<3 Yrityksen odottajista yrittämään päässeet, KESÄ 2014 <3

Sj Tässä on ollut niin paljon kaikkea härdelliä päällä, että mä oisin kyllä vähän ihmetellyt jos olisin tullut raskaaksi tän ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Nyt kun mä sain opiskelut pakettiin ja mun osalta elämä asettuu uuteen, toivottavasti vähemmän stressaavaan uomaan, jaksan uskoakin raskauden alkamisen mahdollisuuksiin enemmän :) Siksi en siis ole vielä huolissani ja mieli pysyy positiivisena :) Ja toisaalta, meillä on tuo yksi jo. Voisi siis kuvitella, että mun ja miehen osalta kaik on kunnossa ja jos taas meille ei ole tarkoitettu toista omaa, niin sitten meidän on tarkoitettu adoptoivan enemmän kuin yksi lapsi :) Me ollaan siis suunniteltu adoptoivamme yhden lapsen jossain vaiheessa ja harkittu sijaisperheeksi ryhtymistä.

Toisaalta jos tästä kierrosta raskaus alkaisi, niin laskettu aika osuisi Wapun tienoille. Joka olisi hauskaa, koska esikoinen on saanut alkunsa Wappuna :D
 
Tervetuloa Chuislean!!

Voi harmi, ompa paljon negoja tullut :(
Itsekään en ole ihan niin toiveikas kuin viime viikolla. Ei mitään oireita, paitsi omituiset unet. Mutta ne johtunee tuosta helteestä.

Luin jostain että jopa 25 % raskauksista menee ihan alkumetreillä kesken, joten olisikohan nuo omatkin olot johtuneet jostain tuollaisesta? Noo, jos vielä pari päivää odottelee, niin mekkojenhan pitäisikin jo alkaa... jos alkaa :D
 


Perjantai 25.7.2014

Nimimerkki.....ikä..............kp............yk.........ya......monesko...

KP 40 -->

Mariannika........28..........50/37..............8............08/13...........1.

KP 30 -->

Sirppanainen....24............37/30...............8...............12/13..........1.
Wivi................25...........34/28-44.........6/2(trlt)........01/14..........1.

KP 20 -->

Empuska..........22............28/??..............9............11/13..............1.
FantaViona.......27............27/??..............2............06/14..............1.
Päärynärouva....34............26/??..............1............07/14..............4.
carna...............26...........26/27-30.........4.............04/14..............1.
KultaSieni.........28...........22/27..............4.............04/14...............1.
Jks14...............27...........22/28-30.........7.............01/14...............?
Uimis...............25............22/30..............6.............3/14................1.
pieni toive........24............21/37...3/1(ku jälkeen).....02/14...............3.
Chuislean.........21............17/28-30.........1.............07/14..............1.

KP 10 -->

jammaillen.........24.............14/??.............4...............02/14............1.
Liipa................24.............13/27............7..................1/14............2.

KP 1 -->

Minisport.........27........... 8/34.............12..................08/13.........1.
Spukka............20+............5/??............3.................04/14..........1.
{anskutin}.......30.............3/27-31..........4...............5/14............2.
SJ...................23............3/28(?)......4/3(km jälk.).....12/13..........1.

Taustalla

Ikkuspikkus.......23..................../27..............5...........03/14...........1.
Hep87..............27.................../??...............1..........05/14............1.
Bella-...............21............../26-29........5.................01/14............1.
Katey..............25................/39............3................12/13............1.
kiskisnami..........23............./30-35........2...............02/14..............1.


:popcorn:Piinailijat:popcorn:


Mariannika (dpo 25)
Wivi (dpo 18)
Hep87 (dpo 13)
Jks14 (dpo 9)
KultaSieni (dpo 8)
Päärynärouva (dpo 7)
Liipa (dpo 0)




..............DPO:T..................
*Päivä jolloin ovis+ DPO -1
*Päivä jolloin ovis DPO 0
*Seuraavat päivät DPO 1, DPO 2 jne...



