Huomenta! Täällä ihanaisen aurinkoinen aamu
Taas olette ehtineet paljon kirjoitella...
Aurora -72: Otan osaa pahoinvointiisi :hug: ! Se oli niiiiiiiiiin inhottavaa, että!! Eilen käytiin kylässä ja taas yksi sukulainen vihjaisi vitsin voimalla, että kai niitä vaunuja myöhemminkin tulevina vuosina tarvitaan, johon ajattelin, että voi hitsipilli noita miehiä, kun eivät koskaan joudu käymään raskauden negatiivisia tuntemuksia läpi, mm. alkupuolen kuvotusta ja oksentelua. Hyväähän tämäkin mies tarkoitti, kyllä minä sen ymmärrän, mutta oma raskauteni on ruuansulatuselimistölle ollut sen verran p-ka kokemus, etten oikein kykene unelmoimaan tulevasta, kunhan tämänhetkisistä jokapäiväisistä syömisistä selviäisi mahdollisimman vähällä huonolla ololla.
Ja aina nostan hattua, että ihmisillä on vielä muita lapsia, minä sain / saan vain keskittyä omaan napaani, että siinä mielessä ei pitäisi hirveästi aina valittaa. Sinullakin, Aurora, näyttää olevan kolme lasta entuudestaan.... Tunnen aina olevani hemmoteltu persoonallisuus, kun puhun omista vaivoistani, koska tosiaan voin useimmiten keskittyä vain omaan olooni, mutta kun ihminen ei näköjään aina kykene sopeuttamaan tuntemuksiaan muihin kuin omiin kokemuksiinsa......
Äiti-66: Onnittelut pikkumiehelle nimestä! Ja teillä tuntuu menevän upeasti sielläpäin, ihanaa kuulla
:hug:
Neeanäiti: Tämä kuulostaa varmasti todella itsekkäältä ja tyhmästi sanotulta, mutta kun kerroit, että oma sf-mittasi on n. 23 cm, oloni huojeni oman vauvan suhteen hiukan, koska olet pidemmillä viikoilla. Tietenkin toivoisin, että sinäkin saisit olla huoletta odotuksen suhteen, en missään nimessä tarkoita, ettenkö ymmärtäisi asian tuomaa huolta, vaan sitä, etten tunne olevani ainoa, jolle on sanottu, että sf-mitta on liian pieni. Nyt olen muutamana päiväna itkeskellyt viime viikon neuvolalääkärin sanoja, kun hän sanoi, että mitenkähän synnytys, kun ei ole tuota massaa eli hänen äänensävy viestitti minulle, synnytyspelkoiselle jo entuudestaan, että selviänkö synnytyksestä ollenkaan, etten selviäkään siitä..... Sanoin toissapäivänä miehelleni, että ihan kuin minulle olisi annettu päivien lukumäärä eteeni, tuntuu niin h-tin pahalta, vaikken usko, että lääkäri ihan tuotakaan tarkoitti, mutta sellainen tunne minulle tuli, valitettavasti. Menen marraskuun alussa pelkopoliklinikalle käymään, mutta nyt pelottaa ihan oikeasti. Aluksi en ollut lääkärin sanoista millänsäkään, mutta kun kävin apteekista ostamassa lisäravinneliuoksia ja ne maistuivat ihan kamalilta, tuntuu, etten voi tehdä ruokailuni suhteen mitään muutoksi, ja tuli tunne, ihan kuin neuvolaihmiset epäilisivät, että tahallani olen kehittänyt itselleni "syömishäiriön". Kaiken, paitsi suklaan ( se on mielelleni pakollinen herkku joka päivä, ollut jo ennen raskautta vuosikausia), katson ja mietin tarkasti, mitä ravintoaineita missäkin ruokalajissa on, mitä suuhuni laitan, että saisin ainakin syömisistäni lähes kaikki vitamiinit ja hivenaineet. En voi enää syödä raskausmonivitamiinejakaan, koska vatsaani ja ruokatorveani poltteli niin hirveästi, että ne olen joutunut jättämään kohta kolme viikkoa sitten pois. Mutta omega-3 tabletteja ja pureskeltavia maitohappobakteeritabletteja voin vielä ottaa, muutoin täytyy aina miettiä, että varmasti syön hyviä ravinteita sisältäviä ruokia ja se on välillä raskasta. Jos esim. tekisi mieli makaronilihalaatikkoa, jota vaikka tytärpuolelle annetaan, mietin, että makaroneista ei saa kuin hiilihydraatteja, joten jätän sen syömättä tai otan vain lusikallisen ja itselleni keitän ohra- tai kaurapuuroa ja syön kinkkuleikkeleitä useamman siivun juuston kanssa, että ruuasta tulisi muutakin kuin hiilihydraatteja, ja koska en voi syödä massiivisia annoksia kerrallaan. Tai keitän erilaisia vihanneksia (raakoja en voi syödä, refluksi nostaa ne polttamaan ruokatorvea) ja lisään niihin pinaattia, sekoitan raejuustoa joukkoon ja vielä kinkkuleikettä mukaan. Väliaikoina juon mehuja, esim. asidophilusmehuja tai syön esim. mandariinia tai viinirypäleitä tai päärynää (ne menevät), marjapilttejä tai vaikkapa knorrin mehuja, koska päässäni jyskyttää rasittavalla tavalla koko ajan tieto, että paljon en uskalla kerralla suuhuni laittaa ja mitä sinne laitankin, siitä pitää saada vitamiineja..... Että tällaista meikäläisen elämä tällä hetkellä. Olen kyllä aina tykännyt syödä terveellisesti, mutten koskaan aiemmin ole joutunut miettimään, että tuleeko ruuasta varmasti tarpeeksi "sitä sun tätä", olen syönyt mitä mieli on tehnyt, tosin terveellistä tavallista ruokaa + paljon vihanneksia ja hedelmiä sekä herkkujakin aina säännöllisesti, ei ruokaan ole sillätavoin tarvinnut keskittyä, kun ei ole allergioitakaan. Toisaalta tosiaan, onhan ihmisiä, jotka joutuvat joka päivä esim. allergian vuoksi miettimään tarkasti, mitä suuhunsa pistävät, joten siinä mielessä olen ennen ollut onnekas! Kaiketi tämä vaihe on toisaalta hyvä koulu siihen, että lapsen kanssa joutuu / voi joutua hyvinkin tarkasti ja monimutkaisesti miettimään, mitä ruokia lapsi syö, olen vain ennen voinut niin itsekkäästi elää helppoa elämää, että tällainen ruokapalojen vahtaaminen tuntuu nyt työläältä.
