*** 3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.7 *** <3

Voi Wanda iso rutistus sinne ettei kiinnittyminen ole onnistunut. Eihän sitä haamua tule jos ei yhtään pienintä määrääkään hgc:ta ole veressä, joten kyllä siellä on jotain tapahtunut ihan varmasti. Toivotaan, ettei tarvi kuukautta odottaa vaan saat heti tarvittavat lääkitykset käyttöön ja jännäilyjä jo tulevaan kiertoon!

Mansikkalime kuulostaa pahalta tuo vatsakipu, toivottavasti saat selvyyttä lääkärissä että mistä johtuu!
 
Voimahaleja Wanda!

Näissä lapsen hoidon vaativuus ym. asioiden mietinnässä voin myös kompata teitä muita. Itse olen todella vähän koskaan hoitanut muiden lapsia, käytännössä ekaa kertaa pidin vauvaa oikeasti sylissä vasta noin 4 vuotta sitten!! Ja muutenkin, kaikki syöttäminen, pukeminen jne; olen näitäkin juttuja tehnyt ihan vain muutamia kertoja. Housuvaippaa joskus vaihtanut, mutta esim. tavallista vaipanvaihtoa en ole ikinä edes kokeillut.. :eek:

En mitenkään erityisesti pidä toisten lasten hoivaamisesta tai lapsenvahtina olosta. Miehellänihän on lapsi, joka oli tavatessamme noin 2,5 vuotias, mutta tuolloin pienenä vain tosi harvoin miehelläni/meillä. Ja nyt kun hän on vanhempi, niin ei oikeastaan tarvi "erityistä" huolenpitoa. Luotan täysillä siihen, että asia on eri, sitten kun se on _oma lapsi_. Tiedän muutamiakin tapauksia, joissa täydellinen uranainen on "muuttunut" äidiksi ja toisaalta taas luotan myös siihen, että luonto hoitaa tehtävänsä :) Kun on kuitenkin se halu omasta vauvasta, halu huolehtia, halu hoivata, halu pitää kaikki paha loitolla. Niin ihan varmasti kaikki menee hyvin - ei ehkä mitenkään tip top täydellisesti, mutta ei niin ole tarkoituskaan. Ja toisekseen luotan paljon myös mieheeni ja hänen kykyynsä hoitaa perhettä ja vauvaa ja tukea minun jaksamistani.

Tällaisia ajatuksia tälläkertaa.. täältä ei kierron kannalta mitään uutta. Ei minkäänlaista oireen oiretta suuntaan tai toiseen.
 
Wanda, isot pahoittelut ja paljon voimia! :hug: Oon tosi harmissani sun puolesta… Miks ihmeessä kiusataan noilla haamuplussilla! Toiveiden herääminen on tosi rankkaa ja sitten putoaa vielä korkeammalta. Mutta ethän menetä toivoa - kyllä se plussa ja vauva vielä tulee!!
 
Kiitos myötäelämisestä ja tsempeistä sunni, neitipippuri, Mandala, marjutan ja Amanda. Jotenkin tuntuu nyt toisena kierron päivänä että tämä pettymys oli helpommin kestettävissä, varmaan kun on toivoa lääkityksestä ja siten raskautumisesta. Olen myös aloittanut ahkeran urheilun, ehkä se on tasoittanut mielialoja endorfiineilla. Paljon optimistisempi olo kuin yleensä tähän aikaan kierrosta! :)

neitipippuri, minulle gyne sanoi että saattaisin tarvita clomit tukemaan ovulaatiota. Vaikka ovulaatio itsessään tapahtuu, heittelee mulla kuukautiskierto melko paljon sekä mulla on useimmiten vielä tiputteluvuotoa n. viikkoa-neljä päivää ennen menkkoja. Kertooko se sitten vähäisestä keltarauhasen tuotannosta, en tiedä. Mutta kuitenkin clomit tukevat kehon omia hormonituotantoja ja näin ollen vahvistaa ovulaatiota ja keltarauhasta. Kun kysyin että lyhentääkö clomit kiertoja niin gyne sanoi että kyllä se voi niinkin tehdä. Mutta ei kuitenkaan varmaksi sitä sanonut. Mulla ja miehellä on ollut mahdollisuus tulla raskaaksi yli puolitoista vuotta mutta oikeata yrittämistä nämä kymmenen kiertoa. Gynelle menin siinä vuoden kieppeillä kun oli ollut mahdollista raskautua. Ensiksi gyne otti multa papa-kokeen ja totesi että ei vaikuta endoa olevan kun valitin kivuliaista menkoista. Määräsi jo silloin s-prog kokeen mutta siihen menin vasta kuukausi sitten muiden verikokeiden kera. Nyt viime käynnillä gyne ultrasi ja siellä näkyi komea 15 millinen munasolu ja terveet munasarjat, ei pco:ta näkyvissä mikä oli helpotus.

