**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.6**

Ilmoittaudunpa minäkin tänne mukaan. Eli siis kolmekymppinen olen ja takana yhden kierron verran raskautumisyritystä. Yleensä kierto 28-30 päivää ja nyt pirulainen venyi 35 päivään, joten hetki siis jännäiltiin miehen kanssa. Ehdin tiistaiaamuna tehdä jo raskaustestinkin, joka oli nega. Kävin apteekista ostamassa lisää testejä, ja kun tulin kauppareissulta kotiin niin kuukautiset alkoi, joten tänään elellään siis kp2.

Aluksi yritettiin molemmat suhtautua tähän "lapsi tulee jos on tullakseen". Kuitenkin kun soitin miehelle töihin, että kuukautiset alkoi, niin taisi mieheltä pettymyksestä silmä kyyneltyä, tai siltä se ainakin puhelimessa kuullosti. Vauvakuume on siis hirmuinen, ja mitenkään asiaa ei auta se, että teen töitä äitien lapsiperheiden parissa ja näen työpäivän aikana lapsia vauvasta teini-ikäiseen. Ihan välillä sydämestä vääntää, kun joudun töissä hoitamaan vauvoja.

Miehen kanssa jo mietittiin, että otetaanko jo tässä vaiheessa ovistikut avuksi, mutta päädyttiin siihen, että yritetään nyt vielä ilman. Varsinkin kun pääsääntöisesti tunnen oviksen hyvin. Vajaa vuosi sitten gyne ultrasi mut rutiinikäynnin yhteydessä ja totesi, että kaikki on niin kuin pitää. Sanoi, että on suorastaan kuin oppikirjasta, joten siinä mielessä ei pitäisi olla mitään esteitä raskautumiselle.

Nyt sitten odotellaan kuun vaihdetta. Siinä mielessä helppo muistaa, koska ovulaatio aina kuun vaihteessa ja kuukautiset puolessa välissä kuuta :)
 
Tervetuloa Sissi. Ja peukutusta Amandalle mukavasta lääkärikäynnistä!
Intouduin kaivamaan laatikosta viimevuotisen gynekäynnin sepustuksen, hän kun ultras minut pillereidenhakureissulla, kun kyselin näitä juttuja ja ihmettelin ääneen edellisen gynen huudahdusta "onpa sulla pieni kohtu". No kuulemma parempi pieni kuin iso kohtu eikä se mitenkään epätavallisen pieni ole. Sepustuksesta ja sen googlettamisesta olen nyt sen verran huomannut, että mulla näköjään kaikki on vähän pientä, kun munasarjoistakin se mainittiin. Tosin yksikössä.... hmmmm "pieni ja mobiili adn". Mulla ne gynet on jotenki olleet innoissaan sen vempaimensa kanssa ja antaneet mulle jo 2 KUVAA mun kohdusta!!! Siis häh? Mitään mä en siitä sutusta erota... Onko teille annettu kuvia?

Niin, kysymys teille arvon leidit: oisko tommosesta tavallisesta "puikkoultrasta" näkynyt, jos munasarjoissa olis jotain ihmeellistä? Ilmeisesti ne pienet munasarjat oli silleen ihan normaalijuttu, kun ne oli lepotilassa vielä silloin (ja oli olleet 13 vuotta sitä ennen). Mutta että näkyiskö joku pco, jos sitä olis?

Nyt täällä on paljon ollut puhetta noista kilppariarvoista, niin täytyy vielä jostain yrittää kaivaa syksyn veritestien tulokset, kun silloin otettiin yksiä jos toisia testejä.

ON: KP34 menossa ja ei tunnu raskaalta. KP32 olin jo aivan varma, että kuukautiset alkoi, kun kaupassa tunsin voimakasta menkkajuilintaa ja hulahti jotain housuun, mutta valkkaria se vaan. Nyt ehkä bongasin valkkarista pientä ruskean sävyä, eli täti tulis sitten huomenna. Toinen luomukierto tulossa päätökseen.

