*** 3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.7 *** <3

Tunafish, en ole noudattanut mitään super tiukkaa vhh:ta enkä todellakaan ketoosiin asti. Ruokavalio oli ehkä enemmän jonkun Zonen kaltaista kuin esim. Atkinsin. Eli söin pieniä määriä täysjyväviljaa (mm. aamuisin aina hitaasti keittyvää kaurapuuroa & kananmunan) ja joka ruoalla koitin syödä jotain proteiinia. Mut lähinnä karsin siis sokerin ja valkoiset viljat pois ja pienensin hiilareiden määrää. Sekin oli jo riittävän askeettista. :)

Ronjaliina, pahoittelut tädistä. :hug: Inhottavinta on, että toivo ehtii jo heräämään, kun menkat alkaa odottaa itseään.

Sain eilen ultrasta kivoja uutisia. Siellä pieni ihmisen alku heilutteli käsiä ja vastasi oikeita viikkoja (8+6). No, mä oon edelleen varovaisen onnellinen ja odottelen kuumeisesti, et viikot menis eteenpäin ja kaikki menis hyvin jatkossakin.

Plussaonnea kaikille! +++++++++++++++++++++++
 
  • Tykkää
Reactions: Tunafish-78
On ollu kyllä niin kummallinen olo pari päivää ettei oikeen ole jaksanut kirjoitella. Mahassa velloo ja möyrii, mutta ei mikään oksutauti olekaan tulossa vaikka kuvittelin niin. Rinnatkin tuntuu aroilta, mutta en ajattele sitä vielä minään oireena, kun ne nyt on helppo kuvitella kipeiksi kun tarpeeksi haluaa :D Vielä pitäis jaksaa muutama päivä odotella, sitten saattais jopa testissä jotain näkyä, pakko myöntää että alkaa jo vähän jännittää... :)

ronjaliina voi kurja! Toi on pahinta kun keho vielä lähtee mukaan tohon oireiluun, ja sun kohdalla noinkin radikaalisti. Voin vaan kuvitella miten paha mieli tollasen jälkeen on, kyllä sitä varmaan kerkesi toivo herätä :(
 
Jospa se tosiaan olis sitä itseään Tada! :O Tosi lupaavalle kuulostaa! Nyt niitä kylmiä hermoja sillekin suunnalle! Toivotaan parasta :D

Ihania uutisia ultrasta Amandalla :heart: Koita nauttia raskaudesta ja vaan ihan pikkuisen saa huolehtia! Joku kirjoitti jossain tosi oivaltavasti, että etukäteen murehtiminen ei yhtään vähennä mahdollista pettymystä. Näinhän se on! Nyt vaan maha pystyssä ja naama virneessä odottelet kevättä siellä :D Me parhaamme mukaan yritetään seurata esimerkkiä :)
 
Tervehdys kaikki!

Tänään sitten täti vihdoin kolmen päivän tuhruttelun jälkeen kaarsi paikalle. Eli mulle voi päivittää kp1/31-49 ja yk4. Huoh, tosin yrityskuukausissahan mennään näiden pitkäksi paukkuvien kiertojen (tämä viimeisin 49 päivää) vuoksi jo vitosessa...

Luulin, että menkat alkaa Terokuurin jälkeen heti, mutta mulla tosiaan näemmä vasta kuudentena päivänä vikan tabun jälkeen (otin sen viime pe). Täytyy toivoa, että tuo yksi kuuri nyt olisi riittänyt "opettamaan" kropan oikeille tavoille, ja se toimisi tästä kierrosta lähtien normaalisti. Usko kyllä siihen asiaan on jo vaan mennyt... :'( Ei tästä hormonitoiminnasta taida ikinä normaalia tulla!

Mutta nyt minulla on ongelma, johon tarvitsisin teidän useammin ultrattujen apua. :attn: Koska en yhtään tiennyt, milloin menkat alkavat, minulla on nyt varattuna 2 gyneaikaa (ultraan). Mutta voin siis käyttää vain toisen (sain lähetteen työterveyshuollosta). Toinen olisi jo tulevalle maanantaille eli kp 5 ja toinen sitten vasta kp 19 (se lapsettomuusasioita tutkinut gyne, jolle haluan, ei ota joka viikko vastaan).