Plussanneet:




2014
Tammikuu

nuorallatanssija (yk2)
Sandri (yk3)
Elviira86 (yk1)
Annuski (yk5)

Helmikuu

Anni00 (yk1)
SannaMarko (yk2)
Ponityttö (yk1)
Sonetti (yk2)
Kinkula- (yk2)
Nalle-Puh

Maaliskuu

Heranen (yk3)
toivontähti (yk2)
SJ (yk3) kkm 12+0

Huhtikuu

MaryahR (yk1)
Miija87 (yk4)

Toukokuu

Gislie (yk1)
hiliputti (yk1)
tähtityttö89 (yk4)
Sissinen (yk3)

Kesäkuu

Kaneli88 (yk4)
Wuf (yk2)
Vappuvaavi (yk2)

Heinäkuu
Haavemaa (yk2)

Plussanneiden ketju *klik*


BLOGEJA
heranen The one I laugh with
ponityttö Multaa ja Timantteja
SannaMarko Vauvahaaveilua
Kaneli88 Ripaus sokeria ja kanelia elämään
Uimis Make fashion, not war
mymosa Hattaraa ja Hirmuliskoja
Spukka Suunnittelemattomuuksissaankin

Päivityspyynnöt punaisella, kiitos!

Ne listailijat, joista ei kuulu aikoihin mitään ja kp:t paukkuvat yli 50, poistetaan, joten käythän kertomassa kuulumisia listalla pysyäksesi :) Mukaan pääsee taas uudestaan kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Jee, ovisplussa tuli tänään! Testasin eilen kolme kertaa ja keskimmäinen oli tummin niin ajattelin, että ei oo ollenkaan tai että se meni jo, mutta tänään oli selkee plussa :) On kyllä hullua hommaa näillä helteillä tuo oviksen testaus ku pitäs pidättää neljä tuntia ja olla juomatta siitä kaks.. Onneksi omalta osalta nyt ohi. :D

Tervetuloa mukaan Chuislean! :)
 
Liipalle onnea ovisplussasta, tästä se jännitys taas lähtee kehittymään! :)

Chuislean, tervetuloa! Sinullekin, kuten meille kaikille, toivottelen erityisen lyhyttä vierailua tällä puolella!

Tein tänään raskaustestin ja ... *rumpujen pärinää* selvääkin selvempi NEGA. Ääh. No ei ainakaan menkkoja näy, tänään kp 26 ja alkoivat viimeksi juuri tällä kiertopäivällä. Odottelen vielä pari päivää ja aion tuhlata testin sitten kp 28 jos ei "täti" tuu vierailulle ennen.
 
Chuislean tervetuloa mukaan :)

Kp33 ei merkkiäkään menkoista eikä raskautumisesta. Viimeksi teroilla alkoi menkat kp36 ajattelin että nyt toinen kierto olisi vähän lyhyempi. Tänään olen metsästänyt r-testiä ja löytyihän se (miksi kaupat piilottaa ne tyhmiin paikkoihin? Voin kyllä kysyä missä maitohylly on mutta raskaustestejä...) aamulla testaan. Apua jännittää ja pelottaa!!
 
Täällä eilen ja toissapäivänä testattu nega pc:llä. Tänään en testiä tuhlannut, huomenna uudestaan jos menkat ei ole aamuun mennessä alkaneet. Aiemmissa kierroissa menkat on alkanut dpo 12... Menkkamaisesti jomottaa, edelleen kyllä omituisesti vain vasemmalla puolella, mikä on jatkunut oviksesta alkaen. Rinnatkin on edelleen turvoksissa, mutta painoa sain nostettua sen pari kiloa ja mulla rasva kertyy ensimmäisenä rintoihin, joten voi olla ihan vain siitäkin :D
 
Kiitoksia kaikille! Tänään olen ollut bongailevinani ovista, tuli päivällä kovia pistokipuja vasemmalle puolelle ja kihahdin turhasta kahdesti :D Mies kellistetty joten pitäisi olla hyvä tilanne oviksen suhteen.

