35+ Lapsettomat

Hei kaikille.

Tulin kertomaan turhautuneen omanapaisia kuulumisia. Punktio ja siirto on takana. Vain yksi solu selviytyi kaikesta matkaan ja senkin laatu on huono. Meillä on lääkärit ja biologit ihmeissään, miten tässä nyt näin kävi. Toiveet eivät ole tässä korkealla ja jatkossa lääkärin täytyy miettiä kovin, minkälaisen hormonistimulaation minulle keksii. Soluista oli niin moni epäkypsä koosta huolimatta, samoin viottuneita oli joukossa. Vielä ei tiedetä johtuuko se pieleen menneestä hormoniosuudesta vai ovatko soluni pohjimmiltaan huonoja. Joten olo on ollut sanoinkuvaamattoman surkea. Yritän nyt kuitenkin ajatella, että tuolla mahassa on yksi alkio, jolla on kuitenkin pienen pienet mahdollisuudet selvitä. Punktio oli ihan lastenleikkiä tän henkisen prässin rinnalla. Tässä vielä listaa omalta osaltani korjattuna.

Listamme torstaina 28.08.08:

Vaahtokarkki 35/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta /eka icsi tehty lyhyellä kaavalla.

Jäyhis 36/35 v / yritystä 11/2006 / rakenteelliset viat ja miehen laiskat simpat. Toinen IVF/ICSI -hoito menossa, lyhyt kaava, punktio ja siirto vko 37.

Hillevi 44/45v / yritystä 2003 / ikä + miehellä normaalia vähemmän normaalimuotoisia simppoja / 3 IUI, 2 IVF ja 1 IVF lahjamunasoluilla, kaikista negaa / jonossa

Saara10 41/43 v / yritystä kevät/2007 / miehen simpat / 1 ICSI-hoito alkamassa, lyhyt kaava, punktio ja siirto syyskuun loppupuolella.


Jannika07 37v/33v / yritystä kevät /2003/lievä PCO(kierto epäsäännöllinen) , mies kunnossa/ 3IU, 1IVF , 6PAS/KU 08/07 ja KM 02/08

Reipasta viikonloppua ja uskoa tulevaan!
 
Kuulasta lauantaita kaikille!

Toivottavasti, naiset, on positiivinen mieli päällä ja uskoa riittää siirtämään vaikka vuoria. Mielen ja kropan yhteistoimintahan on monimutkainen juttu ja siksipä ei uskosta positiiviseen tulokseen ainakaan haittaa ole. Toki silloin pettyy aina väliin surkeasti, mutta onpa ainakin kokenut hyviäkin hetkiä. Joku kirjoitti viestissään, että on iloinen, kun on nähnyt ne kaksi viivaa testitikussa kerran, vaikka se ei sitten toivotusti päättynytkään. Itse en ole vielä koskaan niitä nähnyt, paitsi ovistikussa.

Vaahtokarkille paljon kannustavia ajatuksia ja voimia. Jospa se yksi alkio sitten onkin yllättävän sitkeä... Ja kuten kirjoitit, lääkäri voi näiden kokemusten perusteella miettiä tulevia hoitoja. Tähän hänellä on nyt enemmän tietoa sinusta kuin aikaisemmin.

Toivottavasti Jäyhiksellä kaikki näytti ultrassa ok:lta.

maariaa Uskaltauduin lisäämään tietosi listaamme, kun huomasin ne edellisessä viestissäsi. Toivottavasti en tehnyt kovasti väärin.

Listamme lauantaina 30.08.08:

Vaahtokarkki 35/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta /eka icsi tehty lyhyellä kaavalla.

Jäyhis 36/35 v / yritystä 11/2006 / rakenteelliset viat ja miehen laiskat simpat. Toinen IVF/ICSI -hoito menossa, lyhyt kaava, punktio ja siirto vko 37.

Hillevi 44/45v / yritystä 2003 / ikä + miehellä normaalia vähemmän normaalimuotoisia simppoja / 3 IUI, 2 IVF ja 1 IVF lahjamunasoluilla, kaikista negaa / jonossa

Saara10 41/43 v / yritystä kevät/2007 / miehen simpat / 1 ICSI-hoito alkamassa, lyhyt kaava, punktio ja siirto syyskuun loppupuolella.


Jannika07 37v/33v / yritystä kevät /2003/lievä PCO(kierto epäsäännöllinen) , mies kunnossa/ 3IU, 1IVF , 6PAS/KU 08/07 ja KM 02/08

[/b]maariaa 38(39)/37 v /yritystä 03/04 / kilpirauhasen vajaatoiminta ja miehellä vähänlaisesti normaali muotoisi siitiöitä, selittämättömiä, hoidot v. 2005


Mukavaa lauantai-iltaa. Nythän voi jo pistää kynttilöitä palamaan ja tunnelmoida syysillassa.