Kummasta olisi mielestänne enemmän hyötyä? Voiko kp19 nähdä, onko ovulaatio tapahtunut, jos ei ole käynyt ultrassa alkukierrosta (eli ei ole tilannetta, johon verrata)? Ja eikös kp5 ole liian aikaisin nähdä mitään follien kasvusta, jne.? Lisäksi pelkään, että kp5 saattaisin vielä vuodellakin, mikä ei ole gynelle kauhean kivaa...

Annastiinalle oikein isot onnittelut plussasta ja Birdcherrylle lämpimästi tervetuloa mukaan!
 
Viimeksi muokattu:
Et ole ollenkaan ainoa Neitipippuri kenellä Teroista huolimatta menkat antaa odottaa itseään! Mulla kans kesti 13 päivää Terojen alottamisesta että menkat alkoi. Mulla oli 7 päivän Terokuuri. Edellisessä kierrossa alkoi 11 päivän kuluttua aloittamisesta. Eli huonompaan vaan mennään. Sit sain vielä oudosti tosi vahvan viivan ovistestiin vikana Teropäivänä. Oon kans ihan pihalla kiertoni kanssa!
Mun mielestä kp5 on ehdottomasti liian aikaista nähdä mitään ultrassa. Noin pitkällä kierrolla vois aatella että se kp19 ei välttämättä oo liian myöhäinen vielä ovikselle, joten valitsisin itse sen.

Ja nyt hätistän itseni töiden pariin! Hus pois palstailemasta :stick:
 
Neitipippuri, mä oon ultrissa käymisen ammattilainen! :) Mulle lääkäri määräsi aina ekan kontrolliultran kp 10-11. Mä tosin söin clomeja/Femareita, mutta jos olisi normaali ovuloiminen, se tapahtuisi suunnilleen samaan rytmiin kuin mulla lääkkeiden kanssa. Onko sulla mitään tietoa, minä kierronpäivänä oot ovuloinut tai saanu ovisplussan? Yleensä ovis tulee ennen kp 19, toisin mulla joskus tullu juuri siihen aikaan. Oon samaa mieltä Tunafishin kanssa - ottaisin itsekin jälkimmäisen kp 19 ajan. Paras tietty olis se kp 10-12 paikkeilla, jolloin näkis varmuudella, kasvaako folli, miltä puolelta, jne. Mut kai ultrasta voi arvoida oviksen jälkeenkin jotain? Siitä mulla ei oo tietoa.

Kiitos Mandala ja Tunafish, ootte ihania! :heart:
 
Ihanaa Amanda, että kaikki on hyvin :heart:

Neitipippuri, mulla ainakin gyne on nähnyt ovulaation jälkeen munarakkulan tilalle muodostuneen keltarauhasen eli on mahdollista nähdä, onko ovulaatio tapahtunut ja kummalta puolelta. Kannatan siis kp 19 aikaa :)

Minusta on myös hyvää vauhtia kehittymässä ultrassa käymisen mestari. Kyselkää vaan, kyllä mä täällä taustalla päivystän :D
 
Kiitos teille ihanat Tunafish, Amanda ja Nima vastauksista! :heart:

Perun siis tuon kp5 ajan, ja menen sitten kp19. Ovulaation ajasta minulla ei ole koskaan ollut varmuutta, kun en ole sitä ovisplussaa saanut.... :/

Sain muuten myös verikokeiden tulokset, joissa kaikki muu oli kai ok, mutta LH arvo oli 18 vielä tuolloin kp 35! Papereiden mukaan ovulaatiohuipun aikaan LH arvo olisi 15-80, luteraalivaiheessa pitäisi olla max 10. Eli epäilen, että keho on vaan yrittänyt ovuloida koko ajan tuohon asti kiertoa (ovisoireitahan oli jo kp15 ja 16), mutta munasolu ei ehkä irtoa ollenkaan. Onko teillä kenelläkään näistä arvoista parempaa käsitystä?

FSH arvo minulla oli 6,9, S-PRL arvo 117, S-TSH arvo 1,3 ja jokin S-lgA arvo 3,15. Eivät kyllä meikäläiselle sano mitään, mutta näyttäisivät olevan ihan ok, vertailuarvojen sisällä.
 
Neitipippuri, en mäkään oo mikään arvojen asiantuntija :), mut samaa itsekin mietin, et jos LH on pitkään koholla, voiko ovista tulla? Tai ainakin oon ymmärtäny, et vaaditaan selkee huippu? Mullahan on monirakkulaiset munikset / ei ovista ja tuohon liittyy usein se et LH koholla. Mutta mulla kaikki labratulokset on oppikirjamaiset! Ja silti ovis ei luomusti tullut, pieniä rakkuloita vaan. Outoja juttuja nämä. Mut hyvä, et lääkäri on osaava, niin varmaan saat tietoa lisää ja ultrakin saattaa antaa selvyyttä. Onhan se kiva tietää, tuleeko sitä ovista ollenkaan, jne. Mut tietty toivotaan hyviä uutisia! :)
 
Jaahas kunhan höpöttelen ja mietiskelen "ääneen" ett eipä oo kellontarkkaa touhua itelläkään tämä, ei oo tänää vielä ihan täysin plussa tuossa liuskassa niinku kuvittelin olevan mutt aika tumma kuitenkin. Jännä juttu myös että eilen oli selvästi sitä kirkasta ovislimaa mutt tänään ei ollenkaan, ollu jopa aika kuivan tuntuista. Eilen oli ihan haalea haamu ovistestissä mutta tänään viittä vaille plussa mutta ei kuitenkaan täysplussa.
Eli en tiiä pitäiskö aamulla testata eikä jättää iltapäivään huomenna. Meni sitten pupuilulaskelmointikin pieleen kun olin melkein varma että tänää ois plussa liuskassa ja huomenna ois sitten ollut ovis sekä pupuilu. Mies on vielä iltavuorossa huomenna ja pitkiä päiviä la ja su että hitto soikoon :-/ onneks jotain väliä löytyy sentään mutta en tiedä meneekö se sitten yksiin mahd oviksen kanssa huoh. On sitte niin perhanan vaikeaa taas täälläkin, ärsyttää ettei mene niinku strömsössä ja esim viime kierrossa, että limat: check, plussa: check. Noh aina ei voi voittaa :D

edit: jaa ilmoitusluontoisesti päivitän, että yes, limat näyttäisi sittenkin olevan kuvioissa :D on tämäkin sitten elämää, oikein NAISEN elämää, että liuskoihin ruikitaan ja limoja analysoidaan puol kiertoa prkl :D
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos tervetulotoivotuksista! Tuntuu jo nyt että tästä foorumista on hurjasti apua, kun on joku paikka jonne voi tulla avoimesti kuumeilemaan =) En nimittäin ainakaan vielä oo aikonut tästä yrittämisestä kavereille kertoa ja muutenkin on ehkä hyvä, että irl-kamujen seurassa voi sitten keskittyä muihin asioihin... tuntuu nimittäin jo nyt, että oon sukeltanut suoraan sinne Tunafishin mainitsemaan vaiheeseen, jossa mielessä ei liiku mitään muuta :D

Jännä juttu muuten, kun kuvittelin että yrittämisen myötä seksi (pupuilu, voi taivas :D no ehkä nää termit tulee mullakin kohta luonnostaan...) muuttuu laskelmoiduksi suorittamiseksi ja siitä katoaa kaikki spontaanius ja romantiikka. Mutta ainakin tällä viikon-parin kokemuksella tuntuukin, että halut on vaan lisääntyneet ja tää oikeasti tekee hyvää seksielämälle! Tosin nyt tiedän vaan suurinpiirtein, että ovulaatio ajoittuu näihin päiviin, en tiedä miten sitten kun kierrosta ollaan tarkkaan kartalla...? Tuntuuko seksin harrastaminen muihin aikoihin kuukaudesta "turhalta"? Tai ainakin jotenkin erilaiselta?
 
Perjantai 30.9.2011



Neitipippuri.......30v......kp2/31-49...........yk4
Ronjaliina.........30v......kp 3/31................yk12
Almeja.............31v......kp 6/29...............yk~24
Tunafish-78......33v.......kp 8/??..............yk6.......(femar)
Ginger..............35v......kp 9/??...............yk22.... (1kkm)
Joku_raja.........29v.......kp 13/27-29........yk9.... (6*clom)
Kaneli74......... 37v.......kp 15/28-32.........yk 9
Tatja...............35v.......kp 15/25-29.........yk14....(terolut)
Punanuttu........32vkp....kp 16/24-26........ yk 1
Mandala..........32v.......kp 17/25-35.........yk9.......dpo -1
Jo...................30v......kp 19/33...............yk8...... (1km)
tada................28v.......kp21/26...............yv2-3......dpo 9
Wanda_81.......30v.......kp 23/28-42........yk12......(luge)
Demuli............31v.......kp 25/14-53.........yk12
Sara_78..........32v.......kp 26/33-39.........yk8
Avonlea...........34v.......kp 29/27-29........yk2
riesa79............32v...... kp 30/31..............yk2......dpo 14
Syksy2010........30v......kp 34/28-38........yk11
Hansman.........34v.......kp 34/28-30........yk-
Taraolivia.........31v......kp 36/25.............yk2
pipsa79............31v......kp 39/28-40.........yk6
Anskilia............32v......kp 51/25-32........yk4
Mansikkalime....31v......kp 57/30.............yk2
Neah................34v......kp 62/28............yk6
Sanja...............32v......kp 66/27 ............yk2
Sissi_81...........30?v.....kp 79/28-30.........yk3
Sintu74.............37v......kp ?/?............(3*ivf) (1 tm)



Taustalla:
birdcherry
Sakara
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Nima
Scrat
PauhaavaSydän
Kippi
Annastiina79
Vadelma30
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
Sunny80
krizze
Durasel



plussanneet
-2011-

Annastiina79......31v.........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis
Marjutan...........28v..........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. ......yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v.......yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v. ................plussa 24.6.
KattiMattis..................................plussa
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä kyllä oviksen aikoihin on yleensä halut kohdillaan ja seksijutut kyllä hoitaa mielellään. Tosin kyllä siinä lisämaustetta tekee vielä jo ajatus siitä mitä sillä toiminnalla voi saada aikaiseksi :D muuten kuukauden aikana menee sitten ns. normaalisti eli silloin kun tekee mieli. Mulla voi vaihdella sekin tosi paljon jostain pari kertaa viikossa joka päivä tahtiin :D
Oon miettinyt ite, että jos joutuu kunnon lääke-ultra-lääkärikäyntirumbaan ja todellakin kunnolla laskelmoivaan seksiä siinä sivussa, että meneekö sitten ns. maku koko hommaan. Ehkä jää nähtäväksi.
 
Heippa! Mahtuisinko vielä mukaan?

Olemme yrittäneet mieheni kanssa esikoista marraskuusta 2009 asti, eli pian tulee täyteen kaksi vuotta. Siihen aikaan mahtuu yhteensä neljä plussaa. Ensimmäiset kolme olivat oikeastaan vain haamusia, mutta nyt heinäkuussa sain kunnon plussan, joka kuitenkin tuli kesken jo heti alkuunsa. Kuukautiset ehtivät olla myöhässä noin viikon.

Hoitoihin emme ole menneet. Sain kilpirauhaslääkityksen alkuvuodesta ja lääkärini epäili, että ongelma voisi piillä siinä. Mieheni simppanäytekin oli kyllä aika heikko, mutta lääkärin mukaan niillä voi vauvan saada luomusti. Ja niinhän ne ovat neljä kertaa perille uineetkin. :)

Emme ole kumpikaan vielä valmiita järeisiin hoitoihin, vaikka yritystä onkin jo näin kauan. Yritämme nauttia elämästä muuten ja meillä onkin onneksi ihana elämä yhdessä ilman vauvaakin. Mutta kovasti sellaisen perheeseemme haluaisimme.

Jokaisen plussan/haamun välillä on meillä mennyt 3-4 kuukautta, joten pian olisi taas aika saada sellainen tikkuun. ;) Samalla kuitenkin pelottaa, mitä jos se pärähtäisikin? En tiedä kestäisinkö taas sitä menetystä.

Olen seurannut tätä ketjua jo jonkin aikaa, mutta nyt vasta uskallan tulla mukaan.

Tällä hetkellä mennään kp 6/29, yk taitaa olla noin 24. Ja ikää on 31 vuotta.
 
Moikka Almeja ja tervetuloa mukaan kuumeilemaan :) :flower: Ei se tie vanhemmiksi tosiaan kaikille ihan helposti suju. Onni on ollut tässäkin pinossa huomata, että monilla pitkäänkin yrittäneillä on tässä meidänkin iässä onnistunut. Olette kovin kärsivällisiä olleet miehesi kanssa :)

Oletko itse koskaan ovista testannut tai muuten koettanut "edistää" mahdollisuutta raskautumiseen? Entä oletteko kokeilleet miehellesi vitamiinilisiä simppanäytteen parantamiseksi? olen jostain lukenut, että foolihappolisän syöminen voisi mahdollisesti vaikuttaa positiivisesti miehellä tähän.
 
Hei!

Täällä myös tiedustellaan sopiiko vielä joukkoon? =)

Pitkään olen tätä tilannetta toivonut ja odottanut, että mieheltä tulee myöntävä vastaus lapselle. Tilanteesta täysin sekaisin ja yyber onnellisena(hei,pelkästään siitä että pääsee yrittämään! :LOL:. En ees uskalla ajatella mitä se tulee plussan tultua olemaan) on pakko päästä tuntojaan jonnekkin purkamaan :p

Nyt tilanteena kp 16/24-26 yk 1. Ikää kertynyt 32v.
 
Moikka sullekin Punanuttu! :) Mahtavaa, että meidän pino se vaan laajenee ja laajenee! Hienosti siis ihmismateriaalia tätä meidän suunnittelemaa, syksyistä plussaryntäystä varten :D ;)
Sullakin ovis ollut/tulossa?

Itsehän pissasin ovistikkuun juuri komian, kontrolliviivaa tummemman, punaviivan joten kunhan se mies pääsee kotiin illalla... :D tajusin vaan just ett mies on kerran kuussa viikonloppusin töissä JA mul on suht samoihin aikoihin näköjään ovis JA se ovis sattuu sitten siis juuri tälle samalle viikonlopulle :rolleyes: :D luonto hoitaa suht tasaisen kierron ja oviksen samoihin aikoihin niin sitte tälläisiä esteitä :D

Edit: en tiedä kuinka luotettavia iltalämmöt on, varsinkin kun en koko kiertoa koskaan mittaile, mutta muutama tunti ovisplussan jälkeen on jo lämmöt 37° :O voi hittolainen jos mulla on LH huippu ollut koholla jo esim tunteja ja tunteja (eilen samoihin aikoihin testasin haamun) ennen testailua ja esim ovis ois tapahtunut jo ja mies töissä :( no parasta kaataa hän kuitenkin sänkyyn kun muutaman tunnin päästä tulee kotiin. Mutta kyllä tulee välillä mietittyä, että kun sanotaan onnistumattomuuden usein johtuvan ajoituksesta. Että voiko se oikeasti olla tunneista kiinni. Mutta mistä hitosta sitä tietää sen oikean ajoituksen?! :/
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikki uudet!

Hirveästi asiaa on kaikilla, ja paljon kommentoitavaa, mut nyt on mentävä ulos tuohon kesäsäähän että lyhyesti:
Röörit olivat auki, ja toimenpide oli vain hieman kivulias (800mg Buranaa pohjalla) ja äkkiä ohi.
Ensi kierron alusta halutessamme clomit ja inseminaatio!Annostus aluksi niin pieni että vaarana on ennemminkin ettei yhtään munasolua/rakkulaa, mitä ne ny on, kypsy kuin että niitä tulee liikaa. Epäilyttää vähän mennä hormontoimintaa sorkkimaan kun mitään selkeää vikaa ei kummassakaan ole, mutta inseminaatio on kyllä tuottanut hyviä tuloksia monilla selittämättömästi lapsettomilla että ei kai siinä mitään hävittävää ole. kai . Vai onko clomit ihan kamalia? Oon jo stressistä niin äärirajoilla välillä ettei huvittaisi syödä jotain, mikä tekee musta lisäksi hormonihirviön. En ole samasat syystä ikinä käyttänyt hormonaalista ehkäisyäkään.
Eri asia olisi jos söisin clomeja korjaamaan jotakin todettua vajetta tai vikaa.

Pitää nyt tämän kierron loppuun mennessä pohtia asiaa ja jos vielä epävarma
niin sitten voi vielä miettiä toisenkin kierron. Lisäksi pitää katsoa etukäteen että on töissä sen verran rauhallisempaa että pääsee karkaamaan muutaman kerran keskellä päivää lääkäriin (ja että mies ehtisi myös osuutensa hoitamaan). Jos on tällaista kun nyt niin turha luulla aikatauluttavansa jotakin omia menojaan kierron vaiheiden mukaan kun hädin tuskin ehtii vessaan, mistään tikutuksesta ei ole tullut koko viikolla mitään. "Sorry tuli vähän yllättävää menoa. Sain ovisplussan juuri, lähdenpä tästä käymään inseminaatiossa." Haha haluaisinpa nähdä ilmeet...

Näppäilin jo homeopaatin numeron puhelimeen. Että kenelle soitan sitten, se jää nähtäväksi.

myöhemmin enemmän kommentteja mielenkiintoisiin keskusteluihinne.
g
 
Moi muutkin uudet! :wave:
Ja voi hyvänen aika sentään, miten jo pelkkä yrittämään asennoituminen muuttaa koko ajatusmaailmaa. Muutama kuukausi sitten en olisi uskonut, että nyt odottaisin jännityksellä ja innolla seuraavan viikonlopun tai lomareissun sijaan sitä, tuleeko menkat vai ei. Ja tänään, nyt kun oon palstoja lueskellut ja asiaan perehtynyt, taisin bongata ekaa kertaa ovislimat. Ja nyt eikun odottelemaan, että mies malttais tulla kotiin urheilemasta :)
 
No niin, se olisi tänään kp 1 ja samalla sitten yk3 käynnistyy. Täti kurvasi oikein vauhdikkaasti kylään. :stick:

Täytyy sanoa, että vaikka oli vasta yk 2 niin eilen olin aivan siipi maassa, kun tiesin oireiden perusteellä tämän erittäin epämiellyttävän sukulaisen saapuvan. Jotenkin vain on yhtäkkiä ruvennut pelottamaan, että mitä jos ei tärppää ollenkaan? Tiedän, kyseessä oli vasta yk 2, mutta suvussa on lapsettomuutta ja useammalla serkulla on ollut vaikeuksia tulla raskaaksi. Nyt mä sitten stressaan, että pitäisikö mun jotenkin selvittää omaa tilannetta tarkemmin, että voisin rennoin mielin ajatella mahdollisia vauva-asioita? Viime gyne käynnillä tehtiin vain rutiinitarkastus ja gyne sanoi kaiken olevan kunnossa raskautta ajatellen. Pitäisikö mun nyt vain tyytyä siihen vai voisinko toivoa jotain tarkempaa tutkimusta?? Mitä mun pitäisi tehdä, että rauhoittuisin? Mies yrittää rauhoitella ja sanoi, kun täti kurvasi paikalle, että eihän tässä nyt mitään hätää ole, että uutta putkeen vain. Voi, kun mäkin osiaisin suhtautua asiaan yhtä rauhallisesti!

Anteeksi tämä vuodatus, oli vain pakko vähän purkaa tuntemuksia.

Tervetuloa kaikille uusille! :wave: Ja tsemppiä ja onnea kaikille missä tilanteessa nyt olettekaan.
 
Tervetuloa Almeja ja Punanuttu :wave:

Hyvä että selvisit traumoitta Ginger siitä ao-tutkimuksesta! Aika mietoja hormonivalmisteita nuo clomit vielä ovat jos se yhtään oloasi helpottaa. Itselläkin tuo inssi vielä mietintämyssyssä. Meille ei olla sitä vielä ehdotettukaan, koska meillä yritystä niin vähän vasta takana ja miehen simpat priimaa tavaraa. Voi olla että mietitään sit ens vuoden puolella jos pelkällä mun hormonitoiminnan avittamisella ei saada mitään aikaiseksi. Tsemppiä suuriin päätöksiin :hug:

Voi Avonlea tiedän niin hyvin mistä puhut! Ja valitettavasti en osaa auttaa kun itsekin aina ihan ranteet auki kun uutta kiertoa pitäisi aloitella. Mä oon ehkä vähän apua saanut niistä poppakonsteista. Tulee sellanen olo että tavallaan itse tekee jotain asian eteen ja edistää sitä. Ja jos ne kerran antaa sisäistä rauhaa ja vähentää levottomuutta, niin ei ne ainakaan pahaksi ole :) Käy vaikka kokeilemassa vyöhyketerapiaa, akupunktiota tai homeopaatin vastaanotolla. Sit voit lipittää greippimehua ja kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä. Jotkut saaneet apua myös ruokavaliomuutoksista vähentämällä sokerin ja vaaleiden viljojen käyttöä. Oot näistä itsekin varmaan täältä ja muualta lueskellut. Voithan sä pyytää gyneltä tai vaikka työpaikkalääkäriltä lähetteen verikokeisiin, niin tässä vaiheessa voi tsekata vaikka ne tärkeät kilpirauhasarvot. Lähetän sulle täältä varapäreitä, pidempiä pinnoja ja rekkakuormallisen mielenrauhaa :hug: Ja voisin tilata samanlaisen lastin omaan osoitteeseen :D

Nyt toivotan kivaa syksyistä viikonloppua kaikille! Mä lähden kohta jalkahoitoon ja sieltä meditoimaan Sahaja Yoga -tapaamiseen. Illalla tiedossa leffatreffit kaverin luona. Laitetaan hänen pikkupoitsut nukkumaan ja katsotaan leffaa. Ei siis hullumpi lauantaipäivä tiedossa ;)
 
Kiitos tervetulotoivouksista!

Mandala ovista olen tikuttanut, mutta nykyään en enää. Tunnistan oviksen jo niin tarkasti, ettei sitä enää tarvitse tikutella. Verikokeetkin on otettu ja niiden perusteellakin ovis kyllä tapahtuu. Ja joka kerta kun tikuttelin, sain toooosi vahvan viivan. Eli ovis kyllä tapahtuu, mutta sen laadusta en osaa sanoa.

Mies kyllä syö monivitaa, mutta muuten en jaksa asian kanssa stressailla, enkä stressauttaa miestänikään. Meille on ensi sijaisen tärkeää, ettei tämä vauvakuumeilu saa vaikuttaa meidän parisuhteeseen eikä elämän laatuun. Muuten kaksi vuotta elämästä olisi hukkunut turhaan. Olen kyllä jossain vaiheessa kuumeilua kokeillut jos jonkinlaista poppaskonstia, mutta sittemmin jättänyt ne pois.

Ginger toivottavasti aukkari avasi tiet nyt niin, että tärppi kävisi! Olen kuullut monesta, jolle niin on käynyt.

Ja Avonlea, jos huolettaa, niin esimerkiksi verikokeet voi käydä hyvinkin ottamassa jo heti. Ainakin saa jotakin osviittaa siitä, mitä elimistössä on meneillään. Ultrattiinko sulla gynekäynnillä? Se on myös hyvä käydä tekemässä aika piankin.

Ihana keli ulkona! Harmi vaan, että joudun töihin... :kieh: Nauttikaahan te muut!
 
Almeja ja Punanuttu tervetuloa! Ja Avonlea, suosittelen niin ikään verikokeiden ottamista ja ultraa, koska ne ovat sinänsä pieni vaiva ja ovat sitten jo valmiina JOS joutuu myöhemmin hakemaan muita apuja.

