**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.5**

... ja nyt sitten sekoilin nappuloiden kanssa ja lähetin ennen aikojaan. :LOL:

Mä siis pistin eilen sen "tylsän" piikin ja yllättävän hyvin se meni. Laitoin varmuudenvuoksi hampaat irveen ennen pistämistä. Kävin tänään taas lääkärillä aamulla ja nyt hän arvioi tilanteeksi 10 munasolua, mikä on ihannemäärä hänen mukaan. Jei! Siis jos on määrällisesti liikaa, niin heikentää laatua. Näin hän sanoi. Ja ylläripylläri. Lähes kaikki kymmenen kasvavaa munasolua on oikealla puolella. Ei siis ihme, että vähän "pingottaa" kun siellä on ahdasta. Voitte kuvitella että jos yleensä on ennen ovulaatiota yksi n. 16 mm munasolu, niin mulla niitä on nyt 13-14 mm x 10!

Samalla varmistui, että munasolujen keräys ja hedelmöitys tapahtuu ensi maanantaina. Sitten yksi hedelmöittyneistä (siis toivottavasti hedelmöitys onnistuu) siirretään mun sisään keskiviikkona. Mä tapasin nyt toisen kerran yhden hoitajan, jonka kanssa puhuin viimeksikin psyyken voinnista ym. ja hän jo tiesi kertoa että on sitten "pitämässä musta hyvää huolta maanantaina" hänen omia sanojaan käyttäen. Siellä on niin hyvä palvelua että voisin taas itkeä senkin takia kun ovat niin ihania. Perjantaina vielä katsotaan aamulla ultralla että kaikki on kunnossa. Nyt jatkan viimeiset illat noiden kahden piikin pistelyä ja sitten lauantai-iltana on irrotuspiikki eli keinotekoinen ovulaatio. Hurraa!
 
Kiitos kaikista kommenteista, vähän taas olo parantui :)

Tinka-: Onnittelut täydellisestä munamäärästä :D Toivottavasti pääset eroon turvotuksesta kun piikittelyt loppuu :) Mulla tää vaiva on ollut melkein 4kk, ainoostaan pari kertaa hävinnyt. Toivon mukaan kesäksi katoaa, muuten voi tulla aikapaljon raskausuteluja.. :ashamed: No se nyt vielä puuttuis, että toinenkin tulivuori alkais toimimaan.. sitten saa lähtee jo siperian kautta junalla menemään.. :LOL: Tosta lääkäristä en todellakaan tiedä mistä tipahtanut, koskaan ennen en oo samalla ollut.. googlettamalla näin, että ko. henkilö on yksityinen gyne eli lainakamaa.. Kerran samasta asiasta valitin yleislääkärille, suositteli estrogeenivoidetta, mikä ei kyllä ongelmaa ratkaissut muuten kuin ehkä paransi limakalvon laatua..
Ja onnea hedelmöityksiin jne. toivottavasti kaikki menee hyvin :)

Galluppiin: Keskustelua 2007 että oltaisiin valmiita perhe perustaan, elämä ei kuitenkaan tarpeeksi stabiili. Päätös keväällä 2008 jättää pillerit pois. Ja sen jälkeen yritystä, iloa ja pettymystä moneen kertaan. Viimeksi kun juteltiin mies sanoi, että ei halua yrittää ennen kuin tiedetään miks raskaus ei jatku. En tiedä muuttiko eilinen gynekäynti hänen mielensä vielä..

Omasta navasta vielä sen verran että selkä/lonkkakivut vaivanneet tänään. Luulin että kävelylenkki helpottaisi, mutta nyt tuntuu kipu olevan koko selässä :( Pahentuvat kun maha kasvaa eli nyt pitäs saada ilmat pihalle ja varmaan alkaa taas pitään noita ortopedin mulle tekemiä pohjallisia sisälläkin, blaah.. (jaloissa kaaret molemmin puolin, niin tulee jännityksiä lihaksiin ympäri kroppaa).. että tämmösiä..