Saara
 
Voi harmi, Vaahtokarkki kun teillä meni nyt jutut vähän huonosti! Toivotaan nyt, että se ainokainen tarrautuisi kiinni. Hirmuisesti tarrasukkia pikkuiselle!!!! Ja voimia sinulle ja miehellesi!

Niin, tervetuloa Maariaa tähän pinoon! Sorry, jos en ole tajunnut sinua aikaisemmin toivottaa omasta puolestani tervetulleeksi.

Minulla meni kaikki ihan hyvin ultrassa ja tuonne syyskuun hoitolaisten pinoon jo kirjoittelinkin kuulumisia eilen. Punktio on sittenkin ensi viikolla, en tiedä mitä sekoilin itsekseni noiden viikkojen kanssa. Kuusi munarakkaulaa näkyi oikealla ja kaksi vasemmalla puolella. Ei mielestäni ole mikään älyttömän hyvä saalis, mutta lääkärin mielestä oli?! No, kaikki näytti ihänen mielestään ihan ok:lta joten siihen tyydyn. Punktio on todennäköisesti ensi keskiviikkona. Maanantaina menen seuraavaan ultraan ja siellä varmaan punktioaika täsmentyy.

Tänään pistin Puregonin lisäksi ensimmäisen kerran Orgalutrania. Ei tuntunut yhtään pahalta!

Kyllä tämä tästä...

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille ja voima- / plussatuulia!!!!

PUFFFFF :whistle: ++++++ :heart: ++++++




Listamme lauantaina 30.08.08:

Vaahtokarkki 35/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta /eka icsi tehty lyhyellä kaavalla.

Jäyhis 36/35 v / yritystä 11/2006 / rakenteelliset viat ja miehen laiskat simpat. Toinen IVF/ICSI -hoito menossa, lyhyt kaava, punktio ja siirto vko 36.

Hillevi 44/45v / yritystä 2003 / ikä + miehellä normaalia vähemmän normaalimuotoisia simppoja / 3 IUI, 2 IVF ja 1 IVF lahjamunasoluilla, kaikista negaa / jonossa

Saara10 41/43 v / yritystä kevät/2007 / miehen simpat / 1 ICSI-hoito alkamassa, lyhyt kaava, punktio ja siirto syyskuun loppupuolella.


Jannika07 37v/33v / yritystä kevät /2003/lievä PCO(kierto epäsäännöllinen) , mies kunnossa/ 3IU, 1IVF , 6PAS/KU 08/07 ja KM 02/08

[/b]maariaa 38(39)/37 v /yritystä 03/04 / kilpirauhasen vajaatoiminta ja miehellä vähänlaisesti normaali muotoisi siitiöitä, selittämättömiä, hoidot v. 2005


 
Vaahtokarkki: toivotaan parasta, että pikkuinen tarttuu kiinni lujasti.
Kuulostaa vähän samalta, kuin meidänkin eka ICSI, eli paljon muniksia joista kaikki raakoja. (ei päästy siirtoonkaan, kaikki meni roskiin) SE OLI AIVAN HIRVEÄÄ...
Seuraavalla kerralla madallettiin annosta ja vaihdettiin GonalF Puregoniin, josta tuli tyttö =) :heart:

Jäyhis: Toivottavasti pääsemme viikolla 37 piinaamaan =)



Sitruunapommi 37/45v / luomuilua vuodesta1992 / Hoitoihin 2002 / simpat / 4 X ICSI, pitkällä kaavalla / 1 Tyttö / 1 hyperi / 4 X PAS joista aina nega / viimeinen PAS hormonihoidoilla vko:lla 37???

Jaksamisia meille kaikille tasapuolisesti!
 
Lisäsin sinutkin sitruunapommi tuonne listaan. Niin, olenkin sitten punktioon jonossa jo ens viikolla... Jännittää kovasti! Tsemppiä meille!!! =)

Listamme lauantaina 30.08.08:

Vaahtokarkki 35/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta /eka icsi tehty lyhyellä kaavalla.

Jäyhis 36/35 v / yritystä 11/2006 / rakenteelliset viat ja miehen laiskat simpat. Toinen IVF/ICSI -hoito menossa, lyhyt kaava, punktio ja siirto vko 36.

