<3 Yrityksen odottajista yrittämään päässeet, SYKSY 2014 <3

Voi empuska, negatiiviselta näyttää. :hug: Onko minkäänlaisia oireita menkkojen alkamisesta?

Wiwin kommentti voi olla kyllä ihan täysin mun suusta, on tämä odottajan aika pitkä... :|

Joko spukalla maanantai viimein väistynyt?

Aika rohkeasti Anskutin vastaat raskausuteluihin. Taisit tuolla aikaisemmin pohtia miten on nyt hankalaa lapsen alulle saaminen kun viime kerralla onnistui niin helposti? Mulla vähän samat fiilikset, vaikka meillä vasta kolman yrityskierto alkamassa, mutta jotenkin on tullut pelko että nyt on jotain erillalailla kuin viimeksi. Ensimäisen syntymän jälkeen hormonaalinen ehkäisy ei enää sopinut minulle ja olenkin ollut ilman. Kuukautiskivut ovat tänä aikana kasvaneet ihan älyttömiksi, mietin jo, että pitäisikö mennä gynelle tarkistuttamaan onko kaikki kunnossa. Onko muilla samoja ongelmia?

Naiset kertokaapa mitä ovulaatiotestiä käytätte, ehkä taidan seuraavassa kierrossa sittenkin hairahtaa, mutta en halua sellaisia testejä joissa pitää antaa näytteen jäähtyä huoneenlämpöön ennen testausta..=)
 
Viimeksi muokattu:
Vähän on vielä kierron hahmotus hakusessa, mutta arvioisin limojen perusteella että alkais olla dpo 3 menossa. Ens kiertoon jos ja kun mennään niin luulen että voisin jotain tikkujakin hommata testailtavaksi. Mutta jänskätään nyt tämä ekaksi loppuun, vaikka en oikein usko että vieläon nappaillut.
 
Womanlogin mukaan olisi nyt ovis, mutta ei ole mitään oiretta, ei limoja, ei mitään. Sama kolmessa viime kierrossa. Miten voi olla ettei yhtäkkiä bongaa ovista ollenkaan? Pitääkö hommata tikut? :/ Tuntuu tämä yrittäminen vaan niin "taikauskolta" kun kalenteri sanoo että ovis on ja uskottava on kun muutakaan todistetta ei ole. Phuu...
 
Mulla nyt dpo 0. Ultrassa oli eilen yksi iso follikkeli ja ovulaatiotesti näytti plussaa heti kotiin päästyä. Limakalvokin oli paljon parempi kuin viime kierrossa. Talletukset on tehty 2 päivän välein kp 10 (nyt 19) alkaen eli ei pitäisi ainakaan yrityksen puutteesta olla kiinni :D
Kilppariarvotkin kontrolloitiin ja ne oli entistä huonommat, tsh nyt 4,3 eli saa nähdä onko turha toivoakaan tärppiä tästä kierrosta :( Lääkitykset aloitettiin, mutta viiveellä nuo hormonien vaikutukset vasta näkyy. No, ainakin tuo vajaatoiminta selittää nämä mun kierto-ongelmat/kierrottomuudet. Gynekin oli ihmeissään miten hyvin mun kroppa on clomeihin vastannut. Nyt kuulemma jos/kun seuraavaan kiertoon joutuu, niin pitäisi kokeilla ilman clomeja. Saa nähdä tuleeko taas vaan 100 päivän kierto, sittenhän mennään varmaan jo joulussa :(

Mulla on ovulaatiotestinä ollut Pregcheck, siihen olen ollut tosi tyytyväinen. Kerran kokeilin rfsun testejä mutta niistä en tykännyt. Niissä viiva (kontrolli) niin haalea, että oli vaikea tulkita. Mulla tosin ton pcon vuoksi lh muutenkin koholla, niin on ollut miettimistä, että milloin on riittävän vahva viiva.

Mä oon kans monta kertaa miettinyt raskaus/lapsiuteluille, että pitäisikö vaan suoraan sanoa, että yritetty on, mutta ei näy. Varmasti saa kiusaantuneen tunteen kyselijälle, mutta pelkään sitten että joudun vielä antamaan lisäselvitystä asiaan tai sitten tulee jotain tosi typerää vastaukseksi.
 