Plussatuulia ja jaksamisia kaikille :)
Niin ja kiitos myös mahtavasta porukasta, tuo niin paljon iloa elämään tän hullun kuumeilun rinnalla :hug:
 
Siukuk: :hug: ja onnea uuteen kiertoon!

napailua: Täällä kp 32 / 8 dpo, oireita ei valitettavasti ole, ainakaan mitään ilmeisiä! Hiukan on ollut ruokahaluttomuutta tai oikeastaan haluttomuutta kaikkea epäterveellistä kohtaan (toivottavasti tämä oire jatkuu loppu elämän...!). Tosin ei ole ainakaan vielä menkkaoireita tai menkkoja edeltävää ketutusta. Kun nyt jaksais oottaa ens viikolle testauksen kanssa, ainakin vähintään 14 dpo:lle.

GALLUP: Ollaan tiedetty koko parisuhteen ajan, että lapsia saa tulla. Mutta oikeestaan vasta viime kesänä alettiin ajatella, että mitä tässä odotellaan. Syksyllä tuli kuitenkin pieni parisuhdekriisi ja päätettiin jatkaa ehkäsyä vuoden vaihteeseen. Molemmat ollaan tyytyväisiä päätöksestä ja odotetaan kovasti plussaa!
 
Smi
Siukuk Pahuksen täti :hug: Tsemppiä uuteen kiertoon :)
Tinka Sulla on kyllä niin ihana ja jännittävä ensi viikko tulossa, elän ihan täysillä mukana tuossa :) Me asutaan pk-seudulla ja yksityiselle ajateltiin suunnata tutkimuksiin, jos tarve on. Lähinnä sen takia, että ainakin osalla yksityisistä tutkimukset alkaa jo eka käynnillä. Ja toisaalta kun olen lueskellut noita julkisen puolen systeemejä täällä päin, niin yritystä pitäisi ollä vähintään se vuosi ja lähetteen saamisen jälkeen menee 3-6 kk ennenkuin kutsutaan hoitoihin. Tuo teidän paikka kuulostaa niin hyvälle, että jos tutkimuksiin & hoitoihin mennään, niin olisipa se paikka tuollainen :)
Gallup Meidän suhde on edennyt aika vauhdikkaasti eli naimisiin mentiin noin vuoden päästä siitä, kun alettiin seurustella. Koko ajan on ollut tiedossa, että molemmat lapsia haluaa. Häiden jälkeen käytin ehkäisyä vielä pari kuukautta, mutta sitten itseasiassa mun mies oli se joka sanoi, että nyt kyllä jätetään ehkäisyt ja aletaan hommiin :D
 
Siukuk: ikävää että täti taas tuli vieraisille :hug:

gallup me ollaan oltu n. 4,5 vuotta yhdessä ja ihan alusta asti on tuntunut siltä että halutaan lapsia. Kaikki tällaiset päätökset on meidän suhteessa tullut jotenkin ihan luonnostaan ilman sen kummempia miettimisiä. Sitten viime keväänä päätettiin että mennään syksyllä naimisiin ja häiden jälkeen sitten lopetin pillerit.

ON: vasenta puolta nippailee edelleen.. saapas nähdä onko sinne kiinnittymässä jotain?! Toivottavasti!! =)
 
Siukuk..29v. ............kp2/27................yk2............
Tinka-.. 30v. ............kp9/28................yk12..........
Rae34..34v...............kp13/22-28.........yk9.............
Talitintti80..29v. .......kp15/29..............yk3.............
Smi.. 32v. .................kp18/27-32.........yk7.............
Viu..29v. ...................kp22/28-34.........yk6.............
Krizze.. 32v. .............kp25/21...............yk~2v. ...... dpo8
Sannuli79.. 30v. .......kp30/30-40.........yk7.............
Anna-79.. 30v. .........kp33/37-38.........yk3............. dpo9
Olivia-79.. 31v. ...................................yk4.............
Lallaa77.. 33v......................................9kk............
Durasel.. 33v

plussanneet
Keltakaneli.. 32v. .....kp32/25-30.......yk~1,5v. ... plussa 1.4
 
Siukuk: :'( :hug: Muistanko oikein että teillä oli tässä kuukaudessa miehen työmatkan takia välipäiviä yrittämisessä? Oletko muuten jättänyt milloin hormonaalisen ehkäisyn pois? (En muista onko ollut puhetta) Ovistikut käyttöön vaan niin ymmärtää omaa kiertoaan paremmin. Nyt saa harmitella, mutta ajattele että vajaan parin viikon päästä jo pääsee taas yrittämään ja toivomaan! :hug:

Anna: :wave: mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa! Tsemppiä piinailuun.

