40+ raskaushaaveet ja vammariski

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ihmettelen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

"Ihmettelen"

Vieras
Täällä on nyt viimeaikoina ollut keskustelua yli 40- tai 45-vuotiaana lapsen saamisesta. Moni sitä kauhistelee ja nostaa erityisesti tuon vammaisen lapsen riskin esille. Mulle heräsi tästä kysymys:

Olisiko näin monesta tosiaan parempi olla saamatta lasta ollenkaan kuin saada vammainen lapsi?
 
[QUOTE="Ihmettelen";28014313]Täällä on nyt viimeaikoina ollut keskustelua yli 40- tai 45-vuotiaana lapsen saamisesta. Moni sitä kauhistelee ja nostaa erityisesti tuon vammaisen lapsen riskin esille. Mulle heräsi tästä kysymys:

Olisiko näin monesta tosiaan parempi olla saamatta lasta ollenkaan kuin saada vammainen lapsi?[/QUOTE]

En osaa vastata kysymykseesi. Itse sain ainokaiseni kun oli 43 ja ihan terve tuo on.
Usein vaan unohdetaan että teiniäideillä on yhtäläinen riski saada vammainen lapsi kuin 40+-äideillä. Aina pitää katsoa kumpaakin ääripäätä. Varsinki nuo kromosomivirheet ovat suuri riski jos odottava äiti on kovin nuori. Syynä varmaankin se että esim 14v tai 16v ja vielä 18v-kin, ei kenties ole vielä ehtinyt kasvaa ihan "kokonaan aikuiseksi".
 
Juuri noinhan tuo on. Jostain syystä nuo riskit täysin unohdetaan teiniraskauksien kohdalla...
Mutta olisi kiinnostavaa kuulla mielipiteitä teiltä, jotka arvostelette yli nelikymppisinä lapsia saavia. Jättäisittekö itse tosiaan mielummin lapsen/lapset hankkimatta, kuin ottaisitte perheeseenne vammaisen lapsen?
 
Niin se on semmoinen asia mihin monilla on vankka mielipide kunnes itse on siinä tilanteessa että on +40 ja haluaakin vielä vauvan. Parikymppisestä yli 40 v tuntuu ikälopulta. Ja saa rauhassa tuntuakkin. Mutta itse kun täyttää sen 40 huokaseekin että hei ihan ok jaksavainenhan tässä vielä on tekemään vaikka mitä. Jos siis on perusterve. Itse tiedän nuoria joilla lapsia vammautunut ja voihan itse synnytyksessäkin vammautua tai onnettomuudessa.
 
Kun kerta kysytään niin en ymmärrä että ehdoin tahdoin missä iässä tahansa synnytetään vammainen lapsi. Siis jos jo raskaus vaiheessa tiedetään että lapsi on vammainen. Tiedän että tämä on tosi rumasti sanottu ja sydäntä riipaisee kun noita omia lapsia katsoo, mutta joskus se abortti olisi kyllä ratkaisu.

Lapsi voi vammautua myöhemminkin, vammaisuutta ei ole huomattu ultrissa tai hänellä voi olla sitten joku muu sairaus, mutta puhun ihan siitä kun jo lähtökohtaisesti tiedetään lapsen tilanne raskauden aikana. Ja kyllä, tuossa tilanteessa olisin mieluummin lapseton.

Terveiden lastenkin kanssa on ihan tarpeeksi tekemistä niin en edes halua ajatella mitä se on vammaisen lapsen kanssa.

Niin ja minä olen 40-v. taaperon ja vauvan äiti.
 
Vaikka vammaisissa ei ole mitään vikaa, niin moni ei tule esim. down:in kohdalla miettineeksi että tämä oireyhtymä lisää synnynäisen sydänvian, leukemian, keliakian ja monien muiden sairauksien riskiä. Oireyhtymä myös lyhentää elinajanodotetta keskimäärin 10-30 vuotta.

On totta että he voivat suhteellisen normaalia elämää elää, mutta ihmisiltä on nykyään unohtunut mitä kaikkea muuta kuin vain erilaisen ulkonäön ja alemman älykkyyden tuo oireyhtymä tuo. Joten siinä mielessä ihmisten tulisi oli sitten tosi nuori tai vanha miettiä vammaisuuden riskiä.
 