Pidin puolen vuoden tauon tutkimuksiin lähdössä kun jotenkin aattelin että kokeillaan nyt vielä luomuna. Myöskin mieheni on ollut hitaasti lämpiävä tutkimuksille, nyt hän on suostunut vihdoin simppatesteihin tämän minun mahdollisen clomilääkityksen myötä. Turha nappailla hormooneja jos vika onkin miehessä.
 
Tolkuton alavatsakipu... lähden kohta kesken työpäivän tästä lääkäriin... kuin umpisuoli tms., nyt on kyllä jotain vialla ja menkat tulossa... Voi varmaan laittaa illaksi tai huomiseksi kp 1 ... Plussatuulia kaikille! :)
No niin, tänään kp 1 ja eilen meni umpisuoli. Hyvin menee... :) Korkkaan mansikkalime- siiderin (join sellaisen viimeksi v. 2007 Ruotsissa :) kun olen päässyt himaan. Sitten katsellaan... yk 2 :)
 
Onnea paljon Sannuli! :flower:
On se jännä miten aika juoksee, aloin lukemaan tätä palstaa niihin aikoihin kun sinä Sannuli plussasit. Ihanaa että teillä nyt on pieni prinsessa! :heart:

Mansikkalime auts! Pikaista paranemista ja plussaonnea yk2:seen! +++:whistle:
 
Lauantai 6.8.2011



Mansikkalime....31v.......kp1/30............yk2
Wanda_81........30v. .....kp2/28-42........yk11
Sara_78...........32v. .....kp5/33-39........yk7
Ronjaliina.........29v. .....kp7/24-29........yk10
Amanda77........34v. ......kp7/32-37.......yk17
(7*ovulaation induktio) (1km)
Syksy2010........30v. .....kp8/28-38........yk10
Neah................34v. .....kp8/28............yk6
Taraolivia.........30v. .....kp?/?...............yk1
Sintu74.............37v. .....kp?/?..........(3*ivf) (1 tm)
Sanja...............32v. .....kp11/27 ...........yk2
Mandala...........31v. ......kp13/25-35.......yk7
Joku_raja.........29v. ......kp15/27-29.......yk7 .....(4*clom)
Tatja...............35v. ......kp20/18-29.......yk12....(terolut)
Sissi_81...........30?v. ....kp24/28-30.......yk3
Marjutan..........28v. ......kp25/29-31.......yk3
Neitipippuri.......30v. .....kp27/?-46.........yk2
Killiäinen..........30v. .....kp28/?..............yk?
Anskilia............32v. .....kp28/28............yk4
Ginger.............35v. ......kp32/??............yk19.... (1kkm)
Sakara.............34v. ......kp52/?.............yk4
Demuli.............31v. ......kp60/14-53.......yk9
Rumor..............34v. ......kp73/31...........yk14
Jonesy.............30v. .......kp85/25-35.......yk6




Taustalla:
Cassis
Sintti -79
Nima
Scrat
PauhaavaSydän
Kippi
Annastiina79
Vadelma30
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
-2011-

Samirja..............32v. .....yk3.......plussa 25.7.
sunni..................33v. ................plussa 24.6.
KattiMattis..................................plussa
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Sannuli, isot onnittelut! Mahtavaa kuulla, että kaikki on mennyt hyvin! Oikein ihanaa vauva-aikaa ja voimia vaipparalliin! :) Samaan aikaa mäkin plussasin sillon viime syksynä ja laskettuaika olis ollu just heinäkuun lopussa. Jos mulle olis joku sanonut silloin, et oon täällä kuumeilemassa vielä vuoden päästä, niin olisin kyllä vajonnut maan alle ja varmasti heittänyt hanskat tiskiin pelkästä ajatuksesta… Mutta jotenkin tää aika vaan on mennyt ja toivon mukaan täältä tullaan perässä - hitaasti, mutta varmasti.

Voisitteko päivittää mulle jossain vaiheessa kp 8, kiitos! Taisin sanoa viimeks epäselvästi. Sori etten itse vieläkään oo päivitellyt listaa. Jotenkin mä en vaan halua katsoa tota mun yk-lukua koskaan. Ihan kuin se auttais jotain tai poistais sen? Mut en vaan halua miettiä sitä yhtään, kun tuskastuttaa vaan liikaa. Eilen vika Femar naamaan ja maanantaina lääkäri.
 
