35+ Lapsettomat

Chloe tää on just oikea paikka purkaa mieltä. Tutulta kuulostaa se apeus ja alakulo. Mulla on myös fiilikset heitellyt, välillä menee paremmin ja välillä taas huonommin. Nyt taas pari päivää aika ankeissa tunnelmissa. Just kaikki ärsyttää ihan pirusti, mikään ei huvita. Miehen kanssa on tullut eilen ja tänään vähän taisteltua. Mä koitan ajatella, et noi h****tin e-pillerit tekee sen, et mä hypin seinille. Ihan vastaavasti sulla varmasti vaikuttaa se iso määrä hormoneja, synarelat ja piikit. En mäkään tällänen ole ollut ennen näitten hoitojen alkua. Jostain pitäis tännekin löytää sitä positiivista mieltä.

Stella hyviä noi sun vinkit Chloelle, yritän vähän lainata niitä ja koitan niillä saada tsempattua itteeni.

Koitetaan kaikki saada kaivettua jostain voimaa jatkaa tätä taistelua, hyvää alkavaa viikkoa!
 
Hei,
en millään pysty koko ketjuanne lukemaan läpi, mutta täällä uusi (joopajoo) yli kolmevitonen lapsettomuushoidoissa oleva ilmoittautuu.
Eli siis Siiri Sisilisko, 39/38, 1.ivf tulossa kesäkuussa, suunnittelupalaveri tätä varten jo tämän kuun lopussa.
Nopeasti tämä lähti sitten julkisellakin puolella liikkeelle, ensikäynti oli viime viikolla ja tässä sitä ollaan. Vielä on lyhenteet ja muut aika sekavia, mutta eiköhän se tästä.

:wave:
 
Halit StellaR ja Iines! :hug: Stella, luin sun ohjeet moneen kertaan läpi, sanoit hyvin. Mä kanssa olin aika positiivisella mielellä juuri silloin kun hoito onnistui. Koitan antaa itselleni anteeksi, ettei voimat ole nyt riittäneet tämän enempään. Olenhan kuitenkin jaksanut hoitaa työni sekä sivutyöni luennoitsijana, pitänyt kodista huolta, jne. Ja onneksi mulla on ihanan ymmärtäväinen mies! Meidän suhde tuottaa mulle joka päivä sanomattoman paljon onnentunteita. Kävin lenkillä eilen ja tänään, yritän kovasti kerätä voimia ja uskoa itseeni. Aina se ei kuitenkaan ole helppoa. Vuoristorataahan tämä on. Jospa edessä olisi taas parempi vaihe, pitkän alavireisen kauden jälkeen.

Ninnatar, ainakin foolihappo on tärkeää, jos haluaa raskautua.

Hyvää yötä kaikille ja aurinkoista kevätviikkoa!

Siiri Sisiliskolle tervetuloa!
 
täälläkin tunteiden vuoristorataa... menkat alkoi sunnuntai-iltana, koko sunnuntain ehdin olla ihan onnessani, kun mun kierto ollut tosi säännöllistä ja jo aamulla olisi pitänyt alkaa... no loppui lyhyeen se ilo, nyt tänä aamuna sain todella taistella, että sain masennukseltani itseni töihin.

Ennen pääsiäislomaa saatiin juuri miehen perustutkimusten tulokset: lievä teratozoospermia... eli normaaleja siittiöitä vain 6% kun viitearvo >10%. Tämä ei kai sinäänsä ole lapsettomuuden syyksi luokiteltava asia kun kaikki muut arvot normaaleja. Mutta yhdessä se että minulla ei ovulaatiota (ainakaan) joka kuukausi ja miehellä lievä haitta niin voipi vaikeaksi vielä mennä. Tänään yritän saada aikaiseksi, että varaan ajan meille väestöliittoon, kun se julkisen aika oisi vasta kesäkuussa (aikaisintaan) ja nyt ainakin tuntuu että en voi "toimettomana" sinne asti odotella. Lisäksi tämän viikon tavoitteena kahvin juonnin lopetus... ja kai pitäisi myös käydä vitamiinikaupan kautta.

Niin joo, ennen pääsiäistä sain hyviä uutisia ystävältä, joka on reilut 2 vuotta yrittänyt saada lasta, ovat raskaana, ja jo aika turvallisilla vesillä =) Hänellä oli ovulaatioajaksi selvinnyt n. viikkoa normaalia aikaisempi ajankohta, joten täytynee minunkin heti kuukautisten loputtua testailla, jos minullakin vaikka olisi ovulaatio, vain vähän normia aikaisemmassa kierron vaiheessa...