Ihan tosi pian tässä ryhmässä joku/jotkut plussaa sillä kuiva kausi on jatkunut jo niiiiiiiiin pitkään. Plussapuhuria ja kesäpäiviä!!!!
 
sunni
Sara ja Amanda, kovasti tsemppiä !!!!!


Tervetuloo Sissi!!! :wave:


Itellä alkas olee kohta jännäpäivät käsillä, jos nyt ovis ois ollu silloin kun kuvittelen sen olleen.
Tänään sain davidin puikkoon harmaan viivan jonka kaverikin näki, saas nyt nähdä sitten. Ois se kyllä vaan maailman parasta...oi voi jos uskaltais edes kuvitella...
Tntemuksia jos kertais ihan ittee varten,että jäävätpähän tänne muistiin vastasuuden varalle, niin rinnat alkaa hivenen tuntuu painavilta etenkin alapuolelta ja palelta ihan sairaana ,kuin ois pakastimessaa ollu tän kaks päivää. Tuntuu et mitkään vaatteet ei riitä


Sehän oiskii et kaikille vaan juhannustärpit nytte! Kun kerta plussia ei oo tullu tiuhaan,niin nyt sitten kertarytinällä kaikille ! :heart:
 
Tervetuloa Sissi. Ja peukutusta Amandalle mukavasta lääkärikäynnistä!
Intouduin kaivamaan laatikosta viimevuotisen gynekäynnin sepustuksen, hän kun ultras minut pillereidenhakureissulla, kun kyselin näitä juttuja ja ihmettelin ääneen edellisen gynen huudahdusta "onpa sulla pieni kohtu". No kuulemma parempi pieni kuin iso kohtu eikä se mitenkään epätavallisen pieni ole. Sepustuksesta ja sen googlettamisesta olen nyt sen verran huomannut, että mulla näköjään kaikki on vähän pientä, kun munasarjoistakin se mainittiin. Tosin yksikössä.... hmmmm "pieni ja mobiili adn". Mulla ne gynet on jotenki olleet innoissaan sen vempaimensa kanssa ja antaneet mulle jo 2 KUVAA mun kohdusta!!! Siis häh? Mitään mä en siitä sutusta erota... Onko teille annettu kuvia?
Viimeisimmältä gynekäynniltä sain myös kaksi kuvaa mukaan ja samainen gyne juuri totesi, että mulla on paikat niin pienet ja sievät (?!!?) :D Tuli siis siinä vaiheessa puheeksi kun mietittiin vaihtoehtoa hormonaaliselle ehkäisylle pillereiden ollessa poissuljettu vaihtoehto migreenin vuoksi. Totesi, että hän ei ainakaan ala kuparikierukkaa minulle laittamaan, paikat niin pienet, että sattuu liikaa. Joten viimeinen vuosi on siis menty kondomin kanssa.

Migreeni minua toivottavassa tulevassa raskaudessa pelottaakin, vaikka nyt onkin käytännössä oireeton *kop kop*, ja käytössä on hyvät ja toimivat kohtauslääkkeet. Olen joutunut vierestä seuraamaan työkaverin raskaudenaikaista migreenioireilua. Jäi lopulta muistaakseni kolme kuukautta ennen laskettua aikaa töistä sairaslomalle migreenin vuoksi. Vietti siis loppuraskauden kotona migreenistä kärsien ja oksentaen.
 
Kiitos kaikille tsempeistä! :) Se merkkaa paljon!

Sara, ne on ne hormonit! :) Onhan se totta et hormonien määrä kehossa vaihtelee kierron aikana ja aiheuttaa meille naisraukoille ties mitä kaikkea oiretta. Ja kai sitä myös tarkkailee itseään nyt enemmän kuin aiemmin. Ainakin oon itse huomannu et kelailen ties mitä oireita milloinkin.

Samirja, juuri se ”puikkoultra” on se sama mitä aina tehdään - mullakin lapsettomuusklinikalla. Varmasti aika paljon näkee silloinkin, kun syö pillereitä, mut esim. PCO ei välttämättä näy. Mulla munikset näytti pillereitä syödessä normaaleilta, mutta sitten monirakkulaisuus näkyi, kun en syöny pillereitä.

