**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.5**

Smi oireet kuulostaa vakuuttavilta, toivotaan että tarkoittaisi jotain :)
Mä vaan en enää itse usko mihinkään oireisiin, viimeisistä menkoista petyin tosi kovasti ja kirjoitin päivyriin johon olen oireita kiertopäivinä listaillut uuden otsikon: "Näistä ei voi päätellä mitään" ja siihen sitten listasin kaikki ne raskausoireet jotka mulla valitettavasti kuuluu joka kiertoon. Mutta siis TOIVOTTAVASTI SULLA merkitsisi =) Onko sulla muuten ollut mitään kiinnittymiseen viittaavaa oiretta? Siihen voisin jopa itsekin omalla kohdallani uskoa :LOL:
Sannuli sullahan alkaa kiinnittymisen päivät olla käsillä jos jotain on tapahtuakseen, kovasti onnea!
 
Tervetuloa, Sunny! :flower: Mullakin on jo reilu puoli vuotta yritystä takana, mutta en ole vielä turvautunut ovistesteihin, kun olen yleensä saanut aika selkeitä ovistuntemuksia ilmankin. Olemme yrittäneet muutenkin suhtautua asiaan aika rennosti, eli pupuillaan oviksen aikoihin päivän tai parin välein ja toivotaan parasta. =) Vitamiineja olen sen sijaan syönyt, ja tässä kierrossa aloitin myös greippimehun ryystämisen (on muuten pirun pahaa, mutta kai siihenkin vähitellen tottuu).

Smi ja krizze, mäkin näin viime yönä unta vauvoista... kumma juttu :whistle: Tänään olinkin sitten miehelle, että pitäiskö meidän mennä naimisiin... Ei sillä kyllä näyttänyt olevan mitään ajatusta vastaankaan :heart:

Muuten on aika tylsät ajat, kun ei voi muuta kuin odotella ovista. Onneksi voin sentään jännäillä teidän muiden puolesta. :D

Rae, Sannuli ja krizze, toivotaan että teillä on tässä kierrossa tärpännyt!

Ja plussatuulia tasapuolisesti kaikille muillekin :whistle:
 
ON: ei vielä mitään uutisia kerrottavana. Jotain kummia oireita on: autossa matkapahoinvoitia (ei ikinä ennen), janottaa, toissa yönä heräsin pinkeisiin ja kuumiin tisseihin + mahaan... Eilen tuli paperiin hiukan verestävää vuotoa, mutta koska sen jälkeen ei mitään, niin en ole vielä menettänyt toivoa. Huomenna aamulla teen testin, jos uskallan (ja muistan)!

Toivon kovasti, että tästä vapusta tulee a-holiton!!! ;)
 
Smi
Voi Anna, olen tosi pahoillani :hug: Pettymyksen jälkeen sitten tsempillä uuteen yritykseen.

Rae Joo, mun oireet ovat tosi vakuuttavat :LOL: Mulla ei yleensä ole oikein oireita ollutkaan. Eikä siis mitään mahdolliseen kiinnittymiseen liittyviä tuntemuksia. Silloin tammikuussa kun kierto venähti eka kerran pitkäksi oli myös painetta mahassa ja pissatusta. Harmi vaan on tietysti se, että mitä enemmän antaa itsensä ajatella asiaa, sitä korkeammalta sitten rytisee alas. Mutta eihän sitä vielä tiedä, mitä tästä seuraa, voi vaintoivoa parasta. Nyt on jo vähän turhankin särkyinen olo, varmaan jotku sisäelimet tulehtuneet :LOL:

Eilen kuulin myös jälleen yhden kaverin olevan raskaana. Olen kyllä iloinen heidän puolesta, mutta on ihan kamalaa, miten tuommoinen tieto voi aiheuttaa kurjan mielen. Ja sitten oli vielä kurjempaa kun huomasin, että minähän olen kateellinen ja ettei pitäisi olla sillä se on ylipäätään tyhmä tunne eikä toisen raskaus ei ole minulta pois. Mutta silti piti illalla itkeä tirauttaa, että miksi kaikki muut mutta ei me. Mies kyllä lohdutti, että me tehdään niin huolella, että siksi siinä vähän kestää :)

Sintti Ihanaa, onko meillä häät tulossa? :) :flower: Perjantaina juuri treffasin kaverini, joka oli juuri tullut kosituksi ja menee naimisiin marraskuussa. Oli ihanaa hehkutella kaikkia hääjuttuja, kun omatkin oli vielä niin tuoreessa muistissa. Häät on ihania ja niin on kyllä se sitä seuraavakin aika :heart:

