35+ Lapsettomat

Seinäkukkanen
Chloe :hug: onhan kai kuitenkin vielä vähän toivoa.

Stella Hienoa, että olet jo suunnittelemassa jatkoa.

Liisa olen ihan kateellinen kun olet päässyt alkuun, kun minulla ei ne kuukautiset vieläkään ala :( Onhan täällä paljon suurempiakin ongelmia, mutta hermot menee kohta, viikon jo myöhässä. Ja minulla pukkaa matka päälle kohta, joten jos eivät huomenna ala niin täytyy miettiä saisinko matkan lähtöpäivää siirrettyä vai täytyykö siirtää koko hoito :(

Nonni, josko taas kirjoittais jotain. Olen ollut niin hyvällä mielellä tänään, kun ekaa kertaa kahteen viikkoon olen jaksanut puuhastella normaalisti. Olen siis parantunut.

Iines, puutarhanhoito on mitä parhainta terapiaa. Paras onkin tehdä nyt kaikkea, mistä nautit ja kerätä voimia ensi viikkoon. Fyysinen rasitus takaa usein myös paremmat yöunet. Mä jännitän sun puolesta maanantaita, vaikka kaikki menee tietysti hienosti. Pessimismi voi olla itsesuojelua. Kaikkein paras olisi sellainen neutraali asenne, mutta monien pettymysten jälkeen se ei ole niin helppoa, tiedän. Ootko jo pregnylin piikittänyt?

Iines ja Liisa, mä tiedän, ettei se tupakasta luopuminen ole helppoa. Ennen olin itse satunnaispolttelija, mutta lopetin sen kokonaan joskus pari vuotta sitten. Se ei tietenkään ole mitenkään sama asia kuin vuosikymmeniä kestänyt päivittäinen röökaaminen. Se on aivan jumalattoman vaikea lopettaa. Muita paheita mun miehellä ei oikeastaan olekaan, kovin ihana ja lämmin, luotettava ja huolehtiva mies hän on. Kieltämättä mulla vaan on paniikki päällä, että jos dna pilkkoutuu ja siksi hoidot eivät onnistu. Tietysti se voi johtua niin paljon muustakin. Mä en meinaa hänelle jäkättää asiasta, lähinnä kannustaa. Iinekselle kiitos linkkivinkistä, pitääpäs tsekata. Siinä listan päivityksessä on varmasti iso homma, mutta voisko ajatella, et jokainen lisäilisi alkuun siihen jotain, mitä haluaa? Musta voi hyvin tiputtaa sellaiset, jotka ei ole antaneet aikoihin kuulua itsestään tai on vain piipahtaneet täällä.

Ihanaa Liisa, että ne antibiootit on auttaneet. Parempi hoitaa tulehdukset ja sairaudet pois ennen hoidon aloittamista.

Anja, meidän tilanne on sikäli erikoinen, ettei oltu tunnettu kuin 2,5 vuotta, kun nämä hoidot alkoivat. Heti ekana iltana, kun tapasin mun miehen, kerroin lapsettomuushistoriastani. Ajattelin, että loikkikoon nyt pakoon sitten, jos on loikkiakseen. Ei loikkinut. Eipä arvattu, että olemme pian samassa tilanteessa. Ei mennyt montaakaan kuukautta, kun jätimme ehkäisyn pois ja muutimme jo yhteenkin 3 kk tuntemisen jälkeen. Lapsettomuus on siis tavalla tai toisella ollut aina läsnä meidän suhteessa. Toisaalta se on lähentänyt, koska se riisuu ihmisen niin paljaaksi ja avuttomaksi elämän edessä, ettei voi kun turvautua toiseen ja silloin näkee kuinka paljon toisessa on ihmistä ja sydäntä.

Kiitos Stella ja halit sinnekin. Ihana toi "kun suru on kestänyt kauan, onni ei voi olla kaukana". Kunpa me kaikki jaksettaisiin luottaa siihen.Sulla oli paljon hyviä pointteja tekstissäsi. Ja musta on aivan upeaa, että sä olet niin vahva nainen, että jaksat jo nyt miettiä selviytymisstrategioita eteenpäin, vaikka juuri olet kokenut tuollaisen pettymyksen. Mutta sitähän tämä on, jostain on vaan löydettävä ne voimat jatkaa. Tuossa voimavarapankin keräämisessä on paljon ideaa ja myönteisessä ajattelussa. Juuri sen voimin mä plussasin vuosi sitten. Mutta kun pettymyksiä tulee toinen toisensa perään, se on välillä kovin vaikeaa ajatella myönteisesti, vaikka kuinka yrittäisi. Sisin on niin rikki ja uupunut. Parhaamme me kaikki kuitenkin varmaankin yritetään. Kyllä mäkin taas mietin, miten ja millä ajatuksilla eteenpäin, mutta en tiedä, kuinka positiivinen jaksan sitten kuitenkaan käytännössä olla.

Seinäkukkanen, toivottavasti ne menkat nyt vihdoin jo alkais!
 