Sunni, paljon ovis- ja tärppionnea! :)

Tervetuloa sissi!
 
Tervetuloa Sissi :) Todellakin toivottavasti sinun vierailusi jäisi lyhyeksi!

En tiedä mitähän hittoo mun kropassa tapahtuu. Se pissatauti mitä ei ikinä testillä todettu, sai vaan antibiootit, niin tuntuu että se jatkuisi edelleenkin vähän. Tai siis alunperinkään se ei tuntunut kovin nopeasti etenevän niinku mulla aiemmin eli että parissa vuorokaudessa olo jo ihan sietämätön. Nytkin kun oli alkuviikosta vielä päivä antibioottia jäljellä niin pikkuisen samaa fiilistä. Jännä on ettei koko ajan pissata eikä se pahene päivä päivältä vaan välillä enemmän ja välillä ei huomaa ollenkaan esim makuuasennossa tuntuu rakossa tai (autossa) istuessa. En tiiä. Jotenkin voisi liittyä siihen että tuo alavatsa on taas ihan pirun pömpöllään, erottuu ihan kauheasti ylämahasta :( Onneksi oon tänään menossa sen lekurin lähetteen kanssa antamaan papanäytteen varmuuden vuoksi niin voisi katsoa jos siitä selviäisi jotain. Ehkä varattava lääkärireissua sitten vielä tällä viikolla jos tämä ei mene ohi. Puuuuh*
 
Torstai 16.6.2011



Anskilia............32v. ......kp1/28...........yk3
Sakara.............34v. ......kp1/?.............yk4
Sissi_81...........30?v. .....kp3/28-30.......yk2
Tatja...............34v. ......kp7/18-29........yk11.... terolut
Ronjaliina.........29v. ......kp8/24-29........yk8
Ginger.............35v. ......kp9/??.............yk18.... 1kkm
Demuli.............31v. ......kp9/14-53........yk9
Amanda77........33v. ......kp12/32-37.......yk15... 4*ovulaation induktio, 1km
Mandala...........31v. ..... kp13/28-35........yk5
Nima...............30v. ......kp17/28-37........yk8
Sunni...............33v. ......kp17/23-28........yk8
Wanda_81........30v. .......kp19/28-42.......yk9
Syksy2010.......30v. .......kp21/31-35.......yk8
Joku_raja.........29v. .......kp22/24-31.......yk5....dpo5
Rumor..............34v. ......kp22/31...........yk14
Sintti-79..........31v. .......kp23/23-30.......yk24.... (2*inssi)
Sara_78...........32v. ......kp26/34-38........yk5....dpo5
Jonesy.............30v. ......kp34/25-35........yk6
Cassis.............28v. .......kp70/31............yk6
Scrat...............31v. ......kp87/28-38........yk14.... 4*terolut(tauko)
PauhaavaSydän..29v. .....kp121/?.............yk7



Taustalla:
Kippi
Annastiina79
Vadelma30
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa minunkin puolestani, Sissi! Laittelin sun tietoja tuohon listalle, mutta en ollut parista asiasta ihan varma, joten korjaa jos jotain on väärin...

Amanda, onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! Nyt pidetään kovasti peukkuja, että se johtofolli tulisi vasemmalta puolelta - ja ennen kaikkea tietysti että teillä tärppäisi tästä kierrosta!

Sunnille hurrrjasti plussatuulia! *puuh puuh* ++++++ :whistle:

Ja tietysti myös Saralle ja Jonesylle - teilläkin alkaa olla jännät paikat käsillä. =)

Mandala, onpa kurjaa että sun vaivat jatkuu edelleen! Toivottavasti saat niihin pian helpotusta, joko lääkäristä tai sitten niin että menisivät ohi itsekseen. Itellä kun on ollut noita toistuvia hiivatulehduksia, niin tiedän tasan tarkkaan miten ärsyttäviä tuollaiset tulehduskierteet ovat.