Tinka Tulehan kertomaan meillä jännääjille sitten uusimmat uutiset :)

Aurinkoista viikon alkua :wave:



 
Anna-79.. 31v. ........kp 1/ 36-38 .......yk 4...........
Krizze.. 32v. ...........kp2/21-27...........yk ~2v. ....
Siukuk..29v. ............kp6/27................yk2............
Sintti-79.. 30v. ........kp 7/23-30..........yk9............
Olivia-79.. 31v. .......kp9/27-28...........yk4............
Tinka-.. 30v. ............kp13/28..............yk12..........
Rae34..34v...............kp17/22-28........yk9............. dpo3
Talitintti80..29v. .......kp19/29.............yk3.............
Smi.. 32v. .................kp22/27-32........yk7.............
Lallaa77.. 33v...........kp23/27-31........9kk............
Viu..29v. ...................kp26/28-34........yk6.............
Sunny80...................kp29/?....................................
Sannuli79.. 30v. .......kp34/30-40........yk7............. dpo6
Durasel.. 33v

plussanneet
Keltakaneli.. 32v. .....kp32/25-30.......yk~1,5v. ... plussa 1.4
 
menin taas dellaan oman tekstini..

eli täällä siis kp2/21-27 tänään, eilen illalla hanat aukes :( aikamoinen ylläri, sillä yleensä vuoto pikkuhiljaa kasvanut, nyt oli vain pari pientä tuhrua. positiivista tässä kierrossa sen pituus ja oviksen bongaus, negaa tuhrujen alku jo dpo8 ja lyhyt luteaalivaihe (10päivää). 1-2 kiertoo mennään nyt ilman yritystä olosuhteiden pakosta, mutta toivottavasti kesä-heinäkuussa kierto normalisoitunut, että voidaan taas yrittää uudelleen. ja nyt pitää laittaa miehelle palautetta että alkaa kunnolla tsemppaamaan, että simpat saadaan taas työkuntoon, kun vähän näköjään laiskistuneet :LOL:

ja anna-79 pahoittelut tädin tulosta :hug:

toivottavasti sannuli tuo sen toivotun plussan tähän pinoon :)
 
kiitti rae34 :)

Ja vaikka meillä on yritys nyt tauolla, niin edelleen päivittelen listaa. Jos nyt jostain syystä haluun kokonaan laittaa kuumeilut sivuun, niin sitten pitää kattella uutta päivittäjää.. mutta ainakin haluan edelleen ton 5kg pois eli ainakin yks syy pysyä mukana. Ja kyllähän tässä on sen verran jo tutuksi tultu että taidanpa jännitellä täällä teidän muiden kuulumisia, vaikkei omia tuu olemaankaan vähään aikaan.. :)
 
Smi
Krizze voi tylsyys tuota tätiä, pahoittelut :hug: Sussa on kyllä ihana puoli tuo, kun osaat kuitenkin miettiä positiivisiakin puolia niinkuin nytkin tosta kierrosta. Ja toivottavasti pysyt mukana vaihtamassa kulumisia vaikka yritykseen pieni tauko tuleekin.
Onko teillä muilla muuten miten hyvin painon pudotus-projekti vauhdissa? Mulla meni viikonloppu aivan herkutteluksi, mutta nyt jatkuu tiukka linja ja töiden jälkeen lenkille.
 
Smi: :D Tää alkaa oleen aikamoinen tiedeprojekti mulle.. kohta varmaan alan tekeen riskianalyysiä asioista :LOL: Eipä tässä pää kestäisi, jos ei mitään hyvää koskaan löytäisi..

Täällä paino-projektii meni aivan käsille viikonloppuna, kun juhlittiin siskon synttäreitä. Lisäksi katteltiin pari leffaa lasten kanssa, niin tuli syötyä karkkia, poppareita tms. Lisäksi kauhee turvotus iski perjantaina eli taas on joko nestettä tai sitä toista tullut melkein kilo.. mää oon siis tämmönen pomppia :LOL: .. keväällä pahimmillaan vaihteli paino pari kiloa päivässä.. :eek: no, jos tosiaan pitemmällä aikavälillä jaksais asiaa kattella..
 