[QUOTE="mamma";28014370]En osaa vastata kysymykseesi. Itse sain ainokaiseni kun oli 43 ja ihan terve tuo on.
Usein vaan unohdetaan että teiniäideillä on yhtäläinen riski saada vammainen lapsi kuin 40+-äideillä. Aina pitää katsoa kumpaakin ääripäätä. Varsinki nuo kromosomivirheet ovat suuri riski jos odottava äiti on kovin nuori. Syynä varmaankin se että esim 14v tai 16v ja vielä 18v-kin, ei kenties ole vielä ehtinyt kasvaa ihan "kokonaan aikuiseksi".[/QUOTE]

Ei kyllä ole teiniäideillä yhtälainen riski. On kyllä varmaankin 12 vuotiaalla teiniäidillä, jolla vasta alkanut menkat ja rinnatkin vielä kehitysvaiheessa tms, mutta vaikka 17 vuotias, jolla menkat alkanut 13 vuotiaina, rinnat kasvaneet kokoonsa, lantio muotoutunut, niin on kyllä täysin valmis äidiksi. Eri asia, jos ne menkat olisi alkaneet siinä vähän ennen sitä 17 vuoden ikää (menkat kun usein kertovat aika hyvin naisen kehitysvaiheesta). Tietysti isän iälläkin on väliä, mutta naisilla on usein vanhemmat miehet. Ainakin tiedän, että vanhemmiten miehilläkin alkaa siittiöt huonontua ja voisin kuvitella, että 13 vuotiaan isän siittiöt olisi vielä valmiita. En tiedä onko tutkittu.

Eli siis suurinosa naisista on keholtaan täysin valmiita synnyttämään 16 vuotiaina. Kaikki eivät tosin ole. Jollain alkaa vasta menkat 18 vuotiaana ja sillon nainen on joskus yli 20 vuotiaana valmis. 14 vuotiaana on kyllä riskejä, koska sillon nainen onkin vielä kehitysvaiheessa.
 
Minä ajattelen neljäkymppisenä äitinä sitä, etten olisi välttämättä kyvykäs huolehtimaan vammaisesta lapsesta kovin pitkään. Itse kun vanhenee niin joutuu jättämään aikuistuneen lapsensa ehkä johonkin laitokseen tms. Ei ne vammaiset lapsetkaan ole ikuisesti lapsia, vaan heistä kasvaa vammaisia aikuisia. Pärjäävät sitten toiset paremmin ja toiset huonommin.

Nuoremmalle äidillä on pidempään voimia huolehtia lapsen pärjäämisestä.
 
Eiköhän tuo liene kunkin oma asia? Varmaan omat puolensa löytyy aina, teki ne lapset missä iässä hyvänsä. Hirveästi ei kannata tuhlata energiaa toisten lastenhankkimisiän arvosteluun. Omasta puolestaan toki voi sanoa ettei halua saada tai pidä yleisesti hyvänä hankkia lapsia vaikka teini-iässä tai sitten +40 ikäisenä, oli sitten vaikka tuo vammariski yhtenä perusteena.

Jollekin se vammariski on sitten riittävä syy jäädä lapsettomaksi, toinen pienentää riskejä sikiöseulonnoilla ja kolmas on valmis ottamaan lapsen sellaisena kuin tämä tulee. Onneksi kaikkien ei tarvi olla samanlaisia.
 
[QUOTE="vieras";28015410]Minä ajattelen neljäkymppisenä äitinä sitä, etten olisi välttämättä kyvykäs huolehtimaan vammaisesta lapsesta kovin pitkään. Itse kun vanhenee niin joutuu jättämään aikuistuneen lapsensa ehkä johonkin laitokseen tms. Ei ne vammaiset lapsetkaan ole ikuisesti lapsia, vaan heistä kasvaa vammaisia aikuisia. Pärjäävät sitten toiset paremmin ja toiset huonommin.

Nuoremmalle äidillä on pidempään voimia huolehtia lapsen pärjäämisestä.[/QUOTE]

Välihuomautuksena, minulle joka sain vammaiset lapseni alle kolmekymppisenä on itsestäänselvyys että aikuistuttuaan he muuttavat johonkin heille sopivaan laitokseen. Varmasti olisin samalla kannalla vaikka olisin saanut lapseni kaksikymppisenä tai nelikymppisenä.