Huomenta naiset! Sunnuntaiaamu ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Jotenkin tuli sellainen positiivinen olo, että nyt tänne pinoon alkaa puhaltaa oikein kunnon plussatuulet!

Iines. Sorry kun sekoitin taas päivät. Pidän sinulle peukkuja, että saat maanantaina kunnon saaliin ja kaikki menee hyvin!

Chloe, Ihana kuulla, että voit paremmin. Vaikeuksien kautta voittoon, uskon minä.

Liisa, mukava kuulla että sinäkin olet selättänyt taudin. Nyt kaikin voimin kohti uusia koitoksia!

Stella, oon aikaisemminkin todennut, että tämän palstan naiset ovat niin vahvoja yksilöitä että rautakangetkin taipuu näiden naisten edessä. Niin olet kyllä sinäkin. =) Aika harva meistä onnistuu kerralla ja vaatii uskomattomia voimavaroja löytää uskoa tulevaan toistuvien pettymysten jälkeen.

Seinäkukkanen, pidän peukkuja sinullekin, että kuukautiset alkaisi ja pääsisit aloittamaan. Varmasti todella stressaava tilanne vain odottaa ja odottaa, melkein niinkuin olisi harjoituspiinapäivät =)

ON: Gonalia on piikitetty. Vasta viides päivä ja maha on kuin potkupallo. Eilen jouduin töissä tekemään kuntotestin ja arvatkaapa naiset miltä vatsalihasten tekeminen tuntui :whistle: Onneksi oli vain lihaskuntotestit...

Oho! Näin aamusta meni tummennukset päin peetä.
 
Stella Kävin taas neulatyynynä. Täytyy sanoa, että kyllä se vähän sattuukin, mutta sen kestää. Mitäpä ei kestäis tämän projektin eteen. Nyt sain uusia papanoita, sellaisia ihan pieniä, joita pitää ottaa 30kpl/päivä. Mulla näkyy kielessä hampaan jäljet ja ihan mielenkiinnolla nyt seuraan, tehoaako hoidot niin, että ne häipyvät.

Olen vähän laiska kommentoimaan, mutta kaikille tasapuolisesti aurinkoa ja hyvää mieltä!

Omaa napaa: aloitin eilen e-pilleriliuskan eli fsh pistokset alkaa n. 25 päivän päästä. Voi kun aika menisi nopeasti..
 
Sunnuntaita naiset!

Ihana aurinkonpaiste, tulin vaan nopeeta taas piipahtaan ennen pihahommille ryhtymistä.

Chloe tosiaan, on hyvää terapiaa. Joskus vaan on niin väsynyt kaikkeen ja alakuloinen, ettei jaksa tehdä edes niitä mukavia asioita joista nauttii. Silloin jopa käden nostaminen on raskasta. Mä niin pelkään, että ens viikolla ollaan siinä tilanteessa. No, nyt vielä toivoa on, joten innolla hommiin. Ai joo, siis eilen illalla meni viimeinen piikki tällä erää, eli pregnyl. Taas saa piikkipussukan tunkea johonkin kaapin peränurkkaan, josta sitä ei toivottavasti syksyllä tarvis kaivella esiin. Mä en jaksanut eilen illalla enää kaivaa sitä vanhaa listaa esiin, koitan tänään vaikka "kahvitauolla".

janetski kiitos tsempityksistä. Ei mulla kyllä ole tulossa kunnon saalista, neljä palluraa siellä vaan näkyi viime ultrassa. Niistäkin yksi oli siinä ja siinä ehtiikö mukaan. Mutta sulla varmaan on kunnon saalis, jos mahakin on jo pallona. Milloin sulla on ultra ja koska selviää punktiopäivä?

Jaahas, taidan lähteä siis hommeleihin, palaillaan B)
 
Iines, minusta neljäkin on hieno saalis, koska uskon ja luotan siihen, että ne sinun :heart: :heart: :heart: :heart: ovat priimatavaraa kunnes toisin todistetaan. Ei se määrä mutta se laatu... Ja omalta kohdalta se saalis varmaan ei ole sen suurempi, vaikka maha pömpöttääkin. Olen itseäni piristääkseni naureskellut, että ei ne näin vanhan naisen vehkeet enää hötkyile niin kuin nuorella naisella, tässä iässä kypsytellään hitaasti ja varmasti! Pääasia, että jotain vielä tapahtuu!

Tiistaina on seuraava ultra, joten sitten varmaankin kuulee milloin punktio ja minkälainen saalis.
 
Tulin nopealle tauolle.

Chloe voi ei! :hug: Mut taas kerran sanon, et onhat jotkut vuotaneet ihan runsaastikin ja silti plussanneet. Eli vieläkin on mahkuja. Sinne keskiviikkoon vielä jaksat sinnitellä, ennenkun heität kirveen kaivoon. Vieläkin ollaan peukut ja varpaat pystyssä.

janetski toivotaan et niistä mun kolmesta tai neljästä olis johonkin. Toivottavasti sulla on paremmat näkymät tiistaina.