Smi
Oi-joi, mikä linkki piinailijoille :LOL:
En tiedä, onko tämä jo ihan tuttu teille, mutta itse törmäsin tähän vasta tänään. Linkin takaa löytyy tilastotietoa naisten kokemista oireista jo dpo 0 lähtien (dpo 21 asti) :D

http://www.countdowntopregnancy.com/
 
Hei vaan kaikki pitkän hiljaisuuden päätteeksi. Huonosti nukutun yön jälkeen töitten tekeminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Ihan sama, vaikka ois kiire - kirjoitan mieluummin tänne. Onkin vaihteeksi mökötysuutisia :'(

ON: Mulla on siis menossa kp 23/27-31 ja noin puolen vuoden ajan säännöllisesti näihin aikoihin alkanut tiputtelu näyttäis taas tulevan :headwall: Kuvittelin jo, että tässä kuussa olisi jostain syystä ollut paremmat mahikset, kun jopa ultran kanssa vakoiltu, että kunnollinen munasolu on kasvussa, mutta eipä taaskaan - huoh.

Olin tänään progesteroniverikokeessa ja vapun jälkeen pitäisi siis tulla koko kierron ja miehen tokan sperma-analyysin tulos. Jossain välissä onnistuin ajattelemaan, että tässä kierrossa ei tartte yrittääkään - että odotellaan vaan tuloksia ja katellaan sitten, miten edetään, mutta kyllähän sitä kuitenkin taas löysi itsensä kuvittelemasta, että nyt tärppäsi. Eikä mua edes haittaisi, jos tietäisi, että kyseessä on vain pitkä odotus, jonka päätteeksi löytyisimme synnytysosastolta. Mutta kun oikeesti ahistaa ajatus siitä, että kyseessä voi olla joku nihkeys, jonka takia pitää keksiä jotain ihan muuta pysyvästi :( :(

Jaha, syyllistyin ankeiluun. Mulla tää v*****s osuu vähän hassusti viikkoa ennen kuukautisia -päivään, kun tosiaan ekat merkit saapuvat liian varhain (siinäkin yksi syy epäillä, että vika ei ole vaan hieman koholla olevissa vasta-ainearvoissa miehellä).

Kaikki tämä kitinä, vaikka kyllähän meidän ikäryhmäläisille jaksetaan muistuttaa, että yrittäminen saattaa joka tapauksessa kestää pidempään kuin nuoremmilla jne...

Iloisempiin asioihin: Sannuli - plussa pinoon, jooko?! Ja Tinka kanssa, sulla on nyt niiiiin hyvät mahdollisuudet :)

Ja muistelu: muistatteko / onko teillä ollut nuorempana sellaista aikaa, jolloin a) uskoi tulevansa raskaaksi hyvinkin herkästi ja ehkäisystä huolimatta :LOL: ja b) oli kovin iloinen kuukautisten alkaessa :LOL: :LOL: (siis ihan vaan vertailuna tähän kummalliseen elämänvaiheeseen, jossa kuukautisten alkaminen on aallonpohja).

Aurinkoa kaikille ja jos ei muuta, niin jotain kesäistä ajateltavaa :heart:

ps. Luterilainen työmoraali iskee - vastaan gallupiin myöhemmin. Illalla on tiedossa kaverin häiden suunnittelua, mutta meillä ei kyllä ole aikeissa kehitellä minuuttiaikataulua eikä askartelu-unelmia ;)
 
Tervetuloa Sunny!

Harmittaa teidän puolesta tosi paljon Anna ja Krizze! :hug:

ON: Hieman pökkeröinen olo vielä... Mä olin eilen hermostunut, mutta nukuin hyvin. Mies myönsi myös eilen, että hermostuttaa kun on paineet ja pelottaa ettei hän mokaisi paineen alla. Tänään kuitenkin mies onnistui "omassa osuudessaan ja mun toimenpide meni hyvin ja kipulääkkeet olivat sen verran tujut, etten oikeastaan tuntenut mitään. Kerran sanoin että nyt vähän alkaa tuntumaan, niin meni uusi tujaus suoneen ja taas oli hyvä pötkötellä. Toimenpiteen jälkeen mut autettiin istumaan ja hoitaja auttoi pikkuhousuja jalkaan. Ehdin sanoa että pyörryttää ja kauhea jano, jolloin mut siirrettiin vaakatasoon takaisin. Sain juotua pari mukia ja alkoi jo oksettaa jolloin multa laitettiin päätä vielä alemmas ja nestetippa suoneen. Noin 15 min päästä sanoin, että nyt alkaa olla parempi olo. Hoitaja sanoi, että täsmälleen samaan aikaan alkoi väriä palaamaan kasvoihin. Siitä mä siirryin lepohuoneeseen ja sain 2 x panadol 400. Nukuin kahteen eri otteeseen noin 30 min unet. Mies seuraili vieressä ja tarjoili vettä, laitteli vilttiä ym. En ole kyllä ikinä nähnyt hänen olevan noin huolissaan musta... Kotiin päästiin lähtemään klo 10.15, mutta hidastahan tuo mun liikkuminen on. Kotona nukahdin tunnin unille. Nyt vielä pötköttelin sohvalla ja katselin nauhoitettuja ohjelmia. Vasta nyt täytyi ottaa uudelleen särkylääke. Ei todella ollut mikään pelottava kokemus.