Itse voisin vielä tehdäkin sen että jäisin kotiin heitä hoitamaan, mutta lapsille en tuota voisi tehdä. Heillä on myös oikeus aikuistua omalla tahollaan ja löytää se oma paikkansa tässä maailmassa. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia ja fifiia
[QUOTE="mamma";28014370]En osaa vastata kysymykseesi. Itse sain ainokaiseni kun oli 43 ja ihan terve tuo on.
Usein vaan unohdetaan että teiniäideillä on yhtäläinen riski saada vammainen lapsi kuin 40+-äideillä. Aina pitää katsoa kumpaakin ääripäätä. Varsinki nuo kromosomivirheet ovat suuri riski jos odottava äiti on kovin nuori. Syynä varmaankin se että esim 14v tai 16v ja vielä 18v-kin, ei kenties ole vielä ehtinyt kasvaa ihan "kokonaan aikuiseksi".[/QUOTE]

Niin mutta harvoin teiniäitiyttäkään puolustellaan. Riskit on sekä teiniäideillä, että vanhoilla äideillä. Biologisesti paras ikä naiselle lisääntyä on 20-25v. Silloin on riskit pienimmillään ja jaksaminen parhaimmillaan, ja tästä biologisesti parhaasta iästä löydät vaikka googlettamalla sivukaupalla lisää tietoa.
 
Välihuomautuksena, minulle joka sain vammaiset lapseni alle kolmekymppisenä on itsestäänselvyys että aikuistuttuaan he muuttavat johonkin heille sopivaan laitokseen. Varmasti olisin samalla kannalla vaikka olisin saanut lapseni kaksikymppisenä tai nelikymppisenä.

Itse voisin vielä tehdäkin sen että jäisin kotiin heitä hoitamaan, mutta lapsille en tuota voisi tehdä. Heillä on myös oikeus aikuistua omalla tahollaan ja löytää se oma paikkansa tässä maailmassa. :)

Kiitos vastauksesta. Todella ihanasti kirjoitettu. :)
 
[QUOTE="Ihmettelen";28014313]Täällä on nyt viimeaikoina ollut keskustelua yli 40- tai 45-vuotiaana lapsen saamisesta. Moni sitä kauhistelee ja nostaa erityisesti tuon vammaisen lapsen riskin esille. Mulle heräsi tästä kysymys:

Olisiko näin monesta tosiaan parempi olla saamatta lasta ollenkaan kuin saada vammainen lapsi?[/QUOTE]

melko itsekästä ajattelua. SINUSTA varmasti olisi kiva tulla äidiksi ja saada lapsi, ihan sama onko terve vai vammainen kunhan on oma lapsi. Kannattaa kuitenkin miettiä lapsenkin kannalta. Uskon ihan vilpittömästi, että monen vaikeasti vammaisen olisi todellakin ollut parempi olla syntymättä. Vaikeasti vammaisen ihmisen elämä ei todellakaan ole aina "ihmisarvoista" elämää. Itselläni on lähipiirissä yski tällainen tapaus (äitinsä oli 45 hänet saadessaan, sitä ennen sai 6 tervettä lasta), ja tiedän todellakin mistä puhun. Henkilö on jo lähemmäs 40v, mutta henkisesti 5vuotiaan tasolla. Lisäksi on paljon muita kyseiseen kehitysvammaan liittyviä sairausia joiden takia joutuu olemaan esimerkiksi hengityskoneessa kiinni kokoajan ja asumaan laitoksessa, jossa on koko aikuisikänsä asunut.
 
[QUOTE="vieras";28015500]Niin mutta harvoin teiniäitiyttäkään puolustellaan. Riskit on sekä teiniäideillä, että vanhoilla äideillä. Biologisesti paras ikä naiselle lisääntyä on 20-25v. Silloin on riskit pienimmillään ja jaksaminen parhaimmillaan, ja tästä biologisesti parhaasta iästä löydät vaikka googlettamalla sivukaupalla lisää tietoa.[/QUOTE]

Teiniäitiyttä ei puolustella, koska alle 18 vuotias on vielä lapsi ja jos ei ole koskaan pitänyt huolta edes omasta itsestään (puhun nyt vaikka 15-16 vuotiaasta) jää yksi vaihe elämästä kokematta. 18-19 vuotias voi kyllä hyvinkin olla jo asunut omillaan ja ei ole mielestäni mitenkään huono äidiksi, eikä sitä pitäisi mitenkään estellä, jos äiti niin haluaa. Tietysti paras olisi yli 20 vuotiaana.

