<3PIKKUKAKKOSTA TOIVOVAT Vol.28 <3

Hei vaan kaikki!

On tää kirjottelu jäänyt vähän vähemmälle, kun eräs perheenjäsen kertoi käyvänsä lukemassa kirjoituksiani täällä. Nyt siis kovasti mietin, että jatkanko enää kirjoittamista täällä. :(

Täällä oli ilmeisesti kuitenkin jonkinlaista kiinnittymisen yritystä, kun kolmeen r-testiin selvän haamun sain. Illalla kuitenkin hanat aukes ja saakin päivittää maanantaillekp 2/27-30 yk 3
 
Heippa!
Täällä olisi uusi jäsen tähän ketjuun. Esikoispoika on kohta 10kk (12/2011) ja pikkusisarusta kuumeilen. Mies hieman jarruttelee, mutta puhe on ollut että jospa maalis-toukokuussa aloiteltaisiin yritystä.

Me ollaan siis vasta suunnitteluvaiheessa ton yrittämisen suhteen ja mä olen nyt jo ihan kypsä tähän "odotuksen odotukseen".


JOS mies lämpenee yritykselle keväällä niin olen huojentunut, siihen huhtikuullekkin on vielä 6kk. Argh. Lisäksi luoja tietää kauanko saa odotella plussaa. Esikoinen sai alkunsa keskeytetystä yhdynnästä joten ei ole oikein tietoa kuinka käy sitten kun tekemällä tehdään vauvaa.

Mulla on kuparikierukka ja ovis tuntuu selkesti, veriviivaista ovislimaa ja mahan SATTUU. Lisäksi olo on huonovointinen. Myös oireet ennen menkkoja on melkoiset, luulin (ja toivoin) kierukan jo pettäneen viimekierrossa. Huokaus.

Me riidellään toistuvasti tuosta vauvahommasta, mies ei juuri kerro haaveistaan koska pelkää että saan siitä "lisää vettä myllyyn" ja alan kuvitella että aikaistetaan aikataulua. Mä taas hätäilen että miestä ei yhtään kiinnosta koko homma kun se ei mitään puhu ja sitten vauhkoilen aiheesta. Viikonloppuna puhuttiin pitkästi toiveistamme ja kai sitä pitää vaan huokaista ja koittaa keksiä tekemistä ja ajateltavaa seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Kyllä odottajan aika on pitkä.

Mut vois laittaa listaan sinne taustailijoihin. Kiitos :)
 
Viimeksi muokattu:
***********Tiistai 9.10.2012*********






Mukana:

Neiti Näpsän äiti...............10/08.............kp 1/28-32..............yk22
iseeyou...................poika 12/11............kp 3/27-30..................yk3
Kulkuriina................tyttö 11/09.............kp 10/22-28...............yk7
Pauki.................................11.............kp 10/24-34...............yk5
Kista.......................poika 12/11 ...........kp 14/30-35...............yk3
papunen84..............tyttö 07/10.............kp 19/27-30..............yk2
Kolmikymppinen...........poika 09..............kp 20/27-35..............yk2
NiQ................................07/11............kp 20/27-43...............yk7
laala......................tyttö 05/09.............kp 20/31-64...............yk6
wilma79.................poika 07/11.............kp 21/27-29...............yk2
aronoele...........................5/10............kp 21/25...................yk2
Bambini..................poika 08/08.............kp 22/30..................yk2
emiliainen..............tyttö 2/2011.............kp 23/?....................yk1
karma......................tyttö 3/11.............kp 28/26-30.............yk1
Hyppy....................poika 08/11............kp 32/32...................yk2
kaneli83.................poika 09/11.............kp 35/?.....................yk1
Shiili..............................09/08............kp 41/40...................yk7



Jännäilijät
Bambini dpo5, Papunen84 dpo3, NiQ dpo3

TAUSTAILIJAT

Kiseliina
Miona
Lumihippu
jau11
LeGu
Unno
Nannamamma
äiti -07
Susimieli
Plussanneet:



Lokakuu 2012

Syyskuu 2012
ReVe (yk1), neiti bee (yk3), Tiuku Tuikkunen, muffi (yk1), hiirunhenkäys (yk5)

