35+ Lapsettomat

Voi äly kun saa juuri kirjoitettu tekstin niin se katoaa taivaan tuuliin.
Pikauusinta:

S.Silakka, punktio ohi ja upea saalis, hienoa! Toivotaan että jokainen niistä on sitkeä jakautuja. Äkkiä piinailemaan :p

Chloe, kuulostaa sinunkin hoitosi olevan mallillaan ja kohta meillä yksi piinailija lisää.

Taitaa olla se pregnyl kun laukaisee hyperin jos niikseen tulee. Minulla oli ekassa 10000 iU ja nyt 5000 ja olo oli huomattavasti kevyempi tällä kertaa.

Eikö ole niin että meidän ikäisillä onnistumisprosentti on enää 15%:n luokkaa, ei 30%? Näin ainakin minä olen uskonut ja sillä tiedolla elänyt. Olisinpa enemmän kuin iloinen jos saan kuulla olevani väärässä. :p

ON. Ei niin yhtään mitään mainittavaa. :|
 
Wau, mukavan monta piinailijaa. Ja lisää tulee, kun SS ja Chloe liittyvät joukkoon. Mahtaa siitä tulla aikamoinen plussien ropina. Pitänee suojautua :p

Chloe joo aikomus on mennä sille lääkärille, kunhan käyn ensin reumalääkärillä. Työterveyslääkärin kanssa sovittiin, et eka reumalääkärin juttusille. Jos sieltä ei vastauksia löydy, niin sit sille sun suosittelemalle. Toi joka-päivä-päikkärit kuulostais mustakin hyvältä, vaan ei voi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iines-74:
Wau, mukavan monta piinailijaa. Ja lisää tulee, kun SS ja Chloe liittyvät joukkoon. Mahtaa siitä tulla aikamoinen plussien ropina. Pitänee suojautua :p

Kyllä, varo vain! Plussilla tykitetään niin, ettei kukaan tässä pinossa ole enää entisensä vaan kaikkiin tarttuu plussatauti ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ekavekara-:
Alkuperäinen kirjoittaja Iines-74:
Wau, mukavan monta piinailijaa. Ja lisää tulee, kun SS ja Chloe liittyvät joukkoon. Mahtaa siitä tulla aikamoinen plussien ropina. Pitänee suojautua :p

Kyllä, varo vain! Plussilla tykitetään niin, ettei kukaan tässä pinossa ole enää entisensä vaan kaikkiin tarttuu plussatauti ;)
Okei, hyvä tietää. Hommaan kunnon suojavarustuksen sekä kilven, jonka takaa käyn kurkkimassa ja siirtämässä porukkaa plussanneisiin. :LOL: Saa tartuttaa!!!
 
:flower: Kiitos kaikille tsempityksistä :flower:
Klinikalta tulikin tänäaamuna soitto, että 9 solua (12:sta) oli hedelmöittynyt (ja ihan ittekseen - ei icsattu) =) Nyt se jännitys alkaakin, että odottaako siellä huomenna aamulla siirrettävää? Klinikalla käytössä siis 2-päivän viljely, sitten jo siirtävät kohtuun. Huominen ratkaisee meidän hoitojen osalta paljon: jos suurin osa taas huonolaatuista, on syytä miettiä munisten osalta onko ikä jo tehnyt tehtävänsä. Luget aloitin tänäaamuna 3 x 200 mg/päivä :p
 
Liisalle isosti onnea tuplaylläristä! Varmaan just hyvä noin, ettei edes tiedä odottavansa kaksosia ennen kuin eka kolmannes on onnellisesti ohi. Ihan mieletöntä! Ja hyvä muistutus siitä, että muutamallakin hedelmöittyneellä muniksella saadaan toivottu tulos aikaan. Toivon, että odotus sujuu jatkossakin hyvin :flower:

Sharlinille ja ekavekaralle onnea kyytiläisistä ja toivotaan, että nyt tarttuu ja tärppää! Jaksamista piinapäiviin. Onkos noilla lugeilla ja Crinoneilla jotain eroa? Siis että voisko suoraan pyytää noita Crinoneja?

Anjalle myös tärppionnea inssin johdosta! Ja tietty myös kaikille muille piinailijoille!

Sharlin, mäkin uskon, että oikein ja ammattitaitoisesti tehdystä akupunktiosta on apua. Tosta heinäallergiasta vaan sen verran, että mullakaan ei tänä kesänä ollut juuri mitään allergiaoireita eli saattoi olla myös normaalia helpompi kesä allergiamielessä.