Auringon paistetta odotellessa... kyllä se kai taas esiin tulee =)
 
Chloe voi miten ikävältä tuntui lukea kuulumisia, toivon kovasti että vähitellen lähtee nousuun. Jos netin kautta vois lähettää voimia, lähettäisin... Ehkä voikin? :hug:

Toivorikas, niin tutulta tuntuu tuo raskaustestien tulkitseminen kaikkien kodista löytyvien lamppujen valossa... Ei se ole tyhmää, se on ihan tavallista. Ja toivotaan edelleen että partikkeleiksi pistetty digitaalinen oli oikeassa! Ihan näin kompatakseni sinua kävin itsekin repimässä eilisen testini, ihan nähdäkseni miltä ne näyttää sisältä. Kiinnostavaahan se. :LOL:
Testi tosin oli sisältäkin negatiivinen.

Meillä oli äärimmäisen rankka pääsiäinen; mies on ollut tähän asti mun tukenani täysin mutta siinä ehkä onkin ongelma: ei sekään mitä vain jaksa. Sunnuntaina itkin koko päivän minä, maanantaina oli sitten miehen vuoro. Se tuntui ihan hirveältä, jotenkin pahemmalta kuin mikään tässä; että se kaikkein rakas ihminen kärssii ja aika lailla minun takiani. Mies ei olis niin huolissaan tästä vielä, vaan huolehtii enemmän minusta. Ja on ihan poikki siihen että minä olen niin poikki.
Yritän hulluna tsempata mutta nyt tuntuu että olen jotenkin romahtanut, heti aamusta alkaa itkettää enkä enää edes tiedä mitä itken. Yritin käydä heti aamusta urheilemassa ja se tuntui auttavan, laukaisevan jännitystä. Mutta miten jaksais raahautua urheilemaan silloin kun on ne pahimmat päivät?

Löysin itsestäni jotain hyvääkin: huomaan iloitsevani täällä palstalla tapahtuvista vauvauutisista! Olen tästä aika ylpeä :D
Tässä omassa elämässäni ystävien vauvoista iloitseminen on ihan mahdotonta juuri nyt, mikä aiheuttaa hirveää itseinhoa. Seitsemän kaveria synnyttämässä vuoden sisällä ja minä en halua muuta kuin ryömiä jonnekin koloon ja nukkua ainakin vuoden! Mutta olin vilpittömästi iloinen lukiessani Talvikauriin uutiset! Onnea siis sinne!

Mulla ei ole vieläkään kuukautiset alkanut, negaa vain tulee... tuttu tilanne entuudestaan mut en tajua mitä tää nyt taas on. Kuinka monta päivää LH-piikistä oikein voi mennä kuukautisten alkuun? Voiko tää pituus olla merkki jostain ongelmasta? Verikokeiden perusteella lääkäri sanoi aiemmin että kaikki hormoonihommat ok.
Äh...
Hyvää viikkoa teille kaikille!
 
Siiri Sisilisko tervetuloa mukaan! Tosi nopeasti kyllä pääsette tositoimiin, hyvä homma. Kyllä nää jutut tässä pikkuhiljaa selviää.

Ninnatar aiemmin tästä pinosta plussannut tiki muuten suositteli just tota foolihappoa isolla annoksella, sanoi syövänsä b-vitamiinivalmistetta nimeltä Bekolong. Siinä on iso annos sitä foolihappoa.

Chloe tosi hyvinhän sä olet jaksanut, kun kerran olet työsi ohessa käynyt luennoimassa ja vielä kotihommatkin päälle :eek: Mulla välillä on kyllä jäänyt osa hommista tekemättäkin, kun on tarpeeksi alakuloinen ja vetämätön ollut :ashamed: Älä vaadi itseltäsi liikoja, yritä ottaa myös rennosti, kun siltä tuntuu. Ei ne kotihommat ainakaan mihinkään karkaa, vaikka lähtisit ulos tai heittäisit sohvalle selällesi.

vilkas saitko jo ajan varattua?