Saalis oli 12 munasolua. Huomenna aamupäivällä soitetaan klinikalta että montako on lähtenyt hedelmöittymään ja sitten yksi onnekas siirretään kyytiin keskiviikkona. Mä olen varma, että joku sieltä selviää ekat päivät ja siirto saadaan tehtyä, mutta miestä kävi nyt huolettamaan että riittääkö siittiöiden puhti. Mulla on ihan huojentunut olo, kun häntä huolestuttaa. Mies on ollutkin ihan liian reipas asian kanssa. Palaillaan taas kun on paremmat voimat!
 
Hyvä linkki Smi :LOL: Toi on niin tuttua!

Ja Lallaa vastaus a) kyllä ja b) kyllä :)
Olen niiiiin monta kertaa pelännyt olevani raskaana (ehkäisystä huolimatta) ja niiiiin monta kertaa ollut maailman onnellisin kun menkat on alkaneet, joten ihan hyvä muistutus, ettei se aina ole ollutmaailmanloppu, vaan jopa erittäin iloinen asia. On se niin ironista...

Mutta toivotaan että sulla Lallaa ei löytyisi mitään niin dramaattista vikaa mitä ehkä pelkäät, vaan jos joku niin sellainen mikä olisi helppo korjata :heart: Ainakin pääasia että asiaa tutkitaan ja miehesi on täysillä mukana. Mä oon täällä ennenkin sitä valittanut että en ehkä saa miestäni ylipäänsä mukaan hoitoihin, joten pakko vielä uskoa luomuun, voi olla että muuten minulle ei lapsia suoda. No ehkä senkin mieli muuttuu jos oikeasti siihen menee, toivotaan niin.
Ja hyviä kaverin häiden suunnittelua, itse en askarrellut meidän häihin mitään, eikä ollut leikin leikkiä ja kaasoille lupasin kieltää pääsyn häihin jos alkaa leikkejä suunnitella :LOL:
Halusin vain tyylikkään yksinkertaiset häät jossa on hyvää ruokaa ja paljon juomaa ja ihania ihmisiä ja sellaiset sain =)

Tinka toivottavasti tämä aamu meni hyvin ja sinulla olisi pieni ihmisenalku masussa kasvamassa! Muoks: sulta olikin mun kirjoituksen aikana tullut viesti, kiva kuulla että kaikki meni hyvin ja mies on noin ihanan huolehtivainen. Eli siis toivotaan että keskiviikkona lähtee pikkuinen masuasukki kasvamaan!

Painoprojekti mullakin taas otti takapakkia viikonloppuna, mut nyt alko sellainen nälkäkuuri vapuksi, että ainakin se 5 kiloa putoaa viikossa :)

Munkin pitää tässä vielä vähän jatkaa töitä, palaillaan.
 
Voi ei Anna ja Krizze! :hug: Olis tuo täti saanu jättää tulematta! Mur...
Tinka Pidän peukkuja niin ylhäällä kun pystyn!!! Toivotaan parasta, et keskiviikkona siirrettävä onnekas tarraa kovasti kiinni!!
Mulla ovistikuttelut käynnissä, viel tänää ei näyttäny mitää, mut tuntemuksia alkaa olla...Kahdessa edellisessä kierrossa kp10 kohdalla ovistestit on näytteneet plussaa, eli huomenna ehkäpä... =)
Smi samat sanat, oi-joi mikä linkki!! :LOL:
Lallaa Aina on toivoa! Ainakin niin kauan, ennen kun täti tulee... :hug:

 
lallaa77: toivottavasti saatte hyviä tuloksia labrasta :hug: toi tuhruttelu mun käsittääkseni pystytään saamaan kuntoon lääkkeillä (olikohan terot tai luget). mulla oli tässä kierrossa samaa ongelmaa, tuhruttelu alkoi ennen kuin kiinnittyminen ois tapahtunut kunnolla. itse aion seuraavalla gynekäynnillä mainita asiasta, jos ei lopu sitä ennen..

tinka: toivottavasti olo pian paranee :hug: täällä myös peukut ja varpaat pystyssä että munasoluja lähtee kehittymään ja kyytiläinen tarraa kunnolla kiinni d :) b

olivia-79 ovisplussatuulia +++++

Täällä kauhea väsymys päällä edelleen, nukuin 2h päikkärit. Kohta ulos kävelylle ja kauppaan hakeen jotain piristystä tädin kestämiseen..
 
