35+ Lapsettomat

Tänään oli siirto. Matkaan tuli kaksi blastokystialkiota. Vielä jäi epäselväksi saatiinko pakkaseen mitään, sillä viljelevät kahta alkiota huomiseen ja katsovat pääsevätkö pakkaseen vai päätyvätkö roskikseen laadusta riippuen. Pergoveriksella saatiin hyvin kypsiä soluja, toisin kun ennen eli 15 solusta 13 oli kypsää ja 10 hedelmöittyi. Niiden kuuden jakaantuminen oli vaan loppunut kesken tässä viiden päivän viljelyssä. En tiedä miten kestän jos pakkaseen ei jää mitään ja taas pitäis aloittaa hoito. Vähän oon sillä kannalla ettei enää jatketa. Toivorikas, onko sulla raskauoireita? Näiden blastokystien pitäis kai kiinnittyä heti kohta eli vois kai ollakin jo tuntemuksia. Vaikka eihän kaikille tule mitään. Mulla on kyllä tullut pahoinvointia sen verran että molemmilla plussakerroille oon tiennyt plussasta jo ennen testiä. Mutta se toinenhan raskaus meni hematooman takia kesken viikolla 9. Toisesta luomusta meillä on suloinen 4-vuotias poika. Kyllä mä syön masennuslääkettä, ja söin koko viime raskautenikin. Suositus on että ihan loppuraskaudesta lopettaa hetkeksi ettei vauvalle tule mitään vieroitusoireita, mutta ei herranjestas lääkitystä hoidoissa lopeteta. Tietysti masennuslääkkeissäkin on eroja. Mulla on Seronil. Ja aina gynekologi ja psykiatri on olleet samoilla linjoilla että ei missään nimessä saa lopettaa lääkitystä. Ainakin viiden eri gynen kanssa oon jutellut asiasta. On kuulemma sikiöllekin vaarallisempaa jos äiti on kovin ahdistunut kun jos söisi lääkkeitä ja voisi hyvin. Olen kiltisti uskonut heitä. Ja täytyy sanoa ettei meidän lapsi voisi olla paljon terävämpi, lukee jo ja puhuu melko hyvin englantia vaikka on vasta 4. Eikä muutakaan erikoista ole hänessä. Eli turvallisin mielin vaan. Ainoot ketkä varoitteli lääkkeestä oli terveydenhoitaja, mutta ei hänkään sitten enää kun kerroin lääkäreiden nimet ja sen mitä he olivat sanoneet. Yhteekään kielteisesti suhtautuvaan lääkäriin en ole törmännyt. En Taysissa enkä yksityisellä. Tosin tk-lääkäreillä en koskaan käykään. Kävin neuvolassa ja lääkärit hoidin omalla gynellä yksityisesti. Tuleepa pitkä viesti, mutta suututtaa ihan sun puolesta. Nyt ei muuta kun piinaillaan. Ja yritetään miettiä muita asioita. T. Villiheinä ja Nuppu ja Pupunen
 
Sela, vaikka on jo tehnyt päätöksen lahjasoluhoidosta, niin miksi ei voisi siinä jonottaessa kokeilla omankin kierron stimulointia, jos siihen on jo lääkkeet odottamassa. Paljon onnea Femar-kiertoon!!

Vaikuttaakohan se mahdolliseen, myöhempään lahjamunasoluhoitoon? Väsyttää munasarjoja tai jotain muuta? En tiedä, mutta luulisi että ei vaikuta.

Meidän lääkäri määräsi viimeksi tuon AMH-kokeen. En ole vielä käynyt siinä, enkä tiedä haluanko mennäkään. Ehkä en halua tietää tulosta, niin uusi testikin, vähän kokemuksia luotettavuudesta. Ja toisaalta, jos arvo on riittävän hyvä, en tiedä voidaanko mitään kuitenkaan tehdä, kun tehokkaimpana pidetyt piikitykset eivät pure minuun. Jos en käy testissä, en tiedä hoitaako lääkäri meitä enää (siis ultraako tablettikiertoja). Ajattelin pyytää Clomi- tai Femarreseptit muutamaksi kierroksi.