Tällaista omanapaista selostusta syömisistäni..... Välillä vain tuntuu raskaalta, kun pelkää, että miten vauva kehittyy, että jos tekeekin jotakin väärin, että aiheuttaa vauvalle vaurioita omalla toiminnallaan, ja nyt sitten tämä pelko, miten selviän synnytyksestä! Enhän minä mikään ylilaiha ole enkä mikään anorektikko, h-tti soikoon, että en voi olla mitenkään riskisynnyttäjä vain sen vuoksi, ettei painoni nouse enempää???!!! Nyt kun olen sairaslomalla, ehdin miettiä negatiivisia asioita miljoona kertaa useammin ja vääntämään ne monimutkaisiksi, toisaalta työni on aika-ajoin niin hektistä, että kroppani kyllä tarvitsee tämän levon, huomaan sen kyllä.
äiti-66: Kun olen ensi viikolla käynyt yksityisellä ultrassa , uskallan ostaa Anitan vyön. Tämä siksi, että saan varmuuden, että istukka on takaseinässä. Tosin niin minulle on ennen sanottu, mutta olen niin vauhko, etten uskalla riskeerata mitään. Nyt olen muutaman päivän käyttänyt sellaista kevyttä lyhytlahkeista tukihousua ja tuntuu, kuin sekin olisi vähän auttanut. Housut meinaavat vain olla vähän liian isot, koska kaupassa ei ollut s-kokoa, mutta olen laskenut mahaa tukevaa osaa alaspäin ja tuntuu, kuin ne tosiaan vähän tukisivat alavatsaani esim. pitempään kävellessäni.
4-kerroks. väkeä: Toivottavasti kaikki on hyvin!??
Czarina, pidän peukkuja :hug: En oikein osaa kuvitella huoltasi, se on varmasti SUUNNATON, koska minä huolehdin jo pienemmästäkin ongelmasta näin paljon....
Nevi: Miten lonkkasärkysi, onko viikonloppuna ollut helpompaa? Ja miten Ideapark-reissu sujui? Entäpä muuten syysloma-aika perheessänne? Vastaan joskus myöhemmin refluksikysymykseesi.
Sarppa ja Kisse : Mitenkäs sielläpäin asiat?
Meidän koira tosiaan on sellainen sylivauva, että Neeanäidin neuvo on todella otettava vakavasti!! Olen sen kyllä tiennytkin, mutta tosiaan, voi olla, että koiralla on vähän sopeutumista..... en tiedä, enkä tuota osaa niin jännittää, enemmän tämä kaikki muu nyt jännittää ja pelottaa.
Pahoittelut, tuli paljon pessimististä tekstiä, joten mielelläni luen täältä taas kaikenlaisia positiivisempia viestejä
Ai niin, vaunut hankittu eilen, ostimme käytettynä Herculesin spin 3-raptorit, pari vuotta vanhat. Niissä on kolme isoa pyörää, sellaista "traktorimaisuutta" näille lähiseudun teille tarvitaankin, mutta kuitenkin ovat erittäin kevyet työntää. Kasaus ja autoon laittaminen ovatkin sitten melko työläitä, joten mietin vielä muitakin vaihtoehtoja lisäksi, mutta onpahan nyt arkipäivän käyttövaunut tuossa olohuoneen lattialla ihasteltavina. Vaunukoppa on iso, sitäkin pidin tärkeänä, kun on talvivauva, että saa paljon vuorausta ympärille. Miehen mielestä vaunuihin ei kannata sijoittaa kauheasti rahaa, koska menevät hänen kokemuksensa mukaan kuitenkin niin vähän aikaa, rattaisiin sitten paremminkin eli erikseen täytyy hankkia kätevästi kokoonmenevät matkarattaat tahi vastaavat, koska herculeksien kasaaminen on melkoista ähinää ja sitäpaitsi vievät farkkuauton takaosasta hirveästi tilaa. Mutta kun yhdessä lastentarvikeliikkeessä viime viikolla näin tuollaiset Herculesit, ihastuin niihin oitis, tuntui, että ne ovat kuin tehdyt meidän lähiteille ja pitkiin kävelyihin täällä "maalla", ja samana iltana löysinkin huuto.netistä ilmoituksen vastaavista, pari vuotta käytössä olleista vaunuista, jotka päätimme hankkia kotivaunuiksi. Tässä on vain se huono puoli, ETTEI MILLÄÄN MALTTAISI ODOTTAA, että OIKEASTI pääsisi kokeilemaan vaunujen toimivuutta!!!
Kai sitä täytyisi nyt vähän ryhdistäytyä ja mennä suihkuun sekä ryhtyä kotihommiin, vaikkapa vaunujen kangasosien pesuun
Mukavaa päivää kaikille!
-akkis-