Tuo riskit pienimmillään 20-25 vuotiaana tarkoittaa kaikkia äitejä. Myös niitä äitejä, joilla menkat alkavat vasta 17 vuotiaana eli myöhään. Toki siinä tapauksessa alle 20 vuotiaana ei kannata vielä lapsia hankkia, mutta yleensä tyttö alkaa kehittyä jo siinä 13-15 vuotiaana ja on 18 vuotiaana täysin valmis. Näin ei ole aina, joten siksi sanotaan tuo 20-25 vuoden ikäryhmä.
 
[QUOTE="vieras";28015561]melko itsekästä ajattelua. SINUSTA varmasti olisi kiva tulla äidiksi ja saada lapsi, ihan sama onko terve vai vammainen kunhan on oma lapsi. Kannattaa kuitenkin miettiä lapsenkin kannalta. Uskon ihan vilpittömästi, että monen vaikeasti vammaisen olisi todellakin ollut parempi olla syntymättä. Vaikeasti vammaisen ihmisen elämä ei todellakaan ole aina "ihmisarvoista" elämää. Itselläni on lähipiirissä yski tällainen tapaus (äitinsä oli 45 hänet saadessaan, sitä ennen sai 6 tervettä lasta), ja tiedän todellakin mistä puhun. Henkilö on jo lähemmäs 40v, mutta henkisesti 5vuotiaan tasolla. Lisäksi on paljon muita kyseiseen kehitysvammaan liittyviä sairausia joiden takia joutuu olemaan esimerkiksi hengityskoneessa kiinni kokoajan ja asumaan laitoksessa, jossa on koko aikuisikänsä asunut.[/QUOTE]

Laitetaan tähän vähän faktaa verneri.netistä.

"Todennäköisyys, että lapsi on vammainen, on kaikilla noin 3 %. Äidin ikä 40 vuotta nostaa tätä riskiä noin reilun prosentin verran."

Eli jokainen meistä, joka on lapsen saanut, on sinun logiikallasi "itsekäs". Tietenkin voi miettiä, mikä on itsekästä kenenkin näkökulmasta - vaikkapa niiden 96 prosentin mielestä, jotka hedelmöittyvät ja syntyvät terveinä lapsina nelikymppisille vanhemmille.

"Mainittakoon vielä, että äidin 40 vuoden ikä painaa raskauden ajan sikiöseulonnoissa niin paljon, että tämän ikäisten naisten mahdolliset poikkeavuudet raskaudessa käytännössä havaitaan aina seulonnoissa; sikiöseulatestithän koostuvat monista osatekijöistä, joista yksi on äidin ikä."

Varsinaiseen kysymykseen vastaan, että minun mielestäni lasta ei pidä harkita lainkaan, jos tietää ettei jaksaisi vammaisen lapsen kanssa.
 
[QUOTE="Ihmettelen";28014313]

Olisiko näin monesta tosiaan parempi olla saamatta lasta ollenkaan kuin saada vammainen lapsi?[/QUOTE]

Olisin mieluummin lapseton kuin vammaisen lapsen äiti. Lähes jokainen äiti toivoo, että lapsi olisi syntyessään terve, mikä ei kyllä silti tarkoita, ettei rakastaisi lasta vamman takia, mutta äiti todennäköisesti vähintään kokee pienen järkytyksen, josta voi kestää hetki toipua.

En uskaltaisi synnyttää yli 40 vuotiaana, en välttämättä edes yli 35 vuotiaana, koska riskit on jo sen verran suurentuneet (ei tosin kaikilla), että todennäköisyys vammaiseen lapseen ei ole enään niin pieni.
 
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";28015706]Laitetaan tähän vähän faktaa verneri.netistä.

"Todennäköisyys, että lapsi on vammainen, on kaikilla noin 3 %. Äidin ikä 40 vuotta nostaa tätä riskiä noin reilun prosentin verran."

Eli jokainen meistä, joka on lapsen saanut, on sinun logiikallasi "itsekäs". Tietenkin voi miettiä, mikä on itsekästä kenenkin näkökulmasta - vaikkapa niiden 96 prosentin mielestä, jotka hedelmöittyvät ja syntyvät terveinä lapsina nelikymppisille vanhemmille.