Smi: Meillä oli myös syynä mennä yksityiselle se, ettei halua odotella ja jonotella. Me ei kyllä edes selvitelty julkisen systeemejä kun oli jo etukäteen tietoa jonoista ym. Me ollaan tosiaan Graviditas-klinikalla. Jos haluat ajan kuluksi lueskella niin kannattaa googlata Graviditas, Felicitas ja väestöliitto (olet ehkä jo käynytkin sivuilla). Perustutkimusten hinnoista sen verran että miehen tutkimuksiin meni alle 200 e ( yhteinen ensikäynti, jossa kartoitetaan tilanne+siemennesteanalyysi) ja mun tutkimuksiin hieman alle 700 e (yhteinen ensikäynti + ultratutkimukset 4kp, verikokeet 2 kpl ja aukiolotutkimus). Ihanan, sydämellään työtätekevän ja asiantuntevan henkilökunnan lisäksi parasta on se että heidän aikataulut eivät ole kireät ja kun naiselle noita käyntejä perustutkimuksissa tulee melko paljon lyhyen ajan sisään, niin mun ei kertaakaan tarvinnut käydä työajalla. Eipä tarvi selitellä töissä. Olen ollut yhdenkin kerran klo 7.00 aamulla siellä. Nyt sovittiin keskiviikkona että perjantain aika on klo 8.00 kun mun täytyy ehtiä etu-töölöön palaveriin klo 9. Ihan mieletöntä tuo asiakaslähtöisyys.

Gallupiin: Meillä on suhde edennyt niin että 4 vuotta sitten käytiin keskustelua siitä "uskallanko"/haluanko minä lapsia ollenkaan ja mies tiesi haluavansa. Minä sanoin että hän haluaa kun ei tajua mitä todellisuus sitten on... Eli en ole ihan sitä ihanteellista"äitityyppiä", mutta en tarkoita etten pitäisi lapsista vaan se sitoutuminen on pelottanut. (kestääkö mitkään parisuhteet, en halua olla yh-äiti, sitten ei ole omaa aikaa ja kun mies on työnarkomaani+työmatkoja tulee, niin arki on rankkaa). Vuosi mentiin eteenpäin niin että katsellaan mihin parisuhde kehittyy. Sanoin miehelle, että jos lapsia haluaa, niin pitää miettiä olenko oikea ihminen sillä ei pidä tuhlata aikaansa parisuhteessa jossa ei ole yhteiset päämäärät. Se tuntui kamalalta koska rakkautta toisiamme kohtaan on ollut koko ajan. Kolme vuotta sitten totesin että ehkä sitä uskaltaa jos lähdetään siitä että yksi lapsi voisi tulla. Todettiin, että näillä ajatuksilla mennään eteenpäin ja mietittiin silloin niin että kahden vuoden päästä "tarkastellaan tilannetta" kun minä täytän 30-vuotta. Noh, siitä puoli vuotta aikaisemmin eli viime keväänä aihe putkahteli silloin tällöin esiin (mun työura ja lapsi, mitkä on meidän kasvatusarvot, miten lapsen päivähoito, kuinka kauan hoidetaan kotona ym). Sitten odoteltiin vappupiknikillä kahdestaan ystäviämme saapuvaksi ja juteltiin aiheesta tosi konkreettisella tasolla. Totesin keskustelun päätteeksi että mä taitaisin olla valmis yrittämään jo. Miehelle riitti tuo lupaus ja parin viikon päästä lomamatkalla jätettiin ehkäisy pois. :heart:

ON muuten: Mä tykkään nukkua massullani toinen jalka koukussa. Viime yöksi hain olohuoneesta sellaisen pitkänmallisen napakan tyynyt reisin päälle, jotta patjaa vasten on rintakehä ja alavatsalle saa tilaa. Enää neljä yötä jäljellä!
 