Mä haen nyt sen vanhan listan tohon, mut en ehdi/malta alkaa nyt salapoliisityöhön, eli selvitteleen mikä kenenkin tilanne on. Koitan ehtiä myöhemmin, viimestään alkuviikosta. Toki voi kertoa mitä laitetaan, voin päivittää. Tai sitten voi itse päivittää, ihan miten vaan.

Riennän taas ulos puuhasteluihini.

*muok. Siinä se olis. Näkyy olevan tosi vanhaa tietoa, monet jo plussanneetkin on vielä siirtämättä. Tsekkaan sitä illalla.
 
Listamme päivitetty 25.4.2010

Plussanneet:

Tikru70 38/36. Endometrioosi taustaa. Yritys aloitettu elokuussa 2004. Yksi inssi ja kolme IVF-hoitokierrosta. Ensimmäinen plussa viimeisestä hoidosta. Tyttö syntyi 22.8.09.

maariaa 38(39)/37 v /yritystä 03/04 / kilpirauhasen vajaatoiminta ja miehellä vähänlaisesti normaali muotoisi siitiöitä, selittämättömiä, hoidot v. 2005, 5. hoito (ICSI) 4/09, josta plussa. Poika syntyi 17.12.09

Vaahtokarkki 36/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta, 3xICSI, 1 PAS, josta +, kesken viikolla 8+2. 3. ICSI huhtikuussa 09 (punktio 20.4.) josta plussa. Tyttö syntyi 13.1.10

sarina13: 39/31. Tuubat tukossa.1.IVF:n tuoresiirto +, kesken rv5. Yksi alkio pakkaseen. Selvisi sulatuksesta ja PAS kesäkuussa, josta plussa. Tyttö syntyi 17.2.2010

talvikauris: 35, 1. IVF/ICSI kesäkuussa, siirto 4.7. josta plussa. Poika syntyi 24.3.2010

tiki-71: 38/40, lapsitoive 2005, IUI 2008, 1.IVF ja 2x PAS 2008, 2.IVF 05/09 ja 3. IVF syksy 09. Punktio 31.8 ja siirto 2.9., josta plussa (tuplat) LA 24.5.10

Vilhelmiina72: hoidoissa 12/06 asti, kuusi ivf-icsi hoitoa takana omilla soluilla. Häikkää miehen siittiöissä, hyytymistekijöissä ja vasta-aineissa. Taustalla 5 negaa ja yksi km 6 rv. Hoito luovutetuilla munasoluilla elokuussa 09, josta plussa. Ultra 23.9., tuplat

Auringonkukka: 42/41, yritystä 6/2005, endo + miehellä huonot simpat, 2xICSI, 1 PAS, 2. ICSIn tuoresiirrosta identtiset kaksoset, keskenmenon syy fetofetaalitransfuusio viikolla 16+4 11/08. 3. ICSI alkaa 11.8., punktio 7.9., siirto 9.9., josta plussa. LA 31.5.2010

tyhmäblondi73: 36/27, pas 13.10. (siirretty 2), testi 27.10. plussa

idaliina: 40/48, yritystä (tjot) yli 10 v, simpat huonolaatuista ja laiskaa, 1. ICSI josta plussa, kehitys pysähtyi ja kohtu tyhjennettiin kaavinalla rv 9. Pakkanen tyhjä. 2. ICSI lokakuussa, punktio 20.10., kahden alkion siirto 23.10., josta plussa. LA 13.7.2010

Möhkö -72 37/32. Uusioperhe, Möhköllä lapsi ennestään. Yritystä 2006 lähtien, ongelma on siittiöissä. IVF / ICSI punktio 23.10, siirto 26.10., josta plussa (siirretty kaksi)

mileena 35/36, yritystä n. 2 v, pco-tyyppiset munasarjat, munasolun kypsymis- ja irtoamishäiriöitä, hoitona clomit 5 kiertoa, 1 IUI, toinen inssi peruuntui kystan takia -> leikkaus jossa poistettiin kystan lisäksi munajohdin ja -sarjat oikealta. 1.IVF tulossa. Yllätysplussa 11/09.

Wäinö: 35 v, yritystä takana reilu vuosi. Siittiöissä vähän vikaa. Luomuplussa inssiä odotellessa.