"Mainittakoon vielä, että äidin 40 vuoden ikä painaa raskauden ajan sikiöseulonnoissa niin paljon, että tämän ikäisten naisten mahdolliset poikkeavuudet raskaudessa käytännössä havaitaan aina seulonnoissa; sikiöseulatestithän koostuvat monista osatekijöistä, joista yksi on äidin ikä."

Varsinaiseen kysymykseen vastaan, että minun mielestäni lasta ei pidä harkita lainkaan, jos tietää ettei jaksaisi vammaisen lapsen kanssa.[/QUOTE]

Ei ole todellakaan noin suuri riski. Silloin jokaisesta 100 lapsesta 3 olisi syntynyt vammaisena. Riski olis todella suuri. Jostain olen lukenut, että yli 38 vuotiaana riksi olisi 1% ja yli 45 vuotiaana 5%. Jos tuo 3% pitäisi paikkansa, siihen tulisi laskea myös suvut, joissa geeni liikkuu. Heillä riski on niin suuri (lähisuvun sairaudet periytyviä), että luku on jo aika suuri. Se taas nostaa kaikkien ihmisten lukua turhan suureksi, vaikka yksittäisellä äidillä oman ja miehen suvun perusteella luku olisi todella pieni. Enemmänkin luokkaa 0.00001. Sen usein tietää nainen itse, jos suvussa on paljon lapsia ja kaikki terveitä.
 
[QUOTE="vieras";28015761]Ei ole todellakaan noin suuri riski. Silloin jokaisesta 100 lapsesta 3 olisi syntynyt vammaisena. Riski olis todella suuri. Jostain olen lukenut, että yli 38 vuotiaana riksi olisi 1% ja yli 45 vuotiaana 5%. Jos tuo 3% pitäisi paikkansa, siihen tulisi laskea myös suvut, joissa geeni liikkuu. Heillä riski on niin suuri (lähisuvun sairaudet periytyviä), että luku on jo aika suuri. Se taas nostaa kaikkien ihmisten lukua turhan suureksi, vaikka yksittäisellä äidillä oman ja miehen suvun perusteella luku olisi todella pieni. Enemmänkin luokkaa 0.00001. Sen usein tietää nainen itse, jos suvussa on paljon lapsia ja kaikki terveitä.[/QUOTE]

Minusta tuntuu, että sinulla nyt menevät sekaisin Downin syndrooma ja vammaisuus noin ylipäätään.
 
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";28015782]Minusta tuntuu, että sinulla nyt menevät sekaisin Downin syndrooma ja vammaisuus noin ylipäätään.[/QUOTE]

down taitaa olla yleisin esiintyvä vamma. Muut ovat käsittääkseni sen verran harvinaisia (tai johtaneet jo lapsen kuolemaan kohdussa). Tuo luku ei voi nekään mukaan lukien olla 3%.

Aina jos joku on saanut vammaisen lapsen, se on ollut down. En oikeastaan tunne muita. Autismi on yleinen, mutta ei tietääkseni ole vamma.
 
[QUOTE="vieras";28015561]melko itsekästä ajattelua. SINUSTA varmasti olisi kiva tulla äidiksi ja saada lapsi, ihan sama onko terve vai vammainen kunhan on oma lapsi. Kannattaa kuitenkin miettiä lapsenkin kannalta. Uskon ihan vilpittömästi, että monen vaikeasti vammaisen olisi todellakin ollut parempi olla syntymättä. Vaikeasti vammaisen ihmisen elämä ei todellakaan ole aina "ihmisarvoista" elämää. Itselläni on lähipiirissä yski tällainen tapaus (äitinsä oli 45 hänet saadessaan, sitä ennen sai 6 tervettä lasta), ja tiedän todellakin mistä puhun. Henkilö on jo lähemmäs 40v, mutta henkisesti 5vuotiaan tasolla. Lisäksi on paljon muita kyseiseen kehitysvammaan liittyviä sairausia joiden takia joutuu olemaan esimerkiksi hengityskoneessa kiinni kokoajan ja asumaan laitoksessa, jossa on koko aikuisikänsä asunut.[/QUOTE]

Joo ja minä tiedän äidin joka sai vammaisen lapsen 20-vuotiaana. Oli autismia, downia jne. Ei äiti sitten kyennyt hänestä huolehtimaan vaan laitokseen joutui.
 