Mä aijon kans ens kiertoon (jos sellainen tulee) ostaa tikut.

Lämmöt vähän koholla... ja pikkusen rusehtavaa valkkaria tulee. Tosin sitähän tuli viime kierrossakin, joten ei kai tarkoita mitään. Miettkääs että jos oiski napsunut heti niin nythän tässä jo synnytettäis!! Onneks mun mies osaa olla tosi hyvin tukena ja sen oma vauvakuume on kans tosi paljon kasvanut :)
 
Tuo womanlog on melkein pelottava, eilen se huuteli, että uusi kiertosi alkamassa ja tätihän tuli kylään sitten samantien. :headwall:

Eli tänne saa päivittää kp2/27 yk3.

Pitäisköhän alkaa laittaan niitä tikkuja tilaukseen.
 
Wivi odottavan aika on todellakin pitkä. Nämä pari viikkoa oviksen jälkeen m-a-t-e-l-e-e :p

jammaillen mietin itsekin, että olisi niin ihanaa päästä jouluna kertomaan hyviä uutisia läheisille. Toivotaan, toivotaan...

Itse olen käyttänyt noita Raskauskeijun puikkomallisia ovulaatiotestejä. Hyvin näyttävät toimivan, tuloksen näkee noin 5 minuutissa.

ON. Päivät matelevat ja koitan olla miettimättä mahdollisia oireita, mutta vaikeaa se on. Rinnat ovat taas selkeästi turvonneet ja kivuliaat, aamuisin etoo ja väsyttää järjettömästi. Yksi ystävä sai juuri lapsen ja eilen meillä kävi vauva vierailulla. Kuume vain kasvaa kasvamistaan! Viikonloppuna pitäisi lähteä ystävien kanssa juhlimaan ja mietinkin miten välttelisin alkoholia ilman että ystävät alkavat ihmettelemään. Luultavasti päädyn juomaan pari lasia viiniä ja sitten esim. alkoholitonta olutta, jotta epäilykset eivät herää. Jotenkin tuntuu typerältä kun ei mitenkään voi tietää tarvitseeko alkoholia edes välttää, mutta toisaalta olisi hirveää kitata litrakaupalla olutta jos sitten onkin raskaana.

Miten muut olette selvinneet piinapäiviin osuvista pakollisista juhlahetkistä, joissa alkoholi ns. kuuluu asiaan?
 
Adalmiina, kyllä tää tästä pikkuhiljaa alkaa väistymään :)

Illusia, miul ainaki helppo ku on "365-haaste" päällä, eli vuos ilman alkoholia. Ei siinä tarvii muuta, kun jos tarjotaan niin vastaat että ei kiitos, en juo. Jos joku kysyy mikset, niin kysyt että no miksi sinä juot? :) kaikki kun ei muutenkaan juo alkoholia :) voit siis vaikka sanoo että koitat tällästä tällee väliaikasesti. Eihän sitä suoraan tarvii absolutistiks ryhtyä :D
 
N. Nyt tulee hassusti oman kommentin perään uusi, mutta mutta!

Pilvenhattara87 ilmoitathan, jos haluat takaisin listalle. Tule pian kertoilemaan kuulumisiasi! :)

Kateissa ovat myös Rv ja Miselle^, tulkaahan tekin kertoilemaan vähän kuulumisia? Onko tärppi käynyt? :)
 
Viimeksi muokattu:
Adalmiina1: mä ku oon ny käyttänyt womanlogia niin oon huomannut et mulla tulee oviksen jälkeen kaikki oireet.. Ite ainakin luotan siihen. Itsellä loppu onneks vihdoin menkat :) flunssaa vaan pukkaa päälle eli katsotaan miten jaksaa pupuilla..
 
Mä en ole vielä alkanut käyttää mitään raskausohjelmaa, mitä nyt kalenteriin merkkaan kp1:n, jotta pysyn kierroissa perillä. Nyt kun on tuo oviksen tikutuskin käynnissä, niin voisi ehkä ruveta merkkaamaan seksiwau-päivät ja ne ovispäivät, pysyisi sitten kärryillä siitäkin, että milloin olisi teoriassa pitänyt hedelmöittymisen onnistua ja milloin ei.