Anja voimia ja jaksuja teille tilanteeseen :hug:

*muoks: toivorikas mikä tilanne, ootko vielä testannut? Jospa se osiin laitettu testi sittenkin olis tiennyt jotain, tsemppiä huomiseen veritestiin!
 
lyhennetyllä listalla nyt hoidossa olevat ja hoitoa odottavat

alkuperäinen lista löytyy sivulta 83

Perjantai 9.4.2010

Chloe70 39/42.......... 2.ivf.....................punktio 9.4., siirto 14.4.
StellaR 38/45..............4.ivf....................vko 16
Miisamari 36/36.........4.icsi....................vko 16
karmilla 35/40............1.ivf.....................vko 17
Iines-74 36/41...........2.ivf.....................vko 17
vilkas75 35...................suunnitteluaika vko 17
wellamo 38/41.......... 1.ivf:n 3.pas........huhtikuu
pottu70 39/41...........4.ivf.....................huhtikuu
Siiri Sisilisko 39/38.....1. ivf:n suunnittelu huhtikuu
Seinäkukkanen 45.....2.ivf.....................vko 18
Liisa34 35/35............1. icsi....................vko 18
Susanna74 36...........3.ivf.....................kevät
Vesiheinä 39/43........3.ivf.....................toukokuu
Sharlin 35/42.............3.ivf.....................toukokuu
Rosmariini -7435/36..1.ivf/icsi.................elokuu
Ninnatar 36/32..........ensikäynti...........?
Anja73 35...................tutkimukset
sela 40/38.................jonottaa luovutettuja munasoluja
Marjaana71 37/34.....clomit
Sointu2010 40/40......femarit+clomit
Cris 36v.....................4.icsi ?
Sitronella 35/41........ 4.ivf ?
Toivoja.......................2.ivf ?
Nipsu72 37................ 2.ivf ?
marigold 35/35..........2.ivf ?
Aurinko-65 45.............3.icsi ?
janetski74 35/35.......2.icsi ?
Sinivatukka 40/37.....3.ivf:n 1.pas ?
Soulmama 36/39.......1.iui?
wabisabi 40/40..........1.ivf ?
Relish 35/38...............1.ivf ?
toivorikas-72 37/46...4.icsi?

Plussanneet :heart:

Tikru70, tyttö syntyi 22.8.09.......... (3.ivf)
Maaria, poika syntyi 17.12.09........ (5.icsi)
Vaahtokarkki, tyttö syntyi 13.1.10 ..(3.icsi)
sarina13, tyttö syntyi 17.2.10..........(1.ivf:n 1.pas)
talvikauris, poika syntyi 24.3............(1.ivf)
tiki-71, LA 24.5.10 (tuplat).............. (3.ivf)
vilhelmiina72 (tuplat)..(1.siirto luovutetuilla, taustalla 6 ivf:ää omilla)
Auringonkukka............................... (3.icsi)
tyhmäblondi73............................... (1.ivf:n 1.pas)
idaliina, LA 13.7. ............................ (2.icsi)
Möhkö-72...................................... (1.ivf/icsi)
mileena......................................... (luomu)
Wäinö............................................(luomu, inssiä odotellessa)
Mullu..............................................(3.icsi:n 2.pas)
meriharakka...................................(2.ivf)
jipsis...............................................(luomu)
Villiheinä, LA 20.11.10....................(3.ivf/icsi)


 
Kiitos, Iines, taas listasta. Musta me ollaan kyllä kaikki tilanteeseen nähden aika reippaita, kun jaksetaan palstaillakin ;) Meillä kyllä kotityöt on vierähtäneet enemmän miehen vastuulle... mutta aikaisemmin oli toisin päin ja tulevaisuudessa olen varmasti taas ahkerampi. Työelämässäkin voisi mennä paremmin, mutta ehkä se jossain vaiheessa alkaa sujua tuo uraputkikin.

Olen nyt jo alkanut stressata kesää ja hoitoja. Miten olette yhdistäneet kesän vieton ja hoidot? Tai miten aiotte? Aiotteko käydä kesälomalla hoidoissa, jos se vaan on mahdollista eli lekuri ei ole lomalla?

Ai niin, tyhmä kysymys, mehän tietty plussataan kaikki ennen kesälomia :)

Meillä suunnittelukäynti tällä viikolla, joten asiat ja aikataulut vähän selviää.

Voimia kaikille! :hug:
 
Te olette kyllä ihania!!! :heart: :heart: Kiitos kaikille kannustavista sanoista. Täällä sujahti tänään viimeinen Puregon-piikki masunahkaan ja huomenna sitten on irrotuspiikin vuoro.