Hillevi 44/45v / yritystä 2003 / ikä + miehellä normaalia vähemmän normaalimuotoisia simppoja / 3 IUI, 2 IVF ja 1 IVF lahjamunasoluilla, kaikista negaa / jonossa

Saara10 41/43 v / yritystä kevät/2007 / miehen simpat / 1 ICSI-hoito alkamassa, lyhyt kaava, punktio ja siirto syyskuun loppupuolella.


Jannika07 37v/33v / yritystä kevät /2003/lievä PCO(kierto epäsäännöllinen) , mies kunnossa/ 3IU, 1IVF , 6PAS/KU 08/07 ja KM 02/08

[/b]maariaa 38(39)/37 v /yritystä 03/04 / kilpirauhasen vajaatoiminta ja miehellä vähänlaisesti normaali muotoisi siitiöitä, selittämättömiä, hoidot v. 2005


Sitruunapommi 37/45v / luomuilua vuodesta1992 / Hoitoihin 2002 / simpat / 4 X ICSI, pitkällä kaavalla / 1 Tyttö / 1 hyperi / 4 X PAS joista aina nega / viimeinen PAS hormonihoidoilla vko:lla 37???




 
Kiitos kaikille kannustuksesta! Pitää muistaa ajatella, että toivoa on, koska tuolla joku matkalainen on kyydissä. 11.9 testataan ja tiedetään. Mies on tällä kertaa meillä se optimistisempi, huolehtii, juttelee eikä suostu siirron jälkeen seksiin, kun pelkää vahingoittavansa alkiota :LOL:

Ja Sitruunapommi, ihanaa kun kerroit, miten teillä oli mennyt tuon ekan pieleen menneen hoidon jälkeen. Toivotaan, että täälläkin on kyse vain siitä, että annostukset olivat ekalla kertaa metsässä. Jos tämä kerta menee metsään on luvassa pitkä odotus. Seuraava on aikataulusyistä luomuokierto ja sen jälkeen lääkäri määrää 1 kk e-pillerit tasoittamaan rakkuloiden lähtötilannetta. Joten tositoimet olisivat meillä edessä vasta joulukuun alussa, tuntuu niin pitkältä!

Jäyhis, minä opin nyt tässä kierrossa, että määrä ja laatu eivät kulje oikein mitenkään käsi kädessä. Pieni määrä hyvänlaatuisia soluja voi olla parempi kuin iso määrä, muttei aina niinkään. Minulle lääkäri painotti näiden ongelmien jälkeen sitä, että tärkeintä on tasakokoisuus, jolloin follit kypsyvät samaan aikaan, ja tietenkin se, että solut ovat ehtineet kypsyä riittävästi. Pääasia, että ultrassa kaikki näytti mallikkaalta. Tsemppiä punktioon!

Onko kenelläkään kokemusta Zumenonista estrogenitukena loppukierrosta? Minulle määrättiin myös se ja annos on kolminkertainen! pakkauksen normiohjeeseen, jolla silläkin näyttäisi tulevan hurja määrä lisävaikutuksia.

Maaria, tervetuloa "virallisesti" pinoon!

Pitkästä aikaa aurinkoista sunnuntaita!
 
Vaahtokarkki 35/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta /eka icsi tehty lyhyellä kaavalla.

Jäyhis 36/35 v / yritystä 11/2006 / rakenteelliset viat ja miehen laiskat simpat. Toinen IVF/ICSI -hoito menossa, lyhyt kaava, punktio ja siirto vko 36.

Hillevi 44/45v / yritystä 2003 / ikä + miehellä normaalia vähemmän normaalimuotoisia simppoja / 3 IUI, 2 IVF omilla ja 1 IVF lahjamunasoluilla, kaikista negaa / jonossa

Saara10 41/43 v / yritystä kevät/2007 / miehen simpat / 1 ICSI-hoito alkamassa, lyhyt kaava, punktio ja siirto syyskuun loppupuolella.

Jannika07 37v/33v / yritystä kevät /2003/lievä PCO(kierto epäsäännöllinen) , mies kunnossa/ 3IU, 1IVF , 6PAS/KU 08/07 ja KM 02/08

maariaa 38(39)/37 v /yritystä 03/04 / kilpirauhasen vajaatoiminta ja miehellä vähänlaisesti normaali muotoisi siitiöitä, selittämättömiä, hoidot v. 2005

Sitruunapommi 37/45v / luomuilua vuodesta1992 / Hoitoihin 2002 / simpat / 4 X ICSI, pitkällä kaavalla / 1 Tyttö / 1 hyperi / 4 X PAS joista aina nega / viimeinen PAS hormonihoidoilla vko:lla 37???