FSH on kiertokohtainen, se ehkä pitäisi ottaa muutamankin kerran.

Lääkäri haluaa, että kokeilen seuravaksi Clomeja, kun kuulemma tuo Femar jo nähtiin (mutta siinähän oli Femarin lisäksi Menopuria, eli keinotekoista LH:ta ja FSH:ta). Nyt tässä tosiaan pelkkää Femaria. En tiedä tapahtuiko siellä mitään, mutta ainakin tämä stimulointi oli sekä henkisesti että fyysisesti raskain.

Veikkaan, että meillä on sama lääkäri :) Onko EV?
 
Sointu2010: Oletpa saanut nopeasti kiloja tiputettua! Itseä vähän mietitytti pudotuksen mahdolliset vaikutukset h-toimintaan, mutta lapsettomuuslääkäri vakuutti, ettei esim. 5 kilon maltillinen keventyminen haittaa normaalipainoisellakaan, oma pudotustahtini oli max. puoli kiloa per viikko.

Kyllä tosiaan jotain täytyy yrittää keksiä tähän lapsettomuusahdistukseen ja tuo mainitsemasi matkailu on aivan loistava lääke saada ajatukset muualle. Lomailtiin muuten miehen kanssa viikko lämpimässä juuri ennen viime ovista eli mistä sitä tietää, vaikka matkavouhotus ja rentoutuminen auringossa olisivat tehneet tehtävänsä...:)

Olen tosi pahoillani mutkista hoidoissasi, onneksi on kuitenkin vielä kiviä kääntämättä, joten pidäthän hännän pystyssä. Ja muista nauttia reissusta täysin siemauksin! Tsemppiä myös lenkeille, nyt näyttää jo vähän pakastavankin. Itse ehdin jo unohtaa, miten hyvän olon juoksemisesta saa ja nyt aion kyllä pitää lenkkirutiinista tiukasti kiinni!

Jonkun aikaa olen jo tätä ketjua seuraillut, mutta en ole saanut aikaiseksi tulla mukaan. Toivottavasti kukaan ei pahastu, jos notkun täällä vähän aikaa. Lapseton pariskunta ollaan ja km:ien jälkeen plussa on jotenkin vaan alkanut merkitä enemmän ja enemmän pelkkää viivaa testitikussa, joten en ainakaan toistaiseksi tunne kuuluvani plussanneisiinkaan.

 
lyhennetyllä listalla nyt hoidossa olevat ja hoitoa odottavat

alkuperäinen lista löytyy sivulta 83

Sunnuntai 7.3.2010

meriharakka 36/37....2.ivf....................siirto 24.2. (testi 8.3.)
toivorikas-72 37/46...3.icsi:n 1.pas......siirto 24.2. (testi 8.3.)
Liisa34 35/35.............1. iui.................. vko 10
Villiheinä 37/45..........3.ivf/icsi..............siirto 3.3. (testi 17.3.)
karmilla 35/40............käyntiaika maaliskuun alussa
Chloe70 39/42.......... 2.ivf.....................vko 14
Soulmama 36/39.......1.iui.....................maalis?
wellamo 38/41.......... 1.ivf:n 3.pas........huhtikuu
Iines-74 35/40...........2.ivf.....................vko 17
Susanna74 36...........3.ivf.....................kevät
Miisamari 36/36.........4.icsi....................kevät
Vesiheinä 39/43........3.ivf.....................toukokuu
Rosmariini -7435/36..1.ivf/icsi.................elokuu
Ninnatar 36/32..........ensikäynti...........?
sela 40/38.................jonottaa luovutettuja munasoluja
Marjaana71 37/34.....clomit
Sointu2010 40/40......femarit+clomit
Cris 36v.....................4.icsi ?
Sitronella 35/41........ 4.ivf ?
Toivoja.......................2.ivf ?
Nipsu72 37................ 2.ivf ?
marigold 35/35..........2.ivf ?
Aurinko-65 45.............3.icsi ?
StellaR 38/45.............4.ivf ?
janetski74 35/35.......2.icsi ?
Sinivatukka 40/37.....3.ivf:n 1.pas ?
pottu70 39/41...........4.ivf ?