Moikka kuumeilijoille!

Tervetuloa Sunny80 ja Sintti-79 minunkin puolesta.

Anna-79 ja Krizze Pahoittelut tädistä. Etenkin kun oli jo niin lupaavia oireita... Mulla kanssa sama tyyli kuin Annalla toipua kuukautisista eli laskurit käyttöön ja uusien aikojen ja haaveiden alku!

Tinka Sulla on ihanan huolehtiva mies. Jos joskus olisin samassa tilanteessa voisin oman kultsini käyttäytyvän samoin =)

Joo, kuvittelin raskautuvani heti, samoin laihduttavani viisi kiloa tällä ruokavaliolla ;) Eli parannettavaa olis ruokailun suhteen.

Sellasta olisin vielä teiltä kysellyt, et käytittekö millasta ehkäisyä ennen yrittämisen alkua? Meillä 4 vuoden pillereiden syönnin jälkeen viiminen pilleri 14.2.2010.

Tänne ei kuulu mitään & ei mitään tuntemuksia. Reissuun lähden loppuviikosta ja kuukautisten oletan alkavan (varmasti) ensi viikon torstaihin mennessä.

T0ivottavasti joku tästä pinosta plussais pian ja antais meille muillekin plussatuulia!
 
Anna: Olet kyllä tosi reipas ja nopeasti mietit tulevaa kuukautta! Hyvä juttu.
Sintti: Onneksi olkoon! Menettekö jo tulevana kesänä? Onko sulla jotain unelmia omista häistä?
Smi: Mun mielestä on inhimillistä, että harmittaa kuulla raskausuutisia. Eihän se ole itseltä pois ja ei sitä toiselle toivo pahaa, mutta herättää juuri sen kysymyksen että miksi meillä kestää!
Sannulilla ja viulla on kyllä jo tosi piinavat hetket!
b]Krizze: [/b]Sua tarvitaan täällä. Toivottavasti et malta pysyä poissa! :)
Lallaa: Huonot päivät on sallittuja! Lohduttaudu sille, että nykyään pysytyään korjaamaan tosi monia häiriöitä. Mekin oltais saatu 20 vuotta sitten tuomio, ettei voida saada yhteisiä lapsia ja nyt tuon mikrokoeputkihedelmöityksen ansiosta se on mahdollista. Muisteluun: Kyllä ja oi kyllä!
Olivia ja krizze: Kiitos peukuista, niitä tarvitaan! ja olivialle plussatteluonnea!
talitintti: Hauskaa matkaa! Toivottavasti saat matkalla hyviä uutisia (ja tule tänne päivittämään jos pystyt... :) )

ON: Täällä toipuminen jatkuu hyvää vauhtia. Nukuin vielä pari tuntia ja nyt olen ollut illan istuma-asennossa sohvalla.

Painonpudotuksesta: Mua tosiaan varoiteltiin hyperstimulaatiosta (neste jatkuu kertymistään elimistöön) ja että olo saattaa olla pinkeämpi kuin viime viikolla. Voipi olla, että puntari näyttää tänä perjantaina vielä ihan mitä sattuu. Mulle tosiaan määrättiin huomisesta alkaen rauhallista kävelyä niin paljon kuin suinkin jaksan ja runsasta vedenjuontia. Aion heti huomenna tehdä vaikka kaksikin kävelyä ja ottaa mun ipod kalorilaskurin mukaan. Muuten on mennyt terveellinen ruokavalio ihan pipariksi. Perjantaina söin kermaista kantarellirisottoa lounaaksi ja nieriää+lohkoperunoita ravintolassa. Lauantaina myös illalla ulkona syömässä. Otin kyllä taas kalaa, mutta myös jälkkärin. Samoin lauantain brunssi aamulla oli tukeva. Sunnuntaina herkuttelin suklaalla ja jäätelöllä. Samoin tänään jäätelöä.... Ajattelin kylläkin, etten stressaa ruokavaliosta noita päiviä ennen toimepidettä. Nyt oli kyllä viimeiset jäätelöt ja herkut. Ihan sellainen olo, että huomisesta alkaen haluan taas tsempata ja jääkaapista löytyy vaan terveellistä ruokaa.