ON: Kierron loppu taas lähenee. Tissit ovat olleet viimeiset pari päivää taas älyttömän kipeät ja raskaat, mikä mielestäni ei ennen ollut mulla PMS-oire, mutta kun tässä viimeisimmän yritysvuoden aikana näitä kipuja ja turvotuksia on alkanut ilmaantua ennen menkkoja niin en paljon uskalla toivoa että kyseessä olisi raskausoirekaan. No, tuhruvuodon pitäisi tässä vähitellen jo alkaa, joten kovin monta päivää tuskin tarvitsee enää kärvistellä ja ihmetellä.
 
sunni
Tsemppiä Mandala!!
Annathan sitten raportin mitä ne siellä sanoi. Olitkos virtsaviljelyä siis antanut? Kannattaisi varmaan jos se ab ei ole herkkä sille bakteerille..

Mulla oli tänä aamuna aamulämpö pomsahtanu huomattavasti. Jaa palellus jatkuu, jääääääärrrkyttävä palellus oikein. Muita "oireita" ei ole. Nyt sain pari 10-herkkää puikkoa... pitää pihistää nyt pissaa niin pitkään ku mahd ja testata.. pitäkääs peukkua että sinne tulis jo joku haamu. Tosin ei kyl vielä näkyskäään,pitäs hcg olla näillä dpoilla jo aika kosrkee et näkys,mut mie oon tämmönen auttamaton hätähousu..en mahda itselleni mitään :(((( Sorit teillekin itseni puolesta kun höösään ja hätäilen :I :ashamed:

Onkos siellä kellään loppukiertolaisilla kerrottavaa :) Jonesysta ei oo kuulunnu mitään, huh uuuuhhh :wave:
Sintti kans!! kooooovasti plussaonnea toivon!!!!!!!! puuuuuuuhhpuuuuuuuuuuuhhh!!!
ps. mullaki tuntuu rinnat sillee jännän painavilta,ja jos juoksee niin huomaa etenkin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tättärää! Tästä se sitten taas alkaa eli menkat tuli ja kp1. Greippimehut ostettu, vaikka en nyt siihen uskokaan. Yrittänyttä ei laiteta. :) Mulle saa siis merkata:

32 v kp1/28 yk3 :)

Tervetuloa uusille ja tsemppiä vanhoille!
 
On kyllä tosi hienoa että Amandakin sai tosi hienoja uutisia ultrasta niinku aiemmin Wandakin.

Ja mitäs mitäs sunnilla myös jännäilyä siellä oikein urakalla, huiii, tsemppiä hirmusti :heart:

Itsekin ajattelin että jos tää ihme pissatusvaiva jatkuu ja joudun gynelle uudelleen niin voisin jotenkin keplotella itteni ultraan samalla :D Silloin ei gyne pissanäytetutkintoja tehny ku viimeksi kävin, vuosin kuin seula menkkojen takia joten heitti arviolta ton ab:n. Jännä kyllä koska mulla ei ole ikinä ei-toiminu ab-kuuri, joten kerta se olisi ensimmäinenkin jos tämä nyt pissatusvaivaa on vai kenties jotain ihan muuta rakon häiriötä, en kyllä voi käsittää mitä.
Papa-kokeessa tänään siis kävin minkä se aiempi gyne määräsi ja voi jumankauta miten sen aina unohtaakin nopeasti miten kauheata se on! "mukavat" menkkajuilinnatkin sain siitä vähäksi aikaa vielä harmikseni. Mutta jos nyt jotain positiivista niin näytteenottajahoitsu kehui kovasti kohdunnipukkaa siistin näköiseksi :D

Tsemppiä päivään, mä lähden kyllä mässäämään sushilla töiden jälkeen kun olen vielä niin ahkerasti lounaankin kuluttanut salilla itseäni rääkäten. Unohdinpa taas kaiken muun kun siellä hiki hatussa pumppailin menemään :D
 
ON: Mulla olis järjetön himo testata jo dpo8-päivänä viikonloppuna, kun netistä luin joidenkin saaneen silloin haamun. Mutta pitäisi kyllä odottaa dpo11, että olisi realistisia toiveita haamusta. Tänään lyhyitä viiltokipuja kohdun kohdalla, mutta niitä on ollut kerran aikaisemminkin mahdollisen kiinnittymisen aikoihin eikä silti tulosta. Tunteet vaihtelee taas pettymyksen ja toiveikkuuden välillä.
 