Plussanneet :heart:

Tikru70, tyttö syntyi 22.8.09.......... (3.ivf)
Maaria, poika syntyi 17.12.09........ (5.icsi)
Vaahtokarkki, tyttö syntyi 13.1.10 ..(3.icsi)
sarina13, tyttö syntyi 17.2.10..........(1.ivf:n 1.pas)
talvikauris....................................... (1.ivf)
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat).............. (3.ivf)
vilhelmiina72 (tuplat)..(1.siirto luovutetuilla, taustalla 6 ivf:ää omilla)
Auringonkukka............................... (3.icsi)
tyhmäblondi73............................... (?1.ivf:n 1.pas)
idaliina, LA 13.7. ............................ (2.icsi)
Möhkö-72...................................... (1.ivf/icsi)
mileena......................................... (luomu)
Wäinö............................................(luomu, inssiä odotellessa)
Mullu..............................................(3.icsi:n 2.pas)

[/quote]

 
Heippa!

Sinivatukka toivottavasti sulla olis hyviä uutisia kerrottavana?

Entäpä pottu, ootko testannut vai odotatko perjantaihin?

janetski harmi et se meni niin. Hienoa että kuitenkin uusi hoito on jo näköpiirissä. Mä en nyt muista, millainen saalis sanoitkaan teillä viimeksi olleen? Mietin vaan kun mullakin saalis oli viimeks vaan se kuusi kpl, ja nyt silti halutaan samalla kaavalla ja samalla lääkkeellä yrittää. Se lääkäri kyllä perusteli sen sillä, et ne oli laadultaan hyviä (siis hedelmöittyi jne kaikki). Mut silti tuntuu et pitäiskö kokeilla jotain muuta...

jipsis tervetuloa mukaan vaan. On teilläkin ollut paljon vastoinkäymistä. Jospa tämä kerta olisi SE kerta.

Ääh, mua selvästikkin lähdetään viemään nyt lenkille. Koira tuli piereskeleen tohon viereen :D Palataan asiaan.
 
Jipsis, totta kai voit olla täällä niin kauan kuin haluat. Toivottavasti sinun ei tarvitse olla kauan. Toivon kovasti, että toiveenne toteutuu tällä kertaa!

Yleensä kun aloitan lenkkeilyn, niin parina ekoina viikkoina humpsahtaa kiloja alas, sitten se tahti nopeasti tasaantuu. Niin mullakin on ollut sellainen ajatus, että ei saisi kovin nopeasti laihduttaa ja sekoittaa hormonitasapainoa, tosin mulla ei taida tuota tasapainoa olla nytkään. Ja kyse on vain noin viidestä kilosta. Pitäis päästä matkakuntoonkin =) Tosin mitään hirmulämmintä ei meidän kohteessamme ole vielä kuukauden päästä, mutta ainakin keväistä säätä luvassa.

Josko mekin sitten matkalta tuomme päivänsäteen :heart:
 
Sinivatukka ja Pottu huhuu??? Ootteko jo testanneet tai millainen olo teillä on? Toivottavasti plussatuulet ovat kohdanneet teidät. Sointu, mikä on AMH testi??? Viimeksi viestini oli vissiin Liisa34lle pääosin. Saitko Toivorikas ketään kiinni ja uutta kontrolliaikaa? Maanantaina tuntui olevan tavallistakin hankalampi tavoittaa ketään. Lueskelin just solunetistä alkion kiinnittymisestä, mutta oli turhan lääketieteellistä mulle. Miten näistä piinapäivistä oikeen selvitään? Onko teidän miehet miten paljon mukana piinailemassa? Toivorikas, onko sulla yhtään pahoinvointia? Aiotko odottaa ihan testipäivään vai kokeiletko jo aiemmin? Milloin sulla alkoi nippailla mahasta? Ja turvotus? En muista oliko se jipis(?) jolla oli monta keskenmenoo takana. Tuntuu tosi pahalta. Miten sä oot selvinnyt? Iso voimahalaus. Nyt olis ehdottomasti teidän vuoro onnistua loppuun asti!
 