 
Hei kaikille,

Vaahtokarkille nyt plussaonnea joka tapauksessa. Joskus vähän heikompilaatuidet alkiot ovat tuoneet plussan - jos vain kaikki muuten on kohdallaan. Toivotaan näin! :heart:

Onnea hoitoihin myös Jäyhikselle, Sitruunapommille ja Saaralle. :heart:
Kunpa toisitte kovasti odotetut plussat pinoamme piristämään :heart:

Vaahtis, minä olen syönyt Zumenonia limakalvon tueksi lahjasolusiirron aikaan, muistaakseni määrä oli tabletti kahdesti päivässä. Vatsa oli vähän turvoksissa, mutta muita oireita en enää muista olleen. Kylläpä unohtaa helposti, vasta maaliskuussa hoito oli.

Hyvää viikkoa kaikille!
Hillevi
 
Banaani71 37/38v/ yritystä vuodesta 2005/ hoitoihin syksyllä 2006/ miehen laiskat simpat/ epäsäännöllinen kierto/ 1. ICSI kevät 2008/ nyt 1. PAS, josta + ja katsotaan nyt kuinka tässä käy

Tuossa nuo meidän tiedot, jos joku viitsisi ne listaan lisätä, kun ei minulta nyt onnistunut...KIITOS jo etukäteen =) . Täälläpä ei mitään ihmeempiä oireita ole ilmaantunut. Melkeinpä jo toivoisi vaikkapa pientä aamupahoinvointia niin tuntuisi paljon enenmmän todelta tämä...

Mitä mieltä muuten olette uimisesta tai vesijumpasta, kun käyttää lugesteronia alakautta? Minun tekisi mieli aloittaa vesijumppa. Mietin sitä, että otan lugeja aamuin illoin ja jumppa olisi illalla. Eli aamun annoksestahan on sitten jo hyvin aikaa. Onko kellään ollutta asiasta lääkärin kanssa puhetta?

Plussa puhureita :wave: ja hyvää viikonalkua kaikille!
 
:flower: Paljon onnea kaikille plussanneille! Pidän peukut pystyssä, että kaikki menisi loppuun asti hyvin db db db!

Hurjasti tsemppiä ja taistelutahtoa kaikille muillekin "kohtalosiskoille"! Yritän aina välillä käydä lukemassa kuulumisianne.

Jannika07:lle; me kävimme saman polun juuri samassa järjestyksessä kuin tekin eli yksityisen kautta julkiselle ja en osaa oikein kovin suurta eroa tehdä niiden välille. Kummallakin sektorilla hoidetaan hyvin ja henkilökunta on pääosin ystävällistä ja ymmärtäväistä, koska kyseessä on hyvinkin kipeä ja arka "vaiva". Me emme olleet tyytyväisiä VL:n hoitoon siinä suhteessa, että kaikki kolme ivf/icsiä tehtiin täysin samalla kaavalla ja näiden kolmen epäonnisen hoidon jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi suositeltiin lahjamunasolujen käytön harkitsemista. Aika erikoinen ehdotus, kun muita vaihtoehtoja ei kokeiltu (esim. pitkä/lyhyt kaava, lääkkeen vaihto jne.). Pidimme vuoden huilaustauon yksityisen ja julkisen puolen välillä ja julkisen puolen ensimmäisestä icistä saimme tulokseksi oman ennätyksemme (eli 8 munarakkulaa) ja kauan kaivatun lapsen. Monesti tuntuu, että ihmiset kokevat julkisen puolen hoitotavan jotenkin kylmäksi ja tunteettomaksi. Minä ainakin tunsin itseni yhtä tervetulleeksi kummallakin sektorilla ja ehkä epätoivoissani otin vastaan kaiken mitä annettiin. VL:ssa lääkärit vaihtuivat yhtä usein kuin julkisellakin ja samat metodit olivat käytössä kummallakin. Ainoa mieleen jäänyt eroavaisuus oli lompakon kevenemisen taso:) Tosin ikävää julkisen puolen lääkäreissä oli tietysti se, että he eivät ujostellet missään vaiheessa muistuttaa siitä, että onnistumismahdollisuutemme ovat alle 20% ja jonossa on paljon muitakin apua tarvitsevia, joilla onnistumismahdollisuudet ovat suuremmat. Tottahan tuo asia on, mutta mielestäni siitä ei tarvitse joka käänteessä muistuttaa. Yleensä ihmiset eivät ole hoitojen aikana henkisesti vahvimmillaan. Yksityisellä puolella lääkäreiden ei tarvitse tästä hoitotakuujonosta olla huolissaan - pääasia, että rahaa kirstuun virtaa. Ikävästi sanottu, mutta sellainen fiilis minulle on kaikesta huolimatta jäänyt - varsinkin kun aikaa siitä kiirastulesta on jo tovin kulunut ja ajatukset ovat hieman selkeytyneet. Voihan olla, että jollain hinnakkaammalla klinikalla saa aivan totaalisen yksilöllistä ja aidosti empaattista hoitoa - siitä minulla ei valitettavasti ole kokemusta. Toivottavasti osasin antaa sinulle edes jonkinlaisen vastauksen, kun en nyt pääse lunttaamaan alkuperäistä kysymystäsi.