[QUOTE="vieras";28015816]down taitaa olla yleisin esiintyvä vamma. Muut ovat käsittääkseni sen verran harvinaisia (tai johtaneet jo lapsen kuolemaan kohdussa). Tuo luku ei voi nekään mukaan lukien olla 3%.

Aina jos joku on saanut vammaisen lapsen, se on ollut down. En oikeastaan tunne muita. Autismi on yleinen, mutta ei tietääkseni ole vamma.[/QUOTE]

Lähipiiristä en siis tunne ketään, joka olisi saanut vammaisen lapsen. Yhdellä suvusta (ei lähisuku) on down lapsi, mutta saanut lapsen 40 vuotiaana ja lapsen isän puolen suvulla monella down ja heillä siis ihan tiedossa suurentunut riski saada down lapsi. Mies, joka geeniä kantaa, ei ole siis minulle millään tavalla sukua. Ei ole myöskään miehen puolella ketään,vaikka sisaruksia on monta, samoin kuin minulla. Ketään muuta down lasta, en tunne. En ystävistä, en tuttavista. Mitään muita sairauksia ei kenelläkään myöskään ole. Ainoastaan jonkinasteista autismia tai muuta neurologista häiriötä saattaa olla, mutta ne eivät taida olla vammoja.
 
Niin, mitä merkkaa se 1% lisäriski? Meillä kaikilla on jo se 3% taakkana.
Kun 42-vuotiaana huomasin olevani raskaan niin ajattelin että noh, ainakin saan kaikki seulonnat ilmaiseksi ja sitten tietää halutessaan onko lapsi terve ja kumpi on tuolssa. Hämmästykseni oli suuri kun en jäänytkään kiinni mistään seuloista enkä pyytämälläkään päässyt seulontoihin. Yksityisesti sitten tutkittiin ja saatin terveen pojan paperit.
Minun ei siis tarvinnut miettiä vakavasti sitä mitä olisimme tehneet jos lapsella olisi ollut esim. kromosomivirhe. Ennen tutkimuksia muistan miettineeni että vammaista lasta en halua, mieluummin olen ilman lasta. Helppo sanoa terveen pojan äitinä että olen samaa mieltä nytkin. Mutta tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni ja minusta on aivan ok jos joku on eri mieltä. Jokainen luonnollisesti tekee omat päätöksensä ja kunnioitan sitä täysin.
Olen kuitenkin usein miettinyt minkälainen on hyvin vakavasti vammaisen lapsen, kenties aikuiseksikin kasvavan ihmisen elämä. Jos käytännössä joutuu koko elämänsä asumaan laitoksessa eikä minkäänlaista oppimista tapahdu koko elämän aikana niin jääkö jäljelle mitään muuta kuin kärsimystä?
 
[QUOTE="vieras";28015816]down taitaa olla yleisin esiintyvä vamma. Muut ovat käsittääkseni sen verran harvinaisia (tai johtaneet jo lapsen kuolemaan kohdussa). Tuo luku ei voi nekään mukaan lukien olla 3%.

Aina jos joku on saanut vammaisen lapsen, se on ollut down. En oikeastaan tunne muita. Autismi on yleinen, mutta ei tietääkseni ole vamma.[/QUOTE]

On se hienoa että meillä on täällä palstalla tällänen tietäjä, joka tietää kaiken paremmin kun ihan oikeat tutkimukset ja pystyy vieläpä tietämyksellään kumoamaan ne. Herää jo viisastelija. Ei sun juttujas usko kukaan.

Olen nähnyt muitakin vammaisia joilla ei ole sieniä. Eräälläkin nuorehkolla äidillä oli vammainen lapsi, joka ei pystynyt edes kävelemään ja ei tule oppimaankaan.
 
Oon käsittänyt, että vammaisia lapsia syntyy jopa enemmän nuoremmille, johtuen siitä, että vanhemmat synnyttäjät menevät helpommin kaiken maailman kokeisiin ja nuoret usein kuvittelevat, ettei heille voi syntyä vammaista lasta. Itse tunnen muutaman alle 30v, joilla down lapsi ja yhden, joka sai parikymppisenä downin.
Totta kai riskit ovat olemassa, mutta niin on kaikissa muissakin raskauksissa syystä jos toisesta, ikä on vain yksi tekijä.
 

Yhteistyössä