Elokuu 2012
alley (yk3), amante (yk6), Salliina85 (yk4), haave2 (yk2)

Heinäkuu 2012
Joelle(yk7),mama07(yk3),kiia81(yk2),mammaa (yk3), Fidel (yk1), Hjannah (yk3)

Kesäkuu 2012
Tiuhti83(yk11), Omppuf (yk14), MeaMinnis(yk9), MyDream(yk6), Tiudeliini (yk2), Nopsu (yk2), Sannak82, Taikamaailma (yk8), Suikkis (yk12), Elsiliini (yk5), Meliah(yk10), Nopponen (yk7), Tiipula (yk4)

Toukokuu 2012
Aia(yk1), Ranskis(yk1), Mememe(yk4), aliisa10(yk4), Tine(yk5), pesco(yk1), anu84 (yk1), diiselikissa (yk5), Emma82 (yk2)

Huhtikuu 2012
Emilialainen(yk5), pink(yk6), Murunmami(yk4),LeenaT(yk2), Heeva (yk11)

Maaliskuu 2012
Haavemamma(yk3), annis_(yk7), Miraaz(yk5), Inari-11(yk3), Kiukuttelija(yk6), Lumpe(yk3), Katariine(yk3), taiska87(yk1),Vili-Jonkka(yk2), Tähtitaimi(yk7)

Helmikuu 2012
Saraheinä(yk1), Sannuli79(yk4), MeaMansikka(yk3), DsariaL(yk6), Hentunliisa(yk3), Rusina2010(yk4)

Tammikuu 2012
salamanteri85(yk3), BiBa(yk6), _lumi_(yk2), nellinu(yk5), hömpi

KADONNEET

hiulu
Lilleri82
Aura08
Pikku-Saara
mineea
lempo
Ruttunaama


Päivityspyynnöt punaisella
 
Viimeksi muokattu:
iseeyou pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta :flower:

kaneli83 vielä älä kirvestä kaivoon heitä.

shiilin ja hyppyn tilanne kiinnostaa täälläkin :wave:

Susimieli toivottavasti saisitte keskustelut pian päätökseen positiiivisin tuloksin :) lisäsin sut taustailijoihin. Tervetuloa mukaan!

ON: Meillä oli kiva päivä tänään Ikeassa :) Lähettiin ostamaan pojan huoneeseen lelulaatikosto ja olohuoneeseen lelulaatikko. On hetkeks muuta ajateltavaa kunnes saan noi kasaan. Kiertopäivät kyllä vilisee silmissä ;) vielä.... sit käytiin anoppilassa pitkästä aikaa, siellä on ollu kova kiire puintien ja muiden juttujen kans, oli kiva nähdä niitäkin pitkästä aikaa. eipä tähän hetkeen mitään vauvakuumeiluun liittyvää.

NiQn galluppiin sen verran et mulla ei oo juuri mitään oireita oviksesta, ehkä vähän niitä nippailuja mut ei muuta. ei sillä ettenkö olis kytänny ;)

Hauskaa alkanutta viikkoa! plussia toivotan kaikkiin tikkuihin +++:whistle: saataispa monta plussaa
 
NiQ
Pahoittelut iseeyou uuteen kiertoon joutumisesta :hug: Kurjia nuo väärät hälytykset kun sitä ihan vähän kuitenkin jo toivoo :heart: Voi vitsi, olisi kyllä ihan mälsää menettää sut täältä palstalta. Oisko suunnitelma B ajankohtainen? ;)

Toivotaan, että kanelilla olisikin ollut ovis ja oikea plussa tulisi sitten ensi viikolla! :)

Miten NNä, ootko vielä testaillut? Ilmeisesti alkaa täti olemaan jo myöhässä? Oiskooiskooisko sittenkin... :heart:

On: Mä oon nyt suhteellisen sekaisin tästä mun kropasta taas, mutta jos mä oikein miettimällä mietin niin oireiden perusteella olisin ehdottomasti ollut sitä mieltä että ovis oli launtaina, päätelleen siitä hirmuisesta päänsärky-oksetus-huimaus-olotilasta, tissien kipeytymisestä sunnuntaina ja noista sunnuntaina loppuneista limailuista. Tosin mä jatkan tikuttelua vielä, koska just kp15-16 tuli 1,5vrk tauko tikutteluihin reissun takia. Joten syteen tai saveen niin mulle saa päivittää huomiselle dpo3. Parin viikon päästähän se sitten nähdään että onko tilanne päällä vai ei :D

muoks: tossa on ne tikut minkä väliin olettaisin lh huipun käyneen JOS kävi...
 