Huom! Beroccassa on ihan yhtä iso määrä foolihappoa kuin Bekolongissa, vertasin pakkauksia apteekissa. Olen käyttänyt nyt Berooccaa taas ehkä kuukauden verran, samoin d-vitamiinia ja helokkiöljykapseleita.
 
Nyt vaan omaa napaa: eilen alkoi näkyä punaista joten en viitsinyt edes aamulla testiä tehdä, kävin äsken naikkarilla verikokeessa ja saan sitten sen negapuhelun iltapäivällä :'( Taitaa nää meidän hoidot olla tässä, naikkarilla ei varmaan saada enää hoitoja ja yksityiselle ei kyllä ole varaa mennä ainakaan ihan vähään aikaan. Tsemppiä ja plussatuulia teille kaikille!
 
Kiitos Bekolong-vinkistä! Tilailen paljon vitamiineja Jenkeistä iHerb:ltä, koska ovat 3-5 kertaa halvempia siellä kuin täällä Suomessa. Postikulutkin ovat vain 4 eur, jos tilaus jää alle 60 dollarin eli 45 euron. Tsekkaan Bekolongin sisällön ja tilaan sitten vastaavan tuotteen valtameren takaa :)

Olen huomannut, että olen saanut taltutettua tosi hienosti matalaa mielialaa ja alakuloa reiluilla annoksilla vitamiineja. Olen selvittänyt tarkasti paljonko ihminen tarvitsee mitäkin vitamiinia ja sitten alkanut vaan käyttämään niitä määriä. Olen syönyt yksittäisiä valmisteita (esim. purkissa vain C-vitamiinia tai vain seleeniä ) ja pyrkinyt katsomaan, että olisivat ei-synteettisiä. Uskon, että vitamiinit voisivat olla hyvä apu tässä raskaustumisprojektissa, koska niin monella suomalaisella on kuulemma vajetta vaikka mistä vitamiineista. Myös miheni on saanut aivan uutta puhtia näistä valmisteista. Varsinkin D3-vitamiinin reilu annos antoi välittömästi puhtia jo kolmannen päivän jälkeen.

Kertokaahan tietämättömälle, että miten väeöstöliiton ja kunnallisen puolen lapsettomuustutkimukset eroavat toisistaan? Onko hinnoittelupuolessa eroa ja miten väestöliiton hoitoihin pääsee kunnalliseen puoleen verrattuna?

Miten muuten miehen spermatesti suoritetaan ihan käytännön tasolla? Ei kai sitä pidä antaa hoitajan silmien alla, vai miten se on järkätty?
 
Heissan Ninnatar, hyvä vinkki tuo jenkeistä vitskujen tilailu =) pitää perehtyä.
Väestöliitto on yksityinen mutta ainakin näin meidän vertailevan tutkimuksen mukaan edullisimmasta päästä yksityisiä. Seuraavasta linkistä löytyy väestöliiton "listahinnat": http://www.vaestoliitto.fi/lapsettomuus/hinnat/
Miehen spermatesti vähän niinkon virtsatestin anto, eli yksin ja purkkiin... mun mies ei ollu siitä moksiskaa, onneks, ja kyl noin ajatustasolla miun mielestä gynen tutkimus naiselle aikas paljon "pahempi" kun spermanäytteen anto miehelle. Mutta siitä voi tietty olla montaa mieltä.
 
No hyvä jos Chloe olet piristynyt! Ja Toivorikas, muista että aina sanotaan ettei saa luovuttaa vaikka tulisi alapäästä mitä. Kuulemma verenvuoto voi kuulua asiaan...

Itselläni ehkä vuoden kiireisintä töissä, ja sitten on kamala stressi - jota kyllä torjun niin hyvin kuin voi! Varasin ensi viikolle akupunktion, viikonlopuksi hieronnan ja aloitin Gelee Royal -kuurin (kuningatarmehiläishyytelöä vai-mitä-se-nyt on, erittäin suositeltavaa SEN kirjan mukaan)...saa luontaistuotekaupasta ja sisältää paitsi vitamiineja myös jopa hormoneja stimuloivia aineita. Ja kuulemma parantaa mielialaa ja antaa energiaa... Siinä on myös niitä foolihappoja, vehnänalkioöljyä ja E-vitamiineja. Muun muassa.

