30 ja risat - ESIKOISTA ODOTTAESSA (vol.5)

Täällä juhlitaan 17-viikkossynttäreitä ;) Tuntuu, että onnellisuus tästä lapsesta kasvaa päivä päivältä.

Olo on todella kuollut. Olen ihan OK seuraavana päivänä, jos menen nukkumaan klo 00-01 ja nukun 8 tuntia, mutta eilen oltiin kaverin häissä, petiin klo 04, ylös klo 12 ja olo kuin krapulaisella. Argh. Tosi myöhään valvominen väsyttää vietävästi.

Lentoemo: kirjoitit, että olet raskausuutisfriikki ;)

Oletko lukenut/oletteko lukeneet kemikaaleista? Vietin itse edellisen viikonlopun kosmetiikan kemikaalien parissa (vie aikaa...) ja pistin pannaan kaiken nykykosmetiikkani. En ole hysteerinen, mutta tuli vaan sellainen stoppi, kun tutkailin omia purnukoitani.

Ostin tilalle parabeenittömiä (ovat hormonihäiritsijöitä, niitä on todella monissa tuotteissa), täysin hajusteettomia (hajusteet altistavat allergioille) ja mahdollisimman vähän muita mahdollisesti ikäviä aineita (erityisesti lisääntymisterveysnäkökulmasta ts. jotkut aineet ovat hormonihäiritsijöitä, jotka voivat heikentää syntyvän lapsen sperman laatua) sisältäviä rasvoja jne. ja joitakin Jane Iredalen mineraalimeikkejä niihin tilanteisiin, kun meikkaan (siis lähinnä jotkut esiintymistilanteet töissä). Käytän nykyisin kosmetiikkaa rasvoista hiustökötteihin niin vähän kuin mahdollista.

Lukaiskaa tämä, jos kiinnostaa:

http://www.mst.dk/NR/rdonlyres/5E1276E7-12C6-4A06-B785-DD733F206DB9/0/goodchemistrytextonly.pdf

Nyt punttikselle! Hyvää viikon alkua kaikille.
 
Kiitos, kiiltis! Mua ainakin kiinnostaa kaikki nää raskausjutut! Olen yrittänyt rajoittaa ksometiikan minimiin, hiuksia en ole värjännyt enää pariin vuoteen jne., mutta esim. Skinorenvoidetta käytän, kun se on sallittua raskaudessa, ja mulle tuli ihan karsea akne heti plussan jälkeen. Ehdin käyttää jonkin aikaa iholla glykolihappoa, kun niin monella enkunkielisillä sivuilla sen sanottiin olevan turvallista, mutta ilmeisesti glykolihappo voi teoriassa olla haitallista, niin että jätin sitten senkin pois. Siis se oli puhtaana suoneen pistettynä aiheuttanut rottien istukoissa jotain aineenvaihduntahäiriöitä, eikä teratologisen tietopalvelun mukaan voiteessa ole voinut aiheuttaa mitään vammoja, mutta en nyt kuitenkaan sitten halua edes sitä teoreettistä riskiä ottaa.

Muuten olenkin miettinyt, että mikä vartalovoide sopisi raskausajalle, perusvoidetta olen käyttänyt, mutta välillä käytän kyllä ihan lorealia jne. Noita siivouskemikaaleja pitäisi kyllä oppia varomaan, italialaiset ovat siivoushulluja ja täällä on myynnissä vain kauheita antibakteerisia myrkkyjä, ei ole mäntysuopaa marketin hyllyillä, ei. :/

Sen olinkin lukenut jostain, että esim. muovissa ja aurinkovoiteissa käytettävät estrogeenit huonontavat poikasikiön hedelmällisyyttä! Kuulemma siinä syy, miksi nykyään miesten sperman taso on laskenut.