Viimeksi muokattu:
NiQ, näyttää sulla olevan suunnilleen samat dpo:t ku mulla, joten yhdessä jännäillään :wave:

Susimieli: tervetuloa!

iseeyou: tsemppiä uuteen kiertoon, plussapuhuri siihen sitten :heart:

Omanapa: dpo5 tiistain kunniaksi. Tiedättekö, on muuten luksusta kun en ole vielä ollut siinä mielentilassa, että "olis vaan niin pakko testata" ja kuulostella omaa oloaan. Ihan hassua. Päätinkin silloin kierron alussa että pakko kopeloida oman touhunsa kanssa vähä jarrua ja niin olen tehnyt. Stressittä tämä kierto, toki ovis tikuteltiin ja koitettiin peittoa heilutella, mutta siinä se. Tämä on paljon kivempaa näin, ainakin toistaiseksi =)

Kaikille plussatuulia, täällä ei niin ahkera kirjoittelija tällä kertaa taustailee enemmän - päivittäin luen, mutta en välttämättä jaksa kirjoitella enää illalla :heart:
 
NNÄ eikä :( Pahoittelut tädistä. :hug:

Meillähän onkin sitten NiQin kanssa täsmälleen samat dpo:t ja Bambinin kanssakin lähestulkoon samat, saadaan yhdessä jännäillä. :)

Kolmikymppinen Joo, ajatukset täytyy kyl heti yrittää kääntää muualle jos jotain tuntemuksia on. Vielä ainakin onnistuu. :D

).( Vielä ainakin rauhallinen olo enkä maanisesti oota päivien kulumista. Mut saas nähä alkaako jännitys nouseen dpo:den myötä. Menkat pitäis alkaa 18.-21.10 välillä, joten yritän malttaa testaamista noille päiville, ainakin hyvin lähelle. Vaikka kyllähän sen huomaa sitten siitäkin alkaako tuhruttelu viikon päästä, ne enteilee aina menkkoja. Miehellä on kova usko raskautumiseen tästä kierrosta, itsellä ei niinkään. Toki toivon hurjasti! =)

Oon tänään menossa läheisen ystävän mukaan ultraan. Hällä ihan alkuraskaus menossa ja oli alkanu eilen kipuilemaan. Taustalla on aiemmin ku-raskaus, joten nyt tsekataan sen mahdollisuus pois. Toivon niin et kaikki olis hyvin ja olis ihana päästä odottamaan suhteellisen pian itsekin, niin olis läheinen kaveri kenen kanssa hömpöttää vauvajuttuja. :)
 
Viime viikolla maanantaina kävin täällä höpöttämässä ja olin ihan maani myynyt ja itku silmänurkassa, kun ei tunnu clomit tehoavan. Kuitenkin yltiöoptimistisina varattiin tälle päivälle uusintaultra, että katsotaan eikö tosiaan mitään tapahdu. Tais olla ihan oma ideani. Lääkäri tänään sitten sanoi, kun menin, että ei kyllä usko, että siellä mitään folleja on, että tais olla asiakkaan oma toive vielä tänään katsoa...
Vaan niinpä siellä vain oikeassa munasarjassa näkyi 13mm kokoinen folli, josta gyne arveli että viikonlopuksi voisi kypsyä. :D :D :D Ihan mahtavaa! :D Nyt vaan siis tiedän mitä teen ensi viikonvaihteessa. ;) Toivottavasti tärppäis ettei tarttis enempää tuskailla. :D :D
 
  • Tykkää
Reactions: NiQ, Kista ja Wuf
NiQ
***********Keskiviikko 10.10.2012*********






Mukana:

Neiti Näpsän äiti...............10/08.............kp 2/28-32..............yk22
iseeyou...................poika 12/11............kp 4/27-30..................yk3
Kulkuriina................tyttö 11/09.............kp 11/22-28...............yk7
Pauki.................................11.............kp 11/24-34...............yk5
Kista.......................poika 12/11 ...........kp 15/30-35...............yk3
papunen84..............tyttö 07/10.............kp 20/27-30..............yk2
Kolmikymppinen...........poika 09..............kp 21/27-35..............yk2
NiQ................................07/11............kp 21/27-43...............yk7
laala......................tyttö 05/09.............kp 21/31-64...............yk6
wilma79.................poika 07/11.............kp 22/27-29...............yk2
aronoele...........................5/10............kp 22/25...................yk2
Bambini..................poika 08/08.............kp 23/30..................yk2
emiliainen..............tyttö 2/2011.............kp 24/?....................yk1
karma......................tyttö 3/11.............kp 29/26-30.............yk1
Hyppy....................poika 08/11............kp 33/32...................yk2
kaneli83.................poika 09/11.............kp 36/?.....................yk1
Shiili..............................09/08............kp 42/40...................yk7



Jännäilijät
Bambini dpo6, Papunen84 dpo4, NiQ dpo4

TAUSTAILIJAT

Kiseliina
Miona
Lumihippu
jau11
LeGu
Unno
Nannamamma
äiti -07
Susimieli
Plussanneet:



Lokakuu 2012

Syyskuu 2012
ReVe (yk1), neiti bee (yk3), Tiuku Tuikkunen, muffi (yk1), hiirunhenkäys (yk5)

Elokuu 2012
alley (yk3), amante (yk6), Salliina85 (yk4), haave2 (yk2)

Heinäkuu 2012
Joelle(yk7),mama07(yk3),kiia81(yk2),mammaa (yk3), Fidel (yk1), Hjannah (yk3)

Kesäkuu 2012
Tiuhti83(yk11), Omppuf (yk14), MeaMinnis(yk9), MyDream(yk6), Tiudeliini (yk2), Nopsu (yk2), Sannak82, Taikamaailma (yk8), Suikkis (yk12), Elsiliini (yk5), Meliah(yk10), Nopponen (yk7), Tiipula (yk4)

Toukokuu 2012
Aia(yk1), Ranskis(yk1), Mememe(yk4), aliisa10(yk4), Tine(yk5), pesco(yk1), anu84 (yk1), diiselikissa (yk5), Emma82 (yk2)

Huhtikuu 2012
Emilialainen(yk5), pink(yk6), Murunmami(yk4),LeenaT(yk2), Heeva (yk11)

Maaliskuu 2012
Haavemamma(yk3), annis_(yk7), Miraaz(yk5), Inari-11(yk3), Kiukuttelija(yk6), Lumpe(yk3), Katariine(yk3), taiska87(yk1),Vili-Jonkka(yk2), Tähtitaimi(yk7)

Helmikuu 2012
Saraheinä(yk1), Sannuli79(yk4), MeaMansikka(yk3), DsariaL(yk6), Hentunliisa(yk3), Rusina2010(yk4)

Tammikuu 2012
salamanteri85(yk3), BiBa(yk6), _lumi_(yk2), nellinu(yk5), hömpi

KADONNEET

hiulu
Lilleri82
Aura08
Pikku-Saara
mineea
lempo
Ruttunaama


Päivityspyynnöt punaisella
 
Anteeksi omanapaisuus mutta tällää kuukautiset ovat edelleen kadoksissa. Siis mitä tämä nyt on...kroppa sekaisin kuin seinäkello synnytyksen ja imetyksen jälkeen vai mitä?! Mulla pisimmillään ollut kierto 32päivää mutta nyt mennään jo kp35(36)! Minulla siis tullut ainoastaan yhdet kuukautiset imetyksen jälkeen. Imetyksen lopetin joskus elokuussa ja n. kaksi viikkoa siitä tuli ekat kuukautiset mutta nyt sitten ei mitään. Onko teillä muilla ollut kierto yli pitkä tms. imetyksen/synnytyksen jälkeen? Nyt haluaisin vain saada kiertoni takaisin että saadaan "projekti" taas käyntiin.:stick:
 
Kaneli83 mulla oli ennen ekaa lasta kierrot 28 päivää (ei aina olleet noin säännölliset mutta monta kuukautta ennen ekaa raskautta oli siis noi 28 päivää), sen jälkeen kun tuli taas menkat synnytyksen jälkeen niin on olleet mitä sattuu. En osaa kyllä sanoa että olisko tilanne eri jos menkat on AINA olleet säännölliset ennen raskautta. Toivotaan kuitenkin että sulla olis nyt ihan muusta kyse. :)
 