Joopa-joo. Stressiä ei lievitä se, että pistokset alkoi upouudella lääkkeellä. Mikäs siinä, tuttua hommaa, paitsi että tätä Fostimonia ei tunnu saavan mistään PÄÄKAUPUNGIN apteekista! Joudun soittelemaan ympäriinsä ja tilaamaan huomiseksi ja tänään hakemaan klinikalta niiden näytepakkauksia, joista saan 4 pakkauksesta sekoitella oman piikkini...hohhoijaa, voi niitä aikoja kun pistin helposti kynällä. Nyt sekoittelen litkuja kun pahinkin narkkari, ei ihan onnistu yleisessä vessassa minulta...

Saas nähdä mitä tästä hoitokierrosta tulee, kun on ekaa kertaa pitkä kaava, kaikki uudet lääkkeet ja vielä nuo uudet kiinalaiset kujeet. Onpahan yritystä.
 
Moi kaikki,

Täällä taas pitkästä aikaa. Meillä alkoi nyt sitten uusi hoito, sumuteltu on pari viikkoa ja huomenna alkaa piikit. Olen melko toiveikkaana tällä hetkellä vaikka en olisi uskonut että enää paljon toivoa minusta löytyy...

Luin nopsaan kaikki viestit viime viikoilta ja onpa teillä ollut täällä hyviä keskusteluita.

Chloe, onnea punktioon! Millainen saalis ultrassa oli näkyvillä? Noista poissaoloista, käsittääkseni kukin työpaikka saa itse päättää maksaako palkkaa lapsettomuushoitojen poissaoloista. Meillä onneksi maksetaan, toisaalta meillä ei ole selkeää työaikaa vaan mun on hoidettava mun asiakasprojektit vaikka pää kainalossa. Tosin käytännössä tietty olen poissa jos olen kipeä, mutta palattuani joudun ehkä tekemään pidempää päivää. Joskus kollegat paikkaa jos oikein tiukka tilanne.

Anja, mulla lh-piikin jälkeen menee 17-18 päivää ennen kuin menkat alkaa (eli 18. tai 19. päivänä ovisplussan jälkeen alkaa vuoto). Joskus ovis on samana päivänä kuin ovisplussa, ja joskus sitä seuraavana päivänä (tunnistan sen tietynlaisesta pistävästä kivusta jota ei koskaan muulloin ole). Osa lääkäreistä on sanonut että sitä parempi mitä pidempi luteaaliaika, yksi on sanonut että näin pitkä luteaaliaika voi merkitä jotain pientä hormonaalista häikkää (tosin mitään häikkää ei ole missään testeissä löytynyt).

Toivorikas, mikäs oli lopullinen tulos...? Voi harmi jos ei tärpännyt.

Iinekselle vilkutuksia!
 
Unohdin sanoa Ninnatar, että yleensä mies voi ainakin yksityisellä suorittaa osuutensa jopa kotona. Purkki vaan klinikalta mukaan. Itse asiassa, kuulin hoitoja aloitellessani taannoisella klinikalla, että se on jopa suositeltavaa, koska maanantaiaamuisin on yleensä kasilta jo jono näytteenantohuoneeseen, ja jotkut saa hoitaa homman vessassa, jos haluavat välttämättä antaa klinikalla. Se ei ehkä ole niin kivaa miehelle...mutta ei mitään verrattuna siihen, mitä me naiset saamme kokea tässä koko rumbassa, vai mitä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja StellaR:
Unohdin sanoa Ninnatar, että yleensä mies voi ainakin yksityisellä suorittaa osuutensa jopa kotona. Purkki vaan klinikalta mukaan. Itse asiassa, kuulin hoitoja aloitellessani taannoisella klinikalla, että se on jopa suositeltavaa, koska maanantaiaamuisin on yleensä kasilta jo jono näytteenantohuoneeseen, ja jotkut saa hoitaa homman vessassa, jos haluavat välttämättä antaa klinikalla. Se ei ehkä ole niin kivaa miehelle...mutta ei mitään verrattuna siihen, mitä me naiset saamme kokea tässä koko rumbassa, vai mitä!
Kotona olisi varmaan ideaaleinta, mutta sitten se pitäisi kyetä viemään ymmrätääkseni tunnin sisään klinikalle, ja täällä Hesassa se vie ikuisuuden kun noita yleisiä käyttää. Mutta katsotaan sitten meidän kohdalta tarkemmin, kun päästään itse asiaan :)

 
toivorikas :hug:

vilkas hyvä että hommat etenee ja mielikin parempi.