Ihanaa syksyn alkua teille kaikille ja toivotaan, että loppuvuosi toisi hurjasti plussia tähänkin pinoon!

Voimahalein,

Snow White
 
Nyt pääsin lunttaamaan oikean kysymyksesi ja vastaukseni on aika tyly eli minulle ainakin sanottin, että he tekevät vain pitkän kaavan hoitoja, koska silloin punktiot ja siirrot pystytään tekemään ns. virka-aikana (he eivät tee ilta- tai viikonlopputöitä). Ikävä kyllä, hoidot ainakin NKL:n poliklinikalla kulkevat juuri niin kuin itsekin arvelit - pitkä kaava ja lyhyt viljely. Tosin erästä taktiikkaa voisit yrittää... Jos juuri silloin hoidon aloituksen hetkellä heillä sattuu olemaan kova ruuhka ja he jakelevat maksusitoumuksia yksityisen puolen klinikoille, voisit ilmaista voimakkaan halusi päästä maksusitoumusasiakkaaksi (meiltä ainakin kysyttiin suostumusta mahdolliseen hoitopaikan vaihtoon). Silloin olet ikäänkuin hoidossa yksityisellä sektorilla ja hoitojen eri variaatiot ovat käsittääkseni täysin mahdollisia - ja mikä parasta, laskut lähetetään kuitenkin HUS:n taloustoimiston maksettavaksi:) Neuvoni on, että käykää ainakin neuvottelemassa tilanteestanne julkisen puolen lääkärin kanssa. Vastassa saattaa olla joku inhimillinen lääkäri, joka ymmärtää tilanteenne... Oli ruuhkaa tai ei.

Toivottavasti näistä vuodatuksistani on jotain apua päätöksenne tueksi!

Terkuin

Snow White
 
Hei Banaani71: onpas mukava kuulla sinusta :hug:
Ei mullakaan ollut mitään ihmeellisiä tuntemuksia alkuraskaudessa. On se vaan ihanaa tuo teidan raskaus.:heart:
Mulla on jokaisesta PAS:sta vuoto alkanut pp10 ja nyt, kun olisi ens viikolla siirto edessä ( jos huuru-ukot selviää ja jos hormonit on vaikuttaneet limiksen paksuuteen), olen jo nyt ihan tulisilla hiilillä.
Aina tämä jos sana tulee esiin kaikissa vaiheissa...mutta jokainen vaihe jonka on [/quote]ylittänyt
on yksi askel lähempänä raskautta.
+++++++++++++++++++++++++ ja :hug: meille kaikille !!!!


Listamme 1.9.2008

Vaahtokarkki 35/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta /eka icsi tehty lyhyellä kaavalla.

Jäyhis 36/35 v / yritystä 11/2006 / rakenteelliset viat ja miehen laiskat simpat. Toinen IVF/ICSI -hoito menossa, lyhyt kaava, punktio ja siirto vko 36.

Hillevi 44/45v / yritystä 2003 / ikä + miehellä normaalia vähemmän normaalimuotoisia simppoja / 3 IUI, 2 IVF omilla ja 1 IVF lahjamunasoluilla, kaikista negaa / jonossa

Saara10 41/43 v / yritystä kevät/2007 / miehen simpat / 1 ICSI-hoito alkamassa, lyhyt kaava, punktio ja siirto syyskuun loppupuolella.

Jannika07 37v/33v / yritystä kevät /2003/lievä PCO(kierto epäsäännöllinen) , mies kunnossa/ 3IU, 1IVF , 6PAS/KU 08/07 ja KM 02/08

maariaa 38(39)/37 v /yritystä 03/04 / kilpirauhasen vajaatoiminta ja miehellä vähänlaisesti normaali muotoisi siitiöitä, selittämättömiä, hoidot v. 2005

Sitruunapommi 37/45v / luomuilua vuodesta1992 / Hoitoihin 2002 / simpat / 4 X ICSI, pitkällä kaavalla / 1 Tyttö / 1 hyperi / 4 X PAS joista aina nega / viimeinen PAS hormonihoidoilla vko:lla 37???