Tinka.......TV..+ 2kg ( :LOL: ).....K..+2kg......Tvk25...-5kg
Sannuli...TV....................................................Tvk25...-5kg
Rae.........TV....................................................Tvk25...-5kg
Krizze.....TV....................................................Tvk25...-5kg
 
Hei! Onko ideaa tuollaisessa "perjantailistassa" eli "salakoodit" nimimerkin jälkeen olisi TV=tällä viikolla (esim -0,3), K=kokonaisarvosta eli lähtöpainosta. Tvk25= tavoite viikolle 25. Se olisi sitten juhannusperjantai ja laskin että tuolla 0,3 viikkovauhdilla se olisi hyvä kiintopiste. Siihenhän voisi myöhemmin laittaa tuon - 5kg tilalle kuinka paljon jäljellä. Ketä muista oli meidän "terveellisemmissä" elämäntavoissa mukana? Mä saan toivottavasti ensi viikolla sitten sen normaalipainoni - 0,5kg, kun turvotus häviää. Olen syönyt nyt terveellisesti, paitsi eilen illalla herkuttelin jäätelöannoksella.
 
Tinka-: Kuulostaa ja näyttää hyvältä toi sun lista. Mulla on viime viikkoon nähden lähtenyt -1kg, mutta veikkaan että on vettä, kun oon syönyt ihan miten sattuu tän viikon (asun äidin luona tällä hetkellä ja se tykkää leipoo jne :D ).
 
Mä olen nyt rupattelutuulella kun on vapaapäivä ja ajatukset kiertää kehää... :headwall:

Krizze: Laitetaan listaan aina perjantaisin se mitä vaaka näyttää. Totuus näyttäytyy sitten pidemmällä aikavälillä. Hieno saavutus sulla!

Mulla on tänään tosiaan vapaa. Alunperin olin säästellyt nämä saldovapaat sen takia että voin lukea kevään viimeiseen kahteen tenttiin, jotka on toukokuun alussa. Noh, nyt on lukemiset suuremmilta osin jäänyt, muttei edes harmita. Olen siis tehnyt töiden ohessa avoimeen yliopistoon opintoja. Ajattelin että voin suorittaa ne sitten kesällä tai syksyllä ja nyt voin vaan oleilla extravapaat. Nytkin tulin peiton kanssa sohvalle ja ajattelin katsoa nauhoitettuja tv-sarjoja. Laitoin lisäksi ties mitä eläin/luonto-ohjelmaa nauhoittumaan, jotta on ensi viikoksi katseltavaa kun pitää ottaa rauhallisesti.

Huomenna onkin aamu-ultran jälkeen koko työpäivä palaveria ja sitten illalla työkaverin läksiäiset (pitää vältellä aihetta miksi en juo viiniä ruoan kanssa. Ajattelin turvautua lääkekuuri-tekosyyhyn). Lauantaina on ystävän polttarit. Saa nähdä miten jaksan olla koko päivän menossa mukana..

En varmaan ole pariin päivään linjoilla, ja koen että olette tulleet sen verran "tutuiksi", että haluan kertoa ettei tarvitse ihmetellä miksi en välttämättä ehdi tulla kirjoittelemaan vasta kun sunnuntaina. Ei siis tarvitse miettiä että jokin olisi mennyt pieleen. :hug: Ja tämä palsta on tosiaan henkireikä!!
 
Smi
Tinka Felicitaksen ja väestöliiton sivuilla olenkin jo seikkaillut, mutta Graviditas on uusi tuttavuus. Täytyypä käydä tutustumassa. Meillä on muuten jotain yhteistä eli tuo opiskelu, itse teen töiden ohessa väitöskirjaa. Hieman saattaa aiheuttaa stressiä toisinaan :LOL:

Lisäisin tuohon Gallup vastaukseeni vielä, että vauvakuume iski vasta kun tutustuin mieheeni. Varmaan ihan siksikin, että löytyi niin potentiaalinen aviomies- ja isäehdokas, että uskalsin antaa vauvakuumeen iskeä :)

Olisin muuten myös mukana tuossa painon pudotuksessa. -5 kiloa juhannukseen mennessä kuulostaisi oikein hyvälle.