Voi tätä maailmaa, niin täynnä saasteita, mitenkähän meidän pirpanan aikuisuudessa on asiat, onko koko maapalloa enää olemassakaan? :/
 
Heippa kaikille!
Ekaks tätyy ihan kiittää tällaisia keskustelupalstoja. Täytyy sanoa, et olen ollut aika hukassa tämän alkuraskauden ajan. Tuntuu ettei neuvolastakaan saa näin paljon tukea, ymmärrystä ja tietoa. Olen huokaillut helpotuksesta kun lueskelen näitä teidän kokemuksia. Itse olen jo neljättä viikkoa sairaslomalla alkuraskauden pahoinvoinnin vuoksi. En ole koskaan ollut näin paljon pois töistä "sairauden" takia ja koin siitä todella huonoa omatuntoa. Yritinkin palata siinä ensimmäisen viikon jälkeen töihin, mutta se epäonnistui aivan totaalisesti. Ekan tunnin vietin vessassa onksentelemassa. Lähettivät tietenkin kotiin.
Lääkäreiden puheista olin saanut sellaisen kuvan, että kuulun johonkin aivan utopistiseen ja hyvin pieneen ryhmään, joka voi näin huonosti alkuraskauden aikana. Tämä tietenkin lisäsi sitä huonoa omatuntoa ja koin olevani todella huono ihminen kun en pysty olemaan töissä. Ystäväni neuvoi minut näille sivuille ja itkin kun luin muiden kirjoituksia. Oli aivan valtava helpotus lukea, ettei tämä pahoivointi niin harvinaista olekaan.
Itse olen 11 vko:lla ja ensimmäistä ultraa saa vielä odotella. En ole edes päässyt vielä kuuntelemaan sydänääniä. Lääkäri vain tuhahti viim. perjantaina, että niitä on aivan turhan aikasta kunnella. Toivottavasti siellä masussa kaikki on kunnossa.
=)
 
Camomilla76, iso tsemppi :hug: heti alkuun. Itse voin vain kuvitella, kuinka rankkaa on noin kova pahoinvointi! Mutta toivottavasti sekin menee sinulla raskauden edetessä ohi =)

Tänään meillä oli se kauan kaivattu rakenneultra! Maailman ihanin kokemus,3-D kuvat ovat jotain aivan ihmeellistä. Vai 4-D:kö se nyt sitten oli, kun näimme vauvan liikkuvan reaaliajassa. Koko ultraa ei toki tehty kolmiulotteisena, ihan vain alussa sen verran, että saamme muutamia kuvia muistoksi.

Meille on selvästikin tulossa maailman kaunein tyttö... :heart: Olemme miehen kanssa ihan myytyjä. en osannut kuvitella, että sikiö näyttäisi jo ihan vauvalta, mutta ihanat pullukat posket neidillä oli, ihana suppusuu, jota availi ja entäpä se ihana pullukka kätönen, jota siinä sulki nyrkkiin ja availi. :heart: Vilkaskin neiti on, ultraajakin aivan päivitteli, kun liikkui niin nopeasti :D Tainnut tulla mammaansa... :heart: Voi voi kun olen onnellinen :heart:

On vaan niin hassua, kun olimme ihan varmoja, että sieltä olisi tulossa poika. Nyt tunnen syyllisyyttä, kun olenkin kauhean tyytyväinen tyttölupauksesta. Oikeasti olisin taatusti itkenyt onnesta myös pojan vuoksi, mutta olenpahan vain aina haavellut prinsessavaatteiden ostamisesta. Aiemmin ajattelin jopa, että jos vauva olisi tyttö, saattaisi lapsiluku jäädä yhteen, jos olisi poika, saattaisin innostua yrittämään tyttöä :D No joo, nää nyt on näitä. Tärkeintä oli, että vauva näytti voivan hyvin, sydän oli kohdallaan, samoin aivot, maha jne. Munuaisia ei vielä näkynyt hyvin, mutta aiheet löytyivät kyllä nekin oikealta paikalta. Mutta voi kun sulatti sydämen :heart: Sieltä on tulossa melkoinen sydäntenmurskaaja. Apua, me hemmotellaan se ihan taatusti pilalle :ashamed:

:heart: lentoemo ja lentäjän tyttönen 21+2 :heart:
 
Onnea Lentis hyvistä ultrakuulumisista! Niin se eilämä joskus yllättää ;)

Minulla oli kummallinen ilta. Jotenkin hankala olo oli koko ajan, koitin lepäillä ja sitten alkoi alavatsan särky. Ihan samanlainen kuin kuukautissärky. Pelkäsin jo tosissani, että alan vuotamaan ja piti tarkkailla sitä vähän väliä. Pari tuntia kesti ja nyt olo on taas ihan normaali. Liikkeitä on tuntunut sekä illalla että nyt aamulla, joten ei kai siellä sitten voi suurempaa hätää olla. Voisiko tuollainen särky johtua kasvamisesta ja paikkojen venymisestä? Säikäytti kyllä.
Bantsku 23+2
 
Kiitos sompio ja bantsku! :heart:

Ja bantsku: mun raskauskirjassa varotetaan, että nimenomaan rv21 eteenpäin alkaa kipuilla, koska kohtu kasvaa, mutta kohdun ligamentit eivät vielä veny tarpeeksi.

Lisäksi itselläni on välillä kivuttomia ja välillä kivullisia supistuksia, ja joskus mulle tulee yhä niitä outoja kipuja, joita oli jo alkuraskaudessa. Joka tapauksessa olen itse tullut siihen lopputulokseen, että ainakin osa alkuraskauden kivuista johtui myös vatsalihasten venymisestä. Ne olivat mulla todella tiukat, treenasin päivittäin selän vuoksi, ja kun maha pullahti nopeasti esiin, niin onhan niiden täytynyt venyä ja siirtyä pois tieltä jo alussa.
 
CIAO!

Pakko kommentoida pikaisesti teidän kemikaalikeskusteluun:Minä värjäsin tukkaani melkein kuukausittain koko raskausajan ja Thaimaassa lomaillessa myös rasvailin masuani aurinkovoiteilla.Käytin tavallisia kropparasvoja(esim.Loreal)enkä vaihtanut dödöjä,meikkejä,kasvorasvoja jne. =)

Meidän pikku herra opettelee nukkumaan omassa pinnasängyssään.Viikko on treenattu vaihtelevalla menestyksellä.Nukkuminen sujuu jo suht mukavasti,mutta nukahtaminen on yhtä tuskaa...Rinssillä on kamalasti juttuja kerrottavanaan,kun pitäisi laittaa silmät kiinni!
Viime yönäkin höpötteli melkein yhteen asti ja tänä aamuna heräili vasta puoli kymmenen!
Rinssillä näyttää olevan ihan isin unirytmit!Äiti haluaisi illalla nukahtaa aikaisin ja herätä reippaana kuudelta. :) No,kaikkeahan saa haluta...

Ollan lähdössä sunnuntaina Tukholmaan pikku herran&isännän kanssa.Just laskin,että aika paljon saa ottaa korviketta mukaan,kun hytissä ei ole jääkaappia.Eli 1 tetra//ruokailu ja rinssi syö noin 3 tunnin välein,huhhuh.
Pullojen keittokin loppuu reissussa.Tähän mennessä oon keittänyt joka syötön jälkeen.
Uskon ja toivon,että reissu menee hyvin. :)
Olisin halunnut lähteä Roomaan tai Madridiin,mutta päätettiin tällä kertaa käydä vaan naapurimaassa shoppailemassa.


Sunnuntaina pikku herra täyttääkin jo 3kk! :heart: Miten tää aika menee näin nopeasti?
Joku teistä pähkäili,että on vasta viikolla 7.Sitä ei tajuakkaan miten se aika lentää ja kohta teilläkin on omat kakka-koneet sylissä tuhisemassa! :D

Lentoemolle onnea ihanista ultrauutisista! :heart:


Mukavia odotusaikoja teille kaikille!

T:bella&rinssi kohta 3kk :heart:
 
Kiitos Lentis rauhoittelusta. Olen selvinnyt näin pitkälle oikeastaan kokonaan ilman kipuja, ja suppareita, niin ehkä ( toivottavasti! ) turhia säikyin. Muutaman kerran on nyt vatsanahkaakin viimeisen viikon aikana kiristellyt, joten luulen tutustuneen harjoitussupistuksiin!
Jokatapauksessa särky ei ole palannut, joten hyvillä mielin ollaan!

Mukavaa Tukholman matkaa Bellalle Rinsseineen!

Banstku
 
Mukavaa kuulla taas Bellasta ja vauvaperheen arjesta. Hauskaa Tukholman reissua teille! :)

Bantsku, uskon myös noiden kipujesi olleen jotain ihan normaalia ja vaaratonta. Mulla kans on koko raskaus melkein mennyt silleen, ettei juuri mitään ole ollut. Sitten heti, kun jossain jotain tuntuu, sitä alkaa pelätä pahinta. Mulla kans jossain vaiheessa - olisko ollut rv 25 paikkeilla - tuli tosiaan oikealla puolelle alhaalle kovaakin hetkellistä kipua. Siihen lääkäri ja terkkari tosiaan sanoi, että aika varmasti johtuu paikkojen venymisestä. Ainahan voit tosiaan soittaa neuvolaan ja kertoa, mikä mieltäsi askarruttaa. Mutta, kyllä toi on ihan hyvä merkki, että jos kipu ei ole jatkuvaa.

