Rominas Kyllä se viiva vielä siihen testiin tulee ja jää pysymäänkin. Mulla on kerran käynyt noin, ett viiva näkyi aivan selvästi ja sitten se häipyi yht'äkkiä ja jäi haamuilemaan. Kyllä siellä sun kohdussa jotain tapahtuu. Plussatuulta :heart:!
Mahdotontako Kiitti tsempistä :flower:! Sullapa on lyhkäsiä kierrot olleet, mikäs kp sulla nyt on? Milloin päästään sitä ei niin mahdotontako jännäämään :heart:?
Sen puoleen olen katkera, että jos mies lasta tosissaan haluaa, vaivautuu hän myös useammin kuin kerran oviksen aikaan pupuilemaan. Raivoissani lähdin lopulta ajamaan toimistolle. Mies ei heti paikalla ollut, mutt tuli viiden minuutin sisään kun soitin ja silloin jo kihisin niin, ett miltei olisin voinut listiä koko miehen. Tuli halimaan ja mä sähisin, että
"Painu siitä sisälle, ett saat kuulla elämäs saarnan!" ja mies luikki nöyränä sisälle. Niinpä sitten saarnan pidin, mutt se ei kovin tehokas ollut, sillä en todellakaan enää löytänyt sanoja, vaan itku oli ihan tulla. Mies kysyi sitten lopulta, ett
"Onko se nyt sitten liian myöhästä?" ja minä sanoin, että kyllä vaikka teoriassa tiedänkin, ett näin ei välttämättä ole, mutt liian myöhäistä oli siihen, ett olisin saanut sisääni ns. uunituoreita simppasia, enkä taas vähintäänkin 9 päivää pusseissa lilluneita
.
Me siis pupuiltiin toimistolla ja siitä oli romantiikka kaukana. Mies ei sängyltä noustessaan uskaltanut edes suudella, vaikka meinas, vaan lopulta puristi kättä kuin vieras konsaan ja sanoi kiitos. Naurattas, jos en vieläki olis niin vihainen :headwall:.
Ei tämä sota ole tässä vielä, vaan pidän huolen, ett mies saa totisesti tänään kuulla kunniansa ja oikeastaan toivon, ett tästä panosta ei edes sitä haamusta tulisi, sillä miehen ei tarvitse todellakaan kuvitella, ett kertapanolla näistä jutuista selviää, grrrrr..
Ja jos tästä tärppi tulisikin, niin olispahan lapsen alkuunsaanti ainakin ollut ikimuistoinen.
mur-mur Meillä taitaa molemmilla olla vähän hormonimyrskyä, ku mullakin on näitä tuntemuksia ollut jo neljä päivää. Välillä tuntui kipu muniksessa hellittävän, mutt siellä se on vieläkin. Toivon nyt puhkeamisen tuntevani, ett tiedän onko tosissaan pienintäkään toivoa. Minä nimittäin hullun lailla uskon, ett mun ukon simppaset vaativat pikkasen tavallista enemmän aikaa uiskennella asemapaikalle ja valmistautumiseen
.