Mullu: 41/41, yritystä (tjot) alkuvuodesta 2000, tutkimuksiin 2005. Miehellä vähänlaisesti ja hitaasti liikkuvia siittiöitä, minulla epäillään oikean munatorven tukkoisuutta ja lievää PCO:ta. Yrityksessä ja hoidoissa välillä taukoa sairastelujen takia. 3xIUI 2006, kaikista negaa. 1. IVF/ICSI 1/2007 keskeytyi sairastumisen takia, uusi yritys 11/2007, negaa. 2. IVF/ICSI 2/2008 plussa, mutta km ja kaavinta 9+1. 3. ICSI 6/2009 negaa. PAS 8.9.09., josta nega. 2.PAS plussa (LA 21.10.2010)

meriharakka 36/37, yritystä n. 4v, syy selittämätön, 2xIUI negat, 1. IVF 12/09 nega, 2. IVF plussa

Villiheinä 3.ivf/icsi plussa. LA 20.11.2010

wellamo 38/41, yritystä 2 v, 3xIUI, 1.IVF tuoresiirto ja 1.PAS negat, 2.PAS nega, 3.pas plussa

Hoidossa olevat/hoitoa odottavat:

Sinivatukka 40/37v / yritystä 2004 / Miehellä huippulaatuiset simpat ja itselläkin kaiken pitäisi olla ok / km 2004, 2005 /hoidot 2006 7 IUI 3 tuulimunaa / eka IVF vko 41, nega, 1olki pakkaseen/pas 2.12.nega. 2. IVF vk.13, nega. 2 PAS 25.9.09 = nega pakkanen tyhjä ja ikää liikaa julkiselle. 3. IVF helmikuu 2010, 3.IVF:n 1.pas?

Chloe70: 39/42, yritystä alkaen 2002, ICSI+PAS+ERO 2004-2005, uudelleen yritystä uuden miehen kanssa alkaen 2007, miehen siittiöissä jonkun verran häikkää, 3/2009 1. IUI = nega, huhtikuussa 2. IUI = plussa, km 28.6. vk 9+4, 3. IUI 8/09, josta nega. 4. IUI 9/09. = nega, 1.IVF 10/09 tuoresiirto nega. 1.IVF:n 1.PAS nega, 2.PAS tammi-helmikuu 2010. 2.IVF huhtikuu 2010

Iines-74: 35/40, yritystä takana kohta 6 v, hoidossa 8/08 lähtien, lapsettomuuden syy selittämätön. Takana 2 inssiä, 1. IVF tuoresiirto nega, 1. IVF:n 1.PAS nega, loput 3 eivät kestäneet sulatusta. 2. IVF vko 17

Marjaana71: 37/34 (33), yritystä takana 2 vuotta, tutkimuksiin keväällä 2009, lievä PCO, mies ok. Hoitona Clomit pari kiertoa. Yllätysplussa varsinaisia hoitoja odotellessa, josta km. Clomit vielä viiteen kiertoon.

pottu70: 39/41 v, takana kaksi inssiä, joista nega. 1. IVF syyskuu, ei siirtoa (yksi epäkypsä solu), 2. IVF marraskuussa, punktio 18.11., siirtoon ei päästy. 3. IVF tammikuu, 4.IVF vko 18-19

Rosmariini -74:35/36, yritystä alkuvuodesta -08, tutkimuksiin keväällä -09, miehellä oligoastenoteratozoospermia, hypospermia eli huonolaatuiset simpat, 3 X IUI Väestöliitossa luonnolliseen kiertoon, kaikki negaa, nyt hoidossa Naistenklinikalla, ovulaation induktio Puregonilla ja Pregnylillä ja inseminaatio 12.1.2010, IVF/ICSI elokuussa 2010

Soulmama: 36/39, yritystä -03 alkaen, IVF -04 nega, ero, luomuyritystä kahden eri miehen kanssa, ei tärppiä. Aika ensikäynnille tammikuu 2010. 1.IUI?

Miisamari 36/36, ongelmana huonot siittiöt, 1. IVF (4/09), 2. ICSI (8/09), 3. ICSI 11/09 nega, 4. ICSI huhtikuu

Vesiheinä 39/43, yritystä n. 10v, 1.IVF plussa, josta km vk 9, 2 PASsia joista negat, 2. IVF tuoresiirto nega, PAS tammi-helmikuu 2010, 3.IVF toukokuussa

toivorikas-72 37/46, yritystä 4/2008. Pco-tyyppiset munasarjat, miehellä huonot simpat. Tehty 3xICSI, pakkasessa 4 alkiota, pas:it nega, 4.ICSI syksy 2010

Liisa34 35/35, miehellä vähän normaaleja siittiöitä, 1.IUI nega, 1.ICSI vko 18

karmilla 35/40, takana kolme clomikiertoa, edessä aukiolotutkimus. 1.IVF vko 17-18

vilkas75 35, suunnittelukäynti 27.4.

Seinäkukkanen 45, 1.IVF nega, 2.IVF vko 18?

janetski74 35/35, 2.ICSI vko 18

Sharlin 35/42, yritystä takana n. 3,5v. 2xIUI, 1.IVF, 1.ICSI. IVF:ssä ja ICSI:ssä ei päästy siirtoon, huonolaatuiset munasolut. Jonossa luovutettuja munasoluja. Hoito omilla alkaa vk 20 (ivf tai icsi)

Aurinko-65 45/44, miehellä huonot simpat, 3xIUI v.2002-2005 kaikki tuloksettomia, 1IVF:n tuoresiirrosta synt. poika v.2007,PAS v.2008 siirrettiin 2 top-alkiota nega, 1.ICSI v.2009 nega, 2.ICSI 01/2010 raskaus päättyi km. vkolla 7, 3.ICSI 04/2010

Ninnatar 36/32, ensikäynti?