Lentikselle onnittelut pikku-tytöstä ja hyvin menneestä ultrakäynnistä! :heart:

Olen myös Bellan kanssa samoilla linjoilla erilaisten kemikaalien/kosmetiikan käytön suhteen. Olen värjäillyt tukkaa kampaajalla ihan huoletta. Ei niissä aineissa kuulemma mitään sellaista ole, joka vaurioittaisi sikiötä. Myöskin ihan normaaliin tapaan olen käyttänyt rasvoja, meikkejä ym. Kohtuus kaikessa, turhaan ei kannata kaikesta stressata.
 
Heipsan tähänkin pinoon! Onpas Katin raskaus jo pitkällä. Aika tosiaan rientää. Minä ostin meidän typylle unipussin kun neiti venkuili jo kuukauden iässä unissaan niin paljon, että peitto löytyi milloin mistäkin. Ihan alkuun paketoin neidin kapaloon, mutta nykyään hän ei tykkää enää nukkua paketissa. Voi äidin pieni on jo iso tyttö. :heart:

Lentikselle onnittelut tytöstä! Mulla oli kanssa raskauden alussa ihan selkeä poikaolo, mutta sitten vähän ennen kuin sukupuoli selvisi näin unta, että saan tytön.

Bantskulle myös onnittelut tyttöuutisista!

Jossain vaiheessa täällä keskusteltiin perhepedistä. Meillä on typy nukkunut alusta asti omassa kopassaan ja nykyään pinniksessään. Minä olen varmaan suomalaisella mittapuulla huono äiti, kun laitoimme tytön nukkumaan kolmiviikkoisesta lähtien omaan huoneeseen, mutta tämä käytäntö sopi meille oikein hyvin. Äidinvaisto on aivan kumma juttu sillä joka ikinen yö herään hieman ennen kuin tyttö herää syömään. Sitä kuulee viereiseen huoneeseenkin jokaisen vingahduksen. Perhepeti on varmaan kuitenkin hyvä vaihtoehto jos vauva on kovin levoton yöllä. Meillä nukutaan yöt hyvin, mutta päivät sitten kukutaan, eikä päikkäreistä ole tietoakaan. Tänään tyttö teki viikon ennätyksen ja nukkui peräti 25 minuuttia puolilta päivin. Varsinainen taiteilijasieluinen tuuliviiri on tyttö muutenkin. Tyttö osaa olla niin suloinen, hymyilevä ja kaikesta innostuva kunnes sitten seuraavana hetkenä huudetaan naama punaisena. Mutta kyllä niillä söpöstelyhymyillä kuitataan aina ne pahimmat rintaraivaritkin ja äidin sydän lämpiää vaikka juuri hetki sitten meinasi verisuoni napsahtaa mamman päästä. Meidän nyytti on jo 59cm ja painoakin löytyi lauantain lääkärissä 5005g. Apua kohta neiti jo käveleekin ja sitten se meneekin jo rippikouluun ja hankkii poikaystävän. Meidän pieni nuppunen. :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iida-Liina:
Meidän nyytti on jo 59cm ja painoakin löytyi lauantain lääkärissä 5005g. Apua kohta neiti jo käveleekin ja sitten se meneekin jo rippikouluun ja hankkii poikaystävän. Meidän pieni nuppunen. :heart:
Mäkin huomasin tässä yhtäkkiä, että olenkin järjestetyn avioliiton kannalla, paitsi siinä tapauksessa, että nunnaluostarista löytyy paikkoja :LOL:

Kauheaa, musta tulee ihan hirveä italialaismamma, joka hemmottelee ja ylisuojelee lapsensa ihan pilalle :p Luenkin kauheasti lapsipsykologiaa jne. että saan edes jotenkin nämä mun vaistot kuriin. Eilen mulle tuli ekan kerran mieleen, että ehkä se perhepeti ei olisikaan niin kauheaa.

