. Itse kävin eka kerran ultrassa viikolla 7+1, alkio oli silloin ultran mukaan 6+3 ja gyne sanoi, että jos olisin edes päivänkään myöhemmin tullut niin oltas voitu jo syke nähdä. Itse tiesin milloin oltiin oltu rakkauden asialla ja epäilin tuota 6+3:kin, mutta kun lekuri sitkeesti väitti, ett menkat ovat voineet heittää, uskoin ja uuteen ultraan mentiin viikolla 8+2. Silloin alkio todettiin kuolleeksi ja oli edellisestä ultrasta kasvanut vain päivän verran
. Tottahan se, että mulla oli tuolloin ovis viivästynyt ja baby olikin saanut alkunsa 4 päivää myöhemmin kuin ensin oletin. Sopi lemmiskelyjenkin kanssa. Onnea Sulle Erka ultraan ja toivotaan, että vauvan alulla kaikki hyvin.
mur-mur Jotenkin nuo juttusi kolahtivat minuun. Minä ja mun mieheni olemme nimittäin niin erilaisia luonteiltamme, ett en itekään ymmärrä miksi vielä ollaan yhdessä. Tai ymmärrän. Tänään yksi työkaveri sitä kysyikin ja sanoin, ett yhdessä ollaan, koska mies ei lähde, vaikka mitä tekisin. Niin yksinkertaista se on. Välillä eletään seksittömässä suhteessa kuin sisko ja sen veli tai ollaan muuten vain kuin vieraita toisillemme ja sitten yritetään vähän petrata, kun mulla on oviksen aika. Ei ole ehkä tervettä? En tiedä miten tässä on näin päässyt käymään, mutt viime kesänä olisin varmaan tosissani eronnutkin, ellen sitten yllättäen huomannut olevani raskaana.
Raskauskaan ei suhdetta kovin parantanut, vaan mies joi viikonloput, kunnes tein siitä kovalla kädellä lopun. Arkisin oli äkäinen ja kiukkuinen koko ajan jostain, vaikka kaiken piti olla periaatteessa hyvin ja oikeastaan paremmin kuin oltas koskaan voitu uskoakaan. Keskenmenon jälkeen elo oli jonkin aikaa silkkaa helvettiä, sillä mieheltä en saanut myötätuntoa tippaakaan ja yhdessä ei voitu surra, koska hänen miestään oli turha surra sellaista, mille ei ite voi mitään ja mitä ei takaisin saa. Tällainen stoori.
Kai mä miestäni kohtaan kuitenkin jotain tunnen, sillä tänä aamuna vihlaisi, kun huomasin hänen siivonneen keittiössä sotkunsa, eikä ollut lähtenyt niin kuin yleensä. Ei ollut multa illalla nättiä vetää riitaan vielä sitäkin kuinka aina vain siivoan jälkiään. Korpesi vaan niin mahdoton, ett suusta tuli paljon juttuja. Minä muuten olen rapu, nouseva merkki skorpionissa. Tässä tytössä löytyy siis varmasti piikikkyyttä ja helv****moista sinnikkyyttä, kun jotain päätän.