Taaville kilokaupalla viivan vahvistumista! Niin kuin
mur-mur sanoi, ei vielä kannata huolestua, sillä plussa mikä plussa=raskaana olet. Mä olen kans lukenut ainakin triljoona tarinaa siitä kuinka viiva ei ole vahvistunut pitkään aikaan, vaan vasta myöhemmin. Hirmusti väripatruunoita lähetän ja toivon hurjasti että pian voit huokaista helpotuksesta :heart:!
Morticia, ymmärrän oikein hyvin että liika aika pistää mielikuvituksen liikkeelle. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä keskittyä johonkin tekemiseen, keksi itsellesi joku projekti, joka vie sun keskittymisen kokonaan. Tsemppiä Morticia, toivon sulle parasta lopputulosta, josta toivottavasti saadaan kuva pian :hug:.
Kiitos
mur-mur, mä annan kans pojot itelleni rehellisyydestä. Julmaahan se on totuus sanoa ja kuulla, mutta muuhun en pysty enkä halua.
Alussahan tää mies osteli mulle lahjoja ja jos erehdyin kaupassa katsomaan vaikka jotain vaatetta, seuraavana päivänä sain sen lahjapaketissa kera rakkauskirjeen. Viikonloppuisin oli yllätystä yllätyksen perään; kylpylää, hienoja ravintoloita ja sellaista pientä.
Alussa ja muutaman kerran sellainen tuntuu mukavalta, mutta kun mä en halua lahjoja, kylpylöitä enkä mä nauti hienoissa ravintoloissa ramppaamisesta. Siis
joskus toki, mutta tykkään ihan tavallisesta normaalista elämästä, jossa kukaan ei PALVO ketään. Oon joutunut
kieltämään häntä antamasta mulle lahjoja ja yllätyksiä, koska inhoan yllätyksiä ja haluan itse valita vaatteeni ja tekemiseni. Lahjat on asia erikseen ja kuuluu mun mielestä luokkaan satunnaisesti silloin tällöin.
Puhuttuani asiasta miljoona kertaa, nyt hän on jo luopunut tuosta konkreettisesta antamisesta, eikä se ole enää uskaltanut kukkiakaan ostaa (menee ääripäästä toiseen, keskitietä ei hänelle ole). Tosin vieläkin hän viittaa kintaalla jos joku asia on kallis (ja hän ei ole mikään miljonääri, ihan tavallinen palkkatyöläinen niin kuin mäkin). Henkisesti se ei ole osannut antaa tilaa, vaan ajattelee kaikki omat tekemisensä mun kautta; mitä mä mahtaisin haluta jne. Ja vaikka oon sanonut hänelle että musta tuntuis mukavalta, jos hän eläis omaa elämäänsä, niin kuin minäkin omaani, niin tää suhde olis normaali ja tasavertainen ja voisin kunnioittaa häntä. Mutta nyt tilanne on se, että hän hakee mun hyväksyntääni joka asiaan; hän on ikään kuin valmiudessa palvelemaan mua koko ajan eikä elä ite ollenkaan. Hänen päänsä yläpuolella on sellainen ajatuskupla, jossa lukee mitä minun nyt kuuluu tehdä?! Vaikea selittää tilannetta niin, että siitä sais kokonaiskuvan, kun näistä kertomistani yksittäisistä esimerkeistä saa vain sellaisen kuvan, että mä olen kiittämätön hirviö, kun en osaa arvostaa lahjoja ja palvontaa.
Juu-u, on tää vähän erikoinen mies, tosi kaukana suomalaisesta tunnevammaisesta. Tällä mun miehellä tunnevamma on toisenlainen, tullut lapsuudesta kait. Hän jopa koputtaa (meil ei oo ovikelloa) ennen kuin avaa oven avaimella. Kysyin miksi koputat kun tulet omaan kotiisi, ei sun tarvii! Hän vastasi että hänet on opetettu lapsuudestaan asti koputtamaan ennen kuin astuu ovesta sisään. Periaatteessa ihan kohtelias juttu, mutta mulle ei ole lapsuudenkodin jälkeen tullut mieleenkään omassa kodissani koputella ja olla vähän niinku kylässä. Hän ei oikein osaa olla, tuntuu että hän asuu vieläkin lapsuudenkodissaan, tai mun luona kylässä, vaikka hän hommasi tän asunnon ja oli täällä ensin. Sisilian ja Afrikan välissä me nyt ollaan. Ilmasto on kivempi kuin Suomessa
.
Kiitos
Ottis :hug::hug::hug::heart:. Sukat lähtee mukaan sairaalaan, jonne lähden ihan kohta!
Kiitos teille tsempistä ja ymmärryksestä. Se on tärkeämpää kuin arvaattekaan!
Iso halaus kaikille. Ja anteeksi taas omanapavalitus, lupaan lopettaa pian. nyt vain on akuutti tarve purkaa, kun kaikki tuntuu menevän pieleen.. :'(.