Perjantai 17.6.2011



Anskilia............32v. ......kp2/28...........yk3
Sakara.............34v. ......kp2/?.............yk4
Sissi_81...........30?v. .....kp4/28-30.......yk2
Tatja...............34v. ......kp8/18-29........yk11.... terolut
Ronjaliina.........29v. ......kp9/24-29........yk8
Ginger.............35v. ......kp10/??.............yk18.... 1kkm
Demuli.............31v. ......kp10/14-53........yk9
Amanda77........33v. ......kp13/32-37.......yk15... 4*ovulaation induktio, 1km
Mandala...........31v. ..... kp14/28-35........yk5
Nima...............30v. ......kp18/28-37........yk8
Sunni...............33v. ......kp18/23-28........yk8
Wanda_81........30v. .......kp20/28-42.......yk9
Syksy2010.......30v. .......kp22/31-35.......yk8
Joku_raja.........29v. .......kp23/24-31.......yk5....dpo6
Rumor..............34v. ......kp23/31...........yk14
Sintti-79..........31v. .......kp24/23-30.......yk24.... (2*inssi)
Sara_78...........32v. ......kp27/34-38........yk5....dpo6
Jonesy.............30v. ......kp35/25-35........yk6
Cassis.............28v. .......kp71/31............yk6
Scrat...............31v. ......kp88/28-38........yk14.... 4*terolut(tauko)
PauhaavaSydän..29v. .....kp122/?.............yk7



Taustalla:
Kippi
Annastiina79
Vadelma30
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
*MUOKS* Jaha, oltiin näköjään Mandalan kanssa yhtä aikaa päivittämässä listaa... :p

Tervetuloa takaisin, anskilia! :flower:

Ja sakaralle tällä kertaa onnittelut kierron vaihtumisesta - nyt ei muuta kuin uutta matoa koukkuun! =)
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa mukaan Sissi!

Tännepäin ei kuulu mitään. Ei siis yhtään mitään. Ei minkäänlaisia oireita eikä kyllä edes fiilistäkään, että voisi olla raskaana. No, onhan tässä vielä päiviä menkkoihin...

Plussapuhureita ja aurinkoista viikonloppua kaikille!
 
Sori pikainen omanapailu, mutta pitää vähän purkautua. Eilen aamulla oli lääkäri ja munarakkulat oli kasvanu paljon hitaammin kuin oletin ja toivoin ja ennen kaikkea vasen puoli oli taas täysin hyytynyt. Oikealla oli yksi 15 mm munarakkula eli se oli kasvanut vain 3 mm kolmessa päivässä. Lääkäri sanoi, että se on ihan ok ja oli optimistinen oviksen suhteen, mut mulla on aika epätoivoinen olo. En usko, et ovista tulee tai vaikka tulisikin, et raskaus voi oikealta puolelta alkaa - oli millaisia tutkimustuloksia tahansa. Kun tulin lääkäriltä, itkin koko matkan töihin. Mietin, että aluksi oli PCO ja raskauden piti olla alun perin vaikeaa. Sit vietiin toinen munanjohdin ja nyt se ehjä puoli onkin vajavainen eikä näytä ovuloivan ollenkaan. En enää jaksa uskoa raskautumiseen ilman koeputkihedelmöitystä. Ja se taas pelottaa riskien takia. On taas tosi toivoton olo. Mut ehkä se taas helpottaa, kun tulee uusia mahdollisuuksia.

Joku raja ja muut loppukirtolaiset, tuottehan sen pitkään toivotun plussan!!! :)
 
sunni
Tsempit Amanda :hug: Elä ressaa, vaikka onkin helppo sanoa, mutta toivotaan ja uskotaan nyt että ovis tulee!!!!! Ovispuhureita sinne paaaljon paljon!

Joo plussatkaas nyt ennen kun tääkin kuu loppuu, antais vähän toivoa!
Itte olin toiveikas kun kolmeen tikkuun, puikkomallisiin sain viivan jossa yhessä tuntui väriäkin olevan, just e josta en kuvaa saanu sillon, mut sen jälkeen ei oo mitään tullu.
Mutta enpä sen puoleen edes tioedä millon se ovis oli.


Hyvää loppu viikonloppua kaikille ja plussaa kehiin nyt jännärit!!!
 
Lauantai 18.6.2011



Anskilia............32v. ......kp3/28...........yk3
Sakara.............34v. ......kp3/?.............yk4
Sissi_81...........30?v. .....kp5/28-30.......yk2
Tatja...............34v. ......kp9/18-29........yk11.... terolut
Ronjaliina.........29v. ......kp10/24-29........yk8
Ginger.............35v. ......kp11/??.............yk18.... 1kkm
Demuli.............31v. ......kp11/14-53........yk9
Amanda77........33v. ......kp14/32-37.......yk15... 4*ovulaation induktio, 1km
Mandala...........31v. ..... kp15/28-35........yk5
Nima...............30v. ......kp19/28-37........yk8
Sunni...............33v. ......kp19/23-28........yk8
Wanda_81........30v. .......kp21/28-42.......yk9
Syksy2010.......30v. .......kp23/31-35.......yk8
Joku_raja.........29v. .......kp24/24-31.......yk5....dpo7
Rumor..............34v. ......kp24/31...........yk14
Sintti-79..........31v. .......kp25/23-30.......yk24.... (2*inssi)
Sara_78...........32v. ......kp28/34-38........yk5....dpo7
Jonesy.............30v. ......kp36/25-35........yk6
Cassis.............28v. .......kp72/31............yk6
Scrat...............31v. ......kp89/28-38........yk14.... 4*terolut(tauko)
PauhaavaSydän..29v. .....kp123/?.............yk7



Taustalla:
Kippi
Annastiina79
Vadelma30
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Sunnunntai 19.6.2011



Anskilia............32v. ......kp4/28...........yk3
Sakara.............34v. ......kp4/?.............yk4
Sissi_81...........30?v. .....kp6/28-30.......yk2
Tatja...............34v. ......kp10/18-29........yk11.... terolut
Ronjaliina.........29v. ......kp11/24-29........yk8
Ginger.............35v. ......kp12/??.............yk18.... 1kkm
Demuli.............31v. ......kp12/14-53........yk9
Amanda77........33v. ......kp15/32-37.......yk15... 4*ovulaation induktio, 1km
Mandala...........31v. ..... kp16/28-35........yk5....dpo-1
Nima...............30v. ......kp20/28-37........yk8
Sunni...............33v. ......kp20/23-28........yk8
Wanda_81........30v. .......kp22/28-42.......yk9
Syksy2010.......30v. .......kp24/31-35.......yk8
Joku_raja.........29v. .......kp25/24-31.......yk5....dpo8
Rumor..............34v. ......kp25/31...........yk14
Sintti-79..........31v. .......kp26/23-30.......yk24.... (2*inssi)
Sara_78...........32v. ......kp29/34-38........yk5....dpo8
Jonesy.............30v. ......kp37/25-35........yk6
Cassis.............28v. .......kp73/31............yk6
Scrat...............31v. ......kp90/28-38........yk14.... 4*terolut(tauko)
PauhaavaSydän..29v. .....kp124/?.............yk7



Taustalla:
Kippi
Annastiina79
Vadelma30
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta päivää!

Mukavaa viikonloppu kohta takana päin, lähdettiin eilen ex tempore miehen kanssa autoretkelle Länsi-Suomeen ja mukavata oli. Ovista odotellaan, ei ainakaan testi vielä näyttäneet plussaa mutta viimeksikin sain plussan todistetusti vasta kp17. Valkkari on alkanut lisääntymään joten kai se sieltä on tuloillaan.
Tajusin juuri että jännäpäivät sattuisi just juhannukseksi kun ollaan appivanhempien mökillä blääh toki jos ei oireita ole ollenkaan niin eihän siinä sitten mitään, voi nautiskella juhannusjuomista normaalisti eikä herätä epäilyksiä suuntaan eikä toiseen. Seuraava oviskin sitten sattuu meidän Espanjan reissun hujakoille mikä ei toki haittaa sen kummemmin.