Banaani71 37/38v/ yritystä vuodesta 2005/ hoitoihin syksyllä 2006/ miehen laiskat simpat/ epäsäännöllinen kierto/ 1. ICSI kevät 2008/ nyt 1. PAS, josta + ja katsotaan nyt kuinka tässä käy
 
SnowWhite _Kiitos vastauksesta :flower: Sitä ajattelinkin, että pitkällä kaavalla ja lyhyt viljely. Hyvä vihje tuo että ilmaisen haluni hoitopaikan vaihtoo, Kiitos siitäkin :flower: Jos menee niin, että ei päästä maksusitoumuksella yksityiselle ja he tarjoavat vain sitä niin meidän hoidot jää sitten tähän. Katsotaan sitten saadaanko kerättyä rahaa Fertinovaa varten toiseen IVF_ään mutta jos emme saa rahaa kasaan niin laitetaan pillit pussiin ja lopetaan tää takkuinen tie tähän. Ajatus lopettamisesta on ollut pitkään jo päässä mutta käydään nyt maantainana sitten juttelemassa siellä ja katsotaan mitä sanovat. Toiveet ei tosin ole korkealla VAIKKA mentäisiinkin uuteen IVF yritykseen..jotenkin tuntuu, ettei tästä mitään tule...blaah... :|

Vaahtis - Olen käyttänyt Zumenoneja tukena jokaisessa siirrossa eli 7 siirron ajan. Sivuoireita ei pahemmin kuin pientä turvotusta välillä ei sitäkään.

Teille kaikille toivon kuitenkin sydänmestäni plussatuulia :heart:
 
Heippa !
Nyt tulee vähän ällö kysymys, mutta pakko kysyä kun tämä on eka hoito pitkällä kaavalla. Onko teillä muilla kestänyt menkat pidempään kuin normaalisti Synarelan kanssa. Mulla oli normaalimenkat, mutta nyt jäi tälläinen tiputtelu päälle. Onko normaalia ?
Onneksi huomenna ultra niin voin kysyä !! :headwall:
t.maariaa
 
Nopeasti kirjoitan kuulumiset tännekin pinoon. Maariaa, kysyit menkkojen pituudesta Synarelan käytön yhteydessä. En muista, että mulla olisi menkat venähtäneet sen kanssa. Mutta tuskin mikään mahdottomuus on ollenkaan, että niin käy. Hyvä, että voit kysyä huomenna ultrassa. Laitahan meillekin sitten tietoa, mitä siellä sanottiin myös tuosta asiasta.

Mulla on huomenna punktio. Jännittää vähän. Oikealla kuusi isoa munarakkulaa ja vasemmalla kolme. Vähemmän kuin ensimmäisessä pitkän kaavan hoidossa oli. silti lääkäri oli tyytväinen eilen ultrassa, koska munarakkulat ovat hyvin tasakokoisia. Saa nähdä miten käy. Pitäkää peukkuja siskot, että päästäisiin siirtoon saakka!

Kiitos tosi paljon teille kaikille kannustuksesta ja voimasta, mitä olette minulle antaneet! Olette ihania! :heart: Tukea tullaan tarvitesemaan edelleen, sillä nythän se piinailu vasta kohdallani alkaa!

Huomiseen!
 
On tullut luettua koko pino ja siihen menikin monta iltaa, lisäksi kirjoittelen tuolla TYKS:n pinossa.
Siis itse 39 ja mies täyttää ens kuussa 36, yritystä vuodesta 2004 ja silloin ensimmäinen km, toinen km 2005, hoidot aloitettu 2006 alkuvuonna ja sen jälkeen onkin kertynyt 7 inssiä joista saldona 3km/tuulimunaa. Miehellä huippulaatuiset simpat ja itselläkin kaiken pitäisi olla ok, mutta ei vaan ole. Plussia on siis raskaustesteissä nähty, mutta se ei saa aikaan riemunkiljahduksia vaan pelkoa. Yleensä ollaan niinmaanperusteellisesti raskaana, hcg (vai mikä se nyt oli) huikentelee jossain 800 paikkeilla. Muutama viikko plussan jälkeen alkaa alavatsakivut ja silloin tietää että jotain taas vialla, lääkityksellä sitten tehty tyhjennys.

