Höh, aika hassua, ettei uusintaultraa tarjottu kunnan puolesta
Orchidille. Meidän toukokuisten pinossa oli joku, kenellä ei näkynyt sydämen virtaukset ekassa ultrassa, ja hänellä oli uusintaultra. Oletin, että kunnan tarjoamana, mutta en ole ihan varma... Mutta kiva, että sait yksityiselle ajan
Meidänkin vauhtivintiöt ois jäämässä kotiin viihdytettäväksi koulusta ja kerhosta. Samaan hulinaan vielä uusi vauva, niin ei varmasti puutu vauhtia päivistä
Esikko tosin sai tänään kyynärsauvat vauhtia hidastamaan, hyppi eilen kaverinsa luona trampoliinilla nilkan nurin. Ei käynyt pahasti, siteen laittoivat siihen aamulla terveyskeskuksessa.
Saatiin tänään myös loistouutisia, mies on koko kesäkuun kotona! Ihanaa, saadaan koko porukalla totutella uuteen arkeen. Toivottavasti vauva syntyisi heti kesäkuun alkupuolella. Tän viikon pidän vielä kintut ristissä, kun mies on reissussa, mutta sen jälkeen saa tulla millon vaan
Koulun aloitus on tosiaan jännää aikaa, me oltiin koko porukka ekana aamuna koulun pihalla, ja otin kasan valokuvia muistoksi
Ensi syksynä lähtee tyttö eskariin, tutustuminen on vasta elokuussa. Joutuu toiselle puolelle kaupunkia, kun lähimpien päiväkotien eskarit on täpösen täynnä :kieh: Vähän harmittaa, kun tyttö ei tunne sieltä ketään. Koulu taas on eri kaupunginosassa, ei siellä missä asutaan, eikä siellä missä tuo eskari... Kaikki sen eskarin lähellä asuvat lapset menee eri kouluun, kun meidän tyttö. Yritetään hakea muutosta, mutta tuskin menee läpi.
Mäkin odotan jo innolla liikuntaa ilman vauvamasua. Varsinkin juoksulenkkejä, viimeksi olen käynyt tammikuun alussa. Ostin jo hätähousuna uuden juoksutakin polttelemaan kaappiin
Ja topin ja housut... Ja kaikkea kivaa syksyn perheliikuntatunneille
Tsemppiä ultran odotteluun
Pe!
Täällä kans yksi, joka ei tykkää olla sairaalassa. Yöllä on niin paljon häiriöitä. Mulla oli kans eka kerralla muutama tosi tyly hoitaja, onneksi samat henkilöt ei ole olleet muiden synnytysten aikaan töissä.
Kivalta kuulostaa
kääkkiksen miehen perheestä huolehtiminen edellisen vauvelin aikaan :heart: Ihanaa!
Onnea
Misulle hyvistä ultrakuulumisista ja poikalupauksesta :flower:
Hyviä vointeja kaikille ja mukavaa viikon alkua!
Cherrie_ 38+3