Amandalle tsemppiä että se oikea puoli heräisi eloon! ja sunni jänskättää taas sun puolesta kun toisesta ketjusta näin kuviasi, tulepas kertomaan tarkemmin mitä siellä on meneillään :) :heart: :heart:

Edit: Piti muokata itselle vielä dpo-1 kun juuri ruikin halpatestin liuskaan kunnon ovisplussan :) Tänään sitten hyvää ruokaa, chillailua ja kunnon hyödyntämiset :D :heart:
 
Viimeksi muokattu:
ON: Tänään dpo8 testi nega ja tuhruilu alkoi. Tuskin on kyse enää kiinnittymisvuodostakaan, joten tämä taisi olla tässä ja kierrosta taitaa tulla 27 päivää. Kn on kova ja aika ylhäällä, mutta auki enkä usko sen tarkoittavan yhtään mitään. Rinnat on olleet eilisestä asti raskaan tuntuiset ja arat eikä mulla yleensä rinnat ole arat missään vaiheessa kiertoa. Samoin pari päivää sitten tuli nenästä verta, joten toiveet on olleet korkealla. Kivut tuntuvat kuitenkin enteilevän tädin tuloa. Mulla oli ennen ovulaatiota jo sellainen tunne, että tämä on SE kierto. En uskaltanut puhua teille tai miehelle yhtään mitään, ettei homma kaadu siihen (taikauskoa). Mutta näemmä sillä ei ole mitään väliä, miltä tuntuu. Mieli on vasta matalalla, mutta tiedän, että sattuu todella pahasti, kun täti todella tulee. Kaikki mun ympärillä raskautuu, mutta meille ei lasta suoda. Enkä mä jaksaisi enää yhtään kiertoa niitä clomien sivuvaikutuksia.

Anteeksi, että tästä tuli tämmönen ruikutus, mutta nyt tuntuu todella pahalta.

Lis. Itkuhan tässä kuitenkin tuli tätä kirjoitellessa, vaikka sanoin, että mieli on vasta matalalla.
 
Viimeksi muokattu:
sunni
Joku_raja :hug: Koitapas nyt jaksaa, ja jos ei kunnon vuoto ole alkanut, niin vielähän sulla toivoa on! Oireitakin kun on :) Jospas se onkin sitä alkuraskauden tiputtelua tuo eikä menkat.
Ja jos kn:kin on kova vielä. Ja kyllä sie saat sen oman käärön vielä, ihan varmasti,elä vaivu synkkyyteen!!! :heart:



Mandala onnea ovikseen!!! Toivottavasti NYT tärppi käy :) Kesä ja kesähormonit tehkööt tehtävänsä :)
Miul ei oo mitään oireita, se tässä onkin kummaa. Tissit tuntuu hivenen painavilta,mut ei oo kipeet niiku muissa kierroissa, ei koske mihinkään, ei juili, ei nipistele, ei yhtään mitään. No eilen ja tänään ainoa asia jonka laitoin merkille, autoa ajaessani tuli paha olo, ja se jos mikä on ihan kummaa, siis koskaan ei oo paha olo tullu kun itse ajaa.
Jostain pitäs saaha joku herkkä testi ostettua kun mulla ei malttia ole odotella eikä kaapissakaan oo kun noita ei-herkkiä. ei-herkkään sain tänään muka haamun haamun kummituksen, LEVEÄN sellaisen, mutta 20 min kuluttua kun kameraa etsin,ei sitä enää siinä näkynyt.
No varmaan tuun teidän riesoiksenne itkemään tänne ti-ke jos täti tulee.... :/

Mutta sen sanon et oispa eka juhannus selvinpäin jos tätiä ei tuliskaan,ja olisin iloinen siitä kuivasuisesta jussistaa!!! Mutta eipä uskalla toivoa.


Vielä kerran joku_raja, voimia sinne paljon paljon, ja elä nyt uskoasi ja toivoa menetä.
 

Yhteistyössä