Haleja Wanda! Harmittaa sun puolesta. Ja Mansikkalimelle paranemista!

Mun tyhjennysvuoto pillerien jälkeen alkoi maanantaina, kuten yleensäkin, eli jos tätä kiertoa laskettaisiin siitä vuodosta, mulla olisi nyt kp7. Pillereitä söin niin kauan, että en muista täysin varmaksi, mutta muistelisin että kierto oli silloin ennen pillerien aikaa 30. Sitten kun joku päivittelee listaa, nämä voisi laittaa mulle sinne näkyviin, kiitos paljon!
 
Tää ei ole mahdollista..nyt on maailmankirjat sekasin. En voi edes uskoa tätä nyt..tein äsken testin ja tuli kaks selkeetä viivaa....Olen oikeestaan ihan sekaisin tästä fiiliksestä, yl kaks vuotta ollaan yritetty ja nyt endoleikkauksen jälkeen ekasta kierrosta olis tärpänny. Voi mahotonta! Ja arvatkaas vaan että tulin tänne ekana kirjottamaan!=) Eli nyt olis sitten ollut kp 29, ja yk varmaan jotain 27.
On kyllä sellanen olo että pitäis odottaa pari pvää ja tehdä uusi testi. Huhhuh..
paniikki kyllä iski, mitäs nyt , pitääkö heti mennä lääkäriin?
 
Äh, kirjoitin viestin, joka katosi. Mutta uudestaan: Onnea Killiäinen! Ja ei ihan vielä lääkäriin. Jos haluat varhaisultraan, jossa näkyy jo jotain, niin kannattaisi olla 6+jotain. Varsinki, jos ei ole tietoa ovulaation ajankohdasta. Itse kävin liian aikaisin ja siitä ei saanut kuin pahan mielen. Ankee akka se gyne. Ens kerralla en mee samalle. Tuolla odottajien puolella joku viisaampi oli soittanut terkkarille ja saanut verikokeeseen lähetteen, jossa tsekattiin raskaushormonitasot. Se vaikutti hyvältä aloitustavalta. Tervetuloa odottajien puolelle vaan hankkimaan mielenmalttia meidän muiden kanssa. Aika kuluu todella hitaasti alussa. Onnea vielä kerran!
Ja hurjasti plussatuulia muille!
Samirja 5+5 tai enemmän...
 
sunni
killiäinen ONNEA!!!!!!!!!!!!!!!!!! :flower:
Se tunne on huikea!! :) Ihanaa ihanaa!!!
Tykkään,tykkään,että täältä alkaa hiljalleen plussanneita löytyä, kunpa nyt vaan mahdollisimman moni seuraisi perässä ! :heart:


Ja killiäinen, nyt jäitä hattuun, älä stressaa mistään, oo rauhassa ,syö hyvin lepää, testaa uudelleen JOS siltä tuntuu mutta yritä rauhoittua ja anna ajan kulua jokunen viikko, sit voit varailla aikaa neuvolaan, toki voit sinne soittaa jo ensi viikolla, sitä vrtenhan ne neuvolat on. Ite kävin ekassa ultrassa 6+0, se oli kestonmääritysultra, ja sit vielä kävin mielenrauha ultrassa yksityisellä näkemässä että kaikki oli hyvin ja alkio oli kasvanut, rv 7+3 (7vkoo oli siellä alaraja).
Viikot menee alussa tautisen hitaasti,mutta tärkeintä on se että otat van rauhassa nyt :)



Ja sitten kaikki muut
nyt plussatuulipuhurimyrsky sinne jokaikiselle naiselle, niin tahooooooooooooooon että plussaatte nopeesti <3



*sunni & rusinapulla lähettää puhkuja ja sytämmiä teille*
 
Hih,kiitoksi kaikille, tosin täytyy nyt vähän malttaa mielensä ja tosiaan rauhottua. Inhottavin juttu tässä on se että töissä on ihan kauhee tilanne, ylitöissä joutuu istumaan koko ajan ja muutenkaan hommat ei nappaa, duuniporukka on ihan toiselta planeetalta ja siellä ei vaan oikein viihdy. Onneks on vielä lomaa jäljellä useampi vko, tulee nyt aika hyvään saumaan.
Heti alkaa päässä pyörimään miljoona ajatusta ja tekis mieli kertoa kaikille ja kysellä kaikkea. Huhhuh, olipahan sunnuntaiaamun ylläri. Mies on vielä nukkumassa yövuoron jälkeen, pitää kait käydä kohta herättämässä=) Niin ja luulen että on pakko käydä apteekissa hakemassa toinen testi varuiks...
 
sunni
Kyllä, edellisistä menkoista lasketaan viikot, ja aina sinä viikon päivänä kun edellisten menkkojen kp1 oli, vaihtuu viikko, eli jos eka vuotopäivä oli keskiviikko, niin uusi viikko pyörähtää aina keskiviikkoisin.