Kauhean sovinistista, että suhtautuu näin eri tavalla tyttöön kuin poikaan :ashamed: Paras varata tytölle heti paikka jalkapalloleirille. Isänsä sentää lupasi viedän tytön kalaan, vaikka sanoikin, että kun ei saa sinne äitiä houkuteltua, niin miten sitten tytön :LOL:

No joo, ehkä noi psykan kirjat pelastaa meidän neidin tukahduttavalta äitisuhteelta :D
 
Mä olen varmaan huono äiti jo tässä vaiheessa, kun mä en lue kaikkea mahdollista ja oon oikeesti ihan pihalla, mitä milläkin viikolla on tulossa ja mitä mahdollista tuntea
:D

Kyllä sitä joka päivä monesti ajattelee vauvaa, mutta töissä saatan sen unohtaakin pitkäksi aikaa. Varsinkin silloin, kun on hyvä olo. Kun on etova olo, niin sitten kyllä muistaa!

Ehkä se ekan ultran jälkeen ja kun viikkoja poksahtelee lisää, niin mullekin varmaan konkretisoituu :D Ja kun ei olla vielä muille puhuttu, niin vauvasta puhuu vain miehen kanssa.
 
Moi taas!

lentikselle ja bantskulle kovasti onnea tyttöuutisista! voin uskoa miten sitä rakastuu omaan vauvaansa entistä syvemmin, kun näkee ja alkaa myös tuntea hänet. itse odotan kovsti ensimmäisiä liikkeitä ja 4 vkon päästä olevaa rakenneultraa. ja vaikka vauvan terveys on eniten mielessä, niin kyllä me innolla odotetaan josko saisi myös sukupuolen sitten selville :p mulla on ollut vuorotellen tyttö- ja poikaolo, ensin olin varma että poika, sitten veikkasin tyttöä ja nyt tuntuu taas että poikahan sieltä tulee =) saa sitten nähdä!

minäkin olen alkanut lukea innolla raskautta, sikiöitä ja vstasyntyneitä käsitteleviä kirjoja. kasvatuspsykologiaan en ole vielä päässyt mutta sikiön ja vauvan tuntemuksista, tarpeista ja kehityksestä luen aivan innoissani. mieskin tykkää kun illalla luen ääneen hänelle meneillään olevista kehitysvaiheista ja vastasyntyneiden maailmasta. hyvää harjoittelua lasten iltasadun lukemista varten :D ja oho, tulipa taas lapset monikossa, taidan mielessä kovasti toivoa heti toista vauvelia tämän ensimmäisen perään... no, kunhan nyt tämän ekan saisi ensin kunnialla maailmaan!

kerroin äsken pomolle töissä odotuksestani 5. kuulle siirtymisen kunniaksi =) muistihan se sitten harmittelujen ja kakomisen jälkeen onnitellakin, mutta vähän jäi fiilis, että nyt ne sit ottaa musta loppuaikana kaiken irti... no, onpa nyt reilusti kerrottu ja pomolla aikaa miettiä töiden jakamista tai sijaista, jos nyt sellaiseen on varaa. 4kk on vielä äitiyslomaan ja vaikka aika tuntuu musta pitkältä, niin ei se sitä ole, jos työtehtävät pitäisi toiselle ehtiä opettaa.

mullakin on ollut noita tuntemuksia nivusissa ja kohdun seudulla, melkein koko raskauden ajan, mutta nyt enemmän nivusissa. kai ne paikat siellä vaan venyy, ainakin masu kasvaa kyytiä. mies kun tuli maanantaina 11pv reissultaan, niin oli ihmeissään mikä muutos mun vyötärönseudulla on tapahtunut :LOL:

aurinkoista viikon jatkoa!

t. manna + lilli 16+0
 
Kiitos anjamarita päivityksestä! =)

Mä tosiaan luen täällä ihan silmät pyörien mun kasvatusopuksiani ja sitten oikein kunnon psykoanalyyttista tulkintaa oidipuskomplekseista ja muusta :D Mutta mä nyt harrastan kotikutoista huuhaapsykologiaa ihan muutenkin, aina on joku psykologinen opus avattuna. Raskauskirjoja taisin lukea jo ennen raskaaksi tuloa :whistle: Mulle teki hyvää valmistautua jo raskauteen etukäteen, ja mun mielestä on loistojuttu, että myös näin raskausaikana on mahdollisuus valmistautua myös henkisesti tulevaan. Olen aina ollut kauhea lukutoukka ja halunnut opiskella kaikkea mahdollista kosmologiasta maailman valuuttarahaston toimintaan, niin että tämä kasvatuspsykan lukeminen ei ole pelkkää vauvamaniaa vaan ihan vaan itselleni ihan luonnollinen tapa suhtautua mihin tahansa uuteen. :D

Kyllä mä olenkin kattelut meidän neitin kuvia.