NiQ
kaneli Mulla oli kierrot ennen raskautta 30-35. Imetyksen lopettamisen jälkeen ekat kuukautiset tuli vasta melkein kolmen kuukauden kuluttua, eka kierto oli 38 päivää ja seuraavan jouduinkin sitten hakemaan lääkäriltä reseptin teroluteihin että saa kierron katki siinä kp70 paikkeilla. Ja mulla on edelleen kroppa sekaisin kun seinäkello, voi kumpa... huooooh!
 
Kiitos Kolmikymppinen ja NiQ vastauksista. Ennen kun tulin raskaaksi söin yli kymmenen vuota pillereitä ja silloin kierto oli niiden avulla se 28 päivää. Kun lopetin pillerit raskauden toivossa kierto vaihteli 22-32 eli silloin kroppa haki vähän sitä rytmiään mutta yk4 tärppäsi ja tulin siis raskaaksi. Ärsyttää vain tämä "välitilassa" oleminen. Tässäkin itse mietin että koska sitä kehtaisi mennä hakemaan sitä terolut-reseptiä? Ajattelin että lauantaina viimeistään teen TAAS r-testin ja jos ja kun nega niin sitten voisi ehkä ensi viikolla kysellä neuvoa jostain...Päivittäin on sellainen olo että nyt se täti taitaa tulla vihdoin kylään mutta ei niin ei!
 
Heipä hei kaikille!!

Susimieli Tervetuloa taustailemaan ja toivottavasti pian ihan kunnolla kuumeilemaan! :wave:

NNÄ ja iseeyou Pahoittelut tädistä :hug:
Mekin ollaan menossa viikonloppuna Ikeaan yövaloa hakemaan, samat möröt taitaa meidän likkaa pelotella kuin NNÄ:llä, auttaako yövalo teillä? Taitaa sieltä itseni tuntien muutakin matkaan tarttua...Ja mies tykkää taas hyvää kun joutuu kantamaan ja kasaamaan :LOL:

Kaneli83: Harmi, että kierto venynyt noin :( Soita terveyskeskukseen ja kysy miten toimia? Saattavat ottaa HCG:n veri määrityksen tai sitten määrätä niitä Teroja. Vaikkakin sen perusteella mitä oon lukenut niin aika kauan julkisella puolella venyttävät kiertoa ennen kuin Teroja määräävät :headwall:

(.) Voisin liittyä jännäilijöihin dpo:lla1 tänään Bambinin, papusen ja NiQ:n perään!! Ovis kipujen + limojen perusteella eilen ja talletukset jätetty eilen toissapäivänä ja ehkäpä varmistellaan vielä tänäänkin :D Oli muuten sellaset kivut tässä oviksessa, ettei jäänyt epäselväksi :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Bambini
Pahoittelut tädin kylään saaneille :hug:

NiQ Mulla ovulaatio on nyt esikoisen syntymän jälkeen ollu melkeimpä joka kierrossa tosi kivulias. Ensin alkaa sillä, että maha on kipee niinku ois kunnon vatsatreenin tehny edellispäivänä. Sitten muutaman päivän sisään kipu yltyy kovaksi ja se kestää puolisen tuntia..johtuu varmaan siitä kun munarakkula puhkeaa. Ja limailut tietenki päälle.. Mutta jos jotain hyvää tuosta pitää keksiä niin eipähän jää ainakaan huomaamatta. :D

Kaneli Mulla kierto oli ennen esikoista 28-32.. Ensimmäiset menkat tuli n. 6kk päästä synnytyksestä ja kierto tais olla 32 sillon ja siitä sitten pikkuhiljaa lyheni ja nyt näyttäs, että kierto on tasottunu tohon 25pv.

Mulla ei mitään erikoista.. Menkkatuntemuksia on jostain kumman syystä nyt jo vaikka sunnuntaina ois vasta se kyläily päivä.
 