Ninnatar siinä miehen näytteenannossa taitaa olla eroja eri paikkojen kesken. Meillä ainakin hoitopaikassa toivottiin, et se annetaan siellä. Siinä olis ollut muuten kaikenlaista kuljetus-showta, kun se ei olis saanut olla siellä purkissa yli puolta tuntia, lisäks se olis pitänyt pitää lämpimänä ja jotain muutakin. Helpompi siis hoitaa siellä paikanpäällä "puuhahuoneessa". Siellä on kait jotain lehtiä ym. Ei meillä ainakaan mies pitänyt sitä ollenkaan pahana.

Miisamari tosi kiva kuulla susta pitkästä aikaa. Ja tosi hienoa että oot noin hyvällä mielin uudella kierroksella. Se ei voi tarkottaa kun hyvää lopputulosta, tsemppiä siis =)

Chloella on varmaan tänään pregnylin pisto, kun perjantaina on tositoimet.

Voi kunpa mäkin pääsisin sit ens viikolla jo vihdoin tositoimiin :/

*muoks: laitoin listalle omasta päästä Miisamarin ja Stellan punktiot vkolle 16, kertokaas koska ne oikeesti on. Toivorikas, tulethan kertomaan jos/kun uusi hoito on ajankohtainen. :hug:
 
Irrotuspiikki pistetty juuri äsken! Mä aina jännitän juuri sitä eniten aineiden sekoittamisen vuoksi, pelkään meneekö kaikki oikeassa järjestyksessä tai kaadanko jotain tai irtoaako mäntä ruiskusta jne. jne. jne. Mies oli henkisenä tukena. ;) Huomenna on ensimmäinen hormoniton päivä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan. Onneksi saa muutaman päivän levätä ennen niiden iki-ihanien lugejen aloittamista.

Mulla on jo vähän parempi fiilis kuin pari päivää sitten. Suht neutraalilla mielellä olen tämän hoidon suhteen. Leikkiäkin on jo laskettu, kun hoitaja sanoi, että pitää ottaa evästä punktiopäiväksi sairaalaan ja mä melkein ostin kaupan tyhjäksi kaiken maailman pillimehuja, juotavia jogurtteja ja mehukeittoja, sämpylöitä jne. ja sisustuslehtiäkin useamman ajankuluksi. :LOL: Mies vääntää siitä nyt vitsiä joka välissä, kun eihän siellä olla kuin pari tuntia (tyyliin: "tilataanko jo nyt kotipizzasta perhepizzat valmiiksi sairaalaan perjantaille"). Noh, tuskin siellä paljon mikään maistuu silloin.

Iines, onko sulla jo pirteämpi olo? Ajattele, sunkin h-hetki lähestyy lähestymistään, ensi viikolla on jo viikko 15, pian se 17.viikko koittaa...

Vilkas, joo luomuilla kannattaa hoitoaikaa odotellessa.

Toivorikas, olen todella pahoillani teidän puolesta. :hug: Mä toivon, että tavalla tai toisella sitä sylintäytettä vielä tulee, joko jossain vaiheessa vielä yritys yksityisellä tai luomuyllätys tai sijaisvanhemmuus, jos koette sen itsellenne sopivaksi. Niitä luomuylläreitäkin aina välillä tulee hoitojen päättymisen jälkeen. Vaikea keksiä mitään oikeasti lohduttavaa juuri nyt. Ajatuksissa olet kovasti.

Ninnatar, sulle jo varmaan vastattiinkin, että spermanäyte annetaan purkkiin kopperossa, jossa mies saa olla ihan rauhassa yksikseen ja sitten siellä on lukemista (tai pikemminkin katselemista). :whistle: Mulla oli alussa itsellä paineita, että tuleeko miehelle suorittamispaineita ja hommasta ei tulekaan pakon edessä mitään. Se itse asiassa stressaa mua välillä vieläkin, vaikka en puhu asiasta miehelle mitään. Olis aikamoista, jos kaiken tän viikkojen piikittelyjen ja punktion jälkeen mies ei pystyisikään hoitaan omaa osuuttaan. Noh, onneksi miehellä tuntuu normaalit miehen vaistot pelaavan ja homma on hoitunut ihan joka kerta. Ekalla kerralla jotenkin nolona selitti mulle, että tuli jotenkin syyllinen olo, mutta koitti vaan ajatella, miksi tämä kaikki tehdään. Itse asiassa ihan ekalla kerralla näyte otettiin kotona, sekin on mahdollista jopa julkisella, kunhan sen pitää lämpimässä ja toimittaa labraan tunnin sisällä. Meille kuitenkin esitettiin toivomus, että näyte annettaisiin paikan päällä, koska sperma ei ole ihan parasta laatua. Jos tiukkaa tekee teillä, niin voisiko sen viedä vaikka taksilla? Johonkin villasukkaan se purkki neuvottiin kääräisemään ja pitään ihoa vasten lämpimässä.