Anja73 35, tutkimukset

Relish 35/38, 1.IVF?

StellaR 38/45, yritystä takana n. 2 v., 4xIUI (kaikista nega), 2xIVF-hoito hyvälaatuisilla alkioilla (siirrot epäonnistuivat), 1xIVF onnistuneella siirrolla (nega) ja 1xIVF, jossa ei päästy siirtoon huonojen munasolujen takia. Mahdollisesti 5.IVF kesällä/syksyllä.

Plussanneet :heart:

Tikru70 (tyttö syntyi 22.8.09)
Maaria (poika syntyi 17.12.09)
Vaahtokarkki (tyttö syntyi 13.1.10)
sarina13 (LA 19.2.10)
talvikauris
tiki-71 (LA 24.5.10)
vilhelmiina72
Auringonkukka
tyhmäblondi73
idaliina
Möhkö-72
mileena

Iines Oletpa nähnyt kovasti vaivaa tuon listan kanssa, tosi hieno juttu!

Mulle voi laittaa: 35/42 Yritystä takana n. 3,5v. 2xIUI, 1xIVF, 1xICSI. IVF:ssä eikä ICSI:ssä ei päästy siirtoon, huonolaatuiset munasolut. Jonossa luovutettuja munasoluja. Hoito omilla alkaa vk 20 (IVF tai ICSI)
 
Voi kiitos, Iines, listan päivityksestä. Mun tiedot on oikein.

Aloitan epäkohteliaasti itsestäni: Eka pistos Gonalia tuikattu! Helppoa kuin heinän teko. Kun vaan toi yläpää kestäis tän.

Täällä on moni ollut niin ahkerana pihatöissä ja kaikkea. Mä oon vaan roikkunut netissä koko viikonlopun ja ollut ärtyinen ja masentunut. No, menköön vielä flunssan piikkiin. Vapuksi pitäs keksiä jotain kivaa.

Parisuhteesta ja lapsettomuudesta sen verran, että tämä tosiaan sekä yhdistää että erottaa. Itse olen tällä hetkellä enemmän huolissani kaikista muista ihmissuhteistani. Toisaalta tunnen itseni yksinäiseksi, mutta toisaalta en jaksaisi tavata ketään kavereita... koska heillä on joko lapsia tai he ovat raskaana. Näin kärjistettynä. Lisäksi vedän herneen nenään, kun tulee puhe lapsista ja lapsettomuudesta. Ei vaan ole niitä oikeita sanoja, kaikki mitä ihmiset sanoo, on mun mielestä väärin. Onneksi olen nyt aloittanut psykoterapian ja ensimmäiset käynnit ovatkin menneen siihen, että olen puhunut lapsettomuudesta. Ihanaa, kun saa vaan puhua, toinen vaan kuuntelee eikä edes yritä lohduttaa tai neuvoa, kysyy vaan joskus jotain. Hän muuten kysyi esmes, että "Kysyykö sinulta kukaan koskaan, että miten sinä jaksat tämän asian kanssa?" Mietin hetken ja jouduin toteamaan, että ei, ei kukaan tosiaan kysy. Hoitojen alkamisesta ja adoptiosuunnitelmista jne kysytään kyllä, mutta ei henkisestä jaksamisesta.

Chloe :hug:

Seinäkukkanen
Pidän niin peukkuja, että menkat alkais ja pääsisit aloittamaan.
 
Heippa.

Kiitos Iines päivityksistä, ja tsemppiä kaikille ensi viikon hoitoihin, piinailuihin ja koitoksiin. Taustailen nyt hieman, kun ei ole mitään uutta kerrottavaa ja yritän hieman levätä näistä jutuista ennen kuin saan lääkäriltä viikon päästä jotain lisäinfoa.

Mutta ehdttomasti tämä on hyvä tsempityspino ja jatkan kyllä taistelua, sisaret!

Mulle voi laittaa: 38/45 Yritystä takana noin 2 v., 4xIUI (kaikista nega), 2xIVF-hoito hyvälaatuisilla alkioilla (siirrot epäonnistuivat), 1xIVF onnistuneella siirrolla (nega), ja 1xIVF, jossa ei päästy siirtoon huonojen munasolujen takia. Mahdollisesti 5.IVF kesällä/syksyllä
 
Hei vaan kaikki, olen eka kertaa täällä.
Hoidoissa ollaan käyty vuodesta 2006 alkaen, ensin muutama inseminaatio, sitten IVF 06/07 ja 10/07 toinen josta 06/08 syntyi tyttö. 04/09 ja 09/09 tehtiin IVF joista ei mitään. Nyt 03/10 taas IVF. Kaikki sujuu aina mallikkaasti loppun asti, simpat on huippu laatuisia, munasoluja kehittyy 8 ja aina siirretään kaksi alkiota mutta sitten taas tulee menkat...
23.3. alkoi tosiaan viimeisen IVFn jälkeen menkat.
Sitten tapahtui jotain ihan ihmeellistä 8-10.4., en ole seurannut mitään ovulaatiota eikä todellakaan suunniteltu tai laskettu mitään joten nautittiin vaan toisistamme.
Olen vieläkin ihan pyörryksissä eilen uusi Clearblue näytti plussaa ja ihan on nyt sitten luomu tulossa.
42 vuoden kypsässä iässä!
 
