Huomenta minunkin puolestani
Menin illalla jo puoli kymmenen aikaan nukkumaan ja tässä sitä sitten jo kukutaan. Ajattelin alkaa vaihtamaan lakanoita, ostin Hemtexilta eilen uusia, mutta sitä ennen piipahdan täällä.
Ja jos olisin ollut huonolla tuulelle, niin jopa olisi mieli muuttunut
Rva Pikkumyyn veikeän viestin vuoksi
On TODELLA mahtavaa, että olet noin "onnesta soikeana" ja se kyllä välittyy tännekin! =) Eipä sillä, etteivätkö kaikki plussalaiset olisi onnellisia ja jokaisella varmasti mieli ja tunteet hyppivät puoli metriä irti maanpinnasta, mutta nuo sinun äskeisen viestisi kuvat ovat kyllä ylivetoja! Eipä kai sitä plussatunnetta voisi paremmin kuvata.
Nevi kertoi vaatehankinnoistaan. Minä hiukan tässä jo tuskailen, kun farkkucaprini meinaavat puristaa reisistä, että on tainnut kiloja tulla jo enemmänkin kuin kaksi enkä jälleen kerran voi itselleni mitään, että tuntuu inhottavalta, kun vanha vaate alkaa puristaa eikä pysty tekemään asialle nyt mitään, eli pientä sopeutumispainia tässä itseni kanssa käyn..... Vaakaa minulla ei ole ollut kotona yli kymmeneen vuoteen enkä sitä kyllä tänne hankikaan, saa neuvolan mittaukset tämän ajanjakson riittää. Pitäisi minunkin varmasti lähteä ostamaan jotkut pitkät housut, kun nuo työtkin alkavat viikon päästä. Toisaalta, tilasin perjantaina netistä bellybeltin, että käyttäisin vanhoja housujani sen avulla, mutta sitten minun pitäisi hankkia pitempiä ja väljempiä puseroita, nyt löytyy lähinnä vartalonmyötäisiä ja lyhyitä paitoja. Ärsyttää tämäkin, koska ensinnäkään ei millään huvittaisi lähteä varta vasten etsimään vaatteita, olen aina ollut laiska sellaisessa. Pari-kolme kertaa vuodessa innostun kauppoja kiertäessäni ostamaan vaatteita, ostan niitä extemporepäätöksellä ja yleensä ne ovat kelvanneet monia vuosia, mutta en asiakseni ota ja lähde ostamaan jotakin tiettyä vaatetta, se on minun luonteelleni ahdistavaa, koska silloin yleensä tuntuu ylivoimaiselta löytää sopivaa ja kivan näköistä. Ääh, tämän asian saisi joku muu hoitaa puolestani, mutta ei kai tässä muukaan auta kuin nöyrtyä ja nostaa levenevä ahterinsa kauppakierrokselle. Taidan ensin marssia HennesM:lle....
Ja pahoittelut vartaloani koskevista ilmaisuista! Kuten olen joskus aiemminkin jo maininnut, en tarkastele muiden ihmisten vartaloita kriittisesti,
ihailen tasapainoisia ihmisiä, ihmisiä, jotka ovat itsensä kanssa "sinut", en ulkokuoreltaan muotimaailman kauneusihanteen mukaisia. Mutta, olen koko aikuisikäni, ja itseasiassa sitä aiemminkin, ollut hyvin kriittinen OMAN vartaloni suhteen ja siksi vartalonmuutokset, vaikkakin johtuvat näinkin ihanasta asiasta kuin raskaudesta, ovat minulle itseni hyväksymisen opettelua. Itseasiassa tuntuu, että olen tässä vartaloasiassa murrosikäsen tasolla, eli onhan se "JO" nelikymppisenä hyvä saada murroikä päätökseen!!!