Stella R, sulla on hyvä tehovarustelu päällä, olisipa mulla yhtä paljon draivia! Ihme jos noilla coctaileilla ei tärppää!!! Miksi sulle muuten vaihdettiin lääke? En ole koskaan kuullut siitä. Aika jännä, jos sitä ei edes pääkaupungin apteekeista saa. Entäs jos tarvit lopussa nopeasti vielä samana päivänä vaikka lisäannostusta ja se pitää tilata?

Miisamari, kiva kuulla sustakin pitkästä aikaa. Mites sulla on sumut menny? Onko ollut paljon sivuoireita? Mä en tykännyt yhtään tosta Synarelasta, aluksi se toi mulle normiakin enemmän alakuloisuutta (ennen piikkejä) ja huimausta ja heikotusta. Onneksi tänään oli viimeinen sumutuskerta!

Eespäin, eespäin väki voimakas! :heart:
 
Hei pitkästä aikaa kaikille! Olen kyllä käynyt lueskelemassa teidän kuulumisia. Mulla oli tänään Taysin ultra. Raskaus oli alkanut kaksoisraskautena, mutta toinen sikiöpussi oli tyhjentynyt. Siitä siis mun järkyttävä olo ja aikaiset oireet, kun on ollut kaksi istukkaa. Nyt yksi syke ja alkio. Kunpa pysyis kyydissä. Käskettiin tilata neuvolaan aikaa ja luget saa lopetella viikon sisällä pikku hiljaa. Sanoi myös että vuotoo voi tulla tästä toisesta pussista, muttei heti kannata pelästyä. Toivotaan ettei tulis. Sit Chloelle hurjan paljon tsemppiä huomiseen punktioon!!!! Miltä viimeksi näytti ultrassa? Toivotaan että menee hyvin eikä tee kipeää. Ja ennen kaikkea toivotaan hyvää saalista!! Voi kun jännittävää!! Stella, olikos sulla EV lääkärinä vai missä olitkaan hoidoissa? Mietin vaan tuota uutta lääkettä. Mielenkiintoista kuulla miltä tuntuu ja miten toimii. Käythän kertomassa. Ja Iines niin se aika menee et ens viikolla sulla on jo se ultra. Pidän peukkuja. Toivorikas, iso halaus. Toivotaan että jossain vaiheessa pääsette yksityiselle jos päätätte vielä jatkaa. Kaikille aurinkoista mieltä ja paljon plussia testeihin! Ai niin LA olis 20.11. T. Edelleen keskenmenoa pelkäävä Villiheinä ja pupunen 7+6
 
Moi vaan.

Onnea Villiheinä kuitenkin siitä, että yksi sydän sisälläsi sykkii! Ja Chloelle onnea punktioon - ja tietty siitä että pääsit hormoneista! Mulla vaihdettiin lääke kai ihan vaan siksi, että 7 hoitoa jo takana puregonilla. Ihan ok saaliit, mutta lääkärisetä ajatteli, että mulle voisi sopia tämä. Olen niin ylityytyväinen siihen lääkäriin, että uskon sitä missä vaan. Muuten...mun lääkäri periaatteessa myönsi, että tämä seuraava koitos on ikään kuin meidän 2. ivf-yritys, koska häneenkään mielestään niitä ekaa 6 hoitoa siellä toisella klinikalla ei voida edes laskea, niin huonosti ne hoidettiin... aika mielenkiintoista arviota lääkärikollegoiden työstä kilpailevalla klinikalla. Sain lääkkeitä tänään tilauksesta riittävästi!

Villiheinä, olen hoidossa Hgin suurimmalla yksityisellä, lääkäri ei ole siis EV, kuka ikinä hän onkin :LOL: Jos mun hoito toimii jotenkin nyt eri lailla, voi olla vaikea sanoa, johtuuko lääkkeestä, vai gelee royalista, vehnäoras-kapselista, akupunktiosta, kahvin juonnin lopettamisesta vai mistä :LOL:
 
Villiheinä hienoa että ultrassa oli se :heart: Toivottavasti uskaltaisit jo alkaa nauttia tilanteestasi. Käythän välillä kertoon kuulumiset meille.