Hyvää yötä!
 
Sunny80..................kp1/?....................................
Anna-79.. 31v. ........kp2/36-38 .........yk 4...........
Krizze.. 32v. ............kp3/21-27...........yk ~2v. ....
Siukuk..29v. ............kp7/27................yk2............
Sintti-79.. 30v. ........kp 8/23-30..........yk9............
Olivia-79.. 31v. ........kp10/27-28.........yk4............
Tinka-.. 30v. ............kp14/28..............yk12..........
Rae34..34v...............kp18/22-28........yk9............. dpo4
Talitintti80..29v. .......kp20/29.............yk3.............
Smi.. 32v. .................kp23/27-32........yk7.............
Lallaa77.. 33v...........kp24/27-31........9kk............
Viu..29v. ...................kp27/28-34........yk6.............
Sannuli79.. 30v. .......kp35/30-40........yk7............. dpo7
Durasel.. 33v

plussanneet
Keltakaneli.. 32v. ...yk~1,5v. ... plussa 1.4

 
ON: Raateleva todellisuus. Itkuhan siitä labran soitosta tuli. 12:sta kerätystä munasolusta vain kaksi oli ollut kypsiä. En tiedä mistä tämä johtuu. Lääkäri varmaan selittää huomenna. Niistä kahdesta toinen on lähtenyt hedelmöittymään. Pelottaa ihan vietävästi ettei päästä siirtoon asti. Labrasta lupasivat soittaa vielä huomenna aamulla, että onko tuo ainokainen jatkanut kasvuaan. Lääkäriin mennään joka tapauksessa, mutta ei sitten tarvitse jännätä klo 10 asti että onko siellä yksikään enää hengissä.
 
Smi
Huomenta!


Tinka Voimia kovasti :hug: :hug:

Siitä yhdestä pienestä lähtee kehittymään teidän oma pikkuinen, näin uskotaan ja toivotaan :heart:


Lallaa Muistelusta a) kyllä vaan, raskaaksi piti tulla ihan helposti, melkein heti kun luopuu ehkäisystä :LOL: b) ei, itseasiassa en ole ikinä pelännyt olevani raskaana (ilmeisesti niin tunnollinen ehkäisyn kanssa) ja kuukautisten tulo oli aina tyhmää, ihan vaan siksi ettei se nyt niin nautittava olotila ollut silloinkaan kun ei vauvoista vielä haaveillut.

Niin ja tsemppiä Lallaa labratulosten odotteluun.

Olivia Onnea oviksen metsästykseen :)

Talitintti Ehkäisykysymykseen: mulla oli käytössä Nuvaring ehkäisyrengas, joista viimeinen meni roskiin syyskuussa. Pillerit oli käytössä piiiitkään, sain ne alunperin aika nuorena kovien kuukautiskipujen vuoksi. Pillereiden ja renkaan käytön välillä oli suunnilleen reipas vuosi ilman hormonaalista ehkäisyä.
Mihin päin muuten olitkaan matkalla? Hyvää reissua joka tapauksessa :)

Sannuli ja Viu +++

ON: maha-kylki-nivus-häpyluu-selkäkipu jatkuu. Ja nyt alan metsästämään lippuja Lady Gagan keikalle :D
 
Tinka: Jaksuja :hug:
Harmittaa niin kovasti sun puolesta.. mutta vielä on toivoa että se yksi pikkuinen jaksaa kasvaa aivan isoksi asti :D d :) b

Talitintti80: Mää söin pillereitä 19v asti aina tonne 2008 alkuun. Välillä oli taukoja, kun ei ollut ehkäisylle tarvetta, pitivät kierron säännöllisenä ja vuodot ja kivut jotenkin maltillisina.(nyt käytössä samoihin vaivoihin burana600 ja cyklokapron)

Smi: Toivottavasti kipuilut pian hellittää :hug:

ON: Viime yönä alkoi oleen vihdoin ihan menkkaoireita, positiivisena se että ruuansulatus alkaa taas toimiin eli ehkä tää turvotuskin häviää.. eilen naureskelin, kun sivuprofiilissa näkyi kaupan ikkunassa valtava maha aukinaisen kuoritakin välistä :LOL:
 

Yhteistyössä