Eilen ja tänään on ovistikkuun piirtynyt todella hailura viiva, vaikka tänään on vasta kp11. Vähän hämää, mutta odotellaan nyt mitä muut päivät sanoo. Tänään jaksoin vasta odottaa sen 5 minuuttia testin jäähtymistä, mutta sillä ei näyttänyt olevan vaikutusta.
 
Niiskuilija! Se tunne kun kiljaiset työpaikalla!!! :D Ihanaa!!! Kerro kun saa päivitellä ;)

Empuska! Oon varmaan silmälääkärin tarpeessa, mut miu mielestä jokaisessa kuvassa näkyy kyl viivaa :eek:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: empuska
Onnea haamuilijoille, toivottavasti vahvistuu plussaksi!

Täällä kolmas yk käynnissä, menkat kesti kokonaisen viikon ja pupuilua on ollut vasta kp10 eteenpäin sen takia. Ovis pitäisi olla tällä viikolla, mutta vähän pessimismi tuppaa iskemään kun kierrot ovat olleet mitä sattuu enkä ole ovista bongannut varmasti. Taktiikkana pupuilla nyt ahkerasti ettei mene tilaisuus ohi.

Onko kellään muulla hieman vaikeuksia haluttomuuden suhteen? Miehellä ei toki ole mutta itsellä iskee pieni "paine" välillä että nyt pitäisi talletella vaikka ei tee mieli, ja se vaikuttaa koko kokemukseen hieman... Plääh :/ Yritys on kuitenkin kova ettei hommasta tulisi pakkopullaa.
 
Joka päivä oikeestaan on haamuillut, mutta viiva ei ole vahvistunut mihinkään reilussa vkossa. -.-' Edelleen ihan tulkinnan varassa näkyykö vai ei. Maanantaina ajattelin olla yhteydessä neuvolaan tms, että pääsisin verikokeisiin :( kp38 : /
 
  • Tykkää
Reactions: Spukka
heippa.-. On kirjottelut jäänyt vähän vähiin tänne mutta ei tarvinnut kauaa odotella, vaikka varauduin kuukausien yrittämiseen ja tilasin kamalan kasan testejä mitä oon nyt huvikseen saanu dippailla. Eli tiistaina digiin tuli Raskaana 1-2. Laskettu aika olis 2.6.15. Toivottavasti pien pysyy kyydissä. :)

Ja kesäkuisiin tarvitaan nyt vahvistusta, toivottavasti tulee paljon plussia! :)
 
Oon nyt saanu kolmena päivänä haamuviivan ovistestiin. Mitäs se nyt meinaa? Pitääkö sen testiviivan olla yhtä vahva kuin kontrolliviivan? Tsiisus tää on syvältä, mutta minkäs teet.

Tänään myös havahduin siihen, että vaikka mun paino ei ole noussut niin kunto ja kroppa on silti rapistunut ihan huolella. Mikä lapsi tällaisessa kropassa ees pystyisi elämään...Tänään otin sit asiakseni muuttaa tän ja kävelin töistä kotiin. Josko lenkit ottais taas päivittäiseen ohjelmaan ja kaivais kahvakuulan esille. Kesällä oli muitakin jotka halusi tehdä elämäntapamuutoksia, kuinka muilla on mennyt?

Ja onnea Jennyliini!
 
Onnea Niiskuilija ja Jennyliini!

Chuislean:
Ei tarkoita, että ovis olis mennyt jo. Mulla näkyy ovistestissä kontrolliviivaa haaleampi viiva monta päivää ennen ovisplussaa sekä ainakin pari päivää ovisplussan jälkeen :) eli voi olla, että ovis on jo ollut, mutta voi olla vielä tuloillaankin.

Anskutin:
Viivan pitäisi olla yhtä vahva tai vahvempi kuin kontrolliviivan. Oon tosin lukenut tapauksista, joissa ovis ei oo näkynyt niin vahvana viivana, mut tällöinkin ovisplussa on ollut se päivä, kun viiva on ollut vahvimmillaan. Mä saan tosiaan viivoja monena päivänä kierron aikana, enemmänkin noi "haamut" on mulla normaalia ja blankot yksiviivaiset poikkeuksia (tosin oon loppukierrosta joskus vaan pari kertaa huvikseen testannut, sillon valkosia - yleensä testaan kp10 eteenpäin ovikseen asti kun kierto hakee vielä paikkaansa).
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä