...ihanaa oli lukea kuulumisiasi ja asiat tuntuvat olevan oikein lemmekkäällä mallilla!
Minulle on koominen olo meidän lemmiskelyistä, sillä nyt vasta ymmärrän miten olosuhteet ovat vaikuttaneet meihin molempiin....alkuaikojen mieletön intohimo on "hieman" laantunut ja uni tuntuu usein olevan se tärkein tarve. Minulla on erittäin hektistä töissä ja samalla teen pientä kirjaprojektia kotona ja työt kulkevat aina kotiinkin. Miehellä on bändiharjoituksia ja keikkoja nyt kiitettävästi ja lähtee usein illaksi pois. Mitja on meidän keskipisteemme, kun olemme kotona ja hänen kanssaan touhutessa on aivan ihanaa, mutta illalla olemme miehen kanssa molemmat todella väsyneitä. Asumme aika ahtaasti ja Mitja jakaa meidän kanssa huoneen, toisessa makuuhuoneessa on teinityttöni. Kuukahdamme illalla väsyneenä molemmat ja aamulla minulla on aikainen herätys töihin....Meillä oli todella intohimoinen pieni jakso ennen ovistani ja oviksen aikoihin olimme molemmat äärettömän väsyneitä....mies yritti tehdä aloitteita, mutta minä olin järkyttävän väsynyt. Ennen aamuherätystäni töihin sitten menimme ovispäivänä olohuoneeseen...Mitjaakaan ei viitsi herättää. Ensimmäisen kerran ostin ovistestejäkin, en ole koskaan huomannut minkäänlaisia oireita. Nyt olemme impulsiivisesti katsomassa hieman isompaa ja huomattavasti halvempaa asuntoa vähän kauempaa keskustasta....olisihan se ihanaa saada oma makuuhuone! Samalla hieman toiveikkaana mietimme josko meitä tulevaisuudessa olisi vielä yksi enemmän...
Minulla on aivan erilainen suhtautuminen nyt, kun Mitjaa yrittäessä. Olen hänestä jo niin äärettömän kiitollinen, että en jännitä samalla lailla...onnistuminen olisi ihanaa, mutta näinkin on hyvä. Jotenkin tulin tänne palstallekin alunperin ehkä omalla tarinallani rohkaisemaan, että monen epäonnistumisen jälkeenkin voi onnistua ja meillekään ei paljon toivoa annettu ja ihme kuitenkin tapahtui...Olisiko sitten meillä luge-ihme, joten tsemppiä kaikille muillekin lugeilijoille! Toivon niitä pieniä ihmeitä niin kovasti tänne! Kaikki mahdolliset apukeinot kannattaa käyttää ja ainakin sitten on sellainen olo, että yritetty on. Varmasti täytyy myös myös miettiä miten elämä jatkuu, jos ei onnistukaan. Se on ihan hirveän raskas asia, mutta todellakin muitakin raskaita asioita elämässä on...Matsaluko siitä kirjoitti, murheiden vakiosta. Itselläni on kyllä elämässä monta erittäin raskasta asiaa ja kulkevat tässä nykyisessäkin elämässä ihan koko ajan mukana....En ole varmaan vuosiin nukkunut kunnolla, kun murehdin esikoispoikaani. Mitjasta tunnen vähän huonoakin omaatuntoa, kun hän on melkein kuin uusi alku...Muutenkin luulen, että monelle meille 40+ vauvakuumeiselle vauvahaave on samalla haaveilua uudesta alusta. Ihanaa, että on myös rohkeita naisia, jotka yrittävät yksin! Minä tunnen myös miehiä, jotka haaveilevat yksin ja se on vähän vaikeampaa!
Yritän kovasti rauhoittaa elämäämme ja ehkä vähentää lainataakkaamme, joka on pääosin minun vastuulla ja katsotaan millaisia elämänmuutoksia meille on tulossa tämän vuoden aikana...Työ on inspiroivaa ja minulla on aina ollut tarve haalia vielä ylimääräisiä "luovia" projekteja, mutta Mitja tarvitsee paljon aikaa, että monet projektit olen nyt jättänyt myöhemmälle. En aktiivisesti ehdi kirjoittelemaan usein palstalle, mutta olen hengessä mukana ja luen kuulumisia....Luge-oireita alan nyt tarkkailemaan...
Viikonloppuna olimme Mitjan kanssa miehen flamenco-konsertissa ja aivan upeaa oli katsoa niin kauniisti raskaana olevan flamenco-tanssijan sensuellia ja energistä tanssia...Mitja oli puettuna liivipukuun ja tutkaili lähes koko konsertin lattian valonumeroita ja flirttaili vieressä istuville ja takahuoneessa myöhemmin tanssijoille ja muusikoille. Isin ylpeyttä oli liikuttava katsoa.