Millä testillä teit tänä aamuna?
Mulla oli kans lottovoitto kun lomalla olin kun testiin plussan sain, sai vähäsen levähtää, sit oli kaks viikkoa töitä ja kolme viikkoa lomaa, ja se kolmen viikon loma oli kuin lottovoitto.
Tuona kahden viikon pätkänä heinäkuun alussa kun olin töissä, mulla oli tosi inhoja kohdun venymiskipuja, että vaikutti todellaki työtahtiin, kivut oli niin inhoja,että niiden takia sitten soitin neuvolaan aiemmin kuin olin suunnitellut. Että jos tunnet alamahalla koviakin vihlaisuja nyt seuraavien viikkojen aikana, se kuuluu asiaan. 4-7 viikkojen aikana mulla oli entien oireita, pahin niistä väsymys, ja hauskoin oli se jatkuva nälkä..voi luoja kun joittenkin makkaraperub´noiden takia piti ykskin yö ajaa 20 km.... :D

Mut kovasti tsemppiä ;)
 
Killiäiselle tuhannesti onnea! :heart:

Ja kiitos Wandalle vastauksesta. Varasin jo lääkärin parin viikon päähän, jolloin on jo taas kp 40 tätä kiertoa. Eiköhän sieltä jotakin apua löydy, sillä en todellakaan aio jäädä kuukausikaupalla odottamaan, tasaantuuko kierto ikinä vai ei. Plus, että tietää sitten ainakin, onko jotain vikaa itsessä (muutakin kuin se aiemmin todettu endo). Huhtikuussa tosin ultrattiin, ja silloin ei ainakaan mitään kystia näkynyt, mutta ehkä se endo voi vaikuttaa, vaikka niitä ei olisikaan, tiedä häntä? :confused:

Ovista en ole bongannut (tähän mennessä, tänään kp 28), ja ostin nyt pe huvikseen Preg Checkin ovistestit. Pe ei ollut mitään, la haamu ja tänään vähän vahvempi haamu. Katsellaan nyt, vahvistuuko se siitä. Onko teillä muilla kokemusta noista Preg Checkin testeistä? Tänään myös tuli aamulla pyyhkiessä muutama nokare vaalenpunaista limaa, mutta ei ole sen jälkeen näkynyt. Voisikohan tuo ennakoida ovista? Viime kierrossa ei kyllä mitään tuollaista ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Aamulla tein siis apteekin raskaustestin, ja iltapäivällä hain apteekista olikohan Predictorin testin. Kun en oikein uskonut...mutta plussaahan sekin sitten näytti.
Alavatsaa juilii enemmän ja vähemmän välillä, ja väsyttää ihan sikanaan, en tiedä sitten voiko näin alussa jo vaikuttaa. Vähän hirvittää koko juttu kun endoleikkauksesta on vasta 2,5 kk. Jotenkin pelottaa että jos siellä kaikki ei vielä ole parantunut leikkauksen jäliltä.
Mutta pitänee soittaa neuvolaan vaikka ens vkolla ja varailla jo aikaa lomalle.
On ollu kyllä päivä, ajatukset haahuilee missä lie! Pelottaa ja jännittää ja vähän kyllä ahistaakin.Kait tää on normaalia.
 
sunni
killiäinen tosi hyvältä kuulostaa kun oot kunnon testillä plussan saanut. Nyt vaan otat rennosti ja soittelet ens viikolla sinne neuvolaan. Ja kyl niitä oireita tulee jo heti noin alussa :)
Nyt vain toivotaan pikkuselle tarrasukkia :)
 