Ensimmäinen IVF pitäisi olla viikolla 41 joten sumut alkaisi ens viikon tiistaina, tyksin labra on ollut remontissa ja voi olla ettei päästä aloittamaan vielä suunnitelman mukaan, mutta soittavat maanantaina ja varmistavat asian. Jännittää ja pelottaa aloittaa tämä uusi aikakausi, toisaalta olis aika kiirekin, aika kuluu liian nopeasti!

Ihanaa on ollut nähdä niitä plussia täällä, hyvä ystäväni on saanut jo kaksi lasta ivf:llä paha endo taustalla, mutta niin niitä ihmeitä vaan tapahtuu =)
 
Sinivatukka: tervetuloa joukkoomme ja toivotaan sinulle onnea tuleviin koitoksiin.

Jäyhis: Toivotaan, että punktiossa menee kaikki hyvin ja pääsette siihen, ah niin ihanáan piinailuun...Peukut pystyssä ja mukana jännityksessä matkassa täällä päässäkin.

Oma napaa:
Mulla ultra siirtyi töiden vuoksi torstaihin.:kieh: Pientä jomotusta selän puolella ja masussa vähän nippailee, eli jotain on varmaan tapahtunut. Munasarjat reagoi, niin herkästi noihin hormoneihin... nää hormonit myös itkettää mua ihan hirveesti, nukkumisesta ei oikein tule mitään. Henkisesti oon kyllä aikas romuna, mutta helpottaa, kun ajattelee tämän kaiken olevan ohi max tämän kuun lopussa ja silloin voi taas jatkaa elämää eteenpäin. :)
Onneksi on tää palsta, täällä me kaikki tiedämme miltä meistä kaikista tuntuu...

Kiitos ja :hug:
 
Noniin, nyt päästiin taas asiaan..
Olen pysytellyt poissa kotvasen aikaa täältä, jotta päässä olisi muitakin ajatuksia.. Mut on taidettu myös tipauttaa jo joukosta. Mutta nyt siis alkaa 3ivf.hoito, about 8-10.9 ekat pistokset. Samoilla lääkkeillä mennään, mitä aiemmin eli menopur ja puregon.
En pysty tsekkaamaan mitä kaikkea täällä on tapahtunut- kelailu taaksepäin ketjussa ei onnistu. Joten palaan astialle huomenissa.

Ai juu, olen käynyt tokassa akupunktiossa ja sain mukaani taas jotain kiinalaisia pillereitä. Mitenhän on ton akupunktion ja meidän paremmin tuntemamme hoidon päällekkäisyyden kanssa?? Akupunktiolääkäri sanoi, että eei haittaa, ne on kasviperäisiä lääkkeitä ja klinikalla taas meinasivat, ettei niitä kyllä pitäisi syödä! Akupunktiossa käynnistä eivät kummemmin kommentoineet. Mitäs olette mieltä?
 
Huomenta!

Ihan pikaisesti pistän vähän viestiä, pitää nääs mennä...

Jäyhikselle Peukkuja pidetään ihan varpaita myöten! Toivottavasti jaksat tulla kertomaan kuulumisia punkition jälkeen. Mulle muuten lääkäri sanoi, että lyhyellä kaavalla voi tulla vähemmän muniksia, mutta paremman laatuisia (olisiko se sitten sitä tasakokoisuutta?!?).

Kaikille voimia ja lykkyä pyttyyn! Ollaan Krisin kanssa aika tavalla samassa aikataulussa...
 
Jäyhis, toivottavasti punktio on mennyt tänään hyvin ja hyvä saalis on tullut ainakinlaadullisesti! Mulle myös lääkäri painotti tuota pienempi määrä-parempi laatu ja tasakokoisuus ennen kaikkea -näkemystä. Mutta eiköhän tämäkin ole kovin yksilöllistä.

Sinivatukalle tervetuloa joukkoon. Teillä onkin hieman poikkeava kaava, kun raskaaksi tulo ei ole ongelma. Voin vain kuvitella, millaisia pettymyksiä tuo vuoristorata on tuonut tullessaan. Ja kuinka olen itse tässä matkan varrella toivonut välillä, että tulisi edes testiin plussa vaikka kesken menisi. Saisi edes jotain uskoa, että joku on mahdollista. Ei kovin järkevää tämäkään toive :headwall:

Kris, kopsaa vaan omat tietosi listan perään. Eihän täältä nyt ketään pois tiputella! Mulle on muuten luomuhoitajat aina sanoneet, ettei päällekäin. Luomuhoidot voivat vaikuttaa siihen, miten kroppa reagoi lääkkeelliseen hoitoon. Mutta tästä ei varmaan ehtaa totuutta ole.