Mä voisin myös liittyä jännilijöihin, vaikken tiedäkään et mikä dpo on, sopiiko? Ovis oli aika varmasti viikonlopulla, limoja oli selkeesti tällä kertaa (viime kierrossahan niitä metsästin, muttei oikein löytynyt) ja kipeä nippaus ja muita tuntemuksia oikeella alavatsalla, ja sitä turvotusta kans. Että kyl tässä varmaan alle kahdein viikon kuluttua tiedetään tärppäskö tällä kertaa vai ei. Kyllä tää asia on vaan mielessä tosi paljon, vaikka yritänkin olla miettimättä. No, yritän olla edes stressaamatta, vaikka mielessä pyöriikin.

++++++++ puhureita pinoon!
 
  • Tykkää
Reactions: Bambini
Meitähän onkin jo paljon jännäilijöissä ja monen kanssa suht samat päivätkin. Plussatuulia meille kaikille puhaltelen! ++++++++++++++++++:whistle:

Kaneli Samaa suosittelen minä, et otahan terveyskeskukseen yhteyttä. Ne voi sen hcg:n kattoa ja jos et raskaana ole, niin sitten antaa reseptin. Vaikkakaan ei ne kyl muutaman päivän takia vielä reseptiä yleensä anna. Jos et raskaana ole niin kroppa ei oo vielä täysin palautunu normitoimintaansa. Mut toivotaan, et menkkojen puuttuminen johtuis pikkuisesta asukista. =)

NNÄ ja iseeyou mokoma täti! Pahoittelut :hug:

).( Eilen olin tosiaan ystävän mukana siellä ultrassa. Raskaus ihan oikeassa paikassa ja sydämensykekin jo näkyi. Voih, tahtoo kans. :heart:

Ei ole helppoa ei, olla huomioimatta tuntemuksia. Tänään on särkeny alavatsaa koko päivän. Mutta en usko, en usko, en usko sen tarkoittavan mitään! Heti tuli jotenkin malttamattomampi olokin, mutta pitää keksiä jotain puuhaa ettei kerkee joka tuntemusta niin huomioida. Mulla se ovis oli joko pe tai la, samanlaisia tuntemuksia oli molempina päivinä, mutta lasken sen lauantain mukaan noi dpo:t ettei ainakaan tuu laskettua liikaa ja hätäiltyä sitte. Jos nyt menis kauppaan ja ruoan tekoon. Kohtahan se on jo ilta, sit pääsee nukkumaan ja yks päivä taas vähempi. :D
 
NiQ
***********Torstai 11.10.2012*********






Mukana:

kaneli83.................poika 09/11..............kp 1/28-35...................yk2
Neiti Näpsän äiti...............10/08.............kp 3/28-32................yk22
iseeyou...................poika 12/11............kp 5/27-30..................yk3
Kulkuriina................tyttö 11/09.............kp 12/22-28...............yk7
Pauki.................................11.............kp 12/24-34...............yk5
Kista.......................poika 12/11 ...........kp 16/30-35...............yk3
papunen84..............tyttö 07/10.............kp 21/27-30..............yk2
Kolmikymppinen...........poika 09..............kp 22/27-35..............yk2
NiQ................................07/11............kp 22/27-43...............yk7
laala......................tyttö 05/09.............kp 22/31-64...............yk6
wilma79.................poika 07/11.............kp 23/27-29...............yk2
aronoele...........................5/10............kp 23/25...................yk2
Bambini..................poika 08/08.............kp 24/30..................yk2
emiliainen..............tyttö 2/2011.............kp 25/?....................yk1
karma......................tyttö 3/11.............kp 30/26-30.............yk1
Hyppy....................poika 08/11............kp 34/32...................yk2
Shiili..............................09/08............kp 43/40...................yk7



Jännäilijät
Bambini dpo7, Papunen84 dpo5, Kulkuriina dpo2, kolmikymppinen dpo?