Jeps, jokohan sitä sitten taas malttaisi jatkaa töitä :D
 
Moi,

Pahoitelut tädistä Siukuk . Tervetuloa Lallaa ja Olivia :flower:

Tinka Pidän peukkuja tulevaan :flower:

Täällä ollaan ihan surkeissa fiiliksissä :'( Alkuviikosta olin raportoinut tänne Lh-hormonin nousun näkymisen ovistikussa ja sitte se viivan vahvuus siitä katosi pikkuhiljaa eli ei ovista tässä kierrossa tai jos oli, ni ei ehditty hyödyntää. Lentoonkin pitäs lähteä ens viikolla, saas nähdä pääseekö edes reissuun lohdutukseksi. Ja olin mukana siinä laihdutuspoppoossa. Toi listaus kuulostaa hyvältä.

Gallup: Yhdessä onnellisesti 4 vuotta, josta muutama kuukausi aviossa. Muutettiin nopeasti tapaamisen jälkeen yhteen asumaan ja olemme jo suhteemme alussa puhuneet mahdollisesta perheenlisäyksestä siten joskus. Pillereiden poisjättäminen oli yhteinen ja luonnollinen päätös. Eihän tästä enää nuorruta... Ehkä kuitenkin enemmän minun projektini, mies aina muistuttaa, ettei meillä ole mitään projektia jne.

Nyt väsyttää, plussatuulia jännäilijöille!
 
Tinka: Kuulostaa kiireiseltä mutta mukavalta viikonlopulta, pidä hauskaa :D

Talitintti80:
Lähetän sulle supervoimarutistus :hug: Harmi, jos ovis meni sittenkin ohi hyödyntämättä :( Tsemppiä kovasti uuteen kiertoon :) Niin ja onnittelut avioitumisesta :flower:

Täällä kova väsy, harmaa sää ei yhtään helpota.. onneksi lihassäryt on vähentynyt tänään. Maha pitää kauheeta meteliä, oisko vihdoin ruuansulatus alkanut taas toimiin, jee :D
 
Kiitos, tästä vaan seuraavaan kiertoon innolla. =) Mies oli tosiaan reissussa ja luultavasti ovis oli juuri silloin, joten tätä kiertoa ei voitu oikein kunnolla hyödyntää.

Sannuli79 nyt on jännät paikat menossa. :) Minkälaiset on tuntemukset?

Tinka- Kummasti kaikki muut hommat kiinnostaa silloin kun pitäisi lukea tenttiin. Tuttu tunne. Onneksi omat opiskelut on nyt ainakin vähäksi aikaa ohi.

Talitintti80 Harmin paikka! :hug:

Gallup Me ollaan kans tiedetty jo parisuhteen alusta, että lapset on tervetulleita jossain vaiheessa. Pari vuotta sitten oli vähän isompi kriisi ja nyt kun siitä on selvitty (toivottavasti entistä vahvempina) päätettiin yhdessä jättää ehkäisy pois. Mies on vähintäänkin yhtä innoissaan vauva projektista kuin minäkin. :heart:
 
Smi ja Tinka mäkin opiskelen työn ohessa :) Onpas meillä reipasta porukkaa, itse lopettelen aikoinaan kesken jäänyttä korkeakoulututkintoa. Ja hyvältä Tinka vaikuttaa taulukko, vielä kun sais kiloja karisemaan :) Jännittää sun puolesta muuten se ens viikkonen ihan hirveesti! Saatat olla meidän seuraava plussaaja, on ainakin tosi hyvät mahkut! :heart:

Galluppiin: Ollaan oltu yhdessä yli 5 vuotta ja melko alussa jo kerroin että haluan lapsen/lapsia koska olin jo silloin lähes kolmekymppinen ja mies kertoi ettei välttämättä halua enkä halunnut tuhlata aikaa häneen koska minulle asia on tärkeä. Toki silloin sanoi että on valmis myöhemmin ja on myös siihen ajatukseen kypsynyt. Olen halunnut lapsia niin kauan kuin muistan, mutta elämä on kuljettanut aina jotenkin väärään suuntaan ja ympäri maailmaa, jolloin en ollut valmis/ei löytynyt vakavaa suhdetta. Teini-ikäisenä aloitin pitkän seurustelun, oltiin useita vuosia yhdessä ja mies silloin halusi kovasti lapsia ja olisin varmaan hänen kanssaan päätynyt naimisiinkin mutta hän sitten jäi kiinni pettämisestä ja koska kyseessä ei ollut mikään random yksi kerta lopetin suhteen. Sen jälkeen oli vaikeeta luottaa kehenkään ja oikeastaan vasta nykyinen mieheni on osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Naimisissa ollaan oltu kohta vuosi ja siitä saakka oltu ilman ehkäisyä. "Projekti" kuitenkin enemmän minun, mies toki haluaa lapsen mutta hänelle se ei ole niin iso asia...

Mutta vielä lisää omaa napaa, tänään pärähti ovistestiin lähes kontrolliviivan vahvuinen testiviiva - WTF - mulla loppui limailu eilen ja vatsakivut oli kovimmillaan ma ja ti. Toki vihlontaa on ollut vielä eilenkin ja tänään menkkamaisia kipuja. Mulla oviskivut on aina alkanut vasta plussan jälkeen, nyt kuitenkin tikun mukaan ovis vasta tulossa, outoa. Nyt täytyy vaan toivoa että viiva vielä vahvistuisi eli plussa tulis huomenna ja ovis tulis sitten vasta lauantaina jotta se ehdittäisiin hyödyntää, mies kun tulee la kotiin. Taitaa kilpirauhashormoni alkaa tehota, mulla ei oo ikinä (tai siis kun tiedän) ovis tullut vasta kp 14 tai 15, mutta hyvä niin, ei niitä lyhyitä kiertoja olis enää jaksanut.

Tosi harmi Talitintti jos ette ovista ehtineet hyödyntämään :hug: Ensi kiertoon sitten uusin panoksin :D

Tervetuloa mukaan Lallaa :flower:

Täällä on nyt tullut niin paljon tekstiä että en taas jaksa keskittyä, järkyttävä väsymys, taas meni töissä seiskaan ja sitten kotiin tultuani tein ruoan ja sitten tappelin tän koneen kanssa kun jumitti että pääsen lukemaan teidän kuulumiset, niin enää en jaksa tänään enempää kommentoida, eli kaikille tasapuolisesti halit ja plussapuhurit =)
 
Moi! Saako liittyä joukkoon? Käväisin viime syksynä jo jossain kolmekymppisten kuumeilijoiden pinossa, mutta en sitten kerennytkään jatkamaan aktiivisesti mukana, ja nyt mut on vissiin jo poistettu niiltä listoilta... en ole edes varma, mikä pino oli kyseessä, mutta jos huolitte mut niin liittyisin mielelläni tänne kun vaikutatte niin mukavalta porukalta. =)

Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä 8 vuotta, mutta ei olla keretty vielä naimisiin asti. Päätimme aloittaa lapsen yrittämisen syyskuussa, heti 30-vuotissynttäreitäni seuraavalla kierrolla (ettei vain synttärihumusta tulisi mitään haittoja mahdolliselle asukille). Naiivisti jotenkin oletin, että tulisin raskaaksi viimeistään puolen vuoden sisään aloittamisesta, vaikka toki tiesin ettei se kaikilla ole niin helppoa... Niinpä niin.

Tällä hetkellä on menossa kp 3/23-30 ja yk 9. Viime kierrossa kävin gynellä rutiinikäynnillä, ja ultrassa näkyi juuri irtoamassa oleva munasolu - jotenkin sain siitä päähäni, että nyt se tapahtuu, tässä kierrossa mä tuun raskaaksi... En ole kertaakaan vielä pettynyt menkkojen alkamisesta niin paljon kuin nyt. Olin jo pitkään miettinyt liittymistä takaisin tänne palstalle, mutta nyt vasta sain aikaiseksi, kun tuosta viime kierron epäonnistumisesta tuli niin masis olo.

Mutta ei se mitään, uudella tarmolla taas eteenpäin...