Siis onko pelkkää sattumaa, että vauvalla on ihan mun profiilini? Mies siihen ensin kiinnitti huomiota, mutta totta se on, just samanlainen kupera profiili kuin mulla. Ja reisiluu on tosi pitkä, viikon edellä raskausviikoissa, ja mulla on kanssa tosi pitkä reisi suhteessa selkään ja sääreen, mun reidet on itse asiassa pidemmät kuin mun miehellä =) Voikohan vauva muka jo tässä vaiheessa muistuttaa jompaa kumpaa vanhempaansa, vai onkohan vain sattumaa? Jännä juttu joka tapauksessa. Onneksi psykan opukseni muistuttaa, ettei saa identifioitua liikaa vauvaan ja kuvittella häntä oman itseni jatkeeksi :LOL:

:heart: lentoemo ja lentäjän tyttönen 21+4 :heart:
 
Anteeksi kun en ole nyt kirjotellu, oottako jo heittäny mut jengistä? :wave: :wave: :wave:

Loppuraskaus oli melko tukalaa enkä saanut keskityttyä oikein mihinkään, mutta nyt alkoikin sitten kokonaan uusi luku elämässä; meille syntyi viime viikolla PIKKUINEN TYTTÖ! :heart: :heart: :heart:
Äiti ja isi on onnesta sekaisin. Voisin ihailla nyyttiä loputtomasti. Kirjoitan myöhemmin synnytyksestä, jos haluatte kuulla? Se oli melko karsea kokemus... mut kannatti kärsiä, parempaa palkkaa ei voi vaivoistaan saada.

Päivitän itseni kohtsillään juttujen tasalle, nyt aletaan tissinsyöntiin :heart:

Rakkaudesta seonnut Mokkis
 
Heissan vaan kaikille,
täällä sitä vielä luurataan yhdessä kappaleessa.

Viikot paukkuu taas huomenna, mutta ei mitään merkkiäkään synnytyksen lähestymisestä. Musta tuntuu jopa että vähäiset supparit ovat kadonneet. Tai sitten en vaan tunnista niitä. On tää niin hassua ekakertalaiselle. Olen tässä miettinyt oikeasti, että jos vedet eivät mulla mene, niin mistä hitosta mä tiedän lähteä sinne synnärille oikeaan aikaan. Jos meinaan nää supparit eivät yhtään napakoidut tai kovene :LOL:

No, nyt vaan pikkuhiljaa pitää lisätä noiden s-alkuisten toimenpiteiden tekemistä, aloiteltiin aamusta jo miehen kanssa... Jos lähtisi nyt vaikka siivoamaan, ja illasta saunaan.
Ja kuulemma ikkunoiden pesu on hyvä liike, sekä punnerrukset (miten niitä punnerruksia vaan tämän vatsan kanssa tehdään, on asia erikseen...) Taidan viikonvaihteessa maalata, sehän on vähän samaa liikettä kuin ikkunoiden pesu, jos sillä käynnistyisi toi synnytys. Haluaa jo oman kropan itselleen ja käärön vierelleen


Sarppa 37 + 6
 
Pakko kommentoida lentoemolle pikaisesti, että meillä lääkäri sanoi jo np-ultrassa, että vauvalla on ihan äidin nenä ja profiili (ja niin se olikin ja on). Mies oli vähän käärmeissään, vaikka tietenkin sitä mieltä, että maailman kaunein vauva sieltä on tulossa :LOL:

Onnea Mokkikselle tytöstä :flower:
 
Onko tässä pinossa muuten uusioperheitä? Iän puolesta sopisi olemaan :D

Miehellä on ennestään 16-vuotias poika, joka asuu äidillään. Tai tänä syksynä muutti opiskelija-asuntolaan.

Ihan uteliaisuudesta kyselen :D
 
Mokkis, onnea onnea, ihanaa! :flower: :heart: Kerrohan syntymäpäivä ja muut haluamasi tiedot, niin päivitän etusivun!

Sompio: miehellä on entuudestaan kaksi lasta, 8-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika.

Fleur: no ei me kai sitten vain sekoilla, vaan nähdään ihan oikein :D
 

Yhteistyössä