Villiheinä hups, unohdin ihan onnitella siirrosta, sorry :ashamed: Siispä: onnittelut kyytiläisistä! Nyt vaan piinailupinnaa toivottelen. Toivottavasti ne nappaa oikein kovasti kiinni.

muok. oltiinkin samaan aikaan linjoilla. Joo sain sieltä hoitajan kiinni. Ei sen pitäisi niin nopeesti muuttua suuntaan tai toiseen, et tarvis ennen sitä kuuden viikon päästä olevaan kontrollia katsoa. Mut jos tulee kovia kipuja, sit ottaa yhteyttä ja mennä näyttään. Toivotaan ettei tuu mitään.
 
Sointu2010 hihii, kyllä vaan on EV =) Juu kyllä mä vielä kokeilen sen Femarin, onhan sit kokeiltu ettei jää mietityttämään jälkikäteen.

Villiheinä Onnea kyytiläisistä ja plussapuhuri. Kysyit Soinnulta ,mut mä voin vastata kans tähän AMH kyssäriisi.
AMH:n määritystä on käytetty naisilla munasarjojen toiminnallisen reservin ja hedelmöityshoitojen vasteen arvioinnissa.
Viitearvot:
naiset,premenopausal 1 - 8 µg/l
naiset,postmenopausal alle 1 µg/l

Tämä on aika uusi koe meillä ja siksi sitä ei vielä kovin useasti edes määrätä.





 
Pikapäivitys omasta tilanteesta:
Testipäivä on perjantaina ja menen silloin aamulla labraan. Toiveet eivät ole korkealla. Lauantaista lähtien on ollut menkkamaisia oireita. Toisaalta on kyllä ollut piinailun aikana muitakin oireita eli lähinnä tihentynyttä vessassa juoksemista (yölläkin) ja vatsan vihlomista. Parin päivän kuluttua tiedetään miten meidän palleroisten kävi. Tänään mietin jo seuraavia hoitoja.

Tsemppiä piinailijoille ja tervetuloa uusille!
 
Sointu ja Sela, meilläkin on EV ja hienosti räätälöi meille ICSI:n lyhyellä kaavalla.
Seuraavaan hoitoon jos mennään, jatketaan kyllä samalla lääkärillä. Keskenmenosta on vasta niin vähän aikaa, että haudutetaan asiaa mietintämyssyssä miten jatketaan.
Onneksi kohta pääsee työkiireitä pakoon lomalle ja toivottavasti etelän aurinkoon ihan toisenlaisiin maisemiin pois näistä murheellisista asioista.

 
Villiheinä, Sela vastasiksin jo tuosta AMH-kokeesta, eli jäljellä olevien munasoluaihioiden määrää kai sillä yritetään arvioida. Paljon onnea piinailuun!

Sela, hyvä, varmasti kannattaa kokeilla! Ei ole kaikki munat samassa korissa, kuten sanotaan. Ei vain yhden kortin varassa.

En ole ehtinyt vielä kunnolla lukea koko ketjua, vaan sieltä täältä olen sitä toistaiseksi lukenut.

Aurinko, olen todella pahoillani keskenmenosta. EV todella yrittää räätälöidä hoitoja. Meillä oli aikamoinen coctail: Menopur (300), Femar, Orgalutran, Vagifem, Pregnyl ja Lugesteron. Hieno folli kasvoi kypsäksi asti, mutta vaan yhden varassa mentiin, joten tehtiin muunneltu inseminaatio (munasolu punktioitiin, samassa ruiskussa oli pestyt siittiöt - ne siirrettiin munasarjan viereen lähelle tuubaa), Hienoa paneutumista, mutta nega tuli.

Millainen lääkecoctail teillä oli?

Samaa odotan minäkin, lomalle lämpöön työkiireistä!

Pottu, paljon onnea piinailuun ja kiitos tervetuloa-toivotuksesta!
 
Voi teitä ihania, kiitos lämpimistä sanoista ja kannustuksesta!

sointu2010, Sama oli tavoite minullakin, bikinikuntoon matkaa varten! Täytyy nolokseni tunnustaa, että päädyin lopulta tilaamaan jenkeistä Victoria's Secretin tankiniunelman peittämään loput tavoitteesta... :LOL: Tässä on kyllä oppinut, että itseään täytyy hemmotella, kun siltä tuntuu ja satunnaisiin hullutuksiinkin on lupa sortua!

Villiheinä, Itsekin sekoilen säännöllisesti nimimerkeissä :) Selviytymisestä: Kyllähän sitä on välillä epäillyt itsekin, kuten varmaan kaikki tässä ketjussa. Minulla pahinta ovat olleet "mustat viikot" km-diagnoosin jälkeen ja seuraavien kk:sten odottelu, kun ei tiedä, meneekö siihen 4 viikkoa vai muutama kuukausi vai...ennen kun ei pääse yrittämään uudelleen. Viimeisen (lääkkeellisen) tyhjennyksen jälkeen ymmärsin onneksi käydä yksityisellä (julkinen ei meillä tarjoa) jälkitarkastuksessa (ultra) heti vuodon loputtua, koska kohtuun oli jäänyt "materiaalia", joka olisi viivästyttänyt turhaan kuukautisia ja pahimmassa tapauksessa aiheuttanut tulehduksen. Eniten olen alkanut pelkäämään lapsettomuusmörköä, joka hiipii mustilla viikoilla unettomien öiden juttukaveriksi. Myös töissä on ollut ajoittain rankkaa, kun kaikki tuntuu kasaantuvan ja alkaa stressata.

Ensimmäistä plussaa saatiin odotella yli 1,5 vuotta, joten 1. km-diagnoosi tuntui kyllä kaiken lopulta. Myöhemmät plussat vahvistivat kuitenkin uskoa ja onneksi on ollut hyviäkin aikoja ja tuntuu siltä, että siihen murheeseenkin osaa ehkä suhtautua pikkuhiljaa. Ikävää tietysti toisaalta, että tuskin pystyn nauttimaan raskaudesta koskaan ja se tulee olemaan pitkät 40 viikkoa, mutta jos tämä on mielen suojakeino, niin en valita - kestän melkein mitä vaan, kunhan saisimme sen oman kullanmurun. Tiedän, että moni on kokenut viisi ja jopa useammankin peräkkäisen km:n (Eve Hietamies 9 kpl!) ja silti osa heistä on lopulta onnistunut, joten jaksan pitää kipinää yllä.

Plussatsemppiä sinullekin ja onnea myös kaikille muille, jotka tuskailette päivien matelua matkalla seuraavaan "etappiinne"!



 
Sointu2010 Mä taisin olla toivoton tapaus kun meillä tosiaanoli vain Puregon 225 ja sitte Pergoveris 300+Femar 2 tabua/pvä ja sen jälkeen nyt sitten tämä pelkkä Femar 7/pvää.

Lääkäri sanoi, että kaikki on nyt kokeiltu kun ei yhdistelmäänkään munasarjat reagoineet ja siihen jos mihin pitäisi reagoida. Femar kuurin antoi, mutta ei olut toiveikas sen suhteen(taisi olla enemmänkin pehmeämpää laskua)
AVA:lla lääkäri tosin oli sitä mieltä että kuuri on turha, mutta voi kokeilla, mutta turha se on. Hmmmm....Kuitenkin kokeilen =) vaik ei paljon toivoa ole annettukkaan.
 
Sela, meillä on toi hoitokuvio mennyt vähän samanlailla. Nämä 2 Puregon-kokeilua tosin tehtiin toisella klinikalla. Vaihdoimme klinikkaa, kun siellä vanhassa ajattelivat kokeilla kolmannenkin Puregonilla, vaikka siitä ei oikein ollut mitään vastetta.

Uusi lääkärimme sanoi vähän samanlailla kuin teillekin: nyt on tehokkain stimulointi käytetty (Menopur + Femar), tämän pitäisi yleensä kuulemma tepsiä tapauksiin, joissa tulee kehnosti rakkuloita. Meillä tuli se yksi ja nega tuli. Lääkäri tuumasi jälkeenpäin, että harmi, hänellä kun oli intuiitio, että nyt tärppää. Olosuhteet näyttivät kuulemma niin otollisilta. Noh, yhden varassa vaan oltiin.

En tosiaan tiedä, mitä meinaa meidän kanssa jatkossa tehdä: onko tuo AMH se, joka ratkaisee asian. Vähän vaikutta siltä. Mä en vaan ole valmis menemään tuohon testiin.

Lääkäri kertoi uudesta tutkimuksesta: kun munasolut iän myötä vähenevät, niin laatu ei välttämättä heti heikkene. Näin on aiemmin ajateltu (toki kromosomimuutoksia on enemmän). Lääkärin mukaan siis joskus kannattaa mennä yhden tai parinkin solun perässä.

Mäkin kokeilen vielä noita tabletteja, Femaria ja Clomeja. Puregon ei oo mun juttu, luulen, että mulla täytyisi noissa piikityslääkkeissä olla FSH:n lisäksi tuota LH:ta (Menopur, Pergoveris). Uskon siis, että lääkkeellä on väliä. Siksi halusin myös vaihtaa klinikkaa, kun tämä uusi lääkäri oli samaa mieltä: täytyy vielä kokeilla FSH-LH -yhdistelmää ja/tai piikityslääkettä + tablettaja samassa stimuloinnissa.

Juu Jipsis, hemmottelua ja hulluttelua peliin, josko jaksais paremmin!

Nyt täytyy tehdä töitä välillä.
 
Sointu, Sela, Aurinko, onko teidän lääkäri siellä G-klinikalla oleva EV? Kuulostaa hyvältä, voisin itsekin harkita siirtymistä sinne...

Piinailijoille tosi kovasti onnea ja peukutuksia!!!

Minäkin olen tuosta kilpirauhasasiasta huolissani...mistähän löytäisi lääkärin joka suostuisi määräämään tyroksiinia ihan että kokeilisi lähteekö mun kummat oireet sillä. Ei kai siitä mitään haittaakaan voi olla (kun tsh on 2,5 (vuosi sitten oli paljon alhaisempi))?
 
Tervetuloa uusille!

Kun luen teidän juttuja, pistää silmään, että aika monet sentään raskautuvat joskus... Mulla ongelmana, että folleja tulee kivasti ja ne hedelmöityykin kivasti, mutta sitten ne ei kiinnity ja maljassakin kehitys lakkaa. Onko jollakin kokemusta, että näin olisi ollut (kauan...?) ja sitten olisikin tepsinyt? Haluaisin edes nähdä sen plussan, jotta jaksaisi yrittää uudelleen!

Mitä keittiötietoa teillä noin yleensä on lääkkeiden käytöstä jos on raskaustoiveita? Itse olen alkanut epäillä, että mun verenohennuslääkkeillä olis hieman vaikutusta. Onko joku kuullut tästä jotain.

Uutta yritystä odotellessa...
 
Huom, edellisellä ei ollut tarkoitus sanoa, etteikö sydämeni vuotaisi verta kun luen keskenmenoista. Sitä ei soisi kenellekään. Tarkoitin, että en ole itse saanut koskaan plussan plussaa enkä oikein usko että se on mahdollistakaan ihan vaan siksi etten ole ikinä nähnyt.
 
Miisamari, oikein arvasit -ainakin meidän tapauksessa, suosittelen lämpimästi.

Sointu, teidän lääkecoctail ja inseminaatio oli tosi mielenkiintoinen, harmi ettei onnistunut. Toivottavasti jatkohoidosta tulisi tulosta, EV kun paneutuu jokaiseen henkilöön niin ihailtavan tapauskohtaisesti.

Meidän tapauksessa tykkäsi ettei pitkää kaavaa missään nimessä, vaan lähdetään lyhyellä kaavalla herättelemään jo olemassaolevia munarakkuloita ja kasvattamaan niitä. Meidän coctail oli: Menopur 75 yks. ennen kuukautisia, sitten Pergoveris pistokset 300 yks. ja Arimidex-tabletit (=rintasyöpään tarkoitettu), Cetrotide, Pregnyl ja pari suihkausta Suprecur-suihketta alkion siirron jälkeen. Kolmesta munarakkulasta saatiin kaksi alkioita, joista toinen jakautui top-alkioksi. Tällä reseptillä päästiin hienosti viikolle 7 asti ja se antoi toiveita vielä yhteen hoitoon. Miehelleni määräsi Clomeja, E- ja C-vitamiinia siittiöitä parantamaan.
 
Hei kaikille, mäkin haluaisin EVn lääkäriksi, mutta meillä ei rahaa G-klinikkaan nyt. Hän oli ennen täällä Treella ja hänen kanssaan oli mulla eka ivf, josta alkoi raskaus, joka sit meni hematooman myötä kesken. Hän on todella hyvä, mutta myös hyvä businessmies. Pitkään haikailin häntä lääkärikseni. Sä jonka TSH oli 2,5. Mulla sama. Menin Jorma Salmelle Treen Koskiklinikalle. Hän sanoi suoraan ettei kannata tehdä hoitoja ennen kun TSH alle 2, mieluiten lähellä 1, jos kilpparioireita. Mulla nyt eka hoito, jossa TSH lähellä nollaa ja muut kilppariarvot viitearvoissa. Taysin lääkärit oli tyytyväisiä noihin arvoihin ja olo on paljon parempi, esim. Väsymys poissa, hiuksia ei lähde kasapäin ja olo tarmokkaampi. Ummetus kanssa loppunut. Oon tosi tyytyväinen. Voi te onnelliset, EVtä täällä haikailen tosiaan. Samanlaisesta kohtelusta voi vaan haaveilla julkisella... Ehkä joskus vielä päästään sinne, jos päätetään jatkaa hoitoja. Oli suuri menetys meidän kaupungille hänen lähtönsä!!!! Hyviä viikonloppuja kaikille. T. Villiheinä ja Pupunen sekä Nuppu pp2
 
Hei,

oon tällainen 'puolitaustailija', viimeksi olen enemmän tuolla vauvakuumeen 40+ palstalla ollut, mutta takana pitkä lapsettomuushistoria. Siksi pitikin tulla Stellalle kommentoimaan; meillä kolmessa ekassa ICSI:ssa kävi just niin että folleja tuli paljon (mulla hoidot aloitettu 36v) ja hedelmöittyivätkin, mutta sitten tapahtui jotain ja jakautuminen tyssäsi siihen 4-soluvaiheeseen - mitään ei koskaan pakkaseen eikä kiinnittymisen häivääkään. Mutta, neljännessä hoidossa yksi sissi jatkoi 7-soluiseksi ja siitä syntyi lapsi.