Maanantaita. Täällä oli teillä niin kauniita kirjoituksia myönteisen ajattelun voimasta että ihan teidän ansiostanne olen päättänyt nyt viskata mun lannistuneen asenteen romukoppaan ja yrittää olla toiveikas ja myönteinen. Kai tässä saa nyt hetken haaveilla ennen kuin pitää taas kestää se tuskallinen pettymyksen tunne. Kävin jopa raskauslaskurissa katsomassa milloin olisi laskettu aika jos nyt tärppäisi (eikö tämä ole ihan itsekidutusta pahimmillaan...?? :/ )

Mitä te rakkaat ystävät olette tehneet alkoholin suhteen piinapäivinä? Oletteko jättäneet kokonaan pois vai siemailleet punaviiniä kiinnittymislääkkeeksi vai miten? Meidän lääkärin mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö ennen raskaustestiä ei voi olla haitallista, mutta toisaalta vastakkaisiakin näkemyksiä välillä kuulee. Ja on niitä amerikkalaistutkimuksia. Mietiskelen tässä tuota vapun viettoa, pitäisikö lasillinen tai kaksi kuoharia ottaa ihan jo senkin vuoksi ettei sitten harmita entistäkin enemmän jälkikäteen että turhaan jätin juhlimattakin... Ei tässä nyt mitään erityistä alkoholinhimoa todellakaan ole, jotenkaan ei ruokakaan maistu kunnolla (oisko luge-oire?), mutta tiedän että jo puoli lasia kuoharia saisi mut paljon paremmin juhlatuulelle. Tai hei, onhan niitä jotain alkoholittomiakin kuohareita, olettekos testailleet onko niistä mihinkään? Ovatko kaikki jotain mega-makeita?

Olen muuten samaa mieltä että lapsettomuus on meidän parisuhdetta ennemminkin lähentänyt kuin erottanut. Ei me oltaisi näin läheisiä ilman tätä kriisiä, se on pakottanut todella miettimään että kenen kanssa sitä haluaakaan elämänsä jakaa. Ja mulla on kanssa kaverit jääneet taka-alalle, se on aika surullista. Haluaisin pitää yhteyttä mutta toisaalta en jaksa yhtään niitä lapsi-juttuja. Joten viime aikoina olen aika paljon vältellyt ainakin semmoisia porukkatapaamisia. Kaksistaan hyvän ystävän kanssa on ihan ok kun voi avoimemmin jutella omista fiiliksistään ja tietää että toinen ei tuomitse.
 
Iines, Liisa ja Chloe, meillä on myös tupakoinnista ja alkosta keskusteltu kiivaasti, meidänkin ongelmat kun johtuu miehen huonoista simpoista. Tupakkaa mies polttaa onneksi enää silloin kun on viihteellä ja niitäkin kertoja on nykyisin harvemmin. Istumatyö ei ei ole hyväksi miehille eikä farkut, boxereita pitäisi suosia jne... Iinekselle onnea punktioon!

Iines, minulle voisi päivittää tietoihin: 45/44, miehellä huonot simpat, 3xIUI v.2002-2005 kaikki tuloksettomia, 1.IVF:n tuoresiirrosta synt.poika v.2007, PAS v.2008 siirrettiin 2 top-alkiota nega, 1.ICSI v.2009 nega, 2.ICSI 01/2010 raskaus päättyi km. vkolla 7, 3.ICSI 04/2010

Pottu, vai niin sinullekin kävi herättelypistosten kanssa, mutta ehdit onneksi käyttämään kaikki. Minä jännitän tosi paljon huomista ultraa näkyykö siellä mitään elämää.

Seinäkukkanen, vieläkö antaa odottaa?
 
Tervehdys!

Hyvin meni niiltä osin, että kaikista palluroista löytyi solu, elikäs neljä solua saatiin saaliiksi. Nyt sitten jännitellään, tykästyvätkö maljalla miehen soluihin. Jos siirtoon asti päästään, se olis sitten keskiviikkona.

Olo on ihan hyvä, kun nukuin muutaman tunnin, vähän alavatsaa aristaa. Nyt pitää vaan muistaa ottaa rauhallisesti, toisin kun viimeks.

Miisamari mä olen aiemmin ollut tipattomalla piinapäivinä. Ja aion olla nytkin, jos pääsen piinaileen. Onhan siitä tosiaan ollut monenlaista tekstiä, toiset kieltää vallan ja toiset taas sanoo ettei pieni määrä haittaa.

karmilla hyviä ultra-uutisia sulla, ihan mukava saalis tiedossa.