Plussatuulia kaikille :whistle:
 
Tervetuloa sintti, lallaa ja olivia!! :hug:

Siukuk: juu nyt kyllä jännittää vielä enemmän kuin aikaisemmin, koska en oo aikaisemmin noita ovulaatioita tikuttanut. Tuntemukset on oikeestaan ihan samat kuin muissakin kierroissa oviksen jälkeen, eli ala vatsaa nippailee aina välillä vähän menkkamaiseen sävyyn. Nyt vaan sitten odotellaan ja odotellaan kera greippimehun :LOL:
Juuri tuossa ajattelin että jos nyt on tärpännyt niin testin pitäisi näyttää plussaa juuri sopivasti äitienpäivän alla... Mä jo viime syksynä miehelleni ostin isänpäivälahjan vaikkei vielä ollutkaan plussannut, saas nähdä muistaako tuo ehkä mahdollisesti joskus tulevaa äitiä millään! :)
 
Siukuk..29v. ............kp3/27................yk2............
Sintti-79.. 30v. ........kp 4/23-30..........yk9............
Olivia-79.. 31v. .......kp6/27-28...........yk4............
Tinka-.. 30v. ............kp10/28..............yk12..........
Rae34..34v...............kp14/22-28........yk9.............
Talitintti80..29v. .......kp16/29.............yk3.............
Smi.. 32v. .................kp19/27-32........yk7.............
Viu..29v. ...................kp23/28-34........yk6.............
Krizze.. 32v. .............kp26/21.............yk~2v. ....... dpo9
Sannuli79.. 30v. .......kp31/30-40........yk7............. dpo3
Anna-79.. 30v. .........kp34/37-38.........yk3............. dpo10
Lallaa77.. 33v......................................9kk............
Durasel.. 33v

plussanneet
Keltakaneli.. 32v. .....kp32/25-30.......yk~1,5v. ... plussa 1.4
 
Tinka..........TV..+ 2kg ( :LOL: ).......K..+2kg.......Tvk25...-5kg
Sannuli......TV....................................................Tvk25...-5kg
Rae............TV.. -0,2kg....................K..-0,2kg....Tvk25...-5kg
Krizze.........TV..-1kg........................K..-1kg.......Tvk25...-5kg
Smi.............TV...................................................Tvk25...-5kg
Talitintti80..TV...................................................Tvk25...-5kg
Olivia-79....TV....................................................Tvk25...-5kg
Siukuk.......TV....................................................Tvk25...-5kg
 
tervetuloa sintti-79 :flower: jo plussannut keltakaneli pisti uuden listan pystyyn muutama viikko sitten eli ihan alusta on lista taas aloitettu.. mukava kun palasit kuumeilijoihin, toivottavasti tällä kertaa se plussakin tulisi :D

Raelle kovasti vastatuulta, jotta ovis tulee vasta kun mies maisemissa :)

Sannuli-79: Mullakin kauhee jännäys päällä että onnistiko vai ei vaikka prosentit ei oo mun puolella. Eilen luulin että menkat alkaa, kun tuli pikkutuhru vessapaperiin, vaan eipä oo mitään oireita vielä ollut.. ehkä rinnat vähän kipeenä jos oikeesti jotain etsimällä etsii.. eli nyt alkaa taas tää mielikuvistusoireiden pukkaaminen :LOL:

Tinka: Lisäsin pari osallistujaa tohon painonpudotuslistaan, jotta pystyt helpommin päivittään. En nyt tiedä oliko tänään aloituspäivä vai viime perjantai, mutta viikossa siis kadonnut 1kg. Mää nyt tungen painoni (70kg) tänne kun oon kauhee lahopää nykyään jostain syystä eli ihan vaan itselle muistutukseksi, niin voin tarkistaa mikäs se alkuarvo olikaan..

Hyvää perjantaita ja viikonloppua kaikille :D
 
Nopee päivitys töistä: Aamulla tein seiskan aikaan ovistestin ja tuli heti tosi vahva viiva, vaikka ohjeen mukaan ei sais aamupissasta edes testata, joten nyt on hyvä elää toivossa että ovis on nyt sitten huomenna tai vasta su :)
Pakko vielä testata illalla jos lähtee haalistumaan niin tietää että huippu tuli nyt aamulla, oon aina lopettanut testaamisen plussaan. Paino -0,2kg :D (maanantaista)
 

Yhteistyössä