TAUSTAILIJAT

Kiseliina
Miona
Lumihippu
jau11
LeGu
Unno
Nannamamma
äiti -07
Susimieli
Plussanneet:



Lokakuu 2012

Syyskuu 2012
ReVe (yk1), neiti bee (yk3), Tiuku Tuikkunen, muffi (yk1), hiirunhenkäys (yk5)

Elokuu 2012
alley (yk3), amante (yk6), Salliina85 (yk4), haave2 (yk2)

Heinäkuu 2012
Joelle(yk7),mama07(yk3),kiia81(yk2),mammaa (yk3), Fidel (yk1), Hjannah (yk3)

Kesäkuu 2012
Tiuhti83(yk11), Omppuf (yk14), MeaMinnis(yk9), MyDream(yk6), Tiudeliini (yk2), Nopsu (yk2), Sannak82, Taikamaailma (yk8), Suikkis (yk12), Elsiliini (yk5), Meliah(yk10), Nopponen (yk7), Tiipula (yk4)

Toukokuu 2012
Aia(yk1), Ranskis(yk1), Mememe(yk4), aliisa10(yk4), Tine(yk5), pesco(yk1), anu84 (yk1), diiselikissa (yk5), Emma82 (yk2)

Huhtikuu 2012
Emilialainen(yk5), pink(yk6), Murunmami(yk4),LeenaT(yk2), Heeva (yk11)

Maaliskuu 2012
Haavemamma(yk3), annis_(yk7), Miraaz(yk5), Inari-11(yk3), Kiukuttelija(yk6), Lumpe(yk3), Katariine(yk3), taiska87(yk1),Vili-Jonkka(yk2), Tähtitaimi(yk7)

Helmikuu 2012
Saraheinä(yk1), Sannuli79(yk4), MeaMansikka(yk3), DsariaL(yk6), Hentunliisa(yk3), Rusina2010(yk4)

Tammikuu 2012
salamanteri85(yk3), BiBa(yk6), _lumi_(yk2), nellinu(yk5), hömpi

KADONNEET

hiulu
Lilleri82
Aura08
Pikku-Saara
mineea
lempo
Ruttunaama


Päivityspyynnöt punaisella
 
Viimeksi muokattu:
NiQ
Papunen Varmaan siksi eksynyt, kun "joku" aina unohtaa noi jännäilijät päivittää loppuun asti :stick: sorppa! :D Sulla alkaakin oleen jo jännät päivät! Toivottavasti ne olot olisi Niitä oloja :)

aronoelella on kans jänniä oireita! Josko se täti jättäisikin tulematta parin päivän päästä :)

kanelille suosittelisin odottaan nyt jonku viikon verran ainakin, että näkee ensin että olisko se rtestin plussa ollutkin ovis. Eli jos siitä plussasta odottelet sen pari viikkoa ja jos ei edelleenkään kuulu eikä näy vuotoa niin sitten suosittelisin kyseleen sitä Terolutia. Mä vähän veikkailen ettei ne kovin hanakasti vielä lähtisi sitä reseptiä kirjoitteleen, kun ei kuitenkaan kuukautiset tuon kauempaa ole ollut hukassa. Tsemppiä!

shiili, Hyppy ja karma??? Oloja, testailuja, plussia? Anyone? Olisi kyllä jo korkein aika avata lokakuun plussatili :popcorn:

Mitenkäs Nöhvi-rakas jakselee? :hug: Jos jo seurailet palstaa niin lähettelen ison voimahalin :heart:

On: Tuuliviiri täällä tosiaan hei! :D Poistin nyt itseni tuolta jännäilijöistä, kun oikein järkeilemällä järkeilin niin ei se ovis vaan o voinu vielä olla, ei sitten millään laskukaavalla. Tänään tuli ovistestiin melkein plussa, tosin kovin hitaasti tuo lh tuntuu nousevan näin oviksen edellä. Tai ainakin kovasti haluan uskoa että se iso O olisi sieltä vielä tulossa, alavatsaa on nyt juilinut muutaman päivän, selkä on jumissa ja finnejä pukkaa kasvoihin (eihän mun suklaansyönnillä oo mitäänb tekemistä tän kanssa, eihän :LOL: ). Joten meitsi jatkaa testailuja ja ilmoittaudun sitten jännäilijöihin kun sen kunnollisen O-plussan saan metsästettyä :)
 
Huomenta! Vähän omanapaisuutta taas näin heti aamusta. Sieltähän se täti vihdoin kurvasi paikalle eli minulle saa siis päivittää tälle päivälle kp1/28-35 ja yk2. Näköjään riitti että uhkailin Terolut -kuurilla :D . Oi tätä ilon päivää!
 

Yhteistyössä