Tänään vain iski pieni stressi miten töiden käy kun plussa pärähtää, sillä olen yksityisyrittäjän puljussa ja työ on hyvin fyysistä... Ei masuasukin kanssa kauaa 30-40kg laatikoita nostella :/
 
{Anskutin} ja SJ, pahoitteluni uuden kierron alkamisesta. Tsemppiä seuraavaan! :hug:

Onnea Liipalle ovisplussasta! Toivottavasti tärppää! :)

Tervetuloa mukaan Chuislean ja toivottavasti myös siellä tärppää/on tärpännyt! :)

Itsellä menossa dpo9 ja dpo7 EI ollut minkäänlaisia kiinnittymiskipuja/vuotoja, joten tuskin tärppiä kävi tässä(kään) kierrossa! Mulla menkat alkaa dpo15-16. JOS mä hairahdun silti testaamaan, niin se on vasta joskus dpo14. Aiemmin on ihan turha. Mua ei kyl jännitä yhtään, koska ei ole _MITÄÄN_ raskauteen viittaavia oireita. Mulle alkaa hiipimään sellainen masennus tän asian suhteen ja se tunne, että miehessä on jotain vikaa, niin vahvistuu vaan. Kyselin eilen mieheltä, että koskas hän suostuis menee testauttaa itsensä, niin sanoi "en mä tiedä". Onko jollain muuten tietoa, että kuinka paljon se näytteen tutkiminen maksaa???
 
Aamulla puhdas nega itketty.

Nyt sellanen olo että varmaan tänään alotetaan uus kierto.

Hep ootko miettinyt että pyytäisit avuksesi terot? Ite oon saanut niillä paljon lyhyemmän kierron
 
Viimeksi muokattu:
Taustalla päätin kokeilla tikuttamista tässä kierrossa... nyt on tehty ovistestejä ja tänään kp 15 pärähti ovisplussa! :) Viiva selvästi tummempi kuin kontrolliviiva.. teippasin kaikki testit paperille ja näkyy hauskasti viivan kehittyminen :D
Kiva fiilis, että edes siitä sain plussan :)
 
  • Tykkää
Reactions: Liipa ja {Anskutin}
Jks Väestöliiton lapsettomuusklinikalla näyttää olevan siemennesteanalyysi 69e. Tutkimusten ja hoitojen hinnat - Väestöliitto Muualla näyttää olevan pikkusen kalliimpaa, mutta alle 90e.

Ei oo täällä kyllä enää mitään jännittämistä. Tänään on tuntunu ovulaatio ja viimeksi ke aamulla seksiä. :( Ei mitään toivoa että siellä ois ketään ollu enää elossa tänään tällä kokemuksella. Mulla on reilu kuukausi gyneaikaan ja sitten saa mieskin mennä siipat tutkituttaan.

Hep, tosi turhauttavaa varmasti! :( En ees osaa kuvitella, mulla on niin lyhyitä kiertoja, että mulla ois kerenny olla melkeen kolme kiertoa tuossa ajassa! Mutta eipä lyhyt kiertokaan näytä tuottavan muutako useempia pettymyksiä..

Wiwi :hug:
 
Liipa kiitos!
Äläkä heitä vielä kirvestä kaivoon. Jos ke aamulla siellä on touhuiltu, niin kyllä mun mielestä toivoa on. Ei ole enään mahdollista tänään touhuilla? Munasolu on kuitenkin vuorokauden elinkelpoinen. Hurjasti tsemppiä!! :) Mä haluan myös, että mies menis ennenkuin se 12kk yritystä tulee täyteen, niin tutkituttaan simppansa. On tä raastavaa! :(
 
Kylläpäs meillä on ollut vähäplussainen heinäkuu, vaikka eikös kesän pitäisi olla hedelmällistä aikaa häh?! : /

Itselläni alkoi nyt illalla jotain pientä vuotoa tulla, kp 27. Katsotaan, ei hyvältä näytä. Surettaa, kun sitä kuitenkin kuvitteli, että suurinpiirtein kalsarit samassa pesukoneessa pesemällä tulee raskaaksi e-pillereiden poisjättämisen jälkeen. :(
 

Yhteistyössä