ON. Ei mitään. Peruskierrolta tuntuu oireiden puolesta. Olen lukenut liikaa huonolaatuisten alkioiden mahdollisuuksista. Viikko kärvisteltävänä. Onneksi Zumenonin hevoskuuri (3xpv) ei tunnu aiheuttavan lisäoireita. Alkio on ilmeisesti kyllä jo näin viisi päivää siirron jälkeen kiinnittynyt, jos on tarratakseen? Tiesikö joku tarkemmin ajoista?

Tsemppiä seuraaville ultraan ja punktioon menijöille!
 
Muistaakohan kukaan enää? Paljon on uusia nimiä joukossa, mutta Jannikan ainakin muistan omiltani palstailuajoiltani. Tuottiko laihdutuskuuri tulosta ;)

Olin siis täällä palstalla huhtikuisen ivf:n aikaan. Sen jälkeen spontaaniraskaus 05/08, joka meni kesäkuussa kesken. Ja nyt - taas spontaani raskaus 08/08 ja nyt mennään raskausviikolla 5+6. Takana siis 4 keskenmenoa ja kun näin Sinivatukan tarinan, teki mieleni kirjoittaa. Ymmärrän hyvin sen, ettei plussatuloksen jälkeen riitä juurikaan voimia iloon, vaan suurin tunne on pelko. Sitä vastaan yritän tässä itsekin taistella. Saanko kysyä sinulta, miten teidän keskenmenoja on tutkittu? Ja onko alkaneita raskauksia tuettu jollain lääkityksellä? Meille on tehty "vain" kromosomi- ja hyytymistekijäkokeet, jotka ovat ok. Tukilääkitykseksi tähän spontaaniin raskauteen sain keltarauhashormonin.

Lähetän plussasäteitä ja paljon voimia hoidoissa oleville.
 
Hei vaan kaikille !
Tervetuloa uudet ja uus vanhat !
Kävin eilen ultrassa ja kaikki oli ok, vuodosta lääkäri ei sen ihmeemmin kommentoinut. Itseä vaan ärsyttää !
Puregon annos on tosi iso, sitä lääkäri vähän ihmetteli ( 300 iu/pvä) Toinen lääkäri määräsi näin aloitettavaksi, ja eilinen alkoi jo pelätä hyperstimulaatiota. Mulla on ensiviikolla verikoe, sitten varmaan katsotaan annostusta. :heart:
Toivottavasti saatte jotain tolkkua, mitä yritän selittää.
t.maariaa
 
Vaahtokarkki 35/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta /eka icsi tehty lyhyellä kaavalla.

Jäyhis 36/35 v / yritystä 11/2006 / rakenteelliset viat ja miehen laiskat simpat. Toinen IVF/ICSI -hoito menossa, lyhyt kaava, punktio ja siirto vko 36.

Hillevi 44/45v / yritystä 2003 / ikä + miehellä normaalia vähemmän normaalimuotoisia simppoja / 3 IUI, 2 IVF omilla ja 1 IVF lahjamunasoluilla, kaikista negaa / akupunktio, IVF lokakuussa

Saara10 41/43 v / yritystä kevät/2007 / miehen simpat / 1 ICSI-hoito alkamassa, lyhyt kaava, punktio ja siirto syyskuun loppupuolella.

Jannika07 37v/33v / yritystä kevät /2003/lievä PCO(kierto epäsäännöllinen) , mies kunnossa/ 3IU, 1IVF , 6PAS/KU 08/07 ja KM 02/08

maariaa 38(39)/37 v /yritystä 03/04 / kilpirauhasen vajaatoiminta ja miehellä vähänlaisesti normaali muotoisi siitiöitä, selittämättömiä, hoidot v. 2005

Sitruunapommi 37/45v / luomuilua vuodesta1992 / Hoitoihin 2002 / simpat / 4 X ICSI, pitkällä kaavalla / 1 Tyttö / 1 hyperi / 4 X PAS joista aina nega / viimeinen PAS hormonihoidoilla vko:lla 37???

Sinivatukka 39/36v / yritystä 2004 / Miehellä huippulaatuiset simpat ja itselläkin kaiken pitäisi olla ok / km 2004, 2005 /hoidot 2006 7 IUI 3 tuulimunaa / eka IVF vko 41

Kris 3. IVF syyskuu

Snow White


Plussanneet :heart:

maijamette 4 km / rv 5+6

Banaani71 37/38v/ yritystä vuodesta 2005/ hoitoihin syksyllä 2006/ miehen laiskat simpat/ epäsäännöllinen kierto/ 1. ICSI kevät 2008/ nyt 1. PAS, josta + ja katsotaan nyt kuinka tässä käy



 

Yhteistyössä