Itseltäni on otettu verikokeet, mutta työterveyslääkäri ei niitä oikein kummemmin tulkinnut (osannut sitä hormonipuolta?), eli täytyy odotella 17. päivän gyneaikaa (jolloin otetaan myös ultra). Itselläkin on aika pienet yk:t vielä, mutta haluan jo heti alussa varmistaa, onko kyse jostakin vakavammasta, jotta en turhaan tuhlaa (tässä iässä) arvokkaita kuukausia yrittämiseen, ja sitten vaikka vuoden päästä selviääkin, että alusta asti on ollut jotain vikaa, jonka olisi voinut hyvin esim. pienellä lääkityksellä korjata.

No, minulla selkeästi jotain vikaa joka tapauksessa on, koska kierrot ovat niin epäsäännölliset. Olen myös aika nopeasti valmis lähtemään yksityiselle tutkittavaksi, jos täältä työterveyspuolelta ei sen kummempia selviä ja kiertojen epäsäännöllisyys jatkuu. Eli vuoden alussa viimeistään sitten mulla on suunta eteenpäin (ehkäisy jätettiin pois toukokuun lopulla). Toki työterveyslääkäri on luvannut lähetteen myös julkiselle puolelle, mutta siellä jonot ovat kai aika pitkät.

Mulla on säästössä pieni summa rahaa "pahan päivän varalle" ja olen päättänyt, että tarvittaessa tämä sitten on se paha päivä, johon olen valmis rahoja käyttämään. :D

Tällä hetkellä kuitenkin meneillään alkukierron tylsät hetket. Eli viikko ennen kuin ovista edes alan testailemaan. Se tietty kärsimättömyys, joka ekoissa kierroissa oli, alkaa kyllä karista. Olisin jo työsyistäkin (järjestelyt) toivonut kevätvauvaa, mutta se juna meni jo, joten on tullut hieman luovuttajafiilis...
 
Viimeksi muokattu:
Lauantai 1.10.2011



Avonlea...........34v.......kp 2/27-29..........yk3
Neitipippuri.......30v......kp 3/31-49...........yk4
Ronjaliina.........30v......kp 4/31................yk12
Almeja.............31v......kp 7/29...............yk~24
Tunafish-78......33v.......kp 9/??..............yk6.......(femar)
Ginger..............35v......kp 10/??...............yk22.... (1kkm)
Joku_raja.........29v.......kp 14/27-29........yk9.... (6*clom)
Kaneli74......... 37v.......kp 16/28-32.........yk 9
Tatja...............35v.......kp 16/25-29.........yk14....(terolut)
Punanuttu........32vkp....kp 17/24-26........ yk 1
Mandala..........32v.......kp 18/25-35.........yk9.......dpo 0
Jo...................30v......kp 20/33...............yk8...... (1km)
tada................28v.......kp22/26...............yv2-3......dpo 10
Wanda_81.......30v.......kp 24/28-42.........yk12......(luge)
Demuli............31v.......kp 26/14-53.........yk12
Sara_78..........32v.......kp 27/33-39.........yk8
riesa79............32v...... kp 31/31.............yk2......dpo 15
Syksy2010........30v......kp 35/28-38........yk11
Hansman.........34v.......kp 35/28-30........yk-
Taraolivia.........31v......kp 37/25.............yk2
pipsa79............31v......kp 40/28-40.........yk6
Anskilia............32v......kp 52/25-32........yk4
Mansikkalime....31v......kp 58/30.............yk2
Neah................34v......kp 63/28............yk6
Sanja...............32v......kp 67/27 ............yk2
Sissi_81...........30?v.....kp 80/28-30.........yk3
Sintu74.............37v......kp ?/?............(3*ivf) (1 tm)



Taustalla:
birdcherry
Sakara
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Nima
Scrat
PauhaavaSydän
Kippi
Annastiina79
Vadelma30
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
Sunny80
krizze
Durasel



plussanneet
-2011-

Annastiina79......31v.........yk20...... plussa 25.09.
Tuittis
Marjutan...........28v..........yk4........plussa 3.9.
Amanda77.........34v........yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. ......yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. .....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v.......yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v. ................plussa 24.6.
KattiMattis..................................plussa
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 

Yhteistyössä