Mä alan hiljalleen palautua normaalille hoitoa odottavan fiilistasolle viime viikon raivarin jälkeen, kun meidän IVF:n alkua siirrettiin vielä kuukaudella. Katotaan nyt vielä tämä ja yritetään pudottaa vähän painoa ja olla tupakoimatta. Siinä sitä onkin ihan tarpeeksi miettimistä |O

Mukavaa viikkoa kaikille!

(muok.) Hienoja uutisia, SS! Toivotaan, että uutiset jatkuvat hyvinä :)

Chloe, mä toivon, että tämä hoito menee putkeen ja saatte jotain pakkaseenkin. Onko teillä taloudellinen mahdollisuus jatkaa yksityisellä, jos on tarvis? Mä en kyllä tajua, miksi sinne valmennukseen ei pääse, jos on hoidoissa. Tää on taas sitä, että rehellisyys ei todellakaan peri maata. Kuinkakohan moni siellä on ihan pokkana hiljaa hoidoistaan...?

Iines, mulle tää kesä on ollut aika silkkaa tuskaa helteiden takia ja olen ollut tosi väsynyt. Mulla päikkäreiden tarve lisääntyy stressin ja masennusta aiheuttavien elämäntilanteiden takia. Auttavatko päikkärit sua?
Mä ajattelen, että päikkärit on mun psyyken suojamekanismi eli silloin kun alkaa mennä liian lujaa/liian kurjaksi, nukun itseäni eheämmäksi. Vaarana on tietty luisuminen totaalikoomaan, jossa mikään ei nappaa ja mistään ei saa kiinni ja vain nukkuminen helpottaa. Silloin mä yritän miettiä sellaista tekemistä, mikä toisi mulla hyvää mieltä ja olis vaihtoehto nukkumiseen. Toivotaan, että syksy kuulaine ilmoineen piristäisi itse kutakin ja tää lapsettomuuskurimus loppuisi joskus. Jaksamista meille kaikille!
 
Chloe Mun ystävä raskautui kolmannella icsillä ja juuri Menopurilla ja hänellä on pco. Hoidot tehtiin julkisella, Tanskassa. Minä haluaisin neljänteen hoitoon tuon Menopurin. Aloitetaan yksityisellä täällä Tanskassa. Kerron sitten tän kuun lopussa mitä ne siellä sanoo tuosta Menopurista. Mulla ei ole pco:ta, tähän mennessä kokeiltu niin Puregon kuin Gonal F.

Sain TSH arvon tänään. Se on 2,36. Lääkärin sihteerin mukaan ihan arvojen puitteissa. Täkäläinen lapsettomuusklinikka kuitenkin kirjoittaa, että ideaaliarvo olisi 1-2 ja mieluiten lähempänä yhtä kuin kahta. Tekis mieli kysyä omalta klinikaltani jo nyt, ennen kuin menen ekaan ultraan 31.8....
 
Rosmariini, iskit vaikean. Tarkistin pakkauksista niin molemmissa lukee vain "progesteron." Tosin lugeissa näkyy olevan 200mg ja crinonessa 90mg. Tästä nousikin tuskan hiki; miksi viime hoidossa lugeja piti laittaa 4kpl/vrk ja crinoneja 1kpl?? wabisabi, miten sinun luge/crinone annoksesi poikkeavat toisistaan?
Entä onko sinulla jo jänniä "tuntemuksia"? Minulla ei edelleenkään mitään.

Mutta pyydä ihmeessä crinoneja, ovat niin paljon miellyttävämmät käyttää. Ei voi edes verrata.
 
SS hieno määrä soluja oli hedelmöittynyt! Kyllä noista siirrettävää tulee ja vielä pakkaseenkin. Tsempit huomiseen siirtoon ja tervemenoa piinailijoiden joukkoon ;)

Rosmariini toivottavasti me sit päästään piinaileen kimpassa syyskuussa. Enpä tiedä auttaako ne päikkärit tähän väsymykseen. Ihan yhtä väsynyt on senkin jälkeen. Toki stressi ja tää tilannekin voi vaikuttaa, mut kuitenkin kesälomalla en stressannut enkä miettinyt tulevia hoitoja, mieliala oli jopa omituisen hyvä. Siltikin lomallakin väsytti. Se totaalikooma on myös tuttu ilmiö ja olen myöskin sitä koittanut "hoitaa" tekemällä niitä juttuja, joista erityisesti tykkään ja nautin. Joskus vaan tuntuu väsyttävän niin, ettei jaksa edes niitä.
 
Kiitos Iines tsempeistä! Minäkin kannan korteni kekoon ja kannan huoleni sinun väsymyksestä. Oletko kokeillut ruokavaliohoitoa? Siis sokerit, suklaat, karkit ja valkonen vehnä, pullat, alkoholi... kokonaan pois? Ittelläni on ollut kausia että en jaksa... varsinkaan koti- ja tallitöitä lainkaan, silloin hiilaridieetti ja liikunta on piristänyt ihmeesti. Olin nytkin kesän alussa tiukalla dieetillä, kun ajattelin sen auttavan tässä lapsettomuusasiassa, mutta niin vain kesähelteillä retkahdin jäätelöön ja siitä sitten kaikkiin muihinkin herkkuihin. Mutta kokoan taas itteni syksyllä, paukahtaa sitten nega tai plussa.
 
Heipsan!
Lyhyesti omaa napaa, pahoittelut siitä. Aamulla oli kontrolliultra, ja sielläpä se 18mm folli kellui. Ihana uusi mieslääkäri :hug: heittikin sitten heti, et mitä tässä nyt enää odottelemaan, kun kaveri on noin valmis. Pregnyl (JOTA EN VARMASTI USKALLA KOSKAAN MISSÄÄN TILANTEESSA ITSE PISTÄÄ!) sisään ja huomenna inssiin. :D
Pääseen siis jo pian piinaamaan!
 
Moi!

ekavekara, joo prosentit on alhaisempia meidän iässä, ikävä kyllä. Mulla muuten oli viimeksi pregnyl 10000Iu ja nyt 5000 Iu. Mutta kyllä se munasarjojen yliaktivoituminen muiden hormonien johdosta sen aiheuttaa, ei Pregnyl.

Iines, mä tosiaan toivon, että sä saat asiasi kuntoon ja selvitettyä. Milloin sulla se reumalääkäri onkaan? Kannattaa varata aika jo sille toisellekin, hänelle on jopa kuukausien jonot.

Kiitos kannustuksesta Rosmariini! Ei meillä yhtään ylimääräistä ole, kun asuntovelallisia ollaan, mutta pitää miettiä mistä lainata rahat hoitoihin, jos yksityisellä jatketaan.

Täälläkin jännäillään Solakan Silakan siirtouutisia! :hug:

marinatar, jännä juttu ton menopurin kanssa. Mä luulen, että sillä mekin edetään jos yksityisellä jatketaan. Tolla tsh:lla moni aloittaisi jo lääkityksen. Mulla aloitettiin, vaikka arvo oli 2,1. Mikä sun t4-v on? Sekin vaikuttaa. Vain endrokrinologit tuntee ton kentän kunnolla, Suomessa viitearvot on aivan liian matalat.

Frangipanille peukkuja inssiin!
 
ON vaan: ei yhtään top-alkiota. Mutta II-lk oli useampia. Siirrettiin kaksi alkiota ja pakkaseen meni kolme. Nyt piinataan pari viikkoa ja vielä pitää levätä, nestettä on kertynyt alavatsaan ja se painaa, pissattaa ja tekee vähän kipeää. Klinikan lääkäri sanoi suoraan, että tässä iässä (41v. ) mahollisuudet 5-10% vauvaan asti. Ymmärsin että plussia voi tulla enemmänkin mutta loppuun asti pääsee harvempi :| Testipäiväksi tuli 3.9.

Tsemppiä teille kaikille :heart:
 
Iines: mulle voi laittaa että punktio lokakuussa kun naikkari tosiaan vaan ilmoitti näin. Onko sulla muuten korkea verenpaine? Mä oon kans aina tosi väsynyt, olen nyt syönyt tyroksiiniakin 3 kk eikä väsymys ole lähtenyt. Mulla on sukurasitteena korkea verenpaine ja sehän aiheuttaa väsymystä. Olen minäkin kuvitellut vaikka mitä tauteja itelleni, mulla on akillesjänteet tosi kipeänä ja ranteet kans joskus niin reuma tuli mieleen ja vaikka mitkä muut munuaisvaivat tms. MUOKS: ja voit muuttaa meidän iät myös, vuosi tullut lisää valitettavasti. (näin lapsenyrityksen kannalta, muuten ei haittais yhtään)

Kaikille piinailijoille tasapuolisesti plussaonnea ja samoin punktioon menijöille toivon hyvää ja laadukasta saalista.
 
Tervehdys

Olen seuraillut keskustelua jonkun aikaa taka-alalta ja ajattelin uskaltautua nyt mukaan viestittelyyn. Pahoittelen heti alkuun että iso osa käyttämistänne lyhenteistä on edelleenkin minulle hepreaa :)

Taustaa: Olen 36-vuotias nainen, avopuolisoni on saman ikäinen. Olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta ja asumme Helsingissä. Lopetin Femoden-ehkäisypillereiden käytön kolmisen vuotta sitten. Lapsettomuustutkimuksiin yleiselle puolelle hakeuduimme reilu vuosi sitten ja kummastakaan ei ole löytynyt toistaiseksi mitään vikaa. Takana on kaksi tuloksetonta inseminaatiota.

Nyt läpikäyn ensimmäistä IVF-hoitoa pitkällä kaavalla ja perjantaina on aika ultraan jossa pitäisi selvitä olenko onnistunut kypsyttelemään mitään. Munasolujen keräys olisi sitten toivottavasti heti vk 34 alkupuolella.

Lapsihaaveet on heränneet minulla vähän myöhään, mutta en silti olisi halunnut yrittää aikaisemmin vaikka olisin tiennyt näistä vaikeuksista. Olen toistaiseksi yrittänyt ajatella asian niin, että jos en saa lasta niin sille on olemassa jokin lääketieteellinen hyvä syy. En ole kokenut hoitoja niin rankoiksi kuin aluksi pelkäsin, mutta koska en ole halunnut kertoa tästä juuri kenellekään niin huomaan että juttuseuran/vertaistuen tarve on suuri.

Eiköhän tällä päästä alkuun, toivotan lämpimiä elokuun päiviä ja jaksamista kaikille!
 
Hei, mahtuisinko mukaan? Olen 35v ja meillä on takana yksi IVF josta varhainen keskenmeno kesäkuussa. Odottelemme pääsyä seuraavaan hoitoon mutta voi olla että sinne mennään vasta ensi vuoden puolella. Onpahan aikaa saada kroppaakin parempaan kuntoon. Ruokavalioni ei tosiaan ole kaikkein terveellisin ja liikuntaakin voisi harrastaa enemmän kuin jääkaapille ja takaisin. Ylipainoa on siis päässyt kertymään jonkin verran. Olen ostanut muutaman Zita Westin kirjan ja niiden neuvoilla olen aloittanut muuttamaan ruokavaliotani "hedelmällisempään" suuntaan. :saint: Olisi kiva tietää onko joku muu jollain vastaavalla hedelmällisyysdietillä?

Täällä on ollut myös keskustelua akupunktiosta, osaisiko joku suositella minulle vaikka privana missä kannattaa käydä pääkaupunkiseudulla? En mielelläni menisi ainakaan tuonne Anjan kertomaan paikkaan. :/
 
Moi Chloe, pitkästä aikaa! Onnea punktioon! Sulla on upea määrä follikkeleita!

Tuosta pride-koulutuksesta. Mäkin haluaisin sinne, olen kypsytellyt ajatusta. Mutta mies ei ole alkuunkaan valmis moiseen, enkä tiedä onko ikinä. Olen ymmärtänyt että hoidoista ei kannata niille kertoa (tai siis kesken olevista hoidoista) jos haluaa koulutukseen päästä. Ja onhan se niin että kun on tarpeeksi monta hoitoa takana niin raskautumismahikset on sen verran huonot että eipä niiden varaan mitään kannata laskea, eli mielestäni koko asian voi sitten jättää mainitsematta. ;) Miten sun mies on suhtautunut sijaisperheyteen, pitikö sun kovasti taivutella vai innostuiko ihan oma-aloitteisesti? Jos teillä on jotain vinkkejä millä houkutella miestä niin kertokaa!

Vilkutukset kaikille muillekin! Ja tervetuloa uusille! Ja tsemppiä Iines tutkimuksiin, toivottavasti nyt jotakin selviäisi että saisit apua.
 
Niin, ja Solakalle Silakalle sekä muille piinailijoille paljon kärsivällisyyttä ja onnen puhureita! Hienoa SS että pakkaseenkin meni monta! Niitä top-alkioita ei ainakaan meidän klinikan kriteereillä tule kuin joka 8:lle, eli ei sitä kannata surra. II-luokka on raskautumisen kannalta tosi hyvä myös.
 
Libbylle ja pekkulle Tervetuloa!

Onnea SS!! Kiva, että pakkaseenkin saitte.. Siitä se piinailu alkaa, yritä vaan nyt elää tätä hetkeä ja olla miettimättä liikaa. Mulle joku sanoi joskus että pidä pää ja kroppa samassa paikassa eli siinä hetkessä, ei menneisyydessä eikä tulevaisuudessa, mut ku ainakaan nyt se ei tunnu olevan helppoa..

Kiva kuulla sinustakin Cloe! Minullakin on kai hieman PCO tyyppiset ja pyysin itse Menopuria niin lääkäri laittoi Pergoveriksen ja sanoi, että siinäkin on molempia. Mutta ei auttanut mun tapauksessa.

Mitäs muille piinailijoille kuuluu?

Itsellä rinnoissa samanlaista pinkeyttä kuin ennen kuukautisiakin, että siitä ei voi päätellä mitään ja oli jo ennen siirtoa (Luget). Ruoka on maistunut välillä tosi suolaiselle, mutta en tiedä onko vaan minulle sattunut suolaista ruokaa, vai voisiko makuaisti olla herkempi. Välillä en taas huomaa mitään, ruoka maistuu normaalille.. ehkei kannata vetää mitään johtopäätöksiä =) . Mutta kyllä sitä niin odottaa jo, että saisi tietää. Vaikka mies sanoi, että mitä se muuttaa saatko tietää asian vähän aiemmin tai myöhemmin, no ei mitään tietty lopputuloksen kannalta, mutta mutta.. kyl te tiedätte..

Sharlin, PP6
 
Frangipanille onnea huomiseen inssiin ja piinailun alkuun! Toivottavasti kuitenkin rohkenit pistää sen Pregnylin?

Todella hieno tulos Silakka. Nyt on sun hyvä piinailla. Muista se vedenjuonti.
Mutta onpa tosiaan nihkeät prosentit, vetää mielen matalaksi.

Libbylle ja Pekulle tervetulot.

Sharlin, mulla on hyvää vauhtia kehittymässä ihan normimenkka oireet. Joten eiköhän norminegaa ole odotettavissa. Totta, ettei kärsivällisyys oikein riitä enää odotteluun ja nyt pitäisi jo saada tietää tulos että pääsisi jatkamaan elämää. Varsinkaan kun oireet ei anna odottaa mitään positiivista, niin ei tunnu mielekkäältä tämä kyttääminen. Milloinhan sitä testaisi? Ehkä perjantaina tai lauantaina (dpo 9-10). (Jep, taas tuli ihan menkkajuilasu :( )

Toivottavasti sinulla nuo makutuntemukset ovat merkki itse asiasta!
 
Solakka Silakka, onnittelut hienosta saaliista ja mahtavaa, että osa pääsi pakkaseenkin! =) nyt sormet ja varpaat ristissä, että onnistuu!

Chloe, kurjuus, kun ette päässeet Pride-valmennukseen... Paljon onnea kuitenkin uuteen hoitoon ja toivottavasti tuo jännitys hellittää pian. Mikä hyvänsä, mikä auttaa rentoutumaan, on nyt suositeltavaa!!

Ekavekara, minulla on myös sama 1kpl Crinonea / vrk, kun taas Lugeja olisi pitänyt ottaa useammin ja useampi kerralla. Crinonen täytyy olla siis jollakin tapaa piilotehokas! Ja minulla ei ole tuntemuksia ollenkaan - ellei sitten maanista mielialaa lasketa niihin... Meinasin tulla tässä hulluksi, kun aloin oikein todella teolla etsiskelemään noita IVF:/ICSI:n onnistumisprosentteja meidän ikäisille. Arviot vaihtelevat synkän 5% ja riemuisan 30% välillä - ilmeisesti osittain siitä syystä, että laskutapa vaihtelee (klinikkakohtaisia erojakin on - mutta niistä on vaikeampi päästä selvyyteen). Jotkut laskevat yhden IVF-hoidon PAS:itkin mukaan, kun taas toiset aloittavat laskun onnistuneesta alkion siirrosta... Anyway, minusta nuo pelkkään ikään perustuvat todennäköisyydet ovat aina tuntuneet kummilta, kun yksilöllisiä eroja ja vikoja on monenlaisia... Huomasinkin, että on kehitetty uusi, parempi onnistumisen arviointimenetelmä (joka on tuota ikään perustuvaa mittaria puolet tarkempi), mutta se onkin sitten niin uusi, ettei ole yleisessä käytössä: http://www.sciencedaily.com/releases/2010/07/100719162637.htm

Hmmm, tajuan itsekin, että ehkä olisi nyt viisainta jatkaa piinailua ilman maanista laskeskelua - mutta johonkin tässä on ajatuksensa laitettava! :D

Frangipani, kuulostaa hyvältä! Huimasti onnea inssiin! =)

Tervetuloa kaikille uusille!

 

Yhteistyössä