Nyt mulle vuoden sisällä tehty vielä kaksi hoitoa -molemmista saatu pakkaseenkin ja kaksi raskautta alkanut, tosin km tullut. Lääkitystä ei vaihdettu (paitsi viimeisessä lopussa pari piikkia Pergoverista), mulla meinasi usko loppua, mutta juuri tuo EV (josta täällä näytetään jutelleen ja jota minäkin lämpimästi suosittelen) sanoi että hän kannustaa jatkamaan eikä usko lääkityksen vaihdosta olevan apua silloin pari vuotta sitten. Ja oikeassa oli =) Joten älä vielä menetä toivoasi. Lääkäri on myös sanonut, että joidenkin alkiot ovat 'herkkänahkaisempia' kuin tavallisesti eivätkä oikein noita maljojen litkuja yhtä hyvin kestä. Meillä yhdessä hoidossa 12 alkiota pysähtyi kuin seinään kahden päivän jälkeen, seuraavassa laitettiin erilainen liuos ja tulos parani heti.

Mielenkiinnolla olen lukenut näistä eri lääkkeistä, meillä tosiaan tuo Puregon ollut aina ja nyt vikassa Pergoveris kolmena vikana päivänä. Mutta folleja ja munasoluja on tullut vielä ihan hyvin, joten ei varmaan noihin muihin ole ollutkaan. Villliheinä, mulla tuli keskenmeno kesällä mitä ilmeisimmin isosta hematoomasta johtuen myös.

Lumeton
 
Aamulla labrakäynti. Raskaustesti negatiivinen. :'( :'( :'(

Aloitettiin yhdessä itkeminen jo eilen ja mieli on molemmilla pahasti maassa. Mies ottaa tämän vielä raskaammin kuin minä. Hän ei jaksa vielä katsoa yhtään eteenpäin. Onneksi meillä on edes toisemme, mutta kyllä tämä jatkuva pettyminen tuntuu sietämättömältä. Minä olen tietysti taas syyttänyt itseäni, vaikka emme tiedä mikä meni pieleen. Miksi ihmeessä meille ei lasta suoda? Miehen mukaan siksi että olisimme liian hyviä vanhempia. Täytyisi kai alkaa ryyppäämään ja rellestämään, jotta tärppäisi.
 
Voi Pottu, tosi ikävää :(. Me taidetaan kaikki tietää miltä se nega tuntuu paremmin kun hyvin. Ymmärrän hyvin miestäsi. Kaikenmaailman hulttioille kyllä syntyy lapsia vaikka miten paljon. Ollaan joskus miehen kanssa puhuttu, et onko se kuitenkin evoluutioo eli jos ei yhtään stressaa jälkikasvusta niin lisääntyy helpommin koska ei sit rasitukaan mistään lastenhoitoon liittyvästä? Mutta absurdilta ja väärältä se tuntuu. Niin väärältä. Oliko teillä alkioita pakkasessa vielä? Voimia taistelun jatkamiseen! Lumeton, mulla otti tosi koville se hematooma ja pelkään ihan sairaasti että se uusii, jos joskus tulisinkin vielä raskaaksi. Millä viikoilla sulla se tuli? Luin silloin joistain joille se oli tullut tosi myöhäisillä viikoilla jotain 20 rvlla. Ihan kamalaa. Uskon kyllä että toisten solut on herkempiä maljalla olon suhteen kun toisten. Mutta pitäiskö sitten vaan pakastaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tehdäänköhän missään kolmen alkion siirtoja? Siis Suomessa. Ei varmaan. Se on varmaan liian riskialtista. Ei silti että haluaisin. Tuli vaan mieleen. Toivorikas, millä fiiliksillä? Toi vessassa ramppaaminenhan kuulostaa hyvältä. Mistä sua nippailee alamahassa? Kuuluuko se Lugeoireisiin, tietääkö kukaan? Mulla on nippaillut siirrosta lähtien. Lähinnä pelkään ettei ne kaksi oo eksynyt munanjohtimiin tai jotain. Mut kai se voi olla Lugeistakin. Tai ehkä jompi kumpi yrittää kiinnittyä. Toivotaan et olis sitä viimeksi mainittua. Kyllä odottavan aika osaa sit madella hitaasti. Hyvää viikonloppua ja öitä kaikille. T. Villiheinä kyytiläisineen
 

Yhteistyössä