Sunnuntai 7.8.2011



Marjutan..........28v. ......kp1/29-31.......yk4
Mansikkalime....31v.......kp2/30............yk2
Wanda_81........30v. .....kp3/28-42........yk11
Sara_78...........32v. .....kp6/33-39........yk7
Ronjaliina.........29v. .....kp8/24-29........yk10
Amanda77........34v. ......kp8/32-37.......yk17
(7*ovulaation induktio) (1km)
Syksy2010........30v. .....kp9/28-38........yk10
Neah................34v. .....kp9/28............yk6
Taraolivia.........30v. .....kp7/30............yk1
Sintu74.............37v. .....kp?/?..........(3*ivf) (1 tm)
Sanja...............32v. .....kp12/27 ...........yk2
Mandala...........31v. ......kp14/25-35.......yk7
Joku_raja.........29v. ......kp16/27-29.......yk7 .....(4*clom)
Tatja...............35v. ......kp21/18-29.......yk12....(terolut)
Sissi_81...........30?v. ....kp25/28-30.......yk3
Neitipippuri.......30v. .....kp28/?-46.........yk2
Anskilia............32v. .....kp29/28............yk4
Ginger.............35v. ......kp33/??............yk19.... (1kkm)
Sakara.............34v. ......kp53/?.............yk4
Demuli.............31v. ......kp61/14-53.......yk9
Rumor..............34v. ......kp74/31...........yk14
Jonesy.............30v. .......kp86/25-35.......yk6




Taustalla:
Cassis
Sintti -79
Nima
Scrat
PauhaavaSydän
Kippi
Annastiina79
Vadelma30
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
-2011-

Killiäinen.............30v. .....yk27.....plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3.......plussa 25.7.
sunni..................33v. ................plussa 24.6.
KattiMattis..................................plussa
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Pahoittelut Wanda! Voimia!!

Voimia myös Mansikka-limelle!! Mulla umppari pääs pari vuotta sitten puhkeamaan ja vietin viikon sairaalassa. Tiedän siis tunteen! Tsemppiä ja pikaista paranemista!

ONNEA SANNULI!

ONNEA KILLIÄINEN!!! Merkitsin sut jo tuonne plussanneisiin, toivottavasti se on sulle ok!

Pahoittelut Marjutanille!

Olen niin kovin iloinen siitä, että täällä on taas iloisiakin uutisia, joita lukea! Kuitenkin samaan hengen vetoon kun olen aidosti iloinen ja onnellinen esim. Killiäisen puolesta, muhun iskee kova haikeus ja itku nousee silmään. Jotenkin tällä hetkellä olo on kovin ristiriitainen, samaan aikaan toiveikas ja yrittävä, mutta myös surullinen, tuntuu, että turha kai yrittää, koska miksi se onnistuisi, kun ei tähänkään asti ole onnistunut. Toisaalta taas päässä pyörii se alku kierron toiveikkuus ja se, että prosentuaalisesti alkaa mahdollisuudet nousta, kun kuitenkin 9 kk on jo kohta yritetty ja vuoden sisään 80-85% pareista raskautuu. Jos aiemmin jo jossain vaiheessa kirjoitin siitä, että mies ei oikein ollut yhtä mukana projektissa tms. Niin nyt on mieskin tainnut huomata tän vauvakuumeen, joka vaan pahenee ja pahenee koko ajan. Sekä tän epätoivon, joka välillä vallitsee. Nimittäin mies jo tossa kyseli, että onko niitä ovulaatiotestejä vielä jäljellä, että nyt kyllä testaat ja että koko kuukausi pidetään sellasta tahtia yllä, että ei ainakaan yrityksen puutteesta jää kiinni. Kovasti siis yritetään ja toivotaan, voi kumpa se riittäisi!

Tsemppiä ja toivoa jokaiselle!

Ai niin ps. appiukko oli jo meinannut ostaa valmiiksi mulle kaksostenrattaat! Voi miten tuntuikaan pahalta... tietäispä vaan.... Mun naamalta varmaan kyllä näki, että nyt osuttiin aiheeseen, josta ei sitten sen enempää enää jatketakaan...
 
Onnea hurrrjasti Killiäinen!!! muidenkin plussat jotenkin tuntuu valavan toivoa meihin muihin ja hyvä niin :heart:

Itse takaisin työmaalla mahtavan loman jälkeen, vielä vähän pyörällä päästäni ja ihan tajuttomasti hommia täällä! Kukaan muu ei mun hommia pysty tekemään niin niitä ei sitten ole hoidettu tietenkään mun loman aikana. Mutta kai tämä tästä vielä suttaantuu, onpahan ainakin tekemistä seuraaviksi viikoiksi. Tykkään itse että kun ollaan töissä niin ei lorvita vaan tehdään töitä kunnolla.

Jotenkin pamahti vaan samalla kaikki nämä yritysasiat mieleen isommin kuin mitä loman aikana on ollut mutta toistaiseksi ainakin vielä hyvällä mielellä.

Ronjaliinalle toivottelen positiivisia ajatuksia sylin täydeltä, kyllä se vielä sieltä :)
 

Yhteistyössä