Chloe mikä tilanne, loppuiko tuhruttelu?

:attn: Päivitin tohon ylempään listaan noi Auringon tiedot, muuten sama lista tulisi tälle sivulle jo kolmannen kerran.
 
lyhennetyllä listalla nyt hoidossa olevat ja hoitoa odottavat

alkuperäinen lista löytyy sivulta 111

Maanantai 26.4.2010

Chloe70 40/43.......... 2.ivf.....................siirto 14.4., testi 28.4.
Miisamari 36/36.........4.icsi....................siirto 22.4., testi 6.5.
Iines-74 36/41...........2.ivf....................punktio 26.4., siirto 28.4.
vilkas75 35..........................................suunnitteluaika 27.4.
karmilla 35/40............1.ivf.....................30.4.
Seinäkukkanen 45.....2.ivf.......................vko 18
Liisa34 35/35............1. icsi....................vko 18
janetski74 35/35.......2.icsi....................vko 18
pottu70 39/41...........4.ivf.....................vko 18-19
Vesiheinä 39/43........3.ivf.....................toukokuu
Sharlin 35/42.............3.ivf....................toukokuu
Aurinko-65 45.............3.icsi..................toukokuu
Rosmariini -74 35/36..1.ivf/icsi.................elokuu
toivorikas-72 37/46...4.icsi.....................syksy
Ninnatar 36/32..........ensikäynti...........?
Anja73 35...................tutkimukset
Marjaana71 37/34.....clomit
Sointu2010 40/40......femarit+clomit
Sinivatukka 40/37.....3.ivf:n 1.pas ?
Soulmama 36/39.......1.iui?
Relish 35/38...............1.ivf ?
StellaR 38/45............5.ivf?

Plussanneet :heart:

Tikru70, tyttö syntyi 22.8.09.......... (3.ivf)
Maaria, poika syntyi 17.12.09........ (5.icsi)
Vaahtokarkki, tyttö syntyi 13.1.10 ..(3.icsi)
sarina13, tyttö syntyi 17.2.10..........(1.ivf:n 1.pas)
talvikauris, poika syntyi 24.3............(1.ivf)
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat).............. (3.ivf)
vilhelmiina72 (tuplat)..(1.siirto luovutetuilla, taustalla 6 ivf:ää omilla)
Auringonkukka, LA 31.5.10............ (3.icsi)
tyhmäblondi73............................... (1.ivf:n 1.pas)
idaliina, LA 13.7. ............................ (2.icsi)
Möhkö-72...................................... (1.ivf/icsi)
mileena......................................... (luomu)
Wäinö............................................(luomu, inssiä odotellessa)
Mullu, LA 21.10.10.........................(3.icsi:n 2.pas)
meriharakka...................................(2.ivf)
jipsis...............................................(luomu)
Villiheinä, LA 20.11.10....................(3.ivf/icsi)
Siiri Sisilisko....................................(luomu)
wellamo 38/41...............................(1.ivf:n 3.pas)

Listamme päivitetty 25.4.2010

Plussanneet:

Tikru70 38/36. Endometrioosi taustaa. Yritys aloitettu elokuussa 2004. Yksi inssi ja kolme IVF-hoitokierrosta. Ensimmäinen plussa viimeisestä hoidosta. Tyttö syntyi 22.8.09.

maariaa 38(39)/37 v /yritystä 03/04 / kilpirauhasen vajaatoiminta ja miehellä vähänlaisesti normaali muotoisi siitiöitä, selittämättömiä, hoidot v. 2005, 5. hoito (ICSI) 4/09, josta plussa. Poika syntyi 17.12.09

Vaahtokarkki 36/34 v / yritystä 6/2007 /selittämätön, kilpirauhasen vajaatoiminta, 3xICSI, 1 PAS, josta +, kesken viikolla 8+2. 3. ICSI huhtikuussa 09 (punktio 20.4.) josta plussa. Tyttö syntyi 13.1.10

sarina13: 39/31. Tuubat tukossa.1.IVF:n tuoresiirto +, kesken rv5. Yksi alkio pakkaseen. Selvisi sulatuksesta ja PAS kesäkuussa, josta plussa. Tyttö syntyi 17.2.2010

talvikauris: 35, 1. IVF/ICSI kesäkuussa, siirto 4.7. josta plussa. Poika syntyi 24.3.2010

tiki-71: 38/40, lapsitoive 2005, IUI 2008, 1.IVF ja 2x PAS 2008, 2.IVF 05/09 ja 3. IVF syksy 09. Punktio 31.8 ja siirto 2.9., josta plussa (tuplat) LA 24.5.10

Vilhelmiina72: hoidoissa 12/06 asti, kuusi ivf-icsi hoitoa takana omilla soluilla. Häikkää miehen siittiöissä, hyytymistekijöissä ja vasta-aineissa. Taustalla 5 negaa ja yksi km 6 rv. Hoito luovutetuilla munasoluilla elokuussa 09, josta plussa. Ultra 23.9., tuplat