Chloe kiitos kysymästä, en tiedä oikein olosta. Jotenkin en yhtään jaksa koittaa tsempata ja elää terveellisesti. Jotenkin on semmonen tunne, et mitäs turhia, käy samalla lailla kun viimeks. Koitin silloin tosissani tsempata ja lopputulos oli se, ettei päästy edes punktioon asti. Oon syönyt ja juonut ihan mitä on huvittanut. Ja, pakko häpeäkseni myöntää, oon polttanut pari tupakkaa kun on niin vituttanut :ashamed: Kai se kertoo siitä, etten usko tästäkään tulevan yhtään mitään. Mistä ihmeestä mä nyt saisin vähän uskoa ja toivoa tähän? Tuntuu et se loppukin on nyt hukkunut :( No, joka tapauksessa pidän sulle huomenna koko päivän peukkuja, et kaikki menee hyvin.
 
Hei kaikki! Itselläni on mennyt tässä pari päivää kilpirauhasasioiden selvittelyssä. Väestöliitossa nimittäin kehotti lääkäri nostamaan vajaatoiminnan lääkitystä, kun TSH oli 3. Se on Suomessa raja-arvojen sisällä mutta kansainvälisten suositusten mukaan sen pitäisi jopa pysyä kahden alla - vaikkei edes yrittäisi lasta.
Kilpirauhasen vajaatoiminta hankaloittaa alkion kiinnittymistä, sillä on siis merkitystä vaikkei täydellistä lapsettomuutta aiheuttaisikaan.
Olen puhunut kilppariasioista sairautensa vuoksi paljon tietävän kaverin kanssa ja hän on kertonut että Suomessa on kova vääntö meneillään noista raja-arvoista. Monen asiaan erikoistuneen lääkärin mielestä ne on aivan päin seiniä.
Tämä vaan siis muillekin vinkkinä, että kannattaa pyytää lääkäriä ottamaan TSH ja T4V verikokeissa ja vaikka sitten itse etsiä tieteelliset artikkelit lääkärin käteen jos ei tämä usko. Olen kohdannut nyt tosi paljon lääkäreitä jotka ei tiedä tästä mitään - näyttäisi että kilpirauhasesta tosiaan tietää vain siihen erikoistuneet spesialistit (vaikka vaiva on tosi yleinen Suomessa!).

Olen asiasta suht innostunut koska oloni on muuttunut nyt jo kahdessa viikossa. Huomaan että kehossani on tapahtunut muutos, ja parempaan. Mulla on ollutr lukuisia terveysongelmia joita on hoidettu erikseen ja tosi huonolla menestyksellä (allergiaa, hengenahdistusta, väsymystä, verenpainetta jne).
Korotettu lääkitys nousee täyteen tehoonsa vasta kuukauden päästä mutta olen toiveikas. Verenpaineeni on ollut terveen rajoissa ensimmäistä kertaa vuosiin! (Ja olen siis tämän koko ajan ollut verenpainelääkityksellä...) Pännii vaan kun on mennyt niin pitkään asian selvittelyssä. Verenpainelääkärini esim väitti viime joulukuussa vettä mun kilpirauhasarvot on ihan ok eikä se voi vaikuttaa verenpaineeseen. No, nyt olen tehnyt tätä taustatutkimustani ja löytänyt erinäisistä tiedejulkaisuista artikkeleita jotka osoittavat ihan selvän yhteyden kohonneen alapaineen ja kilpparin vajaatoiminnan kanssa. Ihan käsittämätöntä!
Terveyskeskuslääkärikin otti onneksi tosissaan kun marssin sinne nyt kaikkine tutkimustuloksineni ja vaadin että veriarvot otetaan uudestaan ja TSH vedetään alle kahden.
Olen tietysti toiveikas että lapsiasiaankin tämä saattaa vaikkuttaa. Meille tulee yrittämisessä paussi ulkomaanmatkan vuoksi, mutta sitten jatkuu taas :)
Hurjasti tsemppiä teille kaikille hoitoihin ja yritykseen - ja Villiheinälle onnea sen sykkivän sydämen kanssa.
:hug:
 

Yhteistyössä