Ninu: Heitit "kipeän" kysymyksen tuosta raskausajan liikunnasta.... . Minulla on ollut niin kovana tuo kuvotus ja oksentelu, että liikuntani on jäänyt hyvin kevyeksi. Pystyin alkamaan liikkumaan vasta, kun aloin ottaa primperan-lääkettä noin kuukausi sitten. Mutta lääkkeestä huolimatta esim. vesijuoksu on oksettanut, samoin innoistuin yhtenä sunnuntaina pyöräilemään n. 40 km ja seuraava päivä menikin sitten taas veskiä tervehtiessä. Muutaman kerran olen sykemittarin kanssa käynyt n.35 minuutin juoksulla, mutta kunto on huonontunut (plääh), ja tällä hetkellä liikunnan saralla suurin henkireikäni onkin vesijuoksu, joka tosin sitä tehdessä ei tunnu raskaalta, mutta sen jälkeen pahoinvointi on aina ilmaantunut, vaihtelevalla voimakkuudella. Ja sitten olen käynyt muutaman kerran liikuntakeskukseni, jossa olen ns. jäsen, sellaisilla joogatyyppisillä venyttelytunneilla. Liikuntakeskuksessa, jossa ennen raskauttani kävin jumpilla, on käynyt odottavia äitejä ihan kovaakin fyysistä rasitusta olevilla tunneilla, joku hurjapää jopa loppumetreille saakka, tai esim. kuntosalilla, mutta tottakai heidän vauhtinsa on ollut selkeästi maltillisempaa kuin muiden, niinkuin pitääkin olla. Raskausaikana suositellaan (vaihtelee suosittelijasta), että syke ei saisi kohota joko yli 140 tai yli 150, koska mahassa olevan lapsen syke nousee äidin sykkeen mukana ja lapsen syke on jo muutenkin selvästi äidin sykettä korkeampi. Eli suosittelen sykemittarin käyttöä, ainakin aluksi, niin oppii huomaamaan, millaisilla tuntemuksilla syke nousee noiden rajojen pintaan. Yksi jumppafriikki työkaverini käveli ihan viimeisiin päiviin asti kymmenen kilometrin lenkkejä, mutta hän siis käveli, eli syke ei päässyt nousemaan. Kyseinen työkaveri oli raskaudessaan muutenkin todella onnellisessa asemassa, että koko raskausaikana hänellä ei tuntunut olevan mitään negatiivisia tuntemuksia. Hän juoksi n. 10 km lenkkejä viidennen raskauskuukauden loppuun, sitten hän lopetti juoksemisen ihan vain varmuuden vuoksi, mutta virtaa tuntui naisella siitä huolimatta riittävän aina loppuun asti. Eli raskausaikana ne omat tuntemukset ovat niin määräävässä asemassa. Ja siis sauvakävelyhän on ok, mutta siinäkin syke nousee tavallista kävelyä korkeammaksi, ainakin aika ajoin, joten aluksi kannattaisi käyttää sykemittaria, jotta oppii huomaamaan, miten reagoi, kun syke on esim. 140.
Jos minä olisin saanut päättää, miten raskauteni sujuu, nytkin lähtisin tunnin juoksulenkille tästä ihan noin vain, puoli huolimattomasti ilman huolen häivää, mutta kun eilen kaupungilla tytärpuoleni kanssa pari tuntia kävellessä nousi palantunne ruokatorvea pitkin kurkkuun, että nouseeko mahasta jotakin vai eikö nouse, niin ei tässä kovin uskalla kovasykkeisiä ´voimisteluja´ tehdä. Eihän pahoinvointi vauvalle pahasta ole, mutta olen jo niin väsynyt oksentamiseen ja erityisesti siihen tunteeseen, että oksettaisi, mutta kun ei tule, niin olokaan ei helpoti, joten en viitsi turhia riskejäkään ottaa. Tänään kuitenkin menen vesijuoksuun ja juoksen maltilliset 40-45 minuuttia, ennen raskautta juoksin aina n. tunnin ja 20 min. Katsotaan, miten käy.....
Kyllä tulee itsekeskeistä tekstiä!!! Mutta kun tämä on niin henkisesti puhdistavaa, joten enpä tässä sitten rupea perääntymäänkään.... Ja jatkan vielä.... :ashamed:
rva Pikkumyy, totesit, että olen kaiketi elänyt raskaudessani jännittäviä aikoja. Itseasiassa raskauteni ei ole ollut sen jännittävämpää kuin muillakaan, mutta oma luonteeni on tehnyt odotuksestani itselleni jännittävämmän ja ahdistavamman kokemuksen kuin monilla muilla. Mutta kun aivojaan ei voi vaihtata, omaan tyyliin on jatkettava, eihän tässä muukaan auta. Mieheni on onneksi tässä asiassa niin viilipytty, että herättelee minua kauhukuvistani ja on hyvää vastapainoa hermoilulleni.
Minäkin tosiaan odotan
anjamaritan kuulumisia kovasti........ !!!
Mitenkäs
Kissen syntymäpäivävietot ovat sujuneet?
Nyt lähden niiden lakanoiden vaihtoon, johan tässä koneen ääressä onkin jo pitkä tovi vierähtänyt. Kiitos taas teille, on tämä niin rentouttavaa tänne virtuaalimaailmaan turiseminen!!! =)