Auringonkukka: 42/41, yritystä 6/2005, endo + miehellä huonot simpat, 2xICSI, 1 PAS, 2. ICSIn tuoresiirrosta identtiset kaksoset, keskenmenon syy fetofetaalitransfuusio viikolla 16+4 11/08. 3. ICSI alkaa 11.8., punktio 7.9., siirto 9.9., josta plussa. LA 31.5.2010

tyhmäblondi73: 36/27, pas 13.10. (siirretty 2), testi 27.10. plussa

idaliina: 40/48, yritystä (tjot) yli 10 v, simpat huonolaatuista ja laiskaa, 1. ICSI josta plussa, kehitys pysähtyi ja kohtu tyhjennettiin kaavinalla rv 9. Pakkanen tyhjä. 2. ICSI lokakuussa, punktio 20.10., kahden alkion siirto 23.10., josta plussa. LA 13.7.2010

Möhkö -72 37/32. Uusioperhe, Möhköllä lapsi ennestään. Yritystä 2006 lähtien, ongelma on siittiöissä. IVF / ICSI punktio 23.10, siirto 26.10., josta plussa (siirretty kaksi)

mileena 35/36, yritystä n. 2 v, pco-tyyppiset munasarjat, munasolun kypsymis- ja irtoamishäiriöitä, hoitona clomit 5 kiertoa, 1 IUI, toinen inssi peruuntui kystan takia -> leikkaus jossa poistettiin kystan lisäksi munajohdin ja -sarjat oikealta. 1.IVF tulossa. Yllätysplussa 11/09.

Wäinö: 35 v, yritystä takana reilu vuosi. Siittiöissä vähän vikaa. Luomuplussa inssiä odotellessa.

Mullu: 41/41, yritystä (tjot) alkuvuodesta 2000, tutkimuksiin 2005. Miehellä vähänlaisesti ja hitaasti liikkuvia siittiöitä, minulla epäillään oikean munatorven tukkoisuutta ja lievää PCO:ta. Yrityksessä ja hoidoissa välillä taukoa sairastelujen takia. 3xIUI 2006, kaikista negaa. 1. IVF/ICSI 1/2007 keskeytyi sairastumisen takia, uusi yritys 11/2007, negaa. 2. IVF/ICSI 2/2008 plussa, mutta km ja kaavinta 9+1. 3. ICSI 6/2009 negaa. PAS 8.9.09., josta nega. 2.PAS plussa (LA 21.10.2010)

meriharakka 36/37, yritystä n. 4v, syy selittämätön, 2xIUI negat, 1. IVF 12/09 nega, 2. IVF plussa

Villiheinä 3.ivf/icsi plussa. LA 20.11.2010

wellamo 38/41, yritystä 2 v, 3xIUI, 1.IVF tuoresiirto ja 1.PAS negat, 2.PAS nega, 3.pas plussa

Hoidossa olevat/hoitoa odottavat:

Sinivatukka 40/37v / yritystä 2004 / Miehellä huippulaatuiset simpat ja itselläkin kaiken pitäisi olla ok / km 2004, 2005 /hoidot 2006 7 IUI 3 tuulimunaa / eka IVF vko 41, nega, 1olki pakkaseen/pas 2.12.nega. 2. IVF vk.13, nega. 2 PAS 25.9.09 = nega pakkanen tyhjä ja ikää liikaa julkiselle. 3. IVF helmikuu 2010, 3.IVF:n 1.pas?

Chloe70: 39/42, yritystä alkaen 2002, ICSI+PAS+ERO 2004-2005, uudelleen yritystä uuden miehen kanssa alkaen 2007, miehen siittiöissä jonkun verran häikkää, 3/2009 1. IUI = nega, huhtikuussa 2. IUI = plussa, km 28.6. vk 9+4, 3. IUI 8/09, josta nega. 4. IUI 9/09. = nega, 1.IVF 10/09 tuoresiirto nega. 1.IVF:n 1.PAS nega, 2.PAS tammi-helmikuu 2010. 2.IVF huhtikuu 2010

Iines-74: 35/40, yritystä takana kohta 6 v, hoidossa 8/08 lähtien, lapsettomuuden syy selittämätön. Takana 2 inssiä, 1. IVF tuoresiirto nega, 1. IVF:n 1.PAS nega, loput 3 eivät kestäneet sulatusta. 2. IVF vko 17

Marjaana71: 37/34 (33), yritystä takana 2 vuotta, tutkimuksiin keväällä 2009, lievä PCO, mies ok. Hoitona Clomit pari kiertoa. Yllätysplussa varsinaisia hoitoja odotellessa, josta km. Clomit vielä viiteen kiertoon.

pottu70: 40/42 v, kaksi inssiä 2009 (negat). 1. IVF 09/09, ei siirtoa (yksi epäkypsä solu), 2. IVF 11/09, siirtoon ei päästy. 3. ICSI 02/10, siirrettiin kaksi (kaikki), nega, 4.ICSI 05/10